Lokakuu 2010

Lokakuu

Olimme yhä “potun” kanssa 5 viikon lomallamme Shetlannin Foulalla, muualla Shetlannissa sekä vielä Espanjan Kataloniassa.  Reissukertomukset voit lukea tästä: Shetlanti (Lokakuussa näimme Shetlannissa mm. pikkusieppoja, taigauunilintuja, sinipyrstöjä, viirusirkkalinnun, isovesipääskyn, hornemanni tundraurpiaisen, siperiantiltaltin, amerikansipin vuoriuunilinnun, siperianuunilinnun, punapyrstölepinkäisen, punakottaraisen) ja Katalonia.  (Näimme mm. keltajalkaviklon, tuhansia liitäjiä, mustataskuja, hietakyyhkyjä, tundrakurppelon, kalliokiipijän, tulirintatimaleja ja paljon muuta.)

Palasimme Suomeen sunnuntai-iltana 24.10. ja jo seuraavana aamuna minun piti olla töissä. Ulkona oli jo kylmää ja pimeää muttei vielä lunta, vaikka sitäkin oli jo saatu pariinkin otteeseen. Yllättäen kuitenkin maastossa oli vielä lintuja ihan mukavasti. Niinpä kävin Siikalahdella heti kun jaksoin 26.10. ja 476 laulujoutsenten seasta löysin 2 pikkujoutsenta sekä kyhmyjoutsenen. Pari merikotkaa hätyytteli yhä paikalla olleita sorsia ja nokikanoja ja niittykirvinen sekä tilhi muuttivat kohti etelää.

Kuun viimeisinä päivinä 30. ja 31.10. olimme BirdLife viikonlopussa Kajaanissa. Lauantaina pidensimme hieman kahvitaukoa ja kävin Pirkan ja muutaman muun kanssa bongaamassa Pekka Helon ruokinnalla käynyttä viitatiaisia. Viitatiaisiahan oli nyt Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin yhteensä, joten paluumatkalla sunnuntaina päätimme Hannan kanssa yrittää projektoida lajista spondea. Pohjois-Karjalassa viitatiaisia oli kaikkein eniten, joten päätimme yrittää paikasta, jossa tuskin kukaan on käynytkään eli Valtimosta! Pari ensimmäistä pysähdystä olivat jo hyviä, sillä atrapille saapui todella runsaasti talitiaisia, mutta kolmannen pysähdyksen teimme rauhallisemmassa paikassa kuin 6-tien varressa, Valtimon kylällä. Löysimme erinomaisen ruokinnan ja atrapin houkuttelemana näimme nopeasti kymmeniä talitiaisia, jokusen sinitintin sekä hömötiaisen. Taklon isäntä saapui juttelemaan meille ja Hanna juuri kertoi, että yritämme häne hyvältä ruokinnalta löytää harvinaista viitatiaista, kun sellaisen löysin! Sponde! Jatkoimme pian, kun alkoi sataakin ja Nurmeksesta löysimme 6-tien vieressä kuusen latvassa istuskelleen hiiripöllön. Loppumatka sujuikin sitten pimeässä ja vesisateessa.

J.A.