Äksöniä Joroisilla

Ilmassa alkoi olla jo pikkuhiljaa syksyn tuntua, vaikka eipä kesän tuntua ollut vielä oikein ehtinyt aistiakaan. Niinpä tiistaina 11.7. Lappeenrannassa taas pelaamassa käytyäni, päätin kurvata iltakäynnille Joutsenon Kotasaaren altaille. Toivoin päivän vesisateiden tiputtaneen paikalle kahlaajia, mutta eipä niitä ollut kuin muutama yksilö. Lapinsirrin seurassa ollut pikkusirri oli sentään uusi EKLY-vuodari. Paikalla näkyi myös 3 valkoposkihanhea sekä 3 mustakurkku-uikkua.

12.7. Härskiinmutkan aamukäynti tuotti pari merimetsoa ja iltapäivällä singahdin sateiden välissä Saaren Pohjanrantaan, josta löytyi toivomani laji eli kuovisirri neljän yksilön voimin. Myös syksyn ensimmäiset pari harmaahaikaraa, musta-, valko- ja metsäviklo, liroja, 5 suokukkoa ja 50 töyhtöhyyppää näkyi. Paluumatkalla Rautalahdella näkyi 70 töyhtöhyyppää, mutta joukossa ei ollut mitään parempaa.

Perjantaina 13.7. aamulla kävimme Soikkelin Miikan kanssa Pohjanrannassa toteamassa, että kuovisirrit olivat yhä paikalla, vaikka muut linnut olivatkin kadonneet. Nuori merikotka sentään nousi rannasta siivilleen.

Puoliltapäivin paukahti lintutiedotukseen sitten pommi, kun Joroisten Pasalan pelloilla oli pääskykahlaajalaji. Päätin kärvistellä töissä työpäivän loppuun odottaen jotain tietoa määrityksestä ja lopulta juuri sopivasti kahdelta tuli toivomani viesti, että lintu ei ollut aropääskykahlaaja. Niinpä matkaan oli lähdettävä, sillä pääskykahlaaja olisi minulle uusi Suomesta ja tietysti takaraivossa jyskytti aasianpääskykahlaajan eli WP-pinnan mahdollisuus!

Ajomatka oli tuskaisan pitkä ja päivityksiä ja lisätietoja linnusta tuli harvoin. Paremmin tietoa tuntui liikkuvan Bongariliiton Facebookissa, jota aika ajoin jouduin seuraamaan. Siellä myös spekuloitiin aasianpääskykahlaajan mahdollisuudella ja tähän lajiin myös omasta mielestäni ne tuntomerkit, joita linnusta oli Lintutiedotuksessa mainittu havaitun sopivat paremmin.

Soittelin matkalla Suojarinteen ”Potulle”, jonka arvelin olevan jo paikalla mutta tämä oli vasta juuri saapumassa Pasalan peltoaukealle. Lopulta lähes pari tuntia ajettuani Potu soitti ja kertoi huonot uutiset – lintu oli viitisen minuuttia aikaisemmin noussut korkealle taivaalle ja lähtenyt niin kauas kuin sitä oli pystytty seuraamaan! Ja vain 7 minuuttia tästä parkkeerasin peltotien varteen, jossa tyytyväiset linnun nähneet katselivat kuviaan ja hymyilivät muuten vain leveästi!

Ketutus oli tietysti ankara ja eihän siinä muu auttanut kuin alkaa staijata horisonttiin ja toivoa, että lintu palaisi rikospaikalle. Pikkuhiljaa paikalle saapui muitakin, mutta suurin osa ei tajunnut tilannetta vaan osa tuli seisomaan suurin piirtein suoraan eteen, jolloin piti hieman ärähtää, että siirtyisivät pois tieltä. Potu tietysti tuli staijaamaan kanssani, mutta kovin moni muu ei jaksanut paria minuuttia kauempaa lintua etsiä. Itse pähkäilin, että tuskin pääskykahlaaja olisi mihinkään keskellä iltapäivää lähtenyt, vaikka keli oli kyllä täydellinen siihen – tuuli oli luoteesta ja taivas oli kirkastumaan päin. Vajaan tunnin staijin jälkeen kun kuulin, että paikalla oli aiemmin ollut 170 töyhtöhyyppää, joita ei nyt näkynyt missään ja että pääskykahlaaja oli lähtenyt parin liron matkassa, alkoi epätoivo pikkuhiljaa hiipiä minuunkin.

Kerran jo säikähdin, kun tuulihaukka teki jotain aivan ihmeellisiä akrobaattilentoja aivan järjettömän kaukana näyttäen hetken todella lupaavalta. Hieman myöhemmin yhtäkkiä peltoaukealta nousi kuin nousikin noin 150 töyhtöhyypän parvi säpsähtäen lentoon muutama suokukko joukossaan, mutta ei tässäkään porukassa oikean näköistä lintu ollut. Mutta lähes välittömästi löysin hyvän näköisen linnun lähestyvän matalalla kaukaisen metsän päällä. Siinähän se perhana oli! Huusin ihmisille, jotka olivat levinneet aika laajalle alueelle tien varteen tarinoimaan, nuotteja ja aika surkeasti osa tuntui niitä ymmärtävän. Osan luulisi ymmärtävän, että vika ei yleensä ole nuoteissa, jos he eivät niitä kuuntele ja tai edes yritä ymmärtää jatkuvan: ”Missä se on!?, Missä se on!? -huutelunsa keskellä. Lopulta lintu sitten tipahti lähimetsikön taakse katveeseen ja itsekään en ollut nuotittelulta sitä ehtinyt nähdä kovin hyvin. Pääskykahlaajalajiksi se oli tietysti ollut helppo määrittää, olinhan tämän vuoden aikana niitä aika paljon – kolmea laji – nähnyt ulkomaan reissuilla, mutten kyllä ollut pystynyt edes aropääskykahlaajaa itse sulkemaan pois. Lintu oli löydettävä uudelleen.

Pienen metsikön takana näytti avautuvan pieni pellon läntti, joka ei kuitenkaan oikein näkynyt tielle. Ja kun bongariporukka kerääntyi viereemme huutamaan joka ikistä puskien takanutta töyhtöhyyppää kovaan ääneen, päätimme Potun siirtyä tietä pitkin hieman kauemmaksi, kun näytti siltä, että tie nousisi talojen lähellä hieman ylemmäksi, joten sieltä kaiken järjen mukaan olisi parempi näkyvyys peltoläntille.

Ja kohta Potu löysi linnun piilottelemasta osin kasvien takana. Onneksi lintu käpötteli hieman ja töyhtöhyypät sitä hieman juoksuttivatkin. Niinpä huusimme linnusta muillekin, jolloin juuri töyhtöhyyppä hyökkäsi linnun perään ja ajoi sen lentoon. Tällöin koko paikalla ollut porukka viimein sen näki.

Lopulta pääskykahlaaja oli hallinnassa koko sen parituntisen, jonka olin paikalla. Pariin otteeseen se lennähti jonnekin kauemmas, mutta oli tällöin näkyvissä toisesta paikasta, jonne oli myös kerääntynyt runsaasti bongareita. Lintu lensi pariin otteeseen aika hienosti ylitsemme, kerran jopa hieman pikkulokkimaisesti ”kjik, kjik” -äännellen, mutta nopeasti lentävästä linnusta oli todella vaikea nähdä eksakteja tuntomerkkejä. Linnulta kaiken lisäksi todellakin oli ainakin toinen pyrstöjouhi poikki ja toinenkin ilmeisesti kasvussa, joten lajin määritys oli vaikeaa. Kuitenkin aika runsaasti pääskykahlaajia nähneenä, minulle tuli linnusta heti töpäkkä, tukeva, erittäin lyhytpyrstöinen ja etupainoinen fiilis. Se oli lisäksi varsin tumma, lyhyt- ja paksunokkainen ja nokan tyvellä oli aika vähän punaista ja vatsapuoli oli hieman oranssihtava ja kyynärsiiven takareunassa ei tiukalla tapittamisella ainakaan maastossa näkynyt valkoisia kärkiä. Valitettavasti niinä parina hetkenä, kun lintu lensi suht läheltä ylitsemme, ei kenelläkään ollut kunnon kameraa valmiina. Itsekin sain lopulta toisella kerralla linnusta vain jonkinlaiset kuvat, kun en nopeasta tilanteesta johtuen ehtinyt juuri zoomata kameraani. Kaikki maastuntomerkit kuitenin tuntuivat sopivan aasianpääskykahlaajalle, mutta ainoa tällaisen keskikesäisen sulkasadossa olevan linnun pysyvä tuntomerkki eli sieraimen muoto ei ollut linnusta mitenkään väreilyn ja aika pitkän etäisyyden takia nähtävissä edes linnun taas laskeutduttua.

Kun lintu taas kerran oli kadonnut kauemmas ilmeisesti saalistelemaan, päätimme Potun kanssa lähteä paikalta ja jättää määrityksen varmistumisen kuvien varaan. Tiedossa kuitenkin oli, että paikalle oli saapumassa koko ajan porukkaa lisää ja kaikki tiesivät, että linnusta oli saatava hyvät kuvat lajin varmistumiseksi.

Lopulta linnusta ei koskaan saatu mitään aivan superhienoja kuvia ennen kuin lintu seuraavana aamuna nousi taas kerran taivaalle eikä enää palannutkaan takaisin. Määrityksestä jauhettiin niin Bongariliiton Facebookissa kuin sähköpostilistalla pitkään ja kaikki tuntui sopivan aasianpääskykahlaajaan, mutta kun aivan eksakteja tuntomerkkejä ei tällaisella yksilöllä ole, niin sen saa nähdä riittääkö tämä kuitenkaan Suomen Rariteettikomitealle? Toistaiseksi kuitenkin olen itse ruksannut hyvillä mielin itselleni pinnaksi aasianpääskykahlaajan, mutta pitää toivoa, ettei tälle käy kuten Lappeenrannan muinaiselle balkaninsiepolle, jota ei saatu dokumentoitua tarpeeksi hyvin ja vaikka ulkomaalaiset asiantuntijat pitivät lähes poikkeuksetta lintua balkaninsieppona, ei siitä Suomen pinnaa saatu.

15.7. tein vielä viimeisen Siikalahden vesilintulaskennan ja poikueita ei pahemmin vieläkään näkynyt. Näin sentään koko vuoden ainoat lokin poikaset; yhden nauru- ja yhden kalalokin… Paras havainto oli laskennan ohessa äännellen ainoaan mahdolliseen kahlaajien laskeutumispaikkaan laskeutunut kuovisirri.

Illalla kävimme toteamassa Parikkalaa lähimmän, Savonlinnan Punkaharjun puolella olevan kaakkurin onnistuneen pesinnässään, sillä lammella oli aikuisen seurassa jo isohko poikanen. Pikainen myöhäisillan käynti Siikalahdella tuotti vielä laulavan viitasirkkalinnun Raikanniemestä.

Kaakkuri

Haapaperhonen

16.7. kiertelimme Hannan kanssa lähialueilla lähinnä perhosia etsien, mutta kävimme myös parhailla peltoaukeilla. Havainnoista mainittavimmat olivat neljä haapaperhosta ja Kullinsuolla ollut tikli. 18.7. kävin taas pelailemassa Lappeenrannassa ja taas paluumatkalla Kotasaaressa, jossa näkyi jonkin verran tavallisia kahlaajia, mutta ainoina mainittavina pari pikkutylliä ja lapinsirri; mustakurkku-uikkuja näkyi nyt neljä. Joukionsalmesta laskin kesän ennätysmäärän 140 vanhaa ja ainakin 25 nuorta valkoposkihanhea.

19.7. teimme lyhyen kierroksen Saarelle, jossa näimme palokärjen Akanvaarassa, tiklin Pohjasuolla sekä 2 harmaahaikaraa, 2 suosirriä ja 2 pikkulepinkäistä Pohjanrannassa. Iltapäivällä juoksulenkillä kuulin Siikalahdella kauniisti varjolaulaneen kuhankeittäjän.

22.7. ainoa mainittava havainto oli nuori keltavästäräkki Siikalahdella ja 23 päivä suuntasimme aamusta Punkaharjun Laukansaareen arboretumin metsiä kiertelemään. Toivoimme löytävämme muitakin käpylintuja, mutta jouduimme tyytymään noin 40 pikkukäpylintuun. Myöskin vain kaksi pähkinähakkia nähtiin. Paluumatkalla koukkasimme taas Saarelle, jossa näkyi sinisuohaukkakoiras ja 4 pikkulepinkäistä Akanvaaran Tetrisuolla.

25.7. minulla oli viimeinen kesäkaukispeli Lappeenrannassa ja taas kerran kurvasin paluumatkalla Kotasaareen, mutta altaalta löytyi vain 3 metsävikloa ja 3 suokukkoa.

J.A.