Säpissä taas syyslomalla

Matkanvarsibongailua

13.10. lopettelin työpäivän yhden aikaan ja kotiin päästyäni pakkailin auton aivan täyteen tavaraa ja lopulta hieman ennen kolmea menin hakemaan Hannaa töistä. Jouduimme vielä käymään kotona noutamassa viimeiset tavarat ja näin vasta hieman ennen puolta neljää pääsimme matkaan.

Olin itse elänyt koko iltapäivän tulisilla hiilillä, sillä Kotkasta oli päivällä löytynyt jo kerran Espoon Laajalahdella nuijaamani pikkumerimetso. Ajelimmekin suoraan Kotkaan ja täytyy sanoa, ettei koskaan ole Kotka tuntunut olevan niin kaukana. Iltapäivällä pikkumerimetso oli lentänyt jonnekin mutta onneksi ollessamme noin puolimatkassa tuli viesti, että lintu oli palannut löytöpaikalleen. Ja noin varttia ennen kuin olimme perillä Kyminrannassa tuli tieto, että Hannan veli Miika oli paikalla. Soitimmekin hänelle, että pitäisi lintua hallinnassa saapumiseemme saakka.

Automme oli alkanut kolisemaan uhkaavasti, mutta onneksi lopulta pääsimme Kyminrantaan, jossa ystävälliset vastaantulijat kertoivat linnun olevan yhä paikalla ja jopa näkyvän jo tien varteen. Niinpä sain heti kuitattua eliksen numero 399. Koska pikkumerimetso oli yllättävän lähellä, juoksin saman tien hakemaan autosta kamerani ja kohta olimme rannassa Miikan luona ottamassa linnusta kuvia. Ja kylläpä se näytti pieneltä ollessaan oksalla parin isokoskelon vieressä.

Noin 15 minuuttia ehdimme pikkumerimetsoa katsella, kun se nousi siivilleen ja lensi katveeseen Hovinsaaren penkkatien suuntaan. Niinpä testailimme vielä autoamme ja koska kolina ei tuntunut liian pahalta, lähdimme jatkamaan pitkää ajoamme, nyt sentään jo oikeaan suuntaan.

Ajoimme lopulta Tampereelle asti, jossa päätimme yöpyä Scandic hotellissa. Saimme mukavan huoneen ja unta ei tarvinnut kauan odotella.

Porissa

14.10. heräsimme aikaisin ja taas auton kolistessa ajelimme Poriin, jossa nappasimme pika-aamiaisen ja ajoimme sitten Konepajanrantaan ennen auringon nousua. Klo 7:30 paikalle saapuivat Kouvolasta aikaisin liikkeelle lähteneet Teo Ylätalo sekä Elissa Soikkeli ja yhdessä kävelimme rantaan lokkeja katsomaan.

Tavoitteenamme oli löytää Mäkelän Petterin löytämä etelänharmaalokkikandi. Itsehän en juuri lokkeja koskaan edes näe, joten toivoimme paikalla olevan paikallisia tai edes jotain lokit tuntevia harrastajia, mutta alkuun saimme katsella lintuja keskenämme. Löysimme aika pian oikean näköisen linnun ja vertailimme sitä paikalla aiemmin kuvattuun lintuun. Kohta paikalle saapuivat Andreas Lindén sekä Jyri Stranberg ja yhdessä totesimme katsovamme aivan oikeaa lintua. Ehdimme löytää parvesta nuoren selkälokinkin ennen kuin merikotka tuli paikalle ja sekotti pakan totaalisesti. Pian paikalle saapui muitakin bongareita mutta oikeaa lokkia ei enää löytynyt (kuin vasta illalla).

Kun lokkikin oli hoidettu, päätimme Hannan kanssa hoitaa velvollisuuksia, kun kerrankin olimme sivistyksen parissa arkena. Eli ajoimme Porin Poliisille hakemaan passeja. Ihmeeksemme pääsimme saman tien kaikkien jonojen ohi, sillä toimistolla oli joku ohjelmistohäiriö ja vain meidän tarvitsemat ohjelmat olivat toiminnassa. Normaalisti olisimme kuulemma joutuneet jonottamaan yhdestä kolmeen tuntiin – nyt pääsimme koko touhusta alle vartissa.

Niinpä ehdimme aamupalalla käyneiden Teon ja Elissan kanssa Poriin retkelle ja suuntasimme ensin Kaarluodon lintutornille. 3 jalohaikaraa, 2 merihanhea ja sinisuohaukan nähtyämme ja viiksitimaleita kuultuamme jatkoimme Teemuluodon tornille, jossa havainnot jäivät isolepinkäiseen ja kaukana lennähtäneeseen timaliparveen.

Sitten oli aika suunnata kauppaan ostamaan loput reilun kahden viikon eväistä ym. Molemmat autot olivat aivan täynnä tavaraa, kun lähdimme ajamaan kohti Kuuminaisia ja Salokankaan rantaa.

Rannassa olivat jo aamulla Savonlinnasta matkaan lähteneet Veikka Kosonen ja Oskari Saunisto odottamassa ja pian saapuivat Mäkelän Petteri ja Tomas Swahnkin. Viimeiset pakkailut tehtyämme, saapui Salokankaan Tommi paatilleen ja aloimme täyttää veneen pohjaa tavaroillamme. Olimme pian muuten valmiina mutta yksi autokunta yhä puuttui. Lopulta soitin veljelleni Pirkalle ja saimme kuulla heidän tulevan vasta noin vartin päästä. Tästä tiedosta tietenkään ei Tommikaan ilahtunut mutta ei siinä auttanut kuin odotella. Lopulta Pirkka kurvasi rantaan yöjunan Helsinkiin saapumisen jälkeen kyytiinsä nappaamat Ahti Ihonen sekä Pyry Laurikka kyydissään ja saimme heidänkin tavarat veneeseen ja pääsimme lopulta matkaan kohti Säppiä.

Säppiin

Kerrankin meri oli aika rauhallinen ja olimme Säpissä ennen iltapäivä neljää. Tavarat oli nostettu nopeasti laiturille ja Tommi pääsi puksuttamaan takaisin Kuuminaisiin. Meillä menikin sitten tovi kaiken roinan roudaamisessa asemalle.

Koska muuta porukkaa oli taas viime tipassa perunut asemalle tuloaan, oli aseman ns. ykköspuolella tilaa yllin kyllin, joten Laurikan Pyry majoittui sinne paremman nettiyhteyden toivossa Ahtin, Petterin ja Tomaksen kanssa. Näin meille kakkospuolellakin jäi hieman enemmän tilaa.

Kun kaikki olivat valmiita, kokoonnuimme pihassa, josta jo näkyivät ensimmäiset merisirrit Ulkolaskulla ja kohta lähtivät rengastusorientoituneet laittamaan Peräkulman rengastuspaikkaa toimintakuntoon ja me muut kiertämään saarta sen verran kuin vielä ehtisimme.

Kierron parhaat havainnot olivat myöhäiset pensastasku ja valkoviklo sekä useampikin lehtokurppa. Illan pimennettyä pieni tehojoukko lähti vielä lämpökameroiden, otsalamppujen ja haavien kanssa maastoon ja he yllättivät tuomalla rengastettavaksi pari jänkäkurppaa, lehtokurpan sekä merisirrin! Kun vielä pöllöverkostakin tuli saaliiksi helmipöllö, oli reissun aloitus ollut mitä mainion.

Kovaa duunia

Mutta jos reissu oli alkanut hyvin niin jatko oli sitten aika tasapaksua. Päivät sujuivat tuttuun tapaan: Rengastajat heräsivät ensimmäisinä ja lähtivät verkoille siten, että kaikki verkot olisivat pyynnissä puoli tuntia ennen auringon nousua. Seuraavaksi heräsivät rengastusapulaiset, joita niitäkin riitti, sillä nuorisosta ainakin osalla on tavoitteena omat luvat. Ja viimeiseksi heräsivät aamuvakiolle menijät, jotka staijasivat muuttoa Prakalan pommikopilla auringon noususta pari tuntia. Tai no eräs ei tainnut pariin ensimmäiseen päivään nousta sängystä ollenkaan…

Verkoilla oli hämmästyttävän köyhää ja vaikka lintuja joinain aamuina tulikin, oli lajisto aivan peruskamaa. Niinpä ainakin osa verkoillaolijoista oli valmis osallistumaan saaren kiertoon, kun aamuvakio oli lusittu – sekin aina ilman mainittavia havaintoja, vain vähäistä peruslajistoa ynnäillen.

Saaren kierto tehtiin kyllä joka päivä kunnolla, sillä porukkaa osallistui komppaamiseen yllin kyllin ja komppaaminenkin oli niin tehokasta kuin se nyt todella rehevissä ja runsasmarjaisissa tyrnipuskissa oli mahdollista.

Mainittavampia havaintoja alkupäiviltä olivat mm. tundrakurmitsa, pari tylliä, suokukot, vaihteleva määrä meri- ja suosirrejä joka päivä, jänkäkurpat, mereltä saareen saapunut uuttukyyhky, pari suopöllöä, muutama merikihu, jokunen selkälokki, hernekerttu, isokäpylinnut sekä yhä saaressa olleet pensastasku ja valkoviklo. Myös kohtuullista varislintumuuttoa havaittiin yhtenä päivänä, jolloin muutti mm. toistasataa mustavarista.

Verkoilta ei tullut edelleenkään mitään mainittavaa, mutta parina iltana käytiin taas haaveilemassa ja toisena saaliiksi saatiin jopa 7 jänkäkurppaa, taivaanvuohi sekä pari merisirriä ja toisena 4 merisirriä.

18.10. aamuvakiolla näkyi etelänkiisla, joka kääntyi lentämään suoraan poispäin ja jäi vain minun tunnistamakseni sekä muuttohaukka ja merikihu. Niin valkoviklo kuin pensastaskukin olivat viimeistä kertaa paikalla. Verkoilta saatiin ensimmäinen vähänkään mielenkiintoinen lintu eli idäntiltaltti, joka ei kuitenkaan herättänyt sen verta mielenkiintoa, että kukaan olisi sitä jaksanut bongata. Päivällä miehitys väheni Petterillä, joka lähti mantereelle töihin.

Eka rari

Seuraavana päivänä 19.10. viivyttelijöitä ei enää näkynyt. Muutenkin saari tuntui entistäkin tyhjemmältä ja ehdinkin jossain vaiheessa todeta, että niin kauan on toivoa, kun pulmusia ei näy – ja noin parikymmentä metriä tästä, lähti jaloistamme lentoon muutama pulmunen!

Mutta vain hetkeä myöhemmin Hanhistossa minun ja Oskarin edestä nousi lentoon kolme lintua, joista kaksi tunnistui heti pajusirkuiksi, mutta kolmas lintu näytti oudolta. Lentotyylistä tuli heti mieleen pieni kiuru, vaikka se nyt poukkoilikin sirkkujen mukana varsin epätyypillisesti edes takaisin. Lintu näytti myös vaalealta ja vatsapuolelta kuviottomalta. Yritin nuotittaa lintua muille mutta muut eivät oikein saaneet siitä koppia ennen kuin se laskeutui takaisin ruovikon taakse.

Sovimme komppaavamme linnun uudelleen siten, että Veikan kanssa jäimme kameroinemme odottamaan. Lopulta lintu nousi aivan eri paikasta lentoon kuin olimme kuvitelleet, emmekä näin olleet vielä valmiina kuvien ottoon mutta nyt muutkin alkoivat uskoa sanomisiani – lintu todellakin näytti lyhytvarvaskiurulta! Kohta lintu nousi Hanhiston hauruilta itsestään lentoon ja lensi ohitsemme ja sain siitä ihan kelvolliset määrityskuvat otettua – se oli kuin olikin lyhytvarvaskiuru! Lintu laskeutui taas hauruille ja saimme siitä paljon paremmatkin kuvat otettua ja kaikki halukkaat ehtivät paikalle sen bongaamaan.

Kun katselimme kuvia linnusta tuli Veikka kertomaan, että he olivat Oskarin kanssa edellspäivänä kuvanneet samalla paikalla linnun, jota eivät olleet tunteneet. He olivat ottaneet linnusta videota ja näyttäneet sitä rengastuspaikalla. Ilmeisen huonolaatuinen video aurinkoisessa kelissä näytettynä kesken rengastelun ei ole paras mahdollinen keino linnun määrittämiseksi ja lintu oli dissattu kiuruksi. Nyt jälkikäteen, kun meille muillekin video näytettiin, oli helppo todeta ”lyvakin” olleen paikalla jo edellisenä päivänä…

Pikkukivaa

20.10. näkyi toisena aamuna peräkkäin aamuvakiolla hieman hanhimuuttoakin ja ehdottomana piristyksenä näkyi nuori leveäpyrstökihu, joka ohitti meidät mukavan läheltä ja laskeutui lopulta Ulkolaskun lähelle aallokkoon kadoten. Ihme kyllä Peräkulmasta asti saapuneet bongaritkin kuitenkin näkivät linnun, kun se nousi sopivasti heidän käyntiensä aikana lentoon turhan kauas tyrskyihin lopulta tipahtaen.

Kierroksella lyhytvarvaskiuru oli yhä paikalla mutta se oli todella arka, joten hyvät kuvat jäivät haaveeksi.

Hauruilla poikkeuksellisen runsaina ruokaillleet merisirrit puolestaan olivat hyvin kuvauksellisia. Paikallaan kökötävä kuvaaja päätyi helposti jopa niiden piirittämäksi.


Duuni jatkuu

21.10. saapui Vastamäen Jani päiväretkelle, mutta lisäkomppausvoimakaan ei auttanut – niin tämä kuin seuraavatkin päivät olivat ehkä saaren historian tylsimpiä. Keli oli yhä mitä mainioin – aamuvakiolla ei tarvinnut hanskoja ja kierroksella tuli aina hiki ja niinpä ei ollut ihme, että sudenkorentoja näkyi runsaasti ja kolmea lajia päiväperhosiakin havaittiin – parhaina lajeina useita idänkirsikorentoja ja helmihopeatäpliä – mutta linnut puuttuivat. Paskalaguunilla jo aimminkin näkynyt oudon näköinen osittain leukistinen tiltaltti näyttäytyi taas – olimme nimenneet sen Phylloscopus paskalaguensikseksi.

22.10. oli vaihtopäivä, kun Pirkka ja Ahti lähtivät ja tilalle saapui rengastusharjoittelijaporukkaa, joita piti saapua isompikin porukka, mutta saapuikin nyt vain kaksi – Joonatan Toivanen sekä Riku Kangasniemi – loput saapuisivat myöhemmin.

Jos jokunen lintuhavainto pitää parilta tylsältä päivältä mainita niin muuttava lapasorsa, hanhiparvesta erottunut lyhytnokkahanhi sekä jokunen harmaahaikara ja verkoilta saatu idäntiltaltti, jota ei taaskaan kukaan vaivautunut bongaamaan.

24.10. Krävelistä löytyi renkaaton idäntiltaltti ja heti perään Takalahdelta todella myöhäinen pensaskerttu, jotka vähän piristivät jo aika väsynyttä porukkaa. Illalla helmipöllöatrappi tuotti helmipöllön, jota verkosta irrotellessani huomasin päällä pyörähtämässä käyneen sarvipöllön.

25.10. aamuvakio tuotti taas allekirjoittaneelle Säpin pinnan, kun taviokuurna kävi lentelemässä lähimetsikön päällä. Myös suopöllö sekä myöhäinen vanha suosirri näkyi ja päästi kuvaamaankin itseään mukavasti merisirrien kanssa Krävelin kärjessä touhuillessaan.

Pieni palkinto vielä

26.10. näkyi aamuvakiolla vielä sama suosirri ja ruokkeja kirjattiin 114 lintua ja 9 riskilääkin. Eli jotain merellä sentään välillä liikkui. Vakion jälkeen tuli jo reissun kolmas havainto taiga-/metsäkirvisestä. Kahta aikaisempaa ei oltu saatu lajilleen, mutta nyt Peräkulman rengastusporukka onnistui löytämään linnun näkyville ja kuvasta lintu oli juuri ja juuri tunnistettavissa taigakirviseksi. Minulla oli vakion jäljiltä vielä aivan liikaa vaatetta mutta onneksi nuoriso malttoi odottaa ja kohta juoksin elisintoilijoiden perässä pitkää metsäpolkua pitkin kohti Peräkulmaa.

Kirvinen oli lentänyt jossain vaiheessa maahan ruovikon lähelle mutta sen jälkeen erilaisia lintuja oli nähty lennähtävän siellä täällä. Niinpä päätimme rauhoittaa tilanteen ja odottaa Teonkin paikalle, ennen kuin komppasimme ruovikon lähiniityt. Ja sieltähän se kirvinen nousi äännellen ja laskeutui jopa näkyviin lähipuiden latvustoon, jossa se siirtyili puusta toiseen jonkin aikaa, jolloin jokunen kuva saatiin kuitenkin otettua ja osalle porukasta näin elis hoidettua. Lopulta lintu laskeutui taas ruovikon reunaan, josta se löytyi vielä viimeisenä paikalle saapuneillekin ja näkyi ja kuului vielä kierrokselle lähdettyämmekin kertaalleen.

Illalla saapui loput kolme rengastusharjoittelijaa, Juho Tirkkonen sekä Petteri tyttärensä Mimosan sekä tämän kaverin kanssa. Saapunut porukka suuntasi heti kirvistä bongaamaan mutta eipä sitä löytynyt.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

27.10. Petteri löysi vielä aamulla taigakirvisen Peräkulmasta mutta ilmeisesti sen jälkeen sitä ei enää havaittu. Muutenkin päivä oli aivan käsittämättömän tasapaksu, vaikka komppaajia oli melkoinen rivi. Illalla jouduimme toteamaan viikonlopun sääennusteen sellaiseksi, että saaresta pääsisi poin vain seuraavana aamuna tai sitten vasta sunnuntaina illalla (ehkä). Niinpä meidän piti päättää lähteä saaresta paria päivää suunnittelemaamme aikaisemmin.

28.10. olin itse pakkaillut kaiken valmiiksi ennen vakiota, jolla pikkuporukalla näimme etelänkiislan sekä vuorihempon parhaimpina. Vakion jälkeen oli kaikki tavarat valmiina laiturissa ja pian Salokankaan Tommi saapui. Saareen jäi vain rengastusharjoittelijaporukka sekä Juho. Kyyti oli taas leppoisa ja lopulta olimme Kuuminaisissa, jossa pakkasimme taas autot täyteen ja lähdimme vielä porukalla kohti Poria, jossa kävimme pizzalla.

Matkanvarsibongailua taas

Sitten oli aika heittää isolle osalle porukasta hyvästit. Petteri lähti vielä jeesaamaan Veikkaa ja Oskaria aroharmaalokkibongauksessa, joka lopulta onnistuikin. Me lähdimme ajamaan Teon auton edellä kohti Helsinkiä.

Automme taas kolisi mutta nyt se alkoi myös nykiä todella pahasti. Lopulta yhdessä mäessä se laittoi ajonestonkin päälle ja jouduimme pysähtymään. Teo ajoi ohitsemme ja soitti kohta mutta neuvoimme heitä jatkamaan matkaa. Tulisimme kyllä perässä. Onneksi automme lähti taas toimimaan yhtä huonosti kuin aiemminkin mutta ihme kyllä, kun sillä ajoi alle 80 km/h ja kiihdytti vain varovasti ja rullasi ylämäet, pääsimme lopulta mekin Helsinkiin.

Tokoinrannassa ei paikalla ollutta mustanmerenlokkia meinannut löytyä, mutta Laurikan Pyryn johdolla marssimme katsomaan Töölönlahden puolta, josta lintu löytyi aivan vastarannalta, jossa sitä moni kuvaaja oli kuvaamassa. Päätimme ajaa paikalle autolla, mutta eipä lintua eikä kuvaajia enää näkynyt. Löysimme kuitenkin illan jo hämärtäessä paikalta pikku-uikun, jota ei ihme kyllä kukaan aiemmin paikalla käynyt harrastaja ollut havainnut. ”Mumelo” jäi näin kuvaamatta mutta kaikki paitsi minä sai siitä eliksen.

Varovasti ja hitaasti ajamalla pääsimme lopulta illaksi kotiin ja viikonloppu menikin reissusta toipuessa. Sen verran vaisu pariviikkoinen Säpissä oli ollut, että saapa nähdä, mitä seuraavalla syyslomalla tehdään? Onneksi auton viat osoittautuivat pieniksi ja alkuviikosta sekin oli taas kunnossa.

- J.A.