Unelmia toteuttamassa

Keskiviikkona 26.7. alkoi lyhyt pidennetty viikonloppuvapaa, jolla suuntasimme itärajaa pitkin kohti pohjoista. Ajoimme ensin kohti Kolia, jossa pysähdyimme ensin tunnetulla kämmekkäsuolla, jolta löysimme punakämmekkää, kaitakämmekkää sekä sitä tavallisinta eli maariankämmekkää. Ilta oli kuitenkin todella synkkä, joten kukkien kuvaaminen ei kauhean hyvin onnistunut. Kolille päästyämme saimme todeta koko alueen olevan pilven peitossa, joten jatkoimme Lieksan Tuopanjoelle bongaamaan siellä jo pitkään laulanutta viirusirkkalintua. Emme ehtineet olla paikalla kuin hetken, kun viirusirkkeli alkoi tiristä aukean keskellä, vaikka ilta oli vielä nuori.

Olimme alkuun suunnitelleet yöpyvämme teltassa jossain viirusirkkalintupaikan lähistöllä, mutta koska meillä ei enää ollut tarvetta käydä kuuntelemassa lintua yöllä, lähdimme ajamaan kohti Hannalla tiedossa olleita seuraavia kämmekkäpaikkoja. Lopulta pystytimme telttamme kämmekkäpaikan lähelle Pieni-Valkeisen suojelualueen reunaan.

27.7. Nukuimme pitkään ja herättyämme lähdimme etsimään kämmeköitä. Heti teltan vierestä löytyivät ensimmäiset kalkkimaariankämmekät ja parin tunnin kierros metsissä ja soilla tuotti myös kalkkimaariankämmeköitä, soikkokaksikoita, valkolehdokkeja, punakämmeköitä, kirkiruohoja sekä parhaana tummaneidonvaipan. Lintuhavaintojakin tuli mutta vähän; pyy pyrähti lentoon jaloistamme, jokunen pikkukäpylintu lensi äännellen ylitsemme, yksi tiltaltti ja useita peukaloisia lauloi ja parhaana kuului varoitteleva idänuunilintu.

Sitten olikin aika lähteä jatkamaan kohti Kuhmoa. Nähtyämme yhden teeripoikueen yrittävän tien ylitystä, pysähdyimme erään järven rantaan kokkaamaan vielä kunnon kenttälounaan, ennen kuin jatkoimme Kuikkajärvelle Arctic Median eräkämpälle, jossa olimme juuri aikataulun mukaan klo 16:30.

Kämpän pihalla tapasimme Antti Selinin, joka kertoi meille tutut kojukäytännöt ja klo 17:15 lähdimme parilla autolla kohti kuvauskojuja. Olimme saaneet Hannan kanssa kahdestaan käyttöömme niin kutsutun Paradice -luksuskojun, parin kuvaajan ollessa naapurikojuissa yksinään. Muut mukana olleet suuntasivat muille kojuille ns. Caravanille sekä järvikojulle.

Järjestimme kojussa kaikki tavarat siten, ettemme aiheuttaisi mitään ääntä, mm. eväät oli todella huolellisesti pakattu tätä ajatellen ja asetimme kameramme kuvausvalmiuteen. Pian Antti saapui vielä norjalaisen apurin kanssa tuomaan haaskalle tuoreen possunraadon ja norskikin suuntasi yhteen kojuista kuvaamaan. Antin lähdettyä olimme pian kaikki valmiit hiljaisuuteen ja odottamaan elukoita saapuviksi.

Kohta haaskalle saapuivat ensimmäiset korpit, varikset sekä kala- ja selkälokit. Korppeja oli enimmillään jopa 55 yksilöä ja selkälokkejakin seitsemän ja näistä yksi oli varsin vaalea, muttei oikein selvä idänselkälokki ehkä kuitenkaan. Yllättävän pian, vain reilun puolen tunnin odottelun jälkeen saapui ensimmäinen iso karhu kojulle vasemmalta puoleltamme. Tämä nalle oli selvästi tapellut lähiaikoina ja sen korvasta puuttui iso pala. Nalle suuntasi suoraan sianruholle ja alkoi syödä sitä oikein urakalla! Tovin päästä alkoi jo tuntua, että meinasiko se jättää muille mitään!

Puolisen tuntia myöhemmin saapui peräkanaa pari pienempää nallea, joista toinen uskaltautui haaskalle isomman nallen lähdettyä takaisin metsään. Toinen puolestaan kiersi suon pariinkin kertaan ennen kuin lopulta uskaltautui haaskalle. Luikumpi näistä varsin aroista parivuotiaista nalleista sai meiltä kutsumanimekseen ”arkajalka”, sillä se tuntui pelkäävän korppejakin.

Ja äksöniä riiti jatkossakin. Illan neljännen, keskikokoisen nallen saavuttua haaskalle, saapui taas korvapuoli ajaen tämän pois. Ja kun korvapuoli oli haaskalla, eivät pienemmät uskaltaneet tulla edes lähelle. Arvet olivat siis merkkinä siitä, että tämä yksilö oli raivannut tiensä korkealle nallehierarkiassa. Mutta yllättäen illan viides nalle, joka oli tätä reilusti pienempi, tuntui kuitenkin olevan suon kingi. Tätä nallea, jolla oli iso arpi takapuolessa, väisti korvapuolikin sekä myöhemmin paikalle saapunut ehkä kaikista kookkain vaaleaselkäinen yksilö, joka tyytyi nappaamaan nopeasti ison lihaköntin mukaansa ja siirtyi metsän reunaan sitä syömään.

Noin iltakymmenen aikaan lintuelämä alkoi hiljentyä ja paikalle jäi vain pari korppia sekä kalalokkeja. Illan jo hämärryttyä saapui oikealta illan komein sepelkauluksinen suuri nalle ja pian tämän jälkeen klo 22:40 ”sepelnallea” kiikareilla katsellessani, huomasin sen takana jotain vaaleaa – SUSI! Metsän reunaan oli saapunut kaksi sutta, jotka hetken emmittyään lähtivät ylittämään suota oikealta vasemmalle. Etäisyyttä näihin otuksiin oli varmaan sellaiset 300 metriä, mutta valoa oli vielä sen verran, että kamerat rapsuivat. Meitä oli ohjeistettu kuvaamaan susia aika maltillisesti, jotta ne mahdollisesti uskaltautuisivat tulemaan haaskalle. Niinpä otimme kuvia lähinnä vain niiden liikkuessa ja silloinkin vain yksittäisiä kuvia kerrallaan. Nämä järjettömän komeat eläimet, joista toinen oli vanha vaalea laumanjohtajanaaras ja toinen nuorempi ja luikumpi vaaleanruskea koirasyksilö, kuitenkin vain jolkottivat suon poikki kadoten lopulta puiden taakse vasemmalle.

Pian tämän jälkeen näimme vielä yhden uuden suurehkon vaaleahartiaisen nallen ja klo 23:10 näkyivät sudet lyhyesti suon perällä poispäin etenemässä kadoten lähes saman tien metsään.

Alkoi olla jo varsin pimeää, mutta haaskalla kävi silti kuhina. Karhuja liikkui edes takaisin vähän väliä, mutta noin 23:30 jälkeen alkoi olla hiljaista ja vain yksittäisiä karhuja kävi lyhyesti haaskalla.

28.7. aivan keskiyölläkin kalalokkeja oli muutamia suolla ja pari selkälokkiakin kävi vielä kääntymässä. Yhden jälkeen kävi isohko nalle haaskalla kääntymässä ja hieman tämän jälkeen kuului suolta pari kertaa riekon narinaa. Tämän jälkeen näkyi vain pientä tummaa nallea, jolla oli hetken kaverikin ja kolmen jälkeen saapui taas tuttu risakorva haaskalle pomoilemaan.

Ennen auringon nousua alkoi suolle nousta sakea sumu, joka lopulta peitti koko suon. Maisema oli kuin postikortista, mutta eläinten tarkkailua tämä tietysti haittasi. Pikkuhiljaa alkoi äänimaisema taas heräillä, kun kuului harakkaa, varista, korppia, hömötiaista ja viiden nurkilla heräsivät västäräkitkin.

Loppuaamuna näkyi enää vain paria nallea lyhyesti ja lopulta sain pari tuntia nukuttuakin, Hanna hieman enemmän. Seitsemän nurkilla kojun edessä touhusi enää västäräkkejä, muutama keltavästäräkki mukanaan ja yllättäen kojun sivustalta löysimme maasta pari pohjansirkkua, jotka kuitenkin katosivat nopeasti. Klo 7:30 olimme pakanneet kaikki tavaramme ja kävelimme autolle, josta lähdimme porukalla kohti Kuikan kämppää. Olipahan ollut erinomainen yö, mutta hieman oli jäänyt kaivelemaan se, etteivät sudet olleet tulleet yhtään lähemmäksi, eikä tätä edellisenä yönä näkyneitä merikotkia saati ahmaa ollut näkynyt. Mutta onneksi meillä oli vielä toinenkin kojuyö edessä!

Kämpällä söimme kunnon aamulounaan havaiten ylitsemme äännellen lentäneen kaakkurin ja lopulta ajoimme pienen matkan päähän jokivarteen pystyttämään telttaa ja nukkumaan.

Nukuimme pitkälle iltapäivään ja lopulta ennen neljää ajelimme taas kämpälle, jossa kokkailimme ja klo 16:30 lähdimme nyt hieman isommalla porukalla kohti kojuja. Meitä oli täysi pakettiautollinen Paradicelle menijöitä, mutta onneksi saimme taas oman kojun luksuskojun naapurista. Ja oikein hyvä koju oli tämäkin ja pian meillä olivat taas tavarat järjestyksessä. Suon takapuiden latvustossa istuskeli vanha sekä 3kv merikotka korppien seurana.

Antti kävi nyt tuomassa isomman sian ruhon, joka piti ajaa paikalleen moottorikelkalla. Hän kiinnitti ruhon entistäkin huolellisemmin puuhun kiinni, jotteivät nallet saisi sitä kannettua muualle.

Ja noin tunnin odottelun jälkeen saapui ensimmäinen suuri nalle haaskalle ruhoa repimään ja lihaa ahmimaan. Ja kohta jostain lennähti suon reunaan toinenkin vanha merikotka.

Ennen kahdeksaa saapui toinen kookas, vaaleaniskainen nalle ja klo 20:20 ruskeampi susi saapui oikealta metsästä suon laitaan. Se piilotteli hetken mäntyjen seassa, mutta siirtyi sitten keskelle suota, jonne se jäi lopulta makoilemaan. Ja eipä aikaakaan, kun metsän reunaan saapui vaalea alfanaaras, joka jatkoi pian toisen luo ja yhdessä ne lähtivät taas ylittämään suota välillä hieman juostenkin.

Suon vasempaan reunaan päästyään sudet hyökkäsivät pienehkön karhun kimppuun tältä ilmeisesti mukaansa ottamaa lihakönttiä hamuten. Valitettavasti tämä tapahtui meistä katsoen pienen metsikön takana, joten emme päässeet kunnolla äksöniä ihailemaan.

Valkoniskaisen nallen vietyä valtaisan lihaköntin mukanaan metsään, pelkäsimme, että sudet seuraisivat tätä lihakönttiä, eivätkä siten enää tulisi näytille. Olimme kuulleet, etteivät sudet kovin mielellään tulleet keskemmäs suota, jolla oli aika märkää vaan mieluummin odottivat karhujen kantavan lihaa mukanaan metsään, jossa ne sitten varastivat lihan tältä siten, että toinen hyökkäsi karhun kimppuun ja kun karhu tipautti lihapalan, nappasi toinen sen matkaansa.

Kohta olivat isommat nallet tiessään, jolloin kolme pienempää nallea saivat rellestää rauhassa haaskalla. Nämä kolme olivat meille jo tuttuja ja arkajalka ei taaskaan uskaltanut tulla ruokailemaan vaan ölisi ja huuteli pitkään kauempana sivustalla. Sen sijaan arpikankku teki mitä lystäsi ja muut väistivät.

Klo 21:10 vaalea susi oli kuitenkin yllättäen haaskan vasemmalla puolella mukavan lähellä ja kamerat raksuttivat. Maltoimme kuitenkin taas kuvata vain kohtuullisesti, jotta emme vahingossakaan säikyttäisi otusta tiehensä. Mutta haaskalla taisi olla vielä liikaa ruuhkaa ja aika pian susi väisti kahta haaskalta poistunutta karhua takaisin metsään, eikä valitettavasti tullut tyhjälle haaskalle, jolla nyt jo vanhat merikotkatkin aika ajoin olivat alkaneet korppien seassa arasti käydä.

Mutta 21:45 vihdoin se tapahtui! Sudet tulivat haaskalle ja ihme kyllä arkajalkakin uskaltautui niiden seuraan. Sudet lähestyivät haaskaa todella hitaasti ja ruskeampi ei sille koskaan uskaltautunut vaan kiersi pari lenkkiä suolla kertaalleen reviiriäänkin merkaten, mutta alfanaaras uskalsi lopulta hakea ison lihaköntin mukaansa ja siirtyi hieman peremmälle suolle sitä syömään.

Vaalea susi oli lopulta yhtäjaksoisesti näkyvissä nelisenkymmentä minuuttia. Muutamaan kertaan se kävi haaskalla mutta pääasiassa se loikoili korviaan heilutellen ja muuta trafiikkia ihmetellen hieman syrjemmällä. Ruskea susi sen sijaan ei ollut näytillä kuin kymmenkunta minuuttia ennen kuin katosi metsään. Oli hauska huomata, että vaikka merikotkat olivat todella arkoja ja eivät juuri millään meinanneet uskaltautua haaskalle, niin etenkin sudet mutta myös pienemmät karhut tuntuivat pelkäävän ainakin lentävää merikotkaa.

Ilta oli jo pimentynyt ja vaalean sudenkin lähdettyä oli arkajalka taas sisarensa kanssa haaskalla. Tällöin vasemmalta lähestyi haaskaa uusi vaalea isokorvainen erauspentu, joka ei kuitenkaan millään uskaltanut tulla lähellekään haaskaa.

22:40 vaalea susi kulki suon poikki oikealle iso lihapala matkassaan ja kymmenkunta minuuttia myöhemmin ruskea susi teki saman ja joltain nallelta sekin oli onnistunut ison lihapalan viemään. Samoihin aikoihin haaskalla kävi jopa neljä pienempää nallea, joista kolme saattoi hyvinkin olla sisaruksia keskenään. Arpikankku oli selvästi eri porukkaa. Erauspentukin näkyi taas lyhyesti.

Klo 23:30 oli taas niin hämärää, että päätimme tyytyväisinä molemmat kellahtaa nukkumaan. Pari kertaa heräsin katsomaan, kun ainakin korvapuoli oli taas saapunut ensi kertaa tälle yölle haaskan lähelle ja kolme pienempää mellasti suolla.

29.7. klo 1:30 pari nallea huuteli suolla ja otti ilmeisesti hetken ihan kunnolla yhteen, mutta valitettavasti oli niin hämärää, ettei touhu oikein näkynyt.

Aamulla oli sitten todella hiljaista. Vanhat merikotkat lentelivät pariin otteeseen suon yllä, mutta lopulta nukuimme vielä vuorotunnein kuuteen asti. Västäräkit kävivät juoksentelemassa kojumme päällä untamme häiritsemässä. Seitsemän aikaan aloimme pakkailla tavaroitamme ja klo 7:30 tapasimme taas koko todella tyytyväisen porukan autolla ja lähdimme kohti Kuikan kämppää. Olipahan ollut kaikkien aikojen hienoin kojuyö!

Kämpällä kokkailimme taas aamulounaat havaiten ylilentävän isokäpylinnun ja hyvästelimme sitten Antin ja muun porukan, johon kuului mm. eteläafrikkalainen kuvaaja, joka oli ollut paikalla jopa kuukauden sekä norjalaisryhmä, jonka vetäjä oli vieraillut paikalla jo muutaman kymmenen vuoden ajan lähes joka kesä.

Koskapa olimme nukkuneet ihan hyvin kojussa, päätimme lähteä ajelemaan. Pysähdyimme pariin otteeseen ennen isoa tietä olleiden soiden reunalla havaiten kapustarinnan ja pikkukuovin. Lopulta päätimme lähteä taas Juukaa kohti.

Nurmeksessa kurvasimme päätieltä noin kymmenen kilometrin päähän Suuri-Soramo nimiselle järvelle, jolta oli paria päivää aiemmin löytynyt ruostesorsa. Löydettyämme järven rantaan, kellui naaraspukuinen lintu aivan rannassa kortteita popsimassa.

Juukassa kaupassa käytyämme jatkoimme taas yhdelle kämmekkäalueelle Kusilammelle, jossa kävelimme ihan kunnon kierroksen suolammen rantoja kiertäen ja löysimmekin reissulle pari uutta kämmekkälajia – pussikämmekän sekä yövilkan. Hauskin havainto oli kuitenkin, kun lammen rannassa oli tuhansittain pieniä rupikonnia!

Kunnon kävelyn jälkeen kokkailimme taas ja olimme aika pian valmiita kömpimään telttaan nukkumaan.

30.7. heräsimme aamulla kirjosiipikäpylinnun tööttäilyyn. Lintu piti hieman outoa lyhyttä tyy -ääntä kahden ja kolmen äänen sarjoina, mutta määrittyi lopulta lentoon lähdettyään, kun se päästi tyypillistä urpiaismaista lentoääntään.

Syötyämme taas kunnolla siirryimme vielä Hepolammelle, joka olikin maastoltaan aivan erilainen. Nyt kiipeilimme kalkkikivikalliota ylös alas jalat ihan puuduksiin. Kämmeköitä löytyi aika niukasti, mutta jonkin verran kuitenkin, mutta uusia lajeja ei löytynyt. Lintuhavainnoksi kuului pyypoikue.

Viimeinen kämmekkäkohteemme oli Merilampi, jossa kiertelimme taas suo- ja metsämaastoa jonkin aikaa löytäen vielä reissulle pari uutta lajia. Olime yhteensä reissullamme havainneet Juukassa 13 lajia kämmeköitä. Muutama laji olisi vielä ollut mahdollista havaita, mutta näin summamutikalla etsimälle emme niitä löytäneet. Havaitsimme kaita- ja punakämmeköitä, korallijuuria, nupullaan olevia yövillkoja, soikko- ja herttakaksikkoja, kukkineen tikankontin, tumma- ja lehtoneidon vaipan, valkolehdokkeja, maarian- ja kalkkimaariankämmeköitä ja pussikämmeköitä. Osaa pitää vielä määrittää valokuvista, sillä etenkin punaiset maariankämmekän sukuiset lajit risteytyvät keskenään varsin saumattomasti.


Puolilta päivin otimme suunnan taas Kolille ja matkan varrella kävimme kuvaamassa puna- ja kaitakämmekät nyt paremmassa valossa. Kolilla oli nyt kesäkeli upeimmillaan ja kävimme ottamassa maisemia Suomen kansallismaisemasta niin Ukko, Akka kuin Paha-Koliltakin.

Sitten oli edessä paluu Parikkalaan, jossa olimme ihan ihmisten aikoihin. Olipas ollut mukava kesäreissu!

J.A.