. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Heinäkuu – Laiska, sateinen alkukuu ja kesäralli

Heinäkuu oli säiltään juuri sellainen kuin sisätöissä olevana saatoin toivoa. Vettä tuli lähes koko ajan, joten terveyskeskuksella, olemattomassa ilmastoinnissakin, jaksoi olla.

Virta oli ulkomaan reissujen ja kesätöiden takia aikalailla lopussa, joten maastoon en juuri jaksanut mennä ellei ollut takeita, että jotain myös näkyy. Alkukuusta kävin muutamaan otteeseen yrittämässä kehrääjän kuvausta, kun Kauppisen Timo opasti minut moisen kummajaisen pesälle. Pesä oli maassa olevassa painanteessa, joten sitä pääsi kuvaamaan ainoastaan yhdestä kulmasta eikä siitäkään kovin hyvin.

Yhtenä yönä päätimme Antin kanssa käydä Saaren suunnalla pohjustelemassa Saaren pinnarallia varten. Päätimme kuitenkin tehdä ensimmäiset pysäykset jo Parikkalan harvoin käydyillä paikoilla 6-tien länsipuolella. Ensimmäisen pysäyksen teimme Rautalahdella, jossa huittaili pari luhtahuittia ja säksätti vuoden tauon jälkeen vakiopaikallaan viitasirkkalintu. Toisen stopin teimme Koukkuinnurmien peltoaukealla, jossa en ollut käynytkään kuin kerran aiemmin. Ajaessamme peltoja kohti sanoin huvikseni Antille, että: “Täällä on semmoiset hyvät mäkiset pellot, joista viiriäiset tykkää”. Pysäytettyämme auton ja noustuamme ulos, ei kulunut montakaan sekuntia, kun pellolta kuului byt-by-byt – viiriäinen!

Muutaman tunnin kiertelimme Saarella, jossa ei sitten enää mennytkään niin hyvin. Havainnot jäivät viimein saapuneisiin ruisrääkkiin sekä muutamaan viitakerttuseen ja yhteen luhtakerttuseen. Paluumatkalla teimme vielä yhden pysäyksen Parikkalan puolella Tyrjänkoskella, jossa lauloi idänuunilintu! Siikalahdellakin vielä käytiin ja heti tornin edustalla lenteli mustatiira! Eipä voitu kuin noitua, että rallikunnaksi oli päätetty Saari eikä Parikkalaa.

Erään kerran olimme Antin kanssa kävelemässä kohti kehrääjän pesää, kun jaloistani lähti sekä kyy että pyy. Pyitä oli lopulta poikueellinen juoksentelemassa jaloissamme, joten jouduimme siirtämään ne pois polulta etteivät ne jäisi jalkoihimme tai kyyn ruoaksi. Sainpahan pyystäkin puuttuvat lajikuvat, vaikkakin aika pienestä rääpäleestä.

Antti kävi useampaankin kertaan pohjustelemassa Saaren suunnalla, mutta itse olin kiinni terveyskeskuksella. Toisen kerran päästiin pohjustelemaan 7.7. vain pari päivää ennen rallia. Tällöin olimme jo hieman paniikissa sillä meillä ei ollut aavistustakaan, missä Saaren puolella olisi hyviä metsäpaikkoja. Niinpä olin kartalta katsonut sopivan näköisen kolkan, jonne olin suunnitellut menevämme pohjustamaan. Kun vielä huomasimme paikan nimen olevan Römppee, oli homma selvä. Pakkohan noin hassun nimisessä paikassa oli käydä! Eikä reissu mennyt ollenkaan hassummin! Metsälajeja kun kerran etsittiin, niin kahteen peukasloiseen, sirittäjiin, tiltaltteihin, rautiaisiin, hippiäisiin, töyhtötiaisiin ja laulavaan pyyhyn saattoi olla enemmän kuin tyytyväinen.

9.7. iltakymmeneltä alkoi sitten Saari-ralli. Joukkueita oli saatu mukaan mukavasti kuusi kaksihenkistä joukkuetta. Me olimme Hannan kanssa yhdessä ja aloituspaikaksemme olimme valinneet Leitvaaranmäen kuten Antti ja Lötjösen Mattikin. Niinpä ensimmäinen tunti tuijotettiin Simpeleenjärveä lähes kilpaa, ja kaikesta saattoi päätellä, että me olimme hieman niskan päällä. Satuimme näet huomaamaan ainakin paria lajia, joita kilpakumppanimme eivät huomanneet. Härkälintua, tavia ja kuikkaa kummempaa emme kuitenkaan paikalta hämärtyvässä illassa havainneet.

Iltayhdentoista aikaan ajelimme summamutikassa pikkuteitä Kirjavalan metsissä havaiten useita kehrääjiä. Pitkäpohjankankaalla emme olleet ainoa joukkue, joka oli etsimässä paikalla jo kevätrallista saakka huhuillutta viirupöllöä. Onneksi olimme kuitenkin ainoa joukkue, joka myös onnistui linnun kuulemaan! Niinpä olimme valmiita lähtemään bongaamaan, kun kontzalta tuli tieto, että he olivat löytäneet soidintavan HEINÄKURPAN! Lintu osui vieläpä täydellisesti suunnittelemallemme reitille, joten kuunneltuamme muutaman sarjan kurpan käsittämätöntä kitinää, olimme pian jo Kanavalammella pointsaamassa luhtahuittia ja -kanaa.

Mikkolanniemeltä kuulimme yön ensimmäiset rääkät ja pensassirkkalinnut, joita kuuluikin molempia myöhemmin vaikka kuinka paljon lisää. Muutkin pohjustetut yölaulajat hoituivat varsin kivuttomasti: Viitakerttunen, luhtakerttunen, satakieli sekä illan ainoa sarvipöllö kuultiin varsin mukavassa tahdissa. Loppu yö menikin lähinnä aamua odotellessa, kun lajeja ei enää löytynyt lisää; eipä oikein keksitty mahdollisia uusia lajeja etsittäväksikään. Viitasirkkalintu kyllä etsittiin ja etsittiin, vaan eipä löytynyt, vielä.

Aamu alkoi Naattikummusta kuulluilla leppälinnulla, kuusitiaisella sekä tiltaltilla, jotka kaikki olivat todella hyviä lajeja. Seuraavaksi suuntasimme Römppeen suuntaan pohjustuksillemme. Heinävaara oli jopa paljon parempi kuin pohjustuksissamme, kun rautiaisen, hippiäisen, töyhtötiaisen ja peukaloisen lisäksi löytyi huippuyllätys, pähkinähakki! Kun lähes heti perään tien varressa tuli vastaan harmaapäätikkapoikue, oli rallimme päässyt kovaan vauhtiin!

Pohjansuolla pysähdyimme pikaisesti ollessamme matkalla kohti Tetrisuota, mutta kun pikapysäyksellä hoituivat sekä peltosirkku että niittykirvinen, saatoimme skipata Tetrisuon kokonaan.

Aamu alkoi jo olla pitkällä, kun aloimme vuorostaan koluamaan lintujärviä. Lahdenpohjalta ei löytynyt ihmeitä mutta Akonpohjan harmaahaikara, rytikerttunen, mustapääkertut, viitasirkkalintu sekä tiklit olivat paljon enemmän kuin olimme odottaneet. Pikaisen mäntymetsäreissun, jolta hoitui kulorastas sekä pohjustettu pikkulepinkäinen, jälkeen jatkoimme Pohjanrannan (hernekerttu), Selänteen ja taas Naattikummun (sirittäjä ja palokärki) kautta taas lintujärville. Kanavalammelta löytyi reviiriltään kultarinta, Pien Rautjärvellä näkyi suokukkoparven lisäksi päivän toinen harmaahaikara ja Tarassiinlahdelta hoituivat kalasääski, mehiläishaukka, valkoviklo ja lapasorsa.

Loppu alkoi jo häämöttää, joten päätimme lähteä lopettamaan ralliamme samaan paikkaan kuin olimme aloittaneetkin eli Simpelejärven rantaan. Ajaessamme satuimme aivan vahingossa huomaamaan tien vieressä pienen Valkolammen, jolta löytyi yllätykseksemme mustakurkku-uikku. Lietvaaranmäellekään emme menneet turhaan, kun viimeisen tunnin aikana saimme uusiksi lajeiksi vielä pikkulokin sekä varpushaukan. Pyytä emme metsistä enää löytäneet, vaikka viimeiset kymmenen minuuttia komppasimme kuusikoita hiki päässä.

Rallin purku pidettiin Mikkolanniemellä, jonne kokoontui kuusi joukkueellista väsyneitä lintumiehiä. Jo varsin varhain selvisi, että olisimme rallituloksissa korkealla. Vaikka pari joukkuetta oli pohjustanut meitä paremmin, oli heillä monet pohjustukset pettäneet. Lopulta me korjasimmekin voiton jopa yllättävän selvästi 113 lajilla.

Bongailua

13.7. Siikalahdelta löytyi kiljukotka, jota piti singahtaa bongaamaan lähes kesken työpäivän. Lintu istuskeli lopulta lahden lounaisnurkassa samoissa kuusissa viikon verran ennen kuin jatkoi matkaansa kohti länttä. Heinäkuinen kiljukotka oli sen verran harvinainen tapaus, että paikalla kävi useita tuttuja hoitamassa kuukausipinnan.

16.7. suuntasin Kirkkonummelle pinnojen kiilto silmissä. Olihan minulla viikonloppuna periaatteessa saumaa hoitaa useampikin elis. Heti illalla hoitui Espoon Ämmässuon kaatopaikalta siellä jo viikon verran viihtynyt arohiirihaukka. Yöllä bongasin viirusirkkalinnun Tuusulan Seittelistä vuodariksi, ja jatkoin aamulla Nummelinin Puten ja Koskisen Mikan kanssa Tampereelle pointsaamaan lokkeja. Mahdollisuudet olivat molempiin splitteihin eli aro- ja etelänharmaalokkiin, mutta vain ensimmäinen eli kake tärppäsi. Aroharmaalokki löytyi vain 15 minuutin lokkien selailun jälkeen. Onneksi Visa Rauste oli apunamme, sillä ainakin omasta puolestani voin sanoa, että muuten olisi voinut mennä kake housuun! Lokkeja oli Tarasteenjärvellä aivan käsittämättömät määrät, ja lokkeja oli monenlaisia. Useampi kymmentä eripukuista ja -näköistä idänselkälokkia sekä tuhansia harmaalokkeja, pari merilokkia ym., jotka vaihtoivat paikkaa aina kanahaukan lentäessä ylitse.

Putte ja Mika lähtivät paluumatkalle jo aamupäivästä, mutta minä jäin kaivamaan Visan avustuksella etelänharmaalokkia vielä iltapäivään asti. Mikaa ei löytynyt, mutta ainakin yhtä hyväksi havikseksi löytyi upea leukistinen vanha harmaalokki!

Illalla kypsyin viitisen tuntia Ylöjärvellä mustanmerenlokkia odotellen, mutta kun lintu ei saapunut luodolleen ajoin yöksi takaisin Kirkkonummelle. Aamulla olin niin käsittämättömän väsynyt, etten jaksanut millään suunnata suunnitelmien mukaisesti Hankoon staijaamaan riuttatiiraa. Olisi pitänyt, sillä sellaisia siellä sitten tietenkin nähtiin. No, tulipahan sukuloitua.

Loppukuusta heitettiin ensin perinteiset lintuharrastajien tikkakisat, perinteisen huonoin tuloksin. Emmepähän kuitenkaan tällä kertaa olleet viimeisiä! Sukujuhlissakin käytiin Ristiinassa, ja sukulointia jatkettiin sitten Parikkalassa, kun vanhempani ja veljeni perheineen saapuivat Oromyllylle mökkeilemään muutamaksi päiväksi. Lintuhavainnot jäivät vähiin, sentään yhdelle linturetkelle ehdimme Pirkan kanssa. Eipä löytynyt mitään ihmeellisempää, mutta juuri kun olimme lopettelemassa, sillä minulla oli jo kiirus töihin, löysimme Siikalahden Raikantien varresta kurkiperheen. Sanoin Pirkalle, että: “Osaakohan noi lentää?”, johon Pirkka vastasi: “Mulla on muuten renkaat”. Eipä siis kauan mietitty, kun jo juoksimme märässä pellossa kahta kurjen poikasta kiinni. Ihme kyllä sainkin toisen linnun juostua kiinni, ja Pirkka oli samalla jäänyt seisomaan paikkaan, johon toinen poikanen oli kadonnut. Ja löytyihän sekin ojasta piilottelemasta. Niinpä Siikalahden kaikki kurjen poikaset tuli tänä vuonna rengastettua!