Uskomaton talviretki

Lauantaina 12.12. lähdimme Hannan kanssa kunnon bongausreissulle eteläiseen Suomeen. Olin edellispäivänä saanut Hannan ylipuhuttua bongausretkelle, jolla olisi tarjolla monenlaisia pinnoja kummallekin. Toki suurimpina kannustimina olivat blythi-alalajin hernekerttu, joka on potentiaalinen splitti eli uusi Suomen pinna meille molemmille, hippiäisuunilintu Hannalle jopa WP-pinnaksi sekä valkopäätiainen Hannalle Suomen pinnaksi. Lisäksi tarjolla oli vielä talvipinnoja ym.

Kävimme perjantaina ajoissa nukkumaan ja lauantaina herätyskellot soivat pian aamukolmen jälkeen. Neljältä olimme liikenteessä ja tällä kertaa olimme päättäneet säästää bongauskuluissa, joten ennen viittä olimme Venäjän rajalla, jossa onneksi tähän aikaan aamusta pääsi nopealla jonottamisella Svetogorskiin tankkaamaan. Aamun ensimmäinen lintukin havaittiin Venäjän puoleisella raja-asemalla, jossa talitiainen jo keräsi ruokaa katoksen valoissa.

Ennen aamuyhdeksää parkkeerasimme automme Tuusulan Jokelan Perttuun risteykseen reilun sadan metrin päähän itse pihasta, jossa blythi-hernekerttu oli muutaman päivän ajan ruokinnalla vieraillut. Arvelimme, että näin ensimmäisenä viikonloppuaamuna porukkaa saapuisi paikalle runsaasti ja näytimme näin esimerkkiä, mihin auto kannatti jättää, jottei liikenne häiritsisi kadun muita asukkaita.

Käveltyämme oikeaan osoitteeseen, oli paikalle jo meitäkin aiemmin saapunut Jussi Lindström jo linnun kuullut rätisevän ja takstuttavan kadunvarsikuusessa. Ja kohta mekin sen kuulimme. Juuri tää rätinä paljasti alalajin blythiksi, sillä halimodendriin ei ainakaan tiedetä rätisevän ja kotoinen curruca sitä ei ainakaan tee. Ollessamme suuntaamassa ohjeiden mukaisesti talon nurkalta takapihalle ruokintaa katsomaan, saapui talon isäntäkin pihalle meitä jututtamaan. Kaveri olikin todella leppoisa ja saimme kuulla linnun löytötarinan lisäksi muitakin lintuaiheisia juttuja katsellessamme samalla, kuinka hernekerttu aktiivisesti vieraili ruokinnalla. Lintu oli todellakin aktiivinen ja jahtasi talitiaisia pois ruokinnalta ja aika ajoin päästeli taas rätinä-ääntään.

Vajaan tunnin verran seurailimme kerttua ja tänä aikana paikalla vieraili ainakin kolmisenkymmentä muuta bongaria, joista useimmilla oli samat reittisuunnitelmat suunniteltuna päivälle kuin meilläkin. Me kuitenkin jäimme tästä porukasta jälkeen näin heti kättelyssä.

Lopulta kuitenkin lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä ja Tähtitorninmäkeä. Reitti oli yllättävän hidas. Sen sijaan se ei ollut mikään yllätys, että Tähtitorninmäelle oli hankala löytää navigaattorinkin avulla ja niinpä ainakin yhden kerran ajoimme ihan kunnolla harhaan, kiitos pahasti sekoilleen navin. Lopult löysimme kuitenkin parkkipaikankin ja kävelimme men koillisnurkkaan, jossa hippiäisuunilintu oli etupäässä koivujen latvuksissa viihtynyt. Paikalla jo olleet harrastajat kertoivat linnun olleen kateisa kymmenisen minuuttia, mutta eipä aikaakaan, kun se taas löytyi juurikin näistä koivunlatvuksista. Tämäkin pieni hyönteissyöjä oli erittäin virkeän oloinen, mutta mikäpä oli ollessa, kun lämmintä oli kymmenkunta astetta!

Seurailimme “prota” tovin, mutta se pysytteli latvuksissa eikä näin ollut ainakaan kuvattavissa, joten päätimme pian jatkaa retkeämme kohti Viikin Fastholmaa. Seurasimme täälläkin annettuja parkkeeraamisohjeita ja saimme näin kävellä kilometrin verran pelipaikalle. Matkan varrella saimme todeta, ettei kovin moni muu, osa hyvinkin ohjeista perillä ollut bongari, kuitenkaan välittänyt rantatien ajokieltokylteistä, vaan bongareita ajeli edestakaisin varsin heikkokuntoisella tiellä. Kävelymme kuitenkin palkittiin matkan varrella olleella pikkutikalla.

Perillä ruokinnan läheisellä kalliolla valkopäätiainen oli ollut vain hetkeä aiemmin näkyvissä rantakaislikossa ja alle viiden minuutin odottelun jälkeen mekin linnun löysimme! Se kävi yläpuolellamme pökkelöissä vain muutamien metrien päässä ja olipahan kaunis lintu!

Ihastelimme ja kuvailimme lintua sen ajan kuin se oli hyvin näytillä, kunnes tuskastuin siihen, kuinka kuvaajat juoksivat linnun perässä, eivätkä malttaneet odottaa, että lintu tulisi suosiolla lähemmäksi. Niinpä päätimme aika pian jatkaa matkaa. Emme olleet kävelleet kuin sata metriä, kun huomasimme muutaman harrastajan katselevan kiikareilla jotain. Kysyin, mitä he tuijottivat, kun he eivät vaikuttaneet tietoa meille muuten jakavan, vaikka joukossa oli kyllä ainakin yksi tuttu bongarikin; ja onneksi kysyin, sillä heillä oli kiikareissaan talon savupiipussa päivehtinyt lehtopöllö! Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt Suomessa päivehtivää lehtopöllöä, joten olin havainnosta lopulta enemmän innoissaan kuin valkopäätiaisesta. Paikallisia tuntui kiinnostavan enemmän lähipuihin lennähtänyt koiras valkoselkätikka, joka ei siten taas olisi minua juuri vähempää voinut kiinnostaa…

Kiivettyämme taas autollemme, oli kadun varren kaikkiin autoihin ilmestynyt sakkolappu. Tämäkö oli sitten kiitos siitä, että kuuliaiset bongarit olivat noudattaneet kieltoa olla ajamatta perille asti ajokieltotietä. Onneksi meidän auto ei ollut mahtunut tähän kafun varteen vaan olin jättänyt auton jopa ehkä selvemmin parkkikieltopaikkaan, mutta kuitenkin siten, ettei se ketään ainakaan häiritsisi ja kuinka ollakaan minulla ei sitten ollutkaan sakkolappua!

Kohta me jatkoimmekin taas matkaa kohti itää. Porvoon kaatiksen nurkilla näimme erään kelon latvassa spontaanisti hiiripöllön ja lopulta Pyhtään Heinlahdessa stoppasimme ensin lahden pohjukassa katsomaan vesilintuja, sillä aamun jälkeen ei punapäänarskua ollut vakiopaikalla nähty, vaikka etsijöitä oli paikalla ollut vaikka kuinka. Kohta kuitenkin ajoimme mekin Vuorion Arin pihaan, jossa porukkaa yhä vain tuijotti kohti sumuista lahtea. Iltapäivä oli jo pitkällä ja itselläni ei juuri ollut hinkua jäädä paikalle pitkäksi aikaa, joten jututettuamme muutamia tuttuja tovin ja nähtyämme lahdella runsaasti kyhmyjoutsenia, kanadanhanhia, 26 nokikanaa, muutaman uivelon, haapanan ym., päätimme jatkaa matkaa. Emme kuitenkaan ehtineet kuin 10 kilometrin päähän kuin saimme tiedon, että narsku oli lopulta löytynyt! Teimme uukkarin ja pian olimme takaisin Oskarinpolulla. Mutkaisia teitä takaisin kaahatessamme oli takakontissa ollut 10 litran Venäjänbensakanisteri ottanut osumaa, kaatunut kyljelleen ja alkanut vuotaa, joten auto haisi aivan karsealle! Silti piti ensin singahtaa hoitamaan kova talvipinna, ennen kuin piti alkaa tuulettaa autoa. Kohta ajoimmekin sitten tuuletuslaitteet täysilla ja ikkunat raollaan taas kohti itää.

Kotkassa näkyi varpushaukka ja Virolahdella kanahaukka. Ilta oli jo hämärtymässä pahasti, kun saavuimme puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen Ylämaan Hujakkalaan, josta onneksi löysimme etsimämme peltotulvan nopeasti. Ja hei tulvan takaosista löytyi iso sinisorsaparvi. Jonkin aikaa saimme seuloa parvea, ennen kuin löysimme etsimämme ja harmaasorsakoiras kuitattiin EKLY-talvipinnaksi.

Tuuleteltuamme taas hieman autoa ja syötyämme vihdoin eväitä, lähdimme jatkamaan matkaa. Nyt oli jo aivan pilkkopimeää, joten edellisiltaan tekemäni yltiöoptimistisen suunnitelman viimeinen etappi eli Lappeenrannan Kaislanen ja punasotka jäi meiltä käymättä. Mutta lopulta kotiin väsyneinä päästyämme saatoimme vain tyytyväisinä todeta, että olipa ollut melkoinen lintupäivä – ja joulukuussa!

13.12. ja jotta edellispäivän viimeinen etappi ei olisi jäänyt harmittamaan, ajoin itse suaraavana aamuna Lappeenrantaan, jossa retkeilimme Punnosen Pekan kanssa muutaman tunnin ja ensimmäinen kohteemme oli tietysti Kaislanen, josta punasotka löytyikin saman tien. Lisäksi näimme 134 laulujoutsenta sekä uivelon. Muuten retken anti jäi vaisuksi, mitä nyt Pappilanniemessa tietysti näkyi ainakin yksi europaea-alalajin pähkinänakkeli. Iltapäivällä kävin taas tankkaamassa Venäjän puolella, tarkistin Immalanjärven Kymälahden lintutornilta, josta näin muutamia lapa- ja tukkasotkia sekä pilkkasiipiä, ja lopulta ajoin kotiin ottamaan rennosti. Olipahan ollut melkoisen pinnatäyteinen viikonloppu!

J.A.