Huhtikuu 2011

Vihdoin kevät

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä pähkinähakki oli vielä aamusta pihasembrassamme. Keli oli viimein lämpenemään päin, joten Siikalahden käynti tuotti yllättävän aikaiset tuulihaukan sekä 2 metsähanhea, 16 muuttavaa töyhtöhyyppää, merikotkan, maakotkan, 3 sepelkyyhkyä sekä 2 mustarastasta. Ensimmäistä kertaa tuntui keväiseltä!

2.4. osallistuimme Keski-Karjalan Erämaaralliin ja saimme lohkoksemme Kiteen itäpuoleiset alueet. Aloitimme yön pöllökuunteluilla ja kuulimme pari viirupöllöä, huuhkajan sekä lehtopöllön. Sitten alkoikin sataa vettä kaatamalla ja loppuyön nukuimme autossa. Vihdoin aamun sarastaessa sade hellitti, mutta linnut pysyivät yhä hiljaa. Pohjantikan rummutus oli aamun ainoa piristävä havainto. Muuten havaitsimme 4 palokärkeä, 16 käpytikkaa, 22 hömötiaista, 28 punatulkkua, 2 kuusitiaista, teeriä, 2 pyytä, 2 isokäpylintua ja muuttolinnuista vain laulujoutsenia, harmaalokkeja, töyhtöhyypän ja 5 pulmusta. Parhaan havaintomme löysimme Hyypiin kanavalta, josta löysimme ruokinnalla käyvän viitatiaisen!

3.4. hakki kävi viimeistä kertaa pihallamme, Siikalahdella näkyi taas merikotka, valkoselkätikat rummuttivat kilpaa pikkutikan kanssa ja muita havaintoja olivat 3 peippoa sekä 60 pulmusta. Seuraavana päivänä näkyi pulmusparvessa lapinsirkku, 3 naurulokkia, kiuru, kangaskiuru, ampuhaukka, pajusirkku, hiirihaukka, 132 töyhtöhyyppää, 35 sepelkyyhkyä, 3 räkättirastasta, 13 kottaraista ja 3 peippoa – oli kevät!

5.4. näkyi 2 varpushaukkaa, 12 hiirihaukkaa, piekana, tuulihaukat jo parittelivat, ampuhaukka, sinisuohaukka, kurki, hemppo, jo 250 hyyppää ym. Särkisalmella ei sulaan olut saapunut kuin 4 sinisorsaa, mutta sulan reunalla ruokaili laulurastas. Seuraavan päivän Siikalahtivuodari oli västäräkki ja Särkisalmelta löytyi mukava laji – liejukana.

Liejukanaa bongaamaan saapunut Matti Lötjönen löysi lintua etsiessään paikalta myös luhtakanan ja näitä välillä todella hyvin piilotelleita mutta välillä varsin avoimesti ruokailleita rantakanoja kävinkin sitten seuraavina päivinä useita kertoja katsomassa ja kuvaamassa.

7.4. näkyivät ensimmäiset punakylkirastaat ja Särkisalmella rantakanojen ohella näkyi jään reunalla seisoskellut harmaahaikara; myös punarinta lauloi.

8.4. Siikalahdella muutti 2 merihanhea, sinisuohaukka, niittykirvinen ym. mutta muutto oli kuitenkin sen verran vaisua, että päätin lähteä hakemaan Kukonkannan raviradalta mustaleppälintua. Siis ihan oikeasti sanoin patotielle jääneille staijareille, että soitan sitten, kun sellainen löytyy – ja noin viisi minuuttia myöhemmin soitin heille, että raviradan rakennuksilla laulaa 2 kv muleli! Lintu oli pari tuntia paikalla, mutta katosi sitten hitaampien bongareiden harmiksi.

9.4. Lappeenrannan pelireissulla näin matkan varrella Vuoksen Itä-Siitolassa 4 nokikanaa, paikalta aiemmin löytyneen ennätysaikaisen lapasotkaparin sekä kanadanhanhiparin. Lappeenrannassa kävin pelien välissä bongaamassa Kourulassa mustapääkertun kuukausiässäksi ja iltapäivällä suuntasimme vielä Henrik Salomaan kanssa Ristiinaan bongaamaan Haikolasta löytynyttä naaras mustapäätaskua. Lintu löytyi helposti ja sain siitä ihan kelpo kuvia ja videoita. Paluumatkalla Lemin Nuorajärveltä irtosi todella tuulisessa kelissä vuodariksi vielä kulorastas.

11.4. Siikalahdella näkyi muuttava merilokki sekä paikallinen mustavaris ja seuraavana päivänä mm. merikotka, ruskosuohaukka ja jo 50 naurulokkia. 13.4. Siikalahdella näkyi parempina lyhytnokkahanhi, tundrahanhi, 5 merikotkaa, maakotka sekä nokikana, 23 kuovia, 2 metsävikloa, 120 naurulokkia ym. Ja 14.4. vuodariksi irtosi kapustarinta sekä vihdoin myös pyrstötiainen.

15.4. suuntasin kaukisreissulle Turkuun. Matkalla Lappeenrantaan, josta meillä oli kyyditys, pysähdyin Konnunsuolla, jossa oli 1200 metsähanhea, 400 tundrahanhea, merihanhi, 23 tavia, 3 jouhisorsaa, 300 töyhtöhyyppää sekä mustapyrstökuiri. Turun reissulla näin bussin ikkunasta Salossa vuodariksi tukkasotkia.

17.4. Siikalahdella oli 2 haapanaa, 38 tavia, 2 punasotkaa, kaulushaikara puhalteli jo kertaalleen varovaisesti, 30 piekanaa muutti, 3 kalasääskeä, 4 taivaanvuohta, rautiainen sekä n.1500 peippoa.

19.4. Siikalahdella hanhien joukossa oli merihanhi ja 20.4. Särkisalmella oli 2 selkälokkia ja 21.4. Siikalahdella näkyi valkoviklo ja mustavaris, peukaloinen lauloi opastuskeskuksen takana. Särkisalmella oli lapasorsapari.

22.4. Siikalahdella näkyi uuttukyyhky ja pari merikotkaa sekä ruovikossa hiippaillut kaulushaikara. Saaren kierros ei tuottanut ihmeempiä havaintoja: metsähanhia näkyi kuitenkin muutamia isoja parvia, joiden joukossa oli joitakin tundrahanhia. Uukuniemen Suurenjärvenlietteeltä löytyi 2 punajalkavikloa ja Rautalammelta lyhytnokka- sekä merihanhi, Särkisalmella kellui silkkiuikku.

23.4. oli yhteishavainnointipäivä, jolloin staijasimme Siikalahden tornilla klo 5:00-13:00. Havaitsimme yhteensä 72 lajia sekä päälle vielä peukaloisen ja pikkutikan opastuskeskuksella. Mainittavimmat havainnot olivat 2 pikkujoutsenta, 5 kuikkaa, mustakurkku-uikku, 4 merimetsoa, 2 luhtakanaa, 570 sepelkyyhkyä, 522 räkättirastasta, 760 pikkurastasta, 11 närheä, 3520 peippoa, isolepinkäinen ym.

24.4. Siikalahden staiji, joka tuotti mm. 2 sinisuohaukkaa, 2 punajalkavikloa sekä 2 paikallista härkälintua, keskeytyi, kun sain tiedon Rantasalmen Putkilahdesta löytyneestä siperiantavista. Lähdimme matkaan Pekka Punnosen kanssa ja lintu oli onneksemme hallinnassa kun noin tuntia myöhemmin olimme perillä. Onneksi sikäli, että lintu oli niin pahasti piilossa ruovikossa ja vastavalossa, ettei sitä olisi sieltä ikinä löytänyt! Toista tuntia tuijotimme möykkyä, joka onneksi pariin kertaan heräsi, kun sinisorsat uivat sen vierestä ja kertaalleen aurinko sattui juuri tuolloin olemaan pilvessä, joten onnistuimme näkemään linnun hetkellisesti aivan kohtalaisen hyvin. Pian paikalle alkoi saapui niin paljon bongareita, että päätimme lähteä paluumatkalle, kun valokin oli yhä huonompi ja huonompi ja lintukin siirtynyt katveeseen. Olisihan tätä ainakin toistaiseksi tarhalintuna pidettävää sorsaa katsonut mielellään paremminkin. Paluumatkalla Särkisalmella näkyi koiras tukkakoskelo ja illalla kävimme vielä Siikalahdella, jossa huusi jo 9 luhtakanaa sekä luhtahuitti ja jokunen lehtokurppa näkyi. Pikaisesti näkemämme pöllölaji jäi sarvi-/suopöllöksi.

25.4. Siikalahden staiji aivan upeassa kesäisessä kelissä tuotti parhaana lajina muuttavan haarahaukan. 3 sinisuohaukkaa, harmaahaikara, liro, rantasipi ja aikaiset 2 pikkulokkia olivat myös mukavia havaintoja. Kullinsuolla kuulin vihdoin vuodariksi hippiäisen ja Lahdensuolla näkyi kivitasku. Illalla Siikalahdella rääkyi jo 13 luhtakanaa ja -huittikin oli jo paremmin äänessä. 26.4. illalla näin Tetrisuolla suopöllön vakiopaikallaan.

28.4. Siikalahdella näkyi ei enää niin mukavassa kelissä ja kovassa pohjoistuulessa haarapääsky. Illalla singahdin Lappeenrannan Jäkköön bongaamaan punakaulahanhen kuukausipinnaksi. Lintu oli hyvin hallinnassa paikalle saapuessani. Kiitokset siitä, sillä aurinko oli jo kovaa vauhtia laskemassa ja lintu aika pahasti menossa katveeseen.

29.4. Siikalahdella oli todella kolea pohjoistuuli, mutta silti pensastasku lauleskeli patotiellä iloisesti. Päätin aloittaa pöllönpönttöjen tarkistelun rajan tuntuman pöntöillä ja kiersin 15 pönttöä, joista löytyi mukavasti 2 hautovaa viirupöllö sekä helmipöllö, jolla oli 5 munaa.

30.4. kävimme aamusta Joutsenossa, jossa Karhulassa näkyi tikli, Kivisaaressa 2 suokukkoa ja Konnunsuolla reilun tuhannen tundrahanhen ja vähälukuisempien metsähanhien ohella 16 valkoposkihanhea ja keltavästäräkki ym. Paikalla oli myös FotoFennican Mikko Kataja esittelemässä optiikkaa, joten kaupanteoltakaan ei vältytty. Ostokset jäivät tällä kertaa kuitenkin Hannalle ostettuun jalustankantolaukkuun. Sitten tulikin hälytys Taipalsaaren Saikkolan Kolinlahdelle, josta Markku Loippo oli löytänyt arotaskun. Lintu oli ollut jo jonkin aikaa kateissa, kun pääsimme paikalle, mutta onneksi se kohta löytyi pellon keskeltä lantakasoilta. Tupla ja hyvä EKLY-pinna hoitui edelleen kovassa pohjoistuulessa.

Paluumatkalla tarkistimme Rautjärven ja Simpeleen pöllönpöntöt, joista edellissyksyn myrskyt olivat tiputtaneet hieman yli puolet, mutta onneksi vain yksi pönttö oli kadonnut ja muut kunnossa. Ainoaksi havainnoksi kuului Simpeleen Revonryhmässä tiltaltti. Illalla kävimme taas Siikalahdella, jossa viimein klopsutteli 2 jänkäkurppaakin ja huitteja oli kaksi.