Kesäreissu Jurmoon ja Ahvenanmaalle

Alkubongailut

26.6. aamusta minulla oli taas olkapään röntgenkontrolli ja eipä murtuma vieläkään ihan kunnossa ollut, joten lääkäri antoi pari viikkoa vielä lisää sairaslomaa. Seuraavaksi viikoksi olin jo etukäteen anonut lomaa, joka nyt mukavasti säästyi tulevaisuuteen. Suoraan Imatralta lääkäriltä päästyäni lähdimme ajamaan kohti etelää ja ensimmäisen stopin teimme Lappeenrannan Pajarilassa, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme paikalta aiemmin löytyneen pesivän mustaleppälintuparin varoittelemasta. Poikasia emme yrittäneetkään etsiä näkyviin, vaan jätimme emot pian rauhaan ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Matka jatkui aina Lohjalle, josta olimme saaneet nuotit bongaamaan lajia, jonka olimme molemmat halunneet nähdä ihan tenavasta asti. Jo kävellessämme kohti kallioiden ympäröimää niittyä, näimme metsätien varressa pikkuhäiveperhosen. Kiikaroimme isomaksaruohoa kasvaville kallioille, mutta etsimäämme isoapolloa ei meinannut löytyä. Niinpä siirryimme kukkaniityille, joilta Hanna yhtäkkiä äkkäsi isot kasvustot harvinaista suoneidonvaippa -nimistä kämmekkää. Käppäilimme alueella jonkin aikaa, kunnes vihdoin aivan jaloistamme kasvien alta nousi lentoon suuri valkoinen perhonen – isoapollo! Seurasimme perhosta sen jatkaessa lentoaan kallioille, joissa se hetken haki laskeutumispaikkaa, mutta lopulta jatkoi kallioita pitkin näkymättömiin. Perhosta seuraillessamme kuulimme lähistöllä huutelevan pähkinähakinkin, joten reissumme oli alkanut erinomaisesti! Hieman toki harmitti, ettemme olleet saaneet apollosta kovinkaan kummoisia kuvia.

Yritimme löytää Lohjalta myös kämmeköitä, mutta ilmeisesti kuivan kesän takia emme löytäneet käymältämme paikalta ainoatakaan etsimämme lajin yksilöä, vaan saimme tyytyä soikkokaksikoihin ja lehtoneidonvaippoihin.

Seuraava bongauskohteemme oli Paimiossa, jossa kävelimme kuivalle dyynimäiselle hiekka-alueelle, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme ensimmäisen aika kookkaan koiras hietasisiliskon. Otus kuitenkin kipitti vauhdikkaasti meitä karkuun ja kuvat jäi saamatta. Pienen haeskelun jälkeen löysimme muutaman liskon lisää, mutta nämä olivat kaikki naaraita tai nuorempia eli vaatimattomamman näköisiä, mutta saatiinpahan tämä laji kuvatuksi kuitenkin. Tästä lajistahan ei oikein tiedetä, ovatko ne saapuneet tälle Suomen ainoalle esiintymispaikalleen ihan luontaisesti, vai onko joku kuskannut näitä paikalle ulkomailta. Ja sama päti myös seuraavaan lajiin eli lessonansammakkoon, jota haeskelimme muutamaltakin eri lutakolta, mutta löysimme vain satoja pieniä rupikonnan poikasia.

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme Paraisille, jossa kävimme vielä parilla Hannan kartoittamalla luonnonsuojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta löysimme täältäkin vain kahta jo aiemmin näkemäämme lajia. Lopulta pystytimme teltan erään syrjäisen metsätien varteen pellon reunaan, jossa kokkailimme ja olimme lopulta valmiit unten maille.

Jurmo

27.6. kävimme aamulla parilla muulla suojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta emme löytäneet mitään uutta. Lopulta lähdimme ajamaan Saaristotietä kohti Pärnäisiä. Nauvon erinomaisessa S-Marketissa eväitä osteltuamme, olimme lopulta hieman turhan aikaisin satamassa nähtyämme tien yli lentäneen harmaapäätikan hieman ennen parkkipaikkaa.

Eivor-lautan saavuttua sai Hanna raahata suurimman osan tavaroistamme lauttaan, sillä itse olin edelleen aikalailla yksikätinen. Lautalla kiipesimme sitten tietysti yläkannelle, jossa oli varsin mukava katsella maisemia ja kiikaroida merta merilintuja etsien. Löysimmekin alkumatkasta yhden riskilän, mutta vasta muutamaa tuntia myöhemmin Jurmon jo häämöttäessä horisontissa, näimme ensimmäiset ruokit sekä merikihun.

Jurmoon rantauduttuamme kärräsimme maitokärreillä tavaramme lintuasemalle, jonka pihassa tapasimme paikalla pari päivää miehittäjänä jo olleen Kim Kuntzen.

Kävimme porukalla laittamassa suon lintuverkot paikoilleen ja pauloille, jotta Hanna pääsisi seuraavana aamuna kokeilemaan, mitä verkoista tulisi. Sitten jalkapallon MM-ottelua katseltuamme, lähdimme kiertämään lännen vakiolaskentakierrosta.

Lintuja oli aika mukavasti vaikka elettiinkin aivan keskikesää. Poikueita kuitenkin näkyi ihmeen vähän. Mukavampia havaintoja muutaman tunnin kestäneellä pitkällä kävelykierroksella olivat 3 ristisorsaa, 4 karikukkoa, 5 pikkutiiraa sekä matkalla laskenta-alueen ulkopuolella niityllä patsastellut teeri.

Illalla teimme kunnon ruoat ja sitten oli vuorossa iltahuuto, jossa kirjattiin asemakaavakkeelle kaikki saaressa päivän aikana havaitut lajit. Iltahuuto kesti taas pitkään, sillä kirjattavaa riitti, kun asemarutiiniin kuuluu kirjata erikseen niin aamun vakiomuutolla, idän ja lännen laskentakierroksilla sekä muuten paikallisina sekä muuttavina havaitut linnut. Lopulta kuitenkin päästiin nukkumaankin.

28.6. yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi, sillä kellomme soi jo 3:15 ja kohta olimme suolla pystyttämässä verkkoja pyyntiin. Pari kierrosta tyhjiä verkkoja kierrettyämme, Hanna jäi verkoille ja itse kipusin muinaismuistomäelle aamumuuton vakiohavainnointiin Kimin kanssa klo 4:15.

Aamun muuttokin oli hiljaista ja etenkään ensimmäiseen tuntiin ei tapahtunut merellä mitään. Pikkukäpylintuparvia kuitenkin tuntui liikkuvan ja useita parvia lähti selvästi korkealla taivaalle jatkamaan vaellustaan. Kahden tunnin staijilla näimme myös mm. pari ruokkia ja riskilää, mustalintuparven sekä suosirrin. Aivan staijin lopussa Kim kuuli suon suunnasta outoa sirkkumaista laulua ja päätti lähteä kuulostelemaan sitä lähempää. Itse jäin vielä seulomaan horisonttia viimeisiksi vakion minuuteiksi. Kohta Hanna soitti alhaalta, että he kuuntelivat Kimin kanssa outoa sirkun laulua ja minunkin piti singahtaa paikalle. Jo juostessa kuulin yhden säkeen tutun kuuloista laulua ja tunnistin laulajan pikkusirkuksi! Liekö lämpimät kelit sekoittaneet tämän siperialaisen pikkulinnun päätä pahemminkin, kun se Jurmon suon reunassa lauloi? Täytyy kyllä myöntää, että biotooppi kyllä itse asiassa näytti varsin sopivalta lajille.

Yritimme tietysti saada pikkusirkkua verkkoonkin, mutta vain kertaalleen se kävi verkon yläpuolella puissa kääntymässä ja hiljeni sitten pitkäksi aikaa, mutta lopulta lintu lauloi paikalla ainakin puolille päivin asti.

Kiersimme Kimin kanssa idän reitin, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Ja vaatimaton oli myös Hannan aamun verkkopyynnin saldo, kun rengastuksia tuli vain viisi sekä kaksi kontrollia. Reitiltä palattuamme autoin Hannaa sulkemaan verkot ja käppäilimme asemalle nukkumaan kunnon päikkärit.

Illemmalla katsoimme taas jalkapallon MM-kisoja ja tällä kertaa pelin, jota pelattiin 90 minuttia plus lisäaika ja lopulta Saksa hävisi! Kimille suosikkijoukkueen tappio otti koville, mutta länsikierrokselle suunnattuamme mieli virkistyi nopeasti, varsinkin kun laskenta alkoi mukavasti, kun laguunin rannasta löytyi juhlapukuinen pulmussirri!


Muita kierroksen havaintoja olivat 6 suosirriä sekä taas samat ristisorsat ja pikkutiirat. Neljä vielä pienen pientä töyhtöhyypän poikastakin sai renkaan jalkaansa. Asemalle palaillessamme näkyi metsän reunassa vielä käki. Ilta oli kovan tuulen ohessa tuonut asemalle myös Ylitalon Mikon ja vielä olikin sitten edessä tutut iltarutiinit ja myöhään meni taas.

29.6. tuuli oli yltynyt lähes myrskyisäksi, joten verkoille ei ollut mitään asiaa ja aamuvakiokin oli varsin viluinen ja ankea. Kimiä tuskin kauheasti harmitti lähteä staijin puolivälissä pakkailemaan ja valmistautumaan mantereelle paluuseen?

Kiersimme Hannan kanssa itäreitin aamusta ja kahlaajia oli rannoilla edellispäiviä paremmin, ja muutenkin idän reitti oli normaalia antoisampi, kun näimme mm. 3 suosirriä, 2 pikkutiiraa ja rantasipin.

Päivällä nukuimme taas kunnon päikkärit ja illalla suuntasimme länteen koko porukalla. Muuten linnut olivat pitkälti samoja, mutta kahlaajia oli enemmän, etenkin vikloja. Niinpä ei ollut yllätys, että löysimme punajalka- ja valkoviklojen sekä lirojen ohella mustaviklonkin, mutta sen sijaan harmaasorsaparin ylilennon perään löytynyt lampiviklo oli oikein mukava ylläri! Lintu lensi ensin ylitsemme parin valkoviklon kanssa mutta turhan kaukaa ja ääneti, mutta onneksi löysimme sen uudelleen ja pääsimme katsomaan sitä oikein mukavasti ja kuvaamaankin kohtalaisen kivasti. Laji on Jurmossa todellinen rariteetti, vaikka Mikko heti muisteli moisen nähneensä saaressa vain 25 vuotta aiemmin. Tiiran mukaan kyseessä oli vasta saaren seitsemäs lampiviklo.

Hyvillä mielin, mutta tuulen takia viluisina palailimme asemalle, jossa lämmin ruoka maistui ja iltahuuto meni taas ennätysmyöhään.

30.6. tuuli oli tyyntynyt kohtuulliseksi, joten aamulla meidän Mikon kanssa kivuttua mäelle vakiostaijiin, suuntasi Hanna taas aukomaan verkkoja. Pikkukäpylintuja oli nyt liikenteessä enemmänkin ja ynnäilimme niitä 281 muuttajaa ja joukossa oli mukana ainakin yksi kirjosiipikäpylintukin, joka lensi äännellen ylitsemme muutamaan otteeseen.

Hannan aamupyynti tuotti taas vain kourallisen lintuja, mutta mm. yhden nuoren satakielen kuitenkin. Ja lopulta verkkoon eksyi ensimmäinen pikkukäpylintukin. Käpylinnut näyttivät käyvän suolla juomassa, mutta ne eivät juuri verkoille eksyneet. Olimme kuitenkin huomanneet, että isoja parvia käpylintuja jumittui myös männikköön ja ne liikkuivat aika alhaalla puissa ja kävivät välillä maassakin. Niinpä kierrettyäni itäreitin ilman mainittavia havaintoja, päätin ehdottaa Hannalle verkkojen siirtoa saman tien männikön puolelle ja tämä olikin nopeasti tehty. Hanna olikin jo edellisiltana kaivanut verkkolinjan viereen maahan kuopan, jonka oli päällystänyt pressulla ja laittanut siihen vettä. Ja pikkukäpylinnuthan kävivät tässä innokkaasti juomassa ja kohta niitä alkoi myös tupsahdella verkkoon.

Kun Hanna rengasteli käpylintuja, staijailin itse tovin saaren etelärannalla, mutta palailin aika pian männikköön Hannan seuraksi ja käpylintujen tulo olikin jo hiipumassa. Viimeistä yksittäistä lintua verkosta irrotellessamme lensi ylitsemme matalalla mehiläishaukka.

Päivällisen jälkeen suuntasi Hanna vielä illaksikin verkoille ja minä yksin lännen kierrokselle. Kierros meni yksin aika paljon rivakammin, kun optimoi selaamispisteet eikä näin pysähdellyt aivan koko ajan. Linnut olivat lisäksi selvästi vähentyneet ja vaikka pulmussirri edelleen löytyikin, olivat muut kahlaajat vähentyneet huomattavasti eikä lampivikloakaan enää löytynyt. Metsäviklo oli varmaankin ainoa uusi lintu koko reitillä.

Reitiltä palattuani jeesasin Hannaa taas verkkojen sulkemisessa ja Hanna olikin päivän aikana rengastanut mukavat 38 pikkukäpylintua!


Ilta meni jalkapalloa katsellessa ja iltahuutokin tietysti meni taas myöhään.

1.7. heräsin ekana aamuvakiota suorittamaan ja pian saapui Mikkokin ja Hanna suuntasi aukomaan männikön verkkoja. Käpylintuja liikkui yhä, mutta isoimmat parvet katosivat taivaalle aamun aikana. Toki käpylintuja jäi vielä männikköönkin pyörimään, mutta joko nämä uudet vasta saareen tulleet linnut eivät vielä olleet löytäneet Hannan tekemään juomapaikkaa tai sitten muuttunut tuulensuunta vaikutti jotenkin siihen, että Hanna sai koko aamun aikana verkosta vain yhden käpylinnun. Onneksi pari muutakin lintua sentään tuli verkosta, ettei aika ihan niin pitkäksi käynyt.

Pian aamustaijijn me suuntasimme Mikon kanssa kiertämään lännen vakioreitin. Yhä vain linnut olivat pitkälti samoja, mutta pulmussirriä emme huomanneet ja pikkutiirojakin näkyi vain yksi. Mehiläishaukka kierteli pitkään yllämme perässään pitkä ja äänekäs punajalkaviklojono. Myös kaksi kurkea laskeutui hetken paikalliseksi, mutta ne jatkoivat kohta merelle.

Kierroksen jälkeen poistimme verkot ja nukuimme taas lyhyet päiväunet ennen kuin siivosimme jälkemme ja pakkasimme tavaramme taas maitokärryihin ja lähdimme kohti satamaa. Mikko oli päättänyt jäädä asemalle vielä yhdeksi päiväksi.

Paluumatka mantereelle sujui pääasiassa nukkuen lautan sisätiloissa. Pärnäisissä olimme lopulta klo 18:30 ja Nauvon kauppakäynnin jälkeen suuntasimme vielä Paraisille.

Turun seudulla

Illalla onnistuimme saamiemme vinkkien avulla löytää todella harvinaisia kimalaisorhoja! Valoa oli jo illalla aika niukanlaisesti, joten aika pian suuntasimme pystyttämään telttaa saman pellon reunaan, jossa olimme yöpyneet tulomatkalla.

2.7. nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen suuntasimme uudelleen kimalaisorhoja katsomaan ja kuvaamaan nyt paljon paremmassa valossa. Iso osa kukista oli jo kukintansa loppuvaiheilla, mutta onneksi löysimme pari oikein kaunista värikkäämpää yksilöä. Hanna oli melkoisen innoissaan, kun sai tämän todella erikoisen kämmekkälajin vihdoin nähtyä sekä kuvattua kunnolla.

Jatkettuamme matkaa aloitimme päivä lintupaikkakierroksen Kaarinan Kuusistonlahdelta, jossa emme nähneet paria merikotkaa kummempaa. Jatkoimme sitten Littoistenjärven Järvelän lintulavalle, jossa näkyi pari liejukanaa, harmaasorsaa ja -haikaraa sekä jokunen kahluri. Sitten jatkoimme Turun kasvitieteelliseen puutarhaan, josta löysimme kuuden yksilön nokkavarpusperheen ja kuulimme taas liejukanan.

Seuraavaksi etsimämme laji oli sitten taas yksi Turun seudun erikoisuus, jonka alkuperästä ei ole kenelläkään aavistustakaan – alppisalamanteri. Emme kuitenkaan tätä otusta pienellä haeskelulla onnistuneet löytämään.

Koska meillä yhä oli aikaa yllin kyllin, suuntasimme vielä Raision Raisionlahdelle, jossa ylitsemme lentänyt (rusko)urpiainen jäi parhaaksi havainnoksi. Sitten suuntasimme läheiseen kauppakeskukseen tuhlaamaan aikaa ja ehdinpä itse katsoa taas yhtä futismatsiakin, ennen kuin suuntasimme Turun satamaan odottamaan Viking Grace lauttaa.

Ahvenanmaa

Grace lähti lopulta kohti Ahvenanmaata ja meillä oli A la carte -ravintolasta pöytä varattuna. Oli mukava syödä oikein kunnon ateria pitkästä aikaa ja aikakin kului näin mukavasti. Loppumatka meni shoppaillessa ja taas yhtä jalkapallomatsia katsoessa. Lopulta olimme perillä Lumparlandin Långnäsissä yöllä yhden jälkeen.

Ajoimme vielä Lemlandin puolelle erään metsätien varteen, jossa kehrääjien suristessa pystytimme teltat ja kömmimme pehkuihin.

3.7. vasta ysin jälkeen herättyämme jatkoimme Herröskatanille, josta löytyi heti keltalehdokkeja, pesäjuuria, kalkkimaarian- sekä maariankämmeköitä, soikkokaksikoita ja lähempää lintutornia myös jo kuivahtaneita seljakämmeköitä. Lintutorni oli aika hutera ja kiipeäminen yksikätisenä kaukoputken kanssa oli aika pelottavaa. Mereltä löytyi muutamia riskilöitä ja tietysti maisemat olivat upeat! Autolle palaillessamme löysimme vielä pähkinänakkelin sekä nokkavarpusen.

Kunnon kenttälounaan jälkeen suuntasimme kiertämään niemeä vielä toiseen kertaan ja matkalla tapasimme mukavan paikallisen rouvan, joka puhui kohtuullista suomea asuttuaan nuorena Helsingissä. Lopulta juttua kuitenkin jatkettiin vuoroin suomeksi ja ruotsiksi, kuka nyt sattui minkäkin sanan muistamaan milläkin kielellä – ja välillä täytettiin puuttuvaa sanaa sitten englannilla. Rouva kuitenkin kertoi meille tietävänsä etsimämme miekkavalkun kasvupaikan, mutta tämä oli aika matkan päässä. Niinpä autopaikalle palattuamme seurasimme häntä ja hänen ruotsinkielistä miestään jonkin matkaa, kunnes vihdoin olimme oikealla paikalla, jossa oli aiemmin kukkinut miekkavalkkuja kuulemma vaikka kuinka. Ne vaan olivat poikkeuksellisesti aloittaneet tänä vuonna kukintansa jo toukokuussa. Pienellä haeskelulla löysimme lopulta muutamia miekkavalkun lehtiä, mutta kukinnat olivat jo kaikki rapisseet. Mutta tiesimmepä ainakin nyt tämänkin kämmekän esiintymispaikan mahdollisia tulevia Ahvenanmaan käyntejämme ajatellen.

Bongattuamme jalohaikaran Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelta harmaahaikaroiden seurasta, jatkoimme Hammarlandiin, josta Hanna tiesi taas yhden kämmekkäpaikan. Tältä aidatulta pieneltä alueelta löytyi todella runsaasti jo kukkineita tikankontteja sekä miekkavalkkuja. Aidan ulkopuolella etsiskelimme näitä lisää ja lopulta onnistuimme löytää yhden jostain syystä nupulle jääneen miekkavalkun, joka oli sentään paljon kuvauksellisempi kuin mitä pelkät lehdet olisivat olleet.

Autolle palattuamme huomasin ensimmäisen punkin kiipeämässä vaatteissani ja kohta tajusimme, että vaatteemme kuhisivat punkkeja! Ei siinä auttanut kuin heittää lähes kaikki vaatteet pois päältä parkkipaikalla ja alkaa tehdä kunnon punkkisyyniä! Saattoi se ainoa ohi ajaneen auton kuljettaja ihmetellä, mitä tien varrella oikein tapahtui… Meissä oli molemmissa kauhuksemme jo kolme punkkia kiinni ja kymmeniä kiipeili vaatteissamme! Meillä oli tietysti tiedossa, että punkkeja Ahvenanmaalla olisi ja punkkipihdit näin mukana, mutta tämä määrä oli kyllä ylittänyt kaikki kauhuskenaariomme!

Lopulta olimme vaihtaneet kaikki vaatteet ja matka jatkui aina Eckerön Styrsingsuddeniin, jossa meinasimme käydä pikaisesti ensin rannassa kääntymässä, mutta muutaman askelen heinikossa käveltyämme, tajusimme lahkeidemme taas kuhisevan aivan minimaalisen pieniä nymfi-punkkeja! Niinpä päätimme lopulta pystyttää teltan aivan keskelle tietä leveämpään kääntöpaikkaan ja kömpiä taas kerran kaikki vaatteet tarkistettuamme telttaan turvaan näiltä Suomen vaarallisimmilta eläimiltä. Tarkoituksenamme oli nukkua pari tuntia ja herätä vielä syömään kunnon illallinen, mutta unet vähän venähtivät.

4.7. niinpä heräsimme vasta 12 tuntia myöhemmin, siten että ehdimme kahdeksaksi aamustaijille rantaan. Muutamat punkit lahkeista nypittyämme aloimme seuloa merta ja parissa tunnissa näimme 10 ruokkia, 4 riskilää, muutaman tunnistamattoman ruokkilinnun sekä yllättäen myös 2-4 etelänkiislaa. Myös pari merikihua, kolme karikukkoa, nuolihaukka ym. nähtiin.

Sitten suuntasimme Eckerön soille, joilta yritimme löytää taas uusia kämmeköitä, mutta emme niitä löytäneet. Mielenkiintoisin havainto oli suolle mennessämme lähes jalkani alta lähtenyt hiekanruskeanharmaa alle puolimetrinen käärme, joka saattoi hyvinkin olla todella harvoin nähty kangaskäärme, mutta valitettavasti, kun käärme lähtee aivan jalan alta, ei ensimmäinen ajatukseni ollut katsoa sen selkäpuolen mahdollisten kuvioiden muotoa kauhean tarkasti. Menin siis perhana säikähtämään ja otus jäi näin varmasti määrittämättä ennen kuin se katosi suureen kanervamättääseen, jossa Hannakin sen vielä kuuli luikertavan, mutta vilaustakaan ei enää näkynyt. Lintuhavaintomme jäivät puukiipijöihin, kuusitiaisiin, peukaloisiin sekä kanahaukkaan. Ollessamme vaihtamassa seuraavalle suolle, soitti Normajan Jyrki, joka oli myös saaressa ja kertoi olevansa menossa etsimään erittäin harvinaista kiiltovalkkua. Meillä oli samat suunnitelmat iltapäivälle, mutta meidän oli tietenkin järkevämpi mennä porukalla, joten kiiruhdimme takaisin autolle ja aika pian tapasimme Jyrkin sekä paikallisoppaaksi meillä saapuneen Vårdössä asuvan Rami Lindroosin.

Etsiskelimme aika pitkään kiiltovalkkua paristakin paikasta, mutta emme tätä superharvinaista kasvia löytäneet. Kämmeköillehän on tyypillistä, että ne eivät välttämättä kuki joka vuosi lainkaan ja tätä lajia on yleensä löydetty parhaimmillaankin vain joitakin yksilöitä.

Luovutettuamme jatkoimme me Hannan kanssa seuraavaan suokohteeseen (Jomalan) puolelle, jossa kolusimme parin tunnin ajan ja löysimme lopulta tavallisten lajien ohella punakämmeköitä sekä veripunakämmeköitä. Kesken koluamisen soitti Jyrki taas ja kertoi löytäneensä yhdeltä Eckerön soista suovalkun. Hanna ei ollut kyseistä pientä kämmekkää koskaan nähnyt, vaikka oli monesti yrittänyt, joten sehän piti päästä bongaamaan. Onneksi puhelimesta saa nykyisin koordinaatit ja loput ohjeet Jyrki kertoi tyyliin: ”Tältä muita korkeammalta, hieman punertavalta mättäältä, jolla kasvaa puolimetrinen koivu itään kymmenen metrin päässä idässä on kivi ja mättään ja kiven välisen linjan puolivälistä metri vasemmalle löytyy suovalkku.

Niinpä me palasimme autolle ja ajoimme taas Eckeröön, jossa kävelimme aika pitkän kävelyn suolle ja GPS-pisteen perässä lähes keskelle suota. Löysimme kohta oikean mättää ja kiven ja saman tien Hanna näki kiikareilla noin 10 senttisen suovalkunkin. Näitä kasveja löytyi lopulta lähistöltä muutama lisääkin ja niinpä Hanna sai taas yhden eliskämmekän kuvattua.

Palattuamme autolle ajoimme vielä Storbyn Postbrygganille, jossa mustakurkku-uikkupari rakenteli pesää erään vajan alle. Aallot vaan hajottivat pesän alun joka kerta. Läheiseltä Sandvikenin uimarannalta näkyi vielä pari ristisorsaa sekä pikkutyllejä. Lopulta ajoimme taas styrssille ja pystytimme teltan samaan paikkaan ja iltapalan jälkeen olimme valmiit nukkumaan.

5.7. heräsin aamustaijille viideksi ja pian saapui Hannakin paikalle ensin muutamia punkkeja telttakankaan sisä- ja ulkopuolelta listittyään. Otukset perhana vaelsivat siis yöllä keskelle tietäkin meidän perässä.

Merellä liikkui lintuja ihan mukavasti eli aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa, joten tuijottelimme merelle lopulta aina kymmeneen asti. Havainnoiksi kertyi mm. 17 haahkaa, alli, 42 mustalintua, 20 pilkkasiipeä, 10p ja 25m tukkakoskeloa, 2 silkkiuikkua, härkälintu, 6 merimetsoa, 3 töyhtöhyyppää, karikukko, 3 valkovikloa, merikihu, 14 riskilää, 58 ruokkia, 6 ruokkilintua, taas 2 etelänkiislaa, räyskä, 2 selkälokkia sekä 12 kottaraista.

Pikakäynnit Storbyn Postbrygganilla ja Sandvikenissä tuottivat pitkälti samat linnut kuin illallakin ja sitten jatkoimme Jomalan Torpfjärdenille. Tämäkin torni oli aivan kamala kiivetä ja aika huterakin. Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että olimme vaarallisimmalla kesälomareissullamme ikinä – oli tuhottomasti punkkeja, huteria korkeita lintutorneja ja vielä kauriitakin joka toisella pellolla ja yhden vasta-ajetun kauriskolarin olimme jo nähneetkin.

Tornilta laskimme mm. 185 kyhmyjoutsenta, 4ad+3pull ristisorsaa, 13 töyhtöhyyppää, 28 tylliä, 13 suokukkoa, 12 valkovikloa, 10 liroa, mustaviklon sekä lapinsirrin.

Seuraavaksi jatkoimme Ramsholmenille, jossa laiduntava karja oli tehnyt aika pitkälti selvää kukkakasvustoista, joten kämmekät sai unohtaa, mutta löysimme muutaman pähkinänakkelin sekä kärjen ruovikosta kaksi nuorta viiksitimalia.

Kauppavisiitin jälkeen ajoimme Finströmiin Bomarsundin linnoitukselle, jossa Hanna veresti muistojaan 29 vuotta aiemmalta visiitiltään. Käppäilytämme tovin linnoituksen alueella, jatkoimme Vårdön lauttarantaan, jossa päätimme kuitenkin olla menemättä tähän ennen käymättömään saareen vaan käännyimme ympäri ja lähdimme ajamaan kohti Getaa.

Teimme pikastopin Salvikin Hagan pelloilla, joilla näimme valtaisan noin 1500 naakan parven. Olimme todella väsyneitä, kun viimein parkkeerasimme Getavuorten huipun parkkipaikalle ja päätimmekin ottaa nokoset autossa.

Nukuimme lopulta lähes pari tuntia ja mukavasti parkkialue olikin lähes tyhjentynyt muista autoista. Kävimme ihastelemassa ympäröivää maisemaa näköalatornista ja sitten reippailimme pitkät kalliokävelyt parille todella hienolle luolalle alempana.

Palattuamme takaisin ylös etsiskelimme toiveikkaina vielä Getavuoren kanervikkoisilta kalliorinteiltä ja kallionkoloista kangaskäärmettä, mutta emme sellaista valitettavasti löytäneet. Sitten saimme varattua itsellemme suihkuvuoron leirintäalueelta ja olipahan melkoisen autuaallinen kokemus päästä vihdoin suihkuun!

Illalla ajelimme vielä Saltvikin ja Finströmin pienelle rajatielle pystyttämään teltan ja kunnon kenttäillallisen jälkeen simahdimme kuin saunalyhdyt.

6.7. hitaan aamun jälkeen suuntasimme Lemlandin Nåtön pähkinäpensaslehtoon, jossa oli myös karja hoitanut kukkaniityt jo aika huolellisesti, mutta rannoilta löysimme parit mustakurkku-uikut sekä muniaan pesässä hautoneen pilkkasiipinaaraan. Palaillessamme autolle törmäsimme vielä pariin kesyyn nuoreen punatulkkuun.

Sitten kävimme Maarianhaminassa tutussa rokkiravintolassa syömässä oikein kunnolla ja kun aikaa vielä vähän oli kävimme vielä tarkistamassa, että jalohaikara oli taas palannut vakiopaikalleen Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelle. Sitten pitikin jo kiiruhtaa lauttarantaan, josta Viking Grace lähti kohti Turkua tuntia myöhemmin.

Matka meni taas alkuun kannella leppeästä kesäsäästä nauttien ja loppumatka taas jalkapallon ja shoppailun merkeissä. Turkuun rantauduttuamme ajoimme taas Kaarinaan Järvelän lintulavalle, josta yritimme illalla löytää viherkonnia tuloksetta. Itse kyllä keskityin katsomaan puhelimesta illan toista futismatsia. Kävimme myös Liedon puoleisella lintutornilla, ennen kuin jatkoimme taas Paraisiin telttailemaan.

Vielä loppubongailuja

7.7. Heräsimme aika myöhään, mikä oli hyvä sillä jo aamiaista nauttiessamme alkoivat päiväperhoset lentää ja useiden hopeatäplien joukossa oli juuri tällä meidän kumpareella reviiriään pitänyt keisarinviittakin. Kohta paikalla pysähtyi paikallinen perhosharrastaja, joka kyseli joko olimme nähneet apolloa ja samalla valitteli, että suurin osa paikoista oli vielä varjossa.

Kun hän taas käynnisteli autoaan, huomasimme korkealla yläpuolellamme liihottelevan apollon, joten vaikka tiesimme kyllä olevamme jo aika lähellä tietoon saamaamme apollopaikkaa, oli mukava yllätys nähdä sellainen jo heti aamiaisella!

Joitakin kilometrejä ajettuamme parkkeerasimme oikeaan apollopaikkaan ja pian paikalle saapui muutama muukin perhos- ja luontoharrastaja. Yksi pariskunta tunnistui jo kaukaa tutuiksi Tom ja Kaija Lindroosiksi. Siinä jutustelun lomassa näimme useita apolloja ja vihdoin Hanna sai tämän upean perhosen hyvin kuvattuakin. Tiellä pyöri myös useita pikkuhäiveperhosia.


Jonkin aikaa alueella käppäiltyämme, päätimme lähteä ajamaan kohti Kaakkois-Suomea. Kuitenkin jo Salon kohdalla tunsimme itsemme niin väsyneiksi, että lepotauko oli paikallaan. Niinpä itse kävin Halikonlahden lintutorneihin tutustumassa Hanna yrittäessä vetää sikeitä kuumassa autossa.

Matka jatkui lopulta Lappeenrannassa yhdellä tänä vuonna lähes tyhjällä kämmekkäpaikalla sekä Kaislasella tehtyjen stoppien jälkeen Joutsenoon asti, jossa parkkeerasimme erään perhostien varteen ja pystytimme teltan. Itse katselin vielä aina rankkareille asti menneen futismatsin, ennen kuin pääsin nukkumaan.

8.7. yöllä oli satanut aika rankasti, joten aamulla ei ollut kiire mihinkään. Keli kuitenkin lämpeni nopeasti, mutta päiväperhosista vain muutama aivan tavallinen laji lähti liikenteeseen. Niinpä annoimme parin tunnin käppäilyn jälkeen periksi ja suuntasimme käymään Kotasaaren altailla, joilla näimme pari suosirriä ja Kukkuroinmäellä, jossa näimme yllättäen isolepinkäispoikueen.

Palailimme vielä käymään perhospaikalla, mutta vaikka keli oli parantunut huomattavasti, jäivät havaintomme vähiin. Niinpä lähdimme taas valumaan kotia kohti ja seuraavan stopin teimme Imatralla, josta etsimme hieman summamutikassa yhtä superharvinaista kämmekkää arvaamaltamme paikalta, mutta eihän sitä tietenkään löytynyt.

Viimeisellä minuutin pysähdyksellä Simpeleen Kokkolanjoella näimme koiras virtavästäräkin ja sitten ajelimmekin kotiin ottamaan rennosti. Oli ihan mukava, kun kerrankin kotiin palattua ei ollut mihinkään kiire, vaan sairaslomaa oli vielä jäljellä viikko.

J.A.

Kesän hiljaiseloa

Toukokuun 28. päivä kaukispelissä loukkaamani olkapää oli sen verran kipeä, että nukkuminen oli vaikeaa ja siksi retkeily oli aika vähäistä. En kuitenkaan kehdannut olla töistä pois, kun röntgenlääkäri ei ottamissani röntgenkuvissa ollut nähnyt mitään poikkeavaa, vaikka itse olin ollutkin kuvissa näkevinäni jonkinlaisen murtumantapaisen.

Kävin kuitenkin usein, osin juuri siitä syystä, etten saanut nukuttua, kuulostelemassa tuttuja heinäkurppia sekä pikkukultarintaa. Kehrääjiä näkyi ja kuului myös muutamia sekä tietysti viitakerttusia, mutta esimerkiksi sirkkalinnut loistivat poissaolollaan.

Kuun alun merkittävämpiä havaintoja muuten olivat 6.6. Siikalahdelta löytämäni 6 jänkäsirriäistä, 8.6. pitkästä aikaa lahdella ollut mustakurkku-uikkupari sekä 9.6. viimein vähintään 3 maastopoikasten myötä onnistuneeksi varmistunut pähkinänakkelipesintä. Saman iltana pikaisella yökierroksella ei kuulunut mitään uutta, mutta ollessani rajatiellä kuuntelemassa kehrääjää noin 30 metriä autosta, käpötteli keskikokoinen nalle tien yli noin 30 metrin päästä minusta. 10.6. Soininmäellä uudessa paikassa lauloi idänuunilintu ja Simpeleen Kokkolanjoella samaten 3 maastopoikasen myötä varmistui Etelä-Karjalan ensimmäinen onnistunut virtavästäräkkipesintä. 12.6. Siikalahdella näkyi naaras jouhisorsa ja 13.6. löytyi pikkutikan poikaspesä.

14.6. viimein oli olkapääni ultraäänitutkimus, jossa olkapäästäni löytyi sitten ihan kunnon murtuma. Niinpä jäin saman tien sairaslomalle ja sain käteni kantositeeseen seuraaviksi pariksi viikoksi. Eipä mennyt tämäkään niin kuin Strömsössä… No enää ei ollut kiire mihinkään, joten kävin Joutsenossa asioilla ja näin tien varressa pari kangaskiurua.

Sairasloman alkuun pyrin tekemään joka päivä pari kävelylenkkiä, jottei kunto ihan rapistuisi. Havainnot olivat usein samat kanadanhanhet ja tiklejä siellä täällä, mutta Likolammelta löytyi sentään nuori valkoselkätikkakin.

17.6. suuntasimme kunnon aamuyöretkelle. Retki alkoi tuttuun tapaan heinäkurpilla ja pikkukultarinnalla sekä meidät yllättäneellä mäyrällä. Rajatiellä Tyrjällä ollessamme tapahtui sitten kummia! Ollessamme pysähdyksissä Hanna huomasi oudon valon itätaivaalla, jonka hän tunnisti heti vasta laukaistuksi raketiksi! Näimme tämän Venäjältä laukaistun raketin poikkeuksellisen hyvien olosuhteiden vuoksi ja Hanna sai harvinaislaatuisentapauksen kuvattuakin! Kotona selvitimme että havaitsimme Plesetslistä laukaistun Soyuz-2.1B raketin, joka vei taivaalle Glonass-M paikannussatelliitin. Matkaa laukaisupaikalle oli vajaat 500 kilometriä. Saarelle jatkuneen retken aikana kuulimme neljä kuhankeittäjää, pensassirkkalinnun, pari luhtahuittia, hienosti huudelleen uuttukyyhkyn, vihdoin muutaman luhtakerttusen sekä sarvipöllöpoikueen ja näimme pari vanhaa lintua. Rengastimme pari vastaantullutta kuovin poikasta ja muutaman töyhtöhyyppä nuorukaisen.

19.6. aamuyöstä kuulin pikkukultarinnan viimeisen kerran, mutta enpä pahemmin tämän koommin yrittänytkään sitä. 20.6. rengastimme koko vuoden ainoan pöllöpoikueemme – 6 varpuspöllöä ja kävimme tarkistamassa nippanappa Savon puolella olevan kaakkurilammen asutuksi. Päivällä suuntasimme Lappeenrantaan elokuviin ja ohessa tsekkasimme Askolan ja nyt huippulintupaikalta näyttäneen Kaislasen, mutta kummempia havaintoja ei silti tullut.

24.6. Suuntasimme Papinlahdelle rengastuspuuhiin. Suunnittelemme alueelle pysyvämpää SSP-rengastuspaikkaa ja teimme ensimmäistä testipyyntiä. Verkkolinjojen paikat pitää suunnitella ja testata hyvin, koska virallisen pyynnin aloittamisen jälkeen niitä ei enää muutella. Pyynti onnistui yli odotusten vaikka käytössä oli vain viisi kunnollista ja kaksi ikivanhaa haalistunutta verkkoa. Saimme 11 lajista 37 rengastusta, joista runsaimmat lajit olivat talitiainen ja ruokokerttunen. Mukavia lajeja olivat useampikin pensaskerttu, herne- ja lehtokerttu, mustarastas, punavarpunen sekä keltasirkku.

25.6. Hanna rengasti vielä Tarvaslammella tuulihaukanpoikaset. Pöntössä oli neljä jo yllättävänkin isoa poikasta.

J.A.

Alkukesän helteitä

21.5. Virolahti-ralliviikonlopun jälkeen työviikon aloittaminen oli taas aika tukkoista. Keli oli melkoisen kesäinen ja vaikka väsyttikin, niin suuntasin ruokatunnilla Siikalahdelle. Valosen Arttu oli patotien lavalla jo ollut pitemmän aikaa, mutta havainnot olivat jääneet vähiin. Siinä jutustellessamme löysin hanhen lentämästä meitä kohti. Arttu tokaisi nähneensä pari tundrahanhea aiemmin ja sellaiselta tämäkin näytti lentäessään aika matalalla mutta kohtuu etäältä ohitsemme. Jostain syystä seurasin lintua pitempään putkella ja kiinnitin huomiota todella laajaan otsalaikkuun, joka kaartui selvästi päälaelle. Samalla huomasin myös kaulan tummenevan päätä kohti. Mutta yksin lentäessään lintu ei näyttänyt mitenkään erityisen pieneltä tai sirolta, joten tokaisin Artulle jotain tyyliin, että saattaa kyllä olla jotain kiljuhanhea mukana tuossa linnussa. Lahden pohjoispään yllä lintu kaarsi ympäri ja lähti tulemaan taas meitä kohti ja lensi suurin piirtein samaa reittiä taas ohitsemme. Nyt molemmat huomasimme selvän otsakilven ja tumman kaulan ja pään ohella myös pienen nokan, jonka väriä ei kuitenkaan kirkkaassa auringonpaisteessa päässyt oikein arvioimaan. Lahden eteläpäähän päästyään lintu kuitenkin kaarsi taas ympäri ja lähti tulemaan kohti. Tällöin Arttu singahti hakemaan kameran autolta ja nyt lintu meidät ohitettuaan kääntyi kohti koillista lentäen aika hienosti editsemme ja tällöin erotin juuri ja juuri myös keltaisen silmärenkaan! Lintuhan alkoi todellakin näyttää ihan aidolta kiljuhanhelta! Ja asia varmistui, kun Arttu sai kuin saikin linnun kuvattua ja silmärengas sekä pinkki töpönokka näkyivät kuvassa oikein mainiosti!

Iltapäivällä kävimme Hannan kanssa Punkaharjulla katsastamassa rupimanterilampea ja näimmekin vilaukselta ainakin yhden yksilön. Ohessa näimme myös valkoselkätikan.

22.5. ruokatuntistaiji tuotti kolmen heinätavin kisailevan parven, jossa kuten arvata saattaa, oli kaksi koirasta ja yksi naaras. Illemmalla kävimme tarkistamassa viiripöllön pesimätilanteen ja yllättäen pöntössä oli vasta aivan pienet poikaset.

23.5. Siikalahdella näkyi pari lapinsirriä ja iltapäivällä Härskiinmutkasta merimetso. Varpuspöllön pesimätilanne oli sekin samanlainen eli emo oli vielä pöntössä allaan aivan pienet poikaset. Tarvaslammen kottaraiset sen sijaan olivat jo rengastusikäisiä ja kolmesta pöntöstä pulttasimme 13 poikasta.

24.5. helteisen kesäkelin ruokatuntistaiji tuotti vain pari ylitseni muuttanutta pikkutylliä. 25.5. suuntasimme iltapäivästä Saarelle, jossa Kanavalammelta löytyi tulvalta jänkäsirriäinen ja kuului kuhankeittäjä, Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä oli jo kuivuneella tulvalla 8 lapinsirriä ja 3 keltavästäräkkiä, Jyrkilässä näkyi pari uuttukyyhkyä ja Pohjanrannassa 6 tylliä ja 2 lapinsirriä.

26.5. suuntasimme varhain aamusta Melkoniemen metsiin, josta löysimme pari idänuunilintua, pikkusiepon sekä aktiivisesti rummutelleen pohjantikan. Aamulla laskin taas Siikalahden vähäiset vesilinnut ja sitten loppupäivä menikin univelkoja nukkuessa. Illalla lähdimme sitten kunnon yöretkelle, jolla löytyi taas pari soidintavaa heinäkurppaa perinteiseltä pellolta, reunametsissä surisi myös pari kehrääjää. Jatkettuamme tältä pellolta matkaa törmäsimme yllättäen toisellakin peltoaukealla soineeseen heinäkurppaan ja tällä paikalla kuului ensimmäinen ruisrääkkäkin. Yhden sarvipöllön kuultuamme ja toisen nähtyämme suuntasimme Siikalahden maisemiin, josta löysimme runsaasti viitakerttusia, viitasirkkalinnun sekä jokusen luhtakanan ja -huitin ja näkyipä vielä yksi sarvipöllökin, ennen kuin oli taas aika suunnata unten maille.

27.5. viimein herättyämme suuntasimme Rautjärven puolelle Kokkolanjoelle, jossa bongasimme jo pitempään paikalla viihtyneen virtavästäräkkiparin ja aika pian oli selvää, että paikalla ruokittiin pesäpoikasia. Emot napsivat suoraan lennosta erilaisia vesiperhosia. Urakoimme vielä sen verran, että nappasimme kyytiin viimeisenkin naapurikunnassa olleen pöllön pöntön ja kävimme laittamassa sen uuteen paikkaan, paremmin reitille, jotta jatkossa pönttöjen kiertäminen olisi edes vähän helpompaa. Aamuretken loppuhuipennuksena törmäsimme vielä valkoselkätikan poikaspesään, jonka lähistöllä puuhaili myös pari pyrstötiaista.

28.5. ruokatuntistaijin ainoaksi havainnoksi jäi patotiellä tauon jälkeen raksuttanut rastaskerttunen. Illallakin tein vain pikavisiitin Siikalahdelle bongatakseni pensassirkkalinnun vuodariksi. 29.5. patotieltä näkyi harmaapäätikka ja iltapäivällä kävimme pikakeikan Saarella, jossa näkyi Kanavalammella 3 heinätavia, Jyrkilässä taas 2 uuttukyyhkyä ja Pohjanrannassa laidunsi vielä muutama kymmentä valkoposkihanhea ja kuului kultarinta. 30.5. ainoaksi mainittavaksi havainnoksi Siikalahdella kuului viimein ensimmäinen kuhankeittäjä. Harvinaisemmaksi käy tämäkin laji vuosi vuodelta!

Kuun viimeisen päivän Siikalahtikäynti oli yhtä tyhjän kanssa ja iltapäivällä kävimme taas rupimantereita katsomassa, mutta vieläkään ei otuksia nähty kovin hyvin. Sen sijaan vesimantereita näkyi useita. Hannan mummolan lähistöltä löysimme viitasirkkalinnun, mutta muuten havainnot jäivät vähiin. Illalla kävimme vielä tarkistamassa, että pähkinänakkeleilla oli yhä poikaset pöntössä ja niitä ruokittiin aktiivisesti.

Hiljainen oli kesäkuun ensimmäinenkin ruokatuntistaiji, joten kävin taas kerran katsomassa nakkeleita. Iltayöstä univelkoja tarpeeksi nukuttuani lähdin pitkästä aikaa pyörällä ns. ekoretkelle. Ensin hoidin Siikalahdelta pensassirkkalinnun, rastaskerttusen ja ruisrääkän sekä näin pari tundrametsähanhea. Kauhean pitkiä pysähdyksiä ei hyttysten syötävänä huvittanut tehdä, mutta erään pellon reunassa kiinnitin huomioni todella kaukaa kuuluneeseen laulunsäkeeseen, josta ei oikein erottunut muuta kuin laulun pituus ja tasaisuus. Äänen sointi ei pahemmin vaihdellut, kuten yleensä yölaulajilla. Aika pitkään kuunneltuani päätin, että ääntä on pakko käydä kuuntelemassa lähempää ja koska pelto oli viljelty, könysin lopulta yhden ojan pohjaa lähemmäksi. Ja kuinka ollakaan heikko epäilykseni varmistui oikeaksi ja lintu oli lähempää kuultuna helppo tunnistaa pikkukultarinnaksi! Olin odottanut löytäväni lajin Parikkalasta tai edes koko Etelä-Karjalasta jo toistakymmentä vuotta, mutta nyt vasta löysin ensimmäiseni! Hanna oli lähellä opastamassa erästä amerikkalaista ornia, jonka kanssa oli aamulla ollut jo metsäretkelläkin ja soitin tämän paikalle. Onneksi löysimme tieltä paikan, johon laulu kantautui heikosti mutta vielä varsin selvästi.

Hoidettuani ekopinnaksi heinäkurpankin, jatkoin Siiikalahden viitasirkkalinnun, Sounion kuopan ja patotien kautta, mutta ihme kyllä en kuullut ainoatakaan kehrääjää ja patotielläkin oli todella vaisun hiljaista. Hyttysiä oli kyllä aivan tolkuttomasti!

2.6. kävimme työpäivän jälkeen Simpeleellä taas katsomassa virtavästäräkkejä ja myöskin toteamassa, että löytämämme valkoselkätikkapoikue oli lähtenyt maastoon. Illemmalla kävin Tarvaslammella saunalenkillä ja yöllä kävimme tarkistamassa, että pikkukultarinta oli yhä paikoillaan, samoin kuin heinäkurpatkin. Siikalahdellakin stoppasimme, mutta havainnot jäivät ruisrääkkään ja luhtahuittiin.

3.6. aamuvarhain lähdimme Hannan kanssa rengastusreissulle. Minulla oli jo pitkään ollut yölaulajien rengastuslupa ja joskus muinoin olin päättänyt, että sitten kun löydän Parikkalasta pikkukultarinnan, haluan sen myös rengastaa. Onhan caligata kuitenkin ollut kotisivujemmekin nimikkolintu sivujen alusta asti. Projekti oli helppo, kunhan ensin olimme könynneet ojanpohjia pitkin linnun lähelle. Verkot pystytettyämme lintu oli verkossa alta minuutin ja muutamaa minuuttia myöhemmin vapautettu takaisin reviirilleen.

Projektin onnistumisesta innostuneena sain ainakin itse pitkästä aikaa kipinää yölaulajarengastukseen, sillä enhän ollut noin kymmeneen vuoteen rengastanut juuri mitään muuta kuin pöllöjä. Niinpä jatkoimme vielä Siikalahden tienoille ja rengastimme vielä tutut pensas- ja viitasirkkalinnunkin. Ohessa havaitsimme kuhankeittäjän, pari pystötiaista sekä valkoselkätikkaparin. Patotiellä tapasimme vielä maisemissa olleen amerikkalaisornin ja näimme ohitsemme lentäneen heinätavin. Kävimme vielä hänen kanssaan Siikalahden pohjoispäässä, jossa havainnot jäivät kuitenkin vain kultarintaan.

Kunnon päiväunilta herättyäni huomasin, että edellispäivänä Porissa havaittu keisarikotka oli ehtinyt jo Espooseen asti ja matkalla itään. Tuttua reittiä kulkiessaan arvioin linnun ehtivän vielä päivän aikana itärajalle ja pois Suomesta, kun sääkin oli siihen optimaalinen. Niinpä lähdin ajamaan kohti Haminaa. Lappeenrannan ja Luumäen rajalla motaria ajaessani näin tien päällä kaartelevia ja syöksyileviä varislintuja ja lokkeja. Kohta huomasin niiden joukossa myös kookkaan petolinnun, joka alkoi heti näyttää aika hyvältä. Ollessani jo aika lähellä haukka lähti komeaan syöksyyn suoraan kohti asfalttia ja vain metrin korkeudessa se koukkasi aivan edelläni ajavan auton keulan eteen. Tämän auton kuljettaja joutui jarruttamaan oikein kunnolla, ettei törmäisi haukkaan, joka kanttasi upeasti ylöspäin ja minäkin alitin linnun vain korkeintaan kymmenestä metristä! Enpä ennen ollut tunnistanut satasen vauhdista haarahaukkaa iälleen 2kv:ksi.

Vajaan parin tunnin ajon jälkeen kipusin Haminan Kirkkojärven kumpareelle. Paikalla oli lopulta hieman toistakymmentä toiveikasta ornia ja toivonkipinä roihahti oikein kunnolla, kun linnun ilmoitettiin olevan jo ensin Loviisassa ja sitten Pyhtäällä. Laskimme jo minuuttiaikatauluja, milloin lintu tulisi ja toivoimme saavamme ilmoituksen vielä tätä ennen ainakin läheiseltä Hevoskalliolta, mutta linnustapa ei enää kuulunutkaan mitään. Lopulta iltakuuden aikaan viimeisetkin alkoivat antaa periksi. Me jäimme paikalle Kotkasta hälyttämäni Soikkelin Miikan kanssa vielä rupattelemaan Kemppaisen Olavin sekä yhden paikallisen ornin kanssa, kun huomasin rantapuiden latvaan laskeutuneen isolepinkäisen. Lintu vaikutti aika pitkälti ns. homeyeri-tyyppiseltä, mutta näidenhän oletetaan nykyisin olevan vain nimialalajin vaihtelua. Epäilen kuitenkin linnun olevan tulleen ainakin jonkin matkaa rajojemme itäpuolelta.

Illalla ajelin kotiin, jossa olin lopulta aika väsyneenä. Hanna oli käynyt juuri rengastamassa yhden naakkapoikueen meidän pihan lähistöltä.

J.A.

Arktika-ralli

15.5. nukuttuani arktikaviikonlopun univelkoja, heräsin aikaisin ja suuntasin ennen töitä kiertelemään Siikalahtea tavoitteena löytää jokunen parempi Siikalahtivuodenpinna. Koillispuolen pikkuteiden ajelu tuotti pari pyytä, leppälinnun, patotiellä lauloi rastaskerttunen ja eteläpuolelta lahtea löysin käenpiian, kultarinnan, sirittäjiä ja lehtokerttuja. Ruokatunnilla Siikalahdelta löytyi vielä hetken patotien vieressä laulanut rytikerttunen sekä punavarpunen.

Seuraavina päivinä havainnot jäivät muuttaviin valkoposkihanhiin, joita en nykyisin pahemmin jaksa katsella kuin valkoisten hanhien toivossa. 17.5. kotipihaan saapuivat ensimmäiset tervapääskyt reviirilleen ja illalla oltuamme taas tyhjiä pöllönpönttöjä tarkastamassa, sain tiedon, että Siikalahdella oli mustatiira. Onnistuimme linnun vielä illalla onneksi bongaamaan tämän 260 pikkulokin kanssa surviaispyynnissä olleen linnun ja samalla näimme muutamia mustalintu- ja alliparvia.

18.5. aamulla kävin taas pikaisesti etsimässä Siikalahtivuodareita ja löysin etsimäni eli pikkusiepon. Ruokatunnilla näkyikin sitten jopa viisi mustatiiraa sekä vihdoin ensimmäinen mehiläishaukka, tervapääskyjä oli saapunut jo kymmeniä.

Iltapäivällä otin suunnan taas Virolahdelle ja ajoinkin suoraan Kurkelaan, josta Toiskallion Totti oli päivällä löytänyt paikallisen pikkukotkan! Yhden jälkeen oli Virolahdella alkanut sataa ja sadetta jatkui yhä saapuessani paikalle. Kotkan oli nähty laskeutuvan lähimetsään, mutta tietysti rajavyöhykkeen puolelle, joten lintua ei ollut sen koommin nähty. Melkoisella varmuudella se kuitenkin oli yhä paikalla, joten isolla bongarijoukolla odottelimme linnun nousevan taas lentoon, kun sade vihdoin taukosi. Ilma oli kuitenkin kylmentynyt niin radikaalisti, ettei etelän kotkaa enää lentely kiinnostanut ja kun lopulta alkoi taas sataa, päätin vajaan neljän tunnin odottelun jälkeen suunnata kohti Lakakallion leiriä.

Lakalla palaveerasimme pikaisesti Loipon Miskan sekä Lampisen Esa-Matin kanssa, sillä seuraavana aamuyönä alkoi Virolahden arktika-ralli, johon olimme osallistumassa. Lyhyen kartankatselusession jälkeen oli aika haukata hieman syömistä Lakan Grillillä, jossa Lakan vakioporukka kokoontui iltaisin jauhamaan sitä itseään makkaranpaiston lomassa. Lopulta olimme valmiit unten maille kehrääjän aloitellessa surinaansa.

Unet jäivät pariin tuntiin ja kohta pakkailimme kamojamme Miskan uudenkarheaan Kiaan ja lähdimme ajelemaan kohti Virolahden länsiosia, josta olimme katsoneet Tiirasta muutamia tärppejä. Saavuimme lopulta Klamilan kulmille hieman ennen kello kahta, jolloin ralli alkoi. Emme löytäneet mitään parempaa lajia ennen aloitusta, joten lopulta aloimme kuittailla rallilajeja ihan tavallisista lajeista. Kohta onneksi kuulimme ensimmäisen ruisrääkän ja Sydänkylästä löytyi pienellä etsiskelyllä aktiivisesti äänessä ollut naaras sarvipöllö.

Aamuyö oli todella kylmä, joten linnut olivat varsin hiljaa ja edes lehtokurppia ei näkynyt lainkaan. Sen sijaan kehrääjiä tuntui surisevan ja satakieliä laulavan joka puolella ja pari kaukaista kaulushaikaraa myös kuultiin. Kun aika läheltä Kattilaisista ilmoitettiin viiriäisestä, päätimme singahtaa bongaamaan, sillä laji oli Esa-Matille jopa elis. Lintu onneksi löytyi helposti ja saimme hyvän rallilajin taas plakkariin.

Jatkoimme seuraavaksi Ravijoen Harjuun, josta löysimme saman tien aktiivisesti laulaneen luhtakerttusen ja lopulta kuulimme myös etsimämme lehtopöllönkin. Sitten lähdimmekin kiiruhtamaan kohti Lintulahtea, jossa tiesimme useammankin yölaulajan ja -huutajan meitä odottavan ja paikalle piti ehtiä ennen kuin aurinko nousisi kunnolla. Matkalla kuitenkin teimme vielä joitakin pysähdyksiä ja Heinlahdessa näimmekin yön kolmannen pöllölajin – suopöllön.

Lintulahdessa kuulimme heti rantaan käveltyämme luhtakanan ja kohta alkoi rytikerttunenkin säksättää. Pari kertaa kuulimme jotain narinantapaista kaiken muun konsertin seasta ja toivoimme kuulevamme äänen paremmin, josko kyseessä olisi vaikka kääpiöhuitti, mutta ääntä ei enää kuulunut. Odottelu kuitenkin palkittiin vielä kaukaisella luhtahuitilla, joka huittaili muutamat sarjat jossain ruovikkoalueen perällä.

Tornille kävellessämme kuulimme kultarinnan ja tornista näimme parin valkoviklon nousevan taivaalle, mutta muuten tornilta näkyi vain tavallisia lajeja ja niitäkin paljon vähemmän kuin olimme toivoneet.

Seuraavana oli vuorossa Vilkkilänturan toisella puolella ollut Kolsinpohjan lintutorni, jonne kävellessämme toivoimme kuulevamme uusia laululintuja, mutta parempina lajeina kuulimme vain sirittäjän sekä puukiipijän. Minkä tahansa tikankin olisimme toivoneet havaitsevamme. Tornilta hoidimme kauheasta vastavalosta tyllit, pikkutyllin sekä seitsemän lapinsirriä, mutta muutama toivomamme laji jäi täältäkin löytämättä.

Sitten oli vuorossa pakollinen merenrantakäynti Leervikinrannassa. Metsätien varresta kuulimme jo ensimmäiset isokäpylinnut ja rannassa näitä näkyi ja kuului lisää. Porukkaa oli paikalla runsaasti, mutta pian oli selvää, ettei muuttoa ollut käytännössä lainkaan. Pakolliset paikalliset hoidettuamme tuotti staiji lopulta yksinään muuttaneen naaras lapasotkan sekä muutaman silkkiuikun seurassa uiskennelleen härkälinnun. Mutta vaikka meiltä puuttui aivan naurettaviakin arktikalajeja, oli meidän aika pian jatkettava muualle.

Seuraavaksi kurvasimme ns. Nato-tornille, jossa hetken odoteltuamme alkoi kangaskiuru laulaa aivan edessämme lentäen. Hurpun luotsiaseman rannasta hoidimme nopeasti kanadanhanhen ja pois lähtiessämme muutti ylitsemme keltavästäräkki. Kävimme vielä kiipeämässä Kellovuoren torniin, josta hoitui kuitenkin vain pari tavallista lajia.

Autoon taas päästyämme piippasi Lintutiedotus ja kauhuksemme saimme lukea, että pikkukotka oli jo noussut ilmaan Kurkelassa, eikä kello ollut vielä edes kahdeksaa! Olimme suunnitelleet suuntaavamme Kurkelan suuntaan joskus yhdeksän jälkeen, jotta olisimme hollilla, kun lintu löytyisi, mutta nyt olimme turhan kaukana!

Niinpä lähdimme varsin vauhdikkaasti kohti Kurkelaa toivoen, ettei lintu vain siirtyisi rajan toiselle puolelle. Kertaalleen saimme lukea linnun kadonneen, mutta onneksi lännen puolelle ja kohta taas viestit kertoivat sen palanneen itäpeltojen päälle saalistelemaan komeasti. Lopulta piinallisen pitkän ajon jälkeen pääsimme perille ja näimme bongariporukan kuvaavan vaalea petoa aivan edessämme pellon päällä! Paljain silmin lintu näytti lupaavalta ja päätin itsekin ottaa linnusta ensin vain kuvat, sillä se oli todella lähellä! Kameraa tarkenneltuani, Miska kuitenkin huudahti vieressäni, että tuohan on pernis – mehiläishaukka! Huudettuani bongareille, että: ”Onko täällä oikeakin lintu jossain?”, sain vastaukseksi, että: ”Se lensi juuri selkänne takana metsän taakse”. Bongariporukka neuvoi meitä ajamaan linnun perään ja vaikka itse olisin kaivannut lisää tietoa mm. linnun lentokorkeudesta ym., singahdimme saman tien linnun perään. Tien varresta löytyi pian toinen bongariporukka, joka kuitenkin viittoili linnun taas lentäneen takaisin alkuperäiseen suuntaan ja niinpä soppa oli valmis. Perässämme oli jo muitakin autoja, joten hyppäsin itse ensimmäiseen oikeaan suuntaan kulkeneeseen autoon, sillä meidän kuskimme Miskaan oli jo linnun edellisenä päivänä hoitanut. Mutta taas isomman bongarijoukon luo päästyämme, oli lintu taas nähty toisessa suunnassa. Niinpä vielä kerran sain kyydin ns. Kurkelan suoralle, jossa sitten lopulta päätin, että sinkoilu sai riittää. Jos lintu kerran lenteli edestakaisin, näkyisi se kyllä tännekin ennen pitkää, vaikka tälle suoralle lintua ei oltukaan nähty pitkään aikaan.

Niinpä lopulta olimme joukkueellamme taas kasassa ja putket pystyssä ja kiikarit silmillä seulomassa taivasta. Pari mehiläishaukka löydettyämme, löysin etelätaivaalta vihdoin hyvän näköisen linnun, jonka nopeasti määritin pikkukotkaksi! Siinä se vihdoin oli – lintu, jonka olin aika pahasti mokannut muinoin Haminassa. Muutkin löysivät linnun nopeasti ja aika moni oli meidän tapaamme vasta nyt näkemässä lintua ensimmäistä kertaa.

Kotka oli alkuun kaukana, mutta lähti liukumaan matalalla meitä kohti kadoten lopulta metsän taakse. Tällöin itäpelloilta tuli viesti, että lintu olisi näkynyt yhä sinne ja niinpä ensimmäiset paikalle saapuneet linnusta myöhästyneet lähtivät taas kimpoilemaan. Pienen odotuksen jälkeen kotka kuitenkin nousi taas taivaalle lähes sieltä minne oli kadonnutkin ja alkoi ottaa korkeutta. Lopulta se nousi aivan uskomattoman korkealle ja saapui suoraan yläpuolellemme roikkumaan tuulessa.

Porukkaa saapui paikalle koko ajan, mutta lintu pysyi pitkään hallinnassa, vaikka se olikin erittäin vaikea saada putkeen suoraan yläpuoleltamme sinitaivaalta.

Lopulta me olimme nähneet lintua tarpeeksi ja päätimme lähteä jatkamaan ralliamme. Tällöin paikallinen maanviljelijä, joka oli jo aiemmin raivonnut bongareille. Vaikka bongarit olivat mielestäni oikein esimerkillisesti parkkeeranneet autot tienlaitaan ja pysyivät samalla puolella tietä haittaamatta lainkaan ohiajavaa liikennettä, päätti paikallinen maanviljelijä tahallaan jumittaa koko liikenteen pysäyttämällä traktorinsa autojonon päähän. Aika nopeasti oli bongareiden autoja useita motissa tämän edessä ja tilanne olisi rauennut minuutissa, jos traktori olisi peruuttanut pari metriä, jolloin autot olisivat päässeet toista kaistaa tämän ohi. Mutta tämä sankaripa päättikin lähteä ajamaan hiljalleen autoja kohti pakottaen koko bongariporukan peruuttamaan toistasataa metriä parkkeeratun autonjonon toiselle puolelle. Ja koska joukossa oli hieman kokemattomampiakin peruuttajia, kesti tämän ruuhkan purkaminen lopulta toistakymmentä minuuttia. Myöhemmin saimme kuulla samaisen isännän kiusanneen paikalla lintuharrastajia jo vuosikymmeniä ja olipa virkavaltakin puuttunut miehen toimintaan jo ainakin pariin otteeseen.

Lopulta kuitenkin pääsimme jatkamaan ja suuntasimme Kotolaan, josta hoidimme Miskan pohjustaman peltosirkun sekä matkalta mm. varpusen. Outo havainto oli myös pienessä joessa uiskennellut kuikka.

Emme oikein tienneet, mitä tehdä seuraavaksi, mutta lopulta päätimme suunnata Virojoen suuntaan ja jotenkin löysimme itsemme lopulta Huvisaaresta, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään. Aikaa paloi ja uusia lajeja ei meinannut millään löytyä, mutta lopulta ruovikkojen selaaminen palkittiin nokikanalla ja eräältä lokkien pesimäkolonialta löysimme toivomamme meriharakan, jota olimme jotenkin onnistuneet välttämään tähän asti. Ilman meriharakkaa emme olisi kyllä kehdanneet rallin purkuun mennä…

Museolta käenpiian hoidettuamme suuntasimme kylälle, josta löytyi nopeasti tiklejä ja sitten päätimme suunnata taas Kurkelaan, jossa emme kotkatilanteessa olleet ehtineet oikein muita lintuja katsoa. Toiveissamme oli löytää edes paikallinen hanhiparvi, jossa olisi edes joku harmaahanhi tai nähdä edellisiltana useampaan kertaan näkemämme valkoselkätikka. Emme kuitenkaan löytäneet kuin hempon ennen kuin piippari kertoi Eastgatella lentävästä kattohaikarasta. Olimme sen verran lähellä, että singahdimme paikalle ja kiito Teemu Sirkkalalle, kun saimme katsoa linnun heti tämän kaukoputkesta. Lintu oli jo niin kaukana, että sen löytäminen itse olisi ollut todella vaikeaa.
Päätimme vielä suunnata toiseen kertaan Kolsinpohjan tornille, josta toivoimme joko kävelyn varrelta tai tornilta löytyvän edes joku uusi laji, mutta uusia lajeja ei enää löytynyt. Niinpä lopulta kellon tultua kaksi, oli ralli ohi ja otimme suunnan kylille syömään.

Kunnon ruokailun keskeytti taas Lintutiedotushäly, joka kertoi Mikkelistä löytyneestä pikkutrapista. Sekä Miska että Esa-Matti nyky- ja ex-mikkeliläisinä olivat heti kiinnostuneita hoitamaan lajin eliksiinsä, joten pienen pähkäilyn jälkeen, varsinkin kun minäkin heitä kovasti kannustin, he päättivät lähteä bongaamaan. Ensin piti kuitenkin käydä vielä Lakalla purkamassa leirimme. Sitten olikin hyvästien aika ja pojat lähtivät peräkanaa ajamaan kohti Mikkeliä ja minä otin suunnan Leerviikiin rallin purkuun.

Purku alkoi pian saavuttuani ja peruslajien jälkeen tilanne oli tiukka, 90 peruslajista meiltä puuttui neljä – metsähanhi, alli, mustalintu sekä lehtokurppa. Muilta peruslajeja puuttui kuitenkin enemmän, mutta pariltakin joukkueelta vain yksi-kaksi enemmän. Kaikki peruslajit oli kuitenkin rallissa useampi joukkue havainnut.

Sitten alettiin huutaa lajeja yksi kerrallaan ja tiukkaa oli. Todella pitkään pysyimme kärjessä parin joukkueen ahdistellessa aivan tuntumassa ja kertaalleen menetimme johtoasemankin, mutta kuitenkin vain yhden huutokierroksen ajaksi. Ja sitten alkoikin kaulaa muihin kertyä enemmänkin. Enimmillään kaulaa oli kakkoseen jopa kahdeksan lajia, mutta lopulta meillä loppuivat huutolajit varsin pian. Ainoa ässämme rallissa oli ollut yllättäen törmäpääsky. Kaikilta muiltakin kärkiporukoilta kuitenkin loppuivat lajit samalla tai seuraavalla kierroksella, paitsi paikalliselta Kellovuoren porukalta, joka huuteli vielä useammankin ässän, mutta jäi kuitenkin lopulta rallissa kolmannelle sijalle. Me veimme voiton varsin selkeällä viiden lajin marginaalilla kakkoseen. Voitto oli kyllä melkoinen yllätys, sillä meistä ei rallissa oikeastaan missään vaiheessa ollut tuntunut sieltä, että ralli menisi mitenkään erityisen hyvin. Olimme kuitenkin tasaiseen tahtiin saaneet uusia lajeja, mitä nyt lopussa pari tuntia sitten meni ilman ainoatakaan lajia.

Purun jälkeen jutustelimme tovin tuttujen kanssa ja lopulta otin suunnan kohti Lakakalliota. Olin suunnitellut meneväni nukkumaan, mutta keli oli niin upea, että kiipesin kuitenkin kalliolle iltastaijiin ja näin vielä pari merikihua, ensimmäiset sepelhanhet valkoposkihanhiparvissa, sekä pikkukuovi- ja punakuirisekaparven. Lopulta olin aivan sippi ja kömmin telttaan nukkumaan ennen iltakymmentä.

20.5. heräsin aamuneljältä ja puolta tuntia myöhemmin olin kiivennyt kalliolle aamustaijiin. Muutto oli alkuun yllättävän vaisua, mitä nyt valkoposkihanhiparvia ja kukkia muutti jonkin verran. Pikkuhiljaa hanhimuutto vilkastui, mutta pääosin siirtyi myös kauas sisämaan puolelle, joten parvet olivat melkoisen tympeää seurattavaa. Onneksi joku parvi silloin tällöin lensi ylitsemmekin ja mukana oli jonkin verran sepelhanhiakin. Pikkuhiljaa muutto nousi kuitenkin aivan järkyttävän korkealle sinitaivaalle, joten etenkin muiden kuin hanhien löytäminen oli vaikeaa.

Lopulta ynnäilin aamun aikana vajaat 500 kuikkalintua ja 390 sepelhanhea, näimme myös pari merikihua, pikkukuovin, 4 metsä- ja 11 tundrahanhea sekä 3 jouhisorsaa. Valkoposkia en edes ajatellut laskea, sillä niitä meni helposti toistasataatuhatta, mutta pääosin siis todella kaukaa.

Päivällä siirryin petostaijiin Elokalliolle, jossa touhu oli lähinnä leppoisaa jutustelua tuttujen kanssa. Hanhia muutti edelleen mutta korkeammalla kuin oli koskaan aiemmin nähnyt ja petolintuhavainnot jäivät muutamiin merikotkiin sekä mehiläis- ja hiirihaukkoihin ym.

Lopulta kolmen jälkeen päätin lähteä kotia kohti ja stoppasin matkalla vain pikaisesti Lappeenrannan Askolan altailla, jossa ei kuitenkaan näkynyt mitään yllätyksiä. Illalla olinkin aika väsynyt ja valmis unten maille.

J.A.

Alkuarktikaa ja elisbongaus

7.5. alkoi mukavasti, kun tuttuun tapaan tsekkasin taas Härskiinmutkan vesilinnut ja kaukaisessa vesilintujen sekaparvessa näytti olevan sen verran lupaavan näköisiä lintuja, että päätin ajella katsomaan parvea lähempää Moskuunniemen Hernesaareen. Allien laulu kantoi järveltä hienosti ja niinpä parvi löytyi taas nopeasti ja olihan siinä allien ja mustalintujen ohella myös 3 kolme koiras ja 2 naaras allihaahkaa! Lämmenneen kelin takia väreily oli melkoinen ja kohta singahdinkin itse kiireellä töihin. Ei ollut kovinkaan iso yllätys, että pari paikalla käynyttä bongaria ei ollut lintuja enää selältä nähneet.

Ruokatunnilla Siikalahdella oli hiljaista, kun ainoa mainittavat havainnot olivat satakieli ja pensaskerttu. Työpäivän jälkeen päätin käydä taas Hernesaaressa, jossa oli edelleen kauhea väreily, mutta yllättäen samaiset viisi allihaahkaa lensivät aivan edestäni matalalla kohti Särkisalmea ja sieltä ne sitten löytyivät kellumasta. Niinpä muutama bongarikin sai linnut hoidettua illan aikana.

8.5. päivän ainoaksi havainnoksi näkyi Siikalahden patotiellä pari muuttavaa mustapyrstökuiria. 9.5. aamuretki lahden ympäristöön tuotti sinirinnan, herne- ja mustapääkertun ym. ja iltapäivällä Tarvaslammella pitkän juoksulenkin paras havainto oli koppelo. Saunan jälkeen kiersimme vielä autolla Siikalahden ja Sounion kehrääjä oli taas saapunut vakioreviirillleen surisemaan.

10.5. Helatorstaina suuntasimme Saarelle kunnon aamukierrokselle. Härskiinmutkan stoppi tuotti pari merimetsoa. Akanvaaran Tetrisuolla ei ainakaan vielä kuulunut peltosirkkuja mutta Pohjanrannasta löytyi niin ikään vähenevistä lajeista mustakurkku-uikku- sekä heinätaviparit. Myös uivelopari, kuusi pikkujoutsenta ja merikotka nähtiin.

Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä olivat tulvat jo huvenneet ja lintuja oli ihmeen vähän. Jyrkilän pelloilla näkyi uuttukyyhkypari ja Kanavalammen perukan tulvalta löytyi pikkutylli. Itse ”lammella” sitten rysähti oikein kunnolla, kun lähes heti putken pystytettyäni löysin tulvivan lahden perukasta pajukkojen takana lähes rantakoivikon keskellä piilotelleen jalohaikaran. Lähdin hakemaan puhelinta autosta, jotta saisin tiedon linnusta eteenpäin, mutta en ehtinyt ottaa montakaan askelta, kun Hanna hihkaisi löytäneensä järvellä kelluneesta valkoposkihanhiparvesta punakaulahanhen. Hanhenkin pointsattuani hain sitten puhelimeni ja laittelin sitten paritkin hälyt liikenteeseen. Muuten Kanavalammen havainnot jäivät uivelopariin.

Tarassinlahden tornin edustalla lauloi sinirinta muutaman säkeen ja sitten olikin aika suunnata Siikalahdelle petostaijiin. Petoja ei kuitenkaan liikkunut lainkaan, mutta patotien puskissa lauloi kerttunen, joka kuulosti alkuun aivan kenttäkerttuselta. Välillä se kuitenkin rauhoittui laulamaan viitakerttusmaisesti, joten lintu piti nähdä, jotta se määrittyisi. Se ei ollutkaan lainkaan helppoa, sillä lintu lauloi aivan sankan ruovikon takaosassa ja aivan vesirajassa. Lopulta näin linnusta aivan lyhyen vilauksen ja se kyllä riitti poissulkemaan kenttäkerttusen. Ja kun lintu lopulta alkoi laulaa pitempiä pätkiä hyvin viitakerttusmaisesti, totesimme linnun olevan ”vain” Etelä-Karjalan kautta aikain aikaisin viitakerttunen. Illalla tarkistimme vielä pähkinänakkelireviireille viemämme nakkelinpöntöt, mutta yhdessäkään ei valitettavasti ollut asukkaita. Ainoa löytämämme pesivä pari oli pöntössä, josta poikasia ei saataisi rengastettua, koska katto ei ollut avattava.

11.5. tein aamulla varsin pikaisen vesilintulaskennan Siikalahdella, mutta laskeminen oli helppoa, sillä lahdella on aivan järjettömän vähän vesilintuja! Töihin mennessä vilkaisin vielä Härskiinmutkasta järvelle, jossa kellui niin tukka- kuin lapasotkiakin, jälkimmäisiäkin mukavat 38 lintua.


Illalla otimme suunnan arktikaan Virolahdelle ja ehdimme parahiksi Leervikinniemen rantaan katsomaan iltamuuttoa. Vesilintumuutto oli kohtalaista ja etenkin noin tuhat pilkkasiipeä oli mukavaa katseltavaa. Ohimennen kuittautuivat vuodariksi myös haahka, räyskä, lapintiira sekä merikihu, joita muutti kolme yksilöä. Illan pimennyttyä pystytimme teltan Lakakallion juurelle ja menimme kehrääjän aloitellessa suristeluaan aikaisin nukkumaan.

12.5. kiipsein itse Lakakallio huipulle jo klo 4:30 ja muutamia kuikkia ynnäiltyäni saapui kalliolle myös Markus Öst ja pian Hannakin. Muutto ei ollut alkuun kummoista, mutta kuikkia muutti kuitenkin reilut 180 sisältäen määrittämättömät. Ja kuikkamuuton ollessa jo hiipumassa löysin sisämaan puolelta meidät ohittavan jääkuikan, jonka kaikki onneksi löysivät pian ja pääsivät näkemään oikein mukavasti.

Hanhiahan en tunnetusti itse oikein jaksa enää edes katsoa saati ainakaan laskea, mutta eipä hanhimuutto vielä oikein ollut kummoista. Sen sijaan yhtäkkiä alkoi liikkua taas vesilintuja ja etenkin pilkkasiivet rynnistivät taas oikein kunnolla ja reiluun puoleen tuntiin näimme reilut 4000 vesilintua, joista vajaat puolet saatiin määritettyä pilkkasiiviksi ennen kuin muutto siirtyi niin kauas merelle, ettei lintuja enää saatu lajilleen, mutta valtaosa parvista näytti edelleen ”luukuilta”. Lisäksi myös sotkat rynnistivät ainakin 650 yksilön voimin hetken aikaa kauempana merellä, mutta lajilleen ne eivät määrittyneet.

Muita aamun aikana havaittuja lajeja olivat äännellen näkymättömissä matalalla puiden takana muuttanut punakuiri, tervapääsky, pari myöhäistä tilheä, harmaasieppo sekä isokäpylintu.

Hannan siskon Elissankin saavuttua kalliolle, oli muutto jo hiipunut ja aika pian päätimmekin lähteä kiertelemään lähipaikkoja. Vilkkilänturalta löysimme sirittäjän, pari peukaloista sekä valkoselkätikan ja tornilta näimme tyllejä, pikkutyllin sekä 120 pikkulokkia. Lintulahdella havainnot jäivät merikotkaan, mutta autolle palaillessamme kuulimme laulavan kultarinnan.

Elokallion petostaijilla emme havainneet ainoatakaan muuttavaa petolintua, ainoat mielenkiintoisemman näköiset linnut osoittautuivat kaikki aina merikotkiksi, joita näkyi ainakin viisi yksilöä. Edellispäivänähän aivan samanlaisessa hellekelissä paikalla oli nähty vaikka sun mitä…

Kaupassa käytyämme suuntasimme Lakalle nukkumaan kunnon päikkärit ja herättyämme ajoimme Leerviikinniemeen iltastaijille. Ilta olikin upea, sillä T-paidassa saattoi ihastella valtaisaa vesilintumuuttoa hämärään saakka! Mustalintuja ja alleja muutti upeasti ylitsemme pitkälti toistasataatuhatta lintua! Muuta lajistoa ei juuri kuitenkaan näkynyt lainkaan. Mutta tästä oli kyllä kärsimysornitologia kaukana, sillä keli oli aivan tyyni ja todella kuuma!

13.5. kipusin taas aamusta 4:30 Lakakalliolle ja lähes saman tien havahduin tutun kuuloiseen lauluun, joka helisi puiden latvustosta parin punarinnan takaa. Yritin päästä lähemmäksi, mutta joko lintu liikkui tai sitten minulla oli taas kerran vaikeuksia hahmottaa linnun suuntaa, sillä vaikka lintu lauloi neljä-viisi säettä, en onnistunut pääsemään lintua lainkaan lähemmäksi. Sitten se hiljeni vaikka soitinkin perään aivan samanlaista laulua puhelimestani. Laulu kuului keltahempolle! Puhelimeni akku oli yön aikana simahtanut ja tökkäsin sen lataukseen power-bankkiin, mutta silti kesti lähes puoli tuntia ennen kuin se lopulta heräsi. Tässä vaiheessa olivat muutkin paikalle staijaamaan saapuneet jo kivunneet kalliolle ja vaikka kuinka toivoimme, ei keltahemppoa enää kuulunut.

Muutama isompi kuikkaparvi nosti aamun kuikkamäärän hieman yli sadan, mutta muuten aamumuutto oli vaisua. Vähäinen hanhimuuttokin näytti kääntyvän sisämaan puolelle. Pikkukäpylintuja liikkui useita parvia ja muutolta lähipuissa ja pensaissa kävi laulamassa hetkellisesti sinirinta sekä kerttu, joka lauloi kaksi säettä aivan lähellämme, muttemme onnistuneet nähdä siitä vilaustakaan. Ja koska se ei päästänyt muitakaan ääniä kuin laulunsäkeet, emme saaneet lintua lajilleen, mutta lähinnä se oli kuulostanut kirjokertulta. Kohta ohitsemme lensi vielä lintu, joka oli helppo tunnistaa – koiras kuhankeittäjä, joka laskeutuikin latvoihin hetkeksi ennen kuin jatkoi matkaansa.

Vaisu muutto hyydytti meidät jo kahdeksan jälkeen ja käppäiltyämme alas sain viestin, että Loviisan Hamnskäriltä oli löytynyt Suomen neljäs valkosiipikiuru. Laji oli meillä hoitamatta Suomesta ja vaikka olimme näitä parina edelliskesänä nähneet WP:n alueella niin Venäjällä kuin Kazakstanissakin, alkoi minua houkutella ajatus bongausreissusta. Minua ei oikein kiinnostanut helteinen kiertely taas samoilla Virolahden paikoilla eikä ainakaan tyhjäksi taas olettamani petolintustaijaus. Kun tarkistin, että Hamnskär oli pieni ulkoluoto kaukana merellä, alkoi minua yhä enemmän poltella kunnon venebongaus, sillä sää oli merellä liikkumiseen aivan täydellinen!

Niinpä purimme telttamme ja lähdimme käymään läheisessä Hanskin rannassa samalla odottaen, että linnun bongausmahdollisuuksista laitettaisiin jotain tietoa. Hanskissa emme nähneet mitään mainittavaa, joten päätimme jatkaa kohti Haminaa sillä ajatuksella, että olisimme lähempänä Loviisaa ja jos ei mitään tietoa bongausmahdollisuuksista tulisi, voisimme retkeillä Haminan hyvillä lintupaikoilla. Ajomatkalla soitin kuitenkin ensin ystävälleni ja Porvoon Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen PJ:lle Tuomaalan Juhalle, josko hän tietäisi jotain mahdollisia kyytejä. Käytyämme Lupinlahdella, jossa emme nähneet mitään, Juha soitteli takaisin ja kertoi, ettei hän ollut löytänyt kyytejä, mutta hän oli kuullut, että Helsingistä oli yksi veneporukka lähtenyt ajamaan kohti jotain satamaa. Niinpä soittelin taas uuden puhelun ja sain tietää, että ystäväni Mika I. Koskinen oli lähtenyt ajamaan Jalasjärveltä asti kohti rannikkoa, joten ajattelin soitella Mikalle, sillä hän tietäisi ainakin jostain myöhemmästä kyydistä. Lopulta sainkin Mikalta yhteystiedot reissua järjestäneelle bongarille ja kuinka ollakaan onnistuin varaamaan alustavasti kolme paikkaa veneeseen. Niinpä stoppasimme seuraavalle pysäkille ja kysyimme vielä perässämme ajaneelta Elissalta, halusiko hänkin elämänsä ekalle kunnon bongausreissulle ja totta kai hän oli mukana!

Meillä oli vielä hyvin aikaa, joten kurvasimme pian Kirkkojärvelle, jossa kokkailimme ruoat tyhjän petostaijin lomassa ja tornille kävely tuotti lehtokertun, fasaanin sekä rastaskerttusen. Kävimme pikaisesti yrittämässä läheisen sillan lähellä ollutta ruokosirkkalintuakin, mutta se ei viidessä minuutissa suostunut keskipäivän hellesäässä pirisemään.

Lopulta suuntasimme Kotkan Sapokan satamaan, jossa saimme hieman odotella viimeisiä, hieman myöhässä olleita bongareita, mutta kyytimmekin oli samalla joutunut jonottamaan tankkaustaan, joten lopulta olimme kaikki laiturissa juuri sopivasti, kun veneemme saapui.

Veneeseen mahtui 12 bongaria ja kohta matkasimme todella kovaa vauhtia kohti ulkomerta. Vene oli todella upea ja matka taittui nopeasti, joten vaatettakin sai alkaa pukea päälle ihan tosissaan.

Päästyämme kunnolla ulkomerelle näimme pian ensimmäisen riskilän eikä mennyt kauankaan, kun näkyivät ensimmäiset ruokit. Aika pitkään jo matkattuamme tajusimme ohittavamme kuuluisan Aspskärin ruokkilintukoloniat ja näimmekin useita ruokkiparvia ja jonkin matkaa jatkettuamme huomasin veneemme edestä lentävän etelänkiislan, jonka kanssamme veneen perällä ollut porukka ehti kaikki nähdä. Linnusta saatiin jokunen kuvakin, josta laji kyllä taittui.

Lopulta reilun tunnin jälkeen olimme Hamnskärin rannalla, jonne ei kuitenkaan päässyt veneellämme, sillä ainoa venepaikka oli käytössä, sillä saaressa oli joku ei-orni perhe. Niinpä vene laitettiin ankkuriin ja kumivene vesille ja ensimmäisen veneporukan soudin itse maihin ja pienten kiemuroiden jälkeen hyvä rantautumispaikka löytyikin. Lopulta neljän porukan soudettua rantaan olimme kaikki maissa ja lähdimme kävelemään kohti saaren länsipään kalliota, josta lintu oli löytynyt ja jonne lintu oli tietojemme mukaan ensimmäisen bongariporukan lähdettyä myös jäänyt.

Länsikalliolle nousta aloimme miettiä strategiaa saaren koluamiseksi, mutta ennen kuin teimme sen isompia päätöksiä, ehdotin että koluaisimme ensin aivan kärjen, sillä kalliolla oli hyvän näköistä keltaista heinikkoa, joka todellakin toi mieleen arojen heinikot. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensin porukka hätkähti rannassa lentänyttä punajalkavikloa, josta totesin itse, että kohdelajillamme on kyllä lähes samanlaiset siipikuviot ja aivan heti tämän sanottuani nousi kuin esimerkiksi etsimämme valkosiipikiuru! Lintu lensi ylitsemme ja laskeutui seuraavan niemen kärjen kalliolle, jossa saatoimme seurailla sen tepastelua ja ruokailua pitkän tovin. Lähemmäksi emme yrittäneetkään, sillä näin kovan luokan harvinaisuuden lähestyminen kuvaustarkoituksessa ei näin pian ole sallittua, kun mitään määritysongelmaa ei linnussa kuitenkaan ollut, sen verran hyvin olimme sen jo itsekin nähneet. Niinpä jonkin aikaa lintua seurailtuamme, päätimme vielä kiertää koko saaren, josko sieltä löytyisi jotain muutakin lajistoa.

Kiersimme ensin sen niemen tyvelle, jossa valkosiipikiuru yhä ruokaili ja hetken taas lintua seurattuamme tämä ilmeisesti huomasi, että sen vakioruokailupaikka oli taas tyhjä bongareista ja lennähti taas vakiopaikalleen länsiniemeen.

Emme löytäneet saaresta mitään muuta mainittavaa, mutta kumiveneen luo päästyämme huomasin ylitsemme lentävän merikihun. Souturumban jälkeen olimme pian valmiit paluumatkalle ja onneksi joku oli kysynyt kapteeniltamme, josko voisimme tehdä stopin Aspskärin lähellä ja aika pian olimmekin ihastelemassa ruokkikolonian lintuja! Uimassa ja kivillä oli arviolta parisen sataa ruokkia ja niiden seasta laskimme ainakin 36 etelänkiislaa. Pääsimme uivia ja ohitsemme lentäneitä parvia kuvaamaankin ihan kohtuudella. Lisäksi näimme saaren kiven päällä hetken olleen luotokirvisen.


Paluumatka sujui taas vauhdikkaasti ja lopulta olimme takaisin Kotkan Sapokassa, jossa odottelikin jo seuraava bongariporukka. Venekuskin Äitienpäiväsuunnitelmat olivat muuttuneet, mutta eipä tämä häntä tuntunut haittaavan. Bongarit ovat melkoisella varmuudella yksiä helpoimmista asiakkaista!

Meillä oli edessämme pitkä matka kotiin ja lopulta olimmekin Parikkalassa todella väsyneinä mutta tyytyväisinä! Viikonloppureissu oli ollut erinomaisen onnistunut!

J.A.

Tornien Taisto -viikko

Toukokuu, odotettu rarikuukausi, alkoi heti Vapulta lupaavasti, kun Siikalahden pitkä staiji tuotti taas muutaman minuutin sisään löytyneet haarahaukan sekä naaras arosuohaukan. Muutenkin lintuja näkyi mukavasti ja havikseen kirjautuivat mm. lapasotkanaaras, 2 merikotkaa, 2 sinisuohaukkanaarasta, kanahaukka, 3 nuolihaukkaa, meriharakka, 72 kapustarintaa, tuhkaselkälokki, 2 törmäpääskyä, keltavästäräkki sekä pyrstötiainen. Iltapäivällä kävimme kiertämässä Tyrjän suunnan pöntöt ja näimme metson. Illalla kävimme vielä varmistamassa Parikkalan ensimmäisen pähkinänakkelin pesinnän, kun naaras hautoi eräässä pöntössä.

2.5. synttäripäiväni sää oli sitten ihan hanurista. Kaukolan pellolla näkyi merihanhi ja kymmenkunta pikkujoutsenta 200 laulujoutsenen seurassa ja pikaisella pönttöilykierroksella kuului vuodenpinnaksi käki ja näkyi kolme pyytä. Mutta lopulta alkoi sataa liian rankasti.

3.5. Siikalahtikäynti tuotti vain pari tavallista vuodaria – pajulinnun ja pensastaskun ja 4.5. vuorossa oli ruokokerttunen. Juuri mitään muuta ei sitten näkynytkään. Iltaisella Oronmyllyn pönttökierroksella löytyi sentään hautova jo edellisvuosilta tuttu varpuspöllö.

Kyy5.5. oli vuorossa Tornien Taisto. Herätyt oli epäinhimillisen aikaisin ja yöllä meille saapunut Pirkka ei monta tuntia ollut ehtinyt silmiään ummistaa. Itse poljin taas tuttuun tapaan lahdelle pyörällä ja muut tulivat perässä autolla. Huhmarisen kohdalla tulvalammikossa näkyi matkalla harmaasorsapari. Parkkipaikalla tapasimme Soikkelin Miikan sekä Elissan sekä Punnosen Pekan ja Savolaisen Jukan ja tornille käppäiltyämme saapui kohta Lötjösen Mattikin eli joukkueemme oli hyvissä ajoin kasassa jo varttia ennen taiston alkua.

Mitään kummempaa aloituslajia emme löytäneet, joten kellon lyötyä viisi aloimme kuitata tavallisia lajeja. Sää oli huonompi kuin mitä oli luvattu ja pikkuhiljaa se huononi entisestään ja auringon noustua keli tuntui entistäkin kylmemmältä luoteistuulen navakoiduttua. Aika pian oli kuitenkin viitisenkymmentä tavallista lajia plakkarissa, mutta mitään parempaa ei meinannut löytyä. Tuhkaselkälokki löytyi kahlaajalutakolta lokkien seasta, mutta siitähän sai lajiksi vain selkälokin. Äännellen ohitsemme lentänyt pikkujoutsen oli Pirkalle mukava laji, mutta meille muille jokapäiväistä kauraa tähän aikaan. Aamun muita mainittavampia havaintoja olivat pari kanadanhanhea, uivelot, teeri, sinisuohaukkanaaras, käki, pari harmaapäätikkaa, useampikin kivitasku, pensastasku, ruokokerttunen, pari pientä lapinsirkkuparvea sekä aivan koko ajan laulanut tiltaltti.

Aamukahdeksan molemmin puolin oli taas kerran pitkä pätkä ettemme saaneet ainoatakaan lajia ja sää sen kuin vain huononi ja alkoi jopa sataa tihkua. Olimme kaikki aikalailla jäässä!

Onneksi pikkuhiljaa sää alkoi parantua ja lajejakin alkoi taas tippua hiljalleen. Harmaasorsat suorittivat ohilennon, komeassa 32 kuikan parvessa oli kaakkuri, pari lehtokurppaa lensi hetken avoimesti lahden päällä, tilhiparvi muutti länsipuolen metsän päällä ja viimein määrittyivät urpiaiset ja järripeipotkin. Lopulta alkoi taivaalle nousta petolintujakin ja niinpä saimme kuitattua aika nopeassa tahdissa nuolihaukan, piekanan, merikotkan sekä hiirihaukan. Muita keskipäivän tuntumassa hoituneita lajeja olivat tukkakoskelo sekä närhi.

Tarassiinlahdella kisannut joukkue piipitteli vähän väliä heidän löytämäänsä mehiläissyöjää, joka poltteli osaa joukkuettamme niin paljon, että pari paineisinta lähti jo ennen taiston päättymistä bongaamaan. Me sinnikkäästi kisasimme kuitenkin aina yhteen asti ja lopulta laskimme havainneemme 90 lintulajia.

Käveltyämme autolle lähdimme me kolme Aaltoa sekä kaksi Soikkelia ajamaan kohti Tarassiinlahtea, mutta jo matkalla saimme tiedon, että mehiläissyöjä oli tehnyt omituisen katoamistempun. Tietysti ne pari joukkueessamme kisannutta olivat ehtineet linnun näkemään, mutta heidän pystyttäessään omia kaukoputkiaan lintu oli kadonnut.

Etsiskelimme mehiläissyöjää pari tuntia sitä kuitenkaan enää löytämättä. Havaitsimme kyllä muutamia lajeja, joita olisimme mieluummin nähneet päivän aikana Siikalahdella kuten valkoselkätikan, metsäviklon sekä mustapyrstökuirin. Muita pahoja puutteita lahdella olivat olleet mm. luhtakana, mustakurkku-uikku, kirjosieppo, viherpeippo sekä keltasirkku.


Kävimme iltapäivällä Tarvaslammella syömässä ja kotimatkalla päätimme tehdä pikastopin Särkisalmelle. Päivällä paras valo lahdelle on Rajaniementien varresta, joten kurvasimme mattojenpesupaikalle. Lähes ensimmäinen lintu, joka osui putkeeni, olikin sitten naaras punapäänarsku! Niinpä pikastoppimme venyi melko pitkäksi, kun paikalle valui bongareita, sillä olihan kyseessä vasta Etelä-Karjalan seitsemäs havainto lajista ja ensimmäinen havainto 13 vuoteen! Havainnoista on kuitenkin viisi yhteensä kuudesta linnusta Parikkalasta ja neljä näistä havainnoista on 2000-luvulta. Muut havainnot ovat ensimmäinen Imatralla talvehtinut 50-luvulta, Parikkalan ensimmäinen Uukuniemellä 76 marraskuussa ammuttu ja viikkoa tätä myöhemmin Lappeenrannassa joulukuun alussa nähty lintu.

Illalla teimme Pirkan kanssa vielä retken lähipeltojen kautta yölintuja kuuntelemaan. Pelloilta ei juuri mitään löytynyt, mutta patotiellä kuului 4 luhtakanaa, 2 –huittia ja upeasti soidintanut jänkäkurppa. Taivasta vasten erottui puun latvustossa pöllön siluetti, joka pienellä säätämisellä saatiin määritettyä, kun paikalla ollut Punnosen Pekka haki kaukoputken ja Pirkka ajoi auton siten, että pitkät valot valaisivat pöllöä, joka oli kuin olikin suopöllö.

Kapustarintoja6.5. pointsattuamme Pirkalle pähkinänakkeliparin, joka nyt jo tuntui ruokkivan poikasiaan, suuntasimme aamusta Saaren kierrokselle. Akanvaaran Tetrisuolta löytyi pari suurta kapustarintaparvea, joissa oli yhteensä 880 lintua. Muuten kierros oli taas tutun surkea ja emme löytäneet mitään mainittavaa ennen kuin vasta Tarassiinlahdelta, jossa keskellä järveä kellui yksinään ristisorsa. Sorsa lähti pian kohti Kanavalampea ja sieltä se sitten löytyikin rannasta nukkumasta. Kanavalampea seuloessamme alkoi vieressämme varoitella pensaskerttu, joka kohta innostui laulamaankin.

Siikalahtea kohti ajaessamme koukkasimme mutkan Valkialammelle, jossa oli kuin olikin taas mustakurkku-uikkupari. Siikalahdella lyhyt staiji helteisessä kevätsäässä tuotti vain merikotkan sekä pari yhdessä muuttanutta naaraspukuista suohaukkaa, jotka menivät turhan kaukaa, mutta ainakin toinen näistä oli sirosuohaukka.

Käytyämme syömässä ABC:lla, lähti Pirkka pitkälle kotimatkalleen ja aika pian painuin itse pitkille päiväunille, sillä taas oli univajetta tullut kerättyä turhan paljon.

J.A.