Alkuarktikaa ja elisbongaus

7.5. alkoi mukavasti, kun tuttuun tapaan tsekkasin taas Härskiinmutkan vesilinnut ja kaukaisessa vesilintujen sekaparvessa näytti olevan sen verran lupaavan näköisiä lintuja, että päätin ajella katsomaan parvea lähempää Moskuunniemen Hernesaareen. Allien laulu kantoi järveltä hienosti ja niinpä parvi löytyi taas nopeasti ja olihan siinä allien ja mustalintujen ohella myös 3 kolme koiras ja 2 naaras allihaahkaa! Lämmenneen kelin takia väreily oli melkoinen ja kohta singahdinkin itse kiireellä töihin. Ei ollut kovinkaan iso yllätys, että pari paikalla käynyttä bongaria ei ollut lintuja enää selältä nähneet.

Ruokatunnilla Siikalahdella oli hiljaista, kun ainoa mainittavat havainnot olivat satakieli ja pensaskerttu. Työpäivän jälkeen päätin käydä taas Hernesaaressa, jossa oli edelleen kauhea väreily, mutta yllättäen samaiset viisi allihaahkaa lensivät aivan edestäni matalalla kohti Särkisalmea ja sieltä ne sitten löytyivät kellumasta. Niinpä muutama bongarikin sai linnut hoidettua illan aikana.

8.5. päivän ainoaksi havainnoksi näkyi Siikalahden patotiellä pari muuttavaa mustapyrstökuiria. 9.5. aamuretki lahden ympäristöön tuotti sinirinnan, herne- ja mustapääkertun ym. ja iltapäivällä Tarvaslammella pitkän juoksulenkin paras havainto oli koppelo. Saunan jälkeen kiersimme vielä autolla Siikalahden ja Sounion kehrääjä oli taas saapunut vakioreviirillleen surisemaan.

10.5. Helatorstaina suuntasimme Saarelle kunnon aamukierrokselle. Härskiinmutkan stoppi tuotti pari merimetsoa. Akanvaaran Tetrisuolla ei ainakaan vielä kuulunut peltosirkkuja mutta Pohjanrannasta löytyi niin ikään vähenevistä lajeista mustakurkku-uikku- sekä heinätaviparit. Myös uivelopari, kuusi pikkujoutsenta ja merikotka nähtiin.

Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä olivat tulvat jo huvenneet ja lintuja oli ihmeen vähän. Jyrkilän pelloilla näkyi uuttukyyhkypari ja Kanavalammen perukan tulvalta löytyi pikkutylli. Itse ”lammella” sitten rysähti oikein kunnolla, kun lähes heti putken pystytettyäni löysin tulvivan lahden perukasta pajukkojen takana lähes rantakoivikon keskellä piilotelleen jalohaikaran. Lähdin hakemaan puhelinta autosta, jotta saisin tiedon linnusta eteenpäin, mutta en ehtinyt ottaa montakaan askelta, kun Hanna hihkaisi löytäneensä järvellä kelluneesta valkoposkihanhiparvesta punakaulahanhen. Hanhenkin pointsattuani hain sitten puhelimeni ja laittelin sitten paritkin hälyt liikenteeseen. Muuten Kanavalammen havainnot jäivät uivelopariin.

Tarassinlahden tornin edustalla lauloi sinirinta muutaman säkeen ja sitten olikin aika suunnata Siikalahdelle petostaijiin. Petoja ei kuitenkaan liikkunut lainkaan, mutta patotien puskissa lauloi kerttunen, joka kuulosti alkuun aivan kenttäkerttuselta. Välillä se kuitenkin rauhoittui laulamaan viitakerttusmaisesti, joten lintu piti nähdä, jotta se määrittyisi. Se ei ollutkaan lainkaan helppoa, sillä lintu lauloi aivan sankan ruovikon takaosassa ja aivan vesirajassa. Lopulta näin linnusta aivan lyhyen vilauksen ja se kyllä riitti poissulkemaan kenttäkerttusen. Ja kun lintu lopulta alkoi laulaa pitempiä pätkiä hyvin viitakerttusmaisesti, totesimme linnun olevan ”vain” Etelä-Karjalan kautta aikain aikaisin viitakerttunen. Illalla tarkistimme vielä pähkinänakkelireviireille viemämme nakkelinpöntöt, mutta yhdessäkään ei valitettavasti ollut asukkaita. Ainoa löytämämme pesivä pari oli pöntössä, josta poikasia ei saataisi rengastettua, koska katto ei ollut avattava.

11.5. tein aamulla varsin pikaisen vesilintulaskennan Siikalahdella, mutta laskeminen oli helppoa, sillä lahdella on aivan järjettömän vähän vesilintuja! Töihin mennessä vilkaisin vielä Härskiinmutkasta järvelle, jossa kellui niin tukka- kuin lapasotkiakin, jälkimmäisiäkin mukavat 38 lintua.


Illalla otimme suunnan arktikaan Virolahdelle ja ehdimme parahiksi Leervikinniemen rantaan katsomaan iltamuuttoa. Vesilintumuutto oli kohtalaista ja etenkin noin tuhat pilkkasiipeä oli mukavaa katseltavaa. Ohimennen kuittautuivat vuodariksi myös haahka, räyskä, lapintiira sekä merikihu, joita muutti kolme yksilöä. Illan pimennyttyä pystytimme teltan Lakakallion juurelle ja menimme kehrääjän aloitellessa suristeluaan aikaisin nukkumaan.

12.5. kiipsein itse Lakakallio huipulle jo klo 4:30 ja muutamia kuikkia ynnäiltyäni saapui kalliolle myös Markus Öst ja pian Hannakin. Muutto ei ollut alkuun kummoista, mutta kuikkia muutti kuitenkin reilut 180 sisältäen määrittämättömät. Ja kuikkamuuton ollessa jo hiipumassa löysin sisämaan puolelta meidät ohittavan jääkuikan, jonka kaikki onneksi löysivät pian ja pääsivät näkemään oikein mukavasti.

Hanhiahan en tunnetusti itse oikein jaksa enää edes katsoa saati ainakaan laskea, mutta eipä hanhimuutto vielä oikein ollut kummoista. Sen sijaan yhtäkkiä alkoi liikkua taas vesilintuja ja etenkin pilkkasiivet rynnistivät taas oikein kunnolla ja reiluun puoleen tuntiin näimme reilut 4000 vesilintua, joista vajaat puolet saatiin määritettyä pilkkasiiviksi ennen kuin muutto siirtyi niin kauas merelle, ettei lintuja enää saatu lajilleen, mutta valtaosa parvista näytti edelleen ”luukuilta”. Lisäksi myös sotkat rynnistivät ainakin 650 yksilön voimin hetken aikaa kauempana merellä, mutta lajilleen ne eivät määrittyneet.

Muita aamun aikana havaittuja lajeja olivat äännellen näkymättömissä matalalla puiden takana muuttanut punakuiri, tervapääsky, pari myöhäistä tilheä, harmaasieppo sekä isokäpylintu.

Hannan siskon Elissankin saavuttua kalliolle, oli muutto jo hiipunut ja aika pian päätimmekin lähteä kiertelemään lähipaikkoja. Vilkkilänturalta löysimme sirittäjän, pari peukaloista sekä valkoselkätikan ja tornilta näimme tyllejä, pikkutyllin sekä 120 pikkulokkia. Lintulahdella havainnot jäivät merikotkaan, mutta autolle palaillessamme kuulimme laulavan kultarinnan.

Elokallion petostaijilla emme havainneet ainoatakaan muuttavaa petolintua, ainoat mielenkiintoisemman näköiset linnut osoittautuivat kaikki aina merikotkiksi, joita näkyi ainakin viisi yksilöä. Edellispäivänähän aivan samanlaisessa hellekelissä paikalla oli nähty vaikka sun mitä…

Kaupassa käytyämme suuntasimme Lakalle nukkumaan kunnon päikkärit ja herättyämme ajoimme Leerviikinniemeen iltastaijille. Ilta olikin upea, sillä T-paidassa saattoi ihastella valtaisaa vesilintumuuttoa hämärään saakka! Mustalintuja ja alleja muutti upeasti ylitsemme pitkälti toistasataatuhatta lintua! Muuta lajistoa ei juuri kuitenkaan näkynyt lainkaan. Mutta tästä oli kyllä kärsimysornitologia kaukana, sillä keli oli aivan tyyni ja todella kuuma!

13.5. kipusin taas aamusta 4:30 Lakakalliolle ja lähes saman tien havahduin tutun kuuloiseen lauluun, joka helisi puiden latvustosta parin punarinnan takaa. Yritin päästä lähemmäksi, mutta joko lintu liikkui tai sitten minulla oli taas kerran vaikeuksia hahmottaa linnun suuntaa, sillä vaikka lintu lauloi neljä-viisi säettä, en onnistunut pääsemään lintua lainkaan lähemmäksi. Sitten se hiljeni vaikka soitinkin perään aivan samanlaista laulua puhelimestani. Laulu kuului keltahempolle! Puhelimeni akku oli yön aikana simahtanut ja tökkäsin sen lataukseen power-bankkiin, mutta silti kesti lähes puoli tuntia ennen kuin se lopulta heräsi. Tässä vaiheessa olivat muutkin paikalle staijaamaan saapuneet jo kivunneet kalliolle ja vaikka kuinka toivoimme, ei keltahemppoa enää kuulunut.

Muutama isompi kuikkaparvi nosti aamun kuikkamäärän hieman yli sadan, mutta muuten aamumuutto oli vaisua. Vähäinen hanhimuuttokin näytti kääntyvän sisämaan puolelle. Pikkukäpylintuja liikkui useita parvia ja muutolta lähipuissa ja pensaissa kävi laulamassa hetkellisesti sinirinta sekä kerttu, joka lauloi kaksi säettä aivan lähellämme, muttemme onnistuneet nähdä siitä vilaustakaan. Ja koska se ei päästänyt muitakaan ääniä kuin laulunsäkeet, emme saaneet lintua lajilleen, mutta lähinnä se oli kuulostanut kirjokertulta. Kohta ohitsemme lensi vielä lintu, joka oli helppo tunnistaa – koiras kuhankeittäjä, joka laskeutuikin latvoihin hetkeksi ennen kuin jatkoi matkaansa.

Vaisu muutto hyydytti meidät jo kahdeksan jälkeen ja käppäiltyämme alas sain viestin, että Loviisan Hamnskäriltä oli löytynyt Suomen neljäs valkosiipikiuru. Laji oli meillä hoitamatta Suomesta ja vaikka olimme näitä parina edelliskesänä nähneet WP:n alueella niin Venäjällä kuin Kazakstanissakin, alkoi minua houkutella ajatus bongausreissusta. Minua ei oikein kiinnostanut helteinen kiertely taas samoilla Virolahden paikoilla eikä ainakaan tyhjäksi taas olettamani petolintustaijaus. Kun tarkistin, että Hamnskär oli pieni ulkoluoto kaukana merellä, alkoi minua yhä enemmän poltella kunnon venebongaus, sillä sää oli merellä liikkumiseen aivan täydellinen!

Niinpä purimme telttamme ja lähdimme käymään läheisessä Hanskin rannassa samalla odottaen, että linnun bongausmahdollisuuksista laitettaisiin jotain tietoa. Hanskissa emme nähneet mitään mainittavaa, joten päätimme jatkaa kohti Haminaa sillä ajatuksella, että olisimme lähempänä Loviisaa ja jos ei mitään tietoa bongausmahdollisuuksista tulisi, voisimme retkeillä Haminan hyvillä lintupaikoilla. Ajomatkalla soitin kuitenkin ensin ystävälleni ja Porvoon Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen PJ:lle Tuomaalan Juhalle, josko hän tietäisi jotain mahdollisia kyytejä. Käytyämme Lupinlahdella, jossa emme nähneet mitään, Juha soitteli takaisin ja kertoi, ettei hän ollut löytänyt kyytejä, mutta hän oli kuullut, että Helsingistä oli yksi veneporukka lähtenyt ajamaan kohti jotain satamaa. Niinpä soittelin taas uuden puhelun ja sain tietää, että ystäväni Mika I. Koskinen oli lähtenyt ajamaan Jalasjärveltä asti kohti rannikkoa, joten ajattelin soitella Mikalle, sillä hän tietäisi ainakin jostain myöhemmästä kyydistä. Lopulta sainkin Mikalta yhteystiedot reissua järjestäneelle bongarille ja kuinka ollakaan onnistuin varaamaan alustavasti kolme paikkaa veneeseen. Niinpä stoppasimme seuraavalle pysäkille ja kysyimme vielä perässämme ajaneelta Elissalta, halusiko hänkin elämänsä ekalle kunnon bongausreissulle ja totta kai hän oli mukana!

Meillä oli vielä hyvin aikaa, joten kurvasimme pian Kirkkojärvelle, jossa kokkailimme ruoat tyhjän petostaijin lomassa ja tornille kävely tuotti lehtokertun, fasaanin sekä rastaskerttusen. Kävimme pikaisesti yrittämässä läheisen sillan lähellä ollutta ruokosirkkalintuakin, mutta se ei viidessä minuutissa suostunut keskipäivän hellesäässä pirisemään.

Lopulta suuntasimme Kotkan Sapokan satamaan, jossa saimme hieman odotella viimeisiä, hieman myöhässä olleita bongareita, mutta kyytimmekin oli samalla joutunut jonottamaan tankkaustaan, joten lopulta olimme kaikki laiturissa juuri sopivasti, kun veneemme saapui.

Veneeseen mahtui 12 bongaria ja kohta matkasimme todella kovaa vauhtia kohti ulkomerta. Vene oli todella upea ja matka taittui nopeasti, joten vaatettakin sai alkaa pukea päälle ihan tosissaan.

Päästyämme kunnolla ulkomerelle näimme pian ensimmäisen riskilän eikä mennyt kauankaan, kun näkyivät ensimmäiset ruokit. Aika pitkään jo matkattuamme tajusimme ohittavamme kuuluisan Aspskärin ruokkilintukoloniat ja näimmekin useita ruokkiparvia ja jonkin matkaa jatkettuamme huomasin veneemme edestä lentävän etelänkiislan, jonka kanssamme veneen perällä ollut porukka ehti kaikki nähdä. Linnusta saatiin jokunen kuvakin, josta laji kyllä taittui.

Lopulta reilun tunnin jälkeen olimme Hamnskärin rannalla, jonne ei kuitenkaan päässyt veneellämme, sillä ainoa venepaikka oli käytössä, sillä saaressa oli joku ei-orni perhe. Niinpä vene laitettiin ankkuriin ja kumivene vesille ja ensimmäisen veneporukan soudin itse maihin ja pienten kiemuroiden jälkeen hyvä rantautumispaikka löytyikin. Lopulta neljän porukan soudettua rantaan olimme kaikki maissa ja lähdimme kävelemään kohti saaren länsipään kalliota, josta lintu oli löytynyt ja jonne lintu oli tietojemme mukaan ensimmäisen bongariporukan lähdettyä myös jäänyt.

Länsikalliolle nousta aloimme miettiä strategiaa saaren koluamiseksi, mutta ennen kuin teimme sen isompia päätöksiä, ehdotin että koluaisimme ensin aivan kärjen, sillä kalliolla oli hyvän näköistä keltaista heinikkoa, joka todellakin toi mieleen arojen heinikot. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensin porukka hätkähti rannassa lentänyttä punajalkavikloa, josta totesin itse, että kohdelajillamme on kyllä lähes samanlaiset siipikuviot ja aivan heti tämän sanottuani nousi kuin esimerkiksi etsimämme valkosiipikiuru! Lintu lensi ylitsemme ja laskeutui seuraavan niemen kärjen kalliolle, jossa saatoimme seurailla sen tepastelua ja ruokailua pitkän tovin. Lähemmäksi emme yrittäneetkään, sillä näin kovan luokan harvinaisuuden lähestyminen kuvaustarkoituksessa ei näin pian ole sallittua, kun mitään määritysongelmaa ei linnussa kuitenkaan ollut, sen verran hyvin olimme sen jo itsekin nähneet. Niinpä jonkin aikaa lintua seurailtuamme, päätimme vielä kiertää koko saaren, josko sieltä löytyisi jotain muutakin lajistoa.

Kiersimme ensin sen niemen tyvelle, jossa valkosiipikiuru yhä ruokaili ja hetken taas lintua seurattuamme tämä ilmeisesti huomasi, että sen vakioruokailupaikka oli taas tyhjä bongareista ja lennähti taas vakiopaikalleen länsiniemeen.

Emme löytäneet saaresta mitään muuta mainittavaa, mutta kumiveneen luo päästyämme huomasin ylitsemme lentävän merikihun. Souturumban jälkeen olimme pian valmiit paluumatkalle ja onneksi joku oli kysynyt kapteeniltamme, josko voisimme tehdä stopin Aspskärin lähellä ja aika pian olimmekin ihastelemassa ruokkikolonian lintuja! Uimassa ja kivillä oli arviolta parisen sataa ruokkia ja niiden seasta laskimme ainakin 36 etelänkiislaa. Pääsimme uivia ja ohitsemme lentäneitä parvia kuvaamaankin ihan kohtuudella. Lisäksi näimme saaren kiven päällä hetken olleen luotokirvisen.


Paluumatka sujui taas vauhdikkaasti ja lopulta olimme takaisin Kotkan Sapokassa, jossa odottelikin jo seuraava bongariporukka. Venekuskin Äitienpäiväsuunnitelmat olivat muuttuneet, mutta eipä tämä häntä tuntunut haittaavan. Bongarit ovat melkoisella varmuudella yksiä helpoimmista asiakkaista!

Meillä oli edessämme pitkä matka kotiin ja lopulta olimmekin Parikkalassa todella väsyneinä mutta tyytyväisinä! Viikonloppureissu oli ollut erinomaisen onnistunut!

J.A.