Juhannusreissu
Juhannuksen vietto ei ole koskaan kuulunut kummemmin meidän traditioihin, joten tänä Juhannuksenakin päätimme suunnata linturetkelle. Otimme suunnan Pohjois-Karjalaan, sillä eteläisemmässä Suomessa sään oli ennustettu olevan paljon huonompi. Vaikka tavaroitamme pakkaillessa saimmekin tiedon, että Hämeenlinnan Hauhossa oli jo useamman viikon ajan huudellut Suomen ensimmäinen kyläpöllönen, päätimme pysyä suunnitelmassamme ja suunnata sitten Hauhoon kelin parannuttua etelässä. Lopulta lähdimme ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa iltaseitsemän aikaan ja reissuseuraksi saimme Hannan veljen Miikan.
Kesälahdella kävimme eräällä tietämällämme lapinpöllön pesällä, jossa poikaset olivat jo maastossa. Poikasten kerjuuääntä kuului heti, kun olimme kävelleet pesämetsään, mutta poikasia emme löytäneet. Emo saapui kuitenkin paikalle ja hetken meille muristuaan ja nokkaansa napsuteltuaan, se rauhoittui ja patsasteli puun oksalla kuvauksellisesti välillä meitä tuijotellen. Harmi kyllä keli oli Kesälahdellakin hieman sateinen, joten illan pimeydessä kuvat eivät oikein onnistuneet toivomallamme tavalla.
Jatkoimme pian matkaa kohti Tohmajärven Värtsilää, jossa kävimme Savikon pelloilla, joilta emme kuitenkaan enää löytäneet heinäkurppia. Pellot oli niitetty, joten kurpat varmaan olivat siirtyneet muualle? Myöskään Sääperin allihaahkaa ei näkynyt pikavilkaisulla, luhtakerttunen kuitenkin kuului eikä Uudenkylänlammella kuulunut muuta kuin pensassirkkalintu.
Lopulta ajoimme Keltasuon pelloille yöpymään. Pystytimme teltan erään pikkutien päähän ja kuunneltuamme hetken ruisrääkkiä ja nähtyämme sarvipöllön, päätimme alkaa nukkumaan.
Heräsin itse neljältä ja kävin kuuntelemassa peltoaukean linnustoa paremmin. Lopulta erään pienen peltotien varrelta löysin yhden pari kertaa laulaneen sekä yhden hiljaisen pikkukultarinnan. Paikalla aiemmin huudelleet viiriäiset kuitenkin pysyivät hiljaa. Viideltä palasin teltalle nukkumaan.
Lopulta heräsimme kahdeksan aikaan ja havaittuamme pikkukuovin ja pari kangaskiurua, palasimme peltotien varteen, jossa oli nyt hiljaista, mutta löysimme aivan tien päähän kuuluneen innokkaasti laulaneen pikkukultarinnan.
Jatkoimme taas Sääperiin, jossa kävelimme lintutornille, jolta ei sieltäkään näkynyt allihaahkaa saati juuri mitään muutakaan erikoista. Lopulta etsimme allihaahkaa kaikista mahdollisista paikoista, joilta järvelle näkyi, muttemme sitä löytäneet. Ainoa parempi havainto oli vaihtopukuinen koiras uivelo. Kävimme vielä tutustumassa Hopeakallion lintutorniin, jolta näimme mm. 77 kuovia, 12 valkovikloa sekä mustaviklon sekä Jänisjoen koskella, ennen kuin jatkoimme Peijonniemenlahden lintutornille. Tornilla törmäsimme Helstolan Jariin ja yhdessä näimme lahdella esiaikuisen merikotkan sekä yllättäen aivan juhlapukuisen koiras lapasotkan.
Kävimme vielä kiertämässä läheisen Piilovaaran luontopolun, jolta löysimme etsimämme ukonhatut. Lintuhavainnot jäivät tiltalttiin sekä mustapääkerttuun.
Olimme kyllä suunnitelleet retkeilevämme Pohjois-Karjalassa vielä toisenkin päivän, mutta koska sääennusteet näyttivät, että tuleva yö olisi Juhannusviikonlopun paras Hauhossa käyntiä ajatellen, päätimme lähteä palailemaan kohti Parikkalaa.
Tipautettuamme Miikan Tarvaslammelle, lähdimme kohti Hämeenlinnaa ja Hauhoa. Pitkä ajo sujui yllättävän leppoisasti, vaikka edellisyö olikin ainakin itselläni jäänyt aika lyhyeksi. Lopulta parkkeerasimme pitkän autoletkan päähän Mustilan Jaakkolaan klo 21:30 – bongareita oli jo paikalla kymmeniä! Ja bongareita saapui koko ajan lisää! Paikalta löytyi jo useita tuttuja ja pian kävi selväksi, että moni oli paikalla jo toisena iltana peräkkäin, sillä edellisyönä pöllö oli huudellut vain minuutin klo 00:05 alkaen ja sen jälkeen nähty vain nopeasti kuuden bongarin toimesta. Todella monelta oli siis jäänyt lintu havaitsematta!
Yö alkoi laskeutua puolen yön aikoihin ja pikkuhiljaa tunnelma muuttui hiljaisesta juttelun sorinasta ja kuiskailun kautta hiljaisen odottavaksi. Pari kertaa kuulimme jonkin kaukaisen vihellyksen, mutta minkäänlaiseen pöllöön emme ääntä pystyneet yhdistämään. Lopulta yhden jälkeen osa porukasta kuuli metsän reunasta jotain vihellystä toiselta puolelta kuin miltä olimme odottaneet mitään kuulevamme. Me seisoimme juuri siten, että rakennus peitti kuuluvuuden siihen suuntaan, lopulta kuitenkin mekin kuulimme viheltelevää pöllön ääntä, joka alkuun kuulosti lähinnä varpuspöllöltä, mutta yhtäkkiä kuului yksi pitempi sarja aivan selvää kyläpöllösen viheltelyä ja sitten tuli hiljaista!
Seuraavat minuutit olivatkin sitten varsin kaoottisia, sillä osa väitti kuulleensa selvää varpuspöllöä, osa ei tiennyt mitä oli kuullut ja minunkin korvaani työnnettiin jos jonkinmoista äänitystä, jotka kaikki oli otettu tilanteesta, jota emme itse olleet kuulleet talon takaa. Näillä äänitteillä kuului hyvin kyläpöllösmäisesti, mutta täysin varpuspöllömäiseen tahtiin viheltelevä pöllö! Kuuluipa eräällä äänitteellä jopa yksi (kolmas) tavu hyvin varpuspöllömäistä tjuu, tjuu, tjuu-u-u-u, tjuu -viheltelyä. Me olimme kuitenkin mielestämme kuulleet aivan selvä kyläpöllösen lähes päinvastaisesta suunnasta! Keskusteluissa selvisi kuitenkin, että ensimmäisessä tilanteessa pöllö oli ollut selvästi liikkeessä ja edennyt talon takana meitä kohti, mikä sopi hyvin siihen, että me olimme kuulleet vasta pöllön viimeiset sarjat, kun se oli lähimpänä meitä eikä enää talon katveessa. Niinpä kahden linnun teoriaa ei sentään tarvinnut vakavissaan esittää, vaikka sekin jo kävi mielessä – eipä tuo olisi ollut mikään ihme, jos kyläpöllönen olisi sarjansa kuuluttanut ilmoille ohi huudelleen liikkuneelle varpuspöllölle?
Onneksi kohta vihellys kuitenkin kuului taas ja spekulaatiot saatettiin unohtaa, varsinkin kun yhtäkkiä plokkasimme pöllön lentämässä suoraan meitä kohti ja se koukkasi vain parin metrin korkeudella ylitsemme! Näimme sen varsin mukavasti kun se suuntasi suoraan korkeaan kuusiaitaan, jossa sen oli kerrottu joka yö huudelleen ja kohta se aloittikin kunnon yhtäjaksoisen huutelun, jota pääsimme kuuntelemaan ja äänittämään mukavasti! Onnistuipa joidenkin jopa nähdäkin linnun siluetti kuusien oksien lomassa.
Kyläpöllönen 1
Kyläpöllönen 2
Kyläpöllönen 3
Parinkymmenen minuutin ääntelyn jälkeen lintu taas hiljeni. Kohta se kuitenkin löytyi taas lennossa ja se koukkasi taas aivan meidän edestämme kadoten lopulta pellon taakse – eikä sitä enää sen koommin yön aikana havaittu. Paikalla oli nyt vajaat 300 onnellista bongaria!
Odottelimme paikalla vielä puolisen tuntia, mutta kun aamu alkoi jo olemaan valkenemaan päin, päätimme lähteä paikalta.
Ajoimme lopulta Hollolaan, jossa pysähdyimme eräälle pikkutielle, jonne pystytimme teltan ja painuimme nukkumaan tyytyväisinä onnistuneesta bongauksesta!
25.6. Heräsimme vasta kymmenen aikaan ja päätimme sääennusteita selviteltyämme suunnata kaakkoon ja Haminaan. Kirkkojärvellähän oli havaittu useana päivänä nummikirvistä ja olihan meillä tiedossa paikalla pesivä pussitiainen. Pussitiaisella oli jo isot poikaset pesässään ja emot kävivät ruokkimassa niitä tiheään tahtiin. Pikkutylleillä ja kivitaskuilla oli myös poikaset staijikasalla.
Jatkoimme vielä Virolahden Lintulahdelle, jossa ei kuitenkaan näkynyt kuin merikotka; Hanna kuuli kertaalleen liejukanan. Paluumatkalla pysähdyimme Ylämaan Väkevänjärvellä, jossa oli myös hiljaista. Konnunsuon tornillakin kävimme ihmettelemässä siellä ollutta työmaata ja paria viiriäistä yritimme kuunnella turhaan matkan varrella. Lopulta olimme kotona Parikkalassa vasta puoliltaöin.