Joulupäivän talvilintulaskenta

Pitkään jatkuneiden vesisateiden jälkeen Joulupäivän sääennuste lupaili erinomaista talvilintulaskentasäätä, joten päätin heti laskentajakson alkuun tehdä oman laskentasuoritukseni. Ala-Kojolan Mikko oli taas Joulun vietossa näillä nurkilla ja niinpä vietimme jo toisena peräkkäisenä vuonna Joulupäivän Siikalahtea kiertäen. Toki edellisvuonna oli lunta ja pakkasta hieman enemmän!

Onneksi jouluaattona oli hieman satanut lunta, joten pääsimme aloittamaan jo aamuyhdeksältä. Ilman tuota alle viiden sentin lumikerrosta, olisi valoisaa joutunut odottamaan noin tunnin pitempään. Simpelejärvi oli harmittavasti jäätynyt vain muutamaa päivää aiemmin, joten vesilintuja ei enää ollut tarjolla.

Alkumatka olikin aika tylsä, Saharannan uimarannalla näkyi sentään 33 urpiaista mukanaan yksi tundraurpiainen. 10 kesykyyhkyä näkyi terkkarin nurkilla, muuten oli tyytyminen varislintuihin, varpusiin ja tali- ja sinitiaisiin. Pähkinähakkikaan ei ollut Aseman sembroilla, jotne matka jatkui 6-tien yli kohti Siikalahtea.

Siikalahden suunnalla sitten vasta hiljaista olikin! Närhiä näkyi Muttelinmäen tienoilla tuttuun tapaan ja patotiellä kuului pari joutsenta. Siikalahden itäpuoleisella maatilalla oli tuttuun tapaan keltasirkkuja sekä pikkuvarpusia ja varislintuja. Siikalahden patovallikierros oli muuten lähes täysin linnuton. Eteläpuolen metsistä löysimme teeriä ja naaras harmaapäätikan ja Tiviällä saalisteli isolepinkäinen. Sitten Olikin taas pitkät pätkät täysin linnutonta aina 6-tielle saakka.

Punnolassa törmäsimme sattumalta Pekkaan (siis tietysti Punnoseen) ja jutellessamme näimme komean kanahaukan. Loppumatka tarjosi enää pari käpytikkaa ja lisää tiaisia.

Lopulliset lintumäärät olivat seuraavanlaiset: laulujoutsen 2 (ääntä ilmeisesti Raikanniemestä), teeri 18, kanahaukka, kesykyyhky 10, harmaapäätikka 1, käpytikka 4, talitiainen 105, sinitiainen 27, hömötiainen 5, isolepinkäinen, närhi 10, harakka 34, naakka 120, varis 28, korppi 3, varpunen 7, pikkuvarpunen 14, viherpeippo 33, urpiainen 33, tundraurpiainen 1, punatulkku 3 ja keltasirkku 30. Yhteensä siis 22 lajia ja 430 lintuyksilöä, joka on aika perustulos.

J.A.