Englanti, Shetlanti ja Foula 18.9.-16.10. 2010

Viiden viikon lintureissu alkaa

Saavuttuamme Miika ”Potu” Suojarinteen kanssa Helsingin seudulle edellispäivänä ja retkeiltyämme mm. Espoon Laajalahdella, Finnolla ja Kirkkonummen Saltfjärdenillä ja yövyttyämme Helsingissä potun kummitytön kämpällä, veimme vielä lähtöaamuna autoni huoltoon ym. ja saimme lopulta isältäni kyydin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa olimme klo 16:15. Pian saimme laukkumme menemään pienestä ylipainosta huolimatta ja pääsimme vielä tekemään viime hetken ostoksia – muistikorttia ym.

EasyJetin koneemme lähti aivan ajallaan klo 18:15 ja kolme tuntia myöhemmin laskeuduimme Lontoon Gatwickiin paikallista aikaa klo 19:15. Puolta tuntia myöhemmin olimme matkatavaroinemme aulassa odottelemassa hyvää ystävääni Paul Frenchiä, joka saapuikin pian ja sullouduttuamme matkatavaroinemme hänen autoonsa ja olimme kohta ajamassa pois Gatwickista. Käytyämme haukkaamassa hampurilaisannokset ”mäkkärillä” ja tutkittuamme hieman kartan avulla erilaisia vaihtoehtoja seuraavien päivien retkikohteiksi ja päätettyämme toteuttaa niistä järkevimmän, olimme valmiit uusiin seikkailuihin!

Niinpä otimme suunnaksi kaakon ja noin tunnin ajon jälkeen olimme Kentin Dungenessissa, jossa parkkeerasimme auton lähellä ydinvoimalaa sijainneelle parkkipaikalle, jossa minä ja potu majoituimme autoon ja Paul makuualustoineen pihalle.

Eliksiä heti alkuun

19.9. Heräsimme kuuden nurkilla ja kohta jo kävelimme rantaan aamustaijille. Merellä näkyi heti mukavasti lintuja: riuttatiiroja, jokunen suula, merikihuja, mustatiiroja sekä joitakin pikkulokkeja ym. Ylitsemme lensi useampaankin kertaan virtavästäräkki äännellen ja seuraavan parin tunnin aikana näimme vielä mm. 3 lapintiiraa, pikkukajavan, mustanmerenlokin, isokihun sekä 2 mustalintua. Sitten jatkoimme läheisille lutakoille, joilta löytyi mm. 2 kuparisorsaa (aivan kaikkia ei siis vielä ole ammuttu), lokkiparvesta vanha etelänharmaalokki ja puskissa lauloi silkkikerttusia. Myöhäinen tervapääskykin lensi ylitsemme. Puskista löytyi kaivamalla myös mm. ruoko- ja rytikerttuset, pyrstötiaisia jne.

Seuraavaksi jatkoimme Grove Ferryn ruovikoiden ympäröimälle ja pahasti umpeenkasvaneelle lutakolle, jolla oli joitakin päiviä viihtynyt amerikanvesipääsky. Paikalla olleiden bongareiden mukaan lintua ei ollut nähty muutamaan tuntiin sen jälkeen, kun se oli lentänyt kauas ruovikon keskellä olevaa ojan vartta seuraten. Niinpä pienen tuijottelun jälkeen jatkoimme kävellen toiselle lutakolle, jolla lintua oli kuuleman mukaan myös havaittu, mutta sieltäkään ei löytynyt juuri mitään. Kohta näimme kuitenkin kuinka alkuperäisellä lutakolla kaikki linnut nousivat lentoon ja vilaukselta parven mukana näkyi omituinen vaalea kahlaaja, joka kaiken järjen mukaan ei voinut olla mikään muu kuin kohdelajimme! Niinpä singahdimme takaisin ja siellähän se nyt kahlaili vaappuvasti ruokaillen muiden kahlaajien seurassa – amerikanvesipääsky – reissun ensimmäinen eliksemme! Kohta lintu otti taas siivet alleen ja lensi keskelle ruovikkoa, joten me jatkoimme matkaa.

Nyt ajoimme Oare Marshille, jossa parkkeerasimme automme erään pikkutien varteen ja lähdimme kävelemään rantaa pitkin toiveissamme löytää ensin oikealle paikalle. Pitkän kävelyn jälkeen näimme edessämme hyviä kahlaajalutakoita, mutta kahlaajia tuntui olevan runsaasti myös seuraamamme joen varressa sekä meren rannalla, joten päätimme tietysti tarkistaa kaikki nekin. Löysimme 8 kuovisirriä, pikkusirrin, isosirrejä, punakuirin sekä ristisorsia ym. mutta etsimäämme emme löytäneet, joten jatkoimme kohta kohti lutakoita. Keli oli todella tuulinen, joten kauempana olleita kahlaajia ei oikein millään meinannut saada määritettyä. Päästyämme lutakon rantaan näin hetken aikaa läheisen saaren rannalla lupaavan näköisen sirrin, mutta liian pian se käveli saaren toiselle puolelle katveeseen. Noin 15 minuuttia myöhemmin Paul löysi etsimämme, ja tietysti juuri samasta paikasta, valkoperäsirri – elis numero kaksi päivälle! Kuvailimme ja tutkiskelimme tätä päivän toista jenkkikahlaajaa pitkään ja hartaasti, mutta tuulen takia kuvat jäivät vaatimattomiksi, vaikka etäisyyttä ei paljon ollutkaan. Lintu esitti pari lentonäytöstäkin, jolloin näimme valkoisen yläperänkin hienosti, muutenhan lintu ei mielestäni ollut mikään helpoimmasta päästä määritettävä! Linnun kadottua taas noin viidettä kertaa saaren taakse, josta se toki olisi kohta taas tullut takaisin, päätimme lähteä jatkamaan matkaa.

Ajoimme nyt hieman pitemmän matkan Souhtend-on-Sealle, jossa tavoitteenamme oli löytää taas kerran paikalle talvehtimaan saapunut rengasnokkalokki, mutta teimme pahan virheen, sillä paikalle päästyämme saimme todeta laskuveden olevan matalimmillaan ja valtaosan lokeista olevan kilometrien päässä merellä. Selaamalla löysimme runsaasti silkkihaikaroita ja jokusen mustanmerenlokin, mutta lopulta Paul soitti paikalliselle kaverilleen, joka kertoi, ettei ”delaa” ollut koskaan havaittu laskuvedellä vaan ainoastaan nousuveden ollessa korkeimmillaan. Niinpä hylkäsimme tämän projektin ja lähdimme lopulta ajamaan kohti pohjoista ja Nottinghamia, jossa Paul nykyisin asui.

Pienten ruuhkien hidastamina matka kesti useamman tunnin ja perillä Paulin kämpillä olimme vasta iltakymmenen aikaan. Olimme tietysti kaikki rättiväsyneitä, joten painuimme pian pehkuihin.

Robin Hoodin kotimetsässä

20.9. Heräilimme seiskan pintaan ja rauhallisen aamun jälkeen päätimme retkeillä lähistöllä, sillä kovat tuulet eivät suosineet mitään kauemmaskaan suuntautuvaa retkeilyä. Niinpä suuntasimme metsistä kuuluisimpaan eli Sherwoodin metsään! Pienen kävelyn jälkeen saavuimme valtaisalle puulle, jota mainostettiin Robin Hoodin kotipuuna. Lähistöllä oli toki lintujakin: vihertikka kuikutti, tiaisten joukosta löytyi viitatiaisia, pähkinänakkeleita oli runsaasti ja puukiipijöitä vilisi siellä täällä.

Päivemmällä kiertelimme suuressa Wooletonin puistossa tavoitteena päästä näkemään ja kuvaamaan vihertikkaa, mutta havainnot jäivät yhteen lentävään lintuun. Iltapäivän vietimme David Attenborough Gravel Pitin lintualueella, jossa tarhalintujen punanokkatavin ja afrikanhanhien ohella näkyi oikeitakin lintuja, mm. uuttukyyhkyjä, rantasipi sekä punatulkkuja. Ilta menikin sitten ruokaillen, pakkaillen ja jatkoa suunnitellen.

Kohti pohjoista

21.9. Herätys oli klo 6:00 ja seiskalta olimme jo liikenteessä kaikki tavarat autoon pakattuina ja suuntana pohjoinen. Parin tunnin ajon jälkeen olimme Clevelandin Middlesboroughissa, jossa joki ylitettiin omituista riippusiltaa käyttäen ja pian parkkeerasimme Greatham Greekin varteen, jossa muutamat bongarit neuvoivat meidät kävelemään pienen matkan, jossa olikin isompi joukko bongareita pinna hallussa. Ja siellähän se oli eli Paulille, muttei meille muille, suippopyrstösirri! Ihastelimme ja kuvailimme tätä pahassa väreilyssä mustalla liejulla hiippaillutta huippuharvinaisuutta aikamme ennen kuin jatkoimme läheiselle Saltholmen alueelle, johon oli uponnut rahaa enemmän kuin Suomen lintupaikkoihin yhteensä. Siellä oli opastuskeskuksella ravintolat ja kaupat ym. sekä lasten leikkipaikat ja koiraparkit ym. koko perheen voimin paikalle saapuville. Lintuja sen sijaan ei kovin paljon ollut, mutta pari kuovisirriä, pikkusirri ja 4 jouhisorsaa ym. sentään.

Sitten lähdimmekin pitkälle siirtymätaipaleelle kohti pohjoista ja iltapäivällä ylitimme Skotlannin rajan ja pian näimme ensimmäiset muuttavat lyhytnokkahanhet. Edinboroughissa käännyimme rantatielle ja ajoimme länteen Largo Bayn Rudden’s Pointille. Heti parkkeerattuamme kuulimme kanalintujen ääntä ja komppasimme lähimäeltä parven peltopyitä esiin. Tavoitteenamme olivat kuitenkin merisorsat ja pian löysimme mereltä mustalintujen ohella pilkkasiipiä ja kovan, ehkä toki hieman odotetunkin sponden eli koiras pilkkaniskan! Sponde Paulille ja elis Potulle! Toki paikka oli yksi parhaista kyseisen lajin löytämiselle, mutta havaintoja ei ollut useampaan vuoteen! Lahdella ja merellä näkyi myös haahkoja, tukka- ja isokoskeloita, etelänkiisloja, pari ruokkia ja isokihua sekä nopeasti näkynyt pikkuliitäjä, jota sitä elikseksi tarvinnut potu ei kuitenkaan ehtinyt valitettavasti nähdä ennen kuin se lensi erään niemen taakse.

Lopulta jatkoimme kohti luodetta ja ajoimme pitkän matkan yöpymään Skotlannin ylängöille ja mäntymetsäiseen Aberthenyn Cairngornin vuorten Forest Lodgeen, jossa Paul onnistui ihmeellisesti löytää etsimänsä paikan pimeässä pikkuteitä ristiin rastiin kääntyillen. Lopulta pääsimme majoittumaan opastuskeskuksen parkkipaikalle, jossa Paul siirtyi taas ulos ja me jäimme Potun kanssa autoon makuupusseihimme yrittämään nukkumista.

Skotlannissa

22.9. Heräsimme aamuyöllä siihen, että auton kattoon ropisi vettä, mutta kun sade ei tuntunut kuitenkaan ulkona nukkunutta Frenchyä vaivaavan, niin jatkoimme unia kuuteen saakka. Jo aamuhämärissä lähdimme kävelemään metsäpolkuja ja havaitsimme pian ensimmäiset punarinnat ja pian hippiäiset ja töyhtötiaisetkin.

Käppäilimme metsässä toista tuntia mutta seuraava parempi havainto jäi kanalinnun lentoonlähtörysähdykseksi, arvatenkin teeri oli kyseessä, vaikka alueella on kyllä metsojakin. Viimein taivaalta kuului käpylinnun ääntä ja heti tuntui, että tämä on kyllä oikeasti erilainen ääni kuin mihin on tullut totuttua, ääni oli selvästi viherpeippomaisempi verrattuna isokäpylintuun ja kohta yllemme saapui pari käpylintua lentämään ja sain kuin sainkin lentoääntä heti äänitettyä. Linnut kuitenkin katosivat nopeasti ja vaikka kävelimme vielä tunnin verran takaisin autolle päin, ei niitä meinannut löytyä lisää. Lopulta oltuamme jo lähes autolla, alkoi taas kuulua samaa ääntä ja pari skotlanninkäpylintua laskeutui puiden latvuksiin ja pääsimme ottamaan niistä myös kuvia sekä videota. Kohta lintuja tuli lisää ja saimme myös muita kuin kutsuääniä äänitettyä. – Skotlanninkäpylintu -äänitys – Jo reissun kolmas elis minulle!

Piakkoin jatkoimme läheiselle laskettelukeskukselle havaiten matkalla ensimmäiset nummiriekot. Tarkoituksenamme oli yrittää kiirunaa brittilistallemme, mutta keli muuttui sateiseksi, joten homma meni aamukahvin nauttimiseksi, kaupan kiertelyksi sekä maisemien ihmettelyksi. Lähdettyämme taas laskeutumaan autolla ylängöltä törmäsimme tien varressa olleeseen teeriperheeseen, jossa oli ainakin viisi lintua. Alempaa jokivarresta löysimme muutaman koskikaran ja virtavästäräkkejä ennen kuin päätimme jatkaa toiselle ylänköalueelle. Havaitsimme matkalla lisää nummiriekkoja, mutta päästyämme taas hyvälle kiirunapaikalle, muuttui sää hetkessä niin sumuiseksi, ettei autosta ollut mitään järkeä nousta lainkaan. Näkyvyyttä oli noin viisi metriä!

Lopulta lähdimme kohti Aberdeenia, jossa kävimme pikaisesti Black Dogin meripaikalla. Aallokossa näkyi taas mustalintuja ja pilkkasiipiä sekä haahkoja ja kaakkureita ym. mutta kohta meidän jo piti kiiruhtaa lauttarantaan, jossa Paul tiputti meidät ja matkatavarat kyydistä ja lähti itse etsimään hyvää parkkipaikkaa, johon voisi autonsa jättää reiluksi kahdeksi viikoksi turvallisesti.

Lopulta paria tuntia myöhemmin lauttamme lähti liikkeelle kohti Shetlannin Lerwickiä. Edessä oli 14 tunnin lauttamatka. Lautalta löytyi viimein ystävämme Garry Taylor, joka oli tuttuun tapaan tulossa kanssamme Shetlantiin ja Foulalle. Kävimme pikaisesti kannella katsomassa näkyisikö merellä lintuja edellisvuoden tapaan, mutta nyt lautta lähti hieman myöhemmin, joten pimeä tuli liian pian ja havainnot jäivät vähäisiksi. Niinpä kävimme syömässä ennen kuin etsimme hyvät nukkumapaikat ravintoloiden sohvilta.

Shetlannissa

23.9. Heräsimme aikaisin ja klo 6:30 olimme jo aamiaisella, joka oli tutun ruhtinaallinen English breakfast. Käytyämme pikaisesti kannella, jossa Potu sai kaipaamansa eliksen myrskylinnusta – oli jo aikakin – olimme pian perillä Lerwickissä. Kohta allamme oli Paulin vuokraama Vauxhall Vectra ja pakattuamme sen täyteen jatkoimme läheiseen Tescoon ostamaan seuraavaksi kahdeksi viikoksi evästä! Onneksi olimme suunnitelleet ostoksemme huolella, joten homma oli yllättävänkin nopeasti hoidettu. Sitten olikin huonojen uutisten vuoro, sillä saimme kuulla, ettei kovan tuulen takia Foulan vene kulkisi lainkaan ainakaan parina päivänä, joten suuntasimme Tingwallin lentokentälle kysymään, olisiko mahdollista saada ruokavuoremme saareen lentokoneella? Seuraava mahdollisuus tähän oli kuitenkin vasta kolmen päivän päästä, joten lopulta päätimme viedä ruokavuoremme satamaan odottamaan seuraavaa mahdollista lauttaa. Kaikki lihat ja muut pakastetuotteet pakkasimme tietysti nyt mukanamme kulkevien matkatavaroidemme sekaan ja otimme potun kanssa myös nuudelit ja jotain muuta kevyttä mukaan, jotta selviäisimme pari päivää jotenkin.

Vihdoin pääsimme retkelle. Kolusimme Paulin opastuksella muutamia Shetlannin pääsaaren länsiosissa sijaitsevia hyviä puutarhoja mm. Trestassa, Voessa sekä Kergordissa, havaiten mm. sirittäjän, pajulinnun, 2 kirjosieppoa sekä parhaimpana pikkusiepon. Illalla suuntasimme etelään ja Sumburghiin Paulin kaverin Robin luokse majoittumaan ja ilta sujui rattoisasti Sumburgh Hotellilla syöpötellen. Nukkumaan pääsimme kuitenkin jo ennen kymmentä.

Foulalle

24.9. Heräsimme klo 6:20 ja seitsemältä pakattuamme taas kaikki tavarat autoon suuntasimme Lerwickiin pikaretkelle ennen lentoamme. Lerwickin Helendalen puutarhoilta löytyi parhaana lajina käpytikka, mutta jo kasilta palautimme auton ja jatkoimme taksilla Tingwalliin. Kentällä tapasimme taas Garryn ja tämän edellisiltana lentokentältä hakeman vanhan tutun Gavin Thomasin. Ihme kyllä kaikki tavaramme kelpuutettiin koneeseen, vaikka varsinkin briteillä oli ylipainoa rutkasti – heillä oli ruokatarpeita jo nyt mukana enemmän, kuin mitä me olimme jättäneet satamaan. Potkurikoneemme Foulalle lähti noin 10:45 ja pian horisontissa näkyi tuttu jyrkkäkallioinen pikkusaari Foula!

Laskeutuminen Foulan naurettavan lyhyelle kentälle oli taas kerran yhtä jännä, mutta pian jo sulloimme tavaroitamme emäntämme Isobelin sekä erään toisen kyläläisen autoihin ja kohta olimme retkivarustuksessa valmiita saarikierrokselle! Suuntasimme saman tien etelään ja hetken isokihuja ja muita tavallisia lintuja ihmeteltyämme, löytyi saaripinnaksi sepelkyyhky. Etelään Hametouniin päästyämme löytyi ensimmäinen punavarpunen ja Hametonin vetisimmästä osasta löytyi saaressa jo jonkin aikaa oleillut palsasirri suosirrin seurasta. Hametonin ojan varresta nousi myös jänkäkurppa jaloistamme lentoon, joten linnusto vaikutti heti alkuun todella mielenkiintoiselta!
Loppusaaren kierros oli kuitenkin hieman vaisumpi, mutta jopa 105 lapinsirkkua, 25 pulmusta, pari laulurastasta, punakylkirastas, riskilöitä, haahkoja, karikukkoja, luotokirvisiä ym. saaren vakiolajistoa näkyi runsaasti. Kävelimme Potun ja Frenchyn kanssa saaren keskiosissa sijainneesta Hamista perinteisesti rantaa pitkin saaren pohjoisosissa Ristiessä sijainneelle kämpällemme ja vaikka odottamiamme mukavampia kahlaajia ei löytynyt, löytyi mereltä todella kovaksi Foulapinnaksi kaksi pilkkasiipeä.

Kämpälle päästyämme tapasimme iltakoneella ihme kyllä kovasta tuulesta huolimatta paikalle päässeen Mickyn Maherin, joka oli saapunut seuraksemme seuraavaksi noin viikoksi. Majoittauduimme ja ilta meni leppoisasti jutustellen ja vähäisistä tarpeistamme ruokaa kokkaillen. Meillä oli tarjolla nuudeleita kauheiden kasvislihapullien kera. Ikävä ei ollut pelkästään kunnon ruokatarpeita vaan myös koko porukan kaikki oluet olivat Shetlannin pääsaaren satamassa odottamassa tyyniä kelejä. Nukkumaan painuimme tuttuun tapaan ennen kymmentä.

Ralli

25.9. Heräsimme taas aikaisin ja nuudeliaamiaisen jälkeen pääsimme maastoon klo 7:30 ja nyt oli tosi kyseessä sillä vanha porukkamme Pirkka, Harry Nyström, Mikko Ala-Kojola, Antti Vierimaa ja Jari Kiljunen vahvistettuna Raine Kekäläisellä oli jo aloittanut Hailuodossa rallinsa! Meillä oli tietysti hieman myöhäisempi aamu, joten ralliajaksi oli rajattu 10 tuntia kuten Hailuodossakin. Ensimmäinen kirjaamamme laji oli pihassa ylitsemme lentänyt vuorihemppo ja suuntasimme suoraan rantaan meristaijille. Staiji oli kuitenkin heti huomattavissa turhemmaksi touhuksi kuin edellisvuonna, sillä merellä ei selvästikään ollut minkäänlaista muuttoliikennettä, toki myrskylintuja, isokihuja ja suulia viuhtoi edestakaisin, mutta muuten näkyi vain yksittäinen pikkukajava. Niinpä jatkoimme kävellen ensimmäisen ja aina yhtä puuduttavan mäen yli Harrierin ojan varteen ja liljaikkoja komppaamaan, josta löytyi lähes ainoana lintuna pajulintu. Pikkuhiljaa käpöttelimme Hamiin, jossa ylitsemme lensi keltavästäräkki äännellen ja josta oli juuri toisen saaressa taas olleen porukan, edellisvuodelta tutun kolmikon Kevin Shepherd sekä Paul ja Neil Wright, toimesta löytynyt sinirinta. Heinikoista löytyi myös rytikerttunen mutta kohta jo jatkoimme kohti etelää. Emme ehtineet vielä edes aloittaa Hametounin komppausta vaan olimme aidanylityspaikalla syömässä eväitä ja jutustelemassa Kevinin kanssa, kun viereemme aidalle laskeutui pieni lintu. Kaikki me katsoimme lintua tovin, ennen kuin tajusimme, ettei kyseessä ollutkaan mikään niittykirvinen vaan sirkku ja tosi pieni sellainen – pikkusirkku! Ehdimme kaikki katsoa lintua hetken, kunnes se tiksautti kerran äänekkäästi ja lensi kuivaan heinikkoon piiloon, josta sitä ei enää löytynyt (moneen päivään). Olihan hieno laji ja kerrassaan hauska havaintotilanne! Hametonin komppaus tuotti taas punavarpusen ja palsasirrin, jota päästiin nyt kuvaamaan oikein mukavasti!

Ns. Francinen puutarhasta emme tavoittaneet muiden siellä näkemää kirjokerttua, mutta sepelkyyhky kävi paikalla kääntymässä, kunnes tuuli tempaisi sen mukaansa kohti saaren pohjoisosia. Rantakielekkeillä kävely tuotti taas pulmusia ja ohitsemme lensi kaksi harmaahaikaraa. Sitten tulikin radiopuhelimitse tieto, että lähes eteläisimmältä jyrkänteeltä oli löytynyt taigauunilintu. Päätimme kääntyä vielä kerran etelään ja kohta vastaan tulikin linnun löytänyt Neil, jolta saimme hyvät nuotit paikalle. ”Ino” löytyi helposti rotkon pohjalla vilkkaasti hyönteisiä pyydystelemästä ja mukava saaripinna oli taas tosiasia.

Kävelimme taas Hamille rantoja pitkin pointsaten perinteisiä rantalintuja ja Hamin puutarhasta löytyi pari tiltalttia ja rantakävely kämpille tuotti vielä mm. 3 harmaahaikaraa, 5 ylitsemme lentänyttä haapanaa, mutta muuten lajit olivat tiukassa. Lopulta päätimme oikaista kämpille Isobelin puutarhan läpi mikä kannatti, sillä puutarhasta löytyi leppälintu. Lopulta porukkamme havaitsi yhteensä 62 lajia, joka oli tietysti reilusti vähemmän kuin mitä kaverimme olivat havainneet paljon suuremmassa Hailuodossa, mutta ehkä meillä oli ainakin jokunen laji joukossa, joilla tehdä heidät kateellisiksi?

Kovaa komppausta

26.9. Nukuimme hieman pitempään (tai ainakin minä nukuin) ja kasin pintaan lähdimme maastoon ja kulkemaan kohti saaren keskiosia. Komppasimme Harrierin tuttuun tapaan mutta taas havainnot jäivät samaan pajulintuun sekä kolmeen ylitsemme lentäneeseen järripeippoon. Ensimmäisestä puutarhasta löytyi varpusten seurasta myös järri. Ennen Hamia ylitsemme lensi 4 merihanhea, joka oli kuuleman mukaan saaressa pesinyt perhe. Sitten tulikin tieto, että toinen porukka oli nähnyt nopeasti todennäköisen sarasirkkalinnun Hamissa, joten aika rivakkaan tahtiin singahdimme paikalle, tien vieressä pomppinut nuori sinirinta ei meitä juuri hidastanut. Hamissa lintu oli kuitenkin kateissa ja etsinnät levällään, joten odottelimme kaikki muutkin paikalle ja sitten moukaroimme Hamin sillan molempien puoleiset liljaikot oikein kunnolla, mutta ainoastaan rytikerttunen löytyi. Keli oli todella lämmin ja parhaimmillaan komppausta tehtiin jopa t-paidoissa! Puutarhasta löytyi nyt kirjokerttu, lehtokerttu ja hernekerttu sekä punarinta ja urpiainen ja lähiheinikosta lennähti taivaalle metsäkirvinen. Lopulta jatkoimme Potun kanssa etelään ja tietä pitkien kulkiessamme näimme eteemme tiellä laskeutuvan kyyhkyn. Olipas pienen näköinen – turturikyyhky! Taas siis kohtuu mukava Foulasponde! Lintu jatkoi kohta pohjoista kohti eikä sitä muut löytäneet ennen kuin vasta illalla täsmälleen samasta paikasta tieltä.

Etelässä oli hiljaista, 3 suosirriä ja sama taigauunilintu yhä samassa rotkossa. Palatessamme kohti Hamia näimme isommalla porukalla tien vieressä hempon. Hamissa näkyi 4 lajia kerttuja kun hernekerttukin oli löytänyt paikalle. Myös urpiainen, punavarpunen sekä järrejä oli puutarhassa, joten tämä Foulan paras paikka oli todellakin voimissaan.

Merenrantakävelyllä merellä näkyi nyt huomattavasti edellispäiviä enemmän myrskylintuja, vaikka keli olikin lähes tyyni. Odottamamme ruokakuljetus ei kuitenkaan kulkenut, sillä oli sunnuntai eli lepopäivä. Ihan kun he eivät olisi jo saaneet koko viikkoa levätä tuulten ansiosta! Ilta meni siis taas todella köyhin eväin ja kuivin suin…

Jenkkisponde

27.9. Potu lähti jo aikaisin aamusta kiipeämään lähimmälle jyrkänteelle kuvaamaan myrskylintuja ja maisemia. Itse suuntasin sinne vähän perässä, kun fulmarikuvia on jo ennestäänkin hieman liikaa, mutta maisemakuvia ei koskaan ole tarpeeksi. Hetken maisemia ihailtuani lähdin rinnettä pitkin etenemään kohti Harrieria Potun jatkaessa rinteiden lakia pitkin kohti etelää. Micky oli myös juuri saapunut Harrieriin, joten jokivarsi ja liljaikko kompattiin huolellisesti ilman mainittavampia havaintoja. Etelässä muu porukka havaitsi inon tai pari, samaisen pikkusirkun ja palsasirrin mutta itse en jaksanut kävellä etelään asti lainkaan ja havainnot jäivät perin vaatimattomiksi. Saaripinnaksi olin kyllä kuullut jo aamusta pari rautiaista.

Iltapäivä meni taas Hamin liljaikkoja kompatessa ja puutarhan tienoilla näkyi 2 hernekerttua, 6 tiltalttia sekä suuri 18 järrin parvi. Lopulta lähdimme potun kanssa taas perinteistä rantareittiä pitkin kämppää kohti. Hylkeille aikamme naureskeltuamme jatkoimme nurmikkoylänköä pitkin kohti pohjoista ja edettyämme noin kilometrin Hamista, huomasin edessämme piipertävän kahlaajan – tundravikla! Jenkkisponde! Hälytimme porukalle tiedon linnusta radiopuhelimitse samalla, kun ampuhaukka lennähti ylitsemme ja pian Garry ja Gav saapuivatkin paikalle. Tuttuun tapaan Garry halusi linnusta hyvät kuvat, joten onneksi me olimme jo jonkinlaiset saaneet, sillä kohta lintua lennätettiin. Me päätimme jatkaa rantaa pitkin yrittäen aina välillä hälyttää tietoa linnusta muillekin etenkin Frenchylle, joka ei ollut ainakaan vielä vastannut mitään. Lopulta löysimme tämän vasta kämpiltä, jonne tämä oli vasta palannut Harrierista ja tällöin oli jo liian myöhäistä, ilta oli jo hämärtymässä, joten Frenchyn Shetlantipinna sai jäädä seuraavalle päivälle.

Onneksi synkkyyteen ei kuitenkaan ollut syytä vaipua, sillä kohta alkoi autot tuoda yläportille laivalla vihdoin saapuneita eväitämme ja juomiamme! Meillä potun kanssa olikin jo eväät aivan finaalissa, olipa Potulla ollut päivän retkieväänä huikeat neljä palaa suklaata! Niinpä illalla ruoan lisäksi myös olut maistui. Toki meillä Potun kanssa ruoat pysyivät yhä aika askeettisina, mutta nyt ei enää tarvinnut säästellä vaan nyt syötiin niin paljon kuin napa veti! Lopulta maltoimme mennä pehkuihin vasta hieman ennen puoltayötä.

Maisemat tutuiksi

28.9. Heräsimme taas ennen seiskaa ja söimme todella tukevan pekonimunakasaamiaisen ja kasin pintaan lähdimme rantaa pitkin kohti Hamia. Havainnot todella tuulisessa kelissä, jossa takuulla ei enää eväslaivamme olisi saapunut, jäivät ilmeiseen tundraviklan ääneen ja suosirriin. Sitten tulikin Hamista häly, että siellä oli toisen porukan löytämänä hyvin todennäköinen viirusirkkalintu. Singahdimme viimeisen kilometrin aika haipakkaa ja paikalla näytti tilanne yhä olevan hallinnassa. Koska oli tiedossa, että muu porukkamme tuskin oli vielä edes poistunut Ristien kämpästä eikä hälymme millään yltäisi sinne saakka, päätimme kompata linnun esiin ja sieltähän se löytyi, toki lähes päälle piti astua ennen kuin lintu lennähti liljaikosta seuraavaan. Ja kylläpä lintu oli jo koon puolesta aivan selvästi viirusirkkeli, mutta pitihän havainto vielä saada RK-kelpoiseksi. Parin ajon jälkeen onnistuin itse nähdä linnun kohtuullisen hyvin rintapuolelta ja olin jo varma määrityksestä, mutta onneksi seuraavalla kerralla Potun onnistui saada linnusta myös kuva rintapuolelta eli laji oli naulattu! Kohta lintu lensi ohi liljaikkojen aina Hamin puutarhaan saakka, josta sitä ei enää löytäisi helposti! Päätimme kuitenkin yrittää siihen saakka, kun muu porukkammekin saapuisi Hamiin mutta linnusta ei näkynyt vilaustakaan. Puutarhasta löytyi kyllä taas tutut rytikerttunen, mustapääkerttu, hernekerttu ym. Lopulta Paulin kanssa päätimme kiertää koko puutarhan, josko lintu olisikin jotenkin saapunut muurien viereen liljoihin ja yllättäen se lähtikin jaloistamme, mutta siirtyi taas muurin läpi kivien raosta puutarhan sisäpuolelle eikä sitä enää tämän koommin kukaan nähnyt. Laji olisi ollut jopa elis Gavinille.

Jatkoimme Frenchyn kanssa etelään, mutta todella kovan etelätuulen takia päätimmekin kääntyä Da Daalia pitkin Sneck ida Smallien suuntaan eli länsirannalle, olihan sielläkin jo aika jonkun käydä. Kävely läpi Da Daalin on aina yhtä raskas ja pitkästyttävä eikä perilläkään linnuilla juuri hurrattu, sillä sielläkin tuuli oli yllättävän voimakas. Niinpä touhu meni kiipeilyksi, kun Potun kanssa päätimme laskeutua alas 30 metriä syvään Sneck ida Smallieen. Alhaalla rotkossa näkyi punarinta, rautiainen, kivitasku sekä lampaan raatoja. Aika hurja paikka kaikkinensa ja kokemuksena laskeutuminen moiseen rotkoon juuri ja juuri meikäläisen mentävästä kallionhalkeamasta oli huikea!

Palatessamme kohti Hamia löytyi rantalutakoilta valkoviklo ja Hamissa näkyi taas rytky, mutta kohta suuntasimme kohti kämppäämme. Matkalla törmäsimme Neiliin, joka oli kovan etelätuulen ajamana retkeillyt koko päivän pohjoisessa, jonne tuuli olikin painanut kaikki paremmat linnut, sillä tämä oli nähnyt mm. harmaasiepon, käpytikan, pajusirkun, hippiäisiä sekä parhaimpana isokirvisen ja kaikki nämä aivan kämppämme lähellä! Mekin vielä suuntasimme pohjoisimmille rotkoille, mutta havainnot jäivät vain peippoon ennen kuin alkoi tulla pimeä. Ilta meni taas perinteiseen tyyliin.

29.9. Kahdeksan aikaan olimme taas maastossa ja edelleen vallitsevan etelätuulen takia päätimme ensin tarkistaa pohjoisen jyrkänteet ja se kannatti, sillä hetimiten ohitsemme lensi kaksi merisirriä äännellen ja ensimmäisestä rotkosta löytyi harmaasieppo. Mutta sitten alkoi sataa, joten palasimme kämpälle odottelemaan sateen loppumista. Kymmenen aikaan selkeni ja lähdimme taas jatkamaan jyrkänteille ja löysimme pajusirkun ja hippiäisen ym. ennen kuin jatkoimme rinteen reunaa pitkin kohti Harrieria. Rinteellä kulkiessamme näimme lyhyesti kovan Shetlantilajin kulorastaan. Harrierilla jossa komppasimme yhdessä taas naapurissamme (jo jokusen viikon) asustelleen Andrew Grieven kanssa. Tämä oli löytänyt rannan tyhjistä rakennuksista sisältä käpytikan (olimme edellisiltana olleet kuulevinamme käpytikan juuri kyseisen talon lähellä, mutta emmepä tajunneet katsoa taloon sisälle!). Lupasimme viedä tikan Hamin puutarhaan, josko se sieltä löytäisi edes jotain syömistä? Erottuamme eri puolille Harrierin liljaikkoja Andrew hälytti lähes saman tien meille tiedon hänen viereensä aidalle laskeutuneesta isolepinkäisestä, jonka löysimmekin heti. Kuitenkin lähes saman tien lintu teki aivan käsittämättömän katoamistempun eikä löytynytkään pienestä puutarhasta, jonne se näytti laskeutuvan. Jatkoimme Burnsin ojan vartta pitkin kohti Hamia ja löysimme koirassepelrastaan, jota kuvaillessamme saimme tiedon toisen porukan löytämästä naarassepelrastaasta. Hamiin päästyämme lensi ylitsemme äännellen nokkavarpunen ja yhdessä paikalla osan vuodesta ja ainakin näin lintuaikaan asuvien Geoffin ja Donnan kanssa vapautimme käpytikan Hamin puistoon.

Todella kovassa tuulessa jatkoimme rantaa pitkin takaisin kohti pohjoista ja Ristietä ja löysimme taas tundraviklan reitin korkeimmalla kohdalla sijaitsevilta lutakoilta. Kohta alkoi kuitenkin sataa oikein toden teolla, joten kuvaaminen sai jäädä ja kiiruhdimme kämpille, jossa loppuilta meni vaatteita kuivatellen.

Kunnon pinna pihassa!

30.9. Nukuimme pitempään, mutta herätessämme oli vielä sumuista. Keli kuitenkin kirkastui todella nopeasti ja pihalle päästyämme oli jo olo, että olimme myöhässä! Kolusimme oman puutarhamme huolella, mutta havainnot jäivät mustapääkerttuun ja punarintaan ennen kuin jatkoimme Paulin kanssa tietä pitkin kohti Harrieria. Rinteessä kivutessamme jaloistamme lähti yhtäkkiä jotain outoa sinkoamaan piilossa ruohojen takana. Ensin emme tajunneet lainkaan mistä oli kyse, mutta lopulta otuksesta jäi tien varren ruohojen takaa näkyviin nokka – ruisrääkkä! Komppasimme linnun vielä paremmin esiin ja se lennähti kauemmaksi rinteeseen. Mukava paikko, sillä edellissyksynä nuijasin ainoan rääkän. Harrierin kävelyllä näkyi runsaasti järrejä, peippoja ja vihervarpusia ym. Ennen Hamia löysimme taigauunilinnun eräiltä rakennuksen jämiltä ja Hamiin päästyämme saimme tiedon Andrewin kotipuutarhastamme löytämästä aavikkokultarinnasta! Paikalla oli kuulemma jo Gav sekä Micky ja lintu oli hyvin hallinnassa pihapuskassamme! Singahdimme Geoffin pihaan ja Geoff löytyikin Donnan avustuksella pian ja kun kerroimme heille, mistä oli kyse, saimme tietysti kyydin pohjoiseen. Geoff puhui jotain jostain sirkusta, mutta emme oikein saaneet selvää, mistä oli kyse, sen verran kova elis jo oli ajatuksissa. Lintu oli yhä hallinnassa, kun kirmasimme viimeisen alamäen kämpällemme ja pienen odottelun jälkeen se näyttäytyikin hyvin nopeasti puskan keskellä. Kohta se näkyi hieman paremmin ja Paul heti kommentoi, ettei kyseessä kyllä tainnut olla kultarinta lainkaan vaan ennemminkin kerttunen. Sitten lintu oli aika pitkään kateissa siten, että näimme vain liikettä puskassa, kunnes lopulta se pomppasi vajaaksi sekunniksi täysin näkyville eräälle oksalle – lintu oli selvästi kenttäkerttunen! Eli kyseessä ei ollut yhtä kova laji kuin aavikkokultarinta, mutta kova kuitenkin; eikä sentään elis minulle vaan tupla, mutta elis Potulle. Lintua hierottiin vielä tunnin verran kunnes lähdimme taas kohti Hamia, Potu yläkautta, koska oli aamulla tiputtanut hanskansa ja piponsa johonkin ja yritti löytää niitä ja minä rantareittiä. Potu onnistui nähdä taas sepelrastaan sekä uuden inon ja jopa löytää tippuneet hanskat ja piponkin, mutta itse en nähnyt mitään parempaa ennen kuin Hamissa, jossa Geoffin aidalla istui kirjosieppo, satamassa kellui alli ja rannasta löytyi se jo aamulla Geoffin löytämä, sittemmin Garryn löytämä ja nyt Wrightien löytämä peltosirkku. Nyt vasta lintu kuitenkin nähtiin hyvin ja kuvattiinkin, joten laji varmistui.

Paikalle saapunut Kevin kertoi nähneensä seuraavilla puutarhoilla Hamista etelään isokirvisen, joten singahdimme potun kanssa vielä etelään, vaikka ilta oli jo hämärtymässä. Kirvistä ei löytynyt, joten lopulta palasimme pohjoiseen tietä pitkin. Kämpän jo näkyessä saimme tiedon, että pohjoisen jyrkänteellä oli vielä pikkusieppo hallinnassa, joten singahdimme vielä yrittämään Foulapinnaa. Itse onnistuin nähdä linnun lennossa tippumassa alemmas rotkoon, jolloin lajista ei voinut erehtyä pyrstökuvion näkyessä hyvin etäisyydestä ja hämärästä huolimatta, mutta tämän jälkeen lintua ei enää löytynyt. Ilta sujui taas normaalirutiinein.

Heikompaa

1.10. Päivä oli todella tuulinen! Liikkeelle lähdettiin normaalisti, mutta pian oli selvää, ettei lintuja juuri tulisi myrskyn takia näkymään – ainakaan uusia. Niinpä kävelimme todella kostean Harrierin läpi havaiten taas isolepinkäisen ja sepelrastaan jatkaen Hamiin, jossa peltosirkku löytyi tieltä käpöttelemästä. Rannastakaan ei meille juuri havaintoja herunut, joten lopulta palasimme kämpille jo klo 14:00. Muu porukka oli viettänyt koko päivän Ristiessä, osa koko päivän sisällä, osa ainakin lähijyrkänteillä käyden ja tietysti siellä havaittiin ainoat reissulle uudet lajit – suopöllö ja muuttohaukka. Micky oli päässyt lähtemään iltapäiväkoneella, joka oli kaikkien yllätykseksi lentänyt myrskystä huolimatta. Hän oli jatkamassa piakkoin Fair Islelle.

Iltapäivä meni pyykkäillen kämpän naurettavalla pesukoneella sekä kokkaillen ruokaa seuraaviksi pariksi päiväksi. Illalla tuuli aivan sairaan voimakkaasti ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla! Tulipa sitä jopa ikkunastamme sisään siinä määrin, että Potu sai passinsa pestyä.

2.10. Aamusta kävelimme teitä pitkin suoraan Hamiin saakka havaiten matkalla sinirinnan ja perillä tutusti pari pensastaskua, punavarpusen ym. Olimme juuri jatkamassa etelään, kun mäen laella vielä juuri ja juuri kuulimme Paulin viestin radiopuhelimesta; hän oli löytänyt hyvän näköisen sirkkalinnun Harrierin alkupäästä. Niinpä singahdimme matkaan tarkistaen, että Geoff ja Donna eivät olleet kotona, joten näytti siltä, että joutuisimme kävelemään koko matkan takaisin. Onneksi nuori, vuoden verran Foulalla asunut eläinlääkäritär oli vesimittareiden tarkistusvuorossa ja liftasimme hänen kyytiin, kun hän oli juuri menossa kyseiseen paikkaan vesimittaria lukemaan. Niinpä olimme paikalla todella nopeasti ja lopulta homma meni odotteluksi, kun Gavia odotettiin myös paikalle Ristiestä. Vihdoin kaikki olivat paikalla ja lintu löytyikin saman tien puskasta, johon Paul oli sen nähnyt viimeksi laskeutuvan, mutta valitettavasti kyseessä oli kuitenkin vain pensassirkkalintu. Paikalle saapuivat kohta myös Geoff ja Donna kyydissään Wrightit, joten saimme kyydin (Potu ahtautui tavaratilaan) lentokentälle, josta lähdimme marssimaan etelän Hametoniin ja South Nessiin. Parhaita haviksia olivat uusi sepelrastas, 15 pulmusta, 7 suosirriä jne.

Hamiin palattuamme lensi ylitsemme 2 valkoposkihanhea ja puutarhassa rytky näyttäytyi hienosti. Rantareitillä näimme 27 pulmusta lisää, lapinsirkkuja oli myös yhä runsaasti ja merellä näkyi pari pikkukajavaa ja Gaada Stackin kaaren luota löytyi 3 merisirriä ja reissupinnaksi meriharakka. Kämpillä otimme pitkät päikkärit, joita olisi voinut jatkaa aamuun asti, mutta pakkohan se oli herätä ruoan laittoon ja syöpöttelemään.

3.10. oli surkea lintupäivä! Onneksi niitä oli nyt kuitenkin ollut toistaiseksi harvassa, jos vertaa edelliseen syksyyn. Kävelimme perinteisen huonon lintupäivän reitin eli Harrierin kautta Hamiin plussana pikakäynti Ham Littlen rotkolle ja rantaa pitkin takaisin kämpille, mutta yritimme käyttää tähän mahdollisimman paljon aikaa. Loppu kuitenkin jouduttiin tulemaan vauhdilla sillä kovan tuulen lisäksi alkoi sataa ihan kunnolla, niinpä sateen piiskatessa selkäämme lähes juoksimme kämpille. Havainnot jäivät meriharakkaan, tuttuihin lintuihin peltosirkkuun, rytikerttuseen, pensassirkkeliin, 15 merihanheen sekä 3 jänkäkurppaan ym. Kaikkien mielestä päivä muistutti ensimmäistä kertaa edellissyksyistä kurjuutta, jota oli tuolloin reissun 10 ensimmäistä päivää. Totuushan on, että olihan tämä päivä oli lajistoltaan kuitenkin huomattavasti parempi! Kuitenkin mm. peippoja, järrejä, vihervarpusia ym. joita nyt tuon tuosta lensi ylitsemme, ei viime vuonna havaittu koko kaksiviikkoisen aikana lainkaan! Kämpillä olimme jo klo 15:00 ja parin tunnin päikkäreiden jälkeen ilta sujui taas leppoistasti.

Huipulla tuulee

4.10. Nukuimme hieman pitempään ja yhdeksän aikaan suuntasimme Paulin kanssa Harrieriin, josta löytyi taas ”pensseli” ja sepelrastas. Keli oli nyt loistava, toki tuuli oli yhä liian voimakas. Niinpä aloimme Potun kanssa harkita vuorille kiipeämistä. Pitihän huipuillakin joskus käydä ja nyt näytti, ettei lintupäivä olisi kummoinen, sillä uusia lintuja ei näkynyt eikä sadettakaan ollut luvassa. Lisäksi etelätuulessa kiipeäminen kirkon nurkilta aloittaen sujuisi valtaosin myötätuulessa. Homma varmistui, kun tiellä kävellessämme törmäsimme autolla liikenteessä olleeseen eläinlääkärineitokaiseen, joka oli tuttuun tapaan kaikkien kyläläisten tavoin menossa vastaanottamaan aamun lentokonetta. Tämä tarjosi meille kyytiä etelään, joten pääsimme autolla aina kirkolle saakka.

Kirkolta lähdimme kiipeämään ensin Hamnafieldin 344m korkealle huipulle, josta nousimme, välillä maisemia ihaillen ja kuvaillen, hitaasti mutta päättäväisesti saaren korkeimmalle huipulle Da Sneugille 416m korkeuteen. Kiipeäminen oli todella helppoa ja jokunen havaintokin tehtiin, mm. Da Daalin yläpuolella lekutteli tuulihaukka. Maisemat joita tarkasteltiin nyt ylhäältä alaspäin, varastivat pääasiassa huomiomme. Da Sneugilta avautui maisema alueelle, jota emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet ja ylänkötasangolla oli useita pieniä järviä, joista perimmäisessä oli 22 sinisorsaa, 9 haapanaa, 5 tavia ja jouhisorsa. Näistä vain osaa olimme silloin tällöin nähneet perinteisen reittimme järvillä tai ylitsemme lentämässä.

Taipaleemme jatkui Da Kamen käsittämättömän upealle huipulle, josta aukesi Britannian toiseksi korkein pystysuora jyrkänne, jolta maisemat olivat aivan huikeat! Laskeuduimme Da Kamelta todella jyrkästi North Bankin kielekkeelle, jossa myrskylintuja oli aivan käsittämättömän paljon. Tuulen takia tasangolla oli suojassa runsaasti kiuruja ja kirvisiä sekä joitakin kivitaskuja sekä laulurastaita. Aina East Hoediin saakka maisemat jyrkänteeltä olivat aivan uskomattomat ja lopulta laskeuduimme taas jyrkästi tutuille pohjoisen rotkoille, joista Gaada Stackin kaarta oli upea kuvata iltapäivän valossa. Yleensähän olimme paikalla hieman liian varhain aamulla sekä liian myöhään illalla, joten nyt kameramme lauloivat taukoamatta.

Kämpillä olimme jo kolmen jälkeen ja aikaa oli tuhlattavaksikin, joten mm. ajoimme aika karseat kolmen viikon partamme pois. Muiden palattua selvisi, etteivät heidänkään havikset olleet kummoisia, joten olimme takuulla tehneet oikean ratkaisun! Toinen pensassirkkalintu oli löytynyt Hametonista ja uutena Foulalajina Gav oli nähnyt Hamissa virtavästäräkin.

Reissun hienoin lintu

5.10. Taas kerran painuimme pihalle ennen yhdeksää ja nyt kävelimme Harrierin ohi suoraan Hamiin, sillä tavoitteenamme oli kerrankin ehtiä etelään ennen kuin lusmut tulisivat sinne Isobelin autokyydillä tämän mentyä taas lentokentälle aamukonetta vastaan. Tai oikeastaan tavoitteenamme oli olla siellä heidän kanssaan yhtä aikaa, jotta Hametonin komppaukseen olisi kerrankin kunnolla porukkaa.

Etelässä oli kuitenkin aivan järjettömän tuulista, joten lopulta havainnot jäivät todella köyhiksi. Tuulen takia merellä, mutta varsin lähellä rantoja pyöri valtaisia suulaparvia, joita oli mukava ihailla kävellessämme rantaa pitkin takaisin Hamiin. Sataman tienoille saapuessamme huomasimme sen edustalla mukavan yllärin – amerikanjääkuikan!

Satamassa törmäsimme Isobeliin, jolla oli mukava yllätys kerrottavanaan, sillä paria päivää aikaisemmin loppunutta olutta oli tullut koneella lisää! Uskomatonta! Neljään ensimmäiseen päivään emme saaneet ruokaa, koska tuulen takia laiva ei kulkenut, mutta olutta saimme kyllä 58 isoa tölkkiä lisää lentokoneella!

Kävelimme rantaa pitkin takaisin kämpille, jossa koko muu porukka oli ollut koko päivän! Olutkin oli jo maistunut jätkille päivästä saakka, joten alkoi jo epäilyttää, riittäisikö sitä vieläkään loppureissuksi? Ja tietysti taas tämä porukka oli nähnyt reissulle uuden lajin, kun varpushaukka oli pyörähtänyt kämpän takana. Meidän muita parempia haviksia päivän aikana olivat olleet 3 merisirriä, tuulihaukka, meriharakka, rytikerttunen sekä reissun hienoin lintu – leukistinen pajusirkku, joka kuitenkin jo heti ensivilkaisulla sen lennettyä ylitsemme paljastui helposti joksikin leukistiseksi, niin vaalea se oli, ja yhtä helposti pajusirkuksi, koska se äänteli hyvin aktiivisesti. Lopulta havaitsimme tämän linnun monta kertaa eri puolilla saarta sen edetessä pikkuhiljaa kohti etelää. Saimmepa siitä ihan kohtuulliset kuvatkin otettua. Ilta meni pitkälti olutta juoden.

Vielä ropisee pinnoja

6.10. Nukuimme taas pitempään, koska keli oli todella etelämyrskyinen. Kämpän ikkunasta näin nopeasti varpushaukan ja pian ydeksän jälkeen kävelimme Paulin kanssa Harrierin kautta kohti Hamia. Parhaaksi havainnoksi löytyi eläinlääkärittären puutarhan viereisestä ojasta ankkojen kaveruutta haeskellut liejukana. Harrierissa näkyi taas ”sera” ja Hamissa kellui yhä ”immeri”. Rannassa ohitsemme lensi reissupinnaksi tukkakoskelo.

Olimme takaisin kämpällä jo ennen kolmea ja itse painuin nukkumaan. Potu sinnikkäänä kiipesi vielä lähijyrkänteelle ja tuntia myöhemmin hän juoksi kämpälle kertomaan, että oli nähnyt tervapääskyn! Ajankohta ja paikka huomioiden kaikilla meillä muilla heräsi omat epäilykset kovemmista lajeista, vaikka toki Potu kertoi nähneensä linnun hyvin, eikä epäilyksiin ollut aihetta, mutta pakkohan se oli mennä katsomaan, sillä olihan tervapääskykin Foulapinna! Hetken etsittyämme lintu löytyikin saalistelemasta matalalla rinnettä vasten ja lähimmillään se lensi vain parinkymmenen metrin päästä meistä – ”F#**ing Swift” pääsi monen suusta! Edellisenä päivänä oli Irlannissa nähty piippukiitäjä ja tuskin pitkään aikaan tervapääskyä. Varpushaukka näyttäytyi taas ja kohta lähikukkulalta nousi lentoon myös mustapyrstökuiri, joten pari Foulapinnaa, jotka samalla nostivat minun ja Potun tällä reissulla saaressa havaitsemat lajit sataan (vertailun vuoksi mainittakoon, että edellissyksynä havaitsimme Hannan kanssa 85 lajia), olivat kuitenkin ihan mukava päätös päivälle. Näytti myös siltä, että ilta oli tuonut uusia lintuja saareen.

7.10. Saarirallipäivä! Olimme haastaneet Norjan Utsiralla olevat ystävämme Andreas Lindénin, Tero Toivasen, Petri Kuhnon ja Janne Kilpimaan päivän saariralliin ja mukaan oli saatu myös Lemlandin Lågskär Pekka Saikon toimesta. Aloitimme kahdeksalta ja ikävästi paria minuuttia ennen lähti pihan takalutakolla ruokaillut mustapyrstökuiri kohti etelää. Kävelimme Harrierin kautta Hamiin ja havinnot olivat aika tavanomaisia, onneksi sentään kuiri löytyi Hamin liljaikosta ruokailemasta. Komppasimme tietysti Hamin huolella ja tällöin tapahtui se, mitä olimme pelänneetkin – satuin juuri sopivasti katsomaan, kuinka Potu komppaili ojan vartta, kun yhtäkkiä hän horjahti ja katosi ojaan, niin että heilahti! Spontaani kommenttini tapahtuneesta kuvasi ehkä parhaiten tilannetta: ”Sinne meni!”. Onneksi Potu kuitenkin kohta nousi pystyyn ja eipä hänelle onneksi ollut käynyt kuinkaan. Hän oli luullut ojassa kelluvaa multapaakkua kovaksi maaksi ja yrittänyt ylittää ojan astumalla sille. Tietenkin jalka oli uponnut syvälle ojaan, mutta jotenkin hän oli onnistunut heittäytymään ojan toiselle reunalle ja näin onnistunut estää kastumisen täydellisesti.

Aamun muita parempia lajeja olivat pajulintu, meriharakka, rytikerttunen, amerikanjääkuikka, jänkäkurppa, urpiaisia, pajusirkku, rautiainen ja Mill Lochilta edellisiltana Gavin löytämä telkkä. Jatkoimme Memorialille havaiten ylilentävän 7 lyhytnokkahanhen parven ja meristaiji tuotti runsaasti riskilöitä sekä ruokkeja ja jokusen etelänkiislan ym. Kämppää kohti lähdimme taas rantaa pitkin kiroillen sitä, etteivät ylänköjärvillä oleilevat sorsat olleet lentäneet kertaakaan päivän aikana näkyviin. Onneksi sentään pari tavia ja yksinäinen haapana löytyi rantareitin järviltä, mutta sinisorsaa ei havaittu koko päivänä! Etelässä kolunnut muu porukka oli havainnut enemmänkin parempiakin lajeja mm. taigauunilinnun, 2 pikkulokkia sekä merikihun ym. Puuttumaan jäivät kuitenkin myös liejukana ja punavarpunen. Lopulta havaitsimme saaressa omalla porukalla 80 lajia, joka peittosi Utsiran porukan havaitsemat 66 lajia (toki koko saarella oli havaittu yhteensä 91 lajia, mutta saari on melko paljon isompi kuin Foula). Lågskärillä oli havaittu mukavat 71 lajia. Ilta meni siivoillessa, roskia poltellessa sekä ruoka- ja juomavarastoja tyhjentäessä. Frenchy suoritti illan uroteon syömällä kaikki hänellä jäljellä olleet seitsemän porsaankyljystä!

8.10. Kaksiviikkoisemme oli täynnä. Edessä oli enää loppusiivous, tavaroiden kanto Isobelin autoon sekä kävely lentokentälle. Yhdeksän aikaan pääsimme porukalla matkaan ja kävelimme tietä pitkin Hamiin havaiten Harrierin kohdilla viimeiseksi uudeksi saaripinnaksemme lentoon säikähtäneen suopöllön – 105. Foulalaji tällä reissulla allekirjoittaneelle ja yhteensä 118. Foulapinna. Porukkamme havaitsi yhteensä Foulalla 112 lajia ja tähän päälle toinen porukka havaitsi vielä kolme lajia. Kävellessämme selvisi, että nyt lintuja oli muutenkin sikana! Mm. punakylkirastaita havaitsimme toistasataa ja myös harmaahaikara, ampuhaukka, mustapyrstökuiri, alli, tukkakoskelo, rytikerttunen ja sepelrastas (yhä vaan) nähtiin.

Klo 11 pintaan lähti koneemme, joka oli tuonut tilallemme muutaman ornin miehittämään Ristietä ja kyydissämme lähti myös Isobel, joka oli matkalla Lerwickiin. Itse pääsin apulentäjän paikalle maisemia ihailemaan ja taas kerran lentokeli oli upea, oli jopa lähes tyyntä todella pitkästä aikaa!

Foula jäi taaksemme! Olihan ollut erilaiset 2 viikkoa kuin vuotta aikaisemmin! Kelit olivat todella suosineet, sillä sadetta ei juuri ollut saatu, ainoastaan yhtenä päivänä olimme kastuneet kunnolla. Tuulta tietenkin oli riittänyt eikä sen suunta missään nimessä ollut paras ollut, sillä pääasiassa oli tuullut etelästä. Mukavaa kuitenkin oli ollut ja saapa nähdä, milloin saareen taas palaan. Porukkamme vuokrasi jo Ristien kämpän seuraaviksikin syksyiksi, mutta epäilen, etten itse ole kyllä vielä silloin tulossa, mutta joskus vielä varmasti! (Mainittakoon, että Isobel ei enää koskaan palannut Foulalle. Lerwicissä lääkärireissulla hänellä todettiin vakava sairaus ja vain viikkoja myöhemmin hän menehtyi. R.I.P. Isobel – kiitos kaikesta!)

Pääsaarella

Pian laskeuduimme Tingwalliin, josta matkasimme tilaustaksilla Lerwickiin, josta saimme nopeasti allemme seuraavaksi viikoksi vuokra-Fordin ja sitten oli edessä majapaikan etsintä. Tämä olikin vaikeampi tehtävä kuin olimme luulleet, sillä Lerwickissä oli viikonloppuna jonkinlaiset musiikkimessut ja aiemmin käyttämämme Bed&Breakfast oli varattu kokonaan heidän käyttöönsä. Reilun tunnin kiertelimme ja yritimme löytää vapaata huonetta havaiten Gulberwickissa eräällä pihalla tepastelleen luhtakanan, kunnes lopulta Garryn ja Gavin onnistui löytää Bed&Breakfast, jossa oli tilaa mutta vain heille. Lopulta Paul joutui soittamaan vanhalle ystävälleen Paul Harveylle, joka lupasi meille yöpaikan kotoaan. Lopulta pääsimme bongaamaan! Ja matka suuntautui saman tien Channerwickiin, jossa oli jo useamman päivän ajan oleillut aavikkokultarinta. Lintu oli nähty pikaisesti ja huonosti vielä 30 min ennen saapumistamme ja pienen etsiskelyn jälkeen näimme potun kanssa lennossa todella hyvän näköisen kandin, mutta tämän jälkeen lintua ei puolentoista tunnin yrittämisestä huolimatta enää löytynyt. Pikkusieppo kyllä löytyi useampaankin kertaan eripuolilta pusikkoista aluetta sekä myös alhaalta jokivarresta, mutta muuten havainnot jäivät useampaan mustapääkerttuun. Lopulta päätimme luovuttaa ja jatkaa sponderetkelle, palaisimme paikalle uudestaan seuraavana aamuna.

Jatkoimme erään puutarhan kautta Quendaleen, jossa kolusimme pari tuntia liljaikkoista jokivartta havaiten runsaasti tiltaltteja, taigauunilinnun sekä ampuhaukan. Eräällä järvellä näkyi pikkurari pikkulokki ja vielä ennen hämärää ajoimme bongaamaan sinipyrstöä Geosetterin laaksoon. Lintu löytyi varsin helposti ja tämä oli Shetlantipinna myös Paulille, ja itse asiassa vasta tämän toinen havainto lajista briteistä! Illan pimennyttyä suuntasimme Sumburghiin ja Paul Harveylle majoittumaan. Paul ja tämän vaimo ottivat meidät avosylin vastaan ja syötyämme suuntasimme vielä Sumburgh Hotellille iltaa istumaan.

Channerwickiin taas

9.10. Paul Harveyn tarjoaman aamupalan jälkeen suuntasimme Frenchyn yhä toimiessa kuskina Channerwickiin, josta pikkusieppo löytyi taas heti ja ylitsemme lensi lyhytnokkahanhiparvi sekä virtavästäräkki. Aavikkokultarintaa jouduimme hakemaan pitempään. Lopulta eteeni polulle pomppasi jostain vaalea kultarinta – siinä se oli – reissun kovin pinna ”rama”! Näimme lintua useaan otteeseen lyhyesti mutta se oli todella liikkuva ja lensi aina aika kauas kadoten taas pusikoihin. Garryn ja Gavin saavuttua paikalle lintu onneksi vielä löytyi helposti, mutta kohta se taas katosi niin pitkäksi aikaa, että päätimme Paulin ja Potun kanssa lähteä jatkamaan edellisiltana tehtyjen suunnitelmien mukaisesti kohti pohjoista.

Out Skerriesille

Ajoimme pääsaaren koillisnurkkaan Vidliniin, jossa nousimme Out Skerriesin lauttaan, eli otimme suunnan yhtä syrjäiselle saarelle kuin Foula mutta pääsaaren itäpuolelle, jossa oli edellisiltana nähty sarasirkkalintu. Lauttaan tuli toinenkin autolastillinen bongareita ja pian lautan lähdettyä liikkeelle aloitimme staijin merelle. Näimmekin merimetsoja, amerikanjääkuikan sekä ensimmäiset pyöriäiset ja yhden lahtivalaan.

Perille saareen päästyämme kuulimme paikalla olleilta orneilta, ettei sarasirkkalintua ollut aamun etsinnöissä löytynyt, joten lähdimme kiertämään saarta tai oikeastaan saaria, sillä Out Skerries muodotui kahdesta sillalla yhdistetystä saaresta.

Seuraavan neljän tunnin aikana kiertelimme tätä varsin vaikeasti hallittavaa repaleista saariparia ja näimme parhaina spondet viitakerttusen, joka on RK-laji briteissä ja mustaleppälinnun sekä bongasimme viirusirkkalinnun, joka löytyi sopivasti ollessamme todella lähellä löytöpaikkaa. Viirusirkka oli juuri tyypillinen ”saarilanceri” eli se piilotteli kivimuurissa aivan käsittämättömän taidokkaasti. Onneksi se kerran kävi 10 sekuntia hienosti näkyvissä eräällä kivellä, joten saimme siitä kuvaa ja videota. Yhteensä näimme Out Skerriesillä 53 lintulajia, mutta sarasirkkalintua ei löytynyt.

Paluumatkalla staijasimme taas lautalta ja näimme taas lahtivalaan sekä ruokin kanssa lentäneen reissun ekan lunnin ja reilusti yli puolimatkassa Potu yhtäkkiä kysyi, että: ”Mikä hiton kahlaaja tuossa tulee?” ja sehän oli selvä isovesipääsky! Elis Potulle ja kuponkilaji Shetlannista! Ja kohta perään merellä muutti vielä suopöllö. Aika leppoisaa siis…

Rantaan päästyämme ajoimme suoraan Lerwickiin ja lauttarantaan, johon tipautimme Paulin, jonka loma alkoi olla päätöksessä, hän matkaisi 14 tuntia Aberdeeniin ja ajaisi sieltä Nottinghamiin kotiin. Hyvästeltyämme Paulin löytyivät Garry ja Gav sataman parkista ja nämä onnekkaat olivat nähneet päivällä lyhyesti ruskouunilinnun Quendalessa ja jossain muualla kehrääjänkin. Heidän perässään ajoimme heidän Bed&Breakfastille, jossa he yhä majoittuivat ja jossa nyt oli tilaa meillekin. Alkuun varasimme sieltä huoneen vain pariksi päiväksi, mutta lopulta olimme siellä koko loppureissun, sillä vaikka hinta olikin kohtuullisen korkea, niin palvelu ja esim. aamupala olivat todella erinomaisia.

Suihkun jälkeen suuntasimme syömään läheiseen kiinalaiseen ja ilta jatkui vielä pubissakin, mutta nukkumaan palattiin pian, sillä edessä oli taas aikainen herätys.

Unst

10.10. Heräsimme kuuden jälkeen ja tuntia myöhemmin lähdimme Garryn ja Gavin kanssa Garryn kyydissä kohti pohjoista ja Unstia. Toista tuntia ajettuamme ja matkattuamme kahdella lautalla, olimme perillä ja retki sai alkaa. Unstissa kävimme ensin yrittämässä eräässä puistossa edellispäivänä paikalla ollutta ruskouunilintua sitä kuitenkaan löytämättä. Jatkoimme sitten koluamista saaren pohjoisimmassa kärjessä, jossa paikalliset kalanviljelijät yrittivät parhaansa mukaan estää meitä komppaamasta, mutta eiväthän he siinä täysin onnistuneet. Lintuja oli vähän, komea 200 pulmusen parvi kuitenkin. Suosiolla jätimme komppauksen lyhyemmäksi ja jatkoimme seuraaville paikoille. Kävimme vielä uudelleen ruskouunilintupaikalla, mutta lintu oli jatkanut matkaansa. Lähipaikoilta löysimme kuitenkin yhteensä mm. 4 taigauunilintua, rytikerttusen, valkoposkihanhia sekä parhaimpina hornemanni-tundraurpiaisen sekä tristis-tiltaltin.

Tapasimme vanhan tutun Shetland Naturen Brydon Thomasonin pariinkin otteeseen pikaisesti sekä muutamia muitakin orneja, mutta bongattavaa ei muutkaan meille löytäneet. Illalla kaahasimme takaisin Lerwickiin ja illalla kävimme läheisessä intialaisessa syömässä ja nukkumaan pääsimme vasta 23:00.

Elikset paukkuu

11.10. Aamupala nautittiin seiskan jälkeen ja kasilta suuntasimme retkelle Gavin kanssa. Garry lähti pikkuhiljaa kohti Tingwallia, josta hänellä oli lento Fair Islelle. Ensin suuntasimme Geosetterin sinipyrstöpaikalle, josta ei kuitenkaan löytynyt oikein mitään. Matkalla ajoimme taas sen järven ohi, jolla olimme jo aiemmin pikkulokinkin nähneet ja sovimme Potun kanssa käyvämme takuulla myöhemmin, sen verran lintuisalta paikka näytti. Parin tyhjän puutarhan jälkeen jatkoimme Quendaleen, jossa komppasimme lyhyesti järven puoleisen ojanvarren ja havainnoiksi löytyi runsaasti hippiäisiä ja tiltaltteja sekä punavarpunen ja virtavästäräkki sekä jo pois ajaessamme tien varressa ollut mustaleppälintu.

Komppasimme vielä Virkien pajukon ennen kuin tipautimme Gavin Sumburghin lentokentälle, josta tällä oli lento Manchesteriin. Itse ostimme liput Edinboroughin kautta Lontooseen lauantaille 16.10. jolloin varmistimme sen, ettemme menettäisi yhtäkään retkipäivää, vaan lentäisimme Lontooseen mahdollisimman nopeasti ennen jatkolentoamme kohti uusia seikkailuja.

Sitten lähdimmekin Tingwallin lähelle bongaamaan Garryn ennen lentoaan Strand Lochilta löytämää amerikansipiä. Löysimme perille Paulilta viestitse saamiemme ajo-ohjeiden avulla ja paikalla olikin jo paikallisia bongareita, joiden avulla lintu löytyi nopeasti. Elis Potulle! Saatuamme linnusta tarpeeksi kuvia ja sen siirryttyä turhan kauaksi, emme juuri ehtineet edes miettiä, mitä tekisimme seuraavaksi, kun paikalliset tulivat kertomaan, että Lerwickistä oli juuri löytynyt vuoriuunilintulaji. Valitettavasti Hugh Harrop oli jo ehtinyt singahtaa matkaan ja muut paikalliset eivät olleet ainakaan heti lähtemässä paikalle, joten jouduimme taas kyselemään Paulilta ajo-ohjeita. Mainittakoon, että ajoin ensimmäistä päivää vasemmanpuoleisessa liikenteessä, joten aivan välttämättä en olisi Lerwickin keskustaan halunnut, mutta kun kerran lintu oli Tescon takaisella puutarha-alueella, pakkohan sinne oli ajaa.

Lopulta löysimme pienten sompailujen jälkeen perille ja pian Paul Harveyn ja Hugh Harrapin johtama bongarijoukko löysi jo tunnin verran kateissa olleen linnun ja mekin pääsimme sen heti näkemään. Potun onnistui saada siitä jonkinlaiset kuvatkin, joten seuraavaksi odoteltiin, että se sanoisi jotain. Lopulta osa porukasta kuuli sen ääntelevän ja Hugh Harrop kertoi meille, tai ainakin me ymmärsimme niin, että lintu olisi sanonut tsip – eli kyseessä olisi balkaninuunilintu. Elis Potulle siis muttei minulle, jolta naurettavaa kyllä vuoriuunilintu yhä puuttui.

Haimme Tescosta hieman evästä, jopa kunnon kakkupalaset ja jatkoimme taas etelään ja Wester Quarffiin, jota meille oli kehuttu hyvänä puutarha-alueena. Jo matkalla löysimme koulun edustalla langalla istuneen turturikyyhkyn ja itse puutarha-alueella näimme satakunta järriä, mutta pian alkoi ilta jo hämärtää, joten palasimme Lerwickiin ja majapaikallemme. Illalla saimme Frenchyltä viestin, että vuoriuunilintulaji oli nyt kuultu kunnolla ja kyseessä oli kuin olikin vuoriuunilintu! Eli elis minullekin! Eliskakut oli ostettu kuitenkin oikeaan saumaan! Fish&chips –annoksen jälkeen palasimme kämpille lepäämään jo klo 20:00.

Elis ja tosi kova sponde!

12.10. Aamupalan jälkeen suuntasimme taas kerran etelään ja meikäläistä vaivasi heti aamusta saamani tieto, että 17.10. Barcelonan peli oli siirrettykin päivää aikaisemmaksi ja meidän lentomme olisi Barcelonassa vasta noin pelin päättymisen aikoihin – ja peli kun oli se suurin syy, miksi olimme jatkamassa reissuamme vielä Barcelonaan, olihan lippu peliin ostettu jo kuukausia sitten!

Ajaessamme etelää kohti yritimme hieman selvitellä ajo-ohjeita Frenchyltä saamiemme tietojen mukaan edellisiltana löytyneelle ja yhä paikalla olleelle siperianuunilinnulle. Mutta kun Frenchy ei paikkaa tiennyt, niin ajelimme suoraan Sumburghin kärkeen, jossa staijailimme hetken merelle. Merellä ei kuitenkaan taaskaan tapahtunut mitään, sentään yksi kaakkuri näkyi. Pian törmäsimme pariin muuhun orniin ja saimme heiltä jonkinlaiset ajo-ohjeet siperianuunilintupaikalle, joten päätimme lähteä ajamaan sinne. Ollessamme jo aika lähellä Sandwickiä soitti Paul Harvey ilmeisestikin Frenchyn ansiosta minulle ja saimme hyvät ajo-ohjeet paikalle. Vaikka paikka oli todella vaikea löytää, onnistuimme löytää perille helposti ja sieltä löytyikin taas tutun näköistä porukkaa lintua etsimästä. Hugh Harrop oli nähnyt linnun 10 minuuttia aikaisemmin mutta nyt se oli taas kadonnut jäljettömiin. Komppailimme pihoja ja ojanvarsia huolellisesti 1,5 tunnin ajan, kunnes viimein paikalliset löysivät linnun eräästä pihasta. Singahdimme paikalle ja kohta saimmekin näkyville tämän paljon odottamaamme hienomman linnun! Elis siperianuunilinnusta! Lintu liikkui todella vilkkaasti, mutta Potun onnistui saada siitä erinomaiset kuvat, joten en itse oikein vaivautunut edes yrittämään skouppaamista. Kohta lintu katosikin taas pitkäksi aikaa, kunnes Potu löysi sen läheiseltä hautausmaalta, josta se taas siirtyi puutarhoille. Tällöin me päätimme jatkaa retkelle muualle.

Suuntasimme järvelle, jonka olimme nähneet jo pariin kertaan autolla ohi ajaessamme ja jo matkalla tälle Lake Spiggielle löysimme läheiseltä merenlahdelta oikein mukavasti paikallisena kelluneen amerikanjääkuikan. Järvelle päästyämme selasimme järven vesilinnuston hyvältä näköalapaikalta ja isojen haapanaparvien ohella löysimme liejukanoja, 6 mustakurkku-uikkua, tukkasotkia, lapasotkan sekä allin. Näimme myös alempana järven rannan lähellä erään ojan varressa pariskunnan kuvaamassa jotain, joten päätimme ajaa paikalle katsomaan, mitä he oikein kuvasivat. Pysäytettyäni tien viereen, kysyin mitä oikein kuvaatte ja sain vastaukseksi: ”Tuota lintua”. Ja rehupaalin päällä istui lepinkäinen – PUNAPYRSTÖLEPINKÄINEN! Nousimme saman tien autosta ja nappasin skouppivehkeet esiin ja aloin kuvata lintua, mutta lintua kuvannut mies käveli suoraan eteeni ja lähti kävelemään suoraan lintua kohti. Yritin siinä sanoa hänelle, että voisiko hän ystävällisesti väistää, että ottaisin tästä todella harvinaisesta linnusta pari kuvaa, johon tämä tokaisi, että: ”Etsikää omat lintunne” ja jatkoi lintua kohti yrittämättäkään kuvata sitä, niin lähelle, että lopulta lintu otti siivet alleen ja lähti. Onneksi se laskeutui tien toiselle puolelle noin sadan metrin päähän meistä ja ehdin ottaa siitä pari kuvaa ennen kuin se siirtyi parin sadan metrin päähän, josta sitten sain muutaman kuvan lisää sekä lyhyen videonkin, ennen kuin iso pikkulintuparvi hyökkäsi sen kimppuun ja lintu otti siivet alleen ja katosi!

Sanoin ukolle pari valikoitua sanaa, jotta hän tajuaisi, mitä oli mennyt tekemään ja ilmeisesti hän vasta nyt tajusi, ettei kyseessä ollutkaan pikkulepinkäinen vaan suurharvinaisuus punapyrstölepinkäinen. Kysyin, meinasiko tämä ilmoittaa linnusta kenellekään ja aloin samalla itse näppäillä Paul Harveyn numeroa, jolloin tämä päätti soittaa jollekin. Laitoin varmuuden vuoksi kuitenkin Harveylle tekstiviestin linnusta, mutta aika pian sain Frenchyn kautta tiedon linnusta, joten ukko oli kuin olikin soittanut jollekulle ornille. Pian paikalle saapui Hugh Harrop, jolle hetimiten kerroin, mitä paikalla oli tapahtunut ja tämä ei ollut lainkaan yllättynyt, tokaisi vain, että niin tuo ukko tekee! Kertoipa hän myös, kuinka kyseinen ukko oli ollut hänen järjestämällään retkellään Suomeen ja Finnaturen oppaana ollut kaverini Harri Taavetti oli polttanut ukkoon päreet niin pahasti, että mies oli ollut lähellä päästä hengestään. Tähän tokaisin, ettei se kyllä nytkään ollut kaukana ollut!

Pikkuhiljaa paikalle saapui lisää bongareita ja suurimman osan jäätyä tuijottamaan alkuperäistä puselikkoa, päätimme aika pian Potun kanssa lähteä kiertämään järveä, sillä sen ympäristö oli täynnä laidunmaita aidantolppineen. Reilua tuntia myöhemmin, kun olimme aivan toisella puolella järveä, Potu huomasi, että alkuperäisellä paikalla juostiin, joten ajoimme mekin paikalle ja siellähän se lepinkäinen oli mäen päällä eräässä puskassa piilottelemassa lähes paikalla, josta olimme alkujaan katsoneet vesilintuja. Lintu lennähti pariin otteeseen puskasta toiseen kunnes se palasi taas samaiseen puskaan, jossa sillä olikin saalis oksaan lävistettynä! Niinpä pääsimme kuvaamaan tätä spondea huippuharvinaisuutta oikein toden teolla sen syödessä saaliinaan ollutta mustapääkerttua! Huikeaa! Porukkaa oli paikalla noin nelisenkymmentä bongaria ja kaikki olivat haltioissaan näkemästään. Varmuuden vuoksi kerroin kaikille kysyjille, mitä paikalla oli löytötilanteen jälkeen tapahtunut, sillä paikallisen ukonhan olisi ollut helppo keksiä muita tarinoita ja itse en halunnut antaa hänelle sitä mahdollisuutta. Ukko muuten kaikkien muiden kuvatessa lepinkäistä ruudun täydeltä seisoi yhä alkuperäisellä paikalla, vaikkei lintu ollut siellä ollut useaan tuntiin! Ihme hiippari!

Toista tuntia ihailimme lintua sen syödessä saalistaan ja porukkaa saapui yhä paikalle. Lopulta päätimme itse lähteä etelään ja lentokentälle selvittelemään lentolippujemme siirtoja. Ainoaksi järkeväksi mahdollisuudeksi tuli siirtää meidän Lontoo-Barcelona lentoamme aikaisemmaksi, joka tuli kyllä todella kalliiksi, sillä jo pelkkä siirtomaksu oli sama kuin mikä oli alun perin ollut lippujen hinta! Ja liputkin olivat nyt todella kalliit! Eikä aikataulu vieläkään kuulostanut hyvältä, sillä olisimme Barcelonassa ainoastaan 1,5 tuntia ennen pelin alkamista, mutta eipä meillä ollut muita vaihtoehtoja!

Ajaessamme pohjoiseen pistäydyimme vielä lepinkäispaikalla, jossa lintu oli vieläkin samassa puskassa ja bongareita oli yhä runsaasti paikalla ja vaikka ilta oli jo pimenemässä, saapui porukkaa vielä lisääkin. Paikalla oli nyt tuttujakin mm. Rob sekä Paul Harvey. Hieman jutusteltuamme jatkoimme kämpille ja käytyämme taas kiinalaisessa syömässä painuimme nukkumaan väsyneinä mutta onnellisina!

Vieras taigalta ja kiertelyä

13.10. Keli oli aamusta todella surkea, joten alkuun kävimme Scallowayssa katsomassa pientä linnaa sekä läheisissä puutarhoissa kävelemässä, mutta lintuja löytyi todella vähän. Sateen loputtua ajaessamme kohti Tingwallia näimme Lerwickin kiertävän päätien yli lentäneet kaksi nummiriekkoa. Jatkoimme Tingwallin järville, joilta löysimme nokikanan sekä mustakurkku-uikun ym. Kävimme myös amerikansipipaikalla, jossa nyt ihmettelimme paikalla jo aiemminkin näkemäämme, mutta silloin niin vähän kiinnostanutta joutsenhanhea. Sitten suuntasimmekin Quendaleen, josta oli taas Frenchyltä saamamme hälyn mukaan juuri löytynyt taigakirvinen. Parkkeerattuamme paikalle tuli iso partamies selittämään meille jotain jostain pikkulinnusta (little biRRd), joka oli jossain sisällä, joten päätimme seurata häntä. Myllyn pikkukaupan sisällä ikkunassa pyristelikin hippiäinen, jonka parissa sekunnissa sain kiinni ja vapautin puutarhaan. Ukko oli todella onnellinen!

Jatkoimme kävellen harjannetta pitkin Quendalen laaksoa niin pitkään, kunnes törmäsimme ensin kirvisiin, jotka kaikki olivat niittysellaisia ja kohta näimme ornit, jotka olivat aivan laakson perukassa ns. Riffle Rangella komppaamassa liljaikkoja. Kävelimme paikalle ja jatkoimme laaksoa vielä pitemmälle kuin muut olivat, kunnes näimme, että takanamme juostiin ja huidottiin meille. Niinpä singahdimme paikalle ja siellä yksi orni oli saanut kuvattua todennäköisesti oikean linnun. Vaikka paikalla oli toistakymmentä ornia, marssi tämä kamera tanassa suoraan meikäläisen luokse hakemaan varmistusta määrityksestä ja kyllä kuvassa oli selvä taigakirvinen, vaikka aika kaukaa kuva olikin otettu. Niinpä jäimme tälle paikalle odottelemaan, sillä paikka oli aivan sama kuin alkuperäinen havaintopaikka eikä kauankaan, kun näimme takaamme kaukaa lennossa paikalle saapuvan yksinäisen kirvisen, joka laskeutui jonkinlaisen ruokintakaukalon reunalle ja siinä se oli – taigakirvinen! Ehdimme katsoa tätä Potun elislajia putkella muutaman sekunnin ennen kuin se tipahti kaukalon taakse, josta se kohta lensi ylös solaan muiden kirvisten perässä. Onneksi se nyt laskeutui hetkeksi näkyville ja onnistuin saada siitä jonkinlaiset skouppikuvat, ennen kuin se taas katosi. Hetken vielä odottelimme lintua saapuvaksi takaisin havaiten hillerin, joka kävi ruokinnoilla syömässä. Lopulta kun olimme lähdössä palailemaan ojan vartta kompaten takaisin autolle, bongariporukka vielä kertaalleen ajoi linnun lentoon ja nyt se lensi aivan toiselle puolelle laaksoa. Liljaikon komppaus ei tuottanut oikein mitään, joten pian olimme autolla.

Jatkoimme vielä etelään ja kolusimme hieman Scatnessia, ennen kuin alkoi sataa. Juuri kun sateessa komppaaminen alkoi tuntua turhalta, saimme tiedon Cunningsburghista löytyneestä punakottaraisesta. Ajoimme paikalle ja vihdoinkin mukaan ottamastani navigaattorista oli hyötyä, kun paikka oli kerrottu osoitteen tarkkuudella. Paikalla oli jo runsaasti bongareita ja meille kerrottiin, että havainnosta oli jo lähes pari tuntia. Tämä nuori lintu oli käynyt erään pihan pähkinäruokinnalla muiden kottaraisten seurassa, mutta nyt kottaraisia oli joka puolella aluetta. Toista tuntia me seuloimme peltoaukean kottaraisia muiden tuijottaessa ruokintaa ilman tulosta. Parhaaksi havainnoksemme jäi keskeltä tietä pientareelle pelastamamme siili. Lopulta ajoimme Lerwickiin, jossa pidensimme autovuokraustamme päivällä ja saimme sovittua, että jättäisimme auton Sumburghin lentoasemalle ja ajoimme hotellille jo viideksi ottamaan rennosti. Illalla löysimme viimein eurooppalaisen ravintolan eli italialaisen, josta sai tarjoilua englannin kielellä, joten Potunkaan ei enää tarvinnut pelätä saavansa ruokaansa korianteria ja kyllähän kunnon pizzaa olikin jo ikävä!

14.10. Aamupalan jälkeen lähdimme retkelle ja kohti saaren länsiosia, jossa emme vielä olleet käyneet. Tsekkasimme muutamat vuononpohjukat, mutta havainnot jäivät tukkakoskeloihin, muutamaan mustakurkku-uikkuun sekä pariin kaakkuriin ym. Trestan puutarhakin oli tyhjä, joten emme jatkaneet sen pitemmälle vaan synkkien pilvien ajamina suuntasimme Kergordiin. Parkkeerattuamme automme kävelimme puutarhaan aidan raosta ja lähes välittömästi törmäsimme pariin orniin, jotka viittoilivat meitä lähemmäksi sanoen, että: ”Kiertäkää tuolta, lintu on aivan edessämme”. Kierrettyämme paikalle kysyin tietysti kohteliaasti, että niin mikäköhän lintu oli kyseessä, kun kohta eteemme pomppasikin puskasta sinipyrstö! Tämä lintu oli todella peloton ja se saalisteli vain muutaman metrin päässä meistä. Ilmeisesti se haki meistä turvaa saalistelulleen, sillä aina, kun se erehtyi kauemmaksi, punarinnat hyökkäsivät sen kimppuun. Pari taigauunilintuakin liikkui pusikoissa, mutta valitettavasti keli oli todella synkkä, joten kuvaaminen oli vaikeaa. Potu toki sai hyvät kuvat, mutta skouppaaminen oli lähes mahdotonta. Lopulta sain kuitenkin yhden kunnon videon linnusta ennen kuin alkoi sataa kaatamalla. Bongareitakin saapui paikalle siinä määrin, että päätimme ajaa hotellillemme ja kävellä sieltä internet-baariin tarkistamaan, että lentolippumme olisivat kunnossa. Sumburgh-Lontoo väli näytti olevan kunnossa, mutta Lontoo-Barcelona lipuista oli kyllä varausvahvistus tullut, mutta itse lippuja ei vielä ollut tullut. Mutta ainahan ei mitään elektronista lippua tulekaan, joten ajattelin asian olevan kunnossa.

Koska sade oli loppunut, päätimme jatkaa vielä iltaretkelle. Ajoimme Seafieldille, josta emme vuoriuunilintua löytäneet, mutta nokkavarpunen ja ampuhaukka lensivät ylitsemme. Merellä lensi vielä isokihukin, joita ei juuri Foulan jälkeen ollut näkynyt. Päätimme suunnata vielä Cunningsburghiin yrittämään punakottaraista, vaikka siitä ei mitään ollut kuulunutkaan. Parkkeerattuamme alkuperäiselle paikalle huomasimme erään kuvaajan kuvaavan juuri sitä ruokintaa, jossa lintu oli alun perin ollut ja siinähän se oli ruokinnan vieressä istumassa – nuori punakottarainen! Lintu oli kuulemma ollut paikalla koko iltapäivän, mutta eipä siitä ollut kukaan päivän aikana tapaamistamme orneista ollut tietoinen. Tunnin verran ihastelimme ja kuvailimme tätä vilkkaasti ruokinnalla käynyttä mutta aina välillä puskan siimekseen lepäämään mennyttä lintua, kunnes taas alkoi sataa. Juuri tällöin lintu lensi nurmikolle ruokailemaan ja jotenkin onnistuimme vielä kaatosateesta huolimatta saada toisenlaisiakin kuvia linnusta. Lopulta ajoimme takaisin kämpille ja illalla suuntasimme samaan italialaiseen hampurilaisannokselle ennen kuin painuimme nukkumaan.

Loppurevitykset

15.10. Keli oli aamusta erinomainen ja olimme päättäneet viettää viimeisen päivämme siellä, missä lintuja oli ollut eli etelässä. Niinpä ajoimme taas suoraan Sumburghiin, jossa tuijottelimme hetken merta, mutta havainnot jäivät pariin ampuhaukkaan, 40 alliin ja amerikanjääkuikkaan.

Piakkoin jatkoimme läheiseen Toabin kylään kokeilemaan, löytyisikö siellä edellisiltana ollut siperianuunilintu, mutta lintua ei löytynyt, vaikka se kuulemma taas myöhemmin oli löytynyt, toki eri puolelta kylää. Virkien altailla näimme tuttujen suosirrien, tyllien ja mustapyrstökuirin ohella 2 pulmussirriä, joista tuli 136. Shetlannissa havaitsemamme ja 196. Iso-Britanniassa reissulla havaitsemamme laji. Ohitsemme lensi taas amerikanjääkuikkakin. Quendaleen ajaessamme näimme taas saman mustaleppälinnun ja ojan varsi kompattiin taas huolella, mutta linnut olivat todellakin jo vähissä! Autolle palattuamme havaitsimme taas virtavästäräkin.

Lake Spiggiellä lenteli pikkulokki parinsadan haapanan seurana ja punapyrstölepinkäinen löytyi alkuperäisestä paikasta mutta vasta komppaamalla ojan vartta. Onneksi lintu laskeutui komeasti eteemme kasvien latvukseen ja pääsimme taas kuvaamaan sitä kunnolla. Kohta se nappasi jostain varastoimansa saaliin ja nyt pääsimme kuvaamaan sitä myyrä nokassaan. Pian se vaihtoi saalista ja pitkään ja hartaasti se kyni ja söi pikkulintua aivan edessämme ja kamerat kävivät kuumana! Paikalle saapui ehkä kovin koskaan tapaamani bongari, sillä tämä oli varsin pahasti liikkumiskyvytön, mutta avullamme hän pystyi pakettiautosta katsomaan lepinkäistä pyörätuoliinsa varsin huterasti kiinnitetyn kaukoputkensa avulla. Ja minkälaisen näytöksen lepinkäinen esittikään ruokaillessaan varmasti reilut puoli tuntia aivan edessämme!

Kävimme pikaisesti yrittämässä vielä punakottaraista, mutta lintua ei näkynyt, joten jatkoimme Wester Quarffille, jossa näkyi taas runsaasti järrejä muttei oikein muuta. Illalla kävimme vielä ajelemassa West Burrassa ja ihmettelemässä sikäläisiä vuonomaisemia ennen kuin ajoimme kämpille. Taas tutun pizzan jälkeen pakkailimme tavaramme ja painuimme aikaisin pehkuihin.

Ja matka jatkuu

16.10. Heräsimme viiden jälkeen ja jo kuudelta lähdimme kohti Sumburghia. Jätimme automme, ihme kyllä ehjänä, parkkipaikalle ja klo 7:40 lähti lentomme Edinburghiin. Haikeina heitimme hyvästit Shetlannille – takaisin tullaan kyllä!

Edinburghin lentoasemalla vietettyjen tunnin ja 20min jälkeen jatkoimme Lontoon keskustan lentoasemalle, joka kauhuksemme sijaitsi aivan toisella puolella kaupunkia kuin Heathrow, josta meillä oli jatkolento. Niinpä jouduimme metroilemaan halki koko Lontoon ja neljällä vaihdolla onnistuimme lopulta pääsemään Heathrowlle noin tunnissa. Tällöin meillä oli enää reilu tunti aikaa ennen lentoamme Barcelonaan ja kuinka ollakaan check in:issä meidän lentolippujamme ei sitten löytynytkään! Pitkällisten selvittelyjen jälkeen, joihin osallistui ainakin kolme naista, jotka oikeasti tuntuivat tekevän kaikkensa, selvisi että Iberia oli kämmännyt ja jotenkin hukannut lippumme! Nyt meitä vaadittiin maksamaan järkyttävän kalliit lippumme uudelleen ja eihän meikäläisen luottokortissa enää tehot tähän riittänyt, kun luottoraja oli ylittänyt jo ensimmäisestä näiden kalliiden lippujen ostosta! Lopulta kuin ihmeen kaupalla meidät kuitenkin päästettiin juoksemaan lähtöluukulle ilman lisämaksuja ja kuinka ollakaan olimme lähtöluukulla ennen kuin konetta oli edes alettu täyttää!

Olimme siis vihdoin lähtemässä kohti Espanjan Kataloniaa ja Barcelonaa!

J.A.