. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Tiistaina 4.10. kuului Karjalasta kummia, kun iltaseitsemän aikaan pärähti puhelimeen tekstiviesti, joka kertoi, että Savitaipaleelta oli löytynyt taigarautiainen! Linnun oli löytänyt Vesa Pitkäniemi paikalle oli ehtinyt ilmeisesti määritystä varmistamaan myös Markku Loippo. Taas kerran olisi siis Suomi-pinna tarjolla sellaisesta lajista, jonka olin vasta vähän aikaa aiemmin nähnyt WP-pinnaksi. Kohta joku varmaan alkaa jo epäillä minun Uralin keikkojen ja kohta Itä-Suomesta löytyvien harvinaisuuksien välillä olevan joku yhteys? No mainittakoon, että Lieksan idänkäki löytyi minun ollessani yhä sellaisia kuuntelemassa Uralilla. No kuitenkin, vaikka enää ei ollut wp-pinnasta kyse, niin alkoihan minua poltella päästä hoitamaan taigarautiainen Suomi- ja tietysti myös eekoo-pinnaksi. Mutta tietysti nyt samantien oli liian myöhäistä lähteä, sillä vaikka viestissä mainittiin linnun näkyvän upeasti, kertoi vilkaisu ulos ikkunasta sen, että ulkona oli jo aivan pilkkopimeää. Ja vaikka taigarautiainen olikin kertaalleen talvehtinut keravalaisella (tutun lintuharrastajan Jouko Olkion isän) ruokinnalla 1998-99, oli kaikki sen jälkeen Suomessa havaitut linnut havaittu vain yhtenä päivänä. Niinpä odotukseni linnun säilymiseksi paikallaan eivät olleet kovinkaan korkealla.

5.10. ollessani töissä katsoin tietysti Lintutiedotusta vähän väliä tarkistaakseni, vieläkö taigarautiainen oli paikalla. Klo 7:36 tuli tieto, että yksi bongari olisi nähnyt linnun ja muutkin kuulleet sopivan kuuloista ääntä. Tämä tieto ei vielä ihan vakuuttanut, mutta klo 8:56 tuli sitten se pahin mahdollinen tieto, joka kertoi lyhyesti, että lintu “nous S”. Tämän jälkeen sain puheluita parilta havainnoijalta, jotka kehuivat, että lintu oli näkynyt todella hienosti puun latvassa ja lähtenyt korkealla kohti etelää ja lentänyt niin kauas kuin sitä pystyi seuraamaan.

Niinpä saatoin keskittyä rauhassa töihin, joita aamulla riittikin ihan kohtuullisesti. Jossain vaiheessa kuitenkin taas katsoin Lintutiedotusta, niin kuin tapanani kuitenkin vähän väliä on tehdä, ja huomasin yllättäen, että parikymmentä minuuttia linnun katoamisviestin jälkeen oli tullut tieto, jossa linnun epäiltiin palanneen paikalle, sillä oikeanlaista ääntä oli yhä kuulunut puskista. Ja lopulta klo 10:35 tuli tieto, että lintu todellakin oli yhä paikalla! Onneksi kaikki bongarit eivät siis olleet lähteneet paikalta pois linnun lähdettyä. Ja mikä tärkeämpää, oli paikalle jäänyt sellaisia, jotka olivat jo kuulleet linnun ääntä aiemmin aamulla. Kiitos Olavi Kemppainen & co.

Päivällä tuli linnusta vielä pari päivitystä ja 13:43 tulleen päivityksen jälkeen tiesin, että minun oli lähdettävä paikalle heti kun pystyn, sillä päivitystahti sekä niissä kerrotut tiedot viittasivat siihen, että lintu oli erittäin vaikea nähdä. Niinpä paikalle piti päästä aiemmin kuin myöhään iltapäivällä.

Onneksi olin tehnyt jonkin verran ylitöitä, joten tuntia etuajassa päätin työpäiväni ja lähdin ajelemaan kohti Savitaipaletta. Poimin jo aamulla linnun hoitaneen Sampsa Caireniuksen kyytiin Joutsenosta, kun tämä kuitenkin halusi yrittää vielä saada linnusta kuvia, joita ei aamulla ollut saanut. Minulle oli tietysti hyvä saada kyytiin kaveri, joka tunsi paikan ja linnun käyttäytymistäkin.

Lopulta olimme perillä Savitaipaleen Peijonsuon jäteasemalla, jossa oli kymmenkunta autoa parkissa ja pian Sampsan johdolla löysimme pelipaikalle, jossa porukka seisoi todella tiiviinä ryppäänä tuijottamassa tiiviisti edessään olevaan pusikkoon. Ollessamme heidän takanaan, tajusin, että he todennäköisesti juuri katselivat lintua! Niinpä kävelin suoraan yhä vain paikalla olleen Olavi Kemppaisen luo, jolta sain tiedon, missä kohdassa lintu oli juuri nähty vilahtavan ja kohta sen huomasi, kuinka ollakaan keravalainen Jouko Olkio ja nuotitti linnun näkyvän “mustassa aukossa” eli pajupuskan aluskasvillisuuden alla olleessa pienessä kaikkein varjoisimmassa mutta myöskin avonaisimmassa kohdassa. Ja siitähän se lintu löytyi ja näyttäytyikin heti kerralla todella hienosti, mutta vain kymmenkunta sekuntia ja kun muut vieressämme seisseet, jotka eivät lintua vielä nähneet, yrittivät liikkua siten, että näkisivät tähän vaikeasti havainnoitavaan aukkoon, lintu kipitti kasvien alle piiloon. Pienen odottelun jälkeen lintu lennähti pajun oksalle ja oli taas upeasti näytillä, mutta yhä niin katveessa, että kuvia en saanut ja osalta lintu jäi yhäkin näkemättä ennen kuin se lennähti selvästi kauemmas suuren pajupusikon sisään. Olin siis itse saanut hoidettua linnun oltuani paikalla alle minuutin ja tätä ennen lintua ei oltu havaittu puoleentoista tuntiin! Ja vieläkään kaikki paikalla pitkäänkin olleet bongarit eivät olleet lintua nähneet…

Kun lintua ei toviin näkynyt, päätti yksi bongari kiertää pusikon takana olevalle pienelle kärrypolulle, jolla lintu oli pari kertaa aamun aikana havaittu ja lintuhan löytyikin uran reunasta, jossa se oli sitten reilut viisi minuuttia aivan upeasti näytillä! Vihdoin kaikki paikalla olleet pääsivät linnun näkemään ja mikä parasta saimme siitä erinomaisia kuvia ja minä jopa lyhyen videopätkänkin! Mutta lopulta lintu taas käveli aluskasvillisuuden kätköihin. Ja taas tovin odotuksen jälkeen Sampsa löysi sen alkuperäiseltä paikalta pusikon toiselta puolelta.

Pari kertaa linnun heikosti varjoisan aluskasvilllisuuden alla vielä nähtyämme, olimme lopulta tyytyväisiä ja päätimme lähteä paluumatkalle. Lisää bongareita oli yhä saapumassa ja onneksi lintua havaittiinkin aina hämärtyvään iltaan saakka.

J.A.