Joulukuu 2004
Talviralli toi säpinää
Joulukuun alussa alkanut EKLY:n talviralli innosti löhösyksyn jälkeen kaivamaan retkivarustuksen esiin ja suuntaamaan talviseen luontoon. 1.12. suuntasin Lappeenrantaan, jonka läheisillä lintupaikoilla retkeilimme Harry Nyströmin kanssakoko lyhyen valoisan ajan. Joutsenon Kukkuroinmäeltä löytyi pari peippoa, muutama harmaalokki, kanahaukka ja teeriä. Konnunsuolta isolepinkäinen, Pulpilta pari harmaalokkia lisää seurassaan kalalokkikin. Lappeenrannan Tykillä kolusimme turhaan mustarastaan ja tiklin toivossa, mutta Toikansuolta löytyi vaihteeksi tänä talvena vähäisiä räkättirastaita. Eli hyvin lähti homma käyntiin.
Koluttuamme Harryn kanssa kaikki järkevät paikat, lähdin paluumatkalle kohti Parikkalaa. Ajelin hämärtyvässä illassa vielä epätoivoiselle yritykselle nähdä Rautjärven Suomaankorvella oleillut hiiripöllö. Kerrankin oli tuuria sillä hiiripöllö istui niin lähellä tietä, ettei sitä voinut olla näkemättä, vaikka oli jo todella pimeää. Eikä tuuri loppunut siihen, sillä näin lähipellolla vielä sarvipöllönkin!
2.12. ajoin Rautjärven Torsajärvelle bongaamaan Kontiokorven Jarin näkemiä kaakkureita. Löysinkin heti kaakkurin sekä joutsenet, joita oli vielä kymmeniä. Joutsenten seassa kuitenkin uiskenteli vielä pikku-uikkukin! Jatkoin retkeäni Imatraa ja Vuoksea kohti nähden matkalla varpuspöllön. Vuoksella oli runsaasti telkkiä ja isokokseloita mutta myös uivelo sekä merimetsoja.
3.12. suuntasin vesilintujen toivossa pitemmälle reissulle. Tarkoituksenani oli käydä Mikkelissä mummoni luona kyläilemässä ja kiertää samalla Saimaa kahden päivän aikana. Aamuksi ajoin Taipalsaaren Sarviniemeen, josta löytyi heti merilokki muutamien tavallisten lokkien seurasta, mutta vesilintuja ei löytynyt vaikka palelin paikalla muutaman tunnin. Tilhiparvi sentään näkyi vielä. Ajaessani kohti Mikkeliä tutustuin hieman kotimaakuntaani kierrellen pikkuteitä Savitaipaleella ja Suomenniemellä löytäen molemmista pari koskikaraa.
4.12. yövyttyäni Mikkelissä ajoin aamuksi Ruokolahden Utulaan, josta löytyi valtaisasta keltasirkkuparvesta paikalla jo pitempään olleet peipot sekä järripeippo. Jatkoin Taipalsaaren Kyläniemeen mutta vesilintuja ei näkynyt sielläkään. Paluumatkalla paikkasin vielä samasta keltasirkkuparvesta Rantasen Paavon ja Kärkkäisen Karin näkemän pajusirkun.
5.12. suuntasin taas aamuksi Imatralle. Aikaa retkeilyyn ei ollut paljon ennen kaukalopallopeliäni. Kuitenkin näin Meltolassa pari mustarastasta, kuusi nokkavarpusta sekä pikkutikan.
Itsenäisyyspäivän ralli
Itsenäisyyspäivänä oli vuorossa perinteinen Itsenäisyyspäiväralli. Pohjustushan oli nyt meikäläisellä kohdallaan, joten joukkueellamme, The Three Guides: minä, Hanna ja Ilkka Jarva, oli suunnitelmat selvillä. Haettuamme Ilkan Imatralta hoidimme Imatran Kuparin merimetsot pimeessä ja suuntasimme pikimmiten Ruokolahden Utulaan, josta löysimmekin peipot, järrin ja pajusirkun sekä vielä isolepinkäisenkin. Pikaisen Vuoksen tyhjennyksen jälkeen Meltola meni aivan yhtä putkeen, sillä nokkavarpusen ja mustarastaan lisäksi näkyi mm. tundraurpiainen, koskikara ja harmaalokki.
Imatralta suuntasimme jo puolen päivän jälkeen Simpeleelle, jossa joutsenet olivat ilmeisesti odotelleet meitä, sillä ajaessamme vauhdilla 6-tietä kohti Kokkolanjokea tämä joella ollut joutsenperhe ylitti meidät ja lähti muutolle. Koska koskikarakin oli jo nähty säästyimme näin mahdollisesti vaivalloiselta ja aikaa vievältä Kokkolanjoelta ja pistimme suunnitelmat uusiksi ja suuntasimme Parikkalaan.
Parikkalan myllyllä meitä odotti odotettu pinna – varpunen ja täysin odottamaton pinna – fasaani! Illan jo hämärtäessä suuntasimme Siikalahdelle, joka ylitti hurjimmatkin odotuksemme (oikeastaan odotuksia ei ollut), sillä valkoselkätikka, puukiipijä ja pyrstötiainen hoituivat todella nopeasti! Niinpä ajoimme takaisin Rautjärvelle ja Suomaankorvelle, josta hiiripöllö löytyikin odotetusti. Tunnin vielä etsiskelimme muita pöllöjä mutta turhaan.
Lopulta löysimme yhteensä 41 lajia, millä irtosi voitto tämän kertaisessa Itsenäisyyspäivärallissa. Tuuria oli ollut mukana, mutta kerrankin myös pohjustuksesta oli ollut hyötyä!
Loppuvuosi
Seuraavina päivinä kävin ruokkimassa Parikkalan kuukkeleita sekä pointsasin kovan talvipinnan jänkäkurpasta.
Kovan alkukuun jälkeen löysäsin tahtia ja suuntasin seuraavan kerran retkelle 16.12. ja taas Vuokselle. Imatrallahan kävin muutenkin kaukalopallotreeneissä, joten treenireissuihin oli hyvä välillä liittää retkeilyä. Nyt löysin talven ensimmäisen tukkasotkan sekä bongasin Harryn ja Punnosen Pekan löytämät tukkakoskelot.
Joulua ennen ehdin vielä nähdä kodin ikkunasta sekä kana- että varpushaukan sekä nähdä parit valkoselkä- ja harmaapäätikat. Jouluksi suuntasimme kuitenkin Kirkkonummelle vanhempieni luokse.
Joulu oli perinteinen: vatsa kasvoi ja mukavaa oli. Niinpä Tapaninpäivänä piti taas suunnata retkelle Porkkalan kärkeen. Olimme liikkeellä jo ennen auringon nousua ja juuri kipuamassa staijikalliolle, kun meikäläinen liukastui… Olimme jopa ihmetelleet, kun kalliot eivät olleet lainkaan liukkaita, mutta ei tarvittu kuin yksi liukas kohta! Putkeni jysähti kallioon ja siinä se meidän retki sitten olikin! Putken kiinnitysmekanismi, jolla putki kiinnitetään jalustaa hajosi (taas!). Eipä auttanut kuin kävellä takaisin autolle.
Onneksi M-Opticsin mahtava henkilökunta antoi minulle taas putken lainaan siksi ajaksi, kun oma putkeni on Tsekeissä korjattavana. Kiitos taas kerran! Niinpä minun ei tarvinnut vaipua talviunelle, vaan Parikkalaan palattuamme saatoin taas jatkaa retkeilyä.
29.12. teinkin taas talvilintulaskennan eli kävelin kotipihalta Simpelejärven rannan kautta Parikkalan Kangaskylän (se keskusta) läpi Siikalahdelle, sen ympäri ja takaisin kotio laskien kaikki havaitsemani linnut. Lintuja olikin ihan mukavasti mukavimpien havaintojen ollessa se sama tuttu fasaani, 22 teertä, pikkutikka ja pari valkoselkätikkaa.
Vuoden viimeisenä päivänä kävimme vielä metsäretkellä havaiten Tyrjänjoella koskikaran sekä Siikalahden ympäristössä taas valkoselkätikan ja 12 pyrstötiaista, jotka tulivat aivan viereemme eräälle ojalle peseytymään ja juomaan. Olipa hauskaa seurattavaa! Mutta nyt Hyvää Uutta Vuotta 2005!



