Kesäreissu Jurmoon ja Ahvenanmaalle

Alkubongailut

26.6. aamusta minulla oli taas olkapään röntgenkontrolli ja eipä murtuma vieläkään ihan kunnossa ollut, joten lääkäri antoi pari viikkoa vielä lisää sairaslomaa. Seuraavaksi viikoksi olin jo etukäteen anonut lomaa, joka nyt mukavasti säästyi tulevaisuuteen. Suoraan Imatralta lääkäriltä päästyäni lähdimme ajamaan kohti etelää ja ensimmäisen stopin teimme Lappeenrannan Pajarilassa, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme paikalta aiemmin löytyneen pesivän mustaleppälintuparin varoittelemasta. Poikasia emme yrittäneetkään etsiä näkyviin, vaan jätimme emot pian rauhaan ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Matka jatkui aina Lohjalle, josta olimme saaneet nuotit bongaamaan lajia, jonka olimme molemmat halunneet nähdä ihan tenavasta asti. Jo kävellessämme kohti kallioiden ympäröimää niittyä, näimme metsätien varressa pikkuhäiveperhosen. Kiikaroimme isomaksaruohoa kasvaville kallioille, mutta etsimäämme isoapolloa ei meinannut löytyä. Niinpä siirryimme kukkaniityille, joilta Hanna yhtäkkiä äkkäsi isot kasvustot harvinaista suoneidonvaippa -nimistä kämmekkää. Käppäilimme alueella jonkin aikaa, kunnes vihdoin aivan jaloistamme kasvien alta nousi lentoon suuri valkoinen perhonen – isoapollo! Seurasimme perhosta sen jatkaessa lentoaan kallioille, joissa se hetken haki laskeutumispaikkaa, mutta lopulta jatkoi kallioita pitkin näkymättömiin. Perhosta seuraillessamme kuulimme lähistöllä huutelevan pähkinähakinkin, joten reissumme oli alkanut erinomaisesti! Hieman toki harmitti, ettemme olleet saaneet apollosta kovinkaan kummoisia kuvia.

Yritimme löytää Lohjalta myös kämmeköitä, mutta ilmeisesti kuivan kesän takia emme löytäneet käymältämme paikalta ainoatakaan etsimämme lajin yksilöä, vaan saimme tyytyä soikkokaksikoihin ja lehtoneidonvaippoihin.

Seuraava bongauskohteemme oli Paimiossa, jossa kävelimme kuivalle dyynimäiselle hiekka-alueelle, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme ensimmäisen aika kookkaan koiras hietasisiliskon. Otus kuitenkin kipitti vauhdikkaasti meitä karkuun ja kuvat jäi saamatta. Pienen haeskelun jälkeen löysimme muutaman liskon lisää, mutta nämä olivat kaikki naaraita tai nuorempia eli vaatimattomamman näköisiä, mutta saatiinpahan tämä laji kuvatuksi kuitenkin. Tästä lajistahan ei oikein tiedetä, ovatko ne saapuneet tälle Suomen ainoalle esiintymispaikalleen ihan luontaisesti, vai onko joku kuskannut näitä paikalle ulkomailta. Ja sama päti myös seuraavaan lajiin eli lessonansammakkoon, jota haeskelimme muutamaltakin eri lutakolta, mutta löysimme vain satoja pieniä rupikonnan poikasia.

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme Paraisille, jossa kävimme vielä parilla Hannan kartoittamalla luonnonsuojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta löysimme täältäkin vain kahta jo aiemmin näkemäämme lajia. Lopulta pystytimme teltan erään syrjäisen metsätien varteen pellon reunaan, jossa kokkailimme ja olimme lopulta valmiit unten maille.

Jurmo

27.6. kävimme aamulla parilla muulla suojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta emme löytäneet mitään uutta. Lopulta lähdimme ajamaan Saaristotietä kohti Pärnäisiä. Nauvon erinomaisessa S-Marketissa eväitä osteltuamme, olimme lopulta hieman turhan aikaisin satamassa nähtyämme tien yli lentäneen harmaapäätikan hieman ennen parkkipaikkaa.

Eivor-lautan saavuttua sai Hanna raahata suurimman osan tavaroistamme lauttaan, sillä itse olin edelleen aikalailla yksikätinen. Lautalla kiipesimme sitten tietysti yläkannelle, jossa oli varsin mukava katsella maisemia ja kiikaroida merta merilintuja etsien. Löysimmekin alkumatkasta yhden riskilän, mutta vasta muutamaa tuntia myöhemmin Jurmon jo häämöttäessä horisontissa, näimme ensimmäiset ruokit sekä merikihun.

Jurmoon rantauduttuamme kärräsimme maitokärreillä tavaramme lintuasemalle, jonka pihassa tapasimme paikalla pari päivää miehittäjänä jo olleen Kim Kuntzen.

Kävimme porukalla laittamassa suon lintuverkot paikoilleen ja pauloille, jotta Hanna pääsisi seuraavana aamuna kokeilemaan, mitä verkoista tulisi. Sitten jalkapallon MM-ottelua katseltuamme, lähdimme kiertämään lännen vakiolaskentakierrosta.

Lintuja oli aika mukavasti vaikka elettiinkin aivan keskikesää. Poikueita kuitenkin näkyi ihmeen vähän. Mukavampia havaintoja muutaman tunnin kestäneellä pitkällä kävelykierroksella olivat 3 ristisorsaa, 4 karikukkoa, 5 pikkutiiraa sekä matkalla laskenta-alueen ulkopuolella niityllä patsastellut teeri.

Illalla teimme kunnon ruoat ja sitten oli vuorossa iltahuuto, jossa kirjattiin asemakaavakkeelle kaikki saaressa päivän aikana havaitut lajit. Iltahuuto kesti taas pitkään, sillä kirjattavaa riitti, kun asemarutiiniin kuuluu kirjata erikseen niin aamun vakiomuutolla, idän ja lännen laskentakierroksilla sekä muuten paikallisina sekä muuttavina havaitut linnut. Lopulta kuitenkin päästiin nukkumaankin.

28.6. yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi, sillä kellomme soi jo 3:15 ja kohta olimme suolla pystyttämässä verkkoja pyyntiin. Pari kierrosta tyhjiä verkkoja kierrettyämme, Hanna jäi verkoille ja itse kipusin muinaismuistomäelle aamumuuton vakiohavainnointiin Kimin kanssa klo 4:15.

Aamun muuttokin oli hiljaista ja etenkään ensimmäiseen tuntiin ei tapahtunut merellä mitään. Pikkukäpylintuparvia kuitenkin tuntui liikkuvan ja useita parvia lähti selvästi korkealla taivaalle jatkamaan vaellustaan. Kahden tunnin staijilla näimme myös mm. pari ruokkia ja riskilää, mustalintuparven sekä suosirrin. Aivan staijin lopussa Kim kuuli suon suunnasta outoa sirkkumaista laulua ja päätti lähteä kuulostelemaan sitä lähempää. Itse jäin vielä seulomaan horisonttia viimeisiksi vakion minuuteiksi. Kohta Hanna soitti alhaalta, että he kuuntelivat Kimin kanssa outoa sirkun laulua ja minunkin piti singahtaa paikalle. Jo juostessa kuulin yhden säkeen tutun kuuloista laulua ja tunnistin laulajan pikkusirkuksi! Liekö lämpimät kelit sekoittaneet tämän siperialaisen pikkulinnun päätä pahemminkin, kun se Jurmon suon reunassa lauloi? Täytyy kyllä myöntää, että biotooppi kyllä itse asiassa näytti varsin sopivalta lajille.

Yritimme tietysti saada pikkusirkkua verkkoonkin, mutta vain kertaalleen se kävi verkon yläpuolella puissa kääntymässä ja hiljeni sitten pitkäksi aikaa, mutta lopulta lintu lauloi paikalla ainakin puolille päivin asti.

Kiersimme Kimin kanssa idän reitin, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Ja vaatimaton oli myös Hannan aamun verkkopyynnin saldo, kun rengastuksia tuli vain viisi sekä kaksi kontrollia. Reitiltä palattuamme autoin Hannaa sulkemaan verkot ja käppäilimme asemalle nukkumaan kunnon päikkärit.

Illemmalla katsoimme taas jalkapallon MM-kisoja ja tällä kertaa pelin, jota pelattiin 90 minuttia plus lisäaika ja lopulta Saksa hävisi! Kimille suosikkijoukkueen tappio otti koville, mutta länsikierrokselle suunnattuamme mieli virkistyi nopeasti, varsinkin kun laskenta alkoi mukavasti, kun laguunin rannasta löytyi juhlapukuinen pulmussirri!


Muita kierroksen havaintoja olivat 6 suosirriä sekä taas samat ristisorsat ja pikkutiirat. Neljä vielä pienen pientä töyhtöhyypän poikastakin sai renkaan jalkaansa. Asemalle palaillessamme näkyi metsän reunassa vielä käki. Ilta oli kovan tuulen ohessa tuonut asemalle myös Ylitalon Mikon ja vielä olikin sitten edessä tutut iltarutiinit ja myöhään meni taas.

29.6. tuuli oli yltynyt lähes myrskyisäksi, joten verkoille ei ollut mitään asiaa ja aamuvakiokin oli varsin viluinen ja ankea. Kimiä tuskin kauheasti harmitti lähteä staijin puolivälissä pakkailemaan ja valmistautumaan mantereelle paluuseen?

Kiersimme Hannan kanssa itäreitin aamusta ja kahlaajia oli rannoilla edellispäiviä paremmin, ja muutenkin idän reitti oli normaalia antoisampi, kun näimme mm. 3 suosirriä, 2 pikkutiiraa ja rantasipin.

Päivällä nukuimme taas kunnon päikkärit ja illalla suuntasimme länteen koko porukalla. Muuten linnut olivat pitkälti samoja, mutta kahlaajia oli enemmän, etenkin vikloja. Niinpä ei ollut yllätys, että löysimme punajalka- ja valkoviklojen sekä lirojen ohella mustaviklonkin, mutta sen sijaan harmaasorsaparin ylilennon perään löytynyt lampiviklo oli oikein mukava ylläri! Lintu lensi ensin ylitsemme parin valkoviklon kanssa mutta turhan kaukaa ja ääneti, mutta onneksi löysimme sen uudelleen ja pääsimme katsomaan sitä oikein mukavasti ja kuvaamaankin kohtalaisen kivasti. Laji on Jurmossa todellinen rariteetti, vaikka Mikko heti muisteli moisen nähneensä saaressa vain 25 vuotta aiemmin. Tiiran mukaan kyseessä oli vasta saaren seitsemäs lampiviklo.

Hyvillä mielin, mutta tuulen takia viluisina palailimme asemalle, jossa lämmin ruoka maistui ja iltahuuto meni taas ennätysmyöhään.

30.6. tuuli oli tyyntynyt kohtuulliseksi, joten aamulla meidän Mikon kanssa kivuttua mäelle vakiostaijiin, suuntasi Hanna taas aukomaan verkkoja. Pikkukäpylintuja oli nyt liikenteessä enemmänkin ja ynnäilimme niitä 281 muuttajaa ja joukossa oli mukana ainakin yksi kirjosiipikäpylintukin, joka lensi äännellen ylitsemme muutamaan otteeseen.

Hannan aamupyynti tuotti taas vain kourallisen lintuja, mutta mm. yhden nuoren satakielen kuitenkin. Ja lopulta verkkoon eksyi ensimmäinen pikkukäpylintukin. Käpylinnut näyttivät käyvän suolla juomassa, mutta ne eivät juuri verkoille eksyneet. Olimme kuitenkin huomanneet, että isoja parvia käpylintuja jumittui myös männikköön ja ne liikkuivat aika alhaalla puissa ja kävivät välillä maassakin. Niinpä kierrettyäni itäreitin ilman mainittavia havaintoja, päätin ehdottaa Hannalle verkkojen siirtoa saman tien männikön puolelle ja tämä olikin nopeasti tehty. Hanna olikin jo edellisiltana kaivanut verkkolinjan viereen maahan kuopan, jonka oli päällystänyt pressulla ja laittanut siihen vettä. Ja pikkukäpylinnuthan kävivät tässä innokkaasti juomassa ja kohta niitä alkoi myös tupsahdella verkkoon.

Kun Hanna rengasteli käpylintuja, staijailin itse tovin saaren etelärannalla, mutta palailin aika pian männikköön Hannan seuraksi ja käpylintujen tulo olikin jo hiipumassa. Viimeistä yksittäistä lintua verkosta irrotellessamme lensi ylitsemme matalalla mehiläishaukka.

Päivällisen jälkeen suuntasi Hanna vielä illaksikin verkoille ja minä yksin lännen kierrokselle. Kierros meni yksin aika paljon rivakammin, kun optimoi selaamispisteet eikä näin pysähdellyt aivan koko ajan. Linnut olivat lisäksi selvästi vähentyneet ja vaikka pulmussirri edelleen löytyikin, olivat muut kahlaajat vähentyneet huomattavasti eikä lampivikloakaan enää löytynyt. Metsäviklo oli varmaankin ainoa uusi lintu koko reitillä.

Reitiltä palattuani jeesasin Hannaa taas verkkojen sulkemisessa ja Hanna olikin päivän aikana rengastanut mukavat 38 pikkukäpylintua!


Ilta meni jalkapalloa katsellessa ja iltahuutokin tietysti meni taas myöhään.

1.7. heräsin ekana aamuvakiota suorittamaan ja pian saapui Mikkokin ja Hanna suuntasi aukomaan männikön verkkoja. Käpylintuja liikkui yhä, mutta isoimmat parvet katosivat taivaalle aamun aikana. Toki käpylintuja jäi vielä männikköönkin pyörimään, mutta joko nämä uudet vasta saareen tulleet linnut eivät vielä olleet löytäneet Hannan tekemään juomapaikkaa tai sitten muuttunut tuulensuunta vaikutti jotenkin siihen, että Hanna sai koko aamun aikana verkosta vain yhden käpylinnun. Onneksi pari muutakin lintua sentään tuli verkosta, ettei aika ihan niin pitkäksi käynyt.

Pian aamustaijijn me suuntasimme Mikon kanssa kiertämään lännen vakioreitin. Yhä vain linnut olivat pitkälti samoja, mutta pulmussirriä emme huomanneet ja pikkutiirojakin näkyi vain yksi. Mehiläishaukka kierteli pitkään yllämme perässään pitkä ja äänekäs punajalkaviklojono. Myös kaksi kurkea laskeutui hetken paikalliseksi, mutta ne jatkoivat kohta merelle.

Kierroksen jälkeen poistimme verkot ja nukuimme taas lyhyet päiväunet ennen kuin siivosimme jälkemme ja pakkasimme tavaramme taas maitokärryihin ja lähdimme kohti satamaa. Mikko oli päättänyt jäädä asemalle vielä yhdeksi päiväksi.

Paluumatka mantereelle sujui pääasiassa nukkuen lautan sisätiloissa. Pärnäisissä olimme lopulta klo 18:30 ja Nauvon kauppakäynnin jälkeen suuntasimme vielä Paraisille.

Turun seudulla

Illalla onnistuimme saamiemme vinkkien avulla löytää todella harvinaisia kimalaisorhoja! Valoa oli jo illalla aika niukanlaisesti, joten aika pian suuntasimme pystyttämään telttaa saman pellon reunaan, jossa olimme yöpyneet tulomatkalla.

2.7. nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen suuntasimme uudelleen kimalaisorhoja katsomaan ja kuvaamaan nyt paljon paremmassa valossa. Iso osa kukista oli jo kukintansa loppuvaiheilla, mutta onneksi löysimme pari oikein kaunista värikkäämpää yksilöä. Hanna oli melkoisen innoissaan, kun sai tämän todella erikoisen kämmekkälajin vihdoin nähtyä sekä kuvattua kunnolla.

Jatkettuamme matkaa aloitimme päivä lintupaikkakierroksen Kaarinan Kuusistonlahdelta, jossa emme nähneet paria merikotkaa kummempaa. Jatkoimme sitten Littoistenjärven Järvelän lintulavalle, jossa näkyi pari liejukanaa, harmaasorsaa ja -haikaraa sekä jokunen kahluri. Sitten jatkoimme Turun kasvitieteelliseen puutarhaan, josta löysimme kuuden yksilön nokkavarpusperheen ja kuulimme taas liejukanan.

Seuraavaksi etsimämme laji oli sitten taas yksi Turun seudun erikoisuus, jonka alkuperästä ei ole kenelläkään aavistustakaan – alppisalamanteri. Emme kuitenkaan tätä otusta pienellä haeskelulla onnistuneet löytämään.

Koska meillä yhä oli aikaa yllin kyllin, suuntasimme vielä Raision Raisionlahdelle, jossa ylitsemme lentänyt (rusko)urpiainen jäi parhaaksi havainnoksi. Sitten suuntasimme läheiseen kauppakeskukseen tuhlaamaan aikaa ja ehdinpä itse katsoa taas yhtä futismatsiakin, ennen kuin suuntasimme Turun satamaan odottamaan Viking Grace lauttaa.

Ahvenanmaa

Grace lähti lopulta kohti Ahvenanmaata ja meillä oli A la carte -ravintolasta pöytä varattuna. Oli mukava syödä oikein kunnon ateria pitkästä aikaa ja aikakin kului näin mukavasti. Loppumatka meni shoppaillessa ja taas yhtä jalkapallomatsia katsoessa. Lopulta olimme perillä Lumparlandin Långnäsissä yöllä yhden jälkeen.

Ajoimme vielä Lemlandin puolelle erään metsätien varteen, jossa kehrääjien suristessa pystytimme teltat ja kömmimme pehkuihin.

3.7. vasta ysin jälkeen herättyämme jatkoimme Herröskatanille, josta löytyi heti keltalehdokkeja, pesäjuuria, kalkkimaarian- sekä maariankämmeköitä, soikkokaksikoita ja lähempää lintutornia myös jo kuivahtaneita seljakämmeköitä. Lintutorni oli aika hutera ja kiipeäminen yksikätisenä kaukoputken kanssa oli aika pelottavaa. Mereltä löytyi muutamia riskilöitä ja tietysti maisemat olivat upeat! Autolle palaillessamme löysimme vielä pähkinänakkelin sekä nokkavarpusen.

Kunnon kenttälounaan jälkeen suuntasimme kiertämään niemeä vielä toiseen kertaan ja matkalla tapasimme mukavan paikallisen rouvan, joka puhui kohtuullista suomea asuttuaan nuorena Helsingissä. Lopulta juttua kuitenkin jatkettiin vuoroin suomeksi ja ruotsiksi, kuka nyt sattui minkäkin sanan muistamaan milläkin kielellä – ja välillä täytettiin puuttuvaa sanaa sitten englannilla. Rouva kuitenkin kertoi meille tietävänsä etsimämme miekkavalkun kasvupaikan, mutta tämä oli aika matkan päässä. Niinpä autopaikalle palattuamme seurasimme häntä ja hänen ruotsinkielistä miestään jonkin matkaa, kunnes vihdoin olimme oikealla paikalla, jossa oli aiemmin kukkinut miekkavalkkuja kuulemma vaikka kuinka. Ne vaan olivat poikkeuksellisesti aloittaneet tänä vuonna kukintansa jo toukokuussa. Pienellä haeskelulla löysimme lopulta muutamia miekkavalkun lehtiä, mutta kukinnat olivat jo kaikki rapisseet. Mutta tiesimmepä ainakin nyt tämänkin kämmekän esiintymispaikan mahdollisia tulevia Ahvenanmaan käyntejämme ajatellen.

Bongattuamme jalohaikaran Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelta harmaahaikaroiden seurasta, jatkoimme Hammarlandiin, josta Hanna tiesi taas yhden kämmekkäpaikan. Tältä aidatulta pieneltä alueelta löytyi todella runsaasti jo kukkineita tikankontteja sekä miekkavalkkuja. Aidan ulkopuolella etsiskelimme näitä lisää ja lopulta onnistuimme löytää yhden jostain syystä nupulle jääneen miekkavalkun, joka oli sentään paljon kuvauksellisempi kuin mitä pelkät lehdet olisivat olleet.

Autolle palattuamme huomasin ensimmäisen punkin kiipeämässä vaatteissani ja kohta tajusimme, että vaatteemme kuhisivat punkkeja! Ei siinä auttanut kuin heittää lähes kaikki vaatteet pois päältä parkkipaikalla ja alkaa tehdä kunnon punkkisyyniä! Saattoi se ainoa ohi ajaneen auton kuljettaja ihmetellä, mitä tien varrella oikein tapahtui… Meissä oli molemmissa kauhuksemme jo kolme punkkia kiinni ja kymmeniä kiipeili vaatteissamme! Meillä oli tietysti tiedossa, että punkkeja Ahvenanmaalla olisi ja punkkipihdit näin mukana, mutta tämä määrä oli kyllä ylittänyt kaikki kauhuskenaariomme!

Lopulta olimme vaihtaneet kaikki vaatteet ja matka jatkui aina Eckerön Styrsingsuddeniin, jossa meinasimme käydä pikaisesti ensin rannassa kääntymässä, mutta muutaman askelen heinikossa käveltyämme, tajusimme lahkeidemme taas kuhisevan aivan minimaalisen pieniä nymfi-punkkeja! Niinpä päätimme lopulta pystyttää teltan aivan keskelle tietä leveämpään kääntöpaikkaan ja kömpiä taas kerran kaikki vaatteet tarkistettuamme telttaan turvaan näiltä Suomen vaarallisimmilta eläimiltä. Tarkoituksenamme oli nukkua pari tuntia ja herätä vielä syömään kunnon illallinen, mutta unet vähän venähtivät.

4.7. niinpä heräsimme vasta 12 tuntia myöhemmin, siten että ehdimme kahdeksaksi aamustaijille rantaan. Muutamat punkit lahkeista nypittyämme aloimme seuloa merta ja parissa tunnissa näimme 10 ruokkia, 4 riskilää, muutaman tunnistamattoman ruokkilinnun sekä yllättäen myös 2-4 etelänkiislaa. Myös pari merikihua, kolme karikukkoa, nuolihaukka ym. nähtiin.

Sitten suuntasimme Eckerön soille, joilta yritimme löytää taas uusia kämmeköitä, mutta emme niitä löytäneet. Mielenkiintoisin havainto oli suolle mennessämme lähes jalkani alta lähtenyt hiekanruskeanharmaa alle puolimetrinen käärme, joka saattoi hyvinkin olla todella harvoin nähty kangaskäärme, mutta valitettavasti, kun käärme lähtee aivan jalan alta, ei ensimmäinen ajatukseni ollut katsoa sen selkäpuolen mahdollisten kuvioiden muotoa kauhean tarkasti. Menin siis perhana säikähtämään ja otus jäi näin varmasti määrittämättä ennen kuin se katosi suureen kanervamättääseen, jossa Hannakin sen vielä kuuli luikertavan, mutta vilaustakaan ei enää näkynyt. Lintuhavaintomme jäivät puukiipijöihin, kuusitiaisiin, peukaloisiin sekä kanahaukkaan. Ollessamme vaihtamassa seuraavalle suolle, soitti Normajan Jyrki, joka oli myös saaressa ja kertoi olevansa menossa etsimään erittäin harvinaista kiiltovalkkua. Meillä oli samat suunnitelmat iltapäivälle, mutta meidän oli tietenkin järkevämpi mennä porukalla, joten kiiruhdimme takaisin autolle ja aika pian tapasimme Jyrkin sekä paikallisoppaaksi meillä saapuneen Vårdössä asuvan Rami Lindroosin.

Etsiskelimme aika pitkään kiiltovalkkua paristakin paikasta, mutta emme tätä superharvinaista kasvia löytäneet. Kämmeköillehän on tyypillistä, että ne eivät välttämättä kuki joka vuosi lainkaan ja tätä lajia on yleensä löydetty parhaimmillaankin vain joitakin yksilöitä.

Luovutettuamme jatkoimme me Hannan kanssa seuraavaan suokohteeseen (Jomalan) puolelle, jossa kolusimme parin tunnin ajan ja löysimme lopulta tavallisten lajien ohella punakämmeköitä sekä veripunakämmeköitä. Kesken koluamisen soitti Jyrki taas ja kertoi löytäneensä yhdeltä Eckerön soista suovalkun. Hanna ei ollut kyseistä pientä kämmekkää koskaan nähnyt, vaikka oli monesti yrittänyt, joten sehän piti päästä bongaamaan. Onneksi puhelimesta saa nykyisin koordinaatit ja loput ohjeet Jyrki kertoi tyyliin: ”Tältä muita korkeammalta, hieman punertavalta mättäältä, jolla kasvaa puolimetrinen koivu itään kymmenen metrin päässä idässä on kivi ja mättään ja kiven välisen linjan puolivälistä metri vasemmalle löytyy suovalkku.

Niinpä me palasimme autolle ja ajoimme taas Eckeröön, jossa kävelimme aika pitkän kävelyn suolle ja GPS-pisteen perässä lähes keskelle suota. Löysimme kohta oikean mättää ja kiven ja saman tien Hanna näki kiikareilla noin 10 senttisen suovalkunkin. Näitä kasveja löytyi lopulta lähistöltä muutama lisääkin ja niinpä Hanna sai taas yhden eliskämmekän kuvattua.

Palattuamme autolle ajoimme vielä Storbyn Postbrygganille, jossa mustakurkku-uikkupari rakenteli pesää erään vajan alle. Aallot vaan hajottivat pesän alun joka kerta. Läheiseltä Sandvikenin uimarannalta näkyi vielä pari ristisorsaa sekä pikkutyllejä. Lopulta ajoimme taas styrssille ja pystytimme teltan samaan paikkaan ja iltapalan jälkeen olimme valmiit nukkumaan.

5.7. heräsin aamustaijille viideksi ja pian saapui Hannakin paikalle ensin muutamia punkkeja telttakankaan sisä- ja ulkopuolelta listittyään. Otukset perhana vaelsivat siis yöllä keskelle tietäkin meidän perässä.

Merellä liikkui lintuja ihan mukavasti eli aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa, joten tuijottelimme merelle lopulta aina kymmeneen asti. Havainnoiksi kertyi mm. 17 haahkaa, alli, 42 mustalintua, 20 pilkkasiipeä, 10p ja 25m tukkakoskeloa, 2 silkkiuikkua, härkälintu, 6 merimetsoa, 3 töyhtöhyyppää, karikukko, 3 valkovikloa, merikihu, 14 riskilää, 58 ruokkia, 6 ruokkilintua, taas 2 etelänkiislaa, räyskä, 2 selkälokkia sekä 12 kottaraista.

Pikakäynnit Storbyn Postbrygganilla ja Sandvikenissä tuottivat pitkälti samat linnut kuin illallakin ja sitten jatkoimme Jomalan Torpfjärdenille. Tämäkin torni oli aivan kamala kiivetä ja aika huterakin. Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että olimme vaarallisimmalla kesälomareissullamme ikinä – oli tuhottomasti punkkeja, huteria korkeita lintutorneja ja vielä kauriitakin joka toisella pellolla ja yhden vasta-ajetun kauriskolarin olimme jo nähneetkin.

Tornilta laskimme mm. 185 kyhmyjoutsenta, 4ad+3pull ristisorsaa, 13 töyhtöhyyppää, 28 tylliä, 13 suokukkoa, 12 valkovikloa, 10 liroa, mustaviklon sekä lapinsirrin.

Seuraavaksi jatkoimme Ramsholmenille, jossa laiduntava karja oli tehnyt aika pitkälti selvää kukkakasvustoista, joten kämmekät sai unohtaa, mutta löysimme muutaman pähkinänakkelin sekä kärjen ruovikosta kaksi nuorta viiksitimalia.

Kauppavisiitin jälkeen ajoimme Finströmiin Bomarsundin linnoitukselle, jossa Hanna veresti muistojaan 29 vuotta aiemmalta visiitiltään. Käppäilytämme tovin linnoituksen alueella, jatkoimme Vårdön lauttarantaan, jossa päätimme kuitenkin olla menemättä tähän ennen käymättömään saareen vaan käännyimme ympäri ja lähdimme ajamaan kohti Getaa.

Teimme pikastopin Salvikin Hagan pelloilla, joilla näimme valtaisan noin 1500 naakan parven. Olimme todella väsyneitä, kun viimein parkkeerasimme Getavuorten huipun parkkipaikalle ja päätimmekin ottaa nokoset autossa.

Nukuimme lopulta lähes pari tuntia ja mukavasti parkkialue olikin lähes tyhjentynyt muista autoista. Kävimme ihastelemassa ympäröivää maisemaa näköalatornista ja sitten reippailimme pitkät kalliokävelyt parille todella hienolle luolalle alempana.

Palattuamme takaisin ylös etsiskelimme toiveikkaina vielä Getavuoren kanervikkoisilta kalliorinteiltä ja kallionkoloista kangaskäärmettä, mutta emme sellaista valitettavasti löytäneet. Sitten saimme varattua itsellemme suihkuvuoron leirintäalueelta ja olipahan melkoisen autuaallinen kokemus päästä vihdoin suihkuun!

Illalla ajelimme vielä Saltvikin ja Finströmin pienelle rajatielle pystyttämään teltan ja kunnon kenttäillallisen jälkeen simahdimme kuin saunalyhdyt.

6.7. hitaan aamun jälkeen suuntasimme Lemlandin Nåtön pähkinäpensaslehtoon, jossa oli myös karja hoitanut kukkaniityt jo aika huolellisesti, mutta rannoilta löysimme parit mustakurkku-uikut sekä muniaan pesässä hautoneen pilkkasiipinaaraan. Palaillessamme autolle törmäsimme vielä pariin kesyyn nuoreen punatulkkuun.

Sitten kävimme Maarianhaminassa tutussa rokkiravintolassa syömässä oikein kunnolla ja kun aikaa vielä vähän oli kävimme vielä tarkistamassa, että jalohaikara oli taas palannut vakiopaikalleen Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelle. Sitten pitikin jo kiiruhtaa lauttarantaan, josta Viking Grace lähti kohti Turkua tuntia myöhemmin.

Matka meni taas alkuun kannella leppeästä kesäsäästä nauttien ja loppumatka taas jalkapallon ja shoppailun merkeissä. Turkuun rantauduttuamme ajoimme taas Kaarinaan Järvelän lintulavalle, josta yritimme illalla löytää viherkonnia tuloksetta. Itse kyllä keskityin katsomaan puhelimesta illan toista futismatsia. Kävimme myös Liedon puoleisella lintutornilla, ennen kuin jatkoimme taas Paraisiin telttailemaan.

Vielä loppubongailuja

7.7. Heräsimme aika myöhään, mikä oli hyvä sillä jo aamiaista nauttiessamme alkoivat päiväperhoset lentää ja useiden hopeatäplien joukossa oli juuri tällä meidän kumpareella reviiriään pitänyt keisarinviittakin. Kohta paikalla pysähtyi paikallinen perhosharrastaja, joka kyseli joko olimme nähneet apolloa ja samalla valitteli, että suurin osa paikoista oli vielä varjossa.

Kun hän taas käynnisteli autoaan, huomasimme korkealla yläpuolellamme liihottelevan apollon, joten vaikka tiesimme kyllä olevamme jo aika lähellä tietoon saamaamme apollopaikkaa, oli mukava yllätys nähdä sellainen jo heti aamiaisella!

Joitakin kilometrejä ajettuamme parkkeerasimme oikeaan apollopaikkaan ja pian paikalle saapui muutama muukin perhos- ja luontoharrastaja. Yksi pariskunta tunnistui jo kaukaa tutuiksi Tom ja Kaija Lindroosiksi. Siinä jutustelun lomassa näimme useita apolloja ja vihdoin Hanna sai tämän upean perhosen hyvin kuvattuakin. Tiellä pyöri myös useita pikkuhäiveperhosia.


Jonkin aikaa alueella käppäiltyämme, päätimme lähteä ajamaan kohti Kaakkois-Suomea. Kuitenkin jo Salon kohdalla tunsimme itsemme niin väsyneiksi, että lepotauko oli paikallaan. Niinpä itse kävin Halikonlahden lintutorneihin tutustumassa Hanna yrittäessä vetää sikeitä kuumassa autossa.

Matka jatkui lopulta Lappeenrannassa yhdellä tänä vuonna lähes tyhjällä kämmekkäpaikalla sekä Kaislasella tehtyjen stoppien jälkeen Joutsenoon asti, jossa parkkeerasimme erään perhostien varteen ja pystytimme teltan. Itse katselin vielä aina rankkareille asti menneen futismatsin, ennen kuin pääsin nukkumaan.

8.7. yöllä oli satanut aika rankasti, joten aamulla ei ollut kiire mihinkään. Keli kuitenkin lämpeni nopeasti, mutta päiväperhosista vain muutama aivan tavallinen laji lähti liikenteeseen. Niinpä annoimme parin tunnin käppäilyn jälkeen periksi ja suuntasimme käymään Kotasaaren altailla, joilla näimme pari suosirriä ja Kukkuroinmäellä, jossa näimme yllättäen isolepinkäispoikueen.

Palailimme vielä käymään perhospaikalla, mutta vaikka keli oli parantunut huomattavasti, jäivät havaintomme vähiin. Niinpä lähdimme taas valumaan kotia kohti ja seuraavan stopin teimme Imatralla, josta etsimme hieman summamutikassa yhtä superharvinaista kämmekkää arvaamaltamme paikalta, mutta eihän sitä tietenkään löytynyt.

Viimeisellä minuutin pysähdyksellä Simpeleen Kokkolanjoella näimme koiras virtavästäräkin ja sitten ajelimmekin kotiin ottamaan rennosti. Oli ihan mukava, kun kerrankin kotiin palattua ei ollut mihinkään kiire, vaan sairaslomaa oli vielä jäljellä viikko.

J.A.