Marraskuu

Säpistä palattuamme oli Parikkalassakin kylmentynyt oikein kunnolla ja maisema jo loppusyksyinen. Olipa Siikalahti jopa jäätynyt ihan kunnolla, mutta hieman taas lämmenneiden kelien myötä suli taas pikkuhiljaa.

29.10. ruokatuntiretkellä ei pahemmin lintumäärillä enää juhlittu, mutta Siikalahdelta nousi muutolle komea vanha maakotka. Myös merikotka ja pari kanahaukkaa näkyi. 30.10. tuulessa ja tuiskussa näkyi vain pieni pyrstötiaisparvi ja isolepinkäinen Siikalahdella sekä pari muuttavaa peippoa kylillä.

1.11. alkoi taas perinteinen marraskisa Parikkalan ja Rautjärven Lintukerhon toiminta-alueella. Kiertelin ruokatunnin selkiä, mutta lintuja oli todella vähän! Telkkien ja isokoskeloiden lisäksi löytyi vain pari pilkkasiipeä Rautalahdelta ja ohessa näkyi muutama pähkinänakkeli Kannaksella ja Likolammella. Ehdin käydä myös bongaamassa Lötjösen Matin löytämän nuoren sinisuohaukan Siikalahdelta sekä Partasen Harrin löytämät valkoposkihanhet Särkisalmelta. Iltapäivän hämäräkäynnillä Siikalahdella näkyi vielä sinisorsia ja telkkiä.

2.11. kävin kauheassa sumussa Melkoniemen kuukkelimetsissä ja ainoa mainittava havainto metsäretkellä oli ”viimeinen mohikaani” eli yksinäinen kuukkeli. Matkalla Särkisalmella näkyi alli. 3.11. suuntasimme Soikkelin sisarusten kanssa Saarelle ja Rautalahdelta löytyi pilkkasiiven ohella mustalintu ja silkkiuikku sekä teeri ja urpiaisparvessa olleita tundraurpiaisia. Akonpohjassa näkyi 32 valkoposkihanhen parvi sekä pyrstötiaisparvi ja Lahdenpohjasta löytyi 8 kanadanhanhea. Tetrisuolla näkyi päivän ensimmäinen isolepinkäinen sekä varpushaukka ja Pohjanrannassa kellui pari uiveloa ja ylitsemme lensi merikotka.
Päivän kovin havis löytyi Uukuniemen Suurenjärvenlietteeltä, jossa Hanna komppasi lentoon taivaanvuohen, joka oli minulle jopa kuukausipinna. Pari turpoakin nähtiin taas. Loppukierros oli hiljainen, uivelo sentään näkyi Kaikumäen kohdalla. Särkisalmella näkyi vielä retken lopuksi naurulokki sekä tutut kolme valkoposkihanhea.

4.11. kiersin talvilintulaskennan ja koska Siikalahti oli jo kertaalleen ehtinyt jäätyä, olivat toivomani vesilinnut olivat vähissä. Yhteensä koko 18 kilometrin kävelyllä havaitsin 39 lajia: 77 laulujoutsenta, 22 sinisorsaa, 3 uiveloa, 211 isokoskeloa, pyyn, 20 teertä, 2 silkkiuikkua, merikotkan, kanahaukan, ylitseni muuttaneen piekanan, 25 kalalokkia, harmaalokin, 10 kesykyyhkyä, Kasinniemessä keskellä auringonpaisteista päivää syyhuudelleen varpuspöllön, harmaapäätikan, 2 palokärkeä, 6 käpytikkaa, mustarastaan, räkättirastaan, Tetrisuolla lennelleen kulorastaan, 10 hippiäistä, 35 sini-, 117 tali-ja 4 hömötiaista, Kangaskylällä näkyneen ja kuuluneen pähkinänakkelin, joka oli uusi laskentalaji, puukiipijän, 12 närheä, 25 harakkaa, 65 naakkaa, 20 varista, 13 korppia, 2 varpusta, 34 pikkuvarpusta, 4 peippoa, 37 viherpeippoa, 18 urpiaista, tundraurpiaisen, 19 punatulkkua ja 5 keltasirkkua.

Hanna oli päivän aikana piilokojussaan kuvaamassa Tarvaslammella ja sai mukavia kuvia mm. harakasta ja närhestä.

5.11. ruokiksella Siikalahden tornilta näkyi pari tukkasotkaa sekä alli ja tiklin ääntä kuului taivaalta. Iltapäivällä singahdin lahdelle uudelleen, kun Lötjösen Matti löysi pikkujoutsenen. Pikakäynti Lietteen puolella oli loistava, sillä lahdelle laskeutui huudellen pari tundrahanhea, vieressäni oli tiaisparvessa töyhtötiainen ja ylitseni lensi kolme isokäpylintua.

6.11. Simpelejärven eteläosan paikat tuottivat vain merikotkan, pari silkkiuikkua, uivelon sekä pyyn ja teeriä ja 7.11. pohjoispuolen paikoilta löytyi alli, uivelo sekä Muukkosenselältä löytyneet pari mustalintua, silkkiuikku sekä parhaana talvipukuinen mustakurkku-uikku. Kala- ja harmaalokkeja näkyi jo hieman aiempaa enemmän, mutta niiden seasta ei löytynyt mitään parempaa. Taas yksi isolepinkäinen näkyi ja Särkisalmella oli vielä sama naurulokki.

8.11. Särkisalmen valkoposkiparvi oli kasvanut ja paikalla oli nyt yhdeksän lintua. Metsäkierros ei kuitenkaan tuottanut kuin yhden pienen teeriparven. 9.11. Siikalahdella oli joutsenmäärä noussut jo 215 lintuun ja pikkujoutsen sekä nuori tundrahanhikin olivat yhä paikalla kuten myös sinisorsia, 6 haapanaa ja telkkää ja 2 tukkasotkaa. Vartialahdella näkyi alli sekä 8 valkoposkihanhea ja Särkisalmella 3 uiveloa. Singahdin vielä bongaamaan Rantasen Joukon löytämän nuoren pikkukajavan Akonpohjasta, jossa näkyi myös kanahaukka. Tämä oli minulle vasta toinen ”rissa”havainto Parikkalasta ja Etelä-Karjalasta.

10.11. minun oli ollut tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Kirkkonummea jo aamusta, mutta keli oli niin surkea, että nukuin pitkään. Kun vihdoin lähdin liikenteeseen, päätin vielä kiertää Siikalahden ja kuinka ollakaan Kaukolan pellolla nökötti tolpalla vesisateessa hiiripöllö. Tästä innostuneena kävin vielä Tyrjällä tarkistamassa, olisiko koskikara paikalla, mutta eihän sitä näkynyt. Sitten tulikin viesti, että Kouvolan Lappalanjärvellä oli paikallinen ruskohaikara – laji joka ei koskaan ole Suomessa ollut bongattavana. Lähdin heti matkaan, mutta koska lintu oli ruovikossa piilossa, siis hallinnassa muttei näkyvissä, ajelin rauhassa ja tietysti rajoitusten mukaan kohti Kouvolaa.

Hieman ennen kuin olin perillä, oli lintu tullut näkyviin, mutta perille päästyäni sain kauhukseni kuulla, että lintu oli juuri lentänyt sumuisen järven perällä olevien saarten taakse katveeseen! Olin myöhästynyt linnusta noin minuutin!

Loppupäivä menikin sitten järveä ja ruovikoita tuijotellen, mutta haikaraa ei enää näkynyt. En tietenkään ollut ainoa linnusta myöhästynyt, vaan iltaan asti paikalla oli kymmeniä epäuskoisia bongareita. Havainnot järveltä jäivät muutamiin pilkkasiipiin sekä pariin kaakkuriin.

11.11. koskapa tiukka myöhästyminen ruskohaikarasta kirpaisi todella syvältä, heräsin Kirkkonummella anivarhain ja kohta jo matkasimme Peunan Antin ja Kettusen Juhan kanssa kohti Lappalanjärveä. Auringon noustessa olimme perillä ja porukkaa oli jo paikalla runsaasti. Puolille päivin tuijottelimme järvelle havaiten 19 pilkkasiipeä, 7 allia, 2 kaakkuria, 4 tukkasotkaa ja lapasotkan, piekanan sekä pulmusen. Haikaraa ei kuitenkaan enää koskaan näkynyt.

Me olimme takaisin Helsingissä jo hyvissä ajoin ja suuntasimme Juhan kanssa Viikin Mölylän kalliolle, jossa pienen odottelun jälkeen näkyi jalohaikara lennossa ja kuukausipinnaksi. Pari kottaraistakin nähtiin. Sitten jatkoimme Kallvikiin, josta löytyi aika pian paikalla jo pitempään ollut todella kesy turturikyyhky vuodariksi. Itse jatkoin vielä Pikku Huopalahdelle liejukanaa yrittämään, mutta tämä ei enää hoitunut.
Seuraavat pari päivää minulla meni koulutuksessa pimeästä pimeään, mutta 13.11. lopetimme hieman aikaisemmin ja ehdin Lintuvarusteessa vierailun ohessa pointsata lähes varusteen pihalla pomppineen mustaleppälinnun.

14.11. Siikalahdella oli lintuja hieman aiempaa enemmän: joutsenia oli nyt 256, pikkujoutsenia 2, haapanoita 12, sinisorsia 32, tukkasotkia 6, lapasotka, 3 allia ja 4 telkkää. Pari kuusitiaista ja valkoselkätikka tulivat myös marraspinnoiksi. Härskiinmutkasta näkyi 50 kala- ja 6 harmaalokkia sekä silkkiuikku. 15.11. kävin pikakäynnin Simpeleen puolella ja yllättäen löysin ajaessani eräällä pihanurmikolla kököttäneen laulurastaan. Muuten havainnot jäivät yhteen peippoon. 16.11. Siikalahdella olivat linnut taas vähän vähentyneet, mutta lapasotkia oli nyt kaksi.

17.11. kiersimme Saaren kierroksen Soikkelin Miikan kanssa, mutta alkoi olla jo todella hiljaista. Ainoat paremmat havainnot olivat Muukkosenselän mustalintu, Lahdenpohjan samat 8 kanadanhanhea ja pilkkasiipi sekä Tarassiinlahdella näkynyt tundraupiainen. Isolepinkäisiä näkyi yhä siellä täällä eli ilmeisesti niille riittää ruokaa? Iltakäynnillä Siikalahdella näkyi 257 joutsenta, 2 pikkujoutsenta, mustalintu ym. samoja tuttuja.

18.11. tuuli oli vihdoin koillisesta ja muutenkin sää oli taas kylmentymään päin, joten suuntasimme Soikkelin sisarusten kanssa aamusta Savon puolelle Punkaharjun Hirvikoskelle Saimaan rantaan. Tuuli oli paljon kovempi kuin olimme arvanneet, mutta tarkenimme kuitenkin tuijottaa aallokkoiselle selälle puolisentoista tuntia ja havaitsimme parhaimpina kaakkurin, 2 kuikkaa, 4 pilkkasiipeä, merikotkan sekä yhdessä muuttaneet vanhan ja nuoren merilokin. Päivällä ajelin pelailemaan Lappeenrantaan ja näin Simpeleellä matkan varrella tutun laulurastaan sekä Uudensillankoskella koskikaran.

19.11. oli Siikalahti taas jo pitkälti jäätynyt, mutta 230 joutsenen pitämässä sulassa oli nyt 43 sinisorsaa, yksinäinen haapana sekä 2 tukkasotkaa. Seuraavana päivänä oli joutsenmäärä tippunut jo 177 lintuun, sinisorsia oli 29, haapana sekä 2 telkkää. Ainakin pari joutsenta oli jäätynyt kiinni jäihin. Tällaiset tapaukset lienevät sairaita lintuja? Onpahan ketuille, varislinnuille ja Tyrjän merikotkille ruokaa.

21.11. kävin taas pikaisesti Melkoniemen metsissä, jossa kuukkeli näkyi taas helposti. Yhtä helposti löytyi komea koiras pohjantikka ja ilmeisesti toinen saman lajin yksilö naputteli hieman kauempana. Kangaskylän sembroilla näkyi pitkästä aikaa pähkinähakki.

Parin seuraavan päivän retket eivät tuottaneet jo talviseksi muuttuneessa kelissä kuin mustarastaan Särkisalmelta, mutta 24.11. suuntasimme aamusta retkelle Valosen Artun kanssa. Aamun vietimme Hannan piilokojussa Tarvaslammella, jonne Hanna jäi vielä kuvaamaan, kun me jatkoimme metsiin. Kuukkeli ja pohjantikka löytyivät samalta paikalta kuin paria päivää aiemmin, mutta muuta emme löytäneet. Nappasimme Hannankin kyytiin ja kävimme vielä Rautalahden suunnalla, jossa näimme pari kanadanhanhea, kanahaukan sekä lyhyesti erään ruokinnan liepeiltä lentoon nousseen linnun, josta tuli lähinnä mieleen joku kiuru, mutta lintua ei enää löytynyt. Moskuunniemestä näimme vielä 60 kalalokkia ja 8 harmaalokkia.

25.11. suuntasimme aamusta värirengastamaan Koitsanlahdelta löytyneen pähkinänakkelin ja lintu olikin parissa minuutissa renkaissa. Ruokinnalta löytyi myös pari peippoa ja pari tundraurpiaista. Mantkanniemestä näimme pilkkasiiven, Tähtiniemessä 10 teertä ja sitten jatkoimme Simpeleen puolelle, jossa näimme Kokkolanjoella 3 koskikaraa, mutta emme juuri muuta vaikka kävimme komppaamassa jopa Konkamäen.

Kuun loppu olikin sitten jo varsin talvinen eikä lyhyillä retkillä näkynyt kuin 25.11. 10 pyrstötiaista Rautalahdella, 27.11. merikotka Joukiossa, 28.11. peippo Kannaksella ja 30.11. pelireissulla 8 merimetsoa Vuoksella.

Marraskuun saldoksi tuli lopulta 69 lajia Parikkalan ja Rautjärven alueelta.

J.A.