Talviretkuilua ja epäonnistuneita bongauksia

Joulukuun ensimmäisenä piti lähteä talviretkelle ihan vain muodon vuoksi, vaikka ei ollut kovinkaan odotettavaa, että mitään talvipinnoja kotiseuturetkellä tulisi vastaan. Koitsanlahdessa näkyi edelleen pilkkasiipi sekä pähkinänakkeli ja sama silkkiuikku näkyi paristakin rannasta. Kalalokkeja näkyi vain 9 lintua, sinisorsia parissakin paikassa ja laulujoutsenia yllättäen vain Härskiinmutkasta. Tyrjällä näkyi koskikara ja Soininmäessä kuukkeli, hippiäinen sekä töyhtötiaisia. Tarvaspohjassa näkyi harmaapäätikka ja Särkisalmella mustarastas sekä peippo. Kun huomasin, että olin havainnut 29 lajia, yritin löytää kolmattakymmenettä lajia, mutta eipä sitä löytynyt! Edes kesykyyhkyä en löytänyt millään. Eli olipahan sellainen talven avaus Parikkalassa, että olin aikalailla valmis laittamaan kiikarit naulaan aika moneksi kuukaudeksi.

2.12. Imatran Vuokselta bongasin EKLY-talvipinnaksi valkoposkihanhen ja samalla hoitui myös pikku-uikku. Immalanjärvellä näkyi lapasotka muttei etsimääni punasotkaa. Lappeenrannan Joutsenon Kivisaaresta löytyi valtavasta keltasirkkuparvesta runsaasti peippoja sekä järripeippo, muttei paikalla jo jonkin aikaa ollutta viitatiaista. Luukkaansalmella näkyi 3 merimetsoa sekä jopa 24 tavin parvi.

3.12. Särkisalmella oli taas naurulokkinuorukainen paikallisena ja seuraavana päivänä Rantasen Jouko löysi Muukkosenselältä punasotkan, joka oli minulle uusi talvilaji (numero 97) Parikkalaan. Naurulokki näkyi vielä parina seuraavanakin päivänä ja punasotka sinnitteli paikalla niin pitkään kunnes Simpelejärven isotkin selät jäätyivät ennen kuun puoltaväliä.

Itsenäisyyspäivänä emme punasotkaakaan nähneet, vaan se oli jossain katveessa. Niinpä yhtään IP-pinnaa en saanut, vaikka kiersimme aika monta paikkaa. Kuukkeli sentään näkyi, muutama harmaapäätikka, pari palokärkeä, mustarastas, tundraurpiainen, kanahaukka sekä parhaana nuori maakotka, joka nousi lentoon sattumalta löytämältämme haaskalta.


7.12. suuntasimme Caireniuksen Sampsan kanssa talvipinnabongausreissulle Helsinkiin, mutta tämä bongaus kuvasti aika hyvin koko vuoden bongauksiani. Vielä edellispäivänä hyvin bongattavissa olleita kyhmyhaahkaa ja turturikyyhkyä ei tietenkään enää tänä päivänä löytynyt – eipä niitä nähty sitten enää myöhemminkään. Muutenkin reissun havainnot jäivät erittäin vaatimattomiksi. Pari lapasotkaa löysimme Kallvikista, mutta säälibongauksina yrittämiämme pikku-uikkua saati Kouvolan Lintukymin mustajoutsentakaan emme löytäneet.

8.12. Koitsanlahdesta laskimme jopa 70 peippoa yhdeltä korjaamattomalta pellolta ja 11.12. näin itse punasotkan viimeistä kertaa.

15.12. kävin taas ohiajaessani yrittämässä viitatiaista Kivisaaresta, mutta havainnot jäivät peippoihin sekä parvea hätyytelleeseen ampuhaukkaan. Paluumatkalla yritin toisia viitatiaisia Joutsenon Kirkonkylältä, mutta eihän niitäkään löytynyt. Varpushaukka, 2 kuusitiaista ja kanahaukka sentään näkyi.

16.12. teimme noin tunnin kävelyretken Kangaskylän ja Satumäen alueella ja enpä olisi arvannut etukäteen, kuinka hyvin lintuja näkyisi. Jo kotipihallamme kuului harmaapäätikka, eräältä ruokinnalta löytyi kottarainen, ensimmäisessä isossa tiaisparvessa oli kuusitiainen ja pähkinänakkeli ja toiselle parvelle vihellellessä löytyi pikkutikka ja ylitsemme lensi kanahaukka. Kotipihaan palattuamme näkyi pihapensaassa vielä ilahduttavasti 8 varpusta. Seuraavana päivänä näin isoimman kesykyyhkyparveni Parikkalassa koskaan, kun kylän päällä lenteli 44 linnun parvi.

Joululoman odotus sujui kiireisesti ja eipä retkille enää talvikelissä ollut suurempaa intoa lähteäkään. 22.12. tein talvilintulaskennan. Yllättäen näin sinisorsan ainoassa sulassa ojassa, pyyn, 4 pulua, 2 käpytikkaa, parhaina pari lapinpöllöä, joka oli uusi laji laskentaan, 3 pyrstötiaista, 11 sinitiaista, 93 talitiaista, töyhtötiaisen, närhen, 3 harakkaa, 65 naakkaa, 19 varista, 4 varpusta, 44 pikkuvarpusta, 13 viherpeippoa, 55 urpiaista, tundraurpiaisen sekä punatulkun. Lintuja oli kylmässä -13 asteessa ja tuulisessa kelissä siis todella vähän mutta lapinpöllöjen ansiosta kyllä taas kannatti kävellä!

J.A.