Elokuu 2006

Elokuu – Takaisin arkeen

Paluu arkeen oli varsin ankea. Töitä riitti ja vaikka vapaa-aikana kävinkin paljon linturetkillä, ei mitään erikoista löytynyt. Sama jo parin syksyä Siikalahdella viettänyt merikotka oli taas saapunut seisovan pöydän ääreen ja nyt vanhana ja viisaana se osasi myös ryöstää saaliin kalasääskiltä ja ruskosuohaukoilta. Harmaahaikaroita oli saapunut lahdelle runsaasti.

Kahlaajahavainnot jäivät totuttuun tapaan varsin vähäisiksi: tavallisten lisäksi näkyi sentään pikkutyllinuorukainen.

Vesilintulaskentoja oli tänä vuonna vain vähän, syksylle oli vain kahdeksan laskentaa. Nokikanoja oli jo ensimmäisellä laskentakierroksella 473, sinisorsia 203, taveja 192 ja haapanoita 87. Mustakurkku-uikkujakin näkyi vielä kuusi.

12.8. kävimme Hannan kanssa koluamassa Punkaharjun Haukmäkeä, mutta havainnot jäivät vain puusta lentoon rysähtäneeseen metsoon ja ylitsemme lentäneeseen kanahaukkaan.

Seuraavana aamuna tein toisen vesilintulaskennan. Harmaahaikaroita oli nyt paikalla ennätysmäärät – 22 lintua. Sorsamäärät olivat hieman muuttuneet ja nyt runsain vesilintu oli tavi 248 yksilöllä, lapasorsiakin oli nyt mukavasti – 42 lintua. Paras havainto oli kuitenkin 200 sepelkyyhkyn parvesta löytynyt turkinkyyhky – Siikalahtipinna meikäläiselle!

15.8. Siikalahdella pyöri vielä kaulushaikara ja 19.8. pusikoista löytyi satakielinuorukainen. 20.8. Lötjösen Matin kanssa teimme retken sellaisiin kolkkiin Parikkalaa, joissa emme olleet ennen retkeilleet, tai edes käyneet. Koukkuinmaasta löysimme rätisevän pikkusiepon, Koukkuinnurmilla pyöri viiden punavarpusen parvi, Kummun näkötornista näkyi mukavasti tavallisia petoja ja Papinniemessä ja Hevoskalliolla kävimme ihailemassa karua Pyhäjärveä härkälintuineen ja selkälokkeineen.

23.8. Kolmas vesilintulaskenta tuotti mm. jopa 609 sinisorsaa, 3 harmaasorsanuorukaista (olivat ensimmäisen Siikalahdella pesineen parin jälkikasvua), 276 tavia, 273 haapanaa, 17 lapasorsaa, 7 jouhisorsaa, 10 punasotkaa, 1 mustakurkku-uikku ja 478 nokikanaa.

Saaren ja Uukuniemen ralli

26.8. rallasimme loppukesän rallin entisten Saaren ja Uukuniemen kuntien alueella. Ralli alkoi kuudelta aamulla ja päättyi 12 tuntia myöhemmin iltakuudelta. Potu (Suojarinteen Miika) saapui Mikkelistä rallikaverikseni, sillä Hanna oli lintumessureissulla Hollannissa. Rallin alussa sankka sumu esti havainnoinnin järville, mikä pilasi ainakin osin meidän menestymismahdollisuuksiamme. Simpelejärveä olisi nähnyt parhaiten aloituspaikastamme Leitvaaranmäeltä, mutta nyt näkyvyys oli varsin heikko. Niinpä järveltä ei irronnut hyviä lajeja, eräästä pusikosta löytyi sentään pensaskerttu ja eräältä venerannalta säikäytimme lentoon pari harmaahaikaraa. Jatkettuamme kohti Saaren länsiosia näimme pari kapustarintaa. Akonpohjasta irtosi lajilistallemme mm. hernekerttu, ruokokerttunen ja tavi. Sorsat olivat tunnetusti todella vähissä, sillä Saaren järvillä metsästetään ahkerasti. Onneksi Lahdenpohjasta löytyi sentään pari haapanaa. Kirjavalansalon metsäreissu olisi mennyt aivan penkin alle ilman Potun plokkaamaa palokärkeä eikä Tetrisuoltakaan irronnut yhtään parempaa lajia. Pohjasuolla lensi lapinkirvinen äännellen ylitsemme ja taivaalla kaarteli ensimmäinen tervapääskymme. Pohjanranta ja Tarassiinlahti olivat pinnattomia ja Kanavalammen käynti tuotti ainoastaan kalasääsken ja ruskosuohaukan. Nivalahden tien varresta löytyivät tiltaltti ja töyhtötiainen ja eräässä lähimetsässä koputteli ja äänteli valkoselkätikka samalla kun ylitsemme lensi äännellen urpiainen. Rallimme paras hetki osui Uukuniemen Kalasatamaan, jossa pikakäynnillä hoituivat kalatiira, naurulokki, härkälintu ja kaakkuri. Kuikkia ja selkälokkejakin näkyi useita, mutta nämä olimme hoitaneet jo aiemmin. Kummun näkötornissa törmäsimme Harryn joukkueeseen, onneksi mahduimme torniin, sillä Kiljusen Jari ja Wallen Jarno jättivät Harryn torniin ja lähtivät itse kohti Pyhäjärveä – tässä rallissa kun sai hajaantua. Sinisuohaukka ja kanahaukka hoituivat nopeasti rallilajeihimme ja muitakin petoja näkyi mukavasti. Kiiruhdimme kuitenkin puuttuvien vesilintujen ja minkä tahansa kahlaajan toivossa Lammintaukselle, josta irtosi kuitenkin vain kivitasku. Lopun rallia ajelimme epätoivoisesti kottaraisia etsien, mutta tuntiin emme enää löytäneet mitään uutta.

Lopulta 77 lajiamme riittivät vasta neljänteen sijaan, kun voittajajoukkue Ari Parviainen ja Jussi Valonen olivat aivan omilla kymmenillään 91 lajilla! 5 joukkuetta havaitsi rallissa yhteensä 114 lajia, mutta mitään parempaa lajia ei tullut kenellekään vastaan.

28.8. olin taas Siikalahdella käymässä (kuten lähes joka ikinen päivä elokuussa) ja vihdoin alkoi sataa ja kunnolla! Pian sateen alettua tipahti lahdelle laskeutumispaikkaa etsimään pari parvea kahlaajia ja kovasta sateesta huolimatta sain tunnistettua 18 suokukkoa, 2 lapinsirriä ja 2 mustavikloa. Pari kahlaajaa jäi kuitenkin ensin tunnistamatta. Lopulta löysin nämä pari lintua paikallisina ja sain ne määritettä nuoriksi kuovisirreiksi. Enpä ollut moisia nähnyt moneen vuoteen Siikalahdella!