Syysloma taas Säpissä

Tauvosta palattuani meni loppuilta pyykätessä, mutta pakkailuun ei juuri mennyt aikaa, sillä minulla oli jo kaikki seuraavaan reissuun mukaan tarvittava ollut mukana Tauvossa.

19.10. perjantaina Hannan oltua vielä töissä, kävin ostamassa eväitä ja pikaisesti Siikalahdellakin, mutta havainnot jäivät vain valkoposkihanhiparviin, joita tuntui nyt menevän koko ajan.

Puoliltapäivin Hannakin oli kotiutunut ja kohta olimme raahanneet auton aivan täyteen tavaraa ja lähdimme kiireellä ajamaan kohti Poria, sillä navigaattori näytti meidän olevan hieman myöhässä aikataulusta. Meidän piti oleman Kuuminaisissa klo 18:30, josta lähti venekyytimme Säpin lintuasemasaarelle.

Pysähdyimme lopulta matkalla vain kertaalleen tankkaamaan ja ostamaan hieman evästä ja lopulta olimme klo 18:15 Kuuminaisissa, jossa jo pian muutkin saareen lähtijät Matti ja Mimosa Mäkelä, Ari Pitkälä, Tuomas Ketonen, Niklas Paulaniemi sekä Lassi Kangasmäki olivat pakkaamassa tavaroitaan Salomäen Tommin paattiin.

Puolen tunnin venematka Säppiin oli varsin pomppuinen ja osa porukasta sai jonkin verran vettä niskaansa, mutta taas kerran rantauduimme turvallisesti laituriin ja kohta olimme maitokärräämässä tavaroitamme asemalle. Osa saarella jo olleista oli meitä auttamassa tavaroiden kuskaamisessa ja majoituttuamme ns. perhepuolelle, pääsimme jututtamaan Petteri Mäkelää, Markus Lampista, Sebastian Andrejeffiä, Valtteri Salosta sekä Paavo Sallista iltahuudon lomassa.

Saaressa oli pari päivää ollut varsin rauhallista, mutta seuraavina päivinä ei ainakaan komppaajista olisi pulaa, sillä asemalla ei lie monta kertaa ollut yhtä paljon porukkaa?

20.10. heräsimme perhepuolella väsyneinä kovaa kuorsausta koko yön kuunneltuamme. Markus ja Hanna olivat jo suuntaamassa verkoille ja iso osa muista kokoontui Prakalan rannan pommikopille aamun vakiostaijille auringon noustessa.

Merimuutto oli varsin rauhallista, mutta lajisto mielenkiintoista, sillä merisirrejä, ruokkeja ja riskilöitä näkyi kaikkia mukavasti. Osa porukasta jatkoi staijia vielä parituntisen vakion jälkeenkin ja listalle kertyi näin yhteensä jopa 49 merisirriä, 31 ruokkia ja 15 riskilää (mm. a6). Alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä, jokunen haahkaparvi ja yksi sekaparvi, jossa oli lapasotkiakin sekä jokunen kuikka, kaakkuri, silkkiuikku ja härkälintu nähtiin myös.

Osalla porukasta staiji loppui hieman kesken, sillä Markukselta ja Hannalta tuli häly kashmirinuunilinnusta, joka oli saapunut rengastuspaikan viereen äännellen, näyttäytynyt lyhyesti ja jatkanut matkaansa ilmeisesti tiaisparven perässä.

Lähdimme pikkuporukalla linnun perään, mutta eihän sitä löytynyt. Niinpä lopulta asemalla käytyämme olimme isolla porukalla komppaamassa saarta ympäri. Lintuja oli saaressa vähän, mutta laatulajistoakin löytyi parin jänkäkurpan, punakuirin, valkoselkätikan sekä ylitsemme muuttaneen luotokirvisen ja kolmen vuorihempon muodossa.

Rengastuspaikalle päästyämme olivat Markus ja Hanna yhä työssään ja lintujahan tuli lopulta reilut 200 rengastusta. Kun vielä Pitkälän Arska rengasti Prakalassa ja pihassa yhteensä reilut kuutisenkymmentä lintua, oli päivän sigma komea. Siinä kuulumisia vaihdellessa ihmetteli Petteri ääneen, että kuuluiko verkoilla soivilta atrapeilta tiksutusta, kun ylitsemme lensi pieni pikkulintu, joka laskeutui läheiseen koivuun. Sain itse linnun nopeasti putkeen ja sehän oli pikkusirkku! Singahdin viemään pikkusirkkuatrapin verkoille, mutta tässä vaiheessa linnun oli jo nähty lentävän kohti latvaverkkoa – ja siellähän se killui!

Osa porukasta päätti pikkusirkkukuvailujen jälkeen suunnata aseman suuntaan, mutta me jatkoimme Tuomaksen, Niken ja Sepin kanssa kohti Krävelin loppumattomia tyrnipusikoita. Puskista löytyi useita mustapääkerttuja, jokunen tiltaltti ja näkipä osa lehtokertunkin. Niemen kärkeen päästyämme seisoskelimme Tuomaksen kanssa Sepiä ja Nikkeä odottelemassa, kun takaamme kuului aivan selvä kashmirinuunilinnun ääni! Pienen odottelun jälkeen ääni kuului vielä paljon selkeämmin ja singahdimme perään. Puskien takaa löytyivät sitten Sepi ja Nikke, jotka soittivat kashmirinuunilintuatrappia! Selvisi, että ensimmäinen kuulemamme ääni oli ollut oikea lintu, mutta seuraavat äänet sitten atrappia. Sepi oli onnistunut saamaan linnun ensimmäisiä ääniä äänitettyäkin.

Onneksi kohta kuulin taas edempää ”humein” äänen ja singahdimme Tuomaksen kanssa perään. Näimme lintua pari kertaa vilaukselta lennossa, kunnes lopulta pääsin näkemään linnun myös puskassa, mutta vain varsin huonosti puskan latvan läpi. Linnun jatkettua tästä taas tiaisparven perään, onnistuin kuitenkin näkemään linnun lennossa varsin hyvin.

Saarispondeista en ole koskaan pahemmin perustanut, mutta jotta spondejen laskussa tulisi listattua pinnat samaan tapaa muidenkin kanssa, oli tämä minulle sponde ja näin ollen 300. spontaanilajini!

Illalla saunottiin ja osalla illan vietto venyi aika pitkään, vaikka seuraavana aamuna oli monella aikainen lähtö saaresta päivällä tulossa olleen myrskyn takia.

21.10. suuntasimme Hannan kanssa verkoille aikaisin ja kylläpä verkoilla oli koko ajan huonontuneen kelin takia vaisua. Eikä muutenkaan havainnoilla herkuteltu. Jo aamulla saapui kyyti hakemaan Markuksen, Valtterin, Niklaksen, Lassin ja Paavon, joten porukka väheni kerralla.

Punakuirinuorukainen käväisi rengastuspaikan lähistöllä lyhyesti, mutta muuten mainittavammat havainnot jäivät vähiin. Verkoilla lajisto oli myös aivan peruslajistoa: hippiäisiä 25r+2kontr, puukiipijöitä 7r+1kontr, peukaloisia 2, tiaisia, pari tulkkua, järri ja punarinta.

22.10. oli keli yhä surkea ja verkoilla varsin tylsää. Niinpä Hanna sai lopulta jäädä rengastelemaan itsekseen ja liityin saarta kiertämään lähteneeseen komppaniaan. Muutolla näkynyt nuori sinisuohaukka, jopa 11 mustapääkerttua sekä vihdoin minullekin näyttäytynyt lehtokerttu olivat päivän parhaimmistoa. Hannalle kertyi rengastuksia vain 17+4kontr.

23.10. suuntasi Hanna yksin verkoille ja me muut pian aamustaijille. Keli oli jo huomattavasti parempi ja se näkyi myös havainnoissa. Paras havainto oli mereltä saapunut ja Prakalaan laskeutunut suopöllö. Myös koiras sinisuohaukka, 3 metsähanhea, 2 härkälintua, 3 ampuhaukkaa, 7 merisirriä, 5 ruokkia, luotokirvinen sekä pari mustavarista havaittiin.

Saaren komppaus tuotti taas 9 mustapääkerttua sekä jopa 3 lehtokerttua, mutta ei muuta parempaa. Hannalla oli verkoilla ollut työntäyteisempää ja rengastuksia tuli ilahduttavasti yli sata. Mm. ruskourpiainen, pyrstötiaisia 36, hippiäisiä 41, puukiipijöitä 17, mustapääkerttu ym.

Iltapäivällä saaresta lähtivät Petteri, Matti ja Mimosa, Sebastian sekä Tuomas, mutta tilalle saapuivat Pekka ja Anja Rintamäki. Vitsailimme iltahuudon lomassa sillä, että Petteri pitäisi saada palaamaan saareen mahdollisimman pian. Hieman jopa mietimme, mikä laji olisi sopiva löydettäväksi. Kun vielä selvisi, että Petteri oli unohtanut ruokakassinsa jääkaappiin, oli asia selvä, pitäisihän unohtuneet ruoat päästä hakemaan…

24.10. Sääennusteet olivat lupailleet hyvää lintupäivää ja Hanna ja Arska suuntasivat verkoille, Pekka ja Anja virittivät verkot pihalle ja itselleni jäi näin velvollisuudeksi hoitaa aamuvakio. Tuuli oli kuitenkin luvattua kovempi ja lämpöäkin oli vain muutama aste. Niinpä lintuja näkyi todella vähän ja aika pian tuli verkoiltakin viestiä, ettei sielläkään juuri ollut tapahtumia.

Aamustaijin parasta antia olivat kaakkuri, härkälintu sekä merisirri. Ja staijin jälkeen suuntasin asemalle tankkaamaan, sillä suunnittelin kiertäväni koko saaren yksinäni. Nuudelien syönti stoppasi kuitenkin lyhyeen, sillä Hannalta tuli kuvan kanssa viesti: ”Onko näitä keltasirkun näköisiä lajeja muita? Tämä on pieni!”. Ainoa ongelma oli, että naapurihuoneessa oli napsaistu netti pois päältä ja kuva ei latautunut minulle lainkaan. Tiesin kyllä, että Hanna ei ihan vähästä minulle tällaisia kysymyksiä lähettelisi, joten päätin heti soittaa hänelle, sillä pelkäsin, että viestikään ei välttämättä ollut tullut minulle ajoissa!

Onneksi puhelin suostui tällä kertaa toimimaan molemmilla ja pian käytiin lyhyt puhelu, joka meni pääpiirteissään näin: ”Eihän lintua vain ole vielä päästetty? Pistäkää se pussiin siksi aikaa, että näen kuvan! Se voi olla rutila! Ja laita saman tien kuva Säppi-ryhmäänkin (WhatsApp -ryhmä nyt ja lähiaikoina saaressa olleille). Sitten hörppäsin loput nuudelit yhdellä kulauksella ja juoksin kohti satamaa puhelin koholla kuvan latautumista toivoen.

Kun kuva lopulta lävähti näkyviin, oli lintu aikalailla sen näköinen mitä olin toivonut! Ja olipa Vastamäen Janiltakin tullut jo kommentteina Huuto-taulun pärstän näköinen hymiö sekä teksti ”Rutila?” Ja sellaiselta se todellakin näytti! Laitoin itsekin ryhmään viestin: “Rutila munkin mielestä!”.

Soitin uudelleen Hannalle ja sovimme, että koska heillä oli verkot yhä pyynnissä, tulisimme me muut pikimmiten Peräkulmaan katsomaan lintua sekä auttamaan verkkojen sulkemisessa.

Autoin ensin Pekkaa ja Anjaa sulkemaan pihaverkot ja pian jo kiiruhdimme kohti Peräkulmaa. Reitensä pariinkiin otteeseen katkaisseelle Pekalle kiiruhtaminen Peräkulmaan oli melkoinen ponnistus, mutta lopulta perille päästyämme, ei se ainakaan tuntunut kauheasti haittaavan!

Kohta olikin pussissa odotellut sirkku minulla kädessä ja kyllähän se todellakin kastanjasirkulta edelleenkin näytti! WhatsAppissa oli käynnissä kova keskustelu parin kuvan pohjalta ja valtaosa piti lintua kastanjasirkkuna mutta kultasirkuksikin sitä väitettiin. Mutta eihän linnulla näin livenä ainakaan ollut mitään tekemistä kultasirkun kanssa, joita olin sellaisiakin aikanaan pitänyt kädessä.

Lintu oli todellakin pieni, sillä oli kauniin kastanjanruskea yläperä, pikimusta pyrstö, jossa oli vain aivan hiven vaaleaa uloimmissa pyrstösulissa. Nokka tasaisen harmaa, mutta alanoka tyvi oli pinkki ja hartioilla oli erikoista myrkynvihertävää sävyä. Lintu todellakin oli RUTILA – Suomen toinen kastanjasirkku!

Hanna oli löytänyt linnun rengastuspaikalta sen lennettyä hänen ohitseen tiksahdellen. Ääni oli kuulostanut poikkeavalta (tik-sirkkujen ja keltasirkun puolivälistä) ja koska lintu oli näyttänyt laskeutuvan katajaan aivan yhden verkon edustalle, päätti Hanna ajaa linnun verkkoon. Ja lintuhan oli heti lentänyt verkkoon! Hannan ensimmäinen ajatus oli ollut, että mikä kumma tämä on? Päälaki näytti aivan oudolta, pyrstösulat olivat oudon terävät ja rinta oli keltainen ja raidallinen kuin kirvisillä. Yläperä oli kuitenkin aivan kuin keltasirkulla. Voisiko joku keltasirkun outo puku olla tämän näköinen? Rengastuksen yhteydessä otettu siipimitta oli keltasirkkuun verrattuna aivan liian lyhyt. Niinpä hän oli kiikuttanut linnun lähistöllä staijaamassa olleen Arskan katsottavaksi. Kultasirkku oli käynyt puheissa, mutta ei lintu ollut siihenkään täsmännyt, joten Hanna päätti laittaa Jannelle siitä kuvan.

Meidän nyt kuvaillessa lintua, oli siitä jo lähtenyt Petterin toimesta hälytys Lintutiedotukseen ja pian saimme tiedon, että venekyytejä oltiin myös varailemassa. Onneksi Salokankaan Tommin isä, joka aikanaan oli saareen porukkaa kuskaillut, suostui tuuraamaan reissussa ollutta poikaansa.

Koska linnun identiteetistä oli verkoissa yhä keskustelua ja meillä ei ollut mukana tarpeellista kirjallisuutta, päätimme vielä viimeiset verkot Arskan kanssa suljettuamme, kiikuttaa linnun asemalle parempaa kuvausta ja tarpeellisia mittauksia varten, jos joku meille vielä ilmoittaisi kävelyn aikana, mitä mittoja voitaisiin tarvita.

Olimme taas nopeasti asemalla, jossa lopulta linnusta otettiin vielä parit mitat sekä muutama lisäkuva ja sitten piti alkaa miettimään, mihin lintu vapautettaisiin. Peräkulmaan takaisin vieminen ei pitkän kävelyn takia eli linnun taas pitkäksi ajaksi pussittamisen saati sitten pian alkavien bongaustenkaan kannalta tullut kyseeseen. Kävin pikaisesti juoksemassa Prakalassa, joka olisi ollut ehdottomasti helpoin paikka hallita niin bongarijoukkoja kuin lintuakin (olihan tästä paikasta itsellänikin kokemuksia paria vuotta aiemmin vaaleakultarinnan osalta). Prakalaan kävi kuitenkin aivan älyttömän kova tuuli, mutta asemalle takaisin kiiruhtaessani tajusin laiturin tyvellä olevan aukon aivan täydellisen suojaiseksi, lisäksi tälle aukealle niitylle paistoi aurinko todella lämpimästi. Niinpä lintu päätettiin vapauttaa tälle alueelle. Ja kohta se jo lennähtikin virkeän oloisesti rantapuskaan peukaloisen kaveriksi.

Päätimme rauhoittaa tilanteen kokonaan ja jäimme vahtimaan kukin eri puolille aukkoa, josko lintu päättäisi nousta taivaalle tai siirtyä jonnekin alueelta. Emme kuitenkaan nähneet mitään liikettä, joten tilanne tuntui olevan kontrollissa.

40 minuuttia myöhemmin saapui Salokankaan paatti laituriin porilaisjoukko mukanaan ja Petteri ja Matti tietysti mukana. Pian oli tilanne selitetty ja puskaa tuijotettiin herkeämättä. Mitään liikettä ei kuitenkaan vieläkään näkynyt ja koska linnun vapautuksesta oli jo mennyt melkoinen tovi, päätettiin alue aika pian kompata varovaisesti muutaman hengen voimin. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, mutta komppauksen alkamisen aikoihin Hanna (taas) oli kuullut yhden tiksauksen takaansa metsästä ja lähtenyt katsomaan, mikä äänen oli päästänyt. Ja sieltähän tämä linnun löysi metsästysmajan takaa polulta! Hanna soitti minulle, mutta puhelimesta ei kuulunut mitään, mutta onneksi WhatsApp kertoi kohta, että lintu oli löytynyt ja hallinnassa pienellä aukolla noin 150 metrin päässä vapautuspaikasta.

Kohta oli bongariporukkakin paikalla ja lintuhan ruokaili niityllä aivan paikoillaan istuvan Hannan edessä. Bongarijoukko ryhmittäytyi muurin taakse ja kaikki pääsivät näkemään linnun saman tien!

Lintu pysyi hallinnassa ja kun Salokankaan paatti taas näkyi toinen bongariporukka kyydissään, piti porilaispoppoon lopulta lähteä. Säpin pinnakärkeen 260. lajillaan noussut Petteri oli saanut jopa unohtuneen ruokakassinsa mukaansa.

Itse johdattelin toisen porukan, jossa oli mukana taas useita tuttuja pelipaikalle Hannan pitäessä yhä lintua hallinnassa ja lopulta sama toistui vielä pariin otteeseen, sillä iltapäivän aikana saaressa kävi yhteensä neljä veneellistä bongareita. Lintu pysyi lähes koko ajan hienosti hallinnassa tällä pienellä aukolla, jossa se söi koko ajan maasta jotain.

Viimeisen porukan odotellessa jo laiturissa kyytiään, löysi bongaamassa ollut Lindénin Andreas satamasta koskikaran, joka piti käydä pointsaamassa.

Lopulta näimme illemmalla jo hieman vilkkaammin käyttäytynyttä ja pariin kertaan niityltä lähialueelle poistunutta mutta aina paikalle palannutta sirkkua vielä klo 17:27, jolloin se lennähti niityn takana olevalle kivikkoalueelle eikä enää palannut takaisin.

Illalla oli naapurimme lämmittänyt sopivasti saunan ja tunnelma oli melkoisen korkealla! Porukkamme oli kuitenkin hieman rauhallisemman sorttista kuin lintuasemilla noin keskimäärin, joten iltahuudon jälkeen olimme kaikki valmiit pehkuihin.

25.10. suuntasimme Hannan kanssa aamusta verkoille, jossa itse vain autoin verkkojen avaamisessa ja suuntasin sitten koko saaren poikki sirkkupaikalle katsomaan, josko sirkku olisi yhä paikalla. Lintua ei kuitenkaan näkynyt vielä aamuhämärissä ja auringon noustessa olinkin jo pommikopilla aloittamassa vakiostaijia yhdessä Arskan kanssa, jolla oli taas pari verkkoa auki Prakalassa. Rintamäet puolestaan rengastelivat taas pihalintuja.

Ensimmäinen bongariveneellinen saapui pian ja kävin opastamassa porukan pelipaikalle ja kertomassa kaiken oleellisen tiedon linnun edellispäiväisistä liikkeistä. Sitten palasinkin taas staijaamaan.

Merellä liikkui hieman edellispäiviä mukavammin alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä, kuikka ja pari kaakkuria sekä yksittäiset riskilä ja merisirrikin nähtiin. Ja hieman ennen yhdeksää tuli tieto, että kastanjasirkku oli yhä vakiopaikallaan!

Niinpä bongariveneellisiä saapui aina tunnin välein saareen, mutta aivan täysiä veneellisiä bongareita ei kuitenkaan poistunut saaresta. Kuski saisi siis ainakin jonkun ylimääräisenkin paluukyydin hakea jossain vaiheessa.

Toisen bongarijoukon saatoin taas pelipaikalle ja tällöin näin itsekin sirkun lyhyesti. Lintu oleili yhä tukevasti samalla paikalla, mutta kävi päivän aikana muutamaan otteeseen metsän puolella katveessa, ollen välillä hukassa pitempiäkin aikoja. Onneksi se kuitenkin palasi aina takaisin.

Staijin jälkeen lähdimme kiertämään saarta aamulla saareen saapuneiden Jarmo Koistisen sekä Mika Teivosen kanssa. He olivat sopineet paluukyytinsä kolmeksi. Kiersimme kolmestaan lähes koko saaren selvästi kylmenevässä ja aika tuulisessa kelissä, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Jututimme tietysti Hannaa Peräkulmassa, jossa oli myös ollut varsin rauhallista. Jatkettuamme kierrosta näimme sentään lehtokertun taas Krävelin tyrnipuskissa.

Palattuamme kahden pintaan saaren poikki sirkkupaikalle, oli vene juuri lähtenyt ja päivän viimeinen bongariporukka saapunut saareen. Tällöin alkoi sataa todella rankasti ja päätin itse käydä vaihtamassa hieman sateenkestävämpää vaatetta ylleni. Palattuani parisenkymmentä minuuttia myöhemmin sirkkupaikalle, sain kuulla, ettei tämä porukka ollut enää nähnyt sirkkua lainkaan! Vielä minuuttia ennen heidän saapumistaan lintu oli ollut vakiopaikalla ja kävellyt, kuten monta kertaa aiemminkin, aukean keskellä olevan suuren kiven taakse. Mutta sepä ei enää sateen jälkeen ollutkaan koskaan tullut sieltä pois.

Kohta alkoi taas sataa ja ihan kunnolla ja tuulikin kiihtynyt entisestään, joten ennuste linnun löytymiseksi alkoi näyttää huonolta. Porukka hajaantui haravoimaan lähialuettakin, mutta lintua ei löytynyt. Niinpä seuraavalla veneellä poistuivat vain jo linnun nähneet ja saatiin sovittua, että Salokangas hakisi reilua tuntia myöhemmin klo 16:30 sitten loputkin.

Mutta kastanjasirkkua ei enää löytynyt. Se oli oletettavasti tankannut itsensä parin päivän aikana jo niin hyvään kuntoon, että sateen alettua se oli siirtynyt jonnekin suojaan, eikä sieltä enää tullut esiin, kun keli ei kuitenkaan missään vaiheessa illalla enää ollut järin hyvä.

Lopulta viimeinen bongariporukka joutui poistumaan saaresta tyhjin käsin. Eikä sirkkua enää tämän koommin löytynyt seuraavinakaan päivinä.

26.10. keli oli nyt selvästi kylmempi ja syksyisempi. Kävin taas auttamassa Hannaa verkkojen kanssa ja sitten suuntasin aamustaijille Arskan kanssa. Merellä oli todella hiljaista ja niin oli verkoillakin.

Kiersimme päivällä koko saaren Arskan kanssa ja löysimme taas lehtokertun, 6 mustapääkerttua, koskikaran sekä muutaman merisirrin. Päivän valopilkuksi jäi Rintamäkien pihaverkoista saama tilhi. Iltapäivällä näimme Hannan kanssa vielä yhden merisirrin Präälässä. Illalla naapuri oli taas lämmittänyt saunan.

27.10. oli lähes edellispäivän toisinto, havainnot sentään vähän poikkesivat edellispäiväisistä. Varismuutto oli kiihtymään päin ja yhteensä näkyi 436 varista sekä mustavaris. Saarikierroksella näkyi sentään kana- ja ampuhaukka, taivaanvuohi sekä yli lentänyt isokäpylintu. Pyrstötiaiset ja urpiaiset nostivat Hannan rengastusmäärän lähelle 50 lintua ja parempia saaliita olivat mustapääkerttu sekä väiveitä täynnä ollut rautiainen.


28.10. suuntasimme Hannan kanssa verkoille, Rintamäet avasivat taas pihaverkot ja Arska suuntasi aamustaijille avaten taas Prakalankin verkot. Mutta hiljaista oli! Me saimme sentään pari parvellistä pyrstötiaisia. Itse kävin kävelemässä Hanhiston ja lähes Eteläkarilla asti, mutta havainnot jäivät yhteen peukaloiseen ja laulurastaaseen.

Tuuli kävi osalle verkoista todella pahasti, joten poistimme verkkoja pikkuhiljaa ja kymmenen aikaan aloimme ottaa pyynnissäkin olleita verkkoja pois. Yhdentoista aikaan olimme lopulta asemalla kaikki verkot mukanamme.

Sitten pitikin pakkailla ja siivoilla asemaa talviteloille. Roudattuamme jo kaikki tavaramme satamaan, olimme puoli yhden aikaan aloittelemassa pikaista päivähuutoa päivän haviksista, kun Arska sai puhelimitse tiedon Porissa nähdystä todella käsittämättömän näköisestä merilinnusta, joka oli lentänyt Säppiä kohti. Singahdimme satamaan staijaamaan merelle, mutta näkyvyys oli taas kerran aivan käsittämättömän surkea! Niinpä mereltä ei löytynyt mitään mielenkiintoista ja aika pian reissultaan palannut Salokankaan Tommi saapui meitä hakemaan.

Puolta tuntia myöhemmin rantauduimme Kuuminaisiin, pakkasimme tavaramme autoon, hyvästelimme Rintamäet sekä Pitkälän Arskan ja lähdimme pitkälle kotimatkalle.

Olipahan taas ollut ikimuistoinen Säpin reissu! Yksi lintu voi todellakin pelastaa koko syksyn! Minullahan oli se tilanne vielä alkusyksystä, etten ollut käyttänyt päivääkään tämän vuoden lomia ja jo keväästä asti olin kärkkynyt itselleni paikkaa Azorien Corvon rarisaarelta, jossa olin suunnitellut olevani koko syksyn. Mutta kun en sitten millään saanut saarelta majapaikkaa, niin päätin hylätä ajatuksen reissusta viimeistään uudet kiikarit hankittuani. Corvollahan oli sitten kaikkien aikojen rarisyksy ja olisin saanut sieltä helposti ainakin parikymmentä WP-pinnaa, mutta kastanjasirkku pelasti syksyn ja oikeastaan WP-vuodenkin, sillä aika lähellä olisi ollut muuten nollavuosi WP-pinnojen osalta. Ja kashmirinuunilinnullahan olin jo katkaissut maagisen 300 sponden rajan, joten aika hyvä maku syyslomasta lopulta jäi!

J.A.