Marraskuu 2008

Hailuotoralli

Marraskuu alkoi Hailuodon pinnarallilla. Heräsimme kämpässä kuuden aikaan ja jakaannuimme kahdeksi joukkueeksi siten, että minä, Pirkka ja Andreas Lindén pakkauduimme Pirkan autoon ja Harry Nyström, Miika Suojarinne ja Mikko Ala-Kojola ”potun” autoon.

Me kiertelimme rallin ensimmäisen puoli tuntia huuhkajaa hakien, mutta kova länsituuli sotki suunnitelmamme. Sentään pai vihervarpusta kuultiin. Aamuhämärässä olimme jo matkalla kohti Riisinnokkaa tehden vain nopean pysäyksen Kirkkosalmella, jossa heti kuului viiksitimaleita. Ja kohta tien yli lensi päivän ensimmäiset taviokuurnat sekä kanahaukka ja eräs tiaisparvi yllätti koostumuksellaan, kun siinä oli jopa 3 kuusitiaista.

Riisinnokalla oli tikkoja mukavasti, pohjantikkoja useita ja jokunen pikku- ja käpytikka sekä puukiipijä. Mereltä löytyi joutsenmassoista helposti useita kyhmyjoutsenia, pari pilkkasiipeä ja uivelo sekä sinisorsien ja haapanoiden seasta kaivetut tavit, jouhisorsat sekä lapasorsa olivat hyviä lajeja. Harmaalokkien ohella löytyi myös nauru- ja merilokkeja, merikotka kaarteli taivaalla ja ylitsemme lensi järripeippo, pulmunen sekä pikkukäpylintuparvi äännellen.

Kirkkosalmelle matkalla näimme lisää taviokuurnia ja tilhen ja tornilla törmäsimme taas kämppäkavereihimme. Timalit ääntelivät, 5 nokikanaa kellui sillan pielessä, pari isolepinkäistä väijyi saalista puiden latvoissa, muutama punakylkirastas ja mustarastas nähtiin mutta sinisuohaukka ehti metsän taakse ennen kuin muut kuin minä ehti saada sen määritettyä.

Muutamat seuraavat kohteet tuottivat tukka- ja lapasotkia, mustalintuja, teeriä ja varpushaukan kunnes pikkuruokkihäly sai meidät singahtamaan Kuivasäikkään. Tietenkään lintua ei löytynyt, joten suuntasimme pikkuhiljaa Pöllänlahdelle, josta löytyi helposti pikku-uikku.

Järventakustan pelloilla näkyi muuttava piekana ja Marjaniemestä löytyi heti kolmen vuorihempon parvi ja merituijottelu tuotti kuikan. Jatkoimme kohti itää ja Vaskista löysimme silkkiuikun ja vielä rallin lopetuslajiksi Lahdenperästä pyrstötiaisparven. Rallin jo päätyttyä bongasimme vielä juuri rallin lopussa tiedotukseen tulleen kurjen ennen kuin jatkoimme kylälle rallin purkuun.

Lopulta sijoituimme tiukan kärkijoukon joukossa viidenneksi. Kuudes joukkue jäikin sitten meillekin jo reilusti. Kämppiksemme olivat komeasti toisia!

Pirkka lähti kohti kotia, mutta me muut jäimme vielä illan viettoon kämpällemme Pöllään, josta taas seuraavana aamuna lähdimme retkelle. Riisinnokalta löytyi taas runsaasti pohjantikkoja ja Rautaletosta lehtokurppa sekä urpiaisparvesta tundraurpiainen. Kirkkosalmi oli jäätynyt, mutta jäällä hiippaili merihanhi! Myös timalit olivat taas äänessä.

Järventakustan pelloilla oli pari järripeippoa sekä pikkuvarpunen ja Ulkokarvolla pari tukkakoskeloa. Pikkuhiljaa keli meni todella märäksi, joten lähdimme kohti Huikun lauttarantaa. Vesisateessa odottelimme lauttaa, kun Harry plokkasi rantaa pitkin edenneen kahlaajan – merisirri! Tulihan se odotettu vuodari sieltä – numero 267!

Oulunsalon puolelta Vihiluodosta löytyi vielä alli ja siellä hyvästelimme Harryn ja Mikon, jotka jatkoivat Ouluun Andy kyydissään, joka lähti sieltä junalla Helsinkiin. Potun kanssa jatkoimme vielä Liminkaan, josta ei kuitenkaan löytynyt mustavarista ja 15 pikkuvarpusta kummempaa. Pian lähdimme ajamaan kohti kaakkoa.

Marraskuun pimeydessä

3.11. Siikalahdella näkyi vielä toistasataa valkoposkihanhea ja punasotkapari, 22 tukka- ja 10 lapasotkaa sekä alli. Myös Kangaskylällä, Lahdensuolla ja Kukonkannassa näkyi valkoposkiparvia ja Vartialahdella 3 mustalintua, lapasotka sekä silkkiuikku. 4.11. Siikalahdella oli vielä huikeat 1100 valkoposkihanhea, 5 tundrahanhea ja seuraavana päivänä vielä metsähanhikin. Myös sotkia, alli ja nokikana, merikotka ja mukavat 11 taviokuurnaa näkyi. 6.11. hanhet olivat lähteneet, punasotkanaaras kellui yhä lahdella parin tukka- ja lapasotkan kanssa, myös sorsat olivat vähentyneet siten, että haapanoita oli enää 8 ja sinisorsia 2. 7.11. lahti olikin sitten jäässä ja 38 haapanan oli tyytyminen lentelemään lahden yllä. Merikotka olikin jo harventanut parvea ainakin yhdellä ja kyni saalistaan jäällä.

8.11. tein taas talvilintulaskennan, jolla lintuja oli jo varsin vähän. Mukavimpia olivat kotirannassa kelluneet silkkiuikku ja härkälintu sekä 254 isokoskeloa. Lahdella merikotka ja isolepinkäinen istuskelivat yhä puissa saaliin toivossa, mutta muuten oli hiljaista. Yhteensä 28 lajia tuli vastaan

9.11. Pohjasuolla oli vielä 200 joutsenta pellolla, mutta muuten Saaren kierros oli jo hyvin talvinen. Akanvaaran Tetrisuon hiirihaukka oli sentään mukava yllätys. Päivän paras havis tulikin kotipihalta, jossa kaksi koiras valkoselkätikkaa kävi jonkinlaista reviiritappelua!

15.-16.11. kävimme Kokkolassa BirdLifen kokousviikonlopussa. Laukaalla havaitsimme menomatkalla joutsenparvessa olleen valkoposkihanhen.

Vielä 17.11. näkyi härkälintu kotirannasta kuten myös isokoskeloparvessa ollut uivelo sekä 5 mustalintua. Seuraavana päivänä järvellä näkyi peräti 81 kalalokkia sekä 10 harmaalokkia.

22.11. kävin Tampereella Bongariliiton kokouksessa pokkaamassa Vuoden Bongari –kiertopalkinnon! Mukavia esitelmiä ja mukava henkistä kokousta hieman latisti todella vähäinen osallitujamäärä. Reissun havikset jäivät Akaalla nähtyyn tuulihaukkaan. Paluumatkalla jäin yöpymään Lappeenrantaan Punnosen Pekan luo ja 23.11. suuntasimme sääennusteita uhmaten retkelle. Aamu olikin oikein mukava: Toikansuolla näimme jopa 5 piekanaa, 3 tavia, räkättirastaan sekä tundraurpiaisen. Tyysterniemessä näkyi räksä ja uivelo, Pappilanniemestä bongasimme pähkinänakkelin ja Mustolasta –hakin.

Loppukuu meni monia yhdistysasioita hoitaessa ja kelitkin vaihtelivat pakkasen ja plussan puolella ja sadetta riitti joko lumena tai vetenä. Niinpä retkeily jäi todella vähiin. Kuun viimeisenä kiertelimme sulan Simpelejärven rantoja. Joutsenia löytyi vielä sieltä täältä ja Vartialahdella näkyi haapanakin. Muuten oli hiljaista. Iltapäivällä Pirhosen Jarmo löysi Imatran Kuparista virtavästäräkin, jota lähdin bongaamaan. Lintu löytyikin Vuoksen rannasta piilottelemasta ja sain tästä lajista 230. EKLY-vuodarini. Bongasin vielä hiiripöllönkin Vallinkoskelta ennen kotiin paluuta.