Lokakuu 2006

Vielä luovossa

Lokakuun vaihtuessa olimme siis yhä Hailuodossa. Aamulla pakattuamme suuntasimme Marjaniemeen, josta komppasimme esiin edellispäivänä Lehikoisen Samulin löytämän heinäkurpan. Outo lintu, sillä se viihtyi korkeassa kaislikossa, jossa oli vettä ainakin 10 senttiä! Missä lie se siellä ruovikossa oleskeli? Myös 4 jänkäkurppaa ja 15 pässiä lähti jaloistamme, mustarastas äänteli ja kivitasku pomppi rantakivikossa – siis jo 4 lajia, joita meillä ei ollut rallissa. Kirkkosalmella näimme vielä suokukon, joten edellispäiväisen rallin kärkikolmikko oli lopulta ollutkin vain pienen tuurin päässä…

Oulunsalon puolella Riutussa näimme nuoren selkälokin ja päätimme vielä käydä pikaisesti Oulunsalon Nenännokalla. Komppaus tuotti taas jänkäkurpan sekä 15 pässiä, pulmusen sekä pari kiurua. Suosirri ja tylli olivat ainoat kahlaajat ja Pirkka laski 305 paikallista joutsenta. Pian kuitenkin heitimme Pirkan autolleen ja lähdimme potun kanssa hakemaan Harrya Pyykösjärveltä. Pian olimmekin matkalla kohti kaakkoa. Lintuhavaintoja ei tullut koko matkalla Vieremässä nähtyä palokärkeä kummempaa. Juvalla Harry ja potu jatkoivat potun autolla kohti Mikkeliä ja minä jatkoin Parikkalaan, jonne saavuin iltakymmeneksi. Olipahan ollut rankka reissu – ja samalla oli nuijattu yksi kaikkien aikojen syysarktikoista – ainakin niin luulin!

Hanhia!

2.10. kävin ruokatunnilla pikäkäynnillä Siikalahdella, jossa kuitenkin oli hiljaista. Tiviänlammella oli kolmea lajia sotkia sekä muutama mustalintu. Työpäivän jälkeen lähdin kovaa vauhtia kohti Iittiä, josta oli edellispäivänä löytynyt eskimohanhi. Koskapa nettiin ei ollut tullut linnusta yhtään kuvaa, halusin itse lähteä katsomaan, miten lintu eroaisi keväällä Tohmajärvellä olleesta mysteerilinnusta. Lappeenrannasta poimin kyytiin Harryn, Pekan sekä Salomaan Henrikin ja jatkoimme kohti Iitin Isokylän peltoja. Juuri kun olimme kääntymässä Iittiin saimme tiedon, että lintu oli lähtenyt kohti Jaalaa. Niinpä päätimme lähteä kohti paikkaa, jossa lintu oli edellisiltana havaittu. Ja kuinka ollakaan, kun olimme mahdollisimman toisella puolella Pyhäjärveä kuin Isokylän pellot, tuli viesti, että lintu olikin palannut takaisin Isokylän pelloilla. Onneksi lintu nyt pysyi aloillaan ja pääsimme näkemään tämän todella söpön hanhen, joka helposti tunnistettavissa aidoksi eskimohanheksi. Keväinen lintu oli kyllä takuulla ollut risteymä lumihanhen ja eskimohanhen välillä. Eskimohanhi oli valtaisassa noin 10 000 valkoposkihanhen parvessa ja paikalla oli myös 8 pikkujoutsenta sekä metsä- ja tundrahanhia. Kävimme myös bongaamassa sinihanhena ilmoitetun linnun, mutta ehdimme paikalle niin myöhään, että hädin tuskin erotimme linnun valkopäisenä 15 000 hanhen porukasta kellumassa Sääksjärvellä. Lopulta linnun tulkittiin olevan jonkin sortin risteymä.

Hanhimuuton oli siis pysäyttänyt Etelä-Suomessa vallinnut huono keli, joten valtaosa muuttonsa aloittaneista hanhista oli laskeutunut Kaakkois-Suomen peltoaukeille tankkaamaan. Niinpä en ollutkaan missannut Hailuodon reissun aikana koko hanhimuuttoa vaan hanhia oli Parikkalassakin mukavasti pelloilla paikallisina. Niinpä seuraavana päivänä töiden jälkeen suuntasimme Saaren parhaille peltoaukeille seulomaan hanhiparvia. Ja hanhia, lähinnä valkoposkia, löytyikin tuhansia. Parhaat kerääntymät löytyivät Tarnalan Kuposenmäeltä, jossa laidunsi 6000 valkoposkihanhea mukanaan yksi sepelhanhi sekä minima-alalajin pikkukanadanhanhi!

4.10. kiertelimme taas iltapäivällä hanhipeltoja ja löysinkin uusia hanhiparvia mukavasti. Nyt löysin parista parvesta myös satoja tundra- ja metsähanhia sekä Jyrkilästä 95 laulujoutsenen kanssa hengailleet 8 pikkujoutsenta sekä kaikkia Jyrkilän siivekkäitä säikytelleen merikotkanuorukaisen.

Toisen varsin samanlaisen päivän jälkeen 6.10. suuntasimme Tohmajärvelle bongaamaan sieltä ilmoitettuja minimaa sekä punakaulahanhea. Ollessamme matkalla saimme viestin, että ko. minima olikin risteymähanhi. Ajoimme kuitenkin katsomaan punakaulaa, joka löytyi nopeasti. Ollessamme paluumatkalla sain viestin, että pitkän matkan minimabongarit olivat löytäneet meidän minimamme Pohjasuolta, jonne olinkin heitä neuvonut menemään sitä etsimään, olivathan suurimmat hanhiparvet olleet viime päivinä juuri Pohjasuolla sekä Jyrkilässä. Niinpä pääsimme mekin taas näkemään tämän Suomen neljännen minikanadalaisen, joka laidunsi yhdessä 2500 valkoposken ja muutaman sadan anserin kanssa.

7.10. tein taas Siikalahden vesilintulaskennan ja laskettavaa riitti, sillä yksistään haapanoita oli jopa 913! Lajistoa oli muutenkin mukavasti ja Siikalahdellekin riitti tundra- ja valkoposkihanhia toistasataa molempia. Iltapäivällä ajoimme Pohjasuolle tavoitteenamme saada minimasta edes kohtuulliset kuvat. Lintu löytyikin pienen hakemisen jälkeen (näin myös lyhytnokkahanhen lyhyesti) ja kohta huomasimme, että valtaisa 5000 valkoposken parvi laidunsi peltoa siten, että ne olivat pikkuhiljaa kaikki kävelemässä meitä kohti. Niinpä menimme Hannan ja tämän veljen Miikan kanssa autoon odottamaan, kuinka lähelle hanhet tulisivat. Lähes tunnin odotus palkittiin, sillä hanhet tulivat hiljalleen aivan automme viereen ruokailemaan ja mikä hauskinta, minima oli kärkiporukassa! Juuri kun lintu oli lähes täydellisesti kuvattavissa, saapui autolastillinen bongareita varomattomasti aivan liian lähelle hanhia, ja niin koko 5000 linnun parvi säikähti lentoon eikä kukaan enää koskaan tainnut minimaa löytää… Me emme sitä enää jääneet hakemaan, sillä ilta alkoi jo hämärtää ja olimme onnistuneet tavoitteessamme – Hanna oli saanut erinomaiset kuvat minikanadalaisesta!

8.10. ehdin käydä vain Siikalahdella, Tiviänlammella sekä Kullinsuolla, josta löytyikin mukava tonnin hanhiparvi (neljää tavallista lajia) sekä satakunta joutsenta (kahta lajia). 9.10. eteläinen hanhia pidätellyt tuuli kääntyi pohjoiseksi ja hanhia alkoi taas muuttaa. Siikalahdella näin ruokatunnilla reilut 1400 muuttavaa valkoposkea ja iltapäivällä Kirjavalan suunnalla näin 1100 muuttavaa lisää. Pohjasuo, kuten kaikki muutkin Saaren pellot olivatkin lähes tyhjentyneet.

Lähipäivinä lähtivät loputkin hanhet. Ne kuitenkin lähtivät hiljalleen, joten mitään massiivisia muuttoja ei päästy havaitsemaan. Kullinsuolla oli vielä 11. ja 12.10. kuutisensataa valkoposkea ja Lammitauksesta löytyi vielä 360 lisää, mutta nämäkin lähtivät pian muutolle. Komeita yli sadan linnun tundrahanhiparvia näkyi tuon tuosta jopa kotipihastamme.

13.10. töiden jälkeen laskimme Siikalahdella 910 muuttavaa valkoposkea, 170 tundrahanhea, 150 metsuria ja 410 anseria sekä 150 tunnistamatonta hanhea muuttavina. Kullinsuolle oli taas kerääntynyt tonni valkoposkia.

14.10. oli hiljainen päivä, mutta 15.10. oli luvattu täydellistä muuttokeliä, joten odotuksena oli, että loput muuttajat menisivät loppurysäyksenä. Keli ei kuitenkaan ollut niin ihanteellinen kuin olimme toivoneet. Staijasin koko aamun ja aamupäivän Simpeleen vesitornilla konzan kanssa ja havaitsimmekin reilut puolitoistasataa muuttavaa joutsenta, 2267 tunnistamatonta hanhea, 138 anseria, 260 tundraa, 68 metsuria, 2 kanadanhanhea, 1451 valkoposkea sekä 90 sepelhanhea. Merikotkia muutti neljä, yksi nuori maakotka sekä 34 piekanaa, 3 kanahaukkaa, 9 varpushaukkaa, 3 ampuhaukkaa sekä muuttohaukka. Tilhiä ja urpiaisiakin näkyi nyt ensimmäistä kertaa tälle syksylle enemmän. Iltapäiväksi siirryin sadekuurojen väistyttyä Siikalahden patotielle, josta havaitsinkin vielä mukavan iltarysäyksen 99 joutsenta, 190 hanhi sp:tä, 260 tundraa, 1080 valkoposkea sekä 320 sepelhanhea. Hauskin havainto tuli iltahämärissä, kun plokkasin pienen kurpan tulossa muutolla ylitseni. Jostain lahdelta nousi sen kaveriksi toinenkin kurppa ja kohta nämä kaksi jänkäkurppaa kiertelivät hetken yläpuolellani äyskähdellen (ääni oli hieman pässiä nenäsointisempi) ja pian ne jatkoivat yhdessä kohti etelää.

Kuun puolivälin jälkeen ei hanhia juuri enää näkynytkään. Parina iltana vielä oli jonkinmoista muuttoa, mutta pian tämä ehkä kaikkien aikojen hanhisyksy oli ohi. 17.10. näin yllättäen myöhäisen vanhan vaalean merikihun matkaamassa Siikalahden yllä ja vielä 18. päivä näin viimeiset pari valkoposkihanhiparvea, laskin Siikalahdelta jopa 66 uiveloa sekä näin syksyn ekan pulmusen.

18. päivän iltana lähdimme Hannan kanssa ajamaan kohti Helsinkiä. Olimme lähdössä Liettuaan Kuurin perinteiseen pinnaralliin.

Liettua Kuurin pinnarallireissu 18.-22.10. 2006

Taas koitti taas se aika, kun oli aika suunnata kohti etelää ja Liettuaa, jossa meillä oli Kuurin rallissa voitto edellisvuodelta puolustettavana. Joukkueemme kasaamisessa oli ollut ongelmia, sillä edellisvuotisesta joukkueesta Veijalaisen Esko ja Kontiokorven Jari eivät olleet lähdössä rallaamaan. Onneksi Suojarinteen Miika lähti (niin kuin aina) innokkaasti mukaan ja Hannakin onnistui työkiireistään huolimatta lopulta lähtemään reissuun. Lötjösen Matti oli tietysti taas mukana.

Lopetin työt keskiviikkona 22.10. kuudelta ja saman tien lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Parin tunnin ajon jälkeen poimimme ”potun” kyytiin Utista ja Matilla Helsingin Kumpulassa olimme iltakymmenen aikaan. Me jatkoimme Hannan kanssa yöpymään Kirkkonummelle.

Torstaiaamuna joukkueemme kokoontui Ruoholahteen, jonne Matti ja Potu saapuivat metrolla. Jatkoimme lauttarantaan ja SuperSeaCatin lauttamme lähti kohti Tallinnaa klo 8.00. Lautalla törmäsimme Karjaan joukkueeseen.

Tallinnaan rantauduimme klo 9.40 mutta jonottamisiin ym. meni aikaa normaalia kauemmin ja vasta tuntia myöhemmin pääsimme ulos Tallinnasta ja aloittamaan pitkän ajomatkamme kohti Liettuaa.

Ainoan kunnon pysähdyksen teimme Kablin lintuasemalla, jossa pääsimme seuraamaan, kuinka asemaväki tyhjenteli fellaa pyrstötiaisista. Pähkinänakkeli huuteli lähipuissa ja pyrstäreiden lisäksi myös kuusitiaisilla tuntui olevan meno päällä. Kablissa törmäsimme myös Peltomäen Jarin joukkueeseen.

Latvian rajalla jouduimme taas jonottamaan normaalia kauemmin eli 30 min. Ensimmäiseksi Latviassa havaitsemakseen lintulajiksi Potu löysi mustaleppälinnun. Klo 14.30 aloitimme Latvian läpiajourakkamme.

Pikapysäys Saulkrastissa tuotti lapasotkia, kuikan ja kaakkurin. Nautimme herkullisen aterian hieman ennen Riikaa Baltezersissa. Kiersimme Riikan ohitusteitse ja iltahämärissä saavuimme lopulta Liettuaan.

Matkaa oli vielä runsaasti mutta viimein iltakymmeneltä parkkeerasimme automme Ventesiin Ventaine-hotellin parkkialueelle ja kohta olimmekin jo huoneissamme valmistautumassa nukkumaan.

Pohjustuspäivä

Aamulla kahdeksalta lähdimme pohjustusretkelle ja sopivasti alkoi tuntua siltä, että pikkulinnuilla oli kova meno päällä. Ja Ventes Ragasin niemessä se vasta kova meno olikin: tiaisia, rastaita, kyyhkyjä ja oikeastaan kaikkea muuttoa meni todella mukavasti. Pääosissa olivat tiaiset, joita painoi merta kohti suurissa parvissa. Lähinnä tali-, kuusi- ja pyrstötiaisia oli joka puolella. Kuitenkin myös kottaraisia, rastaita, sepelkyyhkyjä, variksia, naakkoja, vihervarpusia, tiklejä ja monia muita pikkulintuja näkyi ja kuului koko ajan.

Parempiakin lajeja kuitenkin löytyi: kiuruparvien lomassa näkyi kangaskiuruja, ruskosuohaukkanaaras muutti merellä ja aivan suoraan päältämme vilahti merelle 2kv koiras arosuohaukka. Tundrahanhiparvi ja useita uuttukyyhkyjä, pari turkinkyyhkyä ja kulorastasta sekä päivän kolmas suohaukka, sinisuohaukka muutti ylitsemme. Pähkinänakkeli ja peukaloinen ääntelivät metsässä. Merellä kellui valtavia tukka- ja lapasotkaparvia, joista yhdestä löytyi myös muutama punasotka. Merellä oli kuitenkin muuten varsin rauhallista.

Päätimme jatkaa seuraavaksi hiljalleen kohti Kintain kala-altaita. Matkalla teimme muutamia koukkauksia ja pysähdyksiä pohjustellen mahdollisia rallilajeja, mutta mitään ihmeellistä ei löytynyt ennen altaita.

Kuten edellisvuonnakin niin myös nyt kala-altailla oli todella paljon lintuja: merikotkia istuskeli altailla kymmeniä, mutta tällä kertaa rannoilla oli harmaahaikaroiden seurassa myös kymmeniä jalohaikaroita! Sorsalajistokin oli hyvin edustettuna, sillä tavien ja sinisorsien lisäksi myös lapa- ja jouhisorsia oli runsaasti ja löysimmepä myös viisi ristisorsaa. Kahlaajia oli taas todella paljon: kapustarintoja oli muutamia valtavia parvia, töyhtöhyyppiä ja taivaanvuohia oli taas joka puolella, mutta muita kahlaajia joutuikin sitten hakemaan. Onneksi niitäkin kuitenkin löytyi: mustavikloja ja suokukkoja löytyi kahdelta altaalta, tundrakurmitsoja yhdeltä altaalta, suosirriparvia löytyi myös kahdelta altaalta ja toisessa parvessa oli mukana kaksi pikkusirriä ja kuulimmepa myös tyllin sekä kuovin. Rallia ajatellen siis näytti todella hyvältä, sillä seuraavana päivänä aloittaisimme näistä paikoista, joissa olimme nyt käyneet.

Seuraavaksi ajoimme läheiseen ravintolaan syömään ja puolen päivän jälkeen jatkoimme taas pohjustusreissuamme. Vihdoin saavuimme edellisvuonna löytämällemme minilutakolle, jolta odotimme tänäkin vuonna paljon. Ja taaskaan lutakko ei pettänyt. Heti noustuamme autosta läht jaloistamme 10 peltopyyn parvi ja kuinka ollakaan ne saivat peräänsä komean naaras kanahaukan. Vesialueella oli taas runsaasti sorsia, mm. lapa-, jouhi- ja harmaasorsia, pari isokoskeloa sekä uiveloita. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi myös se lutakon tärkein laji eli pikku-uikku.

Päätimme jatkaa pohjustusta yhä pikkulutakoita kierrellen, mutta ainoastaan yksi lutakko osoittautui rallikäynnin arvoiseksi, kun sieltä löytyi liejukana.

Kello oli jo paljon, kun päätimme lähteä kohti Rusnea. Ajatuksissamme pyöri jo mahdollisuus, että Rusneen ei välttämättä tarvitsisi rallissa mennä lainkaan. Matkan varrella teimme epämääräisiä visiittejä sinne tänne mutta emme löytäneet tuulihaukkaa ja piekanaa kummempia lajeja. Rusnen altailla uiveloita ja isokoskeloita oli runsaasti ja lennossa näimme myös pari harmaasorsaa sekä jalohaikaran ja kuulimme ainakin yhden pussitiaisen. Meidät ylitti myös pari tundrahanhiparvea, joista toisessa oli mukana metsähanhia, mutta kun meren rannan lintutornilta ei näkynyt mitään toivoimme, ettei meidän tarvitsisi parin lajin takia tulla rallissa lainkaan Rusneen.

Paluumatkalla Venteen kävimme kaupassa ja sitten meillä olikin jo kiire seitsemältä alkavaan rallin aloituspalaveriin. Palaveri alkoi lopulta klo 20.00 ja jutustelua olisi riittänyt pitkälle yöhön, mutta me päätimme lähteä suhteellisen ajoissa nukkumaan, jotta olisimme aamukahdeksalta rallin alkaessa täydessä iskussa. Valitettavasti eräs jo ennestään surullisen kuuluisa paikallinen rallijoukkue oli majoittuneena samaan majapaikkaan kanssamme ja heidän huoneessaan biletettiin aina aamuyöhön saakka, joten ainakin minä nukahdin vasta kun nämä ääliöt sammuivat!

Huikea alku!

Aamulla heräsimme hyvissä ajoin ja kahdeksalta ralli alkoi totuttuun paikalliseen tapaan autojen yhteislähdöllä tasan kahdeksalta. Me ajoimme vain kilometrin Ventes Ragasin niemeä kohti, parkkeerasimme automme ja jatkoimme kävellen kohti niemeä. Aloimme heti pointsata lajeja ja listaan kertyi nopeasti monia tavallisia lajeja mutta myös mm. lapa- ja punasotka, metsä- ja tundrahanhi ja taas ruskosuohaukka sekä kauempana peltojen yllä muuttanut nuori sirosuohaukka! Eräästä ruovikosta löytyi heti perään yksi kova laji lisää – taksutteleva ruokokerttunen! Peltoalueen halki käveltyämme saavuimme metsäalueelle, josta ensimmäinen laji oli kuivassa latvassa kiikittänyt tammitikka koiras. Potu sai odottamansa eliksen.

Niemessä oli muitakin joukkueita staijaamassa merelle ja komppaamassa puskia ja metsiä. Pointsasimme hyittäilevän tiltaltin aivan muiden joukkueiden selän takaa ajatellen, että muutkin olivat varmaan sen havainneet (vaan eivätpä olleet). Todettuamme, ettei merellä mennyt juuri mitään; sentään uiveloita, pari isokoskeloa ja yksi härkälintu; lähdimme komppaamaan ja seuraamaan pikkulintumuuttoa metsien väliselle aukealle.

Muutto ei ollut lähellekään yhtä voimakasta kuin edellisaamuna, mutta silti lajisto oli todella runsasta. Niinpä lajilistamme karttui tavallisten lajien lisäksi myös västäräkillä, uuttukyyhkyllä, turkinkyyhkyllä, joita näkyi runsaasti ja sinisuohaukalla, josta tuli aamun kolmas suohaukkalajimme (olin edellispäivänä luvannut syödä pääni, jos saamme kolme suohaukkalajia rallissakin). Ylitsemme muutti myös metsäkirvinen, jolla lentäminen oli vaikeaa vioittuneen siiven takia, pikkukäpylintuja, pari kulorastasta, pari keltahemppoa, metsässä piiskutti viitatiainen, rautiainen hihitteli ylitsemme, nokkavarpunen ja laulurastas tiksuttivat puskissa, kangaskiuruja muutti muutamia kiurujen ohella ja viimein komppauksen palkitsi myös peukaloinen – ralli oli alkanut mielettömän hyvin!

Vajaan parin tunnin rallaamisen jälkeen suuntasimme kiireellä Kintain altaille, joilta tiesimme löytyvän runsaasti uusia lajeja, sillä altaiden linnusto oli tietysti täysin erilainen kuin Ventesin. Jo sillalta pointsasimme suosirrit sekä niiden seurassa olleen pikkusirrin, jalohaikarat, joita oli todella runsaasti (kuulemma 67), laulujoutsenet sekä tietysti kapustarinnat, taivaanvuohet, jouhi- ja lapasorsat (yli 50 linnun lajipuhdas parvi lensi ylitsemme) ja yllätykseksemme kuulimme käpytikan lisäksi yhden tai ehkä jopa kaksi kuikuttavaa palokärkeä. Myös tundrakurmitsan ääntä kuului jostain altailta. Sillan alta löytyivät pulut täydentämään kyyhkyvalikoimaamme.

Altaiden kierto oli alkuun täysin tuloksetonta, isolepinkäinen sentään näkyi. Onneksi viimeisimmät altaat olivat taas keränneet mukavasti kahlureita, joten suokukot, mustaviklot ja omituisessa paikassa keskellä mutelikkoa tiiviissä parvessa seisseet tundrakurmitsat hoituivat nyt helposti. Potu löysi myös nuoren tyllin, joten alkoi tuntua siltä, että altaat oli hoidettu nyt kunnialla. Kun vielä pois ajaessamme huomasimme pelloilla pari suurta merihanhiparvea, olimme valmiita jatkamaan kohti Palangan check pointia, jossa kaikkien joukkueiden piti ilmoittautua klo 12-13 välillä.

Ajoimme lähes pysähtymättä Palangaan, mutta silti hoidimme pinnalistallemme mustaleppälinnun sekä pikkutikan, joka lensi aivan editsemme vieläpä perinteisellä paikalla, jossa emme olleet suunnitelleet pysähtyvämme sitä yrittämään.

Palangaa kohti ajaessamme Kristerin joukkue ajoi jo meitä vastaan, he olivat ilmoittautuneet ajoissa. Meillä ilmoittautumisen kanssa meinasi tulla kiire, mutta lopulta ilmoittauduimme klo 12.45.

Kävelimme saman tien sillalle pointsaten matkalla allit, joita uiskenteli neljä lintua laiturin lähistöllä, pulmusen, joka pomppi laiturin alla kivikossa sekä aroharmaalokin, joita löytyi onneksi sellaisiakin yksilöitä, että osasimme sen määrittää.

Merellä oli varsin utuista, joten näkyvyys oli aika huono. Muuttoa ei ollut lainkaan, joten suunnittelimme lähtevämme varsin pian jatkamaan muualle. Pari alliparvea sekä läheltä muuttanut kuikka kuitenkin kannustivat seisomaanvielä hetken aloillamme. Palkinnoksi ohitsemme muutti ensin yhdeksän ruokin parvi ja pian vielä pari yksinäistä ruokkia, niinpä päätimme vielä staijata hetken. 45 minuuttia staijattuamme huomasin aivan edessämme kelluvan haahkanuorukaisen! Joten taas päätimme olla vartin lisää. Ja taas kannatti, sillä viiden pilkkasiiven parvi ohitti meidät. Vaikka toivelistallamme oli vielä mm. mustalintu ja kaakkuri, niin päätimme kuitenkin tunnin staijattuamme jatkaa matkaa. Uskomatonta kyllä mutta meillä oli jo tässä vaiheessa mennyt sata lajia poikki! (Mainittakoon, että ainakin pari paikallista joukkuetta saapui Palangaan ilmoittautumispaikalle vain hetkeä ennen kuin me lähdimme sieltä eli he olivat noin tunnin myöhässä.)

Homma jatkuu tarpeeksi hyvin

Ajaessamme motaria takaisin etelää kohti plokkasi Hanna tuulihaukan ja seuraavaksi pointsasimme edellispäivänä löytämämme liejukanan. Sitten jatkoimme edellisvuotena löytämällemme metsäpaikalle, josta ei kuitenkaan meinannut löytyä yhtään mitään. Mikään ei tuntunut olevan äänessä! Mutta onneksi lintuja ei aina tarvitsekaan kuulla, sillä pähkinänakkeli näkyi kuitenkin. Potu sanoi, että viereisessä kirkasvetisessä joessa täytyy olla kunkku eikä hän ollut väärässä. Sillan toinen puoli ei tuottanut tulosta mutta toisella puolella näimme kunkun lennossa.

Jatkoimme salaiselle lutakollemme, josta kanahaukka ja pikku-uikku hoituivat jo autosta! Harmaasorsaankaan ei monta sekuntia tuhraantunut. Peltopyitä ei kuitenkaan löytynyt kovasta komppauksesta huolimatta. Huvittavaa kyllä mutta saimme vasta tämän komppauksen tuloksena pajusirkun lajilistallemme! Aamulla oli tainnut unohtua ko. lajin olemassaolo – eli lintu oli kerta kaikkiaan jäänyt pointsaamatta, olihan niitä varmaan mennyt, mutta kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota.

Ralliaikaa oli vielä kolmisen tuntia, mutta meillä ei ollut enää oikein tiedossa paikkoja minne mennä. Rusnen olimme päättäneet jo ajat sitten jättää väliin, sillä edellispäivän linnuista ainoastaan pussitiainen oli jäänyt löytymättä muualta. Koluttuamme ensin paria metsää matkan varrella ajoimme takaisin Kintaihin ja Kintain metsiin yrittämään töyhtötiaista. Tinttejä ei kuitenkaan löytynyt. Niinpä päätimme stopata taas Kintain sillalla pikkujoutsenen toivossa, olihan paikalla edellisiltana ollut pikkujoutsenia ja niin oli taas. Yllätykseksemme myös pari kuovia löytyi kahlaajaparvesta, joten homma oli taas menossa hyvin.

Vaikka ralliaikaa oli vielä puolitoista tuntia, niin kuovi jäi lopulta viimeiseksi lajiksemme. Ehdimme kyllä vielä käydä Ventessä pikastaijilla sekä komppaamaan muutamia potentiaalisia peltopyypeltoja, mutta metsäkaurista kummempaa emme havainneet.

Tyytyväisinä ajoimme Ventainen pihaan ja menimme hieman ennen vaadittua kello seitsemää ilmoittautumaan jurylle. Ralli oli mennyt aivan käsittämättömän hyvin! Lajilistallamme ei tuntunut olevan montakaan helppoa puutetta ja moni normaalisti vaikea laji oli tullut vastaamme useita kertoja, mainittakoon että näimme mm. kuusi mustaleppälintua, pari pikkutikkaa, pari peukaloista, useita tundrahanhiparvia, pari metsähanhiporukkaa, ainakin viisi sinisuohaukka, muutamia keltahemppoja jne.

Rallin purku oli taas mielenkiintoinen mutta huomattavasti värittömämpi kuin aiemmin – hyvä niin. Paikalliset osasivat jo itse pistää väännöt kuriin, joten tällä kertaa suomalaisten ja liettualaisten välillä ei enää ollut selvää vastakkain asettelua. Heräsi jopa kysymys, että mihin meitä suomalaisia tässä rallissa enää kaivataan?

Tulokset olivat huomattavasti jännemmät kuin olimme odottaneet ja vaikka tiesimme, että meillä oli mennyt käsittämättömän hyvin, pelkäsimme, miten hyvin Kristerin joukkue sekä aina vaarallinen Petsin porukka olivat onnistuneet, myös karjaalaiset saattaisivat yllättää. Purun aikana tuntui että rallin voitosta kisasi kanssamme ainoastaan Kristerin joukkue, joten olikin yllätys kun tuloksia paljastettaessa heidät kutsuttiin pokkaamaan kolmannen sijan palkintoja 105 lajillaan. Toiseksi tuli lopulta paikallisten kovin joukkue 110 lajilla ja meille irtosi voitto 111 lajilla, mutta huomasimme pian, että meiltä oli virallisista rallilomakkeista jäänyt merikotka merkkaamatta, joten ei se voitto nyt ihan niin tiukka ollutkaan… Toki paikallisten ilmeitä seuratessa, olisin ainakin itse aivan mieluusti jäänyt toiseksi…

Kauheisiin voitonjuhliin ei ollut varaa, sillä takaraivossa jyskytti koko ajan tieto seuraavan päivän noin 18 tunnin matkasta takaisin kotiin. Niinpä painuimme ravintolan sulkeuduttua puoliltaöin pehkuihin. Nukkumisesta ei kuitenkaan taaskaan tullut mitään, sillä taas paikalliset bilettivät pitkälle aamuyön tunneille. Ensi kerralla täytyy suomalaisten varata oma hotelli!

Takaisin kotio

Aamulla heräsimme siten, että jo kuudelta aloitimme matkan teon. Matti ajoi ensin Klaipedaan saakka, jonne tämä sitten jäikin tapaamaan joitakin ystäviään. Me sitten jatkoimmekin yhtä soittoa aina Latviaan ja tuttuun ruokapaikkaan Baltazersiin. Huonon sään takia matkan varren havainnot olivat vaatimattomia: Latvian pinnaksi näkyi kanadanhanhi.

Virossa teimme pysähdyksen Häädemeesten lintutornille, mutta kova tuuli esti havainnoinnin lähes täysin. Muutama sata pikkujoutsenta sekä kolme pulmusta sentään nähtiin.

Tallinnassa kävimme kaupassa ja ajoimme suoraan satamaan, jossa olimme 18.45. Lauttamme lähti 19.30 ja koko matkan jututimme samalle lautalle saapuneita karjaalaisia. Niinpä lauttamatka meni oikein mukavasti.

Vielä oli edessä koko reissun rankin pätkä Helsingistä Parikkalaan. Ajokeli oli aivan hirveä, mutta matka sujui yllättävänkin helposti. Potun tipautimme kyydistä Utissa ja jatkoimme Parikkalaan, jossa parkkeerasimme kotipihaamme noin klo 02.00. Reissu oli pulkassa!

Lokakuun loppu

Liettuasta palattuamme oli syksy ohi. Silti muutamia mukavia havaintoja tehtiin. 23.10. Haikanniemessä oli vielä 5 kaakkuria, kuikka sekä 23 silkkiuikkua. 26. päivä Siikalahdella vanhaa tuttua merikotkaa katsellessani putken kuvaan osui sattumalta kaksi muuttavaa pikkulintua, jotka osoittautuivat vuorihempoiksi! 27. päivä Härskiinmutkan lokkiparvesta löytyi nuori pikkulokki ja suureksi yllätykseksi kotipihalla meitä vastaan pommpi sinirinta! Tällä rassukalla oli jalka poikki, mutta tarjoamamme jauhomadot tekivät hyvin kauppansa ja seuraavan päivänä lintua ei enää näkynyt. Epäilen, että se jatkoi kuin jatkoikin vielä muuttomatkaansa. Seuraavana päivänä vaihdoimme Tarvaslammella autoomme talvirenkaat ja näimme siellä ruokinnalla pähkinänakkelin.

Talvi saapui loppukuusta ja 29.10. staijasimme aamun Simpelejärvelle lumisateessa. Muuttoa ei juuri ollut, sentään yksi vanha merikotka matkasi etelään. Kaakkuri kiljui yksinäisyyttään ja jokunen mustalintu sekä yksinäinen alli kellui selällä. Lumisateen sakennuttua jatkoimme Soininmäelle metsäretkelle, mutta hirvimetsästäjiä oli niin paljon iikkeellä, että nähtyämme ukkometson jatkoimme Tarvaslammelle lämmittelemään. Harmaapäätikka kävi tarkistamassa, että ruokinta oli jo paikallaan ja yllättäen pihan ylitse lensi taviokuurna äännellen. Kelin taas parannuttua jatkoimme Simpelejärven selausta. Pikkulokki lenteli yhä Härskiinmutkan edustalla ja Tiviänlammella oli 58 uiveloa.

30.10. oli Siikalahti jo kauttaaltaan jäätynyt! Talvi oli saapunut! Lintuja ei juuri enää ollut, mitä nyt joutsenperhe seisoskeli jäällä tornin edustalla ja pari sinisorsaa sinnitteli pienessä sulassa patotien vieressä. Tiviänlammestakin olivat rannat jäätyneet ja paikalla oli enää vain viisi uiveloa. Täytynee vielä keskittyä Simpelejärven seulomiseen niin kauan kuin se pysyy sulana. Sitten voikin vaipua horrokseen ja herätä taas joskus maalis-huhtikuussa, kun linnut taas saapuvat.