Vuodenpinnoja rytisee

25.4. kauniissa keväisessä kelissä ehdin työkiireiden takia käydä vain pikaisesti Siikalahdella. Haarapääsky toi kuitenkin “kesän” lentäessään ohitsemme ja pian oli vuorossa haarapääskyn pahin vihollinen eli koko vuoden kierron sitä vainoava nuolihaukka. Piekanoita muutti yhä ihan mukavasti, itsekin ehdin nähdä toistakymmentä yksilöä ja 12 valkoviklon kanssa 2 punajalkavikloa haki laskeutumispaikkaa kovaa vauhtia sulavalta Siikalahdelta. 26.4. ensimmäinen vuodenpinna tuli heti puolen yön jälkeen, kun kuulin muuttavia mustalintuja. Päivällä kävin pikaisesti lintutornillakin, josta näin Mortensenin rollen löytämän harmaasorsan. Taveja oli 170 ja ensimmäinen heinätavikin löytyi piilottelemasta, kun tarkistin taveja ties monettako kertaa “pystyraitatavia” toivoen. Patotiellä ja Särkisalmella näkyi jo ensimmäiset mustakurkku-uikut. Mukuru onkin BirdLifen Vuoden laji. Patotiellä pari rantasipiä piipersi rannassa ja kävivätpä ne tutustumassa molempiin lauttoihinkin!

27.4. lähdimme työpäivän jälkeen ajamaan kohti Oulua, jonne olimme viikonlopuksi menossa lyömään monta kärpästä yhdellä iskulla eli sukuloimaan, retkeilemään sekä tutustumaan Liminganlahden Lintukuvafestivaaleihin, joissa samalla näkisimme tuttujen lisäksi myös uuden opastuskeskuksen esittelyn avajaiset sekä uuden lintutornin.
Emme juuri hidastelleen matkalla, mutta näimme silti Punkaharjun ja Kerimäen rajalla pähkinähakin ja Vieremällä pellolla juosseen fasaanin.

28.4. lähdimme jo kuuden aikaan kohti Liminganlahtea ja ajoimme suoraan vanhaan lempipaikkaani eli Lumijoen Sannanlahdelle. Ehdin kävellä torniin ennen Hannaa ja aloin seuloa lahden pohjukassa sulan reunalla nukkuneita vesilintuja. En päässyt pitkällekään, kun näin jotain outoa. Jään reunan takana ui sorsa, jolla näkyi valkoista päässä ja kohta tajusin, että jään reunan takaa pilkotti myös jotain kulmikasta, ja oranssia! Samaan aikaan lintu kohotti päätään ja näin pörheän värikkään pään – mandariinisorsakoiras uiskenteli muiden sorsien takana purjeet komeasti pystyssä! Hannaa ennen torniin oli saapunut joukko bilsanopiskelijoita ja näytin heille kaukana ollutta lintua ja osa varmaan linnun jo näkikin, kunnes yhden sitä katsoessa se lähti uimaan eikä tämä tietenkään katsonut, mihin päin. Onneksi lintu ei kauan piilotellut läheisen jääkasan takana vaan nousi pian muiden sorsien joukkoon jään reunalle ja alkoi nukkua. Fiilis oli aika korkealla, vaikka kyseessä ei mikään unelmalaji ollutkaan, mutta sponde mikä sponde!
Muuten Sannanlahdella oli paikallisena varsin vähän lintuja. Tyllin ääntä kuului lyhyesti, harmaahaikara nousi lentoon aika läheltä tornia, pikkulokki lenteli lahdella naurulokkien seurana, Pitkänokan puolelta löytyi pari mustapyrstökuiria, lähempänä jään reunassa käppäili pikkukuovi ja pari räyskää kävi kääntymässä lahdella.

Tuuli oli todella kylmä, joten parin tunnin staijijn jälkeen päätimme lähteä kohti Tyrnävää, sillä halusimme toki päästä näkemään hanhiakin. Jokunen lyhytnokkahanhi oli toki näkynyt muuttavana metsähanhiparvissa Sannanlahdellakin, mutta Tyrnävällä niitä sitten vasta olikin! Ensimmäisen pysähdyksemme teimme Ritokorvessa, jossa pellolla oli jo kymmenkunta lyhytnokkaa, 4 tundrahanhea sekä tietysti taigametsähanhia. Olimme jo lähtemässä, kun jostain pellolle saapui suohaukka, joka saman tien laskeutui peltoon. Ehdimme nähdä siitä vain vilauksen, mutta molemmat olimme varmoja, että se oli arosuohaukka. Hanna lähti kameran kanssa lähemmäksi ja se nousikin aika pian pellosta ilmaan ja saimme sen varmistettua 3kv koiras arosuohaukaksi.

Pian näimme Jokisillan puolella isot tulvat ja onneksi muistin, että paikkaan pääsee helposti autolla. Tulvat olivatkin aivan käsittämättömät: reilut parituhatta sorsaa ui peltolätäköllä, mutta paria heinätavia kummempaa emme niiden joukosta löytäneet, hanhiakin oli ihmeen vähän.


Jatkoimme Ängelevälle, josta sitten löytyi jotain aivan uskomatonta – 266 lyhytnokkahanhea oli mullospellolla seuranaan vain muutama kymmentä taigametsähanhea. Taisinpa tuplata kerralla elämäni aikana Suomessa näkemäni lyhytnokkahanhet?
Murron kautta jatkoimme sitten Liminkaan ja Virkkulaan, jossa olikin melkoinen härdelli! Parkkipaikka oli täynnä ja päätien varressakin vielä molemmin puolin 200 metriä autoja parkissa! Onneksi pääsimme kuitenkin lopulta parkkipaikalle. Ohjelmassa oli juuri sopivasti ruokatauko, joten näimme paikalla runsaasti tuttuja. Käytyämme tutustumassa myös häkellyttävän hienoon Lintujen 8 vuodenaikaa näytteluun sekä optiikka- ja kirjamyyntiosastoihin, jutusteltuamme taas lisää tuttujen kanssa ja paistettuamme nuotiolla makkarat, suuntasimme tutustumaan uuteen lintutorniin. Torni oli rakennettu vanhan kojuhökötyksen päälle ja ei ihan ollut yhtä hyvä kuin olisin toivonut. Ainakin näin kovalla tuulella ylätasanne olisi kaivannut kunnon laitoja ja melkoisen tärisevä lattia haittasi kyllä havainnointia. Ja kuten yleensä, Liminganlahdella linnut ovat usein kaukana, niin nytkin. Vesilintuja oli todella runsaasti, muttemme löytäneet niiden joukosta mitään parempaa. 4 merikotkaa ja 22 mustapyrstökuiria jäivät parhaimmiksi havainnoiksi. Opastuskeskuksen viereisellä pellolla suuressa laulujoutsen parvesa oli kaksi pikkujoutsenta.

Lopulta lähdimme kohti Oulunsaloa. Limingan keskustassa näimme lentävän turkinkyyhkyn ja ihmeteltyämme Temmesjoen valtaisia tulvia, jatkoimme Oulunsalon Koivukarin tornille, jolta emme kuitenkaan nähneet juuri mitään. Kempeleenlahden tornilta näkyi 7 ristisorsaa ja 5 pikkulokkia ja vielä jatkoimme Oulun Toppilaan. Etsiskeltyämme ensin ns. Teletappimaassa nähtyjä kahta sepelrastasta tuloksetta, jatkoimme satamaan, jossa kuulimme heti mustaleppälinnun laulua. Komea koiras löytyikin pienen etsiskelyn jälkeen näkyville. Meriharakoita kuului myös jossain vaiheessa vuodariksi.
Sitten pitikin ajella Heinäpäähän katsomaan veljenpoikani Eetun jalkapallomatsia. Siinä ohella, kun Eetu polvivaivaisena takoi maaleja (voitti turnauksen maalipörssin) kuulin pikkutyllikin vuodariksi. Loppuilta menikin veljeni luona seurustellen ja illalla kävimme pelaamassa kaukistakin Kempeleen jäähallissa.
29.4. sukulointi jatkui ja taas kävimme jäälläkin. Lintuhavainnot jäivät olemattomiin, kunnes ollessamme jo paluumatkalla, Siikalatvan Pulkkilan ABC:lta liikkeelle lähdettyämme lensi aivan käsittämättömän pieni ja komea vanha koiras arosuohaukka automme editse. Ensin luulin lintua jopa varpushaukaksi, kun se lensi niin nopeasti ja matalalla tien pinnassa. Etäisyyttä lintuun oli kuitenkin vain noin 25 metriä, joten näimme sen todella hienosti, joten ensihätkähdyksen jälkeen määritys oli helppoa.
Loppumatka sujui ilman yllätyksiä, Vieremällä näkyi pari sinisuohaukkaa ja Rantasalmen Putkilahden tornilla pistäytyminen tuotti puhaltelevan kaulushaikaran ja vuodariksi härkälinnun. Parikkalaan päästyämme kävimme vielä patotiellä kuuntelemassa kaulushaikaroita ja luhtakanoja, mutta kaipaamaamme jänkäkurppaa emme kuulleet.

J.A.