Talvi tulee…

Syksy alkoi tulla kertaheitolla ja pitkään jatkunut eteläinen virtaus kääntyi pohjoiseksi aloittaen arktisten lintujen muuton toden teolla – valitettavasti itse olin kiinni töissä ja havainnot ruokatunneilla jäivät vähäisiksi.

5.10. näkyi pari lyhytnokkahanhea taas Siikalahdella ja 6.10. Pohjanrannassa oli pari myöhäistä suosirriä sekä kesy sepelhanhi ja pikkujoutsenia näkyi siellä täällä.

8.10. keli oli todella myrskyinen. Mutta tuuli oli kerrankin edes suurin piirtein oikeasta suunnasta, joten maastoon oli mentävä. Suuntasimme sateiden loputtua aamukahdeksaksi Savonlinnan Punkaharjun Punkasalmen levikkeelle. Seuraksemme saapuivat Veikka Kosonen ja Elissa Soikkeli ja kauheassa tuulessa staijasimme aika kaukana mennyttä hanhimuuttoa sekä hirveää vauhtia ylitsemme mennyttä vesilintumuuttoa. Hanhia muutti vajaat 40 000 mutta kaiken määrittäminen oli vaikeaa kovan tuulen takia. Hannalla kaatui kaukoputkikin kertaalleen asfaltille, mutta näemmä Zeiss kestää.

Aamun huippukohdat olivat toistensa toisintoja, kun näimme pariin otteeseen muuttavan vanhan leveäpyrstökihun. Pieni mahdollisuus on, että kyseessä oli sama lintu pariin kertaan, mutta etenkin jälkimmäinen tuntui olevan niin suoraviivaisessa muutossa, että tulkitsimme nähneemme kaksi eri yksilöä.

leveäpyrstökihuleveäpyrstökihu

Puolilta päivin muutto hyytyi ja jatkoimme Hannan kanssa Saarelle, jossa Pohjanrannassa oli yhä sekä vanha että nuori suosirri mutta muuten havainnot jäivät vähiin.

10.10. näin Siikalahdella harmaasorsan sekä pari lapasotkaa ja 12.10. alkaen näin muutamana päivänä Särkisalmella kesyhköä laitureilla viihtynyttä jalohaikaraa

Viikonloppuna retket suuntasivat Saarelle, mutta havainnot jäivät 14.10. Pohjanrannan jalohaikaraan ja harmaapäätikkaan ja Jyrkilän sepelhanheen ja 15.10. Pohjasuon sepelhanheen sekä Karinmäen ampu- ja tuulihaukkaan ym.

16.10. Siikalahdella kellui sorsien seassa kolme harmaasorsaa ja 3 lapasotkaa mutta loppuviikon kelit olivat niin ankeita, että ulos ei kauheasti tehnyt mieli. Ja tulihan pimeäkin taas todella aikaisin…

sepelhanhijalohaikara

J.A.