Marraskisaa, Suomenpinnoja ja rareja jopa talvilintulaskennassa

Jurmon keikan jälkeen panostin eka kertaa elämässäni päiväpinnoihin, joita olen jo vuosia listannut aina retken jälkeen haviksia Tiiraan naputellessani. Tämä on ollut hyvä tapa tsekata, ettei mitään havaintoa jää ilmoittamatta. Tähän touhuun en oikeastaan ikinä ole millään lailla panostanut, mutta juuri nämä lokakuun loppupuolen päivät olivat minulla säälittävän vähälajisia. Olin varsin monena vuonna ollut joko ulkomailla tai sitten reissusta palattua ollut niin väsynyt, että retkeily oli jäänyt vähiin. Niinpä kävin Siikalahdella päivittäin tornilla, josta näkyi lahdella yhä vain kellumassa olleita vesilintuja varsin monipuolisesti. Myös Härskiinmutkassa, Rautalahdella ja Kirkonkylässä tuli käytyä aika monta kertaa.

Siikalahdella oli lokakuun loppupuolella vielä tundrametsä- ja tundrahanhia ja aina marraskuun alkupäiviin saakka satoja vesilintuja; eniten haapanoita ja sinisorsia, enimmillään jopa 470 ja 320, tukkasotkia 115, lapasorsia 30 sekä muutamia taveja ja yllättäen parhaimmillaan 3 harmaasorsaakin. Ja yhä vain lahdella riitti valkoposkihanhiakin. Lisäksi näkyi muutamia tai yksittäisiä alleja, uiveloita ja lapasotkia. Ja näiden kaikkien perässä lahdella oleili myös merikotkia ja kanahaukkoja.

Rautalahdella puolestaan oli valkoposkihanhien ohella vähemmän tavan sorsia, mutta enimmillään lokakuun lopussa mm. 27 kanadanhanhea, 44 tavia, 23 lapasotkaa, 10 mustalintua, 8 pilkkasiipeä sekä 6 jouhisorsaa. Ja suurinta osaa näistä näkyi vähemmässä määrin vielä marraskuun alussa.

Viikonloppuna 29. ja 30.10. kävin molempina päivänä Saarellakin ja havaintoja tuli mm. Uukuniemen Suurenjärvenlieetteeltä kiurusta, 55 pulmusen parvesta, parista tundraurpiaisesta, Lammintauksella näkyi 3 fasaania, Jyrkilässä ja Pohjanrannassa piekana ja yhteensä näkyi vielä kolmisenkymmentä kulorastastakin. Muita viikonlopun havaintoja olivat mm. 8 naurulokkia Särkisalmella, pari pähkinänakkelia Kirkonkylällä, pari metsoa Soininmäessä ja Varpuspöllö Vartialahdella. Kuun viimeisenä päivänä näin jopa seitsemän sellaista lajia, jotka olin aiemmin hoitanut kaikille muille lokakuun päiville.

Marraskuun alussa alkoi perinteinen Lintukerhomme marraskisa, jota en ennenkään ole mitenkään tosissaan ottanut, mutta ilman muuta se on retkeilyä vuoden pimeimpään aikaan lisännyt. Nyt oli ollut yhä todella lauhaa, mutta sää oli radikaalisti pakastumassa, joten kuun alkupäiviin olisi ollut mahtava panostaa, mutta kun 1.11. oli tiistai. Niinpä hoidin aamuvarhain ennen töihin menoa Siikalahdelta mm. varpuspöllön ja lapasorsan ym. ja Härskiinmutkan visiitti tuotti melkoisen yllärin, kun järven selällä lenteli vanha pikkulokki spondeksi kuukausipinnaksi! Ruokatunnilla hoitui nakkeli Kirkonkylältä ja Rautalahdella oli yhä toivotut vesilintulajit, mutta selvästi jo vähentyneissä määrin ja matkalta hoitui muutama muukin hyvin lokakuun lopussa pohjustamani laji. Valkoposkihanhia näkyi yhä vain siellä täällä. Iltapäivällä singahdin vielä pointsaamaan Oronmyllyntien varresta löytyneen hiiripöllön.

2.11. paremmat uudet lajit olivat Kirkonkylällä nähdyt harmaapää- ja valkoselkätikka ja Siikalahdella näkynyt jouhisorsa. Illalla Tarvaslammen hiiripöllö oli yhä paikoillaan.

3.11. ruokatuntivisiitti Tähtiniemeen tuotti pari taviokuurnaa ja Koitsanlahden Matkanniemeen ajaessani pysähdyin tarkistamaan, olisiko urpiaisparvessa tundraurpiaista. Kun pääsin ulos autosta kuului latvustosta terävä ”pitsä” ja sainkin saman tien kiikareihini Parikkalan kautta aikain toisen viitatiaisen! Valitettavasti minulla ei ollut kameraa mukana, mutta pienen hetken lintua tarkkailtuani tajusin ottaa siitä kännykkä-äänitykset, kun se kuitenkin oli erittäin aktiivisesti äänessä. Välillä tuntui, että lintuja olisi ollut 2, mutta ihan satavarmaksi en tätä saanut, ennen kuin piti singahtaa takaisin töihin. Iltapäivällä kävin vielä uudelleen Koitsanlahdella, kun päivällä paikalla käyneet bongarit eivät olleet viitatinttiä löytäneet. Itsekin hain sitä vähän matkan päästä hovin ruokinnalta mutta havainnot jäivät pariin järripeippoon. Illalla sain vielä puhelun Hannu Siitoselta, jolle oli soitettu kylällä eräässä pihassa ikkunan alla kököttävästä pöllöstä. Kävinkin hakemassa meille hoitoon erittäin heikossa kunnossa olleen helmipöllön, joka ei hyvästä hoidosta huolimatta selvinnyt kuin seuraavaan iltaan.

4.11. oli kaikin puolin erittäin seko päivä, mutta selvittyäni kaikesta sählingistä otin suunnan kohti Helsinkiä ja Seurasaarta, jonne ehdin lopulta ihan mukavassa aikataulussa. Ja vaikka hämärän tulo jo painoi päälle, pääsin onneksi näkemään paikalla jo pari päivää viihtyneen Ville Supposen löytämän Suomen ensimmäisen idänpikkusiepon! Pienen tilanteen hallintaan oton jälkeen lintu jopa käyttäytyi juuri kuten oli luvattu, eli se viihtyi pitkän ajan aivan pienellä alueella lammen rannan oksistossa, jossa sitä pääsi katsomaan ja kuvaamaankin erittäin mukavasti. Ja kun lähes kaikki muut olivat lähteneet paikalta, alkoi lintu myös äännellä lajityyppisesti rätisten ja sain siitä otettua erinomaiset äänityksetkin

Sitten olikin edessä pitkä ajo Nakkilan Leistilänjärvelle, jossa aloin nukkua autossa mittarin näyttäessä -6 astetta!

5.11. heräsin kuuden jälkeen ja onneksi mittari näytti vain -3 astetta. Mutta lumisade ei luvannut hyvää. Söin hyvän aamupalan ja seitsemän aikaan ajelin Leistilänjärven peltoaukealle paikkaan, jossa oli muutamia päiviä viihtynyt Kari Mäkelän löytämä Suomen kautta aikain ensimmäinen preeriakahlaaja! Pikkuhiljaa aamun valjettua paikalle saapui enemmän ja enemmän bongareita, mutta preeriakahlaajaa ei meinannut jäisiltä ja lumisilta pelloilta löytyä samaan tapaan kuin aiempina aamuina. Pikkuhiljaa porukka levisi ympäri peltoaukeaa ja itsekin kävelin peltotietä varsin pitkälle. Kuulin kertaalleen kapustarinnan ääntä taivaalta, näimme pikkuporukalla 9 uuttukyyhkyä ja ihmettelimme myös sinitiaista saalistanutta homeyeri-tyyppistä isolepinkäistä, ennen kuin Teivosen Mika huomasi peltoaukean eteläpuolella lentäneen ison jalohaukan! Lintu oli aika huonossa valossa mutta kaarteli pariin otteeseen ja onnistuimme nähdä siiven kontrastit, jotka varmistivat jo aiemman muotoon ja lentotyyliin perustuneen määrityksen tunturihaukaksi! Tien alkupäässä olleet porukat pääsivät näkemään linnun paremmassa valossa ja näkivät tuntomerkit meitä paremmin.

Vihdoin hieman ennen kymmentä kuulin taivaalta selvän preeriakahlaajan äänen ja vieressäni ollut Mäkisen Antto löysi linnun korkealta taivaalta lentämässä lännen suunnasta kohti tien alkupäässä ollutta valtaisaksi kasvanutta bongarijoukkoa. Huusin linnusta suureen ääneen ja lähimpänä meitä olleet näkivätkin linnun, mutta tieto ei kuitenkaan kulkeutunut isolle joukolle saakka. Me itse kadotimme linnun sen lennettyä aurinkoa vasten mutta onneksi Miska ja Tommi Loippo olivat nähneet linnun laskeutuvan aivan perimmäiselle pellolle toiselle puolelle bongarijoukkoa. Ja sieltähän se lintu onneksi Mika Bruunin toimesta löytyikin pellosta värjöttelemästä.

Preeriakahlaaja vaikutti varsin apaattiselta ja vaikka pikkuhiljaa aurinko oli alkanut lämmittää ja sulattaa peltoja, ei se ruokaillut kuin lyhyitä aikoja ennen kuin alkoi taas nuokkua. Kerran se näytti jo tekevän kuolemaa, kun sillä oli ilmeisesti nokka ja jalat jäätyneet roikkuviin rintahöyheniin, jonka johdosta se peruutteli omituisesti ja meinasi kompastuakin. Se myös näytti kakovan aika ajoin, oli varmaan syönyt jotain turhan jäistä? Tovin lintua katseltuamme se kuitenkin yllättäen lensi pitkän matkan keskelle peltoaukeaa, jossa se taas värjötteli, ennen kuin lopulta klo 12:30 lensi taas kauas etelään peltoaukean perälle katveeseen. Päätin itse lähteä Bruunin poppoon kanssa pikaiselle Porin retkelle ja matkalla saimme tietoa, että lintu oli yhä löydetty, mutta lopulta lentänyt niin kauas länteen kuin oli nähty eikä linnusta enää tämän jälkeen tehty havaintoja!

Porin kierroksemme ei tuottanut mitään mainittavia havaintoja, joten lopulta lähdin pitkälle kotimatkalle ja olin Parikkalassa iltakymmenen jälkeen, pari Suomenpinnaa rikkaampana! Mainittakoon ettei myöskään idänpikkusieppoa havaittu enää sunnuntain jälkeen, joten tiukille oli mennyt paikalle pääsyni talven kiristäessä otettaan ympäri Suomea.

6.11. oli sitten vuorossa perinteinen Talvilintulaskenta! Laskennan olisi saanut tehdä jo 1.11., jolloin Siikalahdella oli vielä satoja ja satoja vesilintuja, mutta nyt lahti oli aivan täysin jäässä! Niinpä en ollut kauhean into piukeana laskemaan lähdössä, mutta onneksi laskentakeli näytti heti aamusta erinomaiselta. Vaikka pakkasta oli jopa 7 astetta, oli aivan tyyntä ja aurinko paistoi. Heti kotipihassa näin sitten urpiaisparvessa tundraurpiaisen, yli lentäneen kanahaukan ja järven selältä löysin 3 pilkkasiipeä sekä mustalinnun. Eli alku oli erinomainen ja fiilis nousi mukavasti. Pienvenerannassa torkkui jäällä pari jäässä olevan näköistä valkoposkihanhea, jotka kuitenkin olivat kadonneet käytyäni rannassa.

Sitten olikin pitkään hiljaista, mutta ollessani kävelemässä Siikalahden patovallia lahden itäpuolella, lensi ohitseni 2 vanhaa ja 2 nuorta laulujoutsenta vanha kyhmyjoutsen perässään! Ja vain muutamia satoja metriä jatkettuani kuulin taas tutun ”pitsä”-äänen ja viheltelin viereeni kaksi söpöä viitatiaista! Viitatiainen oli uusi laji Siikalahdelle! Taaskaan kamera ei ollut mukana, kun olin päättänyt raahata koko laskennan kaukoputkea mukanani, mutta sain taas hyvät äänitykset, kun toinen linnuista äänteli erittäin aktiivisesti. Kun taivaalta kuului vielä pulmusen ääntä, oli fiilis aika katossa!

Loppulaskenta olikin sitten melkoisen köyhä, vain valkoselkätikka kuului lyhyesti ja pyy näkyi. Lopulta olin rahnustanut kotipihaan asti, jossa pihakoivun latvassa näkyi vielä harmaapäätikka. Yhteensä havaitsin laskennassa 34 lajia ja pienimmän yksilömäärän ikinä syyslaskennassa, vain 454 lintua, mutta jopa 5 lajia oli ollut sellaisia, joita en ennen ollut reitillä havainnut.

7.11. kävin ruokatunnilla Koitsanlahden Matkanniemessä, josta Hanna oli yhdessä sisarustensa Miikan ja Elissan kanssa edellispäivänä paikantanut aiemmin löytämäni viitatiaiset. He olivat saaneet myös varmistettua, että paikalla todellakin oli kaksi lintua ja Hanna oli niitä kuvannutkin. Linnut kävivät vanhan koulurakennuksen ruokinnalla vain noin 100 metrin päässä alkuperäiseisestä havaintopaikastani. Sain odotella tovin ennen kuin yksi lintu saapui ruokinnalle ja sain siitä nyt itsekin otettua hyvät kuvat. Palattuani takaisin työmaalle lensi parkkipaikan yli yllättäen ampuhaukka.

Vesistöt olivat jo kovaa vauhtia jäätymässä ja sääennusteet ennustivat kylmää pitkäksi ajaksi tulevaisuuteenkin, joten aika vähiin jäänevät lintuhavainnot jatkossa Parikkalassa. 8.11. ruokatuntikierros tuotti enää muutaman pilkkasiiven ja 17 kalalokkia vaikka kävin useammassakin paikassa. Talvi tekee tuloaan jo ihan toden teolla.

J.A.