Hanhiretki Pohjois-Pohjanmaalle
Koska sääennuste lupaili aivan karseaa keliä, niin ei kait parempaa ideaa voinut ollakaan kuin lähteä ajamaan koko Suomen poikki! 12.4. lauantaiaamuna klo 4:30 tapasimme pihassamme Soikkelin Elissan ja Kososen Veikan kanssa ja lähdimme ajamaan kohti Pohjois-Pohjanmaata. Lähtiessä mittari näytti 14 pakkasastetta ja matkalla vastaan tuli todella sankka lumisaderintama ja lumisade lopulta jatkui ja jatkui Siikalatvaan saakka, jossa teimme koko matkan ensimmäisen järkevämmän lintuhavainnon, kun Rantsilassa näkyi auringonkukkapellolla pulmusparvi.
Lopulta yhdentoista aikaan kurvasimme Tyrnävälle, ajoimme kylän läpi ja kohta saavuimme hanhipelloille, joilla aloimme heti pysähdellä tarkistelemaan hanhia. Tavoitteenamme oli löytää kuuluisa ”Klenkka”, joka oli jo taas saapunut Tyrnävän pelloille. Kyseessähän oli yhä vain Suomen toinen pinnaklpoinen hutchinsii-alalajin pikkukanadanhanhi, jota oli vuodesta 2019 nähty joka kevät tai syksy tai molempima Länsirannikolla – lähinnä Porissa ja Tyrnävällä. Sen ensimmäisenhän pinnakelpoisen kanukin han olimme löytäneet aikanaan itse Hannan kanssa Parikkalasta Vappuna 2013. Elliltä ja Veikalta laji puuttui eliksistä ja pitihän minunkin jo pikkuhiljaa yrittää nähdä laji uudestaan.
Taiga- ja tundrametsähanhien ohella parvissa oli joitakin tundrahanhia ja aivan tolkuttomasti lyhytnokkahanhia sekä löysimme myös pari valkoposkihanhea. Jatkoimme päätien vartta tien varressa fasaanin nähden taas seuraavan parven kohdalle, jossa parkkeerasimme ja aloimme seuloa hanhi. Kovassa tuulessa sai varoa, ettei putki menisi nurin.
Olimme taas jatkamassa kohti seuraavia peltoja, kun Veikka huomasi, että Lintutiedotukseen oli tullut päivitys pikkukanukista. Ja sehän oli aivan viereisillä pelloilla Jokisillassa. Pyysin Veikkaa soittamaan havainnoitsijoille, että pitäisivät lintua hallinnassa, sillä olisimme parissa minuutissa paikalla.
Kohta olimmekin pelipaikalla ja Otso Valkeeniemi ja Heikki Jakkula pitivät tiukasti silmällä lintua, joka olikin aivan ison parven etualalla piilotellen hieman ojassa ja lyhytnokkahanhien takana. Pienen hakemisen jälkeen löysimme kaikki linnun putkeen ja kylläpä linnun liikkuminen olikin lempinimensä veroista. Pääasiassa lintu makasi paikoillaan, mutta liikkuessaan sen vasen jalka klenkkasi todella pahasti. Saimmekin kuulla, että linnun liikkuminen oli tänä vuonna vielä selvästi huonompaa kuin mitä se oli ollut aiempina vuosina.
Puolisen tuntia pikkukanukki pysyi näkyvissä ollen kuitenkin lähes koko ajan makuulla muiden hanhien tai vähintään heinien takana, joten kuvat linnusta jäivät vaatimattomiksi. Lopulta se lennähti kauemmaksi pellolle katveeseen. Olimme lintua katsellessa ja paikallisten kanssa rupatellessa nähneet myös muuttohaukan, taas pari pulmusparvea sekä tietysti lisää hanhia.
Sitten Veikka huomasi, että Lumijoella muutaman päivän viihtynyt lumihanhi oli päivitetty Lumikarista ja päätimme lähteä tätä katsomaan. Lumihanhihan ei tätä nykyä ole pinnakelpoinen mutta tätä yksilöä oli epäilty atlantis-alalajin edustajaksi, joka on se alalaji, joka voisi joskus saadakin pinnastatuksen. Mistä näistä nykyään enää tietää? Varmasti osa lumihanhistakin, kuten pikkukanukeista ja eskimohanhistakin, tulee tänne Amerikoista.
Ajoimmekin vauhdikkaasti Lumijoelle, jossa Lumikarin pelloilta emme löytäneet etsimäämme, mutta jatkettuamme kohti seuraavia peltoja äkkäsi Veikka tien varresta pellolta pari peltopyytä. Ja seuraavilla pelloilla näkyi jo vauhdista hanhiparvessa ollut valkoinen lumihanhi. Tämäkin oli mukavan lähellä ja siitäkin piti tietysti ottaa jokunen kuva. Ja lintu todella oli todella kookas, sillä oli suuri nokka, jossa leveä irvistys ja pääkin vaikutti hieman kulmikkaalta, mitkä voisi hyvinkin viitata atlantis-alalajiin.
Seuraavaksi jatkoimme Liminkaan syömään aivan järkyttävän kokoiset kebab-annokset ja sitten jatkoimme Virkkulan suuntaan, sillä kerrankin oli mahdollisuus käydä Ala-Kojolan Mikolla ja Koskelan Annilla kylässä. Oli tosi mukava käydä moikkaamassa Mikkoa, Annia ja koiria, mutta lopulta meidän oli alettava tekemään lähtöä, sillä koska kaikki oli mennyt niin putkeen olimme päättäneet ajella takaisin kaakkoon vielä samana päivänä, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli ollut, että tarpeen vaatiessa olisimme yöpyneet jossain ja jatkaneet retkeä vielä sunnuntainakin.
Stoppasimme vielä lyhyesti Rantakylän pelloilla, jossa näkyi pulmusia sekä ampuhaukka ja sitten päätimme vielä jatkaa Kempeleen Koskelaan, josta löytyikin saman tien pari turkinkyyhkyä. Sitten aloitimme pitkän kotimatkan. Onneksi ajokeli oli nyt mitä mainioin ja lopulta olimme Parikkalassa klo 23:30, josta Veikka vielä jatkoi Lappeenrantaan, josta oli lähtenyt työvuoron päätyttyä klo 3:00 aamulla. Eli päivä oli ollut aika pitkä!
J.A.