Koskapa COVID19 oli sulkenut maamme rajat ja perinteinen kesäinen ulkomaanmatka ei näin tullut kysymykseen, oli ainoa mahdollisuus lomareissuun kotimaan rajojen sisäpuolella. Kun kävi ilmi, että veljenpojan rippileiri järjestetäänkin ja samalla myös pienimuotoiset rippijuhlat, oli päätös helppo, että suuntaisimme Lappiin, mikäli vain viikon varotusajalla onnistuisin saamaan lomaa. Olin ollut koko kevään lomakiellossa ja alkukesän parit lyhyet laskentalomat olin ottanut edellisvuodelta säästyneistä lomapäivistä, joten esimieheni oli ymmärtäväinen, että nyt oli hyvä aika suunnata Lappiin, jotta pääsisi juhliinkin ja sukua tapaamaan.
Koskapa Hannan siskolla Elissalla oli myös oma lomansa ja hän oli suunnitellut myös lintureissua Lappiin, oli meidän helppo yhdistää voimamme ja saada näin kaivattua säästöäkin, kun lähtisimme yhdellä autolla liikenteeseen.
Niinpä 18.6. Juhannusaatonaattona saatuani työpäiväni pakettiin lastasimme jo valmiiksi pakkaamamme tavarat autoon ja suuntasimme Tarvaslammelle, jossa ”Elli” oli valmiina meitä odottamassa. Saimme ihme kyllä hänenkin tavaransa mahdutettua autoon ja pian olimme tien päällä matkalla kohti pohjoista.
Keli oli sateinen ja välillä jopa myrskyinen mutta teimme silti, tai ehkä juuri sen takia, pikaisen stopin Saaren Pohjanrannassa, jossa havainnot jäivät kuitenkin vain pariin suokukkoon. Pohjois-Karjalaan päästyämme korkkasimme reissupinnalistan ja Kiteellä näimmekin vauhdista pikkulepinkäisen ja valkoposkihanhen. Sateen kokonaan loputtua päätimme kurvata Kontiolahden Linnunsuolle, jossa käppäilimme tunnin verran havaiten mustaviklon, pyrstötiaisia ja keltavästäräkkejä ym.
Sinipyrstöjä
Matka jatkui lopulta Sotkamon Talvivaaraan, jossa ajoimme todella jyrkkää ja huonokuntoista tietä huipulla olleelle mastolle ja emme olleet ehtineet edes autosta kunnolla ulos, kun kuulimme pari laulavaa sinipyrstöä. Niinpä emme vielä purkaneet muita tavaroitamme kuin rengastusvälineet ja pian meillä oli verkko viritettynä ja atrappi soimassa. Ja eipä aikaakaan, kun verkossa roikkui hieno vanha koiras sinipyrstö! Koska homma tuntui olevan helppoa, kokeilimme saman tien myös toista lintua, mutta tämäpä olikin hiljentynyt eikä sitä havaittu illan aikana enää lainkaan. Sen sijaan renkaan jalkaansa saanut lintu lauloi koko illan, yön ja seuraavan aamunkin koko ajan.
Pystytettyämme telttamme ja syötyämme olimme varsin pian valmiit unten maille. Olihan meillä Hannan kanssa koko keväältä melkoiset univelat kerättynä ja tältä reissulta niitä olisi takuulla lisää luvassa.
19.6. heräsimmekin jo ennen aamuyhtä ja taas olivat molemmat sinipyrstöt äänessä. Kohta meillä oli verkko pystyssä ja eipä mennyt kuin hetki, kun meillä oli vielä edellisiltaista lintua upeampi sininen vanha sinipyrstö hyppysissämme.
Jatkoimme sitten rengastusvälineistö mukanamme kiertämään Talvivaaran länsirinteen metsiä ja pienen kävelyn jälkeen löysimme seuraavan sinipyrstön. Ja pian alkoi tuntua, että sinipyrstö oli selvästi runsain laulava lintu metsissä! Aina kun edellisen laulu alkoi jäädä taaksemme, löytyi seuraava ja usein kuului parikin uutta lintua. Yritimme saada verkkoon ainakin lähes kaikkia löytämiämme lintuja mutta vain yksi vanha lintu kävi törmäämässä verkkoon kimmoten siitä kuitenkin vapaaksi. Nuoret linnut lähestyivät verkkoa aina huomattavasti varovaisemmin ja epäluuloisemmin puiden latvuksista ja yhtäkään lintua emme saaneet kiinni. Yksi varoitteleva naaraskin löydettiin mutta tätäkään emme kiinni saaneet. Lopulta kuulimme aamun aikana yhteensä 13 sinipyrstöä, mutta vain telttamme lähellä olleet oltiin saatu kiinni.
Muita aamukävelyn havaintoja olivat neljä idänuunilintua, joista kolme kuului samaan pisteeseen, kaksi käenpiikaa, muutama peukaloinen, töyhtötiainen, pikkukäpylintuja, punatulkkuja ja metsäviklo. Ja mainittakoon että hyttysiä oli aivan riittävästi! Ehdimme kävellä aamun ja aamupäivän aikana vain pienen osan Talvivaaran rinteestä. Sinipyrstöjä olisi varmaankin ollut vaaralla vielä runsaasti lisää? Talvivaaran hienot kuusikot ja lakialueen suot tekivät meihin vaikutuksen luonnontilaisuudellaan. Ihmistoiminnasta ei näkynyt metsissä jälkiä.
Leiriimme palattuamme nukuimme muutaman tunnin päiväunet ja lähdimme sitten jatkamaan matkaamme.
Ristijärvellä näimme tien ylittäneen mehiläishaukan ja matkalla päätimme seuraavan kohteemme ja lopulta kurvasimme Puolangan Kuirivaaran lähellä olevalle aukealle etsimään sopivaa telttapaikkaa.
Itse vaara ei juuri edes näkynyt telttapaikkaamme, joten odotukset eivät kohonneet kovinkaan korkealle seuraavaa aamua ajatellen – etenkin kun hyttysiä ja muitakin verenimijöitä oli nyt jo todella paljon. Illan ainoaksi havainnoksi näkyi aukean päällä lentänyt hiirihaukka.
20.6. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme kiipeämässä jyrkkiä rinteitä kohti Kuirivaaran etelärinteitä. Eipä meidän tarvinnut taaskaan kauan kävellä, kun kuulimme edestämme tutun matalan varsin yksitoikkoisen sinipyrstön laulun. Ja kohta meillä oli taas yksi vanha sinipyrstö kihlattavana.
Kävelimme aamuyön ja aamun metsässä kuullen yhteensä yhdeksän sinipyrstöä, joista onnistuimme nyt jallittaa kaksi 2kv lintuakin verkkoon. Myös kaikki muut näkemämme linnut olivat näitä nuorempia koiraita. Näiden lopullinen verkkoon saanti edellytti lopulta sitä, että kun ne olivat viimein tarpeeksi lähellä verkkoa atrappia etsimässä, piti ne ajaa verkkoon.
Muita havaintoja olivat naaras pohjantikka, muutama tiltaltti ja järripeippo, palokärki, liro, metsäviklo, puukiipijä jne. Kuirivaaran kuusikot olivat Talvivaaraan verrattuna vähän harvempia ja avonaisempia. Myös kaatuneita puita oli vähemmän. Kuirivaaran reittimme kattoi vanhan metsän alueesta ehkä maksimissaan kuudesosan.
Pakollinen sukuloimisosuus
Nukuttuamme taas aamu-unet, jatkoimme matkaa Pudasjärven Syötteelle veljeni Rikun mökille, jossa oli mukava tavata pitkästä aikaa koko Rikun perhettä. Ilta meni leppoisasti rupatellen ja hyvin syöden ja ehdinpä käydä Rikun kanssa lenkilläkin.
21.6. aamulla kävimme Rikun vaimon Pirjon kanssa lenkillä ja yllätys-yllätys lenkin ensimmäinen laulava lintu oli Aurinkokalliolla laulanut sinipyrstö! Näitä todellakin tuntuu tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan!
Päivällä otimme sitten taas suunnan kohti pohjoista ja Rikun porukkakin lähti peräämme uudella asuntoautollaan. Lopulta käytyämme Kemijärven ABC:lla odottamassa ruokaa yli 40 minuuttia sitä lopulta lainkaan saamatta, kiiruhdimme kolmeksi veljeni Pirkan pojan Veikan rippijuhliin. Näin koronakesänä juhlat olivat ymmärrettävästi varsin pienimuotoiset, mutta meille tämä oli jopa mukavampi, kun paikalla oli lähinnä vain lähisukua.
Juhlien ohessa tehtiin jokunen lintuhavaintokin, kun Pirkan ruokinnalla kävi koiras punavarpunen ja illalla pihalle telttojamme pystyttäessä lensi ylitsemme lehtokurppa.
22.6. teimme Pirkan kanssa aamuretken Kemijärven lintupaikoille, joilla ei tietenkään näin keskikesällä kauheasti havainnoilla juhlittu, mutta mm. jokunen kaakkuri ja härkälintu sekä yksittäiset sinisuohaukka ja piekana nähtiin.
Käytyämme vielä aamulenkillä Pirkan kanssa, oli meidän pakko lähteä jatkamaan matkaamme kohti pohjoista. Seuraavan stoppimme teimme Pelkosenniemen Sokanaavalla, jossa näkyi pari tilheä ja keltaväiskiä sekä suolampareessa uiskennellut kuikka ja sitten matka jatkui Sodankylän Ilmakkiaavalle, jossa näkyi kalasääski sekä taas keltavästäräkkejä. Matkan jatkuttua näkyi eräällä tietyöllä odottaessamme tien yli juossut kärppä.
Inarin Ivalon Mellanaapa
Tehtyämme pikastopin Sodankylän Porttipahdan padolla ja hoidettuamme Inarin Laanilasta pienen odottelun jälkeen lyhyesti näyttäytyneen virtavästäräkin, pääsimme lopulta kohteeseemme Inarin Ivalon Mellanaavalle, jossa pian tapasimme Osmosen Ollin, jonka kanssa kävelimme jätevedenpuhdistamon alueelle, jonne Ollin ansiosta oli viime vuosien aikana noussut yllättävänkin toimiva lintuasema. Kiersimme verkkopaikat ja totesimme muutaman verkkotolpan kaatuneen keväällä paikalla olleiden mastonpystytystöiden takia. Koska olimme vuoden ensimmäiset rengastajat alueella, ei näitä vielä oltu ehditty korjata. Niinpä aika pian olimme laittamassa verkkoja paikoilleen ja kunnostamassa verkkopaikkoja, joita toki Olli oli onneksi jo edellispäivänä ehtinyt käydä raivaamassa avoimiksi.
Ilta oli jo pitkällä, kun saimme kaiken valmiiksi ja verkot olivat pauloilla ja leirikin pystyssä.
23.6. herätyskellot soivat aivan liian aikaisin. Pian olimme kuitenkin saaneet verkot Hannan kanssa avattua ja koska verkkokierros oli tolkuttoman pitkä jaoimme kierroksen siten, että Hanna ja Elli kiersivät jätärin alueen ja itse kiersin altaiden ympärillä olleita verkkoja. Hanna sitten rengasti linnut ns. asemapömpelin pihalla.
Elli oli jo telttaan kuullut soidintavan jänkäkurpan, joka onneksi kuului vielä verkkokierroksillakin. Ensimmäinen kierros tuotti pari pajusirkkua ja koska toinenkin kierros oli vielä hiljainen, päätimme Ellin kanssa jättää Hannan vastaamaan asematoiminnasta ja lähdimme bongaamaan. Matka oli lyhyt, mutta iso osa ajasta meni siihen, että kävelimme autollemme, jonka olimme jättäneet jätärin portille. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen olimme Ivalon uimarannalla, jossa kuulimme heti vastarannalla laulaneen lapinuunilinnun. Yllättäen rannasta nousi hiekalla makoilleen porotokan takaa siivilleen 2kv harmaahaikarakin, joten pari mukavaa havaintoa tuli tehtyä. Ja koska lapinfyllari siirtyi pikkuhiljaa kauemmaksi ja kuului rantaan enää varsin huonosti, pääsimme pian palailemaan kohti Mellanaapaa.
Ennen porttia tiesimme pysähtyä kohtaan, jossa autosta noustuamme kuulimme heti laulavan pikkusirkun. Lintu näkyikin lyhyesti puun latvassa laulamassa, mutta koska paikalla alkoi olla aivan tolkuttomasti hyttysiä ja koska meillä alkoi olla jo kiire seuraavalle verkkokierrokselle, olimme pian käppäilemässä kohti asemaa. Elli oli aloittanut aamun mukavasti parilla eliksellä ja ekalla koskaan kuulemallaan vuodari-jänkäkurpalla. Ja eipä Hanna ollut ehtinyt käydä tässä välissä yhdelläkään kierroksella, joten suuntasimme saman tien verkoille.
Verkoilla oli varsin hiljaista mutta kylläpä aamun aikana tuli kävelyä, vaikka itsekin kiersin vain toista puolikasta kierroksesta. Simahdin aamulla pariksi tunniksi telttaankin Hannan ja Ellin kierrettyä vielä tyhjä verkkoja. Lähes helteinen sää vähensi lintujen liikkumista selvästi. Lopulta puolilta päivin suljimme Hannan kanssa verkot ja aamun saaliksi oli tullut keltavästäräkki, västäräkki, 2 leppälintua, laulurastas, 9r+2k pajulintua, järripeippo, nuori punatulkku sekä 3r+2k pajusirkkua. Ohessa olimme vielä kuulleet laulavat sinirinnan sekä ruokokerttusen ja hetken sirisseen jänkäsirriäisen ja nähneet tyllin, tilhiä, pikkukäpylintuja ym. Olimme nähneet myös pari hirveä juoksemassa suolla.
Lyhyiden päiväunien jälkeen matkamme jatkui taas kohti pohjoista ja seuraava stoppimme oli Kaamasen Neljän tuulen tuvalla, jossa näimme odottamiamme taviokuurnia 4 koirasta ja 3 naarasta. Yllättäen näimme myös useita lapinmyyriä mutta valitettavasti ilmeisestikin paremmin aamulla näyttäytyviä kuukkeleita ja lapintiaisia emme nähneet.
Piesjänkä ja Ailigas
Jatkettuamme matkaa näkyi Ahvenjärvellä koiras pilkkasiipi ja Basijávren läheisellä pikkulutakolla naaras uivelo. Lopulta kävimme vielä tsekkaamassa, miltä Piesjängällä näytti ennen kuin kipusimme Karigasniemen Ailigakselle portin viereen perinteiselle paikalle pystyttämään telttojamme.
24.6. heräsimme ennen yhtä yöllä ja lähes välittömästi ulos könyttyämme lensi ylitsemme tunturikihu. Me kuitenkin ajoimme kohta rinnettä alas ja suuntasimme Piesjänkälle. Nähtyämme matkalla piekanan, olimme pian käppäilemässä kohti soisempia alueita.
Tunturikihuja löytyi pari paria ja heti ensimmäisessä lutakossa puljasi 16 vesipääskyä, joita näkyi muutama yksittäinen vielä myöhemminkin. Lapinsirri ja suosirrikin nähtiin saman lutakon liepeillä mutta jatkettuamme pitemmälle suolle, oli lintumaailma häkellyttävän hiljaista. Jotenkin tuntui, että suo oli paljon kuivempi kuin koskaan aiemmin ja vähät linnut eivät vielä oikein olleet pesimäpuuhissa. Luntahan oli keväällä ollut todella paljon ja pitkään. Niinpä etenkin pikkulinnut loistivat täysin poissaolollaan. Ensimmäistäkään lapinsirkkua emme löytäneet ja sinirintojakin näkyi ja kuului vain muutama. Urpiaisia näkyi ja kuului harvakseltaan ja yksi pari näytti lähinnä tundraurpiaisilta, mutta ne katosivat liian pian.
Kävelimme aina vetisen suon reunaan asti, josta näimme järvillä tukkasotkien ja telkkien ohella 3 koirasta ja yhden naaras allin. Lopulta päätimme lähteä kävelemään takaisin autolle päin, sillä lintuja oli sen verran vähän, että mieli alkoi jo tehdä tunturiin. Onneksi Hanna löysi vielä naaras riekon ja jänkäkurppa kävi klopsuttelemassa yläpuolellamme ja läysimme vielä kesyhkön vesipääskyn, joten lopulta aamuyö oli kuitenkin ollut lajistollisesti varsin onnistunut.
Eipä aikaakaan, kun olimme taas Ailigaksen portilla ja kiipeämässä kohti tunturia ihmetellen matkalla tunturikasveja ja rinteillä kasvaneita terhakoita männyntaimia. Könysimme Ailigaksen huipulle, jossa kiersimme huippua jonkin aikaa ja taas alkoi tuntua siltä, että missä ihmeessä kaikki linnut olivat? Kiirunoista olivat merkkinä vain sieltä täältä löytyneet höyhenet. Kapustarintoja oli jokunen hassu pari mutta enemmän niitä näkyi yhdessä parvessa, olivat nämäkin tainneet jättää pesimisen kokonaan väliin tältä kesältä? Taas lensi ylitsemme tunturikihukin. Päätimme jatkaa kävelyä läheistä Gaskkamusalasin huippua kohti, kun kelikin oli kerrankin hyvä. Aikaisemmilla reissuillamme emme olleet kävelleet näin pitkälle.
Olin itse nähnyt kiikareilla vilauksen lentävästä pulmusesta ja Gaskkamusalasin huipun tuntumasta niitä löytyikin pari lisää ja löysimme myös munapesänkin. Mutta edelleenkään emme löytäneet muita lintuja. Lopulta koko huippu oli koluttu ja lähdimme alaspäin oikaisemaan lyhintä reittiä kohti linkkimastolle vievää tietä. Ja kuinka ollakaan ollessamme varsin alhaalla kolmen huipun välissä olevalla kivikkoisella tasangolla, kuului vielä alempaa kiirunan soidinääntä! Kohta lintu lensi edestämme ja alkoi narista yhä lähempänä meitä. Pääsimme lintua mukavan lähelle ja lopulta saimme hyviä kuviakin, ennen kuin lintu lensi ylemmäs rinteelle jatkamaan narinaansa.
Ennen tielle pääsyä törmäsimme vielä piekanaa varoitelleeseen tunturikihupariin ja tietä pitkin ikuisuuksilta tuntunutta taivalta takaisin kohti leiriämme taivaltaessamme törmäsimme vielä toiseen kiirunaan, joka sekin narahteli soidinta muttei niin aktiivisesti. Matkalla leiriimme näimme vielä parinkymmenen kapustarinnan parven ja laulavan sinirinnan ja lopulta olimme teltoilla ja varsin pian unten mailla. Ja sopivasti alkoi sadella eli aikataulumme oli taas kerran ollut oivallinen.
Iltapäivällä ajellessamme näimme Nuoppiniemessä piekanan Ja Dalvadasissa Tenojokivarressa Norjan puolella oli lokkiparvessa tuhkaselkälokki. Lintu oli erittäin kookas ja rotevan oloinen ja sillä oli ainoastaan hyvin pienet siipilaikut – jotenkin tästä tuli mieleen graelssii-alalaji – eihän tässä kaukana Norjan rannikosta oltu… Myös pari suokukkoa näkyi ennen kuin matka jatkui taas.
Nuvvus Ailigas
Lopulta kipusimme Nuvvuksessa erään pikkutien varteen leiriytymään. Herätys sovittiin ”myöhäiseksi” eli vasta aamukolmeksi.
25.6. aamuneljän aikaan olimme Nuvvus Ailigaksen juurella ja lähdimme kipuamaan tunturiin jyrkkää ja louhikkoista Cihkagurraa pitkin. Linnut olivat kortilla, kun alkumatkasta näkyi vain hömötiainen sekä sinirinta. Saimme kivuta ihan hiki hatussa aina puurajan yläpuolelle asti ennen kuin vihdoin kuului etsimämme sepelrastaan laulua. Saimme linnun lyhyesti näkyviinkin, mutta emme päässeet sitä kuvaamaan.
Lähes huipulle päästyämme kuulimme outoa viheltävää ääntä, joka sopi lähinnä keräkurmitsalle, mutta emme saaneet ääntelijää näkyviin ja laji jäi epävarmaksi.
Huipulla kolusimme hieman ristiin rastiin ja kohta editsemme lensi toiseen tapaan kireästi äännellyt keräkurmitsa. Se kuitenkin jatkoi matkaansa kauemmaksi eikä sitäkään päästy kuvaamaan. Muuten laelta ei löytynyt kuin jokunen kapustarinta ja pikkukuovi sekä tuulihaukka mutta maisemat tuntureille sekä Tenolle olivat sitäkin komeammat!
Paluumatkalla yritimme taas saada sepelrastasta näytille mutta näimme sen vain lennossa. Alaspäin kävely sujui huomattavasti ylös kipuamista nopeammin. Ollessamme jo aika alhaalla lensi ylitsemme kaksi sepelrastasta kotkottaen. Jalat alkoivat olla jo aika väsyneet, kun vihdoin olimme takaisin autollamme. Kävimme vielä virallisella parkkipaikalla kuuntelemassa, kuinka yksi sepelrastas lauloi ylhäällä rinteessä ja kuulimme yllättäen myös rautiaisen.
Keli oli synkentymään päin ja tuuli oli yltymässä navakaksi, kun jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Staijasimme pohjoisempana lyhyesti Tenojokivarressa nähden piekanan mutta keli oli turhan huono enemmille petolinnuille. Lopulta olimme Utsjoella, jossa kävimme pikaisesti kaupassa ja matkan varrella aikatauluja pähkäiltyämme, olimme tulleet siihen tulokseen, että etelään päin olisi käännyttävä.
Spondeja lapuleita
Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Skalluvaaran erotusalue, jossa komppasimme kovassa tuulessa Ellille yhä vain puuttuvaa lapinsirkkua vuodariksi, mutta näin itse vain yhden naaraan pariin kertaan lennossa puskissa todella taitavasti piilotellen. Onneksi muita lintuja kuitenkin näkyi mm. piekana, 12 vesipääskyä, mustaviklo, muutama sinirinta sekä isolepinkäinen. Ja ollessamme jo ajelemassa takaisin päin lähellä teurastamoa kuulimme avoimesta ikkunasta lapinuunilinnun! Nousimme sitä kuuntelemaan ja yllättäen sen takaa kuului jokivarresta toinenkin ”lapuli”. Saimme pari lintua näkyviinkin, joista ei ihan voitu olla varmoja, oliko toinen uusi äänetön yksilö vai oliko kauempikin koiras tullut atrappiamme katsomaan?
Matka jatkui etelää kohti ja teimme muutamia pysähdyksiä Kevon tienoolla lähinnä jokivarsissa mutta havikseen kirjautui vain bongattu muuttohaukkapari, tuulihaukka sekä Inarin puolella näkynyt sinisuohaukka. Neljän tuulen tuvalla oli hiljaista ja vain yksi kuurna oli ruokinnalla. Ja matkan jatkuttua näkyi lähilutakolla naaras uivelo.
Lopulta ajoimme Toivoniemen lintutornille, jossa pystytimme leirin turhan lähelle myöhemmin yllättävän vilkkaaksi osoittautunutta tietä. Teltat piti kuitenkin saada kunnolla varjoon, muuten päivällä nukkumisesta ei olisi tullut mitään. Teltan pystytyksen lomassa näimme vilaukselta lapintiaisen, jota hömötiainen tuntui ajavan pois reviiriltään. Pian simahdimme telttaamme ja tarkoitus oli nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi. Ja lopulta meillä Hannan kanssa unta riitti reiluksi viideksi tunniksi mutta Elli oli herännyt jo reilua paria tuntia aiemmin ja kivunnut torniin ihailemaan upeita maisemia. Samalla hän oli ihmetellyt korkeita vinkuvia ääniä joita kuului lähimetsiköstä. Kun hiiripöllö oli tupsahtanut jostain puun oksalle näkyviin, oli hän alkanut epäillä ääntelijöitä hiiripöllön maastopoikasiksi ja olipa hän laittanut meillekin viestin asiaa koskien, mutta me heräsimme sitten vasta paria tuntia myöhemmin…
Onneksi herättyämme pöllönpojat olivat yhä äänessä ja helposti löysimme lähimetsästä näkyville pari menninkäistä oksilta kerjäämästä emolta ruokaa. Yhteensä poikasia kuulosti olevan viisi. Emokin näyttäytyi ja ihan kivoja kuviakin saatiin ennen kuin päätimme jättää pöllöperheen rauhaan ja mennä purkamaan leiriämme. Toki tornillakin käytiin vielä ihailemassa hienoja maisemia ja itse kuulin lyhyesti punajalkaviklon ääntelyä.
Ivalon läpi ajoimme lehtokurpan jo lentäessä soidintaan. Sodankylän Madetkoskella näkyi langalla istuskellut suopöllö ja Ilmakkiaavalla sirahti jänkäsirriäinen lyhyesti. Yöllä liikennettä oli vähän, mutta tienvarsissa oli tolkuttoman paljon metsäjäniksiä.
Sirkkuja
Lopulta stoppasimme Vuojärven Kantolassa, jossa oli oleillut Lapissa, ja nykyään lähes missä tahansa, harvinainen peltosirkku. Hetken odottelun jälkeen sirkku alkoi laulaa ja se lauloi aivan yhtä oudosti kuin olimme kuulleet sen Mellanaavalla Osmosen Ollin puhelimessa olleella äänityksellä laulavan. Lintu kuulosti omiin korviimme enemmän ruostekurkkusirkulta, mutta valitettavasti siitä oli olemassa niin hyviä kuvia, että olimme itsekin sen jo todenneet peltosirkuksi, jolta se nyt edelleenkin näytti. Peltosirkku jahtasi erittäin aggressiivisesti paria keltasirkkua pois reviiriltään. Myöhemmin sain kuulla, että Pohjois-Ruotsissa esiintyy tällä tavalla laulavia peltosirkkuja.
Matkamme jatkui Kemijärvelle, josta oli edellisaamuna löytynyt taigauunilintu, mutta tunnin haeskelulla emme sitä löytäneet eikä sitä kukaan havainnut myöhemminkään. Omat havaintomme jäivät hetken laulaneeseen hernekerttuun.
Kuusamoa kohti ajaessamme sain kuningasidean kääntyäkin Sallaa kohti ja lopulta stoppasimme Ruuhijärven rannassa kulkevalle suoralle tielle, jonka molemmin puolin on pensaikkoista suota. Heti ensi stopilla kuului vierestämme aktiivisesti laulanut pohjansirkku. Laitoimme verkon pystyyn mutta sirkku kävi vain kääntymässä verkon vieressä ja jatkoi kauemmaksi laulamaan. Itse käppäilin tietä pitkin hieman edemmäksi ja kuulin pian laulavan pikkusirkun, joka kuitenkin hiljeni ja katosi pian. Kun olin palailemassa verkkopaikalle, oli Hannalla siellä pikkusirkkunauha päällä ja juuri pikkusirkku lentänyt verkkoon!
Stoppailimme parin sadan metrin välein tien varressa ja kuulimme useita pikkusirkkuja lisää ja näimme yhden pariskunnankin ja lopulta onnistuimme saamaan toisenkin linnun verkkoon aika pitkän yrityksen jälkeen, mutta pohjansirkkuja emme löytäneet enempää. Niinpä palailimme vielä yrittämään tien alussa havaitsemaamme lintua. Lopulta verkolla kävi 2 koirasta sekä naaras pohjansirkku mutta yltyneen tuulen takia ne ilmeisesti näkivät verkon eivätkä näin kapsahtaneet ansaan.
Pyydystelyn ohessa kuulimme ampuhaukan, pikkukuoveja ja muita tavallisia suolajeja mutta lopulta väsy alkoi painaa pahasti päälle. Ajoimme läheisen Termusjärven lintutornin parkkipaikalle ja kävimme vielä kävellen tornillakin, joka oli yllättävän kaukana. Emme jaksaneet enää kantaa putkea tornille, joten kaukaiset vesilinnut jäivät määrittämättä, mutta kävelymatkan varrella törmäsimme todella kesyyn koiras pohjantikkaan. Ja telttoja pystytellessämme näin naaras riekon kipittävän tien yli.
Kuusamo
Herättyämme päikkäreiltä auringon lämmittäessä telttojamme liiaksi, söimme ja pakkasimme taas automme ja lähdimme ajelemaan kohti Kuusamoa. Päivä oli pitkällä, joten Kuusamoon ei oltu niinkään enää menossa linturetkelle vaan turistiksi. Mutta toki ns. turistipaikoillakin näkee lintuja. Niinpä ensimmäinen stoppimme Oulangan kämmekkämetsissä tuotti hienojen tikankonttien lisäksi tiltaltin, töyhtötiaisen sekä pari isokäpylintua. Neidonkenkiä emme löytäneet, olivat varmaan jo lopettaneet kukintansa?
Jatkoimme turistikierrosta Kiutakönkäälle koskia ja putouksia ihastelemaan ja ohessa näimme kaksi koirasta ja yhden naarasvirtavästäräkin sekä kuulimme peukaloisen. Sitten stoppasimme Koskipuistossa Käylänkoskella, jossa virtasi vettä todella paljon. Yllättäen löysimme kuitenkin pienestä sivuhaarasta koskikaranpoikasen. Sitten kävimme vielä uudella lintupaikalla Oivangin kosteikolla, mutta havainnot jäivät pariin isokäpylintuun.
Ja pian jatkui taas matkamme kohti etelää, sillä olin itse päättänyt, että meidän pitäisi päästä mahdollisimman pitkälle, jotta lauantaista, reissun viimeisestä päivästä, tulisi kevyempi päivä ennen sunnuntain kiireistä päivää Parikkalassa. Taivalkosken Siltasuolla näkyi suopöllö ja tietysti Hiljainen kansa taideteosta piti stopata ihastelemaan. Hyrynsalmen Hoikkajärven kohdalla koppelo meinasi tulla tuulilasiin ja lopulta ajomatka jatkui ja jatkui muiden aika pitkälti nukkuessa aina Sotkamoon saakka, jossa edessämme näkyi niin hurjan näköinen ukkospilvi, että päätimme pysähtyä eräälle levikkeelle nukkumaan autossa siksi aikaa, että pilvi liikkuisi kohti itää. Edellisöisen myräkän jäljiltä tien varsien metsää oli kaatunut paljon.
Itse en kuitenkaan saanut nukuttua silmäystäkään, joten tuntia myöhemmin jatkoin ajoa ja onneksemme pilvet väistyivät sen verran, ettemme joutuneet ajamaan myrskyssä. Lopulta olimme perillä viimeiseksi retkikohteeksi valitsemallamme Kontiolahden Kolvananuurolla ja pienen etsinnän jälkeen olimme löytäneet kelvolliset telttapaikat ja saaneet teltat pystyyn. Vasta sitten alkoi lähistöllä jyrähdellä oikein kunnolla ja pian sataa varsin rankasti.
Me kuitenkin nukuimme sateen pauhusta piittaamatta ja kuinka ollakaan sade oli loppunut sopivasti, kun aamuseitsemän aikaan heräilimme muutaman tunnin unien virkistäminä.
Erinomainen viimeinen aamu
Ja kohta olimme käppäilemässä kohti Uuroa. Jo telttapaikan vierestä löysimme nuoren naaras valkoselkätikan ja toinen kuului polun varressa. Sitten äkkäsimme pikkulintujen varoittelevan hurjasti erään männyn latvustossa eikä ollut yllätys, kun pienen odottelun jälkeen latvasta lennähti varpuspöllö pakoon hyökkäileviä pikkulintuja. Ja vain pienen matkan jatkettuamme kuului edestämme viirupöllön poikasten kerjuuääntä! Ja yksi pöllönpoikanen löytyi helposti näkyville parin muun poikasen kuuluessa ympäriltämme.
Kuultuamme kaukaisen idänuunilinnun, laskeuduimme uuron pohjalle kävelemään vaikeakulkuista kivikkoa, joka oli sateen takia todella liukasta. Niinpä eteneminen oli hidasta ja vaivalloista, mutta kun lintuja löytyi yhä vain lisää, niin eipä tuo menoa haitannut. Alkuun kuului yksi sinipyrstö vastarinteestä ja kohta toinen ja lopulta vielä kolmaskin. Peukaloisia oli joka puolella ja yhteensä ynnäsimme kävelyn varresta 13 laulavaa ja kolme rätisevää. Tiltaltteja kuului kolme, töyhtötiaisia kaksi ja pikkusieppojakin rätisi lyhyesti kaksi lintua. Ihmettelimme myös uuron pohjalla olleessa purossa asustelleita mutuja. Lopulta polku nousi todella jyrkästi takaisin ylös ja lähdimme palailemaan takaisin autolle päin.
Käveltyämme jo lähes koko lenkin ympäri alkoi vierestämme kuulua tutun kuuloista hiittailua, jota itse väsyneenä mietin pitkään, että mikä tämä tuttu ääni nyt taas olikaan, kunnes Hanna huusi, että täällä on sinipyrstöpoikue! Ja silloin alkoi kuulua myös tuttua raksahtelua, jota olimme hiittailun ohessa kuulleet vaikka kuinka paljon alkureissusta. Pari lentopoikasta sekä naaras saatiin näkyville ja toinen poikasista poseerasi hetken Hannan kuviinkin.
Lopulta olimme takaisin teltoillamme ja pakkasimme hyvin kuivuneet telttamme ja auton muutenkin ja lähdimme taas kohti etelää.
Viimeinen stoppimme oli sitten Kiteen Puhoksessa, josta oli lähes viikkoa aiemmin löytynyt naaras sepeltasku. Lintu löytyi helposti ja se poseerasi todella nätisti kuviinkin. Ohessa kuului pensaskerttuja sekä näkyi jokunen hemppo viimeisiksi retkipinnoiksi, joita kertyi lopulta sen ihmeemmin keräämättä yhteensä 144 lajia.
Lopulta olimme yhteensä 1800 kilometriä ajettuamme takaisin Parikkalassa ja Tarvaslammella meitä odotti lämmin sauna ja valmis ruoka! Olipahan mukava saada itsensä puhtaaksi ja kunnolla ravittua ennen kuin suuntasimme kotiin nukkumaan. Mutta ei me laakereilla lepäämään päästy, sillä seuraavana aamuna oli edessä SSP-rengastus ja illalla vesilintujen poikuelaskenta – eli lomani viimeinenkin päivä oli kyllä varsin tiukasti ohjelmoitu…
J.A.