Siperiankurmitsa
Kaivattu elis
Rankasta lomasta toipumiseen meni aikansa, joten kovinkaan kummoisiin retkiin en innostunut. 18.6. Savonlinnan reissulla kävimme katsomassa tikankontteja Kerimäellä. Illalla Siikalahdella pikaisella tornikäynnillä kuului kuhankeittäjiä sekä kultarinta.
19.6. teimme ihan kunnon aamuretken Kirjavalan kautta Tyrjälle ym. Havainnot jäivät todella vaatimattomiksi, toki viitakerttusia kuului 13 laulavaa ja pari kultarintaa mutta mm. vain 3 ruisrääkkää. Illalla Siikalahdella näkyi vaihtopukuinen harmaasorsakoiras ja ensimmäisiä etelään matkaavia liroja, valkovikloja ja suokukkoja näkyi.
20.6. sateen piiskattua koko päivän ankarasti, yhtäkkiä klo 23:30 paukahti hälytys – Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuolta oli löytynyt koiras siperiankurmitsa, jonka seurassa oli myös toinen vielä määrittämätön naaraskurmitsa! Lähdin heti ajamaan kohti ”konnaria” ja puolimatkasta aloin soitella paikalle jo oletettavasti ehtineiltä ohjeita, kuinka lintu oli nähtävissä. Yllättäen Joutsenossa ei satanutkaan lainkaan ja lintu oli hyvin näkyvissä, muttei suinkaan lintutornilta, kuten alkuperäisessä viestissä oli annettu ymmärtää vaan Myllärisen peltotieltä. Perille päästyäni, löysin Myllärisestä vain autoja, mutta onneksi kohta pientä peltotietä saapui kurmitsamääritykseen ojanylityksinkin osallistunut läpimärkä Kuitusen Karri, joka kertoi, että minun tuli kävellä n.500m pellon vartta paikkaan, jossa lintu oli. Enpä tajunnut tuossakaan vaiheessa hakea autosta saappaita vaan jatkoin pellon vierustan tietä, joka pian loppuikin ja loput 300 metriä käveltiin pellon viertä ja kohta kengät olivat läpimärät. Lopulta näin bongarijoukon vasemmalla noin 100 metrin päässä ja kävelin heidän luokseen. Onnekseni kurmitsat yhä olivat hallinnassa ja lintujen löytäjän Ville Supposen kaukoputkesta pääsin heti kuittaamaan kauan odotuttaneen pinnan pois! Vuonna 1996:han siperiankurmitsoja oli siellä täällä vaikka kuinka, mutta itse olin tuolloin armeijan harmaissa ja laji jäi tuolloin näkemättä. Nyt linnut piipersivät mullospellolla n.250 metrin päässä, mutta yön pimein hetki oli saapumassa ja lisäksi peltoja alkoi peittää sakeneva sumu. Kymmenkunta minuuttia ehdin seurata lintuja, kunnes niistä ei enää erottunut juuri mitään ja pian ne katosivat sumuun. Vaikka havaintotilanteessa oli jo pimeä, olin lähes varma, että myös naaraslintu oli siperiankurmitsa. Päätin kuitenkin, että haluaisin nähdä linnut paremmin, joten jäin viettämään yötä autolle, jotta aamulla näkisin linnut paremmin.
Tietysti paikalle saapui porukkaa vain hiukan myöhemmin, kun linnut eivät enää olleet hallinnassa, mutta sumu peitti jo pellot täysin ja lintujen löytymisestä ei enää ollut toivoakaan. Niinpä oli aika alkaa laittaa ajo-ohjeita kauempaa saapuville bongareille, kun taaskaan eivät paikalliset ja ennen minun saapumista linnun hoitaneet bongariliittolaiset olleet tätä asiaa osanneet hoitaa. Oma autoni oli kuitenkin muutaman myöhässä saapuneen ja yhä mullospellon reunassa olleen bongarin plokkaama, joten suunnittelimme Supposen Villen kanssa viestin ja hän lähti vielä mittaamaan viimeisen etäisyyden Myllärisentien alkupäästä ja pian viesti jo saapuikin Lintutiedotukseen.
Pikkuporukalla odottelimme peltojen keskellä aamun valostumista ja sumun hälvenemistä reilut pari tuntia kunnes paikalle alkoi saapua myös kauempaa saapuneita bongareita. Lopulta pellonristeys oli jo aivan täynnä autoja, kun noin 10 autoa oli parkissa vieri viereen sullottuina. Vihdoin aamu alkoi valjeta ja kävelimme porukalla takaisin mulloksen reunaan. Toista tuntia katselimme yhä sumuisille pelloille, kunnes lopulta näkyvyys parani ja eipä aikaakaan kun kurmitsat löytyivät pellon takareunasta reilun 500 metrin päästä meistä.
Seurasimme lintuja puolisen tuntia niiden kipitellessä pellolla ruokaillen pienen etäisyyden päässä toisistaan. Koiraan määritys ei tuottanut vaikeuksia mutta naaraasta ei vieläkään oltu aivan varmoja, vaikka se näytti muodoltaan aivan samanlaiselta. Lopulta päätimme yrittää päästä näkemään ja skouppaamaan naarasta hieman lähempää. Kävelimme vain noin 100m lähemmäs, jolloin linnut olivat yhä n.400m päässä ja jäimme tarkistamaan, missä kohdassa linnut olisivat. Päätin kuitenkin ottaa jo heti hieman videota, kun valoa oli nyt hieman enemmän, emmekä kuitenkaan pääsisi mitenkään enää kuin noin 50-100m lähemmäs lintuja. Ensin linnut yhä ruokailivat pieniä juoksupyrähdyksiä ottaen, mutta kohta ne pysähtyivät paikoilleen, sukivat hetken ja yhtäkkiä ne pyrähtivät äännellen lentoon ja lähtivät kovaa ja suoraviivaisesti kohti kaakkoa. Nyt viimeistään varmistui, että kyseessä todella oli pari!
Palattuamme bongarijoukon luokse, kuulimme että lintujen lopullisen lähdön oli mahdollisesti aiheuttanut pellon reunassa käynyt, jo pari päivää alueella pyörinyt niittysuohaukkakoiras, jota me emme tietenkään kuvauspuuhissa olleet huomanneet.
Bongarijoukko alkoi lähteä, mutta itse halusin tietysti vielä nähdä niittysuohaukankin. Kävelin kuitenkin takaisin autoille, jossa olikin melkoinen liikenneruuhka. Olipa paikalla tietysti taas pari autollista myöhässä saapuneitakin. Lopulta liikennesuma saatiin purettua ja saatoin jäädä ihailemaan lähes viereemme pyörimään saapunutta niittysuohaukkaa.
Kellon lähestyessä kuutta lähdin itsekin ajamaan kotia pysähtyen pariin otteeseen Rautjärven Simpeleen Kokkolanjoella, jolta ei kuitenkaan löytynyt mitään ihmeellistä.
J.A.