Erämaaralli Saarella

Kevät eteni aika hitaasti, sillä tuulet pysyivät pohjoisen puolella. 2.4. Siikalahdelle oli saapunut ainakin 3 nokikanaa ja taivaanvuohi ja 3.4. haapanapari sekä todella aikaisin reviirilleen huutelemaan saapunut luhtakana. 4.4. vuodari napsahti ruskosuohaukasta sekä kaulushaikarasta, jonka puhallukset jäivät vielä kurkkuun – vain sisäänhengitysäänet kuuluivat ruovikosta. Muuten näiden päivien havainnot olivat vaatimattomia: metsähanhia seassaan muutamia tundrahanhia, jokunen nokikana lisää joka päivä, muutamia naurulokkeja sekä kanahaukkanaaras, joka säikytteli reilun parinsadan sepelkyyhkyparvea.

5.4. oli vuorossa perinteinen Erämaaralli ja Hannan ja Lötjösen Matin kanssa olimme saaneet arvonnassa lohkon, joka käsitti alueen Saaren Mikkolanniemen ympäriltä eli siihen kuuluivat käytännössä kaikki Saaren kuuluisat lintupaikat sekä myös paljon oikein hyviä metsiä. Edellisiltana hieman palaveerasimme ja suunnittelimme rallia; päätimme mm. ottaa auton perään pari pyörää, jotta voisimme ainakin aamun parhaaseen aikaan liikkua myös pyörällä. Rallissahan on luvallista hajaantua kahteen porukkaan.

Herätyskellot soivat jo aamukahden aikaan ja pariakymmentä minuuttia myöhemmin olimme jo matkalla kohti rallialuettamme. Parkkeerasimme lopulta Jyrkilän peltojen lähelle, jossa minä hyppäsin pyörän selkään ja lähdin ajamaan alueemme pohjoisrajaa pitkin kohti Kanavalampea. Hanna ja Matti lähtivät kiertämään hyviä pöllöalueita, lähinnä toiveissamme oli löytää sarvipöllöjä, joita kuvittelimme peltoalueilta löytyvän enemmänkin. Mutta väärässä olimme! Itse poljin 9 kilometriä kuulematta ainoatakaan eläintä – edes koirat eivät haukkuneet! Eikä paremmin mennyt Hannalla ja Matillakaan, joten rallin tunnin liukuvasta aloituksesta ei meille ollut hyötyä, vaan lopulta jouduimme aloittamaan rallin neljältä, jolloin onneksi Hanna kuuli Ratilan pelloilla lyhyesti pulisseen hiiripöllön! Itse kuitenkin poljin vielä muutaman kilometrin kuulematta mitään ja lopulta ensimmäinen lintuni oli laulava punarinta ja pian tämän jälkeen kuulin jo täysillä raakkuneen variksen – aamu alkoi jo sarastaa. Onneksi Hanna kuuli vielä viirupöllönkin ja lopulta Kanavalammen rannalla tapasimme ja vaihdoimme rooleja niin, että paraskuuloinen Hanna hyppäsi pyörän päälle ja lähti polkemaan suurin piirtein samaa reittiä, jonka olin polkenut takaisin päin ja me Matin kanssa jatkoimme autolla alueemme itäosiin.

Pian alkoi lintuja ropista ja Hannallakin olivat jo pyyt ja tiaiset sekä erittäin runsaslukuiset hippiäiset jo äänessä, mutta pakkasyö ei oikein innostanut lintuja lauluun. Mm. mustarastaita ei kuultu kuin ihan pari, vaikka niitä oli muuten joka puolella. Paras havis löytyi Saaren Kanavalammen läheltä, josta löysimme Matin kanssa langalla olleen lapinpöllön. Tämä nappasi pian pellolta myyrän ja lensi metsään. Pian tämän jälkeen näimme jopa 6 pyytä ja peltoalueilta löysimme yhteensä 39 teertä ja metsistä vielä pari ukkometsoa, 2 palokärkeä sekä tietysti tavallisimpia ns. pistelajeja eli hömötiaisia, hippiäisiä ja punatulkkuja sekä tänä vuonna todella vähälukuisia närhiä ja käpytikkoja. Nisäkkäistähän sai myös pisteitä ja parhaana nisäkäslajina näimme metsäkauriin. Hanna samaan aikaan keräsi pinnoja muutamalla pyyllä ja teerellä sekä lukuisilla hippiäisillä, hömötiaisilla, töyhtötiaisilla, puukiipijöillä, punatulkuilla ja 15 pikkukäpylinnun parvella.

Lopulta aamun ollessa jo pitkällä tapasimme taas Pohjanrannan lintutornilla, jossa Hanna oli juuri nähnyt mm. sinisuohaukan ja merikotkan ja päätimme, että minä jatkaisin taas pyöräilyä ja Hanna ja Matti suuntaisivat kiertämään vielä kiertämättömiä alueita. Valitettavasti tuuli oli yltynyt todella kovaksi ja vaikka tuulen suunta oli nyt läntinen, ei juuri muuttoa ollut. Itse poljin lintupaikalta toiselle ja keskityin loppurallin lähinnä staijaamiseen ja löysinkin vielä ihan mukavasti tuuli-, hiiri- ja varpushaukkoja mutten oikestaan enää kunnon pistemääriä saanut kerättyä. Eikä juuri paremmin mennyt Hannalla ja Matillakaan, jotka yhä kerryttivät pistelistaa vain tiaisilla ja hippiäisillä.

Muuttolintulajeja näkyi kyllä todella paljon, mutta muista kuin ns. erämaalajeista ei saanut kisaan kuin yhden lajipisteen, joten vaikka lopulta näimme yhteensä 62 lintulajia, joka oli aivan käsittämättömän iso lukema, oli rallin päättyessä neljältä meillä sellainen olo, että pistelajeja olisi pitänyt löytää enemmän. Etenkin tikat olivat jääneet löytymättä täysin, sillä emme olleet havainneet ainoatakaan harmaapää-, valkoselkä- tai pikkutikkaa.

Rallin purku oli taas Mikkolanniemen toimintakeskuksella, jossa ensin ruokailtiin ja sitten purettiin kisan tulokset. Valtaisan lajimäärämme ansiosta olimme pitkään kärjessä, mutta lopussa kun huudettiin ratkaisevat pistelajit, karkasi Valosten ja Parviaisen joukkue teerillä, hippiäisillä ja metsoilla karkuun muilta ja vieläpä Kontiokorpien joukkue livahti isolla varpuspöllö- ja metsomäärällään meidän ohitse kakkoseksi. Olimme kuitenkin kisassa kolmosia, mikä oli oikein mukava suoritus.

Illan vietto oli taas mukava, vaikka porukka karkasikin koteihinsa tai huoneisiinsa nukkumaan jopa turhan aikaisin. Itse palailin kotiin viimeisten mentyä nukkumaan puolilta öin.

J.A.