Kevät etenee vauhdilla

11.4. pääsi vihdoin aistimaan kunnon kevättä Parikkalassakin! Siikalahdella näkyi jo kanadanhanhia, taveja, sinisorsia, telkkiä, merikotkia, ruskosuohaukkoja, varpushaukkoja, piekana, sääksi, tuulihaukka, nokikanoja, kurkia, taivaanvuohia, naurulokkeja, uuttukyyhkyjä, niittykirvisiä, västäräkkejä, räkätti-, kulo- ja punakylkirastaita, kottaraisia, peippoja ja pajusirkkuja ym. Särkisalmelle oli saapunut isokoskeloita sekä kala- ja selkälokki.

12.4. uusia saapujia lahdella olivat haapana, jouhisorsa, luhtakana, kapustarinta, kuovi, metsäviklo sekä kangaskiuru. Salmella näkyi uivelopari ja Tetrisuolla liihotteli 3 sinisuohaukkaa myyräpyynnissä.Seuraavan päivänä Siikalahdella näkyi uutena lajina laulurastas ja Tetrisuolta löytyi 10 lapinsirkkua ja 14.4. lahdella näkyi ampuhaukka ja Tetrisuolla merihanhi sekä järripeippo ja monen lajin lukumäärät olivat taas kasvaneet.

Viikonlopulle oli kovat odotukset mutta kelien puolesta taas lässähti. Aamu alkoi mukavasti muuttohaukalla ja valkoposkihanhella Tetrisuolla ja lahdella näkyi parempina punasotka ja kangaskiuru, mutta lopulta ajelin useita lintupaikkoja läpi näkemättä mitään ihmeellistä. Kävin joutessani tarkistamassa vanhan metsojen soidinpaikankin, jossa oli kuitenkin häiriötä ja metsoja löytyi muutama. Yksi kukko intoutui hieman soimaan männyn oksalla. Iltapäivällä Kannaksella näimme taas pähkinänakkelin ja Lahdensuolta löytyi joku isolepinkäishärpäke, jolla oli taas mukavasti taigaisolepinkäiseen viittaavia piirteitä.

16.4. lahdella humppasi jo 3 kaulushaikaraa, pari harmaahaikaraa muutti, ruskiksia näkyi jo 8 ja piekanoja 13, mutta muuten oli aika vaisua. Niinpä suuntasimme Saaren kierrokselle, joka alkoi mahtavasti kun Akanvaaran Tetrisuolta löytyi ensin hemppoparvi, jossa oli mukana 9 vuorihemppoa ja samoilta jalansijoilta löysimme myös pari tunturikiurua! Muuten Saaren paremmat havainnot jäivät Kanavalammella näkyneeseen mustavarikseen. Illalla Tetrisuolta löytyi vielä 4 merihanhen porukka.

Alkuviikosta havainnot jäivät samoihin jo nähtyihin. Muutaman kerran kävimme kuvailemassa Tetrisuolla yhä pohjoistuulen pitäminä myyränsyöntiin jääneitä sinisuohaukkoja ja piekanoja. 18.4. ruokatuntikäynnillä näkyi myös muuttava koiras arosuohaukka. Myös kiuruja ja lapinsirkkuja oli pellolla mukavasti. 19.4. ainoa uusi laji oli Moskuunniemessä laulanut rautiainen ja 20.4. Särkisalmella kellui pari silkkiuikkua ja Tetrisuolla illalla Lintukerhomme kuvaillan jälkeen näkyi valkoviklo sekä pari lehtokurppaa.

21.4. aamulla salmella uiskenteli pari kuikka. Työviikon loputtua teimme ilta-iltapäiväretken Saarelle ja mukavimpia havaintoja olivat merihanhi ja heinätavi Akonpohjassa, 3 mustapyrstökuiria Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä, harmaasorsa Kanavalammella sekä nokkavarpunen Riionsalmella. Saarella oli yhä lunta selvästi enemmän kuin Parikkalan puolella ja tulva eivät vielä olleet parhaimmillaan mutta niillä oli runsaasti metsävikloja. Näimme retkellä reilut 130 metsävikloa, joista yhdellä tulvalla oli peräti 65 lintua!

22.4. staijailimme patotien lavalla klo 6:30-12:00 mutta vaikka sääennuste oli luvannut lähes täydellistä muuttosäätä oli taas kerran todellisuus aivan toinen ja tuuli olikin luoteesta. Lämmintä kuitenkin riitti ja lavalla olikin enimmillään niin paljon porukkaa, että hyvä että kääntymään mahtui. 10 merimetsoa, vähän turhan kaukaa mennyt arosuohaukkanaaras, 24 piekanaa, haarapääsky ja nokkavarpunen olivat aamun parhaimmistoa. Siikalahden tulvalta löytyi tylli ja sitä katsellessamme saapui muuttohaukka saalistelemaan lutakon ympäristöön.

Sitten suuntasin vielä Kososen Veikan ja Sauniston Oskarin kanssa Saaren kierrokselle, mutta kaikki edellispäivänä löytämämme paremmat linnut olivat kadonneet eikä oikein mitään uutta ollut tullut tilalle. Päivän toinen muuttohaukka saalisteli Akanvaaran Tetrisuolla. Metsävikloja näkyi yhä joka paikassa ja päivän saldo oli yli 150 lintua.

23.4. oli hieman kylmempi keli ja tuuli pohjoisesta ja lavalla täten tilaa yllin kyllin. Mutta lintuja liikkui kuitenkin ihan mukavasti. Pari lapasorsaa, 7 merimetsoa, harmaahaikara 14 piekanaa, liro ja haarapääsky olivat pitkään aamun parhaita kunnes Lötjösen Matti äkkäsi suoraan päältämme 2kv maakotkan. Sitä katsellessamme ja kuvaillessamme tupsahti samaan kuvaan yhtäkkiä toinen, paljon vaaleampi kotka. Itselleni lintu toi mieleen pikkukiljukotkan ja kun kotka viimein kaukana suostui kaartelemaan siten, että yläpuolikin näkyi, olin vakuuttunut määrityksestä. Illalla kuvia katsellessa alkoi kuitenkin tuntua, että linnulla oli turhan kookas nokka ja samalla tajusin, että olihan lintu ollut kooltaankin todella suuri. Yleensä kokovertailukohteena on ollut aivan muita petolintuja kuin maakotka ja en ollut yhtään ajatellut, kuinka pitkäsiipinen maakotka onkaan. Linnun määritys kuvista on yhä kesken mutta paras veikkaus lienee 3kv fulvescens-muodon kiljukotka tai ainakin joku hyvin sen tapainen – risteymiähän näistä on vaikea poissulkea.

Hanna oli ollut vuorokauden kuvaamassa sorsia ja metsävikloja kojusta eräällä tulvalla, joten hain tämän Saarelta ja teimme taas kunnon kierroksen. Parhaita havaintoja olivat 3 pikkujoutsenta taas 3 mustapyrstökuiria, haarahaukka ja 3 haarapääskyä Suurenjärvenlietteellä, 2 pikkujoutsenta, 2 punajalkavikloa ja muuttava 2kv arosuohaukka Pohjanrannassa ja olihan niitä metsävikloja yhä – suurimmassa porukassa 40 lintua.

Illalla kävimme vielä Siikalahden tornilla, kun sieltä oli löytynyt mustakurkku-uikku ja härkälintu. Mustakurkku-uikku ei nykyisin välttämättä monena päivänä Siikalahdella näy koko vuonna. Yllättäen jään reunalta löytyi lokkiparvesta ad merilokkikin ja naurulokkien seurassa jo pitkälti sulaneen lahden pinnalta oli hyönteisiä pyydystelemässä aikainen pikkulokkikin. Tukkasotkiakin oli saapunut jo 42 lintua.

24.4. aamukäynti Särkisalmella tuotti harmaasorsaparin, 4 mustalintua ja jo 20 kuikkaa. Lyhyt ruokatuntistaiji tuotti vain suokukon mutta kävin myös bongaamassa Kukonkannan raviradalta löytyneet pari pikkutylliä. Illalla renkaidenvaihtoreissulla näkyi raviradalla myös kivitasku ja Särkisalmella oli nyt 9 mustalintua ja kuului peukaloinen. Yöllä kiersin vielä Siikalahden ja patotiellä soidinsi kaksi jänkäkurppaa poikkeuksellisen hienosti. Viirupöllö, taivaanvuohet, luhtakanat ja lukuisat viitasammakot säestivät myös konserttia. Kierroksen hauskin havainto oli kuitenkin yötaivaalta kuulunut harmaasorsa, joka muutti ainakin yhden viuhahtelevan haapanan kanssa.

25.4. aamulla Särkisalmen sulan jään reunalla sorsien seassa kökötti mustapyrstökuiri ja Siikalahtikäynti tarjosi rantasipin Siikalahti-vuodariksi. 26.4. ainoa vuodari oli alkuillasta Siikalahdella huittaillut luhtahuitti 27.4. “mukuru” oli siirtynyt Särkisalmelle ja kuulin myös kirjosiepon. Ruokiksella näkyi haarahaukka sekä muuttava mustapyrstökuiri ja illemmalla teimme Saaren kierroksen Höltän Harrin kanssa ja mainittavia havaintoja olivat Akonpohjan pajulintu, pari punasotkakoirasta ja tuhkaselkälokki, Akanvaaran Tetrisuolla 365 kapustarintaa, Jyrkilän uuttukyyhky, Suurenjärvenlietteen mustapyrstökuiri ja punajalkaviklo sekä Tarassiinlahden pari mustavarista.

28.4. Härskiinmutkaan näkyi 73 mustalintua ja kalatiira lenteli järvellä ja nuolihaukka saaria kohti. Ruokiksella kävin katsomassa muitakin sulia kuullen Oravaniemessä pari metsäkirvistä mutta toivomiani allihaahkoja ei löytynyt ja osa Simpelejärven selistä oli yhä jäässä. Iltapäivällä Kullinsuolla kuului pikkukuovi ja illalla edessä oli Saaren vesilintulaskenta, jonka havainnot jäivät sorsien ja hanhien ohessa muuttohaukkaan Pohjanrannassa. Sorsahavainnoista mainittakoon vielä, että jouhisorsia oli runsaasti ja Kanavalammen tulvalla näkyi viisi harmaasorsaa. Hanna jäi kuvaustelttaansa seuraavaksi 26 tunniksi.

29.4. pihaan kuului aamulla leppälintu, Härskiinmutkasta näkyi pilkkasiipi- ja tukkakoskeloparit ja Moskuunniemessä lauloi aikainen mustapääkerttu. Ruokiksella Siikalahdella näkyi harmaasorsapari ja muuttohaukka sekä jo 21 haarapääskyjä ja 9 räystäspääskyä. Lämmintä riitti jopa parikymmentä astetta ja oli todella kesäistä! Iltapäivällä tein lyhyen Saaren kierroksen, jolla näkyi mm. 4 harmaasorsaa ja punajalkaviklo Kanavalammella, pensas- ja pari kivitaskua Karinmäessä ja haarahaukka Ollukan pelloilla.

Hannalla oli ollut kylmä yö. Tulvalampi jäätyi ja töyhtöhyypätkin olivat ihan kuurassa. Päivemmällä tulli kuvia sorsista ja yllättäen viimevuotisen poikasensa kanssa pellolle laskeutuneesta merikotkasta. Merikotkan ilmaantuminen tietysti tyhjensi tulvat linnuista.


30.4. keli oli muuttunut takatalvisen kylmäksi, tuuliseksi ja sateiseksi. Nukuinkin vähän pitempään mutta herättyäni olivat Savon nuoret Veikka Kosonen ja Oskari Saunisto kohta pihassa ja edessä oli rallaamista heidän kanssaan. He osallistuivat nuorten kaksipäiväiseen vappuralliin, jossa olin edellisvuotenakin heidän mukanaan, kun heillä ei tuolloin vielä ollut ajokorttia. Nyt pojilla oli jo kortit mutta he olivat kuitenkin pyytäneet minua ralliseuraksi ja samalla he voisivat tarvittavat tunnit nukkua meillä, sillä nuorillekin parin päivän ralli on vähän liikaa samoilla silmillä. Pojilla oli jo 57 lajia kasattuna Savon puolelta ja matkan varrelta vaikka keli oli ollut surkea. Onneksi pikkuhiljaa sade oli hellittämässä. Pikkutylli näkyi raviradalla ja Siikalahdella mustapyrstökuiri ja pikkutikka ja sitten pääsimme Kirkkorannasta bongaamaan Lötjösen Matin löytämiä kahta jalohaikaraa. Peltokierroksella löytyi vain pikkutylli ennen kuin lähdimme Saaren suuntaan. Mustakurkku-uikkupari oli jo saapunut Valkialammelle, metso näkyi tutulla soidinpaikalla, Akonpohjasta löytyi mustaviklo, keltavästäräkki ja taas pikkutylli. Jyrkilän pelloilla näkyi kaunis leukistinen naurulokki, Suurenjärvenlietteellä kolme pikkujoutsenta, nuolihaukkapari, pari mustavikloa sekä jopa 72 valkovikloa, Kanavalammella näkyi tutut harmaasorsat sekä punajalkaviklo ja Tarassiilla mm. hemppo, merimetso sekä pari kaakkuria ja Pohjanrannassa tuhkaselkälokki. Hoidimme matkan varrelta viiru- ja helmipöllön pesiltään ja illan pimennyttyä suuntasimme vielä Siikalahdelle, jossa pari jänkäkurppaa soidinsi ja sarvipöllö huhuili. Ensimmäisen päivän saldona pojille oli kertynyt 102 lajia.

Vapunpäivänä keli oli hieman parempi ja leppälintu kuuluikin jo parvekkeellemme ja jatkoimme hysyjen kuittailua Moskuunniemen mustapääkertulla ja sirittäjällä. Kangaskylältä hoitui pähkinänakkeli ja sitten suuntasimme Siikalahdelle kunnon staijille. Pohjoistuulessa muutto oli vaisua mutta ajan kanssa lajeja kyllä tipahteli. Harmaahaikara, haarahaukka, 3 sinisuohaukkaa, piekana, rantasipi, pari pikkutikkaa, kangaskiuru, 10 tilhen parvi, hemppo ja tikli olivat mainittavampia havaintoja. Päivällä suuntasimme vielä metsiin mutta ainoa löytynyt laji oli töyhtötiainen. Sitten pojat jatkoivat vielä Savoon yrittämään lisälajeja mutta vain muutama uusi laji enää löytyi vaikka yötä myöten jaksoivatkin painaa. Lopulta heidän saldonsa oli 124 lajia, jolla irtosi kisassa neljäs sija, kun voittaja oli selvä mutta parilla muulla joukkueella oli sama lajimäärä mutta enemmän ässälajeja.

Keli muuttui taas karseaksi ja 2.5. nukuinkin univelkoja ja muuta väsymystä pois oikein huolella. Niinpä syntymäpäiväpinnat jäivät Siikalahdella muuttaneeseen tylliin vaikka bongattavina tarjolla olisi ollut mm. pilkkaniskaa Kuopiossa, sepeltaskua Joroisilla, harjalintua naapurissa Rautjärvellä ja olipa Saarellakin kattohaikara. 3.5. aamusta ennen töitä kävin katsomassa ja kuvaamassa Akonpohjan kattokiken ja lyhyellä stopilla Lääviensuon pellolta löytyi lyhytnokkahanhi. Ruokiksella ainoat havainnot olivat törmäpääsky ja uuttukyyhkypari ja iltakäynnillä näin punajalkaviklon. 4.5. keli oli yhä vain talvisempi ja illalla alkoi jopa sataa lunta ihan kunnolla! Silti meidän piti suunnata illalla Saaren suuntaan, jossa Hannan kuvausteltta oli myrskyissä romahtanut. Korjasimme teltan ja ohessa näimme Suurenjärvenlietteellä neljä harmaasorsaa ja bongasimme Kanavalammelta punakuirin.

J.A.