Tammikuu 2008

Tammikuu – Eurotalvi jatkuu

1.1. Uuden vuoden ensimmäinen retki aloitettiin Ylämaan Väkevänjärveltä, jossa vuoden alkua vietti Punnosen Pekan ja Kiljusen Jarin lisäksi monikymmenpäisessä joutsenparvessa myös tundrahanhi. Pari muutakin tavallista vuodaria hoitui ja myös mm. palokärki. Jatkoimme hiljalleen kohti Rumpua, josta pienen odottelun jälkeen viimein löytyi pähkinänakkeli, jota ei saatu näkyville, mutta kiivaasta ääntelystä ei voinut erehtyä. Ruokinnan liepeillä ääntelivät myös mm. puukiipijä ja töyhtötiainen. Hiljalleen valuimme Lappeenrantaan, jossa Toikansuolla urpiaisparvesta löytyi tundraurpiainen, pulmunen lensi äännellen ylitsemme ja peipon ääntelyä kuului tiaisparven seasta. Luukkaansalmelta pointsattiin pari päivää paikalla ollut harjakoskelo, joka näkyi sumun keskellä parin isokoskelon seurassa. Laihian fasaaneja ei löytynyt, mutta ollessamme jo lähdössä ”jassi” huomasi selällä vesilintuparven ja yllätykseksemme 4/2 allihaahkaa kellui selällä! Ollessamme laittamassa allihuuppia tiedotukseen Rantasen Paavo soitti ja ilmoitti, että Luumäeltä oli Karhun Pekka löytänyt isolokin, no mehän singahdimme bongaamaan. Isolokki olikin yhä Pekalla hanskassa, vaikka se oli ehtinyt vaihtaa paikkaa jopa usemman kilometrin. Sen seurassa olleeet harmaalokit olivat tietysti myös vuodari. Seuraavaksi singahdimme takaisin Lappeenrantaan ja Tuohimäelle hoitamaan tuulihaukan vuodariksi ja Joutsenon Pulpille kuikkaa, joka löytyi vasta kovan tikistyksen jälkeen. Pulpilla näkyi myös merimetso. Hannan kanssa jatkoimme vielä iltahämärissä Imatran Vuoksellekin, josta ihme kyllä löytyi tukkakoskelo ja uivelot ennen kuin tuli pimeää.

2.1. ehdin puolen tunnin ruokatunnilla käydä tarkistamassa, että Parikkalan kuukkeleilla oli kaikki hyvin. Lunta ei juuri ollut, joten metsätiet olivat erinomaisessa kunnossa. Matkalla näkyi myös teeriä sekä pari pyytä. 3.1. ruokatuntikäynti suuntautui Tyrjänkoskelle, jossa koskikara tuli vuodenpinnaksi. 4.1. teeriä ja pyy näkyi Siikalahdellakin.

5.1. retkeilimme koko päivän Dani Burgaksen kanssa ja ajoimme heti aamusta Savitaipaleen Kaskeihin toiveenamme kuvata paikalla jo pitkään viihtynyttä kesyä, lähes kädestä hiiriä hakevaa hiiripöllöä. Sattumalta paikalla oli muitakin kuvaajia, joilla oli jopa sisältä litskulla pyydettyjä hiiriä mukana, joten pääsimme heti aloittamaan. Valitettavasti pöllö oli aivan liian nopea syöksyissään, joten hyvät kuvat jäivät saamatta. Tosi mukava oli kuitenkin seurailla pöllöä ja vielä kun pihapiiristä löytyi seudulla hyvin harvinainen valkoselkätikka, joka jopa syöksyili hetken pöllön kimppuun, oli retki jo nyt onnistunut. Lappeenrannan Toikansuolla törmäsimme Rantasiin, jotka olivat juuri nähneet pohjantikan Hanhikempissä. Niinpä singahdimme bongaamaan ja näimme parikin pohjantikkaa, mikä tietysti oli taas Danille tosi mukava havis! Satamassa oli seutukunnan ainoat tilhet lähes ainoiden pihlajanmarjojen kimpussa ja Toikansuolta löytyi taas urpiaisten seasta tundraurpiaisia sekä kolme hemppoa, tunturikiuru oli myös yhä paikalla ja tavit sinisorsien seassa puhdistamolla. Myös kana- ja varpushaukka nähtiin. Paluumatkalla Vuoksella näkyi tukkasotka, uivelot sekä muutama merimetso.

6.1. kävimme Rautjärvellä tsekkaamassa kaukaisimmat pöllönpönttömme. Pyrstötiaisia ja puukiipijä nähtiin ja Simolansalmesta bongasimme pähkinänakkelin. Kokkolanjoella näkyi vielä neljä joutsenta.

8.1. vihdoin näkyivät ensimmäiset valkoselkätikat Siikalahdella, vaikka olin siellä melkein päivittäin käynyt, pariskunnalla olikin jo oikein keväinen meno päällä.

13.1. Lötjösen Matin kanssa vielä laitoimme Tyrjän viimeisetkin pöllönpöntöt kuntoon. Keli oli edelleen syksyisen vetinen, mutta silti isolepinkäinen havaittiin.

19.1. oli perinteisen Imatran taajamakävelyn vuoro. Suojarinteen Miikan kanssa saimme alueeksemme Vuoksenniskan tienoon. Keli oli surkea, mutta linnut olivat yllättävän hyvin näkyvillä. Varsinkin talitiaiset olivat liikkeellä valtavissa parvissa. Lopulta näimme 17 laji maalintuja: mm. 486 talitiaista, 299 viherpeippoa, 150 pikkuvarpusta, 35 varpusta, 26 vihervarpusta ym. Kävelyn jälkeen ennen illanviettoa ehdimme vielä pikaisesti koluta Vuoksea ja tukkakoskelon, -sotkan, uiveloiden, merimetsojen ja parin joutsenen lisäksi nyt näkyi myös kaksi kanadanhanhea. Illan vietto oli todella mukava ja ilta venyi pitkäksi, silti ”potun” kanssa heräsimme jo varhain ja suuntasimme retkelle Lappeenrantaan. Keli oli yhä surkea, mutta Toikansuolla näkyi mustavaris, tavit sekä isolepinkäinen, Luukkaansalmella oli telkkä, isokoskeloita, 3 harmaalokkia, palokärki sekä kanahaukka, Hakalista bongasimme mustarastaan ja Laihiasta pari fasaania.

23.1. ruokatuntikäynti Siikalahdelle onnistui nappiin, kun rummuttavan valkoselkätikan lisäksi näin harmaapäätikan ja pikkutikan. Illalla suuntasin ensimmäiselle pöllöretkelle ja Melkoniemen tienoilla kuulinkin huuhkajan ja pari helmipöllöä innostui hieman atrapistani. 25.1. Tyrjän suunnalla pöllöretki tuotti vain yhden Venäjällä huudelleen huuhkajan.

26.1. suoritimme aamusta Pihabongauksen pihallamme, jossa ei kuitenkaan näkynyt kuin ne odotetut tavalliset linnut. Päiväksi suuntasin Vuokselle, jossa näkyi kaikki samat linnut kuin aikaisemminkin, onneksi pääsin vielä kuittaamaan talvipinnaksi mukavat talvilajit ampuhaukan sekä jänkäkurpan.

27.1. Särkisalmen pienessä sulassa kellui isokoskelonaaras, liekö ollut jo kevät mielessä? Pihabongaus tehtiin Tarvaslammella, jossa sentään 40 talitiaista. Iltapäivän metsäajeluiden tuloksena ei ollut toivottua metsoa vieläkään, vain jokunen teeri.

Kuun viimeiseksi havainnoksi jäi 29.1. Siikalahdella näkynyt kanahaukka. Vieläkään ei oikein ollut talvi saapunut. Koko talvena oli ollut vain parina päivänä enemmän kuin 10 astetta pakkasta ja vesisateet olivat olleet huomattavasti lumisateita tavallisempia.