. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Perjantaina 25.5. ajoimme Lappeenrannasta liikkeelle lähteneen ja minut Parikkalasta kyytiin poimineen Kiljusen “Jassin” kanssa kauas Oulun tienoille. Matka oli pitkä ja havaintoja ei juuri matkan varrella tehty mutta lopulta olimme Kiimingin Jäälissä Nyströmin Harryn ja Jaanan luona, jossa loppuilta kului mukavasti hieman seuraavana aamuna alkavaa PPLY:n 24 tunnin linturallia välillä suunnitellen.

26.5. heräsimme seitsemän aikoihin ja kahdeksalta haimme joukkueemme neljännen lenkin Antti Vierimaan Oulun toiselta puolelta Heikkilänkankaalta kyytiin. Olimme päättäneet tehdä vielä viimeiset pohjustukset ennen kisaa. Anttihan oli pohjustellut viikolla siellä täällä ihan urakalla ja Harrykin mukavasti Oulun paikkoja. Oritkarissa emme nähneet toivomaamme lajia, mutta pari peltopyytä piipersi heinikossa. Pateniemen venerannasta näkyikin sitten vaikka ja mitä ja hetken jo epäröimme, olisiko se kuitenkin se oikea aloituspaikka rallillemme, mutta vaikka havikseen kertyi kuikkia, mustalintuja, alleja, pilkkasiipiä, räyskiä, valkoposkihanhia, fasaani, merikihu ym. päätimme pysyä edellisiltana lukkoon lyömässä suunnitelmassamme.

Pohjustimme vielä Pyykösjärven sekä erään pikkujärven ennen kuin ajoimme kymmenen jälkeen Sanginjoelle. Aloituspaikkamme oli jo kerran aikaisemminkin aloituspaikkanamme toiminut ja hyväksi koettu metsäalue. Kuljimme metsässä jonkin aikaa havaiten lähinnä vain tavallisia metsälintuja ja huoli alkoi jo hiipiä puseroon, löytäisimmekö mitään tarpeeksi hyvää. Harry jäi koluamaan metsän eri osaa, kun me muut jatkoimme pitemmälle pohjustamaan uusia kohteita. Klo 11:14 sitten kuulin vierestämme heikkoa tikan koputusta ja pian näimme pohjantikan lennähtävän kauemmas metsään. Onneksi se jäi eräälle rungolle näkyviin ja sitten pikapuhelu Harrylle ja se oli diili, siitä se alkoi! Itse hieman epäröin, oliko aloitus mistään kotoisin, varsinkin kun meillä oli pohjantikka pohjustettuna pesästäkin, mutta onneksi taivaalta kuulunut ääni toi helpotuksen – ylitsemme lensi pari isokäpylintua äännellen! Soitin tästäkin vielä Harrylle ja kuinka ollakaan samat linnut saapuivat tuolloin juuri hänen yläpuolelle.
Metsä oli yllättäen juuri tuolloin hiljentynyt ja perusmetsälintuja ei sitten enää ollutkaan äänessä. Onneksi Harryn luo palattuamme olimme kuitenkin kuitanneet pikkukäpylintuja sekä puukiipijän ja Harryn luona odottivat närhi, hippiäinen ja töyhtötiainen. Pikkumatkan päässä oli sitten vielä pohjustamamme varpuspöllö – eli aloitus oli kuin olikin ollut onnistunut!

Jatkoimme seuraavaksi Asmonkorpeen matkalla kuusitiaisen kuullen ja pikkusieppo kuuluikin sitten jo autoon! Kolusimme vielä hieman metsiä mutta lopulta olimme matkalla pois Sanginjoelta aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet. Pointsasimme peltosirkun eräältä pellolta ja kohta olimme sitten Oulun liikenteen seassa matelemassa kohti Pateniemeä. Linnut olivat todella pelottavasti vähentyneet, mutta sentään valkoposkihanhet, allit, ristisorsat ja muutamat muut tavalliset lajit saatiin listattua. Ja pian olimme jo Toppilassa, josta pienen etsiskelyn jälkeen löytyi komea koiras mustaleppälintu laulamasta täysin palkein, mukavasti hieman eri paikassa kuin mihin on totuttu.

Hietasaaressa oli sitten liikenneruuhka, kun Tervamaratonjuoksijat ruuhkauttivat kaikki lähitiet. Niinpä lopulta kävelimme juoksijoiden rinnalla kohti seuraavia kohdelajejamme. Kävelyn varrella kuulimme jopa neljä mustapääkerttua, urpiaisen sekä lopulta pohjustamamme pikkutikankin. Valitettavasti lyhyesti kuulemani tikli ei suostunut ääntelemään toistamiseen saati sitten näyttäytymään, sirittäjä kuitenkin hoidettiin vielä toiselta puolelta Hietasaarta.

Oritkarissa ei vieläkään juhlittu mutta pari uuttukyyhkyä sentään hoitui lopulta. Kiviniemen lintutornilla oli todella tuulista mutta ensimmäinen pensaskerttuhan kuuluu aina täällä. Pari harmaasorsaa näkyi myös sekä Jassille elikseksi pikkutiira. Iinatin kasalta ei tuulen takia irronnut odottamiamme petolintuja, mutta hemppoja sentään näkyi. Oulunsalon Vihiluodosta näkyi parempina vain neljä harmaasorsaa mutta sehän meillä jo oli lajilistallamme. Kempeleen Teppolassa näkyi kolme fasaania ja lisää uuttukyyhkyjä ja pian näimme vielä neljännenkin fasaanin. Sitten olikin aika siirtyä motaria pitkin Liminkaan.

Limingan Kirkonkylältä löytyi muutamassa sekunnissa turkinkyyhky ja pian parkkeerasimme Virkkulaan. Uusi “Ruokokahlaaja” -torni (kammottava nimi) tarjosi meille tyhjyyttä! Enpä ollut koskaan nähnyt Virkkulan tienoota keväällä yhtä linnuttomana! Sentään jokunen merikotka, heinätavi ja pari suosirriä nähtiin, mutta yllättävän nopeasti jatkoimme matkaamme. Kottaraiset hoituivat sieltä mistä pitikin ja sitten jatkoimme kohti lempilintutorniani eli Lumijoen Sannanlahtea. Eikä Sannanlahti pettänyt taaskaan, jo matkalla näimme pyyn ja tornilta löytyi neljä punakuiria sekä sokerina pohjalla kaukainen mutta niin ihana rantakurvi! Valitettavasti muutamaa viikkoa aiemmin löytämääni mandariinisorsaa ei näkynyt vaikka se yhä paikalla olikin.

Pidimme kiirettä ja matkalla suopöllön kuitattuamme jatkoimme tyhjältä Karinkannan peltoaukealta tyhjän Siikajoen Alhonmäen kautta Tauvoon. Tauvontien varren merihanhiparvessa köllötteli yllättäen vanha tundrahanhi ja pian parkkeerasimme Munahiedan parkkipaikalle. Pitkä kävely Ulkonokalla tuotti käenpiian, merikihun, räyskän, ainakin 200 suosirriä, 2 pikkusirriä, 12 jänkäsirriäistä, 3 punakuiria, 40 mustalintua, 2 pilkkasiipeä sekä nuolihaukan. Kahlaajia olisi ollut Ulkonokan perällä enemmänkin, mutta rallisäännöistä ei oikein oltu perillä ja emme kävelleet kuin sen verran Ulkonokkaa kuin normaalilla veden korkeudella olisi päässyt. Nyt vesi oli todella alhaalla ja hiekkarantaa olisi päässyt kiertämään koko Ulkonokan helposti vaelluskengissä. Olisihan siellä ollut lisälajeja tarjolla, mutta näin pysyimme ainakin aikataulussamme. Säikänlahden ruovikkohelvetti tarjosi kuin tarjosikin meille punasotkan ja sitten jatkoimmekin kohti Raahea.

Satasen vauhdissa jossain päin Raahea käytiin yksi ikimuistoisimmista keskusteluista. “Pitäisi jossain kuunnella vähän yölaulajia?”. “Satakieliä on varmasti tullut paljon, kun on ollut hyvät muuttosäät.” “Olisko tuo bussipysäkki hyvä?” Tässä vaiheessa pikkuvauhdissa raotettiin hieman ikkunoita ja – “Satakieli!” Ei tarvinnut pysähtyä ja matka jatkui…

Vuorokauden vaihduttua edessä oli yksi Antin pohjustushelmistä! Ensin katselimme reissun toista varpuspöllöä, joka innostui hetken kestäneeseen vihellyskonserttiinkin ja pian komppasimme erään järven rannalta pari riekkoa ja päälle kuuntelimme parissakin paikassa klopsuttaneita jänkäkurppia! Ihanaa!

Raahen kaatopaikka ei tänäkään vuonna tuottanut huuhkajaa, joten jatkoimme parille pikkulutakolle, joilla havaitsimme mustakurkku-uikun sekä taas satakielen. Raahen Lapaluodon satamassa pikapysähdys tuotti samassa putken kuvassa olleet kyhmyjoutsenet ja kanadanhanhen sekä Harryn käsittämättömästi nyppäämän karikukon pään. Kaipa sillä päällä vartalokin oli, kun pää kuitenkin liikkui? Oli siinä paikallisella kutevalla nuorisolla ihmeteltävää, kun neljä aikamiestä hyppi ja hihkui ja paiskoi yläfemmoja sataman parkkipaikalla! Juhlahumuumme paikallinen nuoriso ei muutenkaan olisi tainnut liittyä sillä he olivat yhä hautajaistunnelmissa, parkkipaikalle rikkoutuneen olutpullon vieressä kun paloi kynttilä.

Pyhäjoelle oli pitkältä tuntunut matka eikä ruisrääkkiä saati yölaulajia kuulunut, no taas satakieli sentään. Heinikarinlammella kuului perinteisesti luhtahuitti mutta vähemmän perinteinen oli keskellä lampea pajuissa laulanut viitakerttunen! Läheisellä Hietakarinlahdella huittaili sitten toinen huitti. Pikainen Parhalahden lintutornikäynti tuotti vain pesiä tyhjentäneen siniketun eli naalin. Olisi haulikolle töitä! Sitten pitikin suunnata taas tutuille hyville pelloille, joilta löytyi pari peltopyytä, pikkukuovi sekä yllättäen myös peukaloinen. Pusikkojen kuunteluajelu tuotti taas yhden satakielen sekä jo toisen peukaloisen.

Sitten olikin aamustaijin vuoro ja kohteeksi oli valittu Pyhäjoen Elävisluoto. Jo matkalla lauloi rautiainen ja rantaan päästyämme näkyivät heti ensimmäiset kaakkurit. Ja kaakkureita menikin merellä sitten enemmän kuin tarpeeksi, muttei yhtään kuikkaa! Kolme härkälintua, mustalintuja, pilkkasiipiä ja mukavat seitsemän ruokkia (Jassin toinen elis) olivat muita merellä lentäneitä siivekkäitä. Lähiluodoilla oli valkoposkihanhia, selkälokkeja, kaksi karikukkoa ja uimassa näkyi neljä mustakurkku-uikkua. Ja keli oli mitä mainioin! Silti lopulta oli pakko lopettaa, vaikka kuikan puuttuminen yhä lajilistaltamme kirvelikin.

Mutta meillä oli jo kiire Antin toiseen käsittämättömään pohjustussuoritukseen Siikajoen Varttiin. Olivathan siellä muutkin joukkueet käyneet ja niittysuohaukankin havainneet, mutta meillä meni, uskallan väittää, paremmin. Saldomme oli kaksi niittysuohaukkaa, sinisuohaukka, kaksi peltopyytä, neljä pikkulepinkäistä, nuolihaukka, käenpiika, palokärki, viirupöllön maastopoikanen, kalasääski ja vihdoin se ehkä eniten toivomamme lajikin eli metso!

Jo illalla olimme tienneet, että loppurallista meidän päätähtäimemme olisi petolinnuissa, joita meiltä puuttui yhä vino pino. Niinpä suunnittelimme loppureitillemme kaksi käyntiä Siikajoen Alhonmäelle, mutta ensimmäisellä niistä näimme vain kangaskiurun – ei petoja lainkaan. Siikajoen rannoillekin oli mentävä, sillä olihan meillä yhä suhteellisen tavallisia puutteita myös rantalinnustossa. Säären rannasta löytämämme lampiviklo oli kuitenkin jotain hieman parempaa kuin mitä olimme odottaneet, toki vihdoin näkyi myös ensimmäinen merimetsokin! Kivikasan pelloilta hoitui myös prjojektilaji eli ampuhaukka, aivan samaan tapaan kuin muutama vuosi aiemminkin! Karinkannasta ei löytynyt keräkurmitsoita saati muitakaan pinnoja, vain kanadanhanhi. Varessäikässä vihdoin näkyi kuikkakin, joka oli mielestämme se viimeinen todella helppo puutteemme. Niinpä kiiruhdimme vielä lopettamaan rallimme Alhonmäelle, jonne saapuessamme meillä oli vielä 40 minuuttia peliaikaa jäljellä. Pitkään oli täysin hiljaista ja taivaalta löytyi vain jokunen kurkiparvi. Lopulta näin hiirihaukan, jonka kuitenkin vain yksi joukkueestamme ehti tunnistaa ennen kuin se tipahti metsän taakse. Lopulta staijimme palkittiin kun pari mehiläishaukkaa löytyi kaartelemasta metsien päältä. Ja pian löytyi sitten piekana ja samaan aikaan Jassi huuteli hiirihaukan tulevan kohti – huikeaa! Hiirihaukka oli sitten viimeinen lajimme ja sen havaitsimme klo 11:03 eli 10 minuuttia ennen rallin loppumista.

Lopullinen lajimäärämme oli ihanat 165 lajia, jonka tiesimme olevan kautta aikain kolmanneksi kovin tulos PPLY-rallissa. Niinpä ajattelimme, että mikäli joku joukkue meidät vielä voittaisi, olisimme silti erittäin tyytyväisiä ralliimme! Mielestämme lintuja ei mitenkään ollut missään ollut erityisen paljon, olimme vain onnistuneet kaivamaan lajilistallemme lähes kaikki mahdolliset lajit. 80 peruslaji ykkösen lajilistasta meillä oli kaikki lajit ja kakkosen 40 lajista meiltä puuttuivat ainoastaan uivelo sekä vesipääsky.

Purku oli ihan alkuun jännä, kun useampi joukkue oli nähnyt yhtä – kolmea lajia lukuun ottamatta kaikki huutolajit ja huutolajeistakin kolme joukkuetta oli pitkään nähnyt kaikki. Mutta sitten, kun metsälajeja alettiin huutaa, me jatkoimme hienoa putkea ja pikkuhiljaa kaksi muuta alkuun tiukasti kampoihin pistänyttä joukkuetta alkoi jäädä jälkeen. Pitkän putkemme katkaisi lopulta muuttohaukka, joka oli siis ensimmäinen huudettu laji, jota emme olleet nähneet. Kohta ero toisena olleeseen joukkueeseen oli revennyt jopa kymmeneen lajiin, mutta sitten alettiin huudella niin kovia lajeja, että meilläkin alkoi olla ei-oota lähes yhtä usein kuin joota ja lopulta enemmänkin ei-oota. Kultasija oli kuitenkin jo ratkennut ja vaikka lopulta me huusimme viimeisen lajimme ennen muutamaa muuta joukkuetta, jäi hopeajoukkue meistä lopulta kuuden lajin ja pronssijoukkue kahdeksan lajin päähän. Koko rallin yhteislajimäärä kohosi lopulta 201 lajiin!

Ihanat miehet retkellä -niminen joukkueemme ei lopulta sen suuremmin päässyt voittoa juhlimaan, sillä purun päätyttyä muut joukkueet pply:läiseen tyyliin karkasivat paikalta ja vain muutama kilpakumppani vaivautui meitä edes onnittelemaan. Perinteiset joukkuekuvatkin jäivät lähes ottamatta, onneksi hopeajoukkueen Petri Lampila lupautui hätiin ja joukkuekuva saatiin parkkipaikalla otettua. Ansaitut kiitokset kuitenkin myös kisan järjestäjille! Ensi vuonna tullaan taas.

28.5. taas Kiimingissä nukutun yön jälkeen lähdimme Jassin kanssa paluumatkalle kohti kaakkoa. Päätimme ajaa Ylivieskan kautta, jossa jätevedenpuhdistamolta pointsasimme kauniin mustakaulauikun Jassille elikseksi. Lintu uiskelteli lutakolla välillä huudellen ja aggressiivisia mustakurkku-uikkuja pakoon singahdellen. Loppupäivä menikin sitten saderintaman alla kotiin ajellen. Lopulta seitsemän aikaan kävimme vielä pointsaamassa viirupöllön jassille ekly-vuodariksi ja pian olinkin kotona. Jassilla oli vielä edessä Lappeenrantaan ajo. Mukava pidennetty viikonloppureissu oli lopussa! Ja voittajien on helppo hymyillä seuraava vuosi!

J.A.