. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Perjantaina 18.10. oli jo aikakin työviikon loppua ja puoliltapäivin pääsimme Hannan kanssa liikenteeseen. Paria tuntia myöhemmin poimimme kyytiin Hannan siskon Elissa Soikkelin ja jatkoimme matkaa aika tiukassa aikataulussa kohtia Poria. Lopulta vain kertaalleen tankkaamaan pysähdyttyämme ja matkalla vain isolepinkäisen, kanahaukan ja palokärjen nähtyämme olimme Kuuminaisten satamassa klo 18:15 ja samaan aikaan parkkiin kurvasi myöskin Kouvolasta matkaan lähtenyt Teo Ylätalo. Valitettavasti meidän automme oli tullut niin täyteen jo meidän kolmen matkatavaroistamme, ettemme millään olleet pystyneet ahtautumaan yhteen autoon.

Yllättäen Marina-paatti oli jo rannassa täysin meitä odottamassa ja Rintamäet, Pekka ja Anja, jo tavaroineen kyydissä. Sopivasti juuri, kun aloimme lastata tavaroitamme paattiin alkoi sataa. Niinpä jouduimme pitämään melkoista kiirettä, mutta onneksi sade pian loppui ja kohta olimme matkalla kohti Eurajoelle kuuluvaa Luvian Säpin saarta.

Ilta pimentyi puolen tunnin matkamme aikana ja satamassa lastasimme tavaramme veneestä laiturille, autoimme Sallisen Paavon ja tämän poikien tavaroiden siirrossa paattiin ja pian Marina oli taas matkalla kohti Poria. Me puolestaan lastasimme tavaroitamme maito- ja kottikärryillä kohti lintuasemaa ja apunamme olivat myös asemalla jo viikon ollut Arto Aaltonen sekä useita viikkoja ollut Tomas Swahn.

Ilta meni perhepuolelle majoittuen ja iltahuutoonkin ehdimme kuuntelemaan, mitä saaressa oli havaittu. Tällöin tapasimme myös saaressa viikon verran rengastajana olleen Kari Mäntylän. Lopulta aika pian olimme valmiit unten maille.

19.10. yö meni melkoisen kovaa kuorsausta kuunnellessa, joten oli aika varhain valmis nousemaan sängystä. Koska sääennuste oli parantunut luvatusta, herätin Hannan ja Elissan, jotka olivat menneet nukkumaan siinä luulossa, ettei verkoille olisi mitään asiaa. Singahdin itse Peräkulmaan avaamaan heille verkot ja saatuani homman tehtyä saapuivat Hanna ja Elissakin paikalle.

Palattuani takaisin asemalle, olivat muutkin heränneet ja pikkuhiljaa könysimme Prakalan pommikopille aamun vakiostaijiin. Merellä oli varsin hiljaista mutta etenkin meille sisiksille muutamissa ruokeissa, riskilöissä ja haahkoissa riitti ihasteltavaa.

Juuri aamuvakion lopulla eli pari tuntia auringon noususta alkoi sataa ja verkoilla olleet ja vähäisen saaliin ohessa kuitenkin myöhäisen leppälinnun rengastaneet Hanna ja Elissakin palailivat asemalle. Onneksi sade kuitenkin loppui aika pian ja päätimme lähteä kiertämään koko saarta isolla porukalla. Saaren parhaiten tuntevan Tomaksen mukana olimme siis me kaikki hieman nuoremmat miehittäjät.

Aloitimme Luotsituvalta, josta jatkoimme Eteläkaria kohden ja pian Tomas äkkäsi Präälän saarissa lokkiparvessa olleen aroharmaalokkikandin. Lintu todellakin näytti hyvältä ja jopa siiven todella vaaleat alapinnat päästiin näkemään, mutta tarkkojen yksityiskohtien näkemiseksi etäisyyttä oli hieman liikaa. Tuulikin oli rannassa todella kova, joten lintua olisi pitänyt päästä lähemmäksi. Yritimmekin kävellä mahdollisimman lähelle rannan kalliolla, mutta samalla lintu päätti kävellä alemmas saaren taakse eikä siitä kohta näkynyt kuin pelkkä pää. Sitten alkoi vielä sataa oikein kunnolla ja palattuamme puiden suojista rantaan lokkia vielä katsomaan, emme löytäneet sitä enää lainkaan. Niinpä päätimme jatkaa kierrosta toivoen, että lokki näyttäytyisi joskus myöhemmin paremmin.

Kierroksen muita mainittavampi havaintoja olivat mm. pari jänkäkurppaa sekä nuori selkälokki ja koko saaren kierrettyämme suuntasimme vielä Parkalaan lyhyelle iltastaijille, jonka parhaana havaintona löytyi Präälän kärjestä viisi merisirriä.

20.10. aamusta suuntasimme Hannan, Elissan ja Teon kanssa aikaisin verkoille. Aamu alkoi mukavasti, sillä verkkopolulta säikytimme lentoon helmipöllön ja samaan aikaan toinen lintu naksui polun toisella puolella metsässä. Saimme verkot pyyntiin jo selvästi ennen auringon nousua, mutta kylläpä oli verkoilla hiljaista. Sentään joitakin hippiäisiä ja puukiipijöitä ja punatulkkuja, mutta turhan hiljasta oli. Kovin kummoisia havaintoja ei tehty myöskään aamuvakiolla paitsi että yhteensä havaitsimme aamun aikana jopa kahdeksan muuttavaa ampuhaukkaa. Ja päivällä alkoi taas sataa, joten suljettuamme verkot saatoimme ottaa ihan kunnon päikkärit ja taas oli kämpässä melkoinen jyrinä…

Herättyämme olivat Rintamäet ja Arto auttaneet Mäntylän Karin tavaroineen satamaan ja itse singahdin samalla paatilla saapunutta Mäkelän kolmikkoa, Petteri, Mimosa ja Matti, vastaan mutta he eivät juuri tarvinneet apua tavaroidensa kanssa.

Iltahuudon jälkeen olimme pian valmiit nukkumaan, mutta tovin taas valvottuani päätin kantaa patjani keittiön puolelle, jossa nukuinkin lopulta loppureissun.

21.10. aamuvakion ja sen jälkeen tovin jatkuneen staijin parhaimmistoa olivat 333 anseria ja 60 hanhilajia, jotka muuttivat kaikki turhan kaukaa sekä 3 piekanaa ja 3 turhan kaukaista kihua. Verkoilla yhä vain hiljainen aamu tuotti idäntiltaltin.

Päivällä suuntasimme taas porukalla saaren kiertoon ja homma alkoi mukavasti heti sataman läheltä löytyneellä koiras valkoselkätikalla. Luotsituvalla ylitsemme lensi luotokirvinen, jonka onnistuin jotenkin itse nuijaamaan. Ollessamme kävelemässä Eteläkarilla kuului ja näkyi palokärki, joka kohta suuntasi merelle. Ja pian tämän jälkeen saimme tiedon, että Porissa oli nähty etelään matkaava tunturihaukka. Staijailimme etupäässä merelle siinä toivossa, että lintu olisi löytynyt, mutta yllättäen löysinkin todella ison jalohaukan tulossa suoraan meitä kohti saaren päältä. Lintu näytti valtavalta sen lentäessä aivan suoraan ylitsemme vain parinkymmenen metrin korkeudella. Tuulettelimme kovaa havista ja laitoimme linnun jo tiedotukseenkin, kunnes katsoimme Petterin linnusta ottamat kuvat. Niissähän näkyikin aivan liian pitkät viiksijuovat sekä muutenkin perelle sopivat juovitukset ym. Olimme tehneet perinteisen virheen ja tuudittautuneet ajatukseen rustin tulosta ja keskittyneet vain ihailemaan linnun ylilentoa sen tarkemmin tuntomerkkejä katsomatta. Ja jotta mähertely olisi ollut täydellistä, näkyi pian vielä Petterin hieman muita paremmin näkemä vahvasilmäkulmainen uunilintu, joka kävi lennossa kääntymässä takanamme, mutta palasi saman tien kauas metsään.

Onneksi pian kuulimme hetken jopa laulaneen vuorihempon ja myöhemmin näimme ylilentävänä toisenkin yksilön, joten jotain sain itse sentään pinnattuakin.

Lepistöön päästyämme nousi niityltä äännellen kirvinen, jonka ensimmäinen sirahdus oli hieman löysältä, mutta pari muuta kireämpää, suorempaa ja korkeampaa tuoden mieleen taigakirvisen. Onneksi lintu saatiin pariin otteeseen leppien latvustosta näkyvillekin ja laji varmistettua taigakirviseksi. Linnusta lähti tietysti tieto muillekin, se jätettiin rauhaan puiden latvustoon.

Jatkettuamme kierrosta törmäsimme saareen mökilleen saapuneeseen A.J. Lindiin, joka ihmetteli eivätkö Tomas ja Petteri ole katsoneet puhelintaan. Ana oli nähnyt Parikivien luona tulipäähippiäisen, joka oli lähtenyt kohti Peräkulmaa jo tuntia aiemmin. Viesti oli kyllä saapunut Tomakselle, mutta Petterin numero oli valitettavasti ollut vanha.

Tulipäätä ei kuitenkaan enää löytynyt eikä sitä olleet havainneet verkoilla päivystäneet Hanna ja Elissakaan, jotka verkot suljettuaan suuntasivat Lepistöön taigakirvistä yrittämään Rintamäkien ja Arton ohella, mutta sitä ei enää löytynyt. Sen sijaan he näkivät paikalla renkaallisen asiastica-pähkinänakkelin, jonka Lampisen Markus oli edellisellä viikolla kihlannut.

Meidän kierroksemme jatkui muutamaan otteeseen erittäin lyhyesti näyttäytyneellä naaraspukuisella leppälinnulla ja vielä illan jo hämärryttyä keskeltä metsää Teon löytämällä linnulla, jonka kanssa taas sekoiltiin oikein urakalla. Linnun löydettyään Teo viittoili meitä luokseen ja kuulimmekin pian Petterin kanssa korkeaa hii-ääntä, joka toi heti mieleen sinipyrstön. Petteri jo hälyttikin muut paikalle sinipyrstöä katsomaan, mutta Teon luokse saavuttuamme Teo puhuikin leppälinnusta. Ja lintu löytyikin pian näkyville ja paljastui nuoreksi koiras leppälinnuksi, mutta ääni kyllä oli erittäin sinipyrstömäinen tai mustaleppälintumainen. Valitettavasti lintu katosi pian eikä sitä päästy näkemään lainkaan hyvin. Mikä lie itäinen muleli? Päivämme oli ollut melkoista mäherrystä, mutta olipa aika hyviä haviksia silti saatu oikeastikin tehdyksi!

Illalla kokeiltiin pöllörengastustakin ja varpuspöllö kävi syyshuutamassa pihalla, muttei suostunut verkkoihin. Verkot jo suljettuamme, kävi pihalla helmarikin naksumassa.

22.10. tuulisella aamuvakiolla näkyi kihuja hieman lähempääkin ja 2 saatiin määritettyä leveäpyrstökihuiksi, 1 merikihuksi ja lisäksi näkyi 7 määrittämätöntä. Lepyt onneksi näkyivät Peräkulmaankin. Muutolla näkyi myös suopöllö. Verkoilla oli yhä hiljaista mutta kolme rengastettua idäntiltalttia lienee jonkin sortin ennätys?

Saaren kierroksen aloitimme Peräkulmasta, jonne kävellessämme kuului metsikössä lyhyen mutta äänekkään sarjan äännellyt taigauunilintu! Muuten kierroksen havainnot jäivät vähiin eikä mitään edellispäivän paremmista lajeista nähty. Sen sijaan Hanhiston reunasta löysimme metsäkirvisen. Varmaan edellispäivän mähertelyjemme takia joku jo varmaan arveli meidän erehtyneen taigakirvismäärityksessäkin, mutta ainakin itse olin nähnyt ”hodarin” sen verran hyvin, ettei moiseen ollut tarvetta.

Muiden lopetettua kierroksen Hanhistoon, jatkoin itse Peräkulmaan auttamaan lopulta Hannaa ja Elissaa verkkojen sulkemisessa.

23.10. aamuvakio oli taas tuulinen mutta sen kruunasi komea leveäpyrstökihun ohilento ja lähes samaan aikaan näkyi myös Prakalan taakse aallokkoon laskeutunut etelänkiisla. Ruokkeja, riskilöitä ja haahkoja näkyi hieman enemmän kuin muina aamuina ja taas pari merisirriäkin.

Verkoilla oli yhä hiljaista mutta vihdoin verkkoon osui Elissan kovasti toivomia pyrstötiaisiakin, joukossa yksi mahdollisesti europaean geenejä mukanaan kantanut yksilö. Yleisestikin ottaen se, ettei saaressa ollut lainkaan tyrnimarjoja näkyi etenkin rengastuslajeissa ja saalismäärissä. Kerttuja ei ollut lainkaan ja punarintoja sekä etenkin tiaisia vähän. Urpiaisia ei ollut aiempina päivinä ollut saaressa lainkaan, mutta nyt niitä oli saapunut saareen joitakin parvia, mutta pyrstötiaisten tapaan ne liikkuivat verkkoja ajatellen aivan liian korkealla.

Mäkelöiden siirryttyä pakkailemaan tavaroitaan ja Tomaksen mentyä naapurimme savupiippua nuohoamaan, suuntasimme saaren kiertoon Teon kanssa. Luotsituvalla kuului parin isokäpylinnun ääntelyä ja Lepistössä taigakirvinen löytyi taas. Hälytimme muun porukan sitä katsomaan ja myös teemapyydystämään, sillä metsikkö oli aivan tyyni ja lintu liikkui välillä maassakin ja sen pääsi näkemään aika helposti. Mutta koska muilla kesti päästä paikalle, jätimme linnun taas rauhaan ja lähdimme jatkamaan kierrosta.

Metsäkirvinen löytyi taas Hanhistosta ja leppälintukin näkyi taas vilaukselta, mutta kun saimme tiedon, etteivät bongarit olleet nähneet saati kuulleet hodaria, päätimme palata Lepistöön. Eikä aikaakaan kun taigakirvinen taas löytyi ja pääsimme kaikki paikalla olleet näkemään sen oikein hyvin. Verkkoon se ei kuitenkaan suostunut lentämään. Verkon jo purettuamme näkyi taas samainen pähkinänakkelikin.

Illalla kokeilimme taas pöllöpyyntiä ja samalla Teo suuntasi haavin ja otsalampun kanssa Prakalaan kokeilemaan kurppapyyntiä. Pöllöjä ei havaittu kuin yksi naksuva helmari, mutta Teo onnistui saamaan rengastettavaksi kaksi jänkäkurppaa ja yhden taivaanvuohen!

24.10. verkkoilijat eli Hanna ja Elli lähtivät taas aikaisin ja me muut suuntasimme aamuvakiolle auringon noustessa. Aallokko oli edelleen melkoinen, mutta taas näkyi yksi leveäpyrstökihu sekä saareen saapunut ilmeinen suopöllö. Verkoilla aamun paras oli myöhäinen pajulintu.

Saaren kierros aloitettiin Teon ja Tomaksen kanssa. Taigakirvistä ei tuulisessa Lepistössä näkynyt, mutta samainen tuttu leppälintu nähtiin taas vilaukselta. Sitten paukahtikin verkoilta kunnon pommi, sillä WhatsApp -ryhmään kilahti kuva hippiäisuunilinnusta! Prota kokoontuikin koko porukka Peräkulmaan katsomaan ja kuvaamaan!

Phyllareita tuntui olevan kivasti maastossa, sillä päivän saldoksi saatiin 8 tiltalttiakin. joten seuraavillekin päiville olivat odotukset taas nousussa.

25.10. sumuinen keli pilasi tunnelmaa ja aamuvakiotakin staijattiin puoliunessa vaikka lintuja kuitenkin liikkui lähes siinä missä muinakin aamuina. Kun verkoilta kilahti luuriin taigauunilinnun kuva, päätettiin vakio keskeyttää tunnin jälkeen ja suuntasimme koko porukka ”inoa” pointsaamaan ja kuvaamaan.

Pikaisen aamupalan jälkeen suuntasimme Teon ja kanssa saaren kiertoon ja aloittamaan Peräkulmasta, josta oli taas vaihteeksi saatu yksi ”tristis”. Matkalla kuulimme hetken puiden latvoista korkeaa vingahtavaa ääntä, joka ei oikein sopinut millekään keksimällemme lajille. Onneksi Peräkulman idäntiltaltti äänteli mukavasti kädessäkin ja siitä saatiin näin mukava video ja tulevaisuuden pinna Teolle.

Hanhistoa kompatessamme löysimme reunametsässä hippiäisparven, jota seuloessamme kuulimme muutamaan otteeseen kasmirinuunilinnulle sopivaa ääntä ja näimmekin harmahtavan hippiäisiä hieman kookkaamman linnun lyhyesti, mutta hippiäinen jahtasi linnun tiheän kuusen latvaan, josta se singahti ikävästi puun takapuolelta seuraaviin puihin hippiäisparven mukana metsään kadoten.

Peräkulmaan palattuamme näimme ensin edellispäivänä rengastetun pajulinnun ja sitten suuntasimme metsän puolelle Teon kuuleman hippiäisparven perään. Linnut liikkuivat havupuiden latvustossa mutta yksittäisiä lintuja käväisi myös erään jo lehdettömän koivun latvuksessa. Noin viides lintu, jonka tarkistin näytti jotenkin uunilintumaisemmalta, mutta sen tultua oksien lomasta paremmin näkyviin näin todella räväkät naamakuviot, kauniin oranssihtavan niskavyön ja vihreänkellertävän selän – tulipäähippiäinen! Sain nopeasti sönkötettyä Teolle nuotit linnun löytämiseksi ja Teo jäi pitämään lintua hanskassa, kun itse singahdin hälyttämään vain parin sadan metrin päässä verkoilla olleita Hannaa ja Elissaa lintua katsomaan. Teo sai pidettyä linnun hallinnassa lähes tuloomme saakka, mutta lopulta ”tupähi” oli singahtanut hippiäisten perässä katajikkoon piiloon eikä sitä enää löytynyt.

Samoihin aikoihin Tomas oli jallittanut Hanhistossa metsän puolella korkean vingahtavasti ääntelevää lintua ja saanut siitä äänityksen ja lopulta linnun näkyviinkin – se oli nokkavarpunen. Äänityksen perusteella kyseessä oli Teon kanssa keskellä metsää aiemmin kuulemamme lintu, vaan eipä siitä meille ollut tullut ”nokkanilssoni” mieleen.

Krävelin suunnassa oli yhä vain hiljaista, sentään sepelkyyhky näkyi. Lopulta kolusimme saarta aika pienellä alueella hippiäisparviin keskittyen ja asemaa kohti kävellessä kuulimme taas yhden parven, jota oli samaan aikaan jallittamassa myös verkot jo sulkeneet Hanna ja Elissa. Parvesta löytyi siipijuovafyllari, jolla oli rengas jalassaan. Lintu oli todella korkealla taivasta vasten, mutta nähdyt tuntomerkit sopivat edellispäivänä rengastettuun taigauunilintuun.

Pienen huilin jälkeen suuntasimme vielä Teon kanssa kertaalleen Hanhiston metsiä koluamaan ja löysimme taas yhden siipijuovafyllarin, joka kuitenkin näkyi liian lyhyesti, mutta se olisi hyvinkin voinut olla aamuinen ”humei”. Olisi nyt äännellyt, niin haviksesta olisi saatu ihan kuponkikelpoinen, mutta kun ei niin ei. Samoihin aikoihin Tomas näki vielä Lännennokalla suopöllön ja me näimme vielä Peräkulmassa aika väsyneen oloisen metsäkirvisen.

Illalla saunottiin ja iltahuudon pito meni aika myöhään.

26.10. suuntasin verkoille Hannan ja Elissan kanssa, mutta lintuja tuli niin vähän, että staijasin pääasiassa mantereen suuntaan merelle. Liikennettä olikin alkuun ihan mukavasti ja parhaana näkyi läheltä lentoon noussut etelänkiisla. Myös mm. laulujoutsenia ja tukkakoskeloita näkyi molempia 55 lintua ja yksi muuttava merisirri. Mantereen päällä näkyi useita merikotkia sekä muuttava sinisuohaukka. Pienillä komppauskierroksilla näkyi taas tuttu pajulintu.

Aamustaijilla oli taas näkynyt pari lepyä sekä merikihu muttei juuri muuta. Kierrokselle suunnanneet Teo ja Tomas kuitenkin löysivät heti Ollinrannasta tulipäähippiäisen! Tätä singahti Elissakin bongaamaan nähden matkalla ”vasetin”, mutta ”tupähistä” ei enää ensi havainnon jälkeen nähty kuin ehkä vilaus. Meillä sen sijaan hiljainen verkkoaamu sai pienen piristyksen, kun verkosta tuli erittäin tyypillinen idäntiltaltti sekä vihdoin ensimmäinen urpiainen.

Kun Teo ja Tomas saapuivat kierroksellaan Peräkulmaan, teimme juuri verkkokierrosta, jolla äkkäsin päältämme yli lentäneen muuttohaukan, jonka onneksi hetken huilaamaan istahtaneet Teo ja Tomaskin ehtivät nähdä. Hanna jäi vielä hetkeksi verkoille, kun itse lähdin loppusaarta kiertämään. Parhaana haviksena löytyi tuttu leppälintu, joka päästiin vihdoin näkemään hieman paremmin ja jopa kuvaamaankin kaukaa. Aika selvät paneelit tällä yksilöllä oli siivellä, mutta linnun ei koskaan kuultu ääntelevän – mikä lie samamisicus? Myös asiasticus-nakkeli oli yhä paikalla Lepistössä.

Iltapäivällä olivat Rintamäet poistuneet saaresta, joten väki oli vähenemään päin. Ilta meni sitten pakkaillessa ja siivotessa kämppää,

27.10. keli oli kylmentynyt ja ensimmäistä kertaa aamustaijissa oli kylmä! Havainnot jäivät kuitenkin, 49 pulmusen parvi enteili sekin talven tuloa ja piekanalla tuntui olevan kiire etelään.

Verkoilla oli hieman vilkkaampaa ja lajistokin hieman monipuolisempaa, kun verkosta tuli ensi kertaa niin punakylkirastas, hömötiainen, viherpeippo kuin vihervarpunenkin.

Staijin jälkeen Tomas näki aseman pihalla leppälintulajin, joka oli tn. ”muleli”, sillä se oli lähtenyt lentoon rakennuksen katolta. Saaren kierto jäi vajaaksi, sillä ehdimme Teon ja Tomaksen kanssa koluamaan vain Peräkulman tienoon, josta löytyi yhä vain pajulintu sekä Hanhiston. Eteläkarille Tomas sai jo jatkaa yksin, sillä meidän piti suunnata polkuja pitkin asemalle ja kantamaan tavaroita pikkuhiljaa kohti satamaa. Pian Tomas ilmoitti Eteläkarilta aseman suuntaan lentäneen viiden kirjosiipikäpylinnun parven, jonka onneksi onnistuimme Teon kanssa näkemään. Ja pian perään Tomas ilmoitti löytäneensä mustaleppälinnun.

Venekyytimme saapui ajallaan klo 13:00 ja pian olivat tavaramme kyydissä sekä myöskin Arton erinomaisen hienosti pakkaama aseman toinen jääkaappi. Tomas oli siis ainoa, joka oli yhä jäämässä saareen.

Kuuminaisissa saimme tavarat nopeasti pakattua autoihimme ja jääkaapin noutajalle kyytiin ja sitten olikin aika suunnata pitkälle kotimatkalle. Taas kerran kävi niin, että talvi saapui juuri tänä matkustuspäivänä ja Keski-Suomen poikki ajoimme jo lumisissa maisemissa. Ajokeli oli kertakaikkisen surkea! Lopulta kuitenkin pääsimme Parikkalaan ihan ihmisten aikaan.

J.A.