. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Viimeistään perjantaiaamuna 8.7. alkoi minua poltella viikonloppureissu Raumalle. Maanantaina 4.7. oli Kylmäpihlajan saaresta Rauman edustalta löytynyt Suomen kautta aikain toinen ruostepyrstö ja sen oli yhä aamulla ilmoitettu olevan paikalla.

Olimme edellisviikonloppuna saapuneet pitkältä ja raskaalta Polar Uralin reissultamme ja alkuviikosta ajattelin vielä, etten kyllä varmasti jaksa ajaa Raumalle ja takaisin Suomi-pinnan takia, mutta olihan kyseessä niin upea lintu ja moni tuttu oli naamakirjassa kehunut, kuinka komea saari Kylmäpihlaja oli, että lopulta kyselin muutamaa kaveria reissun päälle. Suojarinteen ”Potu” näytti vihreää valoa ja kun yllättäen myös Hanna lupautui lähtemään reissuun, olin ruokatunnilla jo venekyytiä seuraavalle aamulle.

Saimmekin liput lauantaiaamun ensimmäiseen veneeseen, joka lähtisi klo 9:30 Poroholman leirintäalueen rannasta ja niinpä päätimme, että yöpyisimme teltassa leirintäalueella. Tuntia ennen reissuun lähtöä, soitti Caireniuksen Sampsa ja kyseli, olemmeko ajatelleet lähteä käymään Raumalla ja niin meitä olikin sitten neljä lähtijää.

Nappasimme Sampsan kyytiin Joutsenosta ja Potun Lahdesta ja matka sujui leppoisasti jutustellessa. Lopulta olimme Raumalla iltayhdeksän aikaan ja saimme telttapaikat sekä auton parkkilipun (yht. 30€) ja suuntasimme vielä keskustaan syömään. Lopulta meillä oli teltat pystyssä ja niinpä olimme taas muutaman päivän tauon jälkeen kömpimässä makuupusseihin.

9.7. heräsimme seitsemän aikoihin ja telttamme purettuamme, suuntasimme etsimään aamupalapaikkaa. Löysimme lopulta kaupan, joka aukesi kahdeksalta ja saimme eväät ostettua. Sitten ajelimme takaisin Poroholmaan, jossa saimme vielä parkkeerata automme leirintäalueelle ja sataman ravintolan terassilta löytyikin läjäpäin tuttuja bongareita.

Klo 9:30 lähti paattimme kohti Kylmäpihlajaa ja paatti oli ääriään myöten täynnä eli mukana oli 60 henkilöä. Paikallinen taiteilija pääsi vielä ylimääräisenä mukaan ja selvisi, että hän oli juuri se henkilö, joka oli havainnut ruostepyrstön jo noin viikkoa linnun löytänyttä lintuharrastajaa aiemmin. Hän kertoikin venematkalla mikrofonilla koko tarinan, mitä tähän asti oli tapahtunut. Onneksi meillä oli jo tiedossa, että lintu oli tänäkin aamuna jo nähty, muuten tarinaa olisi voinut olla tuskallista kuunnella.

Matkalla näimme merilintuja, joista Potu napsi vuodareita: merilokkeja, lapintiiroja, haahkoja, merihanhia, merikihu ja lopulta juuri ennen Kylmäpihlajalle rantautumista näimme riskilöitäkin ja jo satamaan saapuessamme kuulimme luotokirvisen laulua.

Satamassa emme olleet ehtineet kuin laiturille, kun kiireisimmät olivat jo ruostepyrstön löytäneet. Niinpä mekin näimme linnun pian piilottelemassa maassa kasvillisuuden takana ja kuinka ollakaan pian myös lennossa…

Sitten alkoikin melkoinen ajojahti, jota tietysti pitkätötteröisin kuvaaja johti etunenässä. Toki alkuun kaikki halusivat saada jonkinlaisen kuvan linnusta, mutta pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja porukka odotteli kalliolla seisten linnun saapuvan itse näkyville. Mutta aina tämä yli-innokas pysyi muista erillään ja lähestyi lintua aina aikalailla suoraan kohti kävellen. Hän kyllä pääsi useampaan kertaan lintua kuvaamaan, mutta me näimme lintua lähinnä vain lennossa. Ja juuri silloin, kun meillä muilla olisi kerrankin tilaisuus saada linnusta kuvia, yritti päästä taas parempiin asemiin ja ajoi taas linnun joko lentoon tai ainakin piiloon.

Me olimme kuitenkin tyytyväisiä, sillä eihän tätä lintua oltu kuvaamaan tultu vaan katsomaan ja sen lisäksi oltiin tultu tutustumaan saaren muuhun linnustoon. Mukavasti oli luotokirvinenkin käynyt kertaalleen hyvin näytillä. Niinpä päätimme jättää linnun rauhaan tai innokkaampien kuvaajien jahdattavaksi.

Ruostepyrstön kanssa samoissa puskissa olimme jo havainneet mm. hemppoja sekä pensaskerttuja ja pian kävelimme saaren länsikärkeen tuijottamaan merelle. Näimme muutamia pilkkasiipiparvia, pari mustalintua, taas merikihun ja rannassa piipersi myös karikukko ja suosirri. Pikkulokilla oli poikaset ja tiiroja ja naurulokkeja oli runsaasti. Kalliolla oleillut pahasti siipirikkoinen selkälokki oli aika surkean näköinen.

Kiertelimme saaressa lopulta toista tuntia ja kävimme katsomassa, ja Hanna tietysti myös kuvaamassa riskilöitä ja samalta paikalta löytyi myös luotokirvisperhe. Itse harmittelin, ettei minulla ollut äänityslaite mukana, sillä luotokirvisen laulua riskilöiden ääntely taustallaan olisi ollut mukava äänittää. Kelikin oli niin tyyni, että äänittäminen olisi onnistunut.

Ihmettelimme myös sataman laiturin alla koloissa pesinyttä törmäpääskykoloniaa ja jokunen rantakäärmekin nähtiin. Kävimme tietysti myös kiipeämässä majakkaan ihastelemaan maisemia. Tai no, Sampsa taisi lähes koko ajan olla staijaamassa.

Kävimme vielä toisen venelastillisenkin saavuttua kertaalleen katsomassa ruostepyrstöä ja nyt tämä porukka toimi esimerkillisesti ja odotti linnun tulevan itse esiin ja niinpä linnusta saatiin koko porukalla ainakin jonkinlaiset kuvat. Itse ehdin ottaa lyhyen videonkin, joka kuitenkin jäi hieman lyhyeksi, kun joku päätti huutaa videollakin kuuluvat sanat: ”Tulkaa, se tuli ihan lähelle”, josta lintu ei tietenkään tykännyt ja lensi taas piiloon.

Lopulta klo 14:30 jälkeen käppäilimme satamaan, johon päivän kolmas venekyyti oli saapunut ja yhä vain saareen saapui muutamia bongareitakin. Nyt kuitenkin muita turisteja oli enemmistö. Paluumatkalla jouduimme veneen sisätiloihin, mutta onneksi 50 minuutin matka oli taas nopeasti ohi.

Autolle päästyänne lähdimme saman tien paluumatkalle ja emme turhia pahemmin pysähdelleet. Niinpä pudotettuamme taas Potun ja Sampsan kyydistä matkan varrella, olimme lopulta Parikkalassa ennen puoltayötä. Kävimme vielä Siikalahden patotiellä moikkaamassa ohiajomatkalla ollutta Jarvan perhettä sekä kuulostelemassa Kullinsuon lintumaailmaa, mutta havainnot jäivät pariin sarvipöllöperheeseen, ruisrääkkiin, luhtakanoihin ja harmaahaikaraan.

Seuraavana päivänä eli 10.7. onnistuin bongata Siikalahdelta jo jonkin aikaa sitten löytyneet jalohaikaran, joka oli lauantaina saanut kaverinkin. Lintu/linnut viihtyivät taas lahden pohjoispuolen ruovikoiden kätköissä, mutta ainakin yhtä lintua näkyi seuraavinakin päivinä.

J.A.