Syyslomaviikko Jurmossa

Olimme perinteisesti viettäneet syksyllä jonkin sortin lintulomaa ulkomailla ja useimmiten jollakin saarella. Itse olin jopa edellisenä yhdeksänä syksynä ollut jossain kauempana. Nyt kuitenkin auton vaihdon jälkeen taloustilanne oli siinä jamassa, että päätimme pysytellä kotimaan kamaralla ja suunnittelimme jo hyvissä ajoin, että olisimme Hannan syysloman aikaan jollakin lintuasemasaarella. Maassamme on useita lintuasemasaaria, joilla emme ole vierailleet, itse asiassa minä olen ollut vain Lågskärillä ja Norrskärillä ja Hanna ei millään lintuasemasaarella. Kun muutamaa viikkoa ennen syyslomaa näimme viestin, jossa haikailtiin miehitystä ja rengastajaa juuri tuolle viikolle Paraisten Korppoon Jurmoon, päätimme saman tien ottaa yhteyttä asemanhoitajaan ja varata paikat asemalta.

14.10. iltapäivällä työviikon päätyttyä, lähdimme ajamaan kohti Lounais-Suomea. Teimme yhden lintustopin matkan varrella Imatran Immalanjärvellä ja Lappeenrannassa teimme vielä viimeiset pakolliset tarvikeostokset.

Olimme suunnitelleet ajavamme Turun suuntaan Sastamalasta löytyneen punapyrstölepinkäisen phoenicuroides -alalajin, eli ruostepäälepinkäisen kautta, mutta lintuapa ei ilmoitettukaan nähdyn koko päivänä, joten ajoimme lopulta Naantaliin, jossa oli muutaman päivän ajan oleillut syksyn invaasiolaji taigarautiainen. Lopulta pystytimme teltan Naantalin Kultarantaan, vain parin kilometrin päähän Sokerinmäestä, jossa taigarautiainen oli ja vähän lähemmäs presidentin kesähuvilaa.

15.10. heräsimme hieman ennen auringonnousua ja suuntasimme kohta Sokerinmäelle. En löytänyt mistään järkeviä ohjeita, kuinka mäelle pääsisi, sillä paikka näytti sijaitsevan aitojen sisäpuolella. Onneksi kohta paikalle saapui paikallinen lintuharrastaja, jonka perässä kävellessämme löysimme lopulta varsin helpon reitin ruderaattialueelle.

Etsiskelimme taigarautiaista ensin kolmestaan ja pikkuhiljaa porukkaa saapui paikalle lisää, mutta lintua ei meinannut löytyä. Lopulta etsijöitä oli paikalla parisenkymmentä, mutta aamun mainittavimmat havainnot olivat 140 urpiaista, 2 tundraurpiaista, harmaapäätikka, pähkinähakki, 22 pyrstötiaista, 2 tiltalttia, 3 peukaloista ja 10 tavallista rautiaista.

Lopulta päätimme antaa periksi ja suunnata seuraavaan lintupaikkaan Raision Raisionlahdelle, jossa paikallisen harrastajan avustamana löysimme yhden paikalla viivyttelevistä luhtahuiteista. Myös harmaasorsia, lapasorsa, punasotkia, harmaahaikaroita, nokikanoja, töyhtöhyyppiä ym. nähtiin.

Sitten olikin aika suunnata läheiseen markettiin ruokaostoksille, jonka jälkeen suuntasimme Saaristotielle. Nauvon lauttarannassa näimme pari haarapääskyä ja kohta pääsimme ajamaan suoriltaan lauttaan, joka tulikin aivan täpötäyteen. Lopulta olimme Paraisten Pärnäisissä hyvissä ajoin ennen Eivor -laivan lähtöä ja saimmekin kantaa saman tien tavaramme laivaan. Myös Pärnäisten satamassa näkyi pari haarapääskyä.

Eivor lähti klo 16:00 ja tovin kannella tyhjää merta tuijoteltuamme, löysimme sisältä istumapaikat ja simahdimme nukkumaan. Pari kertaa heräsimme ja kävimme mertakin taas tuijottamassa, mutta matkan havainnot jäivät alliin, haahkaan ja merikotkaan.

Lopulta olimme perillä Jurmon lintuasemasaarella illan jo pimennyttyä. Satamasta löysimme maitokärryt, johon ahtasimme valtaisat tavaramäärämme ja aika monta kassia piti vielä ottaa olallekin. Emme oikein olleet ottaneet selvää, missä päin saarta lintuasema oli, mutta onneksi satamasta lähti vain yksi tie ja sitä puolisentoista kilometriä tavaroinemme rahnustettuamme saavuimme kylälle, jossa lintuasema oli helppo tunnistaa pihalla seisovista kaukoputken jalustoista.

Sisällä olivat miehittäjät juuri aloittelemassa iltahuutoa, joten kävimme vain pikaisesti esittäytymässä paikalla olleille lintuaseman hoitaja Petri Vainiolle, pitkäaikaismiehittäjä Timo K. Palomäelle, Mikko Niemelle, Kai Piikkilälle, Soili Leveelahdelle sekä Lotta Lindholmille ja Jyrki Normajalle. Sitten palasimme pihalle pystyttämään taas teltan, sillä aseman petipaikat olivat vielä tämän illan täynnä.

Saatuamme teltan pystyyn ja järjesteltyämme tavaramme, palasimme asemalle, jossa iltahuuto oli yhä pahasti kesken. Niinpä palailimme piakkoin telttaan ja aika pian olimme unten mailla.

16.10. herätys oli jo ennen seitsemää ja pian oli aseman keittiössä melkoinen kuhina. Me helpotimme ruuhkaa omalta osaltamme, sillä olimme hankkineet sellaista aamupalaa, jonka saatoimme nauttia teltassa.

Jyrki ja Lotta olivat heränneet muita aiemmin ja käyneet jo pystyttämässä suon verkot ja puoli kahdeksan aikaan suuntasi koko porukka maastoon, Jyrki, Lotta sekä Hanna verkoille, Mikko ja Timo saaren länsiosiin ja me muut aamuvakiota staijaamaan.

Vasta nyt aamuhämärän vallitessa näimme ensimmäistä kertaa aseman ympäristön maisemaa. Kylässä oli yllättävän monta rakennusta, joista erottuivat heti vanha tuulimylly sekä metsän reunassa ollut vuodelta 1846 peräisin oleva kappeli hautausmaineen.

Aseman rutiinit toistetaan päivästä toiseen samaan tapaan eli aamulla auringonnoususta alkaen staijataan muuttoa kaksi tuntia, verkkopyyntiä tulee olla auringonnoususta viisi tuntia ja mikäli saaressa on useampi rengastaja, voi pyyntiä suorittaa kahdella eri verkkopaikalla, suolla ja männikössä. Hannahan oli saapunut saareen rengastajaksi, mutta ensimmäisenä päivänä oli hyvä vain tutustua aseman rengastuskäytäntöihin olemalla Jyrkin ja Lotan mukana. Aseman miehittäjien päivärutiineihin kuuluivat myös joka päivä kierrettävä länsireitti, jolta lasketaan kaikki paikalliset linnut sekä mahdollisuuksien mukaan laskettava itäreitti. Rutiinien ohella retkeily saaressa on tietysti vapaata, etenkin näin lintujen pesimäkauden jälkeen, jolloin rauhoitusalueille pääsykin on sallittua.

Aamun muutto oli ihan kohtalaista ja parempina lajeina havaitsimme mm. 150 määrittämätöntä hanhea, 36 harmaata hanhea ja 67 sepelhanhea, 2 lapasotkaa, 77 allia, 37 mustalintua, 6 pilkkasiipeä, härkälinnun, riskilän, rastaita ja erilaisia pikkulintuja ym.

Kertaalleen aamuvakio keskeytyi lyhyesti, kun Jyrki ilmoitti, että heillä oli kädessään punatulkku, jolla oli valkoista pyrstössään. Pitihän tämä erikoisuus käydä pikaisesti katsomassa. Näitä itäisiä punatulkkuja oli muutamana syksynä nähty vähäisiä määriä Suomessa ja muuallakin Euroopassa ja näitä kutsuttiin Englannissa nimillä Trumpeter tai Komi Bullfinch, nimien viitatessa hieman tööttäävämpään lentoääneen sekä lintujen pesimäalueeseen.

Vakion päätyttyä singahdimme Petrin ja Kain kanssa itäreittiä kiertämään ja vaikka lintuja oli vähän niin mm. uivelo, laulujoutsen, 6 tikliä sekä 3 kangaskiurua nähtiin ja tundrakurmitsa kuultiin. Reitin varrella kokeneemmat saaren kiertäjät näyttivät minulle arkeologisia jäännöksiä, joihin kuului pari kivikehää, ns. munkinkehää, joiden alkuperää ei tiedetä, mutta niiden epäillään liittyneen joko laidunnukseen tai venekuntien yöpymiseen sesonkikalastuksen aikana sekä rakennusjäännöksiä, joita on pidetty kappelien jäännöksinä. Reitti kierrettiin nopeasti, sillä Petri sekä Kai olivat lähdössä Eivorilla mantereelle.

Asemalla hetken huilattuani, kävin verkoilla moikkaamassa rengastajia. Verkoilla oli ollut ihan mukavasti puuhaa ja parempina lajeina oli verkoista tullut mm. 2 laulurastasta ja mustapääkerttu ja yhteensä rengastuksia kertyi hieman toista sataa.

Iltapäivästä kiertelin alkuun itsekseni ja kävinkin vielä uudemman kerran komppaamassa idässä maisemiin tutustuen. Aivan itäkärjestä löysin kivitaskun, mutta muuten havainnot jäivät aikalailla samoihin kuin reitilläkin. Päivän muita omia havaintojani olivat mm. muutama muuttanut metsähanhi, pari parvea tundra-, sepel- ja valkoposkihanhia, kaakkuri, sepelkyyhky sekä pari kapustarintaa.

Viiden aikaan alkoi lintumaailma hiljentyä ja iltakin jo pikkuhiljaa hämärtää, joten koko porukka palaili asemalle. Me saimme mukavasti oman huoneen käyttöömme ja asetuttuamme taloksi oli aika laitella sapuskaa ja pian olikin taas iltahuudon aika. Aika pian kävi selväksi, että länsipuolella saarta oli paljon enemmän lintuja kuin itäpuolella! Mikko ja Timo olivat nähneet valtaisat määrät vesilintuja ja jonkin verran vielä kahlaajiakin. Mutta seuraavasta aamusta alkaen olisimme Hannan kanssa rengastamassa, joten varmaa ei ollut, milloin pääsisin saaren länsiosiin retkeilemään. Iltahuuto kesti ja kesti, mutta lopulta koko porukka oli valmis pehkuihin jo yhdeksän aikaan.

17.10. herätys oli 6:30 ja pian olimme kävelemässä kohti männikköä, jossa laitoimme 7 vakioverkkoa sekä 6 lisäverkkoa pyyntiin. Sitten palailimme asemalle aamupalalle ja samalla, kun Mikko ja Timo suuntasivat aamuvakiolle ja Jyrki ja Lotta suon verkoille, me suuntasimme ensimmäiselle verkkokierrokselle.

Heti oli selvää, että päivästä tulisi kiireinen, sillä verkot notkuivat linnuista! Puukiipijöitä, peukaloisia, hippiäisiä ja punarintoja oli runsaasti! Ja meillä oli alkuun aivan liian vähän lintupusseja! Onneksi avuksemme saapui saaressa lomalla ollut belgialainen, mutta Suomessa asuva ja varsin hyvää suomea puhuva Matthias Deschryvere ja hänellä oli jopa omia lintupusseja mukanaan. Seuraavat muutaman tunnin me tyhjentelimme verkkoja lähes verkolta toiselle juosten ja kantaen Hannalle lintuja rengastettavaksi aina, kun lintupussit olivat täynnä, saaden Hannalta taas tyhjiä pusseja.

Kun kiire oli lähes kovimmillaan, soi puhelimeni ja linjan toisessa päässä oli erittäin hengästynyt Jyrki, joka sanoi, että nyt kannatti suunnata asemalle ja äkkiä! Huusin Hannan mukaani ja saimmekin Jyrkin, Lotan ja Soilin kiinni jo asemalle johtavalta polulta. Jyrki sai soitettua myös mökillään käymässä olleen Matthiaksen seurueineen paikalle ja pian saapuivat Mikko ja Timokin.

Asemalla Jyrki suuntasi lintupussinsa kanssa eteiseen varmistamaan, ettei pussissa ollut aarre pääsisi karkuun. Me muut odotimme jännittyneinä pihalla, mitä Jyrki meille näyttäisi ja kiusoitellen tämä näytti ensin eteisen ikkunan läpi linnusta pelkän pyrstön. Osasin jo epäillä lajia, kun Jyrki lopulta tuli pihalle ja näytti linnun, joka oli kuin olikin taigarautiainen!

Ainakin Hanna ja Lotta saivat linnusta Suomen pinnan ja saarisponde paukahti meille kaikille! Kohta Jyrki oli rengastanut ja mitannut linnun ja oli kuvausten vuoro. Hannan piti jo singahtaa verkoille, jotka arvatenkin olivat taas aivan tupaten täynnä lintuja, kun tiaisiakin oli alkanut tulla verkoista muiden lintujen lisäksi. Itse maltoin vielä ottaa tovin kuvia ”montanellasta”, joka oli ollut reissun se toivotuin laji, sillä näitähän oli ollut siellä täällä ympäri Suomenlahtea. Mutta olihan se silti uskomatonta, että tämä yksilö osui lintuverkkoon juuri Jurmon saarella! Kuvia eri kulmista pikaisesti otettuani, piti minun singahtaa Hannan perään.

Ja verkoillahan oli taas kiirettä! Matthias saapui onneksi taas avuksi ja niinpä selvisimme urakasta oikein mukavasti. Ja lopulta saimme mekin palkinnon, kun verkossa kiikkui taigauunilintu! Ilmoitin linnusta muille, joista Jyrki ja Lotta ilmoittivat saapuvansa sitä katsomaan. Hannalle en kuitenkaan kertonut linnusta mitään ennen kuin Jyrki ja Lotta saapuivat. Ilmeisesti Hanna oli hieman turhan täpinöissään, kun ojensin lintupussin hänelle ja sanoin, että siinä on hänellä vuorostaan esiteltävänä rariteetti muille. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pieni ja vilkasliikkeinen ”ino” onnistui karkaamaan Hannalta tämän ottaessa sitä pussista rengastettavaksi! Olisi pitänyt meidänkin kiikuttaa rariteetti asemalle, jotta homman olisi voinut tehdä sisätiloissa…

No asiaa ei auttanut märehtiä turhan kauan, sillä verkot notkuivat yhä vain pyrstö-, tali ja sinitiaisia ym. Lopulta Jyrkin ja Lotan jo saatua suljettua suon verkot, olimme mekin sulkemassa verkkojamme, mutta hommaa hidasti se, että ne olivat täynnä lintuja. Lopulta kuitenkin saimme porukalla kaikki linnut verkoista ja verkot kiinni ja kahden jälkeen olivat kaikki linnut renkaissa.

Päivän aikana oli rengastettu yhteensä 305 lintua, joista noin 2/3 osaa männikössä. Runsaimmat lajit olivat hippiäinen 84, puukiipijä 72, talitiainen 49, punarinta 28, sinitiainen 22 ja peukaloinen 21. Pyrstötiaisia rengastettiin 18 ja muita mukavia olivat mm. kuusitiainen 3, järripeippo 1 sekä tiltaltti 1. Punatulkkuja rengastettiin neljä ja näistä pari oli taas ns. Komin tulkkuja, joita saatiin myös seuraavina päivinä ja useista parvista myös kuultiin selvästi meikäläisen punatulkun äänestä poikkeavia tööttäilyjä.

Iltapäivällä kiersimme Hannan kanssa itäreitin, mutta paremmilta havainnoilta vältyttiin. Sen sijaan Jyrki, Lotta ja Soili, jotka olivat poistumassa saaresta löysivät samaisen renkaallisen taigarautiaisen kylän liepeiltä ja Eivoria odotellessa ja sataman rantaa kompatessaan löysi Jyrki vielä hippiäisuunilinnunkin. ”Pro” teki katoamistempun eivätkä edes Lotta ja Soili sitä enää nähneet. Itsekin poljin aseman pyörällä paikalle ja etsiskelimme lintua yhdessä Eivorilla saareen miehittäjäksi saapuneen Sami Kieman kanssa aina illan hämärään asti, mutta lintua ei löytynyt, emmekä nähneet enää taigarautiaistakaan.

Iltahuuto oli taas pitkä ja valtaosa linnuista oli taas nähty lännessä. Aseman historian 311. laji taigarautiainen kruunasi huudon.

18.10. Vaikka männikön rengastus oli edellisaamuna ollut loistava, halusi Hanna suunnata aamusta pystyttämään suon verkkoja, sillä lajisto suolla oli kuitenkin monipuolisempi.

Aamupalan jälkeen verkoille palattuamme saimme seuraksemme toimittajan, joka oli tekemässä saaresta juttua ja halusi tutustua myös aseman toimintaan ja lintujen rengastukseen. Alkuun näytti siltä, että verkoilla riittäisi taas kuhinaa ja saimmekin näytettyä rengastustoimintaa hänelle, mutta pian tämän lähdettyä lintuliikenne hiljeni ja saimme kierrellä välillä jopa tyhjiä verkkoja. Saaressa oli selvästi tapahtunut suuri tyhjeneminen, sillä esim. peukaloisia rengastettiin vain 1, punarintoja 4, hippiäisiä 5 ja puukiipijöitä 6.

Niinpä Matthiaksen saavuttua avuksemme ja staijareiden saatua aamuvakion päätökseen sovimme, että Hanna hoitaisi rengastukset loppuun ja suuntaisin itse Mikon ja Samin kanssa länsireittiä kiertämään, Timon suunnatessa itään.

Jurmon saaren valtaisa koko oikeastaan paljastui minulle vasta nyt, sillä saimme kävellä länteen vaikka kuinka kauan, ennen kuin vihdoin saavuimme laskenta-alueelle. Jo nummella kävellessämme näimme muutaman teeren ja etelälahdelle saavuttuamme näimme runsaasti vesilintuja sekä odottamiamme kahlaajia. Heti ensimmäisten kapustarintojen seasta löysin jotain pieniä piipertäjiä ja zoomattuani niihin, tajusin niiden olevan 3 tunturikiurua! Ja kohta ylitsemme saapui muuttohaukka pöllyttämään vesilintuja perässään kohta myös nuori kanahaukka, joten laskenta alkoi paremmin kuin hyvin!

Kiersimme etelälahden kohti länsiriuttaa havaiten mm. jänkäkurpan, 6 paikallista valkoposkihanhea, 15 kapustarintaa, 5 tundrakurmitsaa, 7 suosirriä, kiuruja, niittykirvisiä ym. ja länsiriutan tyveltä läskimme mukavasti sini-, jouhi- ja lapasorsia, haapanoita, tukkasotkia, joukossaan lapasotkia ja merellä kellui valtaisat parvet telkkiä. Toki valtaosa linnuista oli laskenta-alueen ulkopuolella, mutta kaikki paikalliset linnut laskettiin saaresta päivittäin muutenkin.

Keskeytimme laskennan länsiriutan kärjessä Heinäsaaressa käynnin ajaksi, muttemme havainneet mitään mullistavaa. Ja kuinka ollakaan ollessamme mahdollisimman kaukaisessa kolkassa saarta, soitti Hanna kertoakseen, että hänellä oli Matthiaksen kanssa verkot täynnä lintuja! Onneksi saimme soitettua jo itäreitin kiertäneen Timon hänelle avuksi.

Palailimme takaisin asemaa kohti luoteisrantaa seuraillen ja satamasta löysimme vielä naaraspukuisen mustaleppälinnun, joka kuitenkin katosi liian nopeasti, että olisimme ehtineet saada siitä yhtään kuvaa.

Asemalle päästyämme oli Hannakin saapunut vain tovia aiemmin. Iltapäivällä oli verkkoihin rysäyttänyt yhtäkkiä kasapäin tiaisia ja pahimmillaan verkoissa oli ollut kerrallaan kymmeniä lintuja. Lopulta päivän rengastussaldo ei kuitenkaan kohonnut kuin hiukan yli sadan linnun, mutta runsain laji oli pyrstötiainen 50 yksilöllä ja talitiaisiakin oli tullut iltapäivän rynnäkössä 21 lintua.

Iltahuudossa tunnelma oli korkealla, vaikka suurempia rariteetteja ei päivän aikana oltukaan havaittu. Olin kuitenkin itsekin saanut pari vuodenpinnaa, joten päivään saattoi olla tyytyväinen.

19.10. aamu sujui jo rutiininomaisesti. Verkoilla oli taas aamulla hieman kiireistä, mutta tahti hyytyi taas aamupäiväksi, mutta onneksi vilkastui taas päivällä hieman. Yhdeltä aloimme kuitenkin sulkea verkkoja ja saldoksemme jäi vain 75 rengastusta. Runsaimmat lajit olivat tällä kertaa hippiäinen 22, punarinta 20 ja puukiipijä 10. Mukavampia lajeja olivat 2 tiltalttia, mustarastas ja mustapääkerttu.

Päivällä kiersimme Samin kanssa itäreitin, mutta havainnot jäivät samoihin kangaskiuruihin ym. Iltapäivällä kävimme vielä Hannan ja Samin kanssa satamassa, mutta vain muutama tiltaltti löydettiin. Ja lopulta päivä oli varsin vaisu, vaikka käveltyä oli taas tullut ihan riittämiin.

20.10. Aamun rengastus oli taas varsin rauhallista. Punarinta oli runsain laji 34 yksilöllä, vihervarpunen kiilasi toiseksi 16 yksilöllä ennen talitiaista 14 ja hippiäistä 12. Yhteensä rengastuksia kertyi 103, joista osa tuli iltapäivällä Hannan vielä rengastettua piharuokinnalta tali- ja sinitiaisia.

Rengastuspaikan yli lensi aamun aikana pari uuttukyyhkyparvea mukanaan jokunen sepelkyyhkykin. Myös mm. kangaskiuru ja tiltaltti kuultiin. Rengastuksen ohessa ehdimme kierrellä hieman lähipaikoilla jä kävimme mm. pikaisesti lepikossa etsiskelemässä mitä tahansa lintuja, mutta reissu meni lähinnä maisemakuvien otteluksi, kun lintuja ei juuri näkynyt.

Rengastusurakan jälkeen polkaisin itse pyörällä satamaan ja lähdin sitten kiertämään koko lännen rauhoitusaluetta rantoja pitkin. Mikko ja Timo olivat taas tehneet laskennan edelläni, joten en laskenut lintuja vaan yritin tosissani löytää jotain, mikä olisi jäänyt laskennassa huomaamatta. Löysinkin etelälahdelta tyllin ja Heinäsaaren kärjestä näin kaukaisella luodolla merisirrin, mutta muut linnut olivat laskijatkin nähneet. Parhaimmistoa olivat kapustarinnat, tundrakurmitsat, 3 suosirriä sekä lapinsirkku.

Lopulta kävelin päivän aikana leppoisat 23 kilometriä ja jalat olivat aika poikki, kun palasin satamasta pyörällä asemalle. Yhä vain olivat harvinaisuudet kuitenkin pysyneet piilossa…

21.10. Mikko oli lähtenyt anivarhaisella paatilla mantereelle. Aamu oli todella tuulinen, joten ei ollut yllätys, että saari oli ennen tuulen alkua tyhjentynyt entisestään ja verkoilla oli todella hiljaista. Punatulkkuja ja pyrstötiaisia rengastettiin 9 ja tulkuista osa oli taas itäistä alkuperää ja Hannan roikotettua tuulessa taas illalla pihaverkkoakin, nousi talitiaismäärä 19 rengastukseen. Päivä rengastusten yhteismäärä oli vain 60 rengastusta. Mukavia tutkittavia olivat kuitenkin urpiaiset, joista ainakin osa oli selviä ruskourpiaisia eli cabaret -alalajin edustajia ja yhdellä pyrstötiaisella oli sen verran tummaa päässään, että linnussa täytyi olla eurooppalaisen europaea -alalajin geenejä. Yhä vain näimme verkkopolun varrella pari pientä käärmettäkin. Saarella oleilun aikana näimme yhteensä muutaman kyyn sekä yhden rantakäärmeen.

Rengastuspaikalla olimme päivän aikana havainneet mm. muutamia isokäpylintuparvia ja pari pikkukäpylintua ja näimmepä syksyn ensimmäisen pulmusenkin. Lopulta juuri verkot suljettuamme löysin päältämme lentämästä komean muuttohaukan, joka syöksyi yllättäen toisen, suuremman petolinnun kimppuun. Lintu näytti kovassa tuulessa ensin piekanalta tai vastaavalta, mutta paljastui kiikareilla nopeasti nuoreksi maakotkaksi! Soitin linnuista muille länsireittiä kiertämässä olleille ja hekin onnistuivat onneksi linnut näkemään hienosti.

Päivällä singahdin itse nopeasti itäreitin ja sen jälkeen vielä länteenkin pyörähtämään ja kävelyä tuli taas 22 kilometriä, mutta rarit pysyivät yhä vain piilossa.

22.10. tuuli oli yhä vain myrskyisempi ja niinpä emme pystyttäneet enää verkkoja lainkaan, sillä meillä oli Samin kanssa lähtö saaresta yhdentoista aikaan. Timo jäisi asemalle yksinäiseksi miehittäjäksi pariksi päiväksi, ennen kuin seuraava porukka saapuisi saareen.

Sami jäi kiertelemään kylän ympäristöä, mutta me Hannan kanssa pakkasimme tavaramme maitokärryyn ja suuntasimme satamaan. Satamassa näimme yllättäen kanahaukan jahtaavan lehtokurppaa merelle. Lie kurpalle tullut loppu? Satamaan tavaramme jätettyämme jatkoimme puhurista huolimatta länsirantaan, jonne Hanna ei ollut vielä ehtinyt lainkaan tutustumaan.

Tuuli oli lähes myrskyisä, mutta onnistuimme silti näkemään runsaasti sorsia, kapustarinnan, 2 tundrakurmitsaa, taivaanvuohia ym. Valkoposkihanhiparvikin muutti ylitsemme.

Lopulta Eivor lähti kohti mannerta ja jonkin aikaa jaksoimme Samin kanssa palella kannella tyhjää merta tuijotellen, ennen kuin päätin nukkua loppumatkan sisällä lämpimässä.

Pärnäisissä hyvästelimme Samin ja lähdimme matkaan kohti sisämaata. Suuntasimme nyt Sastamalaan, jossa tullessa hukassa ollut punapyrstölepinkäisen phoenicuroides -alalajin lintu oli kuin olikin yhä paikalla.

Söimme Huittisissa ja lopulta pystyttelimme teltan sastamalaiseen metsään ja pian olimme kääriytyneet makuupusseihimme.

23.10. herättyämme kävelimme tovin metsässä ennen kuin suuntasimme Vanerinrantaan lepinkäispaikalle. Paikalla tapasimme muuten vain alueella aamuretkellä olleen paikallisen harrastajan, joka antoi hieman vinkkejä, kuinka lepinkäinen oli käyttäytynyt.

Oli selvää, että lepinkäinen nukkuisi valtaisassa risukasassa, jossa sitä oli pääasiassa nähty ja niinpä ryhmityimme Hannan kanssa odottamaan lepinkäisen heräämistä; lepinkäisethän tunnetusti eivät ole kovinkaan aamuvirkkuja.

Paikalle saapui vain yksi paikallinen bongari lisäksemme ja hän plokkasi takanamme olleelta sähkölinjalta hiiripöllön, joka oli minulle 250. vuodenpinna.

Pian tämän jälkeen löysin lepinkäisen, joka oli saapunut risukasan kätköistä yhdelle oksalle kököttämään. Lintu oli viitisen minuuttia esillä oikein makoisasti vaihtaen välillä paikkaa risukasan edustalla ja nappasipa se kertaalleen jotain evästä maasta. Aamu oli todella hämärä, mutta onnistuimme saada linnusta jonkinlaisia kuvia ennen kuin se taas katosi jonnekin risukasan taakse.

Pikkuhiljaa paikalle saapui muitakin bongareita, mutta tuntiin ei lepinkäistä näkynyt. Lopulta päätimme Hannan kanssa kiertää rannan puskia tutkimaan ja sieltähän me taas sen löysimme ja muutkin pääsivät nauttimaan tästä Suomen ensimmäisestä alalajinsa edustajasta (ainakin toivottavasti linnun rengastuksen yhteydessä otetut DNA-näytteet tämän ruostepäälepinkäiseksi osoittavat).

Lopulta lähdimme pitkälle kotimatkalle. Pysähdyimme matkalla Nastolan Arolassa, jossa jo päätielle näkyi valtaisia valkoposkihanhiparvia ja pikaselailulla näimme niitä noin 15000. Yllättävämpi havainto oli parvien yli lentänyt ruskosuohaukka. Lappeenrannassa näimme tien yli lentäneen pähkinähakin ja illan jo hämärtäessä pysähdyimme vielä Imatran Immalanjärvellä ennen kuin lopulta olimme kotona Parikkalassa.

Olipahan ollut mukava Suomessa vietetty syysloma pitkästä aikaa! Tulipahan taas osoitettua, että kyllä lintuharrastajalle riittää upeita kohteita kotimaassakin!

J.A.