Kevättä

Kevät alkoi viimein nostaa hieman päätään 19.3. jolloin staijailin Savon nuorison eli Veikka Kososen ja Oskari Sauniston kanssa patotiellä reilut viisi tuntia. Varpushaukka, muutama hiirihaukka, sepelkyyhky, yhä vain sama paikallinen kiuru, isolepinkäinen, peippo, tikli, muutama pikkukäpylintu sekä pulmunen nähtiin. Tikkojakin mukavasti mukavasti – harmaapää-, valkoselkä- sekä pikkutikka. Seuraavana päivänä keli oli arktisempi ja staiji jäi pariin tuntiin ja havainnot vaisummaksi: Kiuruja näkyi 5 muuttavaakin sekä 15 töyhtöhyyppää, 4 kottaraista ym. Illalla lyhyellä pöllökuuntelulla kuului Kannaksella helmipöllö.

Viikolla mainittavia havaintoja olivat 21.3. merikotka sekä 18 hyyppää, 22.3. 5 merikotkaa, 41 hyyppää sekä 3 sepelkyyhkyä ja kanadanhanhi Särkisalmen pienessä sulassa, 23.3. pari uuttukyyhkyä, räkättirastas ja hemppo, 24.3. telkkä, pari todennäköistä vuorihemppoa muuttavana ja 25.3. Särkisalmella oli jo parit telkät ja isokoskelot. Viikonloppu menikin taas surkeissa keleissä ja pelihommissa, joten havainnot jäivät 27.3. Imatralla motarin varressa nähtyihin pariin kangaskiuruun.

Surkeat kelit jatkuivat viikollakin mutta perjantaina 1.4. alkoi taas tapahtua, kun Siikalahdella näkyi kurki, uuttu- ja 28 sepelkyyhkyä, pitkästä aikaa 14 hyyppää, peippo ja 14 pulmusta. Viikonloppu meni taas pelihommissa Vierumäellä 40-v kaukis-SM-turnauksessa, jossa tuloksena oli välttävä 4. sija. Lisäksi katkaisin peleissä hampaan sekä pari kylkiluuta. Alkaa ukko tulla liian vanhaksi pelihommiin… Matkan varsilta kertyi kuitenkin havaintojakin mm. 2.4. nokkavarpunen Imatran Kuparista sekä tuulihaukka Joutsenon Korvenkannasta ja 3.4. kanahaukka Koitsanlahden Kapakkasuolta.

Olisin vammojen takia jäänyt sairaslomalle, mutta perjantaina oli alkanut myös Tehyn hoitajien lakko. Niinpä olin vapaa retkeilemään niin paljon kuin halusin. Mutta kelit olivat yhä vain todella arktisia. 4.4. Siikalahdella tarkeni olla reilut pari tuntia ja näkyi mm. 6 merikotkaa, 90 sepelkyyhkyä, 7 pulmusta ym. Kun olin ihan jäässä, kävin etsimässä parit pähkinänakkelin pesät.

5.4. lunta oli tullut oikein urakalla ja niinpä ei yllättänyt, että parhaat havainnot tulivat ihmisten ruokinnoilta. Terävän Minna laittoi minulle kuvan tunnistamattomasta linnusta hänen ruokinnallaan ja sehän oli yllättäen kangaskiuru, joka piti tietysti käydä Siromäessä katsomassa. Myös peippoja oli ruokinnalla jo kymmenen lintua. 6.4. lyhyt staiji tuotti 42 sepelkyyhkyä, 6 kurkea, 12 kiurua sekä yllättäen koiras sinisuohaukan, joka ei jotenkin sopinut aivan talviseen maisemaan ja keliin. 7.4. taas lyhyt ja jäinen visiitti tuotti vain tuulihaukan ja Imatran hammaslääkärireissulla näin 22 pulmusta sekä ampuhaukan Kaukopäässä. 8.4. Parikkala-vuodariksi tuli vihdoin sinisorsapari Särkisalmelta.

9.4. tuli sitten kevät kunnolla! Staijasimmekin Veikan kanssa klo 7:00-15:30 ja porukkaa kävi lavalla muutenkin mukavasti. Havaintoja kertyi mukavasti: 21 tundrametsähanhea, 8 isokoskeloa, 4 ruskosuohaukkaa, 10 varpus- ja 10 hiirihaukkaa, 2 kalasääskeä, 2 tuulihaukkaa, muuttohaukka, 32 kurkea, 191 töyhtöhyyppää, kuovi, metsäviklo, 2 taivaanvuohta, 26 nauru-, 1 kala- ja 1 selkälokki, 2 uuttu- ja 230 sepelkyyhkyä, pari kangaskiurua, 4 niittykirvistä, 15 västäräkkiä, 62 musta-, 29 räkätti-, 4 kulo- ja 1 pikkurastas, 160 peippoa, 2 hemppoa, 16 pulmusta sekä 6 pajusirkkua ja Kannaksella kuului peukaloinen sekä näkyi nakkelipari.

Sunnuntaina 10.4. staijasimme klo 7-11:00 Veikan ja Oskarin sekä Punnosen Pekan kanssa vähän heikommassa kelissä. Lintuja näkyi paljon vähemmän kuin edellispäivänä, mutta mainittavampia olivat 4 merimetsoa, kuovi, 3 uuttukyyhkyä sekä taas kangaskiuru ja hemppo ym.

11.4. heräsin kylkikipuisena aamuyöstä ja suuntasin metson soidinta katsomaan ja näInkin pienellä alueella 4 ukko- ja yhden akkametson, mutta kuvat jäivät autosta vaatimattomiksi. Yksi lehtokurppa ja vihdoin pakokärkikin näkyi reissulla vuodariksi. Sitten staijailin taas pitkän päivän klo 7:30-15:00 Lappeenrannasta saapuneiden Sojamon Esan ja Ritan Reijon sekä Lötjösen Matin kanssa ja näimme 20 tundra- ja 3 taigametsähanhea, 10 tundra-, 2 kanadan- ja 4 valkoposkihanhea, komean jp merimetson, 5 merikotkaa, sinisuohaukan, 7 kuovia, taivaanvuohen, 80 naurulokkia, 40 niittykirvistä, jopa noin sata västäräkkiä, laulurastas, 3 hemppoa ym.

12.4. klo 7:30-14:00 Kalmarin Petrin ja vaihtuvan porukan kanssa näimme 45 tundrametsä- ja 1 tundra-, sekä 18 kanadanhanhea, tien yli kyyristellen hiippailleen kaulushaikaran, harmaahaikaran, 6 merikotkaa, sinisuohaukan, 3 kalasääskeä, 16 kuovia, taas kangaskiurun, punakylkirastaan, 3 pyrstötiaista, 6 hemppoa ym. Ja 13.4. klo 7:30-12:0 Laarin Merjan kanssa näimme mm. 4 tuulihaukkaa, metsäviklon, 7 taivaanvuohta, palokärjen, pari punarintaa, 11 kulorastasta, hempon ja Huhmarisessa näin taas 2 kangaskiurua, joita on ilmeisesti lumisen kevään ansiosta näkynyt enemmän kuin koskaan.

14.4. staijailin klo 8:30-12:00 ja mainittavia havaintoja olivat mm. 28 tundra-, 1 meri- ja 2 valkoposkihanhea, pari kaulushaikaraa, muuttaen lahdelle saapunut haarahaukkapari, kapustarinta, 35 kuovia sekä metsäviklo.

Sitten lähdin ajelemaan Suomen halki. Hämeenlinnassa kävin kaupassa ja Citymarketin rannassa näin pari meriharakkaa, muutaman silkkiuikun sekä nokikanoja ja sitten hain Hannan rautatieasemalta kyytiin. Hanna oli ollut viikon Helsingissä opettamassa dioraamamaalausta. Sitten jatkoimme lähes yhtä soittoa Kristiinankaupungin Siipyyseen, jossa olimme iltapimeässä, pystytimme leirimme ja kävimme nukkumaan.

15.4. heräsimme viideltä ja pikkuhiljaa hilauduimme Siipyyn lintutornille, jonne saapui kohta Veikko Forsberg ja myöhemmin myös Matti Pajunen. Oli mukava taas olla toista kertaa Pääsiäisen vietossa Siipyyssä mukavassa porukassa merta tuijottamassa! Staijailimme puolille päivin ja lähes kaikista uimaan kykenevistä linnuista tuli vuodenpinna, koska sisiksessä meillä oli vielä kaikki paikat olleet täysin jäässä. Mukavia havaintoja ja vuodareita olivat mm. 18 merihanhea, 18 haapanaa, 4 harmaa-, 2 lapa- ja 10 jouhisorsaa, 14 tukkasotkaa, 816 haahkaa, 34 allia, 1276 mustalintua, 54 pilkkasiipeä, 9 uiveloa, 152 tukkakoskeloa, 109 kaakkuria, kuikka, 5 härkälintua, jonkin vesilinnun merestä napannut kanahaukka, kalasääski, 188 meriharakkaa, pari tylliä, 482 kuovia, 6 merikihua, 20 riskilää ja ruokkia, 9 selkälokkia, 4 rautiaista, 44 kulorastasta, 10 hippiäistä, 1205 peippoa, 14 hemppoa, 5 lapinsirkkua, 55 pulmusta jne.

Iltapäivällä kävimme ensin Härkmeren pelloilla, jossa näkyi parhaana havaintona ristisorsa ja 6 harmaasorsaa sekä Kristiinankaupungin ja Karijoen rajamailla pelloilla katsomassa hanhia ja ihmettelimme kuinka täälläkin lähes puolet metsähanhista oli tundrametsähanhia ja tundrahanhiakin oli runsaasti. Näimme myös kymmenkunta lyhytnokkahanhea.

16.4. staijasimme taas klo 5:30 – 12:00 seuranamme tällä kertaa Ilkka Iivonen. Mukavampia havaintoja olivat 69 metsä- ja 2 lyhytnokkahanhea, 28 valkoposkihanhea, 266 sini- 27 jouhi- ja 6 lapasorsaa, 882 haahkaa, 20 uiveloa, 61 kaakkuria, 3 kuikkaa, 3 silkki- ja mustakurkku-uikkua, 2 harmaahaikaraa, rusko- ja sinisuohaukka, 602 kuovia, joista 126 muutti yhdessä parvessa, 2 metsävikloa, 5 merikihua, 34 riskilää, 2 räyskää, 1275 naurulokkia, 2 suopöllöä, 97 kulorastasta, 1400 peippoa, 16 järripeippoa, 63 urpiaista, 107 keltasirkkua ym.

Iltapäivällä yritimme vastaanottaa Porista pohjoiseen muuttanutta isohaarahaukkaa Härkmerellä, mutta sepä palasi takaisin Poriin. Näimme pari piekanaa ja 4 tylliä ym.

17.4. staijiporukassamme olivat mukavana seurana Veikko Forsberg, Ilkka Iivonen, Sami Jansson sekä Kari Korhonen ja puoleen päivään mennessä näimme aiempiin aamuihin poikkeavina tai muuten parempina havaintoina 215 valkoposkihanhea, 6 ristisorsaa, 226 sinisorsaa, 323 tukkasotkaa, 1486 haahkaa, 156 allia, 8062 mustalintua, 456 pilkkasiipeä, 500 telkkää, 211 tukka- ja 266 isokoskeloa, 32 uiveloa, 282 kaakkuria, 8 kuikkaa, 15 silkkiuikkua, 80 härkälintua, 6 mustakurkku-uikkua, 7 harmaahaikaraa, kaikkia muita erityisesti lämmittäneen merellä muuttaneen haarahaukan, 4 ampuhaukkaa, 453 kuovia, 7 merikihua, 145 ruokkia, 6 räyskää, 5 kalatiiraa, 1705 naurulokkia, 583 sepelkyyhkyä, kangaskiurun hieman liian kaukaa etelään matkanneen pienen kiurun, joka ei oikein voinut olla mikään muu kuin lyhytvarvaskiuru, luotokirvisen, 122 västäräkkiä, 147 kulorastasta ym.

Iltapäivällä kävimme Storsjöträsketillä ilman mainittavampia havaintoja.

18.4. torni oli taas hyvin miehitettynä, kun seuranamme olivat Jukka Koskelainen, Ilkka Iivonen, Sami Jansson, Kari Korhonen sekä Paavo Sallinen ja puolilta päivin lähdettyämme, saapui staijia jatkamaan vielä Veikko Forsberg. Päivän mainittavia havaintoja olivat 170 metsähanhea, tundrahanhi, 3 ristisorsaa, 204 tavia, 2142 haahkaa, 2 vähän kaukaa muuttanutta koiras kyhmyhaahkaa, 6433 mustalintua, 547 pilkkasiipeä, 720 telkkää, 250 kaakkuria, 6 mustakurkku-uikkua, 16 merikotkaa, tylli, 2 räyskää, 7 kalatiiraa, sarvipöllö, 105 kulorastasta jne.

Puoliltapäivin lähdimme ajelemaan kotia kohti ja heti alkumatkasta huomasimme, että autostamme oli mennyt kuskin puoleinen jousi poikki. Niinpä emme turhia pysähdyksiä tehneet, vain virtavästäräkin hoidimme tien vierestä Merikarvian Lankoskelta, mutta muuten jatkoimme matkaa vaikka Porissa olisi voinut olla isohaarahaukkakin tarjolla. Porin läpiajon havainnot jäivät meillä fasaaniin ja mustavariksiin. Lopulta stoppasimme kuitenkin lähellä kotia Simpeleen Ritakoskella, josta bongasimme 10 minuutissa virtavästäräkin ja kuningaskalastajan. Ja kävimme vielä patotielläkin kuuntelemassa kaulushaikaroita, kuutta luhtakanaa ym.

19.4. oli edessä paluu arkeen, mutta ruokatunnilla lahdella näkyi jo 84 sinisorsaa, 44 tavia, 3 puna- ja 1 tukkasotka, sinisuohaukka, 2 piekanaa, 11 nokikanaa sekä pikkutikka. Tetrisuolla näkyi iltapäivällä vielä punajalkaviklo.

Lakon olisi pitänyt taas jatkua, mutta sen sitten peruttiinkin yhtäkkiä ja niinpä viikolla käynnit lahdella olivat lyhyitä. 20.4. vuodariksi kuului muuttava metsäkirvinen, Särkisalmella näkyi muutama uivelo ja Parikkala-vuodariksi terkkarin pihalla näkyi nykyisin todella harvinainen varpunen.

21.4. lahdella näkyi 16 haapanaa, 5 uiveloa ja punajalkaviklo. Iltapäivällä vein auton huoltoon. 22.4. auto oli yhä huollossa, joten ruokatunnilla kävin ihan muilla asioilla, mutta näin yllättäen naaraspukuisen mustaleppälinnun Saharannan ja Harjulinnan välillä. Sitten sain Partasen Harrilta kyydin lahdelle, jossa staijasimme siihen saakka, kun sain tiedon, että automme oli saatu kuntoon. Näimme mm. haarahaukan ja 3 piekanaa.

Viikonloppuna aloitimme aamut Särkisalmen käynneillä, jossa kellui jo silkkiuikkuja sekä mustakurkku-uikku. Sitten staijasimme molempina päivänä pitkät aamut lahdella Savonlinnan nuorten ja Laarin Merjan sekä vaihtuvan porukan kanssa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan patotien lava oli aikalailla täynnä. Lauantaiaamu oli erinomainen, kun heti alkuun näkyi kaunis arosuohaukkakoiras ja myöhemmin myös nuori naarasarosuo ja vielä vanhakin naaras! Myös kolme sinisuohaukkaa, muuttohaukka, 17 piekanaa, 6 merikotkaa, 7 kapustarintaa, 3 mustapyrstökuiria, 13 metsävikloa, 5 valkovikloa, uuttukyyhky, rautiainen, 100 järripeippoa sekä etelään kelin taas kylmentyessä matkannut haarapääsky nähtiin.

Sunnuntai 24.4. oli paljon kylmempi ja pohjoistuulinen päivä, mutta silti näimme mukaviakin havaintoja, joista parhaana vanhan kiljukotkan. Myös haarahaukka, 5 piekanaa, 9 kalasääskeä, ampu- sekä nuolihaukka, 158 kurkea sekä pari tiltalttia ym. nähtiin.

Loppukuusta kelit taas muuttuivat perinteisiksi vappukeleiksi eli yöpakkasia ja vesisateita pohjoistuulen kera. Niinpä kevät ei kauheasti edennyt. Ampuhaukka, lisää sorsia, kuikkia ja uikkuja, pari mustapyrstökuiria, ensimmäiset valkoviklot ja tiltaltti, hanhiparvesta löytynyt lyhytnokkahanhi, taas haarahaukka, pikkutikka ym. Mutta kuun viimeisinä päivinä sitten taas alkoi tapahtua…

J.A.