Uunilintuja

Lokakuun ensimmäisenä menin jo ennen työpäivän alkua Siikalahdelle. Ruskosuohaukka lenteli yhä patotien ruovikoiden yllä, mutta vaikka staijailin lahdella pari tuntia, ei juuri mitään muuta näkynyt. Tiltaltti vielä lauleskeli lähipuissa ja valkoposkihanhiparvia kierteli eteläpuolella lahtea. Muistelin, että ruskis olisi puuttunut kuukausipinnoistani, mutta karu totuus paljastui kotona – olin edellisvuonna nähnyt sellaisen vielä lähes viikkoa myöhemminkin.

2.10. suuntasin työpäivän jälkeen bongausreissulle Luumäen Nuoppolaan, jossa oli parina päivänä nähty hippiäisuunilintua. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä ehdin paikalle vasta aika myöhään. Tiaisia löytyi paikalta jonkin verran sekä pari hippiäistä ja puukiipijäkin, mutta etsimääni lintua ei enää löytynyt.

3.10. oli lähes edellispäivän toisinto, sillä lähdin taas bongaamaan uunilintulajia ja taas reilun 130 kilometrin päähän, mutta tällä kertaa kohti pohjoista Joensuuhun ja tällä kertaa kyseessä oli paljon kovempi pinna kuin edellispäiväinen ekly-pinna – nyt bongattiin ruskouunilintua WP- tai itse asiassa jopa Maailmanpinnaksi. Pääsin lähtemään töistä tunnin etuajassa, joten lopulta olin perillä Höylaksen lintuasemalla jo klo 16:30. Variksen Jani oli juuri saapunut paikalle ja kuullut heti ruovikosta oikeanlaista taksutusta. Vain alle minuutin odottelun jälkeen kuulin itsekin kolme vaimeaa taksahdusta, mutta sitten oli jonkin aikaa hiljaista. Lopulta kuitenkin kuulimme pari selkeää pitkää sarjaa taksutuksia ja saimme linnun paikallistettua suurin piirtein yhteen pieneen pusikkoon. Hiivimme hieman lähemmäksi ja yritimme saada linnusta näköhavaintoa, mutta puolisen tuntia myöhemmin kuulimme taksutusta paljon kauempaa. Maasto oli todella vaikeaa ja linnun näkeminen alkoi tuntua mahdottomalta, itse asiassa lintua ei ollut nähnyt päivän aikana muutkaan bongarit, ainoastaan linnun löytäjät Ari Latja ja Mauri Leivo. Ryhmityimme taas 5 hengen porukalla ruovikkoon ja tuijottelimme puskia vielä tunnin mutta ainoastaan pari tiltalttia suostui hyvin näkyville. Kerran kuultuamme taas taksutussarjan näin oikeasta puskasta pyrähtävän ruskean uunilinnun lyhyesti, kun se nappasi jonkin hyönteisen ja painui heti perään isoon puskaan. Sitten oli taas pitkään hiljaista ja kerran näimme Ohtosen Arvon kanssa ruskean uunilinnun jahtaavan lennossa sekunnin tiltalttia, mutta tämän jälkeen kuulimme enää pari taksutussarjaa ja viimeiseen puoleen tuntiin emme enää kuulleet mitään. Niinpä klo 18:00 päätin lähteä kotimatkalle, mutta yhtä pinnaa rikkaampana – lukema on nyt 675! Ehkä helpoin WP-pinnapuutteeni oli nyt hoidettu ja samalla oli tullut tehtyä uusi oma vuodenpinnaennätyskin 269 lajia.

4.10. kävin ruokatunnilla Siikalahden lintutornilla ja nostettuani kiikarit silmilleni löysin heti ison petolinnun kaakkoistaivaalta. Sain linnun heti putkeen ja sehän oli komea vanhemman puoleinen maakotka! En nähnyt linnussa lainkaan valkoista siivissä taikka pyrstössä, mutta lintu oli hieman sivuvastaisessa valossa, joten ikämääritys jääköön sub-ad/ad:ksi.

5.10. kävimme Hannan kanssa aamupäivästä Saarella kiertelemässä, mutta havainnot jäivät Akanvaaran Tetrisuon isolepinkäiseen, 8 kapustarintaan ja 4 kiuruun, Pohjanrannan harmaahaikaraan sekä pariin parveen valkoposkihanhia, joissa yhteensä oli kuitenkin enää vain noin 1400 lintua.

6.10. osallistuimme FotoFennican järjestämään Lintupaikkakisaan Siikalahdella. Hannan ja meille jo illalla saapuneen Suojarinteen “Potun” kanssa suuntasimme lahdelle jo klo 6:30. Aika pian lähdimme kävellen pohjoispäähän eli Raikanniemeen ja tässä kävelyssä menikin pitkälti toista tuntia, mutta havainnot jäivät varsin vaatimattomiksi: parhaimpina kuusitiainen, hippiäisiä, rautiainen, teeri ja lapasorsa. Palattuamme patotielle, olivat Partasen Harri ja Kiljusen “Jassi” käyneet lahden länsirantaa etelässä päin havaiten mm. pyyn, ampuhaukan ja harmaapäätikan. Yhteensä lajilistallamme oli nyt 45 lajia. Paikalle saapui myös Matti Lötjönen ja Veijo Vilska sekä Kontiokorven perhe, josta “Konza” jäikin staijiseuraksi pitemmäksikin aikaa. Muuten porukastamme osa joutui lähtemään pikkuhiljaa kotiin.

Pikkuhiljaa havaintoja kertyi lisää ja etenkin allimuutto paukahti oikein kunnolla käyntiin. Muutaman seuraavan tunnin aikana laskimme 5002 allia. Muita mukavampia haviksia olivat 1000 paikallista valkoposkihanhea, 5 muuttanutta tundrahanhea, 11 kuikkaa, 3 kaakkuria, hiirihaukka, piekana, uivelo, 2 luhtakanaa, uuttukyyhky, palokärki, 18 tilheä jne. klo 15:55 kun katsoimme koko päivän ainoaa kunnon gaviaparvea (8 kuikkaa), alkoi aivan edestämme pajupusikoista kuulua tiasparven äänten seasta näppäilevää, nasaalia bytt, bytt -ääntä, joka välillä kiihtyi sarjaksi. Ensin olimme vain hiljaa, kunnes sanoin: “Mikä hemmetti tuo on?”. Tähän “Konza” vastasi, että: “Joku mitä en tunne – varmaan taas joku isolepinkäisen ihmeääni?” Tähän sanoin perään, että:” Mun mielestä tuo on schwarzii! (siperianuunilintu)”. Lintu jatkoi ääntelyä noin minuutin ja yritimme tietysti saada lintua näkyviin. Piiskutin ja sainkin saikin näin tiaiset tulemaan näkyville, mutta samalla ne hiljenivät. Mitään muuta emme kuitenkaan nähneet. Niinpä kiiruhdin autolle hakemaan atrappivehkeet. Muistin, että minulla oli valmiina soittimessa ruskouunilintu, jota olin kuunnellut paria päivää aiemmin matkalla bongaamaan lajia Joensuusta, niinpä vain parikymmentä sekuntia myöhemmin soi atrapilla seuraavana lajina ollut siperianuunilintu soittimesta. Kun ensimmäiset näppäilyt kuuluivat soittimesta, totesimme kohtuullisen kokeneella paikalla olleella porukalla (minä, Jari Kontiokorpi ja Miika Suojarinne sekä myöskin Harri Partanen ja Veijo Vilska) että ääni oli aivan identtinen kuulemamme kanssa -molemmat, yksittäiset äänet, että sarjat. Valitettavasti atrappia tuli enää katsomaan pari paikallista talitiaista, sinitiaiset olivat jatkaneet kohti länttä, hiljentynyt ääntelijä mukanaan. Ei auttanut vaikka kiiruhdin perään ja soitin yhä atrappia. Linnut käyttäytyivät kuten vaeltavat linnut näillä nurkilla aina tekevät, eivät juuri pysähtele…

Loppupäivä meni vähän tämän takia poskelleen, sillä soittelimme yhä atrappia ja odotimme kuulevamme ääntä uudelleen, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Keli kyllä muuttui upeaksi ja ilta oli sateisen aamun jälkeen oikein nautinnollista havainnointia ajatellen. Viiden aikaan kävimme “Potun” kanssa vielä lintutornilla, josta näimme vielä parisensataa laulujoutsenta sekä mm. lapasotkan ja kuudelta palasimme vielä patotielle hetkeksi atrapoimaan ja laskemaan päivän aikana havaitsemamme lintulajit, joita oli lopulta havaittu 66 – lukema sisältää siperianuunilinnun.

Päällimmäisenä päivästä jäi kuitenkin huono fiilis, sillä siperianuunilintua ei oltu nähty eikä dokumentoitu! Iso mokamme havainnointitilanteessa oli tietysti ollut se, että olimme yrittäneet nähdä linnun, emmekä heti olleet tajunneet ottaa puhelinta taskusta ja äänittää lintua! Näin koska lintu ei nähty, lienee havainto yhtä kuin nolla rariteettikomitean mielestä. Oma fiilis on kyllä, että olin kuullut siperianuunilinnun hemmetin paljon paremmin kuin muutamaa päivää aiemmin ruskouunilinnun! Onneksi molemmat ovat kuitenkin WP-pinnoissa anyway… Ja eiköhän tästä vielä fiiliskin parane, kun pääsen syömään eräältä lintuharrastajalta saamiani kuhafileitä.

J.A.