. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Palattuani viikonlopun arktikakeikalta, irtosi ensimmäinen vuodari 19.5. jo kotipihasta, jossa lauloi viitakerttunen. Siikalahden patotiellä lauloi sitten lehtokerttu ja nähtyäni illan juoksulenkillä, että ainakin valkoposkia tuntui olevan yhä muutolla, poljin pyörällä vielä iltastaijille Moskuunniemeen. Partasen Harri lähti mukaan ja tämän pihalla laulaa joikhasi pari kuhankeittäjää ja matkalla venerantaa kuului vielä kultarintakin. Sääennuste olikin sitten taas kerran aivan väärässä ja kohta järveltä alkoi nousta aivan järkyttävän komea ukkospilvi. Niinpä näimme vain yhden parvet kaikkia merisorsia eli pilkkasiipiä, alleja ja mustalintuja sekä yhden reilun 500 valkoposkihanhen parven, mutta siinä oli mukana tundrahanhi sekä yksi jopa valkoposkia pienempi tumma anser-hanhi, siis hyvin todennäköinen kiljuhanhi. Valitettavasti parvi meni turhan kaukaa. Kun tuuli alkoi yltyä myrskyisäksi, lähdimme polkemaan kotia kohti. Itse pääsin Parikkalan kylälle saakka ennen kuin alkoi salamoida ja jyristä yhtä aikaa. Olin vain muutaman sadan metsin päässä kotoa, kun näin aivan uskomattoman komean salama iskevän järven selän yllä. Aivan heti perään näin ohuen yksisäikeisen salaman yläpuolellani ja ehdin vain ajatella, että tuo muuten tulee suoraan kohti! Salama näytti oikeasti osuvan minuun, kunnes se aivan katulamppujen yläpuolella haarautui oksamaiseksi ja hajosi kipinöinä ilmaan. Näytti kuin tämä olisi oikeasti tapahtunut vain parin kymmenen metrin korkeudessa, mutta oikeastihan ei näin varmaan kuitenkaan ollut. Säikähdinpä kuitenkin aika tavalla!

20.5. heräsin aamusta aikaisin aamustaijille kotirantaan, jossa näin 3 lapasotkaa, 2 pilkkasiipeä sekä 9 pikkukäpylintua parhaimpina haviksina. Muutto oli kuitenkin niin vaisua, että ajelin vielä Siikalahdellekin, jossa ruokosirkkalintu yhä surisi patotiellä ja tornilta näin merimetson, mustapyrstökuirin sekä taas 7 pikkukäpylintua. Loppupäivä menikin sitten töissä ja kotona sadetta pidellessä.

21.5. retket jäivät myös vähiin, mutta iltapäivän pyörälenkillä näin Kesusmaalla fasaanin. Illalla sain viestin, että Siikalahdella oli mustatiira, joten polkaisin äkkiä paikalle ja hoidin linnun helposti. 22.5. Suuntasimme metsiin rengastamaan toisen helmipöllöpoikueemme, jossa vain 2 poikasta oli selvinnyt. Kävimme myös tarkistamassa pari varpuspöllöpesuetta, mutta poikaset olivat vielä aivan liian pieniä.

Seuraavana yönä heräsin pai kertaa linnun ääniin; ensin kuulin muuttavan pikkujoutsenparven ääntä ja myöhemmin pihallamme lauloi kuhankeittäjä. Päivällä lähdin sitten pitkälle ajomatkalle ja sataisessa kelissä ajoin suoraan Ouluun asti, jossa majoituin Ala-Kojolan Mikon luokse Saarelaan, jossa illan aikana palaveerasimme joukkueemme kesken, johon kuuluivat myös Harry Nyström sekä Antti Peuna. Viides vakiojäsenemme Antti Vierimaakin kävi paikalla antamassa meille jotain vinkkejä rallia varten, mutta itse hän oli estynyt tällä kertaa osallistumasta.

24.5. heräilimme seiskan aikoihin ja pian Harrykin oli jo pihalla meitä muita odottamassa. Suuntasimme noin yhdeksäksi Hietasaareen, jossa levisimme ympäri saarta pohjustamaan. Tarkoitus oli löytää vähintään pari niin kovaa lajia, että voisimme aloittaa rallin täältä. Mikäli emme mitään löytäisi, suuntaisimme aloittamaan Sanginjoelle ja unohtaisimme Hietasaaren kokonaan, sillä päivällä saari täyttyisi taas maratoonareista. Itse en ehtinyt kävellä kuin muutamia kymmeniä metrejä, kun kuulin mukavan laulunsäkeen – idänuunilintu! Puolessa tunnissa olin saanut kaksi hieman epävarmaa havaintoa nokkavarpusista sekä löytänyt useita lehto- ja mustapääkerttuja sekä tiltaltteja, muttei oikein muuta. Muilla ei ollut sirittäjiä ja uuttukyyhkyjä kummempia havaintoja. Kello kymmeneltä päätimme kuitenkin kerääntyä idulin luokse ja aiemmin todella aktiivisesti laulanut ja näytillä ollut lintu lauloikin enää todella harvakseltaan. Niinpä päätimme aloittaa rallimme tästä klo 10:03. Kävelimme sitten vielä perinteiselle nokkavarpuspaikalle ja yllättäen kaksi lintua tiksuikin nyt paikalla näkyvillä! Alku oli siis lähtenyt hyvin! Pointsasimme vielä nopeasti mupäken, leken, tiltaltin, harmaasiepon sekä käpytikan ym. ja lensipä ylitsemme tiklikin äännellen. Sitten ajoimme sitten hoitamaan vähän matkan päästä uuttukyyhkyn sekä sirittäjän. Seuraavaksi siirryimme Toppilansaaren Pitkämöljään, jossa yllättäen oli todella kova tuuli. Meren väreilystä huolimatta löysimme kolme pilkkasiipeä, varpushaukan sekä pikkutiiroja ym.

Sitten lähdimme kiireellä Sanginjoelle. Matkan varren perinteinen peltosirkkupaikka ei tuottanut ko. lajia mutta pikkulepinkäisen sentään. Kuparisenpolkua kohti ajaessamme ponkaisi tien varresta lentoon koppelo, mutta vain me etupenkkiläiset ehdimme nähdä sen. Komppasimme lintua jonkin aikaa emmekä onneksi turhaan, sillä löysimme metsästä pyyn. Autolle palatessamme tajusimme jättäneemme auton keskelle tietä ja tietysti siellä oli nuoria tyttöjä autolastillinen odottamassa. Kyllä hävetti…
Kuparisenpolun tienoo oli todella hiljainen, mikä ei ollut yllätys, sillä kello läheni jo puoltapäivää. Onneksi varpuspöllö ja peukaloinen sentään hoituivat. Isokankaan läpiajo tuotti vielä punatulkun. Sitten otimme suunnan Keskustan kulttuurilintuja vauhdista pointsaten Iinatin kasalle, jossa staiji ei tuottanut ainoatakaan petolintua, ainoastaan hempon.

Matka jatkui Oritkariin, jossa käyränokka huuteli itsensä pinnalistalle ja kohta talsimme jo Kiviniemen uimarannalla pensaskerttu pinnoissamme. Vihiluodosta hoitui fasaani helposti ja kärjestä ja lintulavalta näkyi ristisorsia sekä harmaasorsapari ym. Kempeleen Teppolan pikapysäys ei antanut pinnoja. Niinpä matka jatkui vauhdilla kohti Liminkaa ja keskustasta hoitui perinteiseen tyyliin turkinkyyhky helposti. Rantakylän pelloilla auton editse lentänyt koiras arosuohaukkakaan ei juuri tunteita nostattanut, sen verran tavallinen laji on nykyisin. Harry, joka linnu plokkasi, ei juuri ääntään korottanut todetessaan, että: “Hei, macro”. Virkkula oli iskussa! Tyllien seasta löytyi jänkäsirriäinen sekä lapinsirrejä ja rannoilla seisoskeli merikotka sekä näkyi pari heinätavikoirasta lennossa. Kova staiji ei tuottanut petoja ennen kuin yhtä aikaa Harry puhui taas macrosta ja Antti pyggestä. Macroa ei kukaan vilkaissutkaan, mutta jossain vaiheessa pyrstönsä menettänyt nuoremman puoleinen naaras pygge otettiin riemulla vastaan. Pian perään kuului taivaalta selvää sitruunavästäräkin ääntä, mutta lintua ei saatu näkyville, joten tarpeeksi moni meistä ei saanut lintua naulattua. Merellä lenteli vielä räyskä sekä meriharakkaparvi perässään pari karikukkoa, joita muut eivät kuitenkaan ehtineet nähdä. Lopulta tornin alkaessa täyttyä muista joukkueista, päätimme jatkaa matkaa.

Sallisen tienoilla hoidimme pakkopullan eli helmipöllön pöntöltä ja kohta olimme Lumijoen Sannanlahdella. Lahdella oli todella paljon lintuja, muttei mitään mielenkiintoista. Lamukarilta saatiin väännettyä hanhien seasta pari valkoposkea. Säikkälänperän pelloilta isosta joutsenparvesta löytyi pari metsähanhea ja sitten matka jatkui kohti Siikajoen Tauvoa. Ollessamme sopivasti Karinkannan risteyksen kohdalla, tuli tiedotukseen viesti avosetista Säären rannasta. Singahdimme nopeasti paikalle edellämme Timosen Samin joukkue. Rantaa kohti kävellessämme nostalgisoin elämäni toistaiseksi ainoalla Suomi-avosetilla, jonka Sami oli löytänyt vuonna 1991 vastaavassa rallissa. Änkytys oli tuolloin melkoista, kun Hailuodon Pökönokan ristisorsien seurassa nukkui sponde av-av-av-avo-avo… avosetti. Noustessamme perinteiselle kasalle, josta aukeni näkyvyys rantaan, kuului edestämme taivaalta “plit… plit” – avosetti olikin lennossa! Se lensi upeasti aivan editsemme ja jatkoi rantaa seuraillen kohti pohjoista. Antti sai tästä eliksen eikä meillä muillakaan ollut kuin yksi havainto ennestään, joten tästä oli hyvä jatkaa rannan lintujen seulomista. Kaukaa löytyikin kahlaajaparvi, jossa oli etelänsuosirri, pikkusirri sekä jokunen jänkäsirriäinen.

Mutta aikataulu painoi jo pahasti päälle, joten meidän oli pakko jatkaa kohti Tauvoa. Onneksi maltoimme sentään hieman tarkkailla ympärillekin ja näin lajilista täydentyi vauhdissa ikkunasta plokatulla laulavalla peltosirkulla sekä parilla tien varressa hiippailleella peltopyyllä. Kohta kävelimmekin taas kohti Munahiedan ja Ulkonokan loputonta hiekka-aavikkoa. Tauvo olikin sitten todella hiljainen! Mereltä ei irronnut kuin pakolliset allit ja mustalinnut, mutta ranta oli aivan tyhjä, ellei isoa kurkiparvea ottanut huomioon. Havainnointiin tuli hieman taukoakin, kun Antti löysi jalastaan kiinni porautuneen punkin. Sitä sitten ihmeteltiin ja tehtiin poisottosuunnitelmia, sillä onhan kyseessä Suomen luonnon ainoa oikeasti vaarallinen eläin. Lopulta Harry nykäisi punkin onnistuneesti kokonaisena pois ja matka jatkui. Jonkin matkaa käveltyämme katsoin taaksemme ja näin jotain aivan älytöntä – meitä kohti tallusteli naali! Tajusin toki heti, että kyseessä täytyi olla joku tarhasta karannut elikko, mutta olihan se silti melko söpö ja jotenkin maisema sopi aivan täysin naalille. Otus hölkkäili aivan vierestämme ja saimme siitä melkoisen hyviä kuvia aikaiseksi. Tietysti otus oli aivan väärässä paikassa ja vaikka se söpö onkin, niin toivottavasti joku tekee siitä varpaanlämmittimet ennen kuin se tuhoaa kaikki pesinnät lähiympäristöstä. Meillä kuitenkin taas fiilis nousi ja kuitattuamme rannasta vielä merikihut, lähdimme palailemaan autoa kohti.

Kaulushaikaroiden aloitellessa puhalteluaan, pakkauduimme taas autoon ja siirryimme läheiselle Säikänlahdelle. Kiipesin itse taas naurettavaan torniin ja aloin seuloa pikkulokki- ja vesilintumassaa. Löysinkin pari lapasotkaa sekä mustakurkku-uikun, jotka muut kiipesivät yksi kerrallaan kuittaamaan. Luhtakanakin aloitti käkättämisen, joten stoppi oli erinomainen.

Vuorokauden vaihduttua suuntasimme perinteiselle metsäkierrokselle, jolta olimme aina hoitaneet helposti jänkäkurpan sekä riekon. Nyt kuitenkaan kurppia ei kuulunut mutta riekot sentään löytyivät pienen komppauksen päätteeksi. Ja mieliala nousi entisestään, kun auton edestä ponkaisi lentoon komea metso. Pian matka jatkui Raaheen, jossa Aittalahdelta hoitui vielä puuttuneet punasotka sekä nokikana ja Lapaluodossa yön pimeimmällä hetkellä hoituivat kyhmyjoutsen, merimetso sekä karikukko. Maivanperässä näkyi myös punasotka ja sitten pitikin jo kiiruhtaa kohti Pyhäjokea, sillä yölaulajajiakin piti löytää. Perinteiset Heinikarinlampi ja Hietakarinlahti olivat täysin tyhjiä ja Teerelänpuhdon kierros tuotti ainoastaan pikkukuovin. Onneksi Pyhäjoen eteläinen penkkatie sentään tuotti pika-ajelulla pari viitakerttusta sekä satakielen. Sitten meillä olikin jo kiirus aamustaijille, sillä aamu alkoi olla jo turhankin pitkällä.

Elävisluodon kärkeen käveltyämme oli listallamme jo järripeippo sekä jo kävellessä näkyneet ensimmäiset kuikat ja kaakkurit. Itse plokkasin pari karikukon kanssa meitä kohti lentäneet pari pulmussirriä, jotka eivät muulle porukalle olleet niin tuttuja, joten Harry päätti käydä hakemassa autolta lintkirjan, josta määritys voitaisiin varmistaa koko porukalle. Tietysti Harryn ollessa autolla, löysin etelää kohti lentäneen ruokin, jonka vain Antti ehti saada putkeensa ennen kuin se tipahti mereen, josta sitä ei enää erottanut. Onneksi pulmussirri sentään varmistui ja pian löysin vielä mereltä saalistelevan nuolihaukan, joten lopulta aamustaiji oli kuitenkin saatu plussan puolelle. Lähenevät todella synkät pilvet eivät kuitenkaan mieltämme ylentäneet, sillä meillä oli vielä todella paljon erittäin pahoja puutteita lajilistallamme ja sääennuste ei todellakaan ollut luvannut sadetta tänne alueen eteläosiin! Parhalahdelta ei löytynyt mitään uutta ja kohta tuuli yltyi raivoisaksi ja pian alkoi myös sataa – olimme todella pulassa!

Suunnitelmamme täytyi laittaa täysin uusiksi, sillä esim. petolinnut ja laulajat täytyi nyt unohtaa täysin. Meillä oli puutteita vielä kahlaajalajistossakin, mutta muut eivät oikein syttyneet ehdottamastani Raahen Takarannasta – olisi kannattanut… Me suuntasimme sitten lopulta Pattijoen Mikonkariin, jossa ainoastaan Mikko oli käynyt aiemmin. Sentään kanadanhanhi sieltä sitten hoituikin. Sitten meidän oli pakko suunnata kohti normaalisti parasta paikkaamme eli Siikajoen Varttia – mutta tällä kertaa odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä vettä tuli nyt kaatamalla. Perille pästyämme olivat kohta pankkilajit lapin- ja viirupöllö listoillamme. Mutta kun kymmenestä helposta puutteesta löytyi enää närhi ja puukiipijä, päätimme vielä singahtaa Säären suuntaan, josko saisimme edes jonkin kahlaajan tai pedon vielä hoidettua. Emme tässä kuitenkaan enää onnistuneet ja niinpä aika loppui kivikasan pelloilla ollessamme.

Purku oli sitten Virkkulassa ja ennen sitä söimme seisovasta pöydästä maittavan aterian. Ikkunasta näkynyt sinisuohaukka olisi saanut näyttäytyä aiemmin… Purku oli alkuun ihan jännä, kun neljä joukkuetta oli aika tiiviisti samoissa lukemissa, mutta pian oli selvää, että Lampila, Soilevaara, 2xLehikoinen joukkue menisi menojaan. Lopulta heidän voittotulos 167 lajia oli aivan uskomattoman kova suoritus! Toiseksi nousi komeasti ehkä hieman yllättäen Siira, Herva, Simonen ja Suorsa ja me jaoimme kolmannen sijan 151 lajillamme yhdessä Jaakkonen, Tuohimaa, Väyrynen -tiimin kanssa.

Kun Harry oli tipauttanut meidät Mikolle ei Nukku-Mattia tarvinnut pahemmin odotella. Antti heräsi aikaisin ja lähti yliopiston kautta kohti Rovaniemeä, itse lähdin liikenteeseen kasin pintaan Mikon jäätyä vielä heräilemään. Suuntasin vielä Hietasareen, jossa iduli lauloi yhä täyttä päätä. Sitten kävin Oritkarissa katsomassa taas käyränokkaa ja jatkoin sitten Vihiluodon tornille tarkistamaan, olisiko Vierimaan Antin paikalta edellispäivänä (sama) löytämä avosetti yhä paikalla, vaan eipä ollut. Virkkulassa oli myös lintupuolella hiljaista, mutta koululaisryhmiä liikaakin. Niinpä aika pian päätin lähteä ajelemaan kotia kohti.

Siilijärven Raasiossa kävin tsekkaamassa koillisaltaat, mutta sateiden takia vettä oli liikaa. Vain yksi suosirri näkyi, mutta altaalla kellui 3 lapasotkaa ja ruovikossa äänessä olleet luhtakana ja rytikerttunen olivat kovia Pohjois-Savo -lajeja. Koskapa olin ajamassa Lappeenrantaan, oli Mikkeli matkan varrella, joten pointsasin Pynnönsaaressa iltakuudenkin aikaan aktiivisesti äännelleen pikkuhuittikoiraan vuodariksi.

Lappeenrantaan päästyäni satoi taas aivan taivaan täydeltä, mutta suuntasin silti Joutsenoon ja Konnunsuon peltotielle. Välillä sateessa oli taukoja ja saatoin yrittää kuunnella yön laulajia, mutta havainnot jäivät pariin ruisrääkkään. Kävin vielä tarkistamassa, olisiko sade pudottanut kahlaajia Kotasaareen tai Vapon altaille, mutta hiljaista oli. Lopulta kömmin auton takapenkille nukkumaan. Aamulla heräsin taas pariin otteeseen kuuntelemaan, mutta lopulta heräsin siihen, että olin aikalailla jäässä. Niinpä ajoin taas tarkistamaan Kotasaaren ja Vapon altaat, mutta havikset jäivät Kotasaaren rastaskerttuseen. Peltotielle palattuani oli kolme peltosirkkua äänessä ja lopulta laulunsa aloitti myös pikkukultarinta. Sitten päätin lähteä Lappeenrantaan. Stoppasin Askolaan, jossa kiipesin torniin ja yllättäen altailla oli komea 14 tundrakurmitsan ja 5 suosirrin parvi, joka kuitenkin nousi kohta taivaalle. Pointsattuani vielä luhtakerttusen Toikansuolta, piti minun jo kiirehtiä Keskussairaalaan, jossa minulla oli taas vaihteeksi korvakontrolli kuulon tarkastuksineen – ja mainittakoon, että kuulossa ei tällä kertaa ollut moittimista.

J.A.