Huikea elisbongausreissu ja kesäistä retkeilyä

19.5. päivällä sitten paukahti Lintutiedotukseen sellainen häly, että itselläkin meni pasmat sekaisin. Lopulta pystyin lopettamaan työpäiväni lyhyeen ja lähdin ajamaan saman tien kohti Suomen lounaisinta kolkkaa Paraisia, sillä Utön saaresta löytynyt nokitasku oli sellainen laji, jonka todella halusin nähdä. Lajihan oli kerran aiemmin havaittu Suomessa, mutta olin itse tuolloin ollut Englannissa ja eipä koko Länsi-Palearktiselta alueeltakaan ole kuin vähän toistakymmentä havaintoa, valtaosan ollessa Israelista.

Lappeenrannan kohdilla päätin luopua suunnitelmistani, että menisin Utöseen joko yhteysaluksella ja olisin saaressa yötä teltassa tai sitten odottaisin, että joku järjestää illalle taksiveneen saareen ja yritän mahduttautua mukaan. Koska kyseessä oli niin järjettömän kova laji ja minulla niin pitkä matka, piti homma tehdä kunnolla siten, että minulla olisi maksimaaliset mahdollisuudet nähdä lintu. Saareen piti päästä tämän päivän aikana! Niinpä otin puhelimen kouraan ja soitin parille Turun suunnalta kotoisin olevalle bongarille, jotka olivat järjestelleet itselleen ja porukoille taksivenekyytejä saman tien, kun tieto linnusta oli tullut. Lopulta päädyin soittamaan Ulf Nyström nimiselle taksiveneyrittäjälle, jonka kyydissä saareen oli jo ensimmäinen porukka menossa. Ajattelin, että voisi olla paras saada kyyti tällaiselta veneeltä, joka palaisi saaresta ja ottaisi saman tien toisen porukan kyytiin. Matka saattaisi jopa olla hieman halvempi näin.

Sain Ulfilta tiedot, että kyytiin mahtuu 12 henkilöä ja hinta Utöseen ja takaisin on 700€ ja matka kestää yhteen suuntaan noin pari tuntia. Sovimme alustavasti, että kyyti lähtisi Nauvosta noin klo 17:30. Sitten laitoin kyytimahdollisuudesta tiedon Lintutiedotukseen ja varmuuden vuoksi ilmoitin, että kyyti lähtisi aikaisintaan klo 17:45, tai tämän jälkeen, heti edellisen porukan saavuttua. Takaraivossa kyllä kolkutti, että saattaisin itse olla se, jota odotetaan, sillä minulla oli vielä järjetön matka ajettavanani.

Saman tien alkoi puhelimeni soida ja noin 10 minuutissa olivat kaikki paitsi yksi paikka menneet. Lopulta viimeinenkin paikka meni ja vielä pari soittajaa ehti soittaa ja varata itsensä varapaikoillekin, ennen kuin ehdin laittaa tiedotukseen viestin, että kyyti oli täynnä. Pari ornia oli lähtemässä matkaan mukaan Virolahdelta, joten soittelin heille, jotta hyppäisimme mieluummin samaan kyytiin kuin ajaisimme peräkkäin säästääksemme ainakin jonkin verran kuluissa. Lopulta jouduin hieman yllättäen odottelemaan tätä pariskuntaa Kotkan puolella huoltoasemalla reilun vartin verran, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Tässä vaiheessa aikataulun kuseminen alkoi todella pelottaa, sillä keli oli todella kaunis, oli perjantai-ilta ja Turun saaristotiellä olisi varmasti paljon mökkiliikennettä ja ennen Nauvoa olisi lauttakin…

Kehä 1:llä oli tietöitä, mutta onneksi ehdimme Turun tielle juuri ennen neljän ruuhkia. Sitten matkanteko olikin joutuisaa ja lopulta ollessamme juuri kääntymässä saaristotielle, tuli venekuskiltamme viesti, että hän ehtisi Pärnäisten satamaan vasta klo 18:30. Tämä sopi meille kuin nenä päähän, sillä Pärnäisistä oli jonkin verran lyhyempi venematka ja tuohon aikaan mekin olisimme kaiken järjen mukaan satamassa. Kun vielä saimme edellämme menossa olleilta ryhmäläisiltä tietoa, että Nauvossa kulki jopa kolme lauttaa eikä kauhean pitkää lauttajonoa ollut, alkoi jännitys hieman helpottaa, varsinkin kun keskipäivän noin neljän tunnin tauon jälkeen oli viimein alkanut taas tulla päivityksiä, että taskukin oli yhä paikalla.

Lopulta saavuimme Pärnäisten satamaan klo 18:15 ja koko muu porukkamme oli jo paikalla. Porukassamme olivat lisäkseni Markku ja Biti Ojala, Tom ja Kaija Lindroos, Kari Laamanen ja Tuula Suihko, Antti Vaalgamaa, Arto Laakso sekä Joonas Lainesalo, Erkki Valsta sekä Tapani Numminen. Ja kohta saapui paattimme Mira kyydissään joukko onnellisia bongareita! WP:n Suomen kärki Markku Santamaa hymyili kuin Naantalin aurinko, vaikka olimme naapurikunnassa ja muusta porukasta paljastui, miksi porukka oli ollut saaressa niin kauan. Tälle porukalle ei tietenkään ollut riittänyt pelkkä nokitaskun bongaus, sillä veneessä oli iso joukko päivänpinnaajia…

Kohta olimme kuitenkin vesillä ja matka kohti Utötä alkoi! Heti alkuun oli selvää, ettei meidän porukassa tunnettu kovinkaan kauheita pinnapaineita, vaikka lähes kaikille laji olisikin elis. Huumori kukoisti ja välillä sai nauraa vedet silmissä. Keli oli aivan uskomattoman hieno, mutta silti ulkona oli varsin kylmä – etenkin hämeenlinnalaisilla, jotka olivat matkassa shortseissa…

Matkalla tehtiin havaintojakin, kun pari ruokkia sekä merikihua nähtiin. Itse pilasin saumani hoitaa nokitasku 200. vuodariksi, kun tajusin, että minulta puuttui lapintiira, joita näkyi aikalailla runsaasti.

Lopulta rantauduimme Utöseen noin klo 20:00 ja rannassa tapasimme Utön grand old manin eli Jorma Tenovuon, joka opasti meidät kävelemään oikeaan suuntaan kohti hautausmaan viereistä lammashakaa. Pelipaikalle päästyämme oli paikalla yksi kuvaaja, joka kertoi, että hän näki linnusta vain pään, sen ollessa jossain kivenkolossa piilossa noin 50 metrin päässä. Pikkuhiljaa hiivimme tämän kuvaajan taakse, kun lintu yhä vain pysyi piilossa ja parahiksi tällöin lintu nousi piilostaan ja lennähti aidan tolpalle näytille! Olipahan kaunis lintu! Olin toki nähnyt lajin Intiassa, mutta tässä maisemassa räikeän mustavalkoinen lintu säväytti!

Tasku oli aika aran oloinen, joten peruuttelimme vielä hieman kauemmaksi ja lintu näyttäytyikin jonkin aikaa aidantolpilla ja puskien latvoissa, kunnes se yhtäkkiä katosi. Siinä toisiamme kätellessä ja jatkoa suunnitellessamme ja havaittuamme mm. kolme ylitsemme lentänyttä suosirriä ja kuultuamme karikukon, Ojalan Markku yhtäkkiä huusi, että hänellä oli putkessaan rusorintakerttu! Nuotitus hieman ontui ja en itse ennättänyt nähdä lintua kuin paljain silmin sen lentäessä yhden suuren katajan taakse katveeseen. Saatuamme koko porukkamme kokoon, käppäilimme linnun perään ja yllättäen se onneksi löytyi helposti ja lennähti pariin otteeseen ennen kuin laskeutui keskellä lammashakaa olleeseen katajaan piiloon. Tätä puskaa lähestyessämme tupsahti siitä lentoon tovin kateissa ollut nokitasku, joka jäi saalistelemaan jo pikkuhiljaa huonontuvassa valossa taas aitauksen tolpille ja puskiin. Kohta kaikki saaressa olleet halukkaat olivat kerääntyneet lammasaidan taakse katajaa tuijottamaan. Kyseinen rusorintakerttuhan oli nähty saaressa jo aamulla, mutta vain yhden kuvaajan toimesta. Sitä ei sen koommin ollut löytynyt, vaikka sitä oli haettu koko päivä. Nyt lintu, joka oli tovin näkynyt puskan keskellä piilossa liikkumassa, oli täysin kateissa, mutta ainakin itse olin aivan varma, että se oli yhä katajassa. Lopulta Tenovuo ja toinen orni lähestyivät puskaa ja lopulta ravistelivat puskaa oikein kunnolla, mutta ei sieltä lähtenyt kuin pensaskerttu. Kun he olivat jo poistumassa puskan vierestä, nousi rusorintakerttu kuitenkin puskasta lentoon ja jäi lopulta ihan hyvin näkyviin kauempana olleisiin pieniin katajiin!

Suurin osa porukasta jatkoi rusorintakertun perään, sillä linnusta olisi hyvä saada kunnon kuvat alalajin määritystä varten, mutta mielestäni lintu oli jo nyt nähtyjen tuntomerkkien perusteella itäisen cantillans-alalajin edustaja. Niinpä suuntasin itse vielä nokitaskun perään edes hieman parempien kuvien toivossa. Lopulta sainkin pari ihan kohtalaista kuvaa ja sitten olikin jo aika lähteä kohti satamaa, sillä kuskin kanssa sovittu max-parituntinen saaressa oli juuri ylittymäisillään. Sataman ravintolassa oli kuitenkin vielä pinnakahvit porukallemme ja onneksi minulla oli mukana hieman lisävaatteita, jotka laitoin kaikki päälle, sillä aurinko oli jo laskemassa ja paluumatkalla tulisi takuulla taas kylmä.

Paluumatkalla juttu luisti taas hyväntuulisessa seurassa ja matka sujui nopeasti. Taas näkyi pari merikihuakin ja meri oli lähes rasvatyyni! Lopulta olimme Pärnäisissä, josta lähdimme nopeasti ajamaan kohti Nauvon lauttarantaa, sillä yöllä lauttavuoroja oli aika harvassa. Onneksi selvisimme noin vartin odotuksella ja sitten edessä oli vielä pitkä kotimatka.

Tipautin kyydissäni olleet Haminassa ja jatkoin vielä itse kohti kotia. Lopulta Luumäen kohdilla väsy alkoi painaa niin pahasti, että nukuin muutaman tunnin tirsat jollain levikkeellä auton takapenkillä. Piristyneenä oli sitten hyvä ajella loppumatka. Stoppasin pikaisesti matkalla vielä Imatran Immalanjärven Kymälahdella, jossa tornin vieressä lauleskeli lehtokerttu. Parikkalaan päästyäni suuntasin Siikalahdelle, jossa staijailin parisen tuntia havaiten mm. heinätavin, pari merikotkaa sekä pari mehiläishaukkaa. Sitten oli pakko mennä kotiin taas muutaman tunnin tirsoille.

Iltapäivällä teimme vielä Saaren kierroksen havaiten Akanvaaran Tetrisuolla 135 keltavästäräkkiä, Pohjanrannassa heinätavin, punajalkaviklon sekä jopa 48 tyllin parven, Suurenjärvenlietteellä 3 tylliä ja pikkutyllin, Jyrkilässä taas pari uuttukyyhkyä, Karinmäessä 6 tylliä ja Rautalahdella lyhytnokkahanhen.

Sunnuntaina 21.5. tein taas aamusta vesilintulaskennan ja kylläpä lintuja oli vähän! Varikset olivat taas tuhonneet suurimman naurulokkikolonian kokonaan ja osa lokeista aloitteli uutta yritystä nyt toisella puolella lahtea. Kadonneeksi luulemani mustakurkku-uikku sentään näyttäytyi yhden yksilön voimin eli ehkä sentään yksi pari vielä sinnittelee lahdella? Myös telkkiä, punasotkia, haapanoita ja taveja näkyi käsittämättömän vähän, lapasorsa ei osunut laskentaan lainkaan, vaikka kyllä lahdella pari tai kaksi piilottelee. Vähiin käyvät linnut Siikalahdella…

Päivän muuta lajistoa olivat muuttanut lapinsirri, 2 suosirriä, pohjoispäässä näkynyt idänselkälokki, pari kuhankeittäjää, pikkulepinkäistä ja mustapääkerttua sekä sirittäjä. Iltapäivällä teimme vielä lähipaikkojen kierroksen Miikan kanssa mutta havainnot jäivät harmaapäätikkaan, pikkukuoviin ja pelloilla näkyneisiin suokukkoihin ja kapustarintoihin. Yöllä kävin vielä pikakierroksen lahdella ihmettelemässä huittien totaalista puuttumista, pari sepelhanhiparvea kuului pimeältä taivaalta.

22.5. päivän lyhyt retki oli jo kesäisen vaisu ilman mitään yllätyksiä. Iltayhdeksän jälkeen tuli sitten yllätys, kun Pirhosen Jarmo oli löytänyt Imatran Immalanjärveltä naaras kyhmyhaahkan. Olimme juuri käyneet saunassa Tarvaslammella, mutta lähdimme silti bongaamaan. Onneksi lintu pysyi paikoillaan ja näkyi vielä auringon laskun aikaan varsin mukavasti uiskennellessaan alliparvessa Raution uimarannan edustalla.

Paluumatkalla koukkasimme vielä kohti Kullinsuota kuullen Sammallammella kehrääjän ja Kullinsuolla oli kuin olikin jo heinäkurppa soitimella!

J.A.