Karkauspäiväviikonloppu

Perjantaina 28.2. työpäivän jälkeen pakkasin kamat autoon ja lähdin liikenteeseen. Ajoin vielä Siikalahden ympäri ja laskin vielä pellolta 14 joutsenta ja Joukiossa näkyi kohti etelää ajaessa pari lisää. Ja Rautjärvellä näkyi vauhdista seitsemän teeren parvi lennossa.

Imatralla stoppasin Kuparissa, jossa ruokinnalla näkyi peippo, neljä pyrstötiaista, mustarastas, vihervarpusia sekä lähipuissa valkoselkätikka. Vuoksen rannassa näkyi vielä koskikara sekä kahdeksan merimetsoa.

Keli oli muuttumassa surkean talviseksi. Oli pakkasta ja lunta pyrytti välillä ihan kunnolla. Jatkoin vielä Joutsenon Konnunsuolle, jossa lintutornilla päivysti isolepinkäinen ja Pikku-Läykästä löytyi etsimäni hiiripöllö, joka lopulta poseerasi minulle oikein mainiosti, kun sitä autosta kuvailin.

Sitten pitikin kiiruhtaa Rauhaan kaukalopallopeliin, jossa onneksi saimme varmistettua jatkopelipaikan välieriin näin jo hyvissä ajoin eli ennen viimeistä rukosarjaottelua.

Pelin jälkeen ajelin sitten Kirkkonummelle vanhemmilleni, jonne Hanna oli jo junaillut oltuaan Helsingissä shoppailemassa koko päivän ja Pirkka oli saapunut jo edellispäivänä autojunalla. Seuraavana päivänä oli tarkoitus revittää karkauspäiväpinnoja! Illalla hieman suunnittelimme päivän ohjelmaa ja kuvio menikin kokonaan uusiksi ja päätimmekin suunnata Varsinais-Suomeen ja mahdollisesti sieltä Pirkanmaalle, mikäli aika vain riittäisi.

Heräyskello soi klo 5 aamulla ja itse olin edellispäivän pelistä ja ajelusta niin jumissa, etten lopulta ollut nukahtanut lainkaan, ainakaan syvään uneen asti. Aika pian oli aamupala pupellettu ja lähdimme ajamaan kohti länttä. Karjaalta oikaisimme Tenholaan, josta sitten jatkoimme Salon puolelle Perniöön, josta sitten jatkoimme kohti Särkisaloa. Lopulta parkkeerasimme tien varren levikkeelle Finbyssä ja olimmekin ensimmäisinä paikalla pihassa, jossa oli jo yhdeksän päivää vieraillut ruokinnalla pikkusirkku. Toki lintuharrastajille tieto tästä harvinaisesta talvivieraasta ja muutenkin Salon ensimmäisestä pikkusirkusta tieto oli saatu vasta paria päivää aiemmin.

Käppäilimme pihaan, jonne ystävälliset talon asukkaat, jotka linnun olivat löytäneetkin, olivat antaneet luvan tulla lintua katsomaan ja pian paikalle alkoi saapua muitakin bongareita. Palokärki huuteli ja rummutteli ja harmaapäätikka kuikutti lähistöllä ja pikkuhiljaa ruokinnalla alkoi käydä tali- ja sinitiaisia, kuusitiainen lauloi ja puukiipijäkin piipahti paikalla. Porukkaa saapui lisää ja pihalla oli ehkä hieman liikaakin liikettä, kun kaikki yrittivät saada hyvää näkymää pihan ruokinnalle ja sen läheisten katajien alle, jossa pikkusirkku oli usein viihtynyt.

Keli muuttui kauhuksemme todella talviseksi, kun alkoi sataa lunta oikein urakalla ja pian maisemaa peitti jo ihan kunnon lumipeite – kuulemma ensimmäistä kertaa koko talvena näillä main. Toki toivoimme, että sää ajaisi linnut sitäkin paremmin ruokinnalle ja keltasirkkuja vierailikin pihassa pitkälti toistakymmentä ja lähipuista laskimme enimmillään 45 lintua, mikä oli paljon enemmän kuin edellispäivinä paikalla oli nähty. Pikkusirkkua ei kuitenkaan näkynyt.

Pitkän odottelun jälkeen joku ilmoitti nähneensä sirkun erään kiven päällä, mutta me emme sitä ainakaan nähneet, vaikka katsoimme pikkuporukalla samaa kiveä juuri samaan aikaan, eräs vieressämme ollut kokenut bongari jopa kaukoputkella. Ja tietysti juuri tällöin ruokinnalle iski varpushaukka, joka yritti ensimmäistä kertaa koko aamuna näkynyttä mustarastasta, mutta jäi ilman saalista. Kaikki pikkulinnut kuitenkin levisivät ympäriinsä ja odottelu jatkui.

Taas pitkän odottelun jälkeen pari bongaria ilmoitti nähneensä pikkusirkun lyhyesti, mutta kukaan muu ympärillä olleista parista kymmenestä ei sitä nähnyt. Samaan aikaan osa porukasta määritti koko aamun pihan lähikuusissa äännelleitä ja näkyneitä pikkukäpylintuja eri lajeiksi.

Lopulta reilu kolme tuntia paikalla vietettyämme, päätimme antaa periksi, jotta ehtisimme ainakin jonnekin muuallekin päivän aikana.

Ajelimme takaisin Perniöön, josta löytyi helposti Kirkonkylän pellolla talvehtinut kurki. Vauhdista näimme päivän ensimmäisen monista hiirihaukoista ja pian olimme Salossa, jossa stoppasimme ensin Kauniaisten riippusillan lähistöllä, jossa oli edellispäivänä ilmoitetettu nähdyn turkinkyyhkyjä. Lumisade oli todella sankkaa, mutta löysimme lähipuista silti kyyhkyjä, mutta nämä kahdeksan olivat kaikki sepelkyyhkyjä. Myös fasaani näkyi ennen kuin jatkoimme kiertelemään Halikon Susi-Saaren peltoaukeaa. Ensimmäinen petolintu näkyi jo motarilla vauhdista, kun eräässä puussa kyhjötti surkean näköisenä kanahaukka. Onneksi pian lumisade taukosi ja lähes heti lintuja alkoi näkyä enemmän. Eräällä sähkölinjalla istui tolpilla vierekkäin pari tuulihaukkaa ja viereisellä pellolla ruokaili pari uuttukyyhkyä. Räkättirastasparvessa ei valitettavasti ollut muita rastaita mukana.

Kohta keli taas muuttui surkeaksi ja päätimme jatkaa kohti Turkua, josta oli hetkeä aiemmin löytynyt jouhisorsa. Matkalla Kaarinassa näkyi varpushaukka sekä taas pari sepelkyyhkyä. Aika pian kurvasimme Uittamon Neulalahden rantaan, jossa pienessä sulassa torkkui jään reunalla sinisorsien seurassa naaras jouhisorsa, jonka kohta äkäinen sinisorsa ajoin kaislikkoon uimasilleen. Tiklikin lensi ylitsemme.

Seuraava etappimme oli sitten ehkä koko päivän tärkein ja pian parkkeerasimmekin Raision Tahvion muuntajalle. Paikalla ei ollut ketään, joten hieman saimme ensin ihmetellä, mitä paikalla pitäisi tehdä, kun lähistöllä oli kauhea mönkijärallikin menossa. Pian kuitenkin löysimme isohkon keltasirkkuparven, joka lenteli mönkijöiden kovia ääniä säikkyen pellon päällä rauhattomasti edes takaisin. Osa linnuista laskeutui aina lyhyesti puiden latvoihin näkyviin, mutta vain sekunneiksi, kun kohta taas rysähti ja linnut säikähtivät lentoon. Onneksi lopulta meteli hiljeni ja linnut rauhoittuivat ja kun kelikin oli vihdoin parantunut, pääsimme kaukoputkilla seulomaan parvia todella hienossa valossa. Eikä onneksi mennyt kauankaan, kun löysin yhden puun latvasta oikean linnun! Lintu oli aika kaukana, mutta määrittyi kuitenkin yllättävänkin helposti. Pirkka ja Hanna saivat tästä nuoresta mäntysirkkukoiraasta eliksen. Molemmat olivat toki aikanaan nähneet Himangan todella hyvän näköisen naaras”mäsin”, mutta se oli hylätty RK:n toimesta pari vuotta sitten kaikkien muiden naarasmäsien ohella. Paikalle tuli muitakin bongareita ja näytimme linnun heillekin. Mutta kohta linnut taas hajaantuivat lentoon.

Päätimme vielä jäädä toviksi paikalle, sillä lintu olisi kiva nähdä vielä hieman paremminkin. Paikalla näkyi muitakin lintuja mm. tikli, isolepinkäinen sekä kanahaukka ja jonkin aikaa taas puiden latvoissa pörränneitä keltasirkkuparvia skannattuamme, löysin mäntysirkun taas uudelleen ja tällä kertaa se näkyi hieman paremmin, vaikkakin oli edelleen aika kaukana ja hieman oksienkin takana. Olimme kuitenkin havaintoon jo tyytyväisiä ja jatkoimme matkaa.

Olimme jo päättäneet, ettemme lähtisi lainkaan Porin suuntaan, vaikka sieltä olikin tiedossa useita hyviä pinnoja. Muutama tärkeä laji oli kuitenkin joko kadonnut tai vaikutti olevan hyvin hankalia löytää, joten meillä ei millään olisi aikaa sinne tarpeeksi. Niinpä päätimme lähteä takaisin Saloon, josta oli löytynyt kuningaskalastaja ja tuntia lähtömme jälkeen oli lopulta pikkusirkkukin nähty niin luotettavasti, että se oli päivitetty Lintutiedotukseen.

Kaarinan ja Turun rajalla näimme merikotkan ja Paimion Meltolassa löysimme langalla olleen ampuhaukan. Jatkoimme Salon puolelle ja Kokkilan lossirantaan, jossa heti autosta noustuamme meille ystävälliset bongarit näyttivät kuningaskalastajan omista putkistaan. Lintu oli mukavasti näkyvillä, mutta aika pian itse jo staijailin ympärille ja huomasinkin läheisestä lokkiparvesta kuusi naurulokkia. Olin kyllä nämä naurulokit aiemmin Tiirasta havaintoja katsoessani noteerannut, mutten ollut kuvitellut, että ne osuisivat reitillemme, ja nyt vasta tajusin, että ai niin, täällähän ne olivatkin.

Kunkkua hetken ihasteltuamme alkoi lossi lähestyä laituria ja onneksi avasin taas kerran suuni ja kysyin, oliko lossin kautta pitkä matka Särkisaloon. Lossi oikaisi paikallisten mukaan mukavasti, joten kohta olimme vastarannalla ajamassa kohti Kemiönsaarta, kuntaa jossa emme olleet aiemmin olleetkaan.

Pari hömötiaista nähtyämme saavuimme Kemiönsaareen, jonka läpiajo tuotti merikotkan sekä isolepinkäisen. Lopulta olimme taas tutussa pihassa tuijottamassa tuttuja katajia.

Vajaan tunnin odottelun jälkeen kuulimme selvää pikkusirkun (tai ainakin tik-sirkun) tiksutusta takaamme metsän puolelta. Päätimme kiertää talon toiselle puolelle, jossa muutkin bongarit olivat, jotta lintu ei ainakaan meidän takia jättäisi tulematta ruokinnalle. Lopulta sirkku löytyikin sitten edestämme puskista, joista se kuitenkin nousi mäntyjen latvustoon käymättä lopulta lainkaan maassa ruokailemassa ainakaan niin, että kukaan olisi huomannut. Olipahan ollut hankala lintu bongata, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

Ajoimme vielä Saloon, jossa kurvasimme Halikonlahdelle yrittämään paikalta löytynyttä niittykirvistä. Komppasimme aika ison alueen, joka oli meille ennestään tuttu edelliskesäisen ruskopääsirkun ansiosta, mutta ”istiä” emme löytäneet. Sen sijaan fasaaneja näkyi kymmenkunta ja ainakin pari peltopyytäkin pyrähti jaloistamme lentoon. Taas kerran sopii miettiä, miksi fasaaneista saa kyllä laskea hyväksyttävän havainnon mutta ainakin joidenkin mielestä peltopyitä ei tulisi tällä paikalla laskea pinnaksi.

Ilta jo hämärsi, kun jatkoimme vielä Halikon Susi-Saaren pelloille, josta löytyi nyt hienossa kelissä hiiripöllö helposti. Sitten suuntasimme Salon ABC:lle syömään. Lopulta ajelimme vielä kokeilemaan yhtä sarvipöllöä, jota ei kuitenkaan kuulunut ja jatkoimme sitten pöllöpysähdyksiä matkalla tehden kohti Kirkkonummea. Yhden huuhkajan vielä Salon Korvenkylässä kuulimmekin, mutta lopulta keli muuttui taas huonommaksi ja lopulta olimme Kirkkonummella, jossa vielä yritimme bongata parina iltana kuulunutta lehtopöllöä turhaan. Aika tolkuttoman väsyneinä (ainakin minä) olimme lopulta vanhemmillani. Ja aika pian suuntasimme unten maille. Päivä oli kuitenkin tuottanut minullekin 12 uutta karkauspäiväpinnaa, joten saldo on tällä hetkellä 87 lajia. Lisää sitten taas neljän vuoden kuluttua.

Seuraavana aamuna, 1.3. totesimme kauhuksemme, että talvi oli saapunut Kirkkonummellekin. Lunta satoi, oli sumu ja kaiken lisäksi tuulikin aika kovaa. Niinpä emme pitäneet mitään kiirettä, mutta lopulta ennen kymmentä otimme suunnan kohti Porkkalaa. Matkalla näkyi vain pari valkohäntäkaurista ja lopulta päätimme kurvata Luotsikalliolle, jolla emme olleet aiemmin käyneet. Tämä oli viisas veto, sillä tälle paikalle pääsi lähes perille asti autolla ja koska näkyvyys merelle oli lumisateen takia surkea, olisi kävely tutulle Pampskatanille ollut ihan ajan hukkaa. Lumisateessa alkuun ihastelimme vain kesyjä hippiäisiä ja näimme pari töyhtötiaistakin, mutta kun merelle olimme kuitenkin tulleet tuijottamaan, niin pitihän sitä putket laittaa pystyyn, vaikka räntäsade optiikan ohella vaatteitakin kasteli. Alleja velloi meressä ja jokunen kyhmyjoutsen sekä yksittäinen sumuisella luodossa juuri ja juuri määritettävissä olleena möykkynä erottunut merimetso nähtiin. Pari halliakin näkyi nisäkäsvuodariksi. Onneksi hetkellisesti sää parani ja sitä myöten näkyvyyskin parani huomattavasti. Niinpä kaukana lännessä aiemmin vain hahmoina kaukoputkella erottuneet Jungfrugatanin luodotkin alkoivat näkyä hyvin. Ja lähes heti löytyi yhden luodon kärjestä yksinäinen pieni möykky, jonka viereen piipersi kohta neljä samanlaista lisää – merisirrejä.

Kun keli taas huononi ajoimme takaisin Kirkkonummelle, jossa nappasimme meidänkin auton ja lähdimme kahdella autolla kohti Helsinkiä. Suuntasimme erääseen puistoon, jossa lehtopöllöllä oli jo poikaset maastossa! Kiitos paikalla olleen mukavan nuoren kuvaajan löytyivät kolme säälittävän märkää ressukkaa ja emokin puista nukkumasta. Uskokaa tai älkää, itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt pienempiä lehtopöllön poikasia. Puistossa näimme myös 50 räkättirastasta sekä puukiipijän. Pian kuitenkin lähdimme taas jatkamaan matkaa.

Ajoimme aina Porvooseen ja Ruskikselle asti, jossa oli parin päivän ajan oleillut pari valkopäätiaista. Keli oli taas surkea, nyt satoi vettä ihan kunnolla. Niinpä pian olimme aika märkiä emmekä olleet käytännössä nähneet ainoatakaan lintua. Paikalla oli muitakin bongareita ja hajaannuimme tuttujen siltojen väliseen maastoon tiaisia etsimään. Pyrstö-, tali- ja sinitiaisia kuului ruovikon takaa metsiköstä mutta ruovikossa ei tuntunut olevan mitään elämää. Yhden viiksitimalin näin vilahtavan tien yli lähes tien pintaa viistäen ja Hanna ja Pirkka kuulivat sen jälkeen timalin ääntä samaisessa kohdassa ruovikosta. Muita havaintoja olivat vain merikotka sekä räkättirastasparvessa lentänyt kottarainen. Vedenpintakin oli siihen malliin nousussa, että tielle alkoi tulla kunnon tulva.

Toista tuntia paleltuamme pari bongaria näki valkopäätintin kolmossillalta juuri niiden kuulemiemme pyrstö- ja sinitiaisten seurassa. Linnut kuitenkin katosivat sen sileän tien, mutta koko porukka päätti kuitenkin jäädä tälle paikalle odottamaan. Lopulta muutamaa sadekuuroa myöhemmin näimme pyrstö- ja sinitiaisia lentämässä ruovikkoon ja kun ne taas sieltä nousivat näin itse lyhyesti valkopäätiaisen niiden seurassa lentämässä, mutta koko porukka laskeutui pian takaisin ruovikkoon. Kohta näin sen taas ja samaan aikaan Hanna ja Pirkka näkivät myös valkopäätiaisen, mutta he mielestäni kuvailivat paikan aivan eri paikaksi eli todennäköisesti he näkivät toisen yksilön. Ja lopulta pienen odottelun jälkeen toinen linnuista nousi pyrstötiaisten perässä korkeammalle ruovikon päälle ja lensi pidemmän matkan jokiuoman yli kakkossiltaa kohti niin hienosti, että koko porukka vihdoin näki sen mainiosti.

Olimme jo tekemässä lähtöä, kun ylitsemme lensi vielä pajusirkku vuodariksi. Lopulta suuntasimme Keskustaan syömään ja sitten meillä oli edessä pitkä kotimatka. Pirkka palasi takaisin Kirkkonummelle hiihtoloman viettoon. Hänen perheensäkin oli saapumassa etelään seuraavana aamuna junalla.

Lappeenrannassa stoppasimme vielä tutussa huuhkajapaikassa, jossa itse näin bubon lyhyesti lennossa. Lopulta olimme kotona. Viikonloppu oli ollut raskas mutta antoisa.

J.A.