Espanja Katalonia 16.-24.10. 2010

Espanja Katalonia 16.-24.10. 2010

Barcelonaan

Matkustettuamme jo päivän aikana Shetlannin Sumburhista, Skotlannin Edinburghiin, sieltä Lontooseen ja neljästi metroa vaihtaen koko Lontoon keskustan halki lentoasemalta toiselle ja saatuamme lopulta Iberian hukkaamat lentolippumme, olimme lopulta päässeet Heathrowssa oikeaan lähtöterminaaliin, jossa odottelimme lentoamme kohti Barcelonaa. Hieman huolestuttavasti konetta alettiin täyttää vasta silloin, kun sen olisi pitänyt jo olla ilmassa, mutta lopulta olimme kaikki koneessa ja kaikki näytti hyvältä. Mutta siinä sitä sitten istuttiin koneessa eikä mitään tapahtunut! Aika kului ja kului ja meikäläinen aloin olla jo aikalailla hermoraunio, sillä aikataulumme oli todella tiukka! Olinhan tuhlannut lentoja aikaisemmaksi siirtäessäni omien rahojeni lisäksi Potunkin (Miika Suojarinne) rahoja, jotta pääsisin Barcelonaan ajoissa ehtiäkseni katsomaan huikeaa La Ligan kärkikamppailua Barcelona-Valencia! Lopulta kone vihdoin lähti tunnin aikataulustaan myöhässä ja elin siinä ajatuksessa, että se laskeutuisi Barcelonaan vain puolta tuntia ennen pelin alkua!

Vaikka lento tuntui kestävän ja kestävän se ihme kyllä kuitenkin laskeutui Barcelonaan puolta tuntia aiemmin kuin olin kuvitellut, se oli siis ottanut menetettyä aikaa puoli tuntia kiinni ja pelin alkuun oli vielä tunti! Singahdimme nopeasti odottamaan matkatavaroita ja sitten saatiinkin taas odotella! Reiluun varttiin ei tapahtunut mitään ja kun matkatavaroita alkoi tulla niin meidän tavaroita ei vain näkynyt. Lopulta minun laukkuni saapui, mutta Potun laukkua saatiin odotella vielä ainakin 10 minuuttia! Lopulta olimme pihalla tilaamassa taksia vain 22 minuuttia ennen pelin alkamista!

Onneksi saimme taksin jonottamatta, mutta tietenkään kuski ei puhunut sanaakaan englantia. Jotenkin onnistuin muutamaa osaamaani espanjankielistä sanaa toistamalla kertoa hänelle, että nyt oli kiire ja pitäisi päästä Camp Noulle ja portille 18 – ja nopeasti! Portilla parikkalalaislähtöiset kaverini Juha ”Tonkka” ja Hannu ”Suppa” Honkanen, Kari ”Kile” Huotilainen, Heikki ”Donki” Kauppinen sekä Antti Heinonen olivat odottelemassa meitä. Ja ei siinä mitään muuta ongelmaa ollut, mutta heillä oli minun lippuni peliin sekä heidän vuokraamansa kämpän avain, jonne Potun oli tarkoitus jatkaa.

Pelin alkamisaikaan pääsimme Camp Noulle, mutta olimme aivan väärällä puolella valtavaa areenaa. Ihme kyllä taksikuskimme ajoi parinkin tiesulun läpi ja lopulta olimme perillä, mutta jätkiä ei näkynyt missään! Lopulta sain puhelimella Hannun kiinni ja kohta tämä toi lippuni, mutta avain olikin kilellä. Kohta saapui tämäkin ja Potu pääsi jatkamaan samalla taksilla kohti La Ramblan lähellä ollutta kämppäämme ja minä pääsin Kilen peesissä juoksemaan Camp Noulle! Lopulta olimme paikoillamme, kun peliä oli käyty vain 8 minuuttia ja onneksi tilanne oli yhä 0-0!

Peli oli pitkään varsin vaisu ja varsinkin ottelun suurin tähti Leonel Messi oli pimennossa eikä Barcelona oikein päässyt pyörittämään omaa peliään. Ottelun ensimmäisen maalin tekikin lopulta Valencia vastahyökkäyksestä ja lähellä oli, etteikö peli olisi ollut ennen puoliaikaa jo 0-2. Aivan erän lopussa Barca otti ohjat käsiinsä ja puoliajan jälkeen kentällä oli enää vain yksi joukkue! MM-kisojen suurin sankari Andrés Iniesta tasoitti ottelun toisen puoliajan alussa ja kapteeni Carles “Tarzan” Puyol puski Barcelonan voittomaalin toisen erän puolivälissä. Toisen maalin jälkeen Camp Noulla oli hetkittäin sellainen tunnelma, mitä olin kuvitellut siellä olevankin! Ottelun päätyttyä otimme pakolliset ryhmäkuvat ja lähdimme kävelemään kohti majapaikkaamme. Porukka oli kuitenkin sen verran “naamoissa”, että suunnistamisesta ei tullut yhtään mitään. Onneksi satuimme kysymään apua paikallisilta ja lopulta pääsimme kämpän lähelle metrolla. Kämpiltä löytyi Potukin, jolla oli ollut melkoisia vaikeuksia päästä kämpille, vaikka taksi oli kyllä tuonut hänet oikeaan paikkaan ja alakerran lukon hän oli saanut auki kohtuullisen vaivatta. Kuitenkin oikean asunnon oven löytäminen oli ollut työn ja tuskan takana ja vaikka viestittelimme useaan kertaan kesken pelin, oli lopulta oikea kämppä löytynyt vasta pitkän etsinnän jälkeen ja todella käsittämättömän vaikea lukko oli auennut vasta pitkän yrittämisen jälkeen. Mainittakoon, että asunto sijaitsi kolmannessa kerroksessa, mutta hissillä piti painaa ykköstä tänne pästäkseen. Mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin ja lopulta Potukin oli päässyt paikalliseen katsomaan peliä telkkarista kylmän oluen äärellä.

Pienen huilin jälkeen kävimme alakerran baarissa syömässä hampurilaiset ja lähdimme vielä La Ramblalle yöhön! Lopulta puhti oli ainakin meikäläisestä täysin pois kahden jälkeen, olihan päivä ollut melkoisen stressintäyteinen ja ruokailuun ei juuri ollut aikaa, nestehukka alkoi kyllä jo olla hyvin kurissa. Lopulta palasimme kämpille neljän pintaan ja painuimme pehkuihin.

Barcelona tutuksi

17.10. Vaikka edellinen päivä oli ollut yksi elämäni rankimmista ja stressaavimmista, heräsimme Potun kanssa jo yhdeksän aikaan mutta otimme rennosti vielä pitkään. Katalonialaisystävällämme Oriol Clarabuchilla oli edellispäivänä ollut Baskimaassa 24 tunnin ralli, joten olimme sopineet, että olisimme yhteydessä, kunhan hänellä olisi taas tarpeeksi voimia aloittaa uusi pitempi ralli! Niinpä tämän päivän olimme suunnitelleetkin aivan turistipäiväksi. Yhdentoista aikaan, kun muu porukkamme alkoi pikkuhiljaa heräillä, lähdimme Potun kanssa tutustumaan Barcelonaan ja sen kuuluisimpiin nähtävyyksiin. Lähdimme tietysti liikkeelle kävellen, sillä olimmehan viimeisten viikkojen aikana harjoitelleet kävelyä aika paljon!

Kuuden tunnin ajan kiersimme kaupunkia aloittaen sataman tienoosta, josta jatkoimme goottilaiseen kaupunkiin ja vanhaan kaupunkiin, kävimme tietysti katsomassa, miten Sagrada Familia oli kehittynyt sen jälkeen, kun viimeksi 10 vuotta sitten olin paikalla käynyt ja sitten kävelimme alas La Ramblaa, jonka varrella oli monia Gaudin suunnittelemia rakennuksia. Kävelyn varrella näimme noin 40 munkkiarattia, josta Potu sai reissun ensimmäisen “bimbon” – “lifereitahan” hän oli saanut toki jo 14 briteistä.

Huilittuamme hetken kämpillä ja jutusteltuamme kavereitteni kanssa, pakkasimme tavaramme ja otimme taksin Santsin rautatieasemalle, kun Oriolin kanssa olimme iltapäivällä sopineet, että matkustaisimme iltajunalla Gironaan, josta Oriol nappaisi meidät kyytiin. Ajaisimme sitten sieltä Oriolin kotiin Olotiin, jolloin meidän olisi seuraavana päivän helpompi aloittaa linturevitys. Niinpä hyppäsimme Santsilta Gironan junaan, joka oli nopea, vauhtia oli parhaimmillaan 160km/h ja perillä Gironassa olimme klo 21:36. Saimmekin jo Oriolilta tiedon, että hän olisi hieman myöhässä, mutta vajaan puolen tunnin kuluttua hän talsi asemalle, jossa olimme odottamassa. Olipahan mukava nähdä Oriolia pitkästä aikaa! Aseman pihalla olivat myös Oriolin avopuoliso Maria sekä Oriolin rallikaveri puolisoineen, he olivat siis vasta nyt tulleet Baskimaasta rallireissulta. Rallinhan he olivat tietenkin voittaneet.

Onnistuimme jotenkin sullomaan matkatavaramme jo muutenkin aika täyteen Oriolin Peugeotiin ja reilun puolen tunnin ajon jälkeen olimme sisämaassa vuoristojen läheisessä laaksossa sijaitsevassa Olotissa. Kämpillä majoituimme ja söimme iltapalaksi perinteisesti katalonialaisittain juustoja, kuivalihoja ja oliiveja – ei ehkä iltapala meikäläisen makuun, mutta nyt maistui hyvin.

Rennompi päivä

18.10. Nukuimme niin pitkään kuin nukutti, olihan meillä rankkoja päiviä takana ja Oriolinkin piti päästä kiinni normaaliin rytmiin. Rannikolle oli luvattu yli 120km/h tuulta, joten retkisuunnitelmamme olivat joka tapauksessa menneet mönkään, sillä meidän oli ollut tarkoitus suunnata PNAE:lle (Parc Natural del Aiguamolls Emporia) tekemään Oriolin lintulaskentoja. Niinpä herättyämme päätimme retkeillä rennosti Olotin ympäristössä ja ensin suuntasimme Oriolin ja Marian huippuhauskan koiran Sulan (suula) kanssa pihan takaiselle Les Triesin kukkulalle kävelylenkille. Ekan eliksen Potu toki sai jo parvekkeelta, kun metsiköstä kuului etelänpuukiipijä ja lenkille lähdettyämme löysimme niitä lisää, näkyviinkin. Lähijokeen jo toista kertaa talvea viettämään tullutta mandariinisorsaa ei löytynyt, mutta kukkulalle kiivetessämme kuulimme vihertikan, ja näimme pähkinänakkeleita, pari pensassirkkua, kangaskiurun, samettipääkerttuja, muutaman viitatiaisen, mustapäätaskuja ym. Kuuluipa lyhyesti tulipäähippiäinenkin Potulle elikseksi.

Päivällä vierailimme läheisellä rengastusasemalla, joka sijaitsi kosteassa laaksossa metsien keskellä. Paikallinen rengastaja oli juuri sopivasti saapunut verkkokierrokseltaan ja saimme heti hypisteltäväksemme punarintoja, peippoja, rautiaisia, sinitiaisia, laulurastaan, mustarastaan ym. Toisen verkkokierroksen teimme yhdessä, mutta lajisto pysyi samana, joten piakkoin palasimme Oriolin asunnolle.

Iltapäivällä kävimme vielä läheisellä La Vall de Bianyan lutakolla, jonka reunamilta Sula ajoi ensin lentoon punapyyn Potulle elikseksi ja kohta se rypi keskellä lutakon kaislikkoa ja onnistuneesti ajoi meille luhtakanan näkösälle. Myös keltahemppoja, jokunen pajusirkku, kuningaskalastaja, mustaleppälintu ja lähimetsässä vilaukselta taas pari tulipäähippiäistä ym. nähtiin. Illalla Maria loihti meille reissun parhaan aterian, jossa oli mm. kantarelleja ja mustia torvisieniä ym.

PNAE:n lintulaskennat

19.10. Heräsimme kuuden jälkeen ja seiskalta lähdimme kohti itää ja rannikkoa. Ulkona oli todella kylmä, vain +2 astetta ja kohti PNAE:a ajaessamme alkoi rannikon lähestyessä tuuli yltyä. Olimme perillä auringon noustessa ja yhä oli todella kylmä! Niinpä vaatetta oli päällä yhtä paljon kuin Foulalla enimmillään!

Heti Estany del Cortaletin opastuskeskuksen takaiselta piilokojulta löysimme mukavasti lintuja ja yksi ensimmäisistä linnuista oli Oriolin viikkoa aikaisemmin löytämä huippurari, keltajalkaviklo! Muuta linnustoa edustivat mm. 22 flamingoa (elis Potulle) sekä tavallisemmat sorsat ja kahlaajat. Seuraavalta kojulta näkyi samoja lintuja mutta paremmassa valossa, mutta jostain lutakolle karanneet hevoset sekä niiden jahtaajat pilasivat keltajalkaviklon kuvausmahdollisuuden täysin. Toiselta puolelta lutakkoaluetta löytyi flamingojen seurasta kapustahaikara (elis Potulle), pari sulttaanikanaa (elis Potulle), 3 punasotkaa ja taivaalla lenteli muutama vaaleakiitäjä. Jatkoimme läheiselle Depuradora d’Empuriabravan vedenpuhdistamolle, jonka altaassa kellui kyhmyjoutsen ja myös 7 vaaleakiitäjää, metsävikloja ja rantasipi näkyi. Näinpä nopeasti sepelkyyhkyparvessa lentäneen turturikyyhkynkin.

Saatuamme laskennan päätökseen, oli päivä jo lämmennyt todella kuumaksi ja vaatteita oli vähennetty mahdollisimman paljon. Suuntasimme seuraavaksi Rosesiin Vall de Muntjoin laaksoon, jossa kolusimme pusikoita tunnin verran löytäen todella paljon mustapää- ja samettikerttuja, mutta ainoaksi paremmaksi havainnoksi jäi lopulta jokunen kalliopääsky sekä pari tulipäähippiäistä, jotka vihdoin näimme hyvin. Tuuli oli yhä todella kova, mutta sehän lupasi vain hyvää iltapäiväämme ajatellen, sillä otimme suunnaksi Cap de Creusin niemen, jossa tarkoituksenamme oli yrittää nähdä merilintuja. Ajo niemen kärkeen oli pitkä, mutta rannikon läheisillä kukkuloilla kävi tie välillä todella korkealla ja Pla de Gatesissa näimme muutamia todella mukavia lajeja, kuten 3 alppirautiaista (elis Potulle), sepelrastaan sekä vilaukselta pari kivikkotöyhtökiurua (elis Potulle).

Cap de Creussissa parkkeerasimme niemen kärkeen ravintolan edustalle ja kävelimme järjettömässä tuulessa pienen matkan aivan kärkeen kallion taakse tuulen suojaan staijaamaan. Merellä oli aivan käsittämätön kuhina! Baleaarien- ja idänpikkuliitäjiä oli aivan sairaasti, joukossa viipotti myös suulia ja etelänharmaalokkeja, mutta paljon vähemmän. Alkuun liitäjiä ohitti putken kuvan noin sadan linnun minuuttivauhtia ja noin 70% linnuista oli baleaarienliitäjiä loppujen oltua idänpikkuliitäjiä. Jokunen mustanmerenlokki sekä yksittäinen karimetso näkyi myös mutta muuten lajisto oli yksipuolista. Liitäjiä oli myös laskeutuneena veteen uimaan satoja ja eipä niiden lisäksi toki muuta tarvittukaan, sillä tällainen liitäjäpaljous oli aivan mykistyttävä! Toista tuntia staijattuamme löysin kaukaa mereltä oudon näköisen kihun, josta tuli heti mieleen nuori tunturikihu, sillä siivellä ei näkynyt mitään muuta vaaleaa kuin uloimman tai kahden uloimman käsisulan ruoti, muuten lintu oli varsin tumma, mutta yläperä oli hyvin vaalea. Linnun lähestyessä se näytti yhä vain paremmalta, koska se oli samassa kuvassa naurulokkien kanssa ja niitä pienempi. Kun lintu oli lähimmillään, päätin yrittää ottaa siitä videokuvaa, sillä tunturikihu olisi Oriolille elis ja jopa ensimmäinen koskaan Cap de Creusilla! Linnun mentyä ohitsemme olimme sitä mieltä, että kyllä se sellainen oli! Kuitenkin saamani videon pysäytyskuvia katsottuani näytti, että linnulla olisi kuitenkin ollut liikaa valkoista siivellä ja myös muoto näytti sittenkin enemmän nuorelta merikihulta, jolle myös turhan vaalea yläperä sopisi paremmin. Ihmetytti vain, kuinka lintu oli näyttänyt niin erilaiselta luonnossa? Ilman videota olisin ollut varma tunturikihumäärityksestä. Taas kerran osoitti, kuinka tärkeä on saada linnusta kuin linnusta dokumenttia!

Kun ilta alkoi hämärtyä ja liitäjäliikenne oli enää noin 20 linnun minuuttiluokkaa, päätimme lähteä paluumatkalle kohti Olotia. Perille päästyämme söimme kanakeittoa ja paikallisittain valmistettuja kalapuikkoja ennen kuin sammahdimme kuin saunalyhdyt.

20.10. Aamu oli samanlainen kuin edellinenkin ja taas olimme auringon noustessa PNAE:lla, uudella paikalla aloittelemassa laskentaa. Matkan varrella St. Pere Pescadorilta hoidimme projektinomaisesti Potulle minervanpöllön elikseksi erään talon antennilta. Heti laskennan alkuun La Masronalla oli selvää, että lintuja oli huomattavasti vähemmän. Keli oli yhä tuulinen ja aamulla oli niin kylmä, että kaikki vaatteet oli päällä. El Matán allikoilta löytyi merihanhia, fasaaneja, 6 punapyytä ja muutto-, kana- ja varpushaukka lensivät ylitsemme. Kävellessämme merenrantaa Platja Can Cornesissa kohti paria lutakkoa, joiden linnut tuli laskea, alkoi tulla sietämättömän kuuma. Vaatteet vähenivät, mutta sekään ei auttanut, kun lämpötila kohosi reiluun pariinkymmeneen asteeseen. Rantakävelyllä löytyi jokunen tundrakurmitsa, mustajalkatylli ja tylli sekä kuovi, mustakaulauikku, heinäkerttu, sinirinta sekä pari etelänisolepinkäistä (taas elis Potulle). Yleisin ääni ruovikoista ja pensaista oli silkkikerttusen räjähtävä laulusarja. Palatessamme hiestä märkinä rantaa takaisin päin lensi ylitsemme sinisuohaukka. Autolle palasimme erään leirintäalueen puiston läpi, mutta rarimuuttajia ei löytynyt, pari hippiäistä kuitenkin. Auton luo päästyämme kiipesimme vielä todella korkeaan maisematorniin, josta oli mukava nähdä, millaisella alueella olimme kahden päivän aikana lintuja laskeneet. Tornin viereisessä puistikossa huusi pikkutikka pariin otteeseen.

Käytyämme syömässä herkulliset juustopihvit läheisessä kylässä, jatkoimme vielä muutaman laskentakohteen siten, että Oriol tipautti ensin Potun, sitten minut ja jatkoi itse vielä yhteen paikkaan laskemaan linnut. Kaikki alueet olivat todella pieniä ja nopeita, mutta lintuja oli kaikissa ihan mukavasti. Näin nämä paikat hoituivat kaikki noin puolessa tunnissa ja niinpä pääsimme kohtuu aikaisin paluumatkalle kohti Olotia, sillä meillä oli suunnitelmissa jatkaa seikkailujamme jo illasta.

Olotissa pakkasimme tavarat ja lähdimme kohta ajamaan kohti länttä. Tipautimme Sulan Marian vanhempien luokse ja sitten meillä oli edessä reilun kolmen tunnin ajo Katalonian ja Aragonin rajaseudulle. Olimme perillä Mequinensassa iltamyöhään ja kurvasimme Oriolin ystävän Juanin pihaan. Potu yritti pihalla havaita kylän tornipöllöä tuloksetta, kun me jutustelimme Juanin kanssa (toki jutustelu oli täysin kataloniankielistä). Juanin kautta meille järjestyi majoitus lähellä olleista kahdesta bungalovista. Ulkoapäin kauhean näköiset hökötykset olivat kuitenkin sisältä todella viihtyisät, joten pian nukuimme jo tyytyväisinä ja näimme unta seuraavan päivän puoliaavikkolajeista!

Erilaista lajistoa

21.10. heräsimme kasilta ja ulkona vallitsi tyypillinen Katalonian ja Aragonin rajaseudun säätila eli sumu. Aamu oli kuitenkin huomattavasti lämpimämpi kuin mihin olimme tottuneet. Kulorastaita ja mustakottaraisia lensi viljelyalueen ympäristössä joka puolella. Pian Juan saapui ja nopean aamukahvin jälkeen suuntasimme läheisille La Granja d’Escorpin kuiville kukkuloille retkelle. Heti ensimmäisellä pysäyksellä löysimme muutaman mustataskun (elis Potulle) sekä kivikkotöyhtökiuruja. Valitettavasti oppaamme oli ehkä hieman turhankin innokas ja hän kiiruhti meitä seuraavalle mukamas paremmalle paikalle, joka sitten olikin täysin tyhjä, joten kuvat näistä mukavista lajeista jäivät saamatta. Toki kiireeseen oli aihettakin, sillä tärkein projektilajimme oli vielä edessäpäin. Niinpä jatkoimme kukkuloiden välistä Secá Granjan puoliaavikkomaiselle tasangolle, jolla pysähdyimme pari kertaa havaiten vain ruskokertun ja etelänisolepinkäisen, mutta jatkettuamme matkaa löytyi taivaalta 4 ylitsemme lentänyttä hietakyyhkyä! Elis minullekin! Hietakyyhkyt, kaksi koirasta ja kaksi naarasta, lensivät varsin komeasti vierestämme ja lähes samaan aikaan kuului takaamme alppivariksen rääyntää ja pari alppivarista laskeutui läheisen talon katolle (taas elis Potulle). Läheiseltä pellolta löysimme vielä kiuruparvesta 4 arokiurua (tarvitseeko edes sanoa – elis Potulle). Myöhemmin eräältä pellolta löytyi vielä 7 hietakyyhkyä, mutta nämäkin olivat todella arkoja, ilmeisesti käynnissä olevasta punapyymetsästyksestä johtuen. Toivottavasti nämä Katalonian lajinsa viimeiset edustajat eivät tule ammutuiksi!

Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme Juanin suuntasimme läheiselle Aitonan Arrossars Fondo Lliteran vetiselle peltoalueelle, jolta oli noin viikkoa aiemmin löytynyt tundrakurppelo. Ensimmäisiltä pelloilta löytyi vain hyyppiä ja pässejä mutta keskempää suurta aluetta löysimme vihdoin muitakin kahlaajia. Mustapyrstökuirien ja suokukkojen seasta löysimme etsimämme kurppelon ja Potu kuittasi jo päivän viidennen eliksensä! Kahlaajat olivat aivan järkyttävän arkoja, joten etäisyydestä ja hurjasta lämpöväreilystä johtuen en saanut linnusta oikein minkäänlaista kuvaa skouppamallakaan, vaikka vietimme paikalla toista tuntia. Pellon reunalta löytyi myös ruskohaikara ja perimmäiseltä pellolta 11 pikkutylliä ja taivaalla alkoi päivän yhä vain lämmetessä kaarrella hanhikorppikotkia.

Vielä vuoristoon

Pian otimme suunnan Pyreneiden vuoristoon, sillä meillä oli vielä yksi tärkeä projektilaji suunniteltuna päivälle. Ajoimme kohti komeita vuoristomaisemia ja noin tunnin ajon jälkeen pysähdyimme erääseen kallionkielekkeiseen jokivarteen, mutta pian Oriol päätti, että jatkaisimme saman tien paremmalle paikalle. Niinpä ajoimme vielä lähes tunnin kivuten yhä korkeammalle vuoristoon ja maisemat muuttuivat aivan päätähuimaaviksi! Näimme Upean hanhikorppikotkaparven haaskalla tien vieressä, mutta linnut nousivat siivilleen lähes saman tien, kun pysähdyimme niitä ihailemaan.

Kaikkein komeimpien kielekkeiden keskellä sitten pysähdyimme ja lähdimme kävelemään. Niskat kipeinä tuijottelimme kallionkielekkeille ja niiden yläpuolella lenteleviä hanhikorppikotkia. Noin vartin niskat nurin kuljettuamme näimme Potun kanssa vilaukselta noin varpusen kokoisen linnun vilahtavan korkealla yläpuolellamme erään kielekkeen taakse. Singahdimme hieman takaisin tulosuuntaamme ja ehdin taas nähdä vilauksen linnusta katoamassa taas seuraavan kielekkeen taakse. Juoksimme vielä pikkumatkan, jolloin näimme kyseiselle seinämälle, jossa taas näin linnun taas lennähtävän. Laitoin putken pystyyn ja siinä se oli – kalliokiipijä! Ehdimme kaikki katsoa lintua nopeasti, ennen kuin se yhtäkkiä tipahti alaspäin ja katosi. Elis potulle ja 300. vuodari Oriolille Kataloniasta. Itsellenikin tämä oli vasta toinen havainto tästä mystisestä lajista. Upea juttu!

Kohti kaakkoa

Hetken haeskelimme vielä samaa tai uusia kalliokiipijöitä mutta havainnot jäivät hanhikorppikotkiin, yhteen taivaalla kaarrelleeseen isohaarahaukkaan sekä useisiin peippo- ja vihervarpusparviin, joita muutti laakson yläpuolella. Saattoi vain kuvitella, miten paljon lintuja muutti paikalla hyvänä muuttopäivänä aamuisin. Lopulta meidän oli lähdettävä pitkälle siirtymälle kohti kaakkoa. Suuntasimme halki Katalonian kohti Ebro-deltaa ja matka oli pitkä ja uuvuttava, onneksi Oriol jaksoi hyvin ajaa ja olihan matkan varrella välillä lintujakin. Näimme mm. aivan käsittämättömän, ainakin 4000 lehmähaikaran parven yöpymälennollaan.

Lopulta olimme Ebro-deltan El Canal Vellin lintuasemalla yhdeksän jälkeen illalla. Majoituimme vieraille tutkijoille tarkoitettuun huoneeseen ja kiittelimme ja hyvästelimme Oriolin, joka jatkoi kohti pohjoista yöpymään vanhempiensa luokse ennen kuin jatkaisi kotiinsa töihin.

Tutustuttuamme hieman asemaan ja sen ympäristöön pilkkopimeässä, saapui kauppareissulla ollut rengastaja Pep paikalle ja hän olikin vanha tuttu kymmenen vuoden takaa, olimme tavanneet lyhyesti sekä Ebrolla että Vicissä, mutta muistin kyllä tämän mukavan hepun hyvin! Vaikka Pep ei juuri englantia puhunut, oli heti selvää, että meillä tulisi olemaan mukavaa! Potu saikin hoidettavakseen Pepin kanssa kommunikoinnin, jolloin puhuminen oli molemmilla sopivan yksinkertaista englantia.
Aika pian olimme valmiit nukkumaan, vaikka pihalla ruovikoista ja mereltä kuuluneet monet linnunäänet; haikaroita, sulttaanikanoja, liejukanoja ym. kyllä houkuttelivat äänittäjää viettämään vielä aikaa pihalla, mutta josko seuraavana yönä sitten?

Ebro-deltalla rengastelemassa

22.10. Heräsimme 7:15 ja kohta olimme jo pihalla ihmettelemässä yli lentäviä haikaroita, joista valtaosa oli hieman yllättäen jalohaikaroita. Ikkunoiden luona kiepui vielä aivan valoisassa lepakoita ja kävimme tutustumassa aivan huoneemme edustalla häkeissä olleisiin hoidokkeihin; 10 vuoden takaa tuttuun haarahaukkaan sekä huuhkajaan. Ekalle verkkokierrokselle lähdimme yhdessä Pepin kanssa klo 8:15. Yö oli ollut lämmin ja kuiva, joten meillä oli saappaat ensimmäistä ja viimeistä kertaa jalassa Kataloniassa. Verkoista löytyi mukavasti lintuja: silkkikerttusia, punarintoja, tiltaltteja sekä laulurastaita kaikkia muutama tai pari ja yksittäinen pajusirkku. Asemalla Pep hoiti rengastuksen ja me Potun kanssa kuvasimme kaikki lajit, olihan minullakin aivan liian kauan siitä, kun olin viimeksi päässyt käpälöimään edes tavallisia pikkulintuja. Kohta olikin jo seuraavan kierroksen aika ja nyt Pep suuntasi kiertämään puolet verkoista ja me aseman toisen puolen. Lintuja oli taas mukavasti ja asemalla Pepin naamasta näki heti, että nyt oli hänellä jotain mukavaakin pussissa odottamassa! Tuttuun tyyliin hän jätti tämän linnun viimeiseksi, joten kuvailimme tätä ennen jo rytikerttusta ja mustarastasta ym. ennen kuin hän viimein otti viimeisen pussin käsittelyyn ja siellä oli jo aikaisemmin parilta paikalta yrittämämme osmankäämikerttunen! Potun elislajia kuvatessamme Pep yhtäkkiä kuitenkin toi meille vielä kaksi pussitiaistakin kuvattavaksi – mihin lie hän oli nämä piilottanut? Kuvaussessioiden jälkeen oli taas seuraavan kierroksen aika.

Aika kului mukavasti verkkoja kierrellen keskipäivään saakka, jolloin lintujen tulo alkoi selvästi hiljentyä. Lintuja oli kuitenkin tullut mukavan monipuolisesti. Verkkokierrosten välillä oli nyt ollut enemmänkin aikaa tutustua asemaan ja kävimme katsomassa myös muita hoidokkeja: minervanpöllöä, tuulihaukkaa ja neljää hanhikorppikotkaa. Kilpikonnia oli myös altaissa runsaasti ja aika kului myös pihapiirin ympäristössä liikkuneiden välimerenlokkien ääniä ihmetellessä ja yhtä tolpan nokkaan laskeutunutta lokkia kuvaillessa. Päivän saaliina saimme vielä toisen osmankäämikerttusen, joka oli vielä hienomman värinen kuin ensimmäinen oli ollut, paikalla harvalukuisen rengastuslajin samettipääkertun, leppälinnun, joka lie ollut syksyn viimeinen sekä syksyn ensimmäiset peukaloisen ja hippiäisen ym. Ennen kolmea suljimme verkot muutamaksi tunniksi, sillä linnut eivät juuri liikkuneet.

Neljän pintaan suuntasimme Pepin kyydillä bongaamaan Oriolin hänelle ilmoittamaa mustahaikaraa 15 minuutin ajon päähän deltan alkupäähän. Haikara löytyikin aivan tien vierestä, mutta valitettavasti se lennähti kauemmas viljelyksille. Eräällä vetisellä viljelyksellä pyöri runsaasti valkoposkitiiroja (liekö sadas elis Potulle?) seassaan yksi nuori mustatiirakin.

Päästyämme takaisin asemalle, nostimme taas verkot pyyntiin ja kiersimme verkkoja aina pimeään saakka. Lintuja tuli vain vähän ja lajisto oli tavallista, joten verkkokierrosten välissä ehdimme kivuta aseman torniin katsomaan merenlahden lajistoa kunnolla. Sorsia kertyi lahdelle aivan järkyttäviä määriä joukossa mm. 220 punapäänarskua! Tuuletettuamme hetken Potun elikseksi saamaa pronssi-iibistä näimme seuraavan verkkokierroksen aikana ensin pikkuhaikaran (elis Potulle) ja sitten lahdella aivan valtaisan pilven suuria tummia lintuja, joita Potu itsepintaisesti väitti merimetsoiksi, koska kieltäytyi uskomasta väitettäni, että ne olivat iibiksiä. Eihän niitä kuulemma voinut olla Maailmassa noin paljon! Torniin taas kiivettyämme oli Potun uskottava silmiään, lahdella kiepui huikea 1500 pronssi-iibiksen parvi! Myös muita haikaroita oli todella runsaasti ja myös suokukkoja saapui suuria parvia lahdelle, pikku-uikkujakin laskin toistasataa. Iltahämärissä alkoi rannoilla järkyttävä pauke, kun metsästäjät aloittivat Pepin mukaan liejukanametsästyksen. Itse kyllä epäilen, että kaikkea mikä liikkui ammuttiin, sillä niin kovaa oli jytinä koko ajan! Paukkeen lomassa plokkasimme ensimmäisen ohilentävän yöhaikaran ja pian sammakkomaista ”kvak” –ääntä kuului sieltä täältä. Yhteensä havaitsimme ainakin 40 yöhaikaraa ennen kuin oli liian pimeä ja pimeässäkin ääniä kuului tuon tuosta. Pauketta riitti pitkälle yöhön, joten minulla jäi öiset äänitykset saamatta. Toki sulttaanikanat olivat nyt paukkeessa paljon hiljempaa kuin edellisyönä. Viimeisellä pimeässä suoritetulla verkkokierroksella tuli vielä mukava saalis – valkotäpläsinirinta. Nukkumaan mentiin jo ennen kymmentä.

Toinen päivä Ebro-deltalla

23.10. Heräsimme aikaisin ja itse singahdin saman tien pihalle kokeilemaan hämärälintujen äänittämistä. Jokunen yöhaikara kvaakkui vielä mikrofonillleni ja liejukanat sekä pikku-uikut olivat aktviisia, mutta sulttaanikanat olivat hieman turhan hiljaisia. Joitakin erilaisia ääniä sekä pari kunnon töräytystä sentään sain lopulta purkkiin. Metsästäjiä oli yhä maastossa, mutta nyt paukutus oli jo aika harvaa, liekö kaikki liejukanat ja suurin osa muistakin linnuista oli jo ammuttu?

Ensimmäinen verkkokierros tehtiin 8:15 Potun kanssa, kun Pep oli hieman nukkunut pommiin. Niinpä Potu hoiti hiljaisemman puolen ja itse suuntasin paremmalle puolelle. Minulla olikin lintuja oikein mukavasti, mutta Potun oli tyytyminen vain muutamaan sitäkin vaikeammin kiinni olleeseen tirppaan. Mukavimpana lajina minulla oli pussissa pikkuisen isompi otus, jonka Pep tietysti jätti viimeiseksi. Eipä Potu arvannut oikein ennen kuin näki otuksen, se oli liejukana. Ainakin yksi oli siis vielä yön sodasta selvinnyt.

Seuraavilla kierroksilla oli yllättäen todella paljon hiljaisempaa, sentään yksi reissupinna eli rastaskerttunen saatiin. Aikaa jäikin taas enemmän lähilinnuston tarkkailuun, mutta sinirintaa ja välimerenlokkeja kummempaa ei kävelymatkan päästä löytynyt.

Tiesimme, että Pep oli aamun aikana lähdössä junalla Barcelonan kautta Olotin lähellä pidettävään rengastajien kokoukseen, johon Oriolkin oli menossa ja me olimme suunnitelleet lähtevämme Barcelonaan illalla, mutta kun Pep yhä puolen päivän jälkeen touhusi asemalla, otimme esille ajatuksen, josko me lähtisimme samalla junalla kuin hän, jolloin illalla uutena paikalle tulevan rengastajan ei tarvitsisi sotkea päiväohjelmaansa meitä rautatieasemalle kuskaten. Tämähän sopi ja kahden aikaan suljimme verkot ja pakkasimme tavaramme ja lastasimme ne Pepin Pajeroon.

Kohti Barcelonaa taas

Pian ajoimme läpi deltan kohti läheistä Deltebren kaupunkia, josta junamme lähti kohti Barcelonaa. Junamatkalla katselimme rantamaisemia ja ihmettelimme tunneleiden määrää ja vähän ankean näköisen Tarragonan jälkeen näimme muutaman kauluskaijan lentämässä ruovikkoisen alueen yllä – elis Potulle!

Juna oli reilusti myöhässä, mutta meillähän ei ollut mitään kiirettä mihinkään. Lopulta me jäimme Santsilla kyydistä ja hyvästelimme ja kiittelimme Pepin, joka jatkoi seuraavalle asemalle, jossa vaihtaisi toiseen junaan. Aseman pihalta yritimme löytää taksikuskia, joka osaisi englantia ja lopulta sellaisen löysimme. Tarkoituksenamme oli pyytää häntä viemään meitä edulliseen hotelliin, mutta tämäpä ei onnistunutkaan. Sesongin takia hotellit olivat täysiä ja vaikka kuski koko matkan yritti meille puhelimitse jonkun avustuksella löytää netistä huonetta, ei hän lopulta voinut muuta kuin viedä meidät La Ramblalle, jonka lähistöltä hänen mukaansa kyllä löytyisi jostain huone. Tämä oli tietenkin painajainen numero yksi meille – olla La Ramblalla aivan järkyttävässä turistimassassa kaikkine matkatavaroinemme ja varkaitahan alueella on ja paljon! Ei siinä auttanut kuin jättää Potu tavaroiden kanssa parkkiin ja itse suuntasin etsimään huonetta. Heti ensimmäisessä oli yksi vapaa huono, mutta hinta 210€ ei oikein miellyttänyt. Seuraavat 3 hotellia olivat sekä kalliita että täysiä, joten siirryin koluamaan hostelleja. 6 ensimmäistä olivat täynnä ja sitten vastaan tuli Youth hostell. Siellä oli tilaa, mutta kaikkine tavaroinemme en olisi silti sinne mennyt mistään hinnasta; yöllä oli kuitenkin tarkoitus nukkuakin eikä seurata muiden kämpässä olevien tekemisiä. Niinpä jatkoin syrjäkujia aina vanhan kaupungin liepeille saakka, josta löysin ihmeen kaupalla Maailman ankeimman näköisen hostellin, jossa oli huone vapaana. Huoneessa ei ollut mitään muuta hyvää kuin lukot ovissa sekä hinta 40€. Mutta tässä tilanteessa yli tunnin kierrelleenä en enää voinut muuta kuin ottaa sen. Potun ilme oli kuvaamisen arvoinen, kun hän näki, millaisessa läävässä pitkän reissumme viimeisen yön viettäisimme, mutta eipä hänelläkään ollut varaa valittaa, olimme kuitenkin saaneet katon pään päälle ja voisimme vielä illan ja seuraavan aamun kulkea vapaasti ilman matkatavaroitamme. Eihän huoneessa ollut kuitenkaan tarkoitus kuin nukkua ja kun vielä suihkukin oli aivan toimiva, olimme lopulta ihan tyytyväisiä. Eipä oltu ainakaan kaukana keskustasta tai metroasemista.

Illan vietimme La Ramblalla muiden turistien joukossa kierrellen ja tietysti kävimme syömässäkin. Nukkumaan palasimme klo 23:00.

Vielä elis ennen kotimatkaa

24.10. Heräsimme seiskalta ja kasin pintaan olimme kävelleet La Ramblan päähän Plaza de Catalunyan asemalle, jossa otimme junantapaisen Baixador de Villadreariin. Puolen tunnin junailun jälkeen nousimme asemalla, jonka ympäristössä oli komeaa männikköä ja Oriolin antamien ohjeiden mukaisesti lähdimme heti ensimmäistä tietä pitkin kiipeämään läheiselle kukkulalle. Tulipäähippiäisiä ja töyhtötiaisia oli useita ja pienen kävelyn jälkeen väisteltyämme useita maastopyöräilijäporukoita, kuulimme viimein edestämme lehtokerttumaista laulua. Tiesimme, ettei kyseessä suinkaan olisi lehtokerttu enää tähän aikaan vuodesta ja kohta löysimmekin puskasta ensimmäisen punanokkaisen ja punarintaisen Leiothrixin! Mikä ikinä lintu olikaan suomeksi? Tähän bongaukseen johtanut tarina on niin hauska, että se pitää kertoa kokonaisuudessaan: Ensimmäisenä iltana Oriolin luona tämä esitteli minulle lintukirjahyllynsä ja vinkkasi, että jos jotain mielenkiintoista löytyy, niin siitä vaan iltalukemiseksi. Silmäni osuivat heti uuden näköiseen Birds of Catalunya -kirjaan ja nappasin sen kouraani, avasin sattumanvaraisesti yhden sivun ja: ”Mikä hemmetti tuo on?”, ”Se on Leiothrix, niitä on nykyään Barcelonan lähellä runsaasti ja se on ihan pinnakelpoinen laji”. Kirjan kuvassa oli omituinen vihreä varpuslintulaji, jolla oli punainen rinta ja nokka. No tämä jäi tällä kertaa tähän, mutta kun Oriol kuuli, että tulisimme ennakkosuunnitelmista poiketen viimeiseksi yöksi Barcelonaan, emmekä olisikaan viimeistä yötä Ebro-deltalla, josta meillä olisi ollut aivan liian kiire lennollemme, hän päätti suunnitella meille aamuohjelmaa. Tottahan toki meitä kiinnosti nähdä omituinen häkkilintu, mikä lie Leiothrix? Ja nyt meillä oli niitä nenän edessä puskassa, mutta kameravehkeemme olivat jo hotellilla pakattuina. No, oli Potulla sentään kameransa, mutta maisemaokulaarilla, mutta saatiin silläkin sentään todistusaineistokuvat otettua lajista. Ja lajihan oli nimeltään tulirintatimali ja siitä sai ihan virallisesti WP-pinnan.

Kohta jo junailimme takaisin Barcelonaan, jossa söimme maittavat aamiaiset, haimme hotellilta tavarat ja otimme La Ramblalta taksin lentoasemalle.

Baltic Airlinesin koneemme lähti klo 13:55 ja Riikaan laskeuduimme Suomenkin aikaa klo 18:00. Kuluttelimme aivan täydellä asemalla aikaa lähinnä pizzaa jonottaen ja syöden ja klo 20:10 lähti koneemme Helsinkiin. Kotimaan kamaralle laskeuduimme klo 21:30 ja asemalla olivatkin Kirsi Potua ja isäni minua vastassa. Heitimme toisillemme hyvästit ja Potu ja Kirsi ottivat suunnan Mikkeliin, minä Parikkalaan ja isäni lähti kokeilemaan, miten sunnuntai-iltana pääsisi julkisilla Kirkkonummelle? Lopulta olin Parikkalassa hieman ennen kahta yöllä, Potun ja isäni oltua noin yhtä aikaa kotonaan (eipä ollut paljon busseja ja junia kulkenut Kirkkonummelle).

Olipahan taas melkoisen intensiivinen 5 viikkoinen takana! Lajeja oli tullut kirjattua 260, joista minulle 8 wp-pinnaa ja Potulle vaatimattomat 38!

J.A.

Yksi vastaus artikkeliin ”Espanja Katalonia 16.-24.10. 2010

  1. Päivitysilmoitus: Birdersdiary » Vuosi 2010 – kuukausittaiset kertomukset

Kommentointi on suljettu.