Syyskuu 2004
Syyskuu – Vähän retkeilyä – vähän mutta tosissaan
Jos oli kesä ollut sateinen, niin sellaisena jatkui syksykin! Heti syyskuun ensimmäisenä piti tietysti suunnata Siikalahdelle katsomaan, olisivatko punapäänarskut vielä paikalla, vaan eivätpä olleet. Paremmat havikset jäivät tornin vieressä äännelleeseen liejukanaan.
3.9. viritin verkot taas Tarvaslammelle pöllöpyyntiä varten. Ja heti tärppäsikin, sillä jo samana yönä verkossa killui helmipöllö. Tämä kuitenkin jäi koko kuun ainoaksi, vaikka yritimme viikonloppuisin aina, kun ei satanut.
4.9. Hanna oli matkannut lintupiirtäjien viikonlopputapaamiseen, joten suuntasin itsekseni kohti Mikkeliä ja entisen Siikalahden oppaan Kristjan Niitepöldin häitä. Päätin ajella Lappeenrannan kautta, sillä olihan siellä jo pitempään majaillut eräässä ankkalammikossa koiras mandariinisorsa. Siellähän tämä komea lintu oli edelleenkin paikalla, ja oli ihan mukavaa nähdä ensimmäistä kertaa tämä otus yli 15 vuoteen.
Alkukuun retkeily ei muuten tuottanut mitään mainittavampaa. 8.9. paukahti sitten aivan toisenlainen lottovoitto, sillä mummoni ilmoitti säästäneensä rahaa, jotta voisin ostaa itselleni auton! Toista vuorokautta selailin netistä vaihtoautoja, ja löysinkin täydellisen Citroen Berlingon Helsingistä. Eihän siinä auttanut kuin lähteä hakemaan autoa mahdollisimman nopeasti.
10.9. kävimme lunastamassa netistä löytämäni Berlingon, joka osoittautui vielä paljon paremmaksi kuin olisin uskaltanut toivoa! Oli varmasti hinta-laatu -suhteeltaan paras vaihtoauto koko maassa! Ja tilaa olisi riittävästi paljon reissaavalle ornipariskunnalle.
Ensimmäiset autonikkunapinnat kerättiin sitten Kirkkonummen suunnalta, jossa Saltilla näkyi mm. ampuhaukka, sinisoita sekä varhainen piekana.
Takaisin kotikonnuille Parikkalaan päätin ajaa Kotkan kautta, sillä meinasin suunnata koko päiväksi staijaamaan Virolahden Kurkelaan. Keli oli kuitenkin todella surkea, joten tyydyin ajamaan Savitaipaleen kautta, josta yritin hetken etsiä edellisiltapäivänä paikalla ollutta sinipyrstöä. Havainnot jäivät kuitenkin mustapääkerttuun. Lappeenrannan Askolassa piiperteli hyyppäparvessa yksinäinen tundrakurmitsa ja Myllysaaren mandariinisorsa oli komistunut entisestään.
16.9. Konza pilasi rauhallisen työpäiväni soittamalla, että Siikalahdella oli pikkukultarinta. Painelinkin ruokatunnilla paikalle, mutta paikalla selvisi, että lintu oli lähes mahdottomassa paikassa bongata. Itselläni oli kuitenkin kaikki luvat paikallisen talon isännältä kulkea tämän mailla lehmä- ja lammaslaitumien läpi suojelualueelle (jossa minulla myös oli luvat kulkea), joten pakkohan kotikenttäetua oli käyttää! Sainkin linnun vilaukselta näkyviin ja kuulin sen raksuttavankin muutamaan otteeseen, mutta sitten otus hiljeni enkä tuntiin saanut siitä enää minkäänlaista havaintoa. Eikä lintua enää löytynyt iltapäivälläkään, kun kävin paikalla uudelleen.
Muut tuntuivat näkevän oikein mukavaa kahlaaja- sekä vesilintumuuttoa, mutta aina kun itse pääsin töiltäni staijaamaan, oli muutto täysin olematonta! Syytä oli kyllä miehessäkin, sillä sinnikkyyttä ei löytynt tarpeeksi seistä sateessa ja tuiskussa. Olisi pitänyt jaksaa, sillä moisessakin kelissä kovemmat jätkät laskivat oivia muuttosummia.
23.9. ollessani vielä töissä tuli viesti Luumäeltä löytyneestä tundraviklasta. Otin hieman päivän lopusta vapaaksi ja pian olimmekin Hannan kanssa matkalla Luumäelle. Hieman alkoi huolestuttaa, sillä linnusta ei tullut ainoatakaan päivitystä, vaikka linnun löytymisestä oli kulunut jo 3,5 tuntia! Kun viimein saavuimme paikalle, oli paikalla vaikka kuinka paljon bongareita, ja lintukin oli kiltisti paikalla. Vikla taaperteli peltoa edestakaisin kapustarintaparven keskellä ruokaillen päällemme sataneista kovista sadekuuroista välittämättä. Elis tuli!
Paluumatkalla hoidimme Hannalle toisenkin eliksen eli entisestään komistuneen mandariinisorsan. Kaukaan altailta ei löytynyt pulmussirriä EKLY-pinnaksi, mutta kuukausipinnaksi napsahti paikalla uiskennellut vesipääsky. Paikalla viihtyneestä viitatintistäkään emme nähneet kuin korkeintaan vilauksen. Määrittämään emme tätä vilausta pystyneet.
Hailuotoralli
24.9. oli vuorossa uuden autonomistajan hullu päähänpisto: Olin päättänyt lähteä Hailuotoralliin. Sain kuin sainkin kaverikseni bensakustannuksia jakamaan Johannes Hännisen Punkaharjulta (joka matkasi tietysti opiskelijahintaan) sekä Miika Suojarinteen Mikkelistä. “Potun” otimme kyytiin Varkaudesta. Matka oli rankka, mutta jutustellessa se oli ohi yllättävänkin nopeasti. Hailuodon Ailastosta varaamallemme mökille pääsimme noin iltakymmenen aikaan, ja mökillä meitä odotteli jo pohjustamassakin ollut joukkueemme neljäs jäsen Mikko Ala-Kojola Limingasta.
Päätimme aloittaa rallin “Luovon” luoteisrannalta, jonne ajoimme jo aamukuudeksi. Niinpä kävelimme reilut kilometritolkulla rantaa hämärässä ennen kuin kello tuli seitsemän ja ralli alkoi. Olimme suunnitelleet kävelevämme rantaa mahdollisimman pitkälle ennen rallin alkua, jotta rallissa meidän ei enää tarvitsisi kuin kävellä rantaa pitkin takaisin autolle. Emme kuitenkaan olleet vielä päässeet haluamallemme paikalle Keskiniemen pookille, jossa oli täydellinen isokirvisniitty, jonka olisin halunnut kompata. Niinpä jatkoimme vielä hoidettuamme lajilistallemme mm. härkälinnun, kapustarinnan, mustalinnun, sinirinnan, suosirrin, kivitaskun, pajulinnun, ampuhaukan, tundrakurmitsan, pikku- ja pulmussirrin sekä muuttohaukan matkaamme kohti kyseistä paikkaa. Epäonneksemme pian törmäsimme kuitenkin paikkaan, josta ei rantaa pitkin kulkien enää ollut maastokenkäisillä joukkueenjäsenillämme asiaa, eikä minulla ollut muistikuvaa kuinka paljon meillä oli vielä käveltävää, joten päätimme lähteä tallustamaan takaisin autoa kohti. Hoidimme vielä rannalta mm. allin, rautiaisen, varpushaukan sekä kovimpana tervapääskyn, joka liihotteli metsän päällä. Myös merimetso ja pilkkasiipi pointsattiin ennen kuin vihdoin saavuimme autolle. Ralliaikaa oli kulunut yllättäen jo kolme tuntia!
Seuraavaksi körotimme huonokuntoista tietä takaisin päätielle, jota jatkoimme läheiseen Marjaniemeen. Marjaniemessä ehdimme pikaisesti havaita lapasotkan sekä metsähanhiparven, kunnes puhelimemme piippasivat pahaenteisesti kaikilla yhtäaikaa! Keskiniemestä eli paikalta, jonne emme lopulta olleetkaan kävelleet oli löytynyt PIKKUKIURU! Peltomäki, Sjöholm ja Uusimäki olivat löytäneet paikallisen linnun, jota piti tietysti lähteä heti bongaamaan!
Yritimme tällä kertaa ajaa mahdollisimman pitkälle, mutta matkamme katkesi vain jonkin verran aamuista parkkipaikkaa pitemmälle, kun hienoisen töpin ansiosta onnistuin jäämään autolla uriin pohjaa myöten kiinni. Tähän sitten katkesi myös takanamme saapuneitten rallijoukkueiden bongausmatka siksi, kunnes autoni oli vedetty pois urista. Viisaina päätimme kuitenkin jättää automme tähän, ainoastaan kokenut luovonkävijä Jurtsi joukkioineen jatkoi tästä vielä Ladalla pidemmälle. Pian kuitenkin kävelimme valtaisan lätäkön ohi, johon myös Markkolan, Luukkosen ja Karvosen matka oli päättynyt.
Pian ajoi meitä vastaan maastoautollaan Peltsin poppoo, joten lintua ei ollut enää kukaan pitämässä hallussa. Onneksi vajaata varttia myöhemmin saavuimme ohjeitten mukaiselle paikalle, joka siis oli juuri se “isokirvisniitty”, jonne olisin aamulla halunnut kävellä! Mikon GPS kertoi karusti, että olimme aamulla kääntyneet takaisin autolle vain 500 metriä liian aikaisin!
Odotimme koko porukan niityn reunalle, josta avorivissä lähdimme hissukseen kulkemaan aukealle välillä kiikaroiden. Emme ehtineet kauaksikaan, kun edestämme noin 200 metrin päästä nousi niittykirvisten lisäksi lentoon lintu, joka oli todella vaalea ja pieni kiuru. Sen ääni oli myös omituinen hieman tärmäpääskymäinen, minulle jo ennestäänkin tuttu – siinä se oli! Pikkukiuru laskeutui varsin pian takaisin dyynin taakse, nousten kuitenkin pian taas lentoon ja suunnaten varsin kauas Marjaniemeä kohti koko ajan äännellen. Onneksi lintu kuitenkin päätti kääntyä vielä takaisin ja suoritti todella hienon ohilennon vain muutamien kymmenien metrin päästä bongariporukasta, joka siis koostui ainoastaan rallijoukkueista. Pian lintu laskeutui taas dyynien taakse rantaa, ja me päätimme lähteä jatkamaan rallia.
Päästyämme viimein koko porukka takaisin autolle, olimme tuhlanneet ralliaikaa ainoastaan Hailuodon luoteisnurkkaa edes takaisin kolutessamme 5,5 tuntia, eli puolet koko ralliajasta! Vaan eipä ollut rallin kannaltakaan mennyt bongaus hukkaan, sillä rallilajilistallemme oli pikkukiurun lisäksi lisätty mm. teeri, lapinsirkku, korppi, pikkukäpylintu ja hippiäinen.
Jatkoimme ralliamme suunnaten Pöllään, josta ei löytynyt edes pohjustettuja kurppia. Onneksi lentokentällä odotellessani muita, jotka olivat komppaamassa riekon toivossa, löytyi metsän reunasta aktiivisesti ääntelevä lapintiainen. Lintu liikkui hiljalleen lentokentän reunaa etäämmälle, mutta onneksi muutkin ehtivät kuulemaan tämän harvinaisen selkeästi hömötiaisesta äänissään eronneen lapin vieraan. Myös komea naaraskanahaukka ylitti meidät ennen kuin jakoimme matkaa.
Seuraavaksi suuntasimme Patelanselälle, jonne emme löytäneetkään aivan helposti. Ensin eksyimme jonnekin Kutusärkälle tai mikä lie, jossa opasteet kertoivat olevan myös lintutornin. Eipä löytynyt tornia, eikä mitään muutakaan, kaiken kukkuraksi mähersimme metsäkirvisen, lehtokurpan ja mustarastaan ja onnistuin kolhimaan autoakin! Eli homma alkoi mennä pahasti pieleen!
Onneksi viimein löysimme Patelanselälle, josta irtosi haarapääskyjen seassa pörräillyt todella myöhäinen törmäpääsky. Kirkkosalmelta puolestaan näkyivät mm. odotetut harmaasorsa sekä merikotka. Kun Keskikylänkin tienoolta löytyivät kaikkein helpoimmat puutelajimme, alkoi homma taas tuntua paremmalta. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo niin paljon, että jouduimme jättämään muutamia paikkoja käymättä ja suuntaamaan lopetuspaikaksi suunnitelemalle paikalle eli Pökönnokalle.
Pökönnokalta löytyi nopeassa tahdissa jänkäkurppa, harmaahaikara sekä suokukko. Jurtsin porukan toisilleen huutelemaa pulmusta emme onnistuneet näkemään, joten lopulta lajimäärämme jäi 82:een.
Purussa selvisi, ettei meillä ollut mitään asiaa rallin kärkisijoille, vaikka peruslajit olimmekin löytäneet yhtä (kuusitiaista) lukuun ottamatta. Helppoja huutolajeja puuttui lopulta aivan liikaa! Muutama ässälajikin meillä kuitenkin oli, kun muut eivät olleet havainneet lapintiaista tai törmäpääskyä. Lopulta rallin voitto irtosi viiden tasaisen joukkueen välillä 93 lajilla, Pikkuoravien eli Lampilan, Keskitalon ja Taavetin korjatessa potin. Yhteislajimäärä rallissa kohosi huikeaan 127:ään!
Yöksi suuntasimme Siikajoen Tauvon lintuasemalle, jossa ei valitettavasti ollut miehitystä. Niinpä aamulla herättyämme ja havaittuani pihalla pohjansirkkuja sekä leppälinnun suuntasimme (Potun ja Johanneksen kanssa) Ulkonokalle laskentaa suorittamaan. Vesi oli aivan järjettömän korkealla, joten heti Munahiedan jälkeen olimme kaikki kolme mulahtaneet. Niinpä emmem enää välittäneet loppumatkalla lätäköistä, vaan kiersimme nokan suorinta reittiä. Linnut olivat todella vähissä, mutta mm. 10 mustavikloa, 27 suokukkoa, 6 pikku- ja 2 pulmussirriä, 2 sinisuohaukkaa, ampuhaukka, pulmunen, palokärki ja 2 lapasorsaa havaittiin.
Iltapäivällä pistäydyimme vielä Kaasan kalasatamassa ihmettelemässä täysin tyyntä merta sekä hieman etsimässä inoa Haikarannokalta, ennen kuin lähdimme pitkälle paluumatkalle kohti Kaakkois-Suomea. Parikkalaan pääsin lopulta iltakymmenen aikaan väsyneenä mutta reissuun tyytyväisenä.
28.9. kävin iltapäiväretkellä Siikalahdella, josta löytyi yllättäen mukavat joutsen- ja kurkiparvet Kaukolan pelloilta. Yhteensä 160 kurkea ja 70 joutsenta ruokailivat kaikessa rauhassa pellolla, vaikka kävelin varsin lähelle niitä kuvaamaan. Pohjoispuolen pelloilla tallusteli täysin muista erillään kurkiperhe, jonka lapsosilla oli renkaat jalassaan. Pirkan kanssa rengastamamme linnut olivat vielä maisemissa. Lahden yllä lenteli myös valkoposkihanhiparvi ja muutamia metsähanhi lensi kaakatten lahden yli.
Kuun viimeinen päivä kului sekin töissä. Töihin ajellessani näkyi jo muuttopäivää enteillen 130 sepelhanhen parvi. Töihin piti kuitenkin mennä! Kiteeltä kiirineiden hanhimuuttosummien innostamina seisoin ruokatunnin kotipihalla Simpelejärven rannassa, jossa 15 minuutissa muuttikin 570 valkoposkihanhea. Taivaalta löytyi kyllä paljon mukavampikin yllätys, kun ylitseni muutti nuori punajalkahaukka! Pieni sadekuuro latisti muuton, mutta viimeisen puolen tunnin aikana näin vielä pari valkoposkihanhea, joten ruokatunnin yhteissummaksi näin 780 valkkaria. Simpeleellä Konza näki päivän aikana yli 10 000, joten kyllä hieman hajotti olla töissä. Onneksi vespari sentään piristi!