Rengastelua ja hellesäätä
19.7. kokeilimme rengastusta Kukonkannan uusitulla rengastuspaikallamme. Odotukset eivät näin keskellä kesähelteitä olleet kovinkaan korkealla, mutta ihan mukavasti saimma renkaisiin 5 ruoko- ja 11 viitakerttusta, rytikerttusen, 4 pensas- ja 6 lehtokerttua, 5 pajulintua, hippiäisen, 2 sinitiaista, talitiaisen sekä keltasirkun. Ohessa havaitsimme myös valkoselkä- ja harmaapäätikan ja kuhankeittäjän ym. Siikalahden käynnillä näimme pari jalohaikaraa, haarahaukan.
Yllättävän onnistuneen rengastuksen innoittamina suuntasimme myös seuraavana aamuna Kukonkantaan. Odotuksissa oli, että saisimme etupäässä samoja edellisaamuna rengastamiamme lintuja mutta mitä vielä, rengastimme kultarinnan, 8 ruoko- ja 18 viitakerttusta, 10 pensas-, 5 lehto- ja 2 mustapääkerttua, 2 tiltalttia, 5 pajulintua, 3 sini- ja 2 talitiaista, 4 punavarpusta, keltasirkun ja 3 pajusirkkua – emmekä saaneet ainoatakaan edellisaamuista lintua kontrolliksi! Ohessa havaitsimme palokärjen sekä taas harmaapäätikan ja kuhankeittäjän. Illalla Siikalahdella näkyi 10 jallua, 2 harmaasorsaa sekä yllättäen rastaskerttunen ym.
21.7. kävimme toiviokäynnillä Saaren Pohjanrannassa ja kyllä kannatti, sillä minimaalisen pieneltä lietteeltä löytyi mm. punakuiri, pikkutylli, jänkäsirriäinen ja suosirri ja pieni mustalintuparvi muutti ylitsemme. Kotipihassa näkyi illalla vielä meriharakka – viimeistä kertaa. 22.7. Pohjanrannan pikakäynnillä näkyi mustapyrstökuiri, pikkukuovi, pikkutylli sekä suosirri ja 23.7. muut paremmat kahlaajat olivat lähteneet, mutta jänkäsirriäinen oli kuin olikin yhä paikalla ja näkyi vielä 25.7. viimeisen kerran. Havaitsimme myös tutun varpuspöllön Siikalahden luoteispuolen metsissä ja pöllöä katsellessa lensi ylitsemme myös haarahaukka. Muuten viikon havainnoissa ei ollut kauheasti kerrottavaa.
26.7. rengastelimme taas Papinlahdella ja saimme uudeksi SSP-lajiksi pikkutikan sekä mustarastaan, 2 laulurastasta, 5 ruoko- ja 10 viitakerttusta, herne- ja lehtokertun, 1+1k pensaskerttua, 9 pajulintua, 8 kirjosieppoa, talitiaisen ja pajusirkun. Yksi kuhankeittäjä lauleskeli yhä kirkolla ja toinen nähtiin. Illalla kävimme tekemässä vielä yhden verkkopaikan lisää Kukonkantaan ja näimme raviradalla pikkutyllin.
27.7. Kukonkannassa oli kiireinen verkkoaamu, kun saimme 117 rengastusta ja 3 kontrollia: kultarinnan, 22+3k ruoko- ja 40 viitakerttusta, 2 herne-, 6 pensas-, 12 lehto- ja 6 mustapääkerttua, 3 tiltalttia, 13 pajulintua, 7 kirjosieppoa, 2 sinitiaista, pikkuvarpusen ja 2 pajusirkkua. Ylitsemme lensi pähkinähakki, haarahaukka sekä palokärki. Pohjanrannan käynnillä ei näkynyt oikeastaan mitään, mutta illalla Siikalahdella laskimme jo 28 jalohaikaraa, jotka yrittivät kaikki mahtua samaan mäntyyn yöpuulle.
28.7. Siikalahdella näkyi harmaasorsanaaras kahden poikasen kanssa, 11 punasotkaa, 2 uiveloa, haarahaukka, 2 rytikerttusta ja Yrttitarhassa taas varpuspöllö. 29.7. patotielläkin näkyi rytky ja kuului palokärki.
30.7. pikaisella Saaren kierroksella ei näkynyt kapustarintaa ja hemppopoikuetta kummempaa. Illemmalla teimme ensimmäisen syyskauden vesilintulaskennan, jonka mukavinta antia olivat 12 kanadanhanhea, 4 harmaasorsaa, jouhisorsa, jopa 18 punasotkaa, 3 uiveloa, kaulushaikara, 26 jallua sekä 2 harmaahaikaraa. Laskennan ohessa näkyi haarahaukka, keltavästäräkkinuorukainen, luhtakerttunen sekä pari pähkinänakkelia.
Kuun viimeisenä päivänä yllättävin havainto oli parissa parvessa Siikalahden ylittäneet 240 mustalintua, joista toinen noin 90 linnun parvi päätti laskeutua lahdelle kellumaan! En muistaakseni koskaan ennen ollut nähnyt noin metrin syvyisellä Siikalahdella edes yhtä paikallista mustalintua. Myös haarahaukka, pari sinisuohaukkaa jne. nähtiin. Pikainen Pohjanrannan käynti oli taas yhtä tyhjän kanssa.
Elokuu aloitettiin taas SSP:llä, jonka Hanna jatkoi yksin loppuun, kun minun piti mennä töihin. Saaliiksi saatiin taivaanvuohi, metsäkirvinen, punarinta, leppälintu, pensastasku, laulurastas, 3 ruoko- ja 9 viitakerttusta, 6 herne-, 7 pensas- ja 2 lehtokerttua, 2 pajulintua, kirjosieppo sekä 1 pajusirkkukontrolli. Päivällä Siikalahdella näkyi taas vaihteeksi haarahaukka.
Viikonloppu meni sitten taas Kukonkannassa verkkoillessa. Lauantaina oli varsin kiireistä etenkin heti aamusta, mutta yhdeksän aikaan alkoi jo sataa, joten jouduimme lopettamaan pyynnin, vaikka lintuja olisi yhä tullut. Lopulta saaliiksi tuli ylivoimainen ennätyksemme 140r+3k: metsäkirvinen, mustarastas, 16+2k ruoko- ja 41+1k viita- ja 2 rytikerttusta, 6 pensas-, 20 lehto- ja 3 mustapääkerttua, 31 pajulintua, 7 sini- ja 2 talitiaista, 2 punavarpusta ja 8 pajusirkkua. Illalla Siikalahdella näkyi sinisuohaukka, sama keltavästäräkki sekä 20 pyrstötiaisen parvi ja tietysti haikaroita.
Odotukset olivat korkealla myös sunnuntaina 3.8. mutta aamu oli huomattavasti verkkaisempi. Etenkin viitakerttusia oli selvästi vähemmän. Lopulta saimme 3 punarintaa, 27+1k ruoko- ja 12+2k viitakerttusta, rytikerttusen, 5 herne-, 5 pensas-, 23 lehto- ja 2 mustapääkerttua, 17 pajulintua, hippiäisen, 2 kirjosieppoa, 5 sinitiaista, talitiaisen sekä pajusirkun – kuitenkin siis 114r+3k. Pähkinähakki ja harmaapäätikka nähtiin taas. Illalla Siikalahdella laskimme 29 jalohaikaraa, myös pari kaulushaikaraa ja harmaahaikara nähtiin sekä mustaviklo ja ainakin 31 pyrstötiaisen parvi.
Viikolla ennätyspitkään jatkunut lähes kolmenkymmenen asteen helleputki alkoi pikkuhiljaa hellittää ja ilmassa alkoi olla etenkin aamuisin jo syksyn tuntua. Lintuhavainnot eivät kuitenkaan päätä huimanneet. 4.8. näkyi tutut haarahaukka ja varpuspöllö ja 5.8. nöyrryin hoitamaan närhen päiväpinnaässäksi ja samalla tuli taas käytyä moikkaamassa varpuspöllöä.
6.8.Siikalahdella näkyi kuoviparvessa 3 muuttavaa pikkukuovia ja 7.8. Lahdensuolla peräti 15 pikkulepinkäistä. Laskimme myös Parikkalan valkoposkihanhet, joita oli Joukiossa 76 ad 30 juv ja kylällä 48 ad 64 juv. 8.8. pikaisella Saaren käynnillä ei näkynyt oikein mitään.
9.8. rengastelimme taas Kukonkannassa ja saldona oli 2 käenpiikaa, leppälintu, 26+1k ruoko- ja 12+1k viitakerttusta, 6 herne-, 9 pensas-, peräti 50+1k lehto- sekä 3 mustapääkerttua, 15 pajulintua, hippiäinen, kirjosieppo, 2 sinitiaista, talitiainen, kontrolli punavarpunen sekä 2 pajusirkkua. Rengastelun ohessa näkyi pikkusieppo sekä atrappien rantatielle pysäyttämä Keskitalon Markus, joka könysi polkua pitkin radan yli ruovikkoon meitä moikkaamaan, juuri sopivasti, kun olimme kuvaamassa käenpiikoja! Rengastelun jälkeen kävimme hoitamassa Elissalle varpuspöllön vuodariksi ja iltapäivällä tein vielä pikaisen metsäreissun, jolla näkyi pyypoikue sekä palokärki ym. Illalla kävimme vielä Markuksen ja Anna-Stiinan kanssa laskemassa Siikalahdelta 45 yöpymään tulevaa jalohaikaraa ja kuulimme myös kuhankeittäjän sekä näimme 6 uuttukyyhkyn parven.
10.8. oli taas SSP:n vuoro, jossa renkaan sai metsäkirvinen, punarinta, mustarastas, 2 ruoko- ja 2 viitakerttusta, 7 herne-, 6 pensas- ja 4 lehtokerttua, kirjosieppo, 3 pikkulepinkäistä, närhi, punavarpunen sekä 2 kelta- ja 5 pajusirkkua. Alkuyöstä kävimme vielä peltokierroksella katsomassa, löytyisikö pelloilta jo kurppia. Näimmekin muutaman lehtokurpan, pari taivaanvuohta sekä yhden heinäkurpan mutta tyyni keli ja kirkas kuutamo eivät mahdollistaneet niiden pyydystystä rengastettaviksi. Renkaan sai lopulta vain yksi kiurunuorukainen. Ohessa näimme myös 9 kehrääjää.
Viikolla näkyi taas paria haarahaukkaa aina, kun jaksoi vähän tuijottaa taivasta ja pitkästä aikaa merikotkakin näyttäytyi. Muutenkin petolintuja oli mukavasti ilmassa muttei mitään parempaa. Kävin toisenakin yönä pikaisesti pelloilla ja näin jo 5 heinäkurppaa eli nyt pitää vain odotella pilvisempiä öitä. 12.8. teimme vesilintulaskennan, jonka parempaa saldoa oli ainoastaan tuttu harmaasorsapoikue. Muutenkaan viikko ei tuottanut yllätyksiä, jos ei ihan keskellä Kangaskylää näkynyttä pähkinänakkelia pidä sellaisena.
J.A.