Toukokuu 2004
Toukokuu – Ja taas Siikalahdelle
l
Vappuna alkoi taas kerran (minulla jo kuudetta ja Hannalla jo kymmenettä kertaa) Siikalahden lintuoppaan sekä taas tänä vuonna myös lintulaskijan hommat. Hommat lähtivätkin käyntiin kerralla oikein toden teolla, sillä perinteisesti heti vapulta Siikalahdella riittää kävijöitä ja laskennatkin alkoivat heti kuun alusta.
Siikalahden laskennat sisältävät erillisinä kokonaisuuksina vesilintulaskennat, joiden ohessa lasketaan myös levähtävät lokkilinnut ja kahlaajat sekä koko pesimälinnuston kartoituslaskennat. Kartoitus tehdään viisi kertaa kesässä siten, että kaikki lahden sopukat kolutaan äärimmäisen huolellisesti; myös yöllä, jotta yölaulajatkin saadaan kartalle. Eli hommaa siis riittää!
Oppaana puolestaan ollaan joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin sekä erikseen muulloinkin, jos ryhmät varaavat opastuksia. Onneksi Vierimaan Antti saapui taas kolmanneksi työläiseksemme, joten kaikkea ei meidän tarvinnut sentään tehdä kahdestaan.
Siikalahdellahan alkoi tietysti lintuhavaintoja kertyä saman tien kuin sinne päästiin. Säätkin olivat aivan käsittämättömän kesäiset, sillä elohopea kiikkui jopa yli 25 asteessa!
Heti toukokuun alussa näkyi mm. kattohaikaroita, muuttohaukka, mustapyrstökuireja sekä lampiviklo. Mukavia Siikalahtilajeja olivat myös havaitsemamme jänkäkurpat, sinirinnat ja viirupöllöt. Helteiden myötä havaitsimme myös mm. Etelä-Karjalan kautta aikain varhaisimmat tervapääskyt jo 5.5. 8.5. kisattu Tornien Taisto oli odotuksista huolimatta todella kesy! Vaikka havaitsimmekin lintutornista 82 lintulajia, oli tornissa väliin jopa tylsää! Lintuja ei muuttanut lainkaan! Niinpä joitakin todella tavallisiakin lintuja jäi lajilistaltamme puuttumaan, ja parhaimmatkin havainnot jäivät kattohaikaraan ja kesykyyhkyyn. Näistä jälkimmäinen on todella paljon harvinaisempi Siikalahdella!
Onneksemme eräillä muilla Etelä-Karjalaisilla meni Taisto ainakin lajistollisesti hieman paremmin. Niinpä Taiston tauottua saatoimme suunnata Lappeenrannan Haapajärvelle pointsaamaan mustakaulauikun elikseksi ja allihaahkat vuodariksi.
Toisenkin kerran päätimme lähteä Lappeenrannassa käymään, kun Kaislasella majaili hieman normaalia vaaleampi, eräänlainen puoli-fulvescens, kiljukotka.
Arktikaa
Kuun puoliväliin mennessä kelit muuttuivat todella kalseiksi, ja lintumaailma hiljeni. Arktikaa odotettiin aivan turhaan, sillä se meni kovassa länsituulessa kaukaa idästä, yöllä tai kaatosateessa. Se vähäinen muutto, joka olisi ollut havaittavissa meni aivan kammottavalla koiran ilmalla, jolloin me olimme autuaasti nukkumassa pois laskentojen aiheuttamia univelkoja.
Jotta arktika ei olisi mennyt aivan täysin nuijiksi, suuntasimme (vaikka väsymys painoikin) pariksi päiväksi Virolahdelle. Massat olivat menneet jo muutamia päiviä aiemmin, mutta arvelimme, että sepelhanhia saattaisi vielä olla tulossa. Ensimmäinen staijipäivä meni kauniissa säässä nahkaa polttaessa. Havainnot jäivät vain Jannen (ja Komin Pekan) näkemään pikkukajavaan, riskilään sekä muutamaan muuhun tavalliseen vuodariin. Kurkelassa pääsimme sentään näkemään haarahaukkojen soidinlentelyä.
Toinen päivä oli kuitenkin hieman parempi. Jo aamusta muutti reilut 5000 sepelhanhea, mutta illalla, ennen kuin meidän oli pakko lähteä paluumatkalle, pääsimme näkemään vielä vajaat 20000 sepelhanhea lisää sekä myöskin mukavaa kahlaajamuuttoa. Kahlaajista liikenteessä olivat etupäässä tundrakurmitsat (n.700) ja suosirrit (n.1200), mutta myös isosirrejä näkyi joitakin kymmeniä. Yhteensä kahlureita muutti reilut 3000, joista osa tietysti jäi tarkemmin tunnistamatta.
Loppukuusta stressiä aiheuttivat loputtomat työkiireet sekä yölaulajat. Niitä kun piti löytää, sillä olin luvannut opastaa italialaisporukalle yöretken. Niinpä Siikalahden ympäristöä koluttiin oikein kunnolla, vaikka nukkuakin olisi pitänyt. Onneksi viimein kaikki tärkeimmät lajit löytyivät edellisenä yönä kuin ryhmä saapui. Niinpä muutamassa tunnissa saatoin koko italiaanopoppoolle näyttää viita- ja pensassirkkalinnun, viitakerttusia, ruisrääkän, punavarpusen, satakielen sekä mustakurkku-uikun ja härkälinnun. Myös luhtakanoja ja -huitteja, kultarinta sekä kehrääjä osuivat reitin varrella, mutta näitä ei onneksi tarvinnutkaan kaivaa esiin.