Huikea viikonloppu

Perjantaina 8.10. olin suunnitellut lähteväni kohti Kirkkonummea ja lauantaina osallistuvani Vantaan puolimaratonille, mutten ollut kuitenkaan ennakkoilmoittautunut, joten mitään ei oltu lyöty lukkoon. Kun Liminka-Tyrnävä -akselilla oli muutaman päivän jo oleillut Suomen ensimmäinen bongattavissa oleva hietakurki, alkoi minua pikkuhiljaa kutkuttaa ajatus linturetkeilyviikonlopusta Oulun seudulla.

Kun perjantaina ilmoitettiin Kuhmoisista paikallisesta isokihusta, lähdin työpäivän jälkeen klo 13:30 ajamaan kohti Kuhmoisia, mutta autooni oli pakattuna linturetkeilyvarustuksen ohella myös juoksukamat. Katselin hieman karttaa ja ajattelin suunnata isokihun havaintopaikan vastarannalle Sysmän puolelle Pielisjärveä, jonne minulla oli reilua puolta tuntia lyhyempi matka. Näin jäisi havainnointiaikaa huomattavasti enemmän ennen illan hämärtymistä. Ja kuinka ollakaan tunnin verran ajettuani tuli tieto, että lintu oli nyt nähtykin Päijät-Hämeen puolelta Sysmästä.

Ajo oli pitkä, mutta muutamat päivitykset olivat lupaavia, kun isokihun oli aina nähty laskeutuvan takaisin selälle. Lopulta olin perillä Kähäränsaaressa ja pienen hortoilun jälkeen löysin oikeaan niemeenkin. Parkkitilaa ei ollut, mutta onneksi ainoa vastaan tullut ja hieman peruuttelemaan joutunut auto kuului rannimmaisen mökin omistajalle, joka jo kihusta tiesikin ja hän ystävällisesti ohjasi meidät ajamaan perille hänen mökkinsä parkkipaikalle, josta lähdimme sitten samaan aikaan paikalle tulleiden Ylätalon Teon ja Vänskän Antin kanssa lompsimaan kohti niemen kärkeä.

Kärjessä oli onneksi paikalla yksi orni, Leppäsen Timo, joka olikin juuri hetkeä aiemmin nähnyt isokihun lennähtävän ja laskeutuvan taas kauas selälle. Mutta laskeutumispaikka oli tiedossa, joten aloimme seuloa järven selkää siitä suunnasta, josko lintu löytyisi uimasta pienen aallokon seasta. Ja Timo pian löysikin linnun, joka pariin otteeseen löyhytti siipiään sen verran, että pienellä mielikuvituksella jopa lajin määrittäminen oli mahdollista. Halusimme tietysti nähdä linnun paremminkin ja seurasimme linnun kulkeutumista tuulen mukana pitkään aina välillä aallokkoon sen kadottaen, mutta aina se kuitenkin löytyi taas pian. Pari lokkiparvea oli jo lentänyt kihun yli mutta se ei ollut reagoinut niihin millään tavalla, mutta lopulta aivan suoraan lintua kohti ajoi kalastusvene. Vene näytti lipuvan aivan kihun vierestä mutta se ei hätkähtänyt lainkaan. Lopulta kalastajien pitkäsiimojen kuljettua linnun vierestä se kuitenkin nousi lentoon, lensi muutaman sata metriä veneen perässä ja laskeutui taas uimaan. Nyt isokihu oli näkynyt riittävän hyvin ja kun sitä ei hetkeen enää uimasta löytynyt, päätin itse lähteä kävelemään takaisin autolle, jotta parkkipaikallekin tulisi taas tilaa.

Hietakurjesta ei ollut Parikkalasta lähtöni jälkeen tullut ainoatakaan päivitystä, joten päätin soittaa parit puhelut Ouluun, joiden avulla sain tietää, että Oulussa oli sadellut koko iltapäivän, joten oletettavaa oli, että kurjen etsijöitä ei pahemmin varmaan ollut maastossa ollut ja tuskin kurki oli vastatuuleen ja sadekelissä mihinkään lähtenyt. Niinpä otin suunnan Jyväskylän kautta kohti Oulua.

Pirkka oli myös tulossa illalla Ouluun ja näin seuraavaksi päiväksi retkiseurakseni, joten hyvillä mielin ajelin pitkän pätkän Ouluun, vain kertaalleen syömään matkalla stopaten.

Lopulta olin Oulussa ja veljeni Rikun pihalla, jossa majoituin asuntoautoon. Rikun perhe oli lähtenyt mökilleen viikonlopun viettoon. Lopulta myös Pirkka kömpi asuntoautoon yöpymään, kun hänellä meni sen verran myöhään, ettei enää kehdannut suunnata tyttärensä Iinan luokse.

9.10. heräsimme kuuden jälkeen ja pikaisen aamupalan jälkeen suuntasimme Tupoksen ABC:lle, johon itse jätin autoni. Ja pian jatkoimme Limingan Savelan pellolle, jossa muutama orni oli jo hämärissä asettelemassa putkiaan tähystysvalmiuteen. Kohta olimme yhdessä Normajan Jyrkin kanssa staijailemassa vielä hämärään horisonttiin Liminganlahden suuntaan. Kolmena neljästä aamusta oli hietakurki nähty tällä paikalla lentämässä yöpymispaikaltaan Liminganlahdelta kohti Tyrnävän Parraksen peltoja, joilla se oli joka päivä viihtynyt kurkien seurassa.

Minulla ei ollut tietoa, minkä verran kurkia oli yhä paikalla, joten kun Jyrki kertoi, että niitä oli vielä ainakin 4000, alkoi mieleen hiipiä pieni epäusko, että miten ihmeellä hietakurjen voisi löytää parvista. Pian kuului horisontista ensimmäisten kurkien ääntä ja parvia alkoi valua molemmilta puoliltamme hyvin matalalla kohti sisämaata. Parvikoko kasvoi pikkuhiljaa ja osa meni lähes katveessa puiden takana, mutta eipä aikaakaan, kun äkkäsin kiikareilla viiden kurjen porukasta yhden pienemmän ja käänsin putkeni sitä kohti – ja siinähän se oli Suomen kautta aikain kolmas hietakurki! Näimme kaikki linnun sumusta huolimatta oikein mukavasti ja saimmepa siitä jo sellaiset kuvatkin, että lintu oli tunnistettavissa. Laitoin päivityksen, että lintu oli matkalla kohti Parrasta, jonne otimme sitten mekin suunnan.

Parraksessa oli tien varressa ainakin parikymmentä autollista bongareita, mutta hietakurkipa ei ollutkaan saapunut paikalle. Pellolla oli kyllä jonkin verran taigametsähanhia ja kohta jokunen kurkiparvikin laskeutui ja enemmän näkyi lennossa kauempana, mutta tälle pellolle ne eivät vielä saapuneet. Valtaosa jo näkemistämme kurjista oli siis jäänyt jonnekin matkan varrelle – ja oletettavasti hietakurkikin. Ehkä syynä oli pellon keskellä olleen ladon katolle laskeutunut merikotka?

Nähtyämme runsaasti lyhytnokkahanhia, merihanhen sekä mm. kauttaaltaan maitokahvin värisen leukistisen sekä toisen valkokäsisiipisen taigametsähanhen, päätimme Pirkan kanssa lähteä kiertelemään muita lähipeltoja, josko hietakurki tai myöskin pitempään paikalla olleet lumihanhi tai kiljuhanhiperhe löytyisivät.

Kiertelimme Jokisillan, Murron ja Ängeslevän peltoja jonkin aikaa löytäen runsaasti lisää metsä- ja lyhytnokkahanhia, pari sinisuohaukkaa, ampuhaukan sekä paljon kurkia, mutta niin hanhet ja kurjet lentelivät levottomina edes takaisin.

Kohta Partaasta ilmoitettiin, että lumihanhi oli laskeutunut pellolle ja aika pian tämän jälkeen Jyrki löysi sieltä hietakurjenkin, joten päätimme mekin singahtaa paikalla. Hietakurki piilotteli oletettavasti saman neljän kurjen perheen kanssa peltojen keskellä pusikoiden takana siten, että siitä näkyi välillä vain pää. Kurkiperhe hieman jahtasi sitä ja lopulta siltä petti hermot ja se nousi yksinään lentoon ja lähti lentämään suoraan isoa bongariporukkaa kohti. Ja lopulta se lensi vain noin sadan metrin päässä tiestä olleen joutsenparven sekaan ruokailemaan. Nappasin kameran mukaan ja kävelin tietä pitkin lähemmäs muiden kuvaajien mukana ja kohta olimmekin kaikki napsimassa kuvia aktiivisesti ruokailleesta hietakurjesta.

Kuvittelin saaneeni hyviäkin kuvia, mutta etäisyyttä oli lopulta kuitenkin sen verran, että ei kuvien laati päätä huimannut ja varsinkin se jäi harmittamaan, että kun kurki lopulta taas nousi siivilleen ja palasi kauemmas muiden kurkien seuraan, meni minulla tämän tilanteen kuvien tarkennus aivan pieleen. Mutta ainakin hietakurki oli nyt nähty todella upeasti!

Lumihanhi oli myös kaukana olleessa hanhiparvessa näkyvillä ja jonkin aikaa parvia vielä seulottuamme ja jutusteltuamme vielä useiden tuttujen kanssa, päätimme Pirkan kanssa lähteä retkeilemään Limingan puolelle, josko sieltä löytyisi lisää hanhia ja toivomamme kiljuhanhetkin.

Muutamilta pelloilta emme löytäneet oikeastaan mitään ja pian parkkeerasimmekin Virkkulaan ja lompsimme tornille. Liminganlahden rauhoitusalueella olikin aivan tolkuttomasti vesilintuja ja hanhiakin, mutta löysimme taigametsähanhien seasta vain joitakin valkoposkihanhia. Kahdeksan merikotkaa päivysti rannoilla tai lenteli taivaalla mutta oikeastaan muuta mainittavaa ei näkynyt vaikka lintuja oli aivan tolkuttomasti!

Niinpä jatkoimme retkeä Lumijoen puolelle ja lopulta Varjakkaan asti, josta emme löytäneet oikeastaan muuta kuin pienen tilhiparven. Sitten jatkoimme Sannanlahdelle, jossa kellui 195 jouhisorsan parvi ja kaukana Lamukarilla näkyi taas hanhia – taigametsähanhia sekä 300 valkoposkihanhea ja lumihanhen ja kanadanhanhen risteymä. Pari tundrakurmitsaa lensi Lamukarin editse ja jotain pienempiä kahlaajia oli myös saaressa. Niitä täysillä zoomeilla tuijottaessani äkkäsin karin takaa lentäneen riskilän, joka laskeutui kärjen kivikon tuntumaan sorsien taakse uimaan. Niinpä sain linnun nuotitettua Pirkallekin ja juuri sopivasti lintu nousi taas lentoon kohti lahden pohjukkaa, joten Pirkkakin sai linnun hoidettua. Liminganlahdelta tuskin on aiemmin monta havaintoa riskilästä?

Sinisuohaukan vielä nähtyämme päätimme jatkaa illaksi vielä Virkkulaan katsomaan kurkien ja hanhien ym. iltalentoa. Kurkia alkoi pian saapua ja niitä tulikin aivan tolkuttomasti! Valitettavasti emme niitä hoksanneet alkaa laskea, kun kuitenkin tarkoituksenamme oli nähdä hietakurki niiden seassa tai sitten kiljuhanhet hanhien seassa. Arvioin kuitenkin, että lahdelle saapui 5000-7000 kurkea ja lähtiessämme niitä oli vielä tulossa! Hanhia saapui myös joitakin tuhansia mutta ilmeisesti massat saapuvat vasta pimeässä? Näimme myös sisämaasta saapuneita suokukkoparvia, yhteensä 130 lintua, 32 taivaalle noussutta taivaanvuohta, merihanhen, pari sinisuohaukkaa, muuttohaukan, kanahaukan sekä harmaahaikaran. Toivottavasti paikallisetkin lintuharrastajat tajuavat käydä Virkkulan iltalentoja ihmettelemässä! Syksyn aikana esim. suokukkojen mukana voi lahdelle saapua yöpymään kaikenlaista…

Illalla kävimme vielä Oulussa syömässä Pirkan ja tämän tyttären Iinan kanssa ja sitten Pirkka lähtikin kohti Kemijärveä, kun minä suuntasin taas matkailuautoon unille.

10.10. heräsin turhankin aikaisin ja pikkuhiljaa otin suunnan kohti Oulunsalon lauttarantaa. Keli oli todella tuhnuinen ja etelätuuli oli voimistunut navakaksi. Olin kuitenkin saanut Meskin Jounilta kutsun staijaamaan tämän (jo nyt) legendaariseen mökkirantaan. Mökin pihallahan oli vastikään ollut Suomen ensimmäinen siperianlepinkäinen sekä myöskin mahdollinen aasiankeltavästäräkki – sekä parin vuoden aikana kaikenlaista muuta pikkukivaa.

Lautta lähti klo 7:30 ja luotoon päästyäni alkoi sataa vettä. Kohti Marjaniemeä ajaessani sumukin tuntui vain sakenevan. Hannusrantaan päästyäni oli keli jo niin surkea, etten edes ottanut putkea mukaani, kun käppäilin Meskien mökille, jossa Jouni olikin pihalla. Paikalla oli myös viikonloppua Jounin kanssa viettämässä ollut Tuohimaan Heikki ja edellisaamuna he olivat staijillaan nähneet mm. jääkuikan, pari merisirriä sekä pihassa käyneen hippiäisuunilinnun. Mutta nyt keli oli aivan toivoton. Niinpä istuskelimme lopulta Jounin ja Heikin kanssa lasiverannalla jutustellen. Rupattelimme varmaan tunnin verran ja oli todella mukava vaihtaa kuulumisia ja tarinoida linnuista vanhojen tuttujen kanssa. Mutta lopulta minun oli pakko päästä maastoon, kun kuitenkin olin tänne asti saapunut.

Jouni ja Heikki olivat edellispäivänä nähneet koillisrannoilla jonkin verran kahlaajia sekä mm. kesyhkön sepelhanhen ja koska merelle ei sumun takia ollut lainkaan näkyvyyttä, päätin lähteä kahlaajien toivossa kohti Keskiniemeä. Olinhan jo edellispäivänä uhonnut löytäväni saaresta jotain kovaa – vähintään palsasirrin…

Pian parkkeerasin Keskiniemen pookille ja lähdin tihkusateessa kävelemään kohti rantaa, jonne päästyäni alkoikin sitten sataa ihan kunnolla. Mutta yllättäen rannasta löytyi parikymmentä metriä edelläni kävelemässä kolme lintuharrastajaa. Huikkasin heille ja ”jurtsi” eli Markkolan Juhahan se tietysti oli seuranaan Minna Mikkola sekä Veli-Pekka Honkanen. Sovimme käppäilevämme rantaa pitkin yhdessä ja siinä jutustelun lomassa alkoi lintujakin löytyä: alkuun muutamia tyllejä, suosirrejä sekä kapustarintoja ja jonkin matkaa käveltyämme lisää suosirrejä sekä myös muutama pulmussirri. Sade yltyi jo aika kovaksi ja kertaalleen jo muut meinasivat kääntyä takaisin päin, mutta koska kaukana edessä oli näkynyt vielä joitakin tunnistamattomia kahlaajia, päätin itse jatkaa ja niinpä muutkin vielä seurasivat.

Lopulta olimme paikassa, jossa kaikki kahlaajat olivat hallittavissa eikä edempänä näkynyt enää mitään. Suosirrejä, samaiset tyllit ja pulmussirrit, taivaanvuohia ja hetkinen – nyt kasvien takana vilahti joku paremman näköinen… Vain pää näkyi kasvien takaa, mutta nyt näytti hyvältä – palsasirri! Sumun ja sateen takia näkyvyys oli surkea, kun optiikkakin oli kastunut. Niinpä muut eivät oikein vielä löytäneetkään kyseessä olevaa lintua ja päätimme kävellä lähemmäksi. Lopulta olimme jo aika lähellä lintua ja sehän myös tuli paremmin esiin ja koko porukka pääsi linnun näkemään.

Pääsimme jurtsin kanssa kuvaamaankin lintua ihan kohtuullisesti, mutta sen verran oli linssikin kastunut, ettei kuvista mitään priimaa tullut, mutta eipähän tarvitse ainakaan kirjallisesti harvinaisuuskomitealle ylimääräistä runoilla. Todella tyytyväisinä jätimme sirrin ruokailemaan löytöpaikalle ja lähdimme palailemaan kohti pookia.

Itse kävin vielä tutustumassa uuteen paikkaan Hietaniemeen, mutta näin vain seitsemän kapustarintaa. Potinlahdella ei sumun takia ollut tarvetta nousta autosta ja lopulta kiiruhdinkin lauttaan, sillä nyt oli saaressa Siikamarkkinat ja oli odotettavissa, että myöhemmillä lautoilla saattaisi olla jo jonoa enemmänkin.

Oulunsalossa kävin vielä pikaisesti kurkkaamassa paikkaa, jossa oli parina päivänä näkynyt harjalintu mutta keli oli taas niin surkea, että päätin lähteä ajelemaan kotia kohti. Kotimatka oli pitkä, mutta ehdin sopivasti kotiin katsomaan Nations Leaguen loppuottelua. Viikonloppu oli ollut aivan uskomaton – harvemmin sitä saa kahta elistä ja spondea!

Seuraavalla viikolla näkyi 11.10. Siikalahdella 5 muuttavaa lapasotkaa, 41 pilkkasiipeä, sinisuo- ja tuulihaukka ja keskiviikkona ja torstaina tein puolikkaat Saaren vesilintulaskennasta, jonka parhaita havaintoja olivat yhä vain Akonpohjassa olleet harmaasorsa ja punasotka. Hanhia oli vain parissa paikassa ja yhteensä vain puolitoistatuhatta. Muuten havainnot jäivät piekanoihin, tuulihaukkoihin ja sinisuohaukkoihin ym.

J.A