Syksyllä 2021, kun Maailma oli Covidin takia synkimmillään, lupauduin heikkona hetkenä varamieheksi mukaan kaukalopallon SM-turnaukseen päivän varoitusajalla, vaikken ollut nähnyt mitään mailaa saati luistimia reiluun puoleentoista vuoteen. Seuraavana päivänä matkalla Kuopioon tein sitten toisenkin pari päivää mielessä pyörineen päätöksen – Normajan Jyrki oli järjestämässä helmikuussa lintu- ja nisäkäsreissua Tansaniaan ja nyt matkalle oli enää yksi vapaa paikka jäljellä – jos kerran olin kylmiltään menossa kaukiksen SM-turnaukseen 44-vuotiaana veteraanina, niin kaipa sitä voisi Tansaniaankin lähteä!

Talvi oli synkkä ja todella luminen ja korona pisti pahintaan. Omikronin myötä näytti siltä, että tuskin reissuun päästäisiinkään. Vaikeuksia oli myös Tansanian viisumin hankinnassa, jonka sain lopulta kolmannella yrittämällä – maksukin siis meni kolmesti. Lopulta kuitenkin helmikuu koitti ja viimeisen viikon ennen reissua elin niin eristyksissä kuin työssäkäyvä suinkaan voi. Perjantaina 4.2. pystyin lopettamaan työpäiväni hyvissä ajoin ja lähtemään ajamaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa edessä oli PCR-testi, joka piti olla otettuna 72 tuntia ennen Tansaniaan saapumista. Ruuhkautuneiden laboratorioiden takia, testi piti kuitenkin ottaa mahdollisimman aikaisin, jotta tulokset ehtisivät varmasti saapua ajoissa.

Jo seuraavana yönä sain negatiivisen tuloksen, joka piti tulostaa useana kappaleena reissuun. 6.2. päivän vietin Asikkalassa mahdollista taigaisolepinkäistä bongaten – lintu suostui lopulta näyttäytymään yhdeksän tunnin odotuksen jälkeen!

7.2. aamulla kävimme vielä isäni kanssa kauheassa lumisateessa bongaamassa Kirkkonummen Masalassa mäntysirkkua, jonka itse näin lyhyesti. Retkeilimme vielä hieman muuallakin mutta lopulta piti kiiruhtaa pakkaamaan kaikki tavarat lopulliseen kuosiin ja lähteä ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa olin lopulta aivan turhan aikaisin, kolme tuntia ennen lentomme lähtöä.

Matkaan

Asemalla olivat kuitenkin jo lähes kaikki muutkin retkiseurueestamme: Jyrki ja Lotta Normaja, Matti ja Liisa Kapanen, Tom ja Kaija Lindroos, Henrik Lindholm, Hannu Huhtinen ja pian saapui Mika Ohtonenkin. Lentomme lähti lopulta hieman myöhässä ja lento sujui tuttuun tapaan leffoja katsellen ja hieman nukkumistakin yrittäen.

Lopulta laskeuduimme Qatarin Dohaan ennen vuorokauden vaihtumista ja parin tunnin päästä lähti jatkolentomme kohti Tansanian Arushaa – taas hieman myöhässä aamukahden aikaan. Itselläni unet jäivät olemattomiin, kun takanani istui turhan äänekästä porukkaa. Ehkä tunniksi onnituin torkahtaa.

Vihdoin seitsemän jälkeen aamulla laskeuduimme Arushan kansainväliselle lentoasemalle, jossa olikin sitten seuraavat jännityshetket, kun luvassa piti olla koronatestiä jne. PCR-testitodistuksen ja esitäytetyn terveyskyselyn tarkistamisella kuitenkin selvittiin ja aika pian olimme ulkona asemalta odottelemassa jonoihin juuttuneita koneen peräosassa olleita retkiseuralaisiamme sekä opastamme ja kuskejamme.

Linnustoon tutustumista

Aseman pihalla oli heti melkoista lintupaljoutta. Pikkukiitäjäparvi mekasti aseman päällä ja eliksiäkin alkoi ropista. Kolme turturikyyhkylajia eli vaikertaja-, aro- sekä hieman myöhemmin myös savanniturturikyyhky nähtiin. Upean värisiä loistokottaraisia sekä afrikanvariksia pyöri lähes jaloissamme ja kyläbulbulit (tricolor) ääntelivät lähipuissa. Taivaalla lenteli erilaisia pääskyjä ja kiitäjiä, joista viirupääsky sekä häätö-, pahta-, törmä- ja juovakiitäjä saatiin pinnoihin. Puskissa ja puissa pyrähteli medestäjiä, joista ruusurinta- ja sitruunavihermedestäjä määrittyivät. Kauempana olleen kelon latvustossa näkyi useita lintuja, joista saimme määritettyä viirukalastajan sekä mustan muodon haukan, joka oli joko savannilintuhaukka tai pikkulauluhaukka. Myös kobolttihaikara lensi ohitsemme, afrikanvästäräkit istuskelivat katoksen päällä suoraan yläpuolellamme ja kalliorakkeleitakin näkyi kauempana, joten ei oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla.

Jonkin aikaa odoteltumme oppaamme Anthony Raphael sekä kuskimme Edson ja Geitan saapuivat ja vihdoin viimeisetkin seurueestamme pääsivät aseman pihalle. Olipa osalta mitattu kuumekin terveyskortin tarkistuksen yhteydessä. Kohta pakkasimme tavaramme kahteen isoon safariautoon ja lähdimme matkaan.

Pysähdyimme jo lentokentälle tuovan suoran varrella pointsaamaan eliksiä; äänekkäät tuhkapriiniat, sininiskahiirot, savannikäärmekotkan sekä keltavatsamedestäjän. Ja matkan jatkuttua näkyi vauhdista vielä mm. etelänpuhvelikutojia, sieppodrongo sekä frakkilepinkäisiä.

Ajelimme puolisen tuntia Mt Merua kohti, jossa lopulta jalkauduimme kävelemään pientä metsätietä ja olipahan lintusekamelska, kun mitään ääniä saati näkyneitäkään lintuja ei tuntenut… Afrikanpalmukiitäjät lensivät taivaalla, latvustosta löytyi smaragdikäki, erään rakennuksen katolla seisoskeli pari hadadaiibistä ja puskista löytyi mm. pensaspunatasku, valkokulmaseppä ja harmaasavannisieppo. Duettolepinkäiset (major) ääntelivät hassusti, myös uikuttaja- ja tamburiinikyyhkyt ääntelivät ja molempia nähtiinkin. Erään puun latvustossa seisoskeli palmukorppikotka ja lyijykertun (brevicaudata) selän väriä tutkailtiin, mutta harmaalta näytti. Anthony osoitteli meille useammankin laulavan timanttirintataskun, mutta niitä ei millään saatu näkyville. Puistopunatasku opittiin erottamaan jo nähdystä pensaspunataskusta pyrstön näkyessä kunnolla ja mustalatvuskottaraiset sekä afrikansepelkyyhkykin saatiin pointsattua.

Lopulta jatkoimme Ngare Sero Lodgen pihapiiriin, jossa pinnoja ropisi yhä vain kiihtyvää tahtia. Koko ajan huutanut sinikäki (australis) oli hieno ja viirutäplätikkakin nähtiin ennen kuin laskeuduimme alas lammen rantaan, jossa näimme mm. kaislamerimetsoja, kekonokka- ja leirikutojia, muutaman afrikanjassanan ja mustahuitin, pronssi- ja seepramanikkeja (nigriceps), kirjohelttasieppoja, huiskulepinkäisen sekä upeimpina kiljumerikotkan sekä afrikankeisarikalastajan. Tutumpina lajeina näimme mm. pikku-uikkuja, liejukanoja sekä jalohaikaran.

Anthony osoitteli lähes taukoamatta eliksiä eri suunnista ja kaikki kuuluneet äänetkin tuppasivat olemaan uusien lajien aiheuttamia. Nakkelitöpökerttunen, savupääkalastaja, loistikka, harmaahunajaopas, harmaaviherbulbuli, akasiakäpinkäinen sekä pienen kävelyn päästä löytyneet hauska vasarapäähaikara sekä afrikannokisorsapari näkyivät sellaista tahtia, että heikompaa hirvitti. Kuuluneita ääniä olivat mm. töyhtökotka, punarinta- ja malakiittikäki, ruokometsäkerttunen sekä afrikanhiirihaukka.

Aikamme kierreltyämme kokoonnuimme lammen yläpuolella olevalle katokselle kenttälounaalle ja lounas keskeytyi monta kertaa lintujen katselemisen ja kuvaamisen takia. Mm. lammen vastarannalla puissa liikkuneet gueretsat eli mustavalkoiset todella pörröhäntäiset apinat saivat osakseen ansaitsemaansa huomiota.

Lounaan jälkeen kiertelimme alueella vielä lisää, osan keskittyessä kuvaamaan tai jopa hieman lepäämään järjettömän raskaan matkustamisen väsyttäminä. Ohtosen Mikan kanssa me suuntasimme pienelle metsäpolulle kävelemään. Alkuun oli hiljaista, olihan päivä lämmennyt jo melkoisesti, mutta sitten tärppäsi, kun löysimme punahelmipeippoparin, tuliruusupeippoja sekä pikkubulbulin. Kohta törmäsimme Henkkaan ja Hannuun, joiden kanssa jatkoimme metsän läpi jokivartta lammen rantaan havaiten vielä mm. vaaleasilmäkutojan sekä pari koskivästäräkkiä ym. Myös muutama sinimarakatti sekä etiopianpensasorava nähtiin.

Parkkipaikalle päästyämme löytyi lähipuista ensin ruso-otsatikkanen sekä pian myös muutama kekäleseppä. Samoissa latvoissa kävi myös harmaatoko sekä hopeasarvinokkakin. Autoihin istahdettuamme ja liikkeelle hädin tuskin päästyämme näkyi pienellä niityllä vielä viiksihemppoja sekä lisää tuliruusupeippoja.

Ilta oli hämärtymässä, kun saavuimme Arushaan tilanteeseen sopivasti nimetyn Korona Villan pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät avosylin vastaan. Kohta olimme saaneet huoneemme ja saman tien saimme kiiruhtaa ruokailuun. Ruoan jälkeen pidimme tietysti vielä iltahuudon, joka kesti aika kauan, vaikka emme vielä olleet ehtineet kuin tekemään reissuohjelmamme mukaisen Introductionary to birdingin eli pikaisen linturetkeilyyn tutustumisen…

Arusha National Park

8.2. aamupalan jälkeen olimme osa porukasta jo hyvissä ajoin pihassa odottelemassa kyytiämme ja tutustumassa linnustoon. Pihapiirissä näkyi mm. töyhtöhiiroja, pari valkoniskakorppia sekä jokunen ihan puhtaan näköinen viktoriankaijanen useamman risteymän näköisen seassa. Suurin osa Arushassa esiintyvistä kaijasista ovat viktorian- ja naamiokaijasen erinäköisiä risteymiä. Klo 7:30 saapui toinenkin automme ja lähdimme ajelemaan kohti Arushan kansallispuistoa. Anthony oli aina joka toinen päivä toisessa autossa ja tällä kertaa olimme Normajan sekä Kapasten pariskuntien kanssa ns. ykkösautossa.

Stoppasimme pariin otteeseen matkan varrella ja heti ensimmäinen stoppi oli hieno, sillä näimme etelänkruunukurkiparin ja riisiviljelmällä näkyi pyhäiibis ja kolmivyötyllikin. Kylälepinkäisiä ja afrikanpensastaskuparin ohitettuamme näkyi jo kansallispuiston portti rakennuksineen. Portilla kuskit joutuivat täyttelemään papereita, joten me jalkauduimme lähistölle, josta löytyi tietysti mukavasti uusia lintuja. Hauskan näköisen akasiatöpösiepon, matkijapunataskun, pronssimedestäjiä, keltarinta-apalin ja mustaselkäapalin nähtyämme lähdimme ajamaan kansallispuistoon. Puistossa ei sitten enää noin vain noustukaan autosta, sillä puistossa eleli leijonia ja muita vaarallisia eläimiä ja jalkautuminen oli sallittua vain muutamilla piknikpaikoilla ja vastaavilla.

Muutaman suomufrankoliinin ja kääpiömehiläissyöjiä nähtyämme löytyi eräältä aukealta sekalauma afrikanpuhveleita ja seeproja seuranaan myös pahkasikoja sekä ensimmäinen loisnokkelikin puhvelin selässä. Tien vieressä patsasteli myös komea afrikansatulahaikara ja samalla aukealla näkyi myös kylälepinkäinen sekä valkosiipipiispoja ja miljoonakutojia. Pikkuhiljaa nousimme ylemmäksi ja ylemmäksi vuoristometsään ja lopulta parkkeerasimme aivan uskomattoman ison puun juurelle. Itse asiassa tie kulki puun läpi!

Puun juurella saimme taas jalkautua pienelle aukealle ja tässä olikin sitten melkoisia lajeja tarjolla. Anthony alkoi saman tien soittaa eri lajeja kaijuttimestaan ja pikkuhiljaa vastauksiakin alkoi kuulua. Ensimmäinen targetti saapui puun latvaan raakkumaan ja lopulta lintu nähtiinkin useamman kerran lyhyesti – etenkin lennossa. Laji oli uskomattoman hieno kenianturako! Pian atrappi raikasi taas ja seuraavaa targettia odotellessa nähtiin mm. vuoriharmaasieppoja, pari bambu-uunilintua, vuori- sekä raitaposkibulbuli (striifacies), isonokipeippo sekä etiopianrillejä (eurycricotus) ja lopulta atrappikin tuotti tulosta, kun yläpuolellemme saapui taas uskomattoman värikäs lintu – viirupyrstötrogoni! Ja kuten värikkäiden lintujen kuuluukin olla, myös trogoni oli todella vaikea nähdä ja etenkin kuvata, mutta lopulta jonkinlaisia kuvia saatiin.

Matka jatkui ja nisäkkäitä alkoi näkyä; kirahveja, dikdik-antilooppeja, savannipuikkija, gueretsoja, kirjo- ja vesiantilooppeja sekä kovimpana nisäkkäänä servaali. Lisää afrikanpuhveleita ja seeproja nähtyämme ja kuvattuamme ja linnuista helmikanoja, keltakertun, punaniskakiuruja sekä kääpiömehiläissyöjiä havaittuamme, saavuimme Momellajärvien alueelle ja pian stoppasimme ensimmäisen järven rantaan piknikpaikalle. Nautimme taas kenttälounaan samalla monenlaisia lintuja ja elukoita havaiten. Ylänkökutoja ja jokimehiläissyöjä liikkuivat lähipuskassa ja järveltä löytyi ruskonarsku, punanokkasorsapari, afrikanmerimetsoja sekä rannalta pari seppähyyppää. Olipa kauempana järvellä kolme virtahepoakin! Ja pienen käppäilyn aikana löytyi vielä ruostevahanokkia.

Pian matka jatkui seuraavalle järvelle, jolla oli flamingoja runsaasti, niin pikkuflamingoja kuin tavallisiakin. Myös punanokkataveja, sininokipääskyjä, muutama isotörmäpääsky sekä yksinäinen afrikankuparisorsakoiras nähtiin. Puputtajakukaali (superciliosus) näyttäytyi vihdoin minullekin ja muita pinnoja olivat bulbulikerttu, valkosilmäseppä, kuparikäki, afrikantervakiitäjä (barbatus), oliiviseppä sekä keltaperäpiispa. Myös seeproja, kirahveja, afrikanpuhveleita ja pahkasikoja päästiin taas ihastelemaan ja unohtaa ei sovi sinimarakatteja ja vaippapaviaanejakaan. Jottei touhu kuulostaisi koko ajan hirveän eksoottiselta niin voisi mainita, että havaittujen lajien listalla olivat myös mm. pitkäjalat, pikku-uikut (aivan tuhottomasti), suokukkoja, liroja, metsäviklo, rantasipi jne.

Yhtäkkiä automme stoppasi ja Anthony sanoi, että kuskimme oli nähnyt jonkin vilauksen. Peruuttelimme aika pitkään ja lopulta Anthony alkoi soittaa atrappia ja kuinka ollakaan kakkosauton porukka näki vilauksen lentävästä afrikantrogonista. Skannasin itsekin kiikareilla latvustoa ja yhdestä pienestä aukosta näkyikin ylemmäs latvustoon ja siinähän se lintu pojotti! Lintu näkyi niin pienestä aukosta, että sitä oli mahdoton nähdä muualta kuin minun penkillä seisomalla, joten meidän autokuntamme kävi pointsaamassa trogonin vuorollaan minun paikaltani. Lopulta linnusta saatiin jonkinlaiset kuvatkin otettua.

Matka jatkui savannille, jossa seuraava upea lintu oli kultakurkkuvästäräkki. Ensimmäinen monista hertuistakin hoidettiin ohimennen – ties kuinka monta eri lajia oltiin jo tunnistamatta kuultu – tämä sai nimekseen kyläherttu. Muutama afrikanviherkyyhkyjä näkyi erään aika kaukaisen puun latvustossa ja toinen herttu sai nimekseen livertäjäsellainen. Värikäs idänkirjolepinkäinen näyttäytyi lyhyesti ja muita havaittuja lajeja olivat myös mm. akasiakuhankeittäjä, liekkitikkanen (spodocephalus), tansaniansitruunahemppo sekä hieno dominikaanileski.

Lopulta kierros oli heitetty ja olimme taas portilla, jossa ulkoiltiin sen aikaa, kun kuskit selvittivät paperityöt. Sitten jatkoimme Arushaan Korona Villaan, jossa taas oli saman tien ruokaa tarjolla, todella pitkä iltahuuto ja sitten olinkin itse aivan valmis unten maille.

Pitkä siirtymä

9.2. aamupala oli taas klo 6:30 ja nyt olimme hieman saaneet aikaistettua lähtöä, sillä emme olleet nyt minkään turhan myöhään aukeavan portin aikataulutettavana, vaan edessä oli pitkä ajo kohti Serengetiä. Pihalla kyytiä odotellessa näkyi taas jo tuttuja lintuja mutta sähkölangalla istuskeli myös kyläleski. Pian olimme tien päällä ja onneksi autot saatiin paikka paikoin pysähtymäänkin, kunhan iso armeija-alueeksi kerrottu alue oli saatu ohitettua. Niinpä pinnalistalle lisättiin matkalta mm. varpuskiuru, ruskokäärmekotka, afrikanhaarahaukka, keltapäähaukka, naamioviheltäjäsorsa, kruunuhyyppä, mustanaama-, suomu-, pisamaotsa- ja tuliperäkutoja, kordofanin- (rufocintus) ja kastanjavarpunen sekä tankkaamaan pysähdyttyämme myös naamiokaijanen. Savannihaikaroita näkyi isoja parvia niin maassa kuin taivaallakin ja ensimmäiset pumpuliturakot nähtiin vauhdista.

Lopulta stoppasimme kävelemään akaasiametsikköön puoleksi tunniksi, joka venähti ainakin tunniksi, sillä uusia lajeja oli taas aivan tolkuttomasti! Tummaraitakerttu, okalepinkäinen, sinipää- ja punaposkipeippo, viirusininärhi, etelänmustasieppo, varpusseppä, aavikkoapali, ruusurintalepinkäinen, rikkihemppo, täpläpalmutasku, viiruruostepyrstö, keniankottarainen, afrikankelta- ja kultaperähemppo, liitolepinkäinen, punaposki- ja akasiaherttu, hopeasieppo, kauno- ja violettimedestäjä sekä pikkusirppisäihkyjä nähtiin. Paikalla olisi helposti viettänyt vaikka koko päivän, sillä lintuja oli todella paljon ja kuvattavaa olisi riittänyt! Nyt kun kävelimme aika isolla porukalla ja joka puolella riitti katsottavaa, niin kuvien ottamiseen ei ehtinyt juuri keskittyä.

Matka jatkui ja taas näkyi mm. somalianlauluhaukka, savannisininärhiä, etiopiansurutaskuja sekä kanelimehiläissyöjä. Matkan varrella näkyivät myös ensimmäiset maasaikylät, jossa savimajan näköiset rakennukset oli ympäröity sankoin risuaidoin. Näimme myös hauskan kameleontin ylittämässä tietä.

Lopulta kurvasimme Ngorongoron porteille, jossa vaippapaviaaneja sekä keltaperähemppoja, punaotsaseppää (uropygialis) sekä ruskopääapalia hetken katseltuamme jatkoimme kraatterivuoren rinteen näköalapaikalle kenttälounaalle ja taas riitti katsottavaa ja ihmeteltävää niin paljon, ettei syömisestä meinannut tulla mitään!

Osa meistä oli kaivanut kaukoputken esiin ja suunnannut sen kraatteriin, jossa oli nisäkkäitä todella runsaasti ja eipä aikaakaan, kun ensin näin kiikareilla ensimmäisen norsun ja heti perään löytyi putkiin äärimmäisen uhanalaisia pensassarvikuonoja! Sarvikuonoja ei todellakaan ollut alueella paljon, joten se piti heti käydä putkesta pointsaamassa. Lopulta niitä löytyi neljä kappaletta ja muita nisäkkäitä olikin sitten lukematon määrä, mutta niihin ei ehtinyt keskittyä, kun lintujakin oli ympärillä – ja kaikki taas uusia lajeja.

Lounaan syönnin ohessa näimme mm. etiopianrillejä (mbuluensis), aprikoosirastaan, valkokurkkusepän, viiruhempon sekä upean kultasiipimedestäjän. Edes lyhyeen vessakäyntiin ei olisi ollut oikeasti varaa, sillä heti taisi mennä parikin elistä ohariksi – ja vielä ei ainakaan minulla ollut mitään haisua siitä, mitä lajeja olisi jatkossa helppo nähdä, sillä linnut tuntuivat olevan joka paikassa aina aivan erimerkkisiä…

Portilta taas selvittyämme matka jatkui kohti Serengetiä ja matkalla näkyivät ensimmäiset upeat kuningastrapit, savannituulihaukat, punalakkikiurut, ruohikkokirviset, muutamia afrikanmustavariksia, suomupaksujalkoja ja pian alkoi myös elukkaa näkyä aivan tolkuttomasti! Etupäässä juovagnuita, seeproja, afrikanpuhveleita sekä thomsoningaselleja oli silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä ja niiden seasta löytyi myös joitakin hirvi- ja topiantilooppeja, grantingaselleja, susisakaaleja sekä hyeenoja. Eläinten suuri muutto oli täällä nyt menossa! Ihmeteltävää olisi riittänyt mutta meillä oli kiire, sillä meidän piti olla viiden aikaan Serengetin portilla.

Aika pitkään ajoimme järkyttävää vauhtia surkeaa tietä ja saimme auton pysäytettyä vain aivan pakosta eli elisten takia – ja pari kertaa onneksi myös ohittamattoman kuvaustilanteen takia.

Niinpä jokunen savannituulihaukka, kapustatrappi, keltakurkkuvästäräkki, liitohaukka, mustavyötasku ja lopulta myös ensimmäiset strutsit saatiin kuvattuakin. Ja hieman ennen porttia tehtiin sitten huikea stoppi, kun tien vieressä nieli käärmettä upea sihteeri ja vähän kauempana loikoili leijona valitettavan pahasti kasvien takana!

Vihdoin olimme Serengetin kansallispuiston portilla ja taas oli kuskeilla paperitöitä ja me pääsimme käppäilemään lähistölle. Kääpiölepinkäinen, punatöpökerttunen ja akasia- sekä vyötiaiskerttu saatiin kuitattua pinnoiksi ja eräässä latvassa piilotellut hyönteissyöjä määritettyä ihan tavalliseksi kultarinnaksi ennen kuin matka taas jatkui kohti majapaikkaamme, jonne oli vielä vajaan tunnin ajo.

Kun portista oli päästy, ei meillä ollut enää niin kiire ja Anthony kaivoikin meille atrapin avulla esiin parven valkosilmätimaleita ja pari keltapääfrankoliiniakin nähtiin lyhyesti, ennen kuin aurinko alkoi laskea. Tie oli surkea ja vauhti taas melkoinen. Illan jo hämärtäessä näimme taivaalla yksittäiset kirjo- ja korvakorppikotkat ja pian näkyi puiden latvustoissa lisääkin korppikotkia. Muita nähtyjä lintuja olivat valkovatsatrappi, afrikanmarabut sekä muutama parvi helttakottaraisia. Oli jo pimeää, kun ohitimme lutakon, jonka rannalla seisoskeli muutamia virtahepoja ja enemmänkin niitä oli uimassa.

Sitten alkoi sataa ja oikein kunnolla! Lopulta parkkeerasimme Thorn Tree Campin pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät vastaan sateenvarjoin ja saattoivat respaan, johon tavarammekin kannettiin. Ja pian olimme nauttimassa taas erinomaista illallista, jonka jälkeen iltahuuto kesti taas pitkään.

Kun iltahuuto oli pidetty piti meidän pyytää majoituksen työntekijä saattamaan meidät kämpällemme, sillä alueella ei pimeässä saanut liikkua lainkaan itsekseen sillä olimmehan aivan keskellä Serengetin kansallispuistoa ja pihapiirissä saattoi liikkua pimeän turvin mitä tahansa villieläimiä.

Serengetissä

10.2. yöllä oli satanut todella kovaa, mutta onneksi aamuksi sää selkeni ja auringon noustessa käppäilimme aamupalalle, jolle saimme seuraksi sosiaalisia harmaahilkkakutojia. Aamupalan jälkeen pääsimme liikenteeseen ja tutustumaan kunnolla Serengetin kansallispuistoon.

Vaikutti siltä, että vasta jonkin aikaa ennen reissuamme alkaneet sateet, joiden ansiosta maasto oli käsittämättömän vihreätä, olivat saaneet eläimet normaalista aikataulusta myöhässä liikenteeseen. Siksi olimme edellisiltana nähneet valtaisia laumoja, jotka eivät kuitenkaan vielä olleet ehtineet itse kansallispuistoon asti. Gnuita ei näkynyt päivän aikana lainkaan ja seeprojakin vain vähän.

Lintumaailmaa edustivat mm. savannitäplätikka, lauluhaukka, kyläkutoja, hauskasti pärissyt pärinäkiuru, täpläotsatikkanen, punasavannisieppo, viheltäjäkiuru, parvilepinkäinen, tummapensaskiuru, naamiovahanokka, afrikankaija, liuskelepinkäinen, liitokotka, kobolttipeippo, olkipyrstö-, kiilto- sekä paratiisileski, akasiaeremomela, raakkujaherttu, pikkulauluhaukka, huppuhopeanokka, harjalintu (africanus), punanokkatoko (ruahae), mustaharakkalepinkäinen, pronssipääkottarainen, naamioturako, sahelinkutoja sekä maaseppä (usambiro). Mukavimmin päästiin kuvaamaan kapusta- ja valkovatsatrappeja, piispahaikaraa (microscelis) ym. Nisäkkäistä kennoille tarttuivat impalat, topinantiloopit, kääpiömangustit, dikdik-antiloopit, afrikanpuhvelit isoloisnokkelit selässään ja myös leopardikilpikonna ja kameleontti nähtiin. Tutuksi tulivat myös tsetsekärpäset, mutta onneksi niitä, kuten muitakin hyönteisiä, oli todella vähän.

Aika pitkään ajeltuamme biotooppi muuttui erikoiseksi aukeaksi ylängöksi, jossa kasvoi muutaman metrin korkuista piikkistä puuta harvakseltaan – tämä oli akasia-apalin aluetta. Niinpä atrapit raikasivat molemmista autoista ja pysähdyimme aina parin sadan metrin välein lintua etsimään. Sen kuulemma oli tapana saapua hiljaa paikalle, olla tovi näkyvissä ja kadota sitten kokonaan. Me olimme taas Anthonyn johdolla jatkaneet matkaa, kun radiopuhelimitse tuli tieto, että taka-auto oli kuin olikin löytänyt apalin paikasta, jossa olimme olleet jo vaikka kuinka kauan. Onneksi saimme auton käännettyä ja palattua paikalle ja lintukin oli yhä hallinnassa. Tämä oli taas yksi todella kova laji listallemme! Kun samaan aikaan maisemassa puiden takana lompsi norsulauma, oli tunnelma varsin korkealla!

Jatkoimme matkaa ja pian tien varresta löytyi kääpiöhaukka. Sitten alkoi taas kova atrapin huudatus liikkuvasta autosta mutta mitään ei meinannut löytyä – yleensäkin tuntui, että kaikki linnut olivat kadonneet. Mutta lopulta Anthony löysi etsimämme, kun parvellinen harmaaharjalepinkäisiä saapui lentelemään lähistölle atrapin houkuttamana. Ne laskeutuivat aina vähän turhan kauas, mutta pääsimme kyllä hyvin näkemään ja jotenkin kuvaamaankin nämä hassun näköiset veijarit.

Pikkumatkan jatkettuamme pysähdyimme aukealle, jonka takana oli valtavan suuria puita vuoren rinteellä. Pian näimme ensimmäisen afrikanmetsäkalastajan ja sitten vuorossa oli melkoinen yllätys, kun metsän reunassa loisti punaisena upea punalepinkäinen. Atrapin houkuttelemana saapui samaan aikaan puiden latvuksiin piiloon helmitöyhtöturako, joka näkyi muutamaan kertaan lennossa ihan mukavasti. Akasiatoko (deckeni) saapui automme viereen poseeraamaan ja kohta atrappi houkutteli kauas puiden latvustoon pari idänharmaaturakoa raakkumaan – näitä ei kuitenkaan nähty kuin pari kertaa hyvin lyhyesti lennossa. Stoppi oli kuitenkin ollut aivan käsittämätön, sillä lajien laatu oli ollut todella korkea!

Palailimme leiriimme varsin vauhdikkaasti ja leirissä ehdimme kuvailla hieman tavallista pihalinnustoa mm. loisto- ja pronssipääkottaraista, tuhkavarpusta (suahelicus) ym. ja löytyipä parkkipaikan vierestä maasaitiainenkin.

Ruokailun jälkeisellä lyhyemmällä iltapäiväretkellä saldona olivat mm. aro- ja luhtaherttu (marginalis), töyhtökotka, viktoriankaijaset, tansanianfrankoliini sekä nuolitimalit. Kovin juttu oli kuitenkin vastaan tulleen auton meille vinkkaama gepardi. Kissa oli hävinnyt jokin aika sitten heinikkoon, mutta me onneksi löysimme sen makoilemasta varsin läheltä tietä. Lopulta se nousi istuma-asentoon ja kunnolla näkyviin, joten olimme todella tyytyväisiä!

Jatkettuamme taas matkaa näyttäytyi minullekin savannivarpuspöllö ja myös ensimmäiset sirokotka, afrikanvuorikotka sekä keltakurkkuvarpuset nähtiin. Illan valot olivat upeat ja monista lajeista saatiin nyt erinomaisia kuvia, kun mihinkään ei ollut kiire. Kuskinamme toiminut Edson pysähteli aina pyynnöstämme ja hän tuntui olevan porukan puhelian muutenkin. Silloin kun oppaamme Anthony ei ollut kyydissä, kertoili Edson mukavia tarinoita ja informatiivisia tiedonantoja niin paikoista, paikallisista asukkaista, nisäkkäistä kuin jopa linnuistakin. Oppaamme aktivoitui lähinnä vain kysyttäessä ja (onneksi) silloin, kun joku tärkeä target-laji oli tiedossa.

Kämpille palailimme hieman ennen auringonlaskua ja pian oli taas ruokailu ja muut tutut iltarutiinit. Kämppäämme menin taas saattajan johdolla ja Mika saapui nukkumaan taas tuttuun tapaan paljon myöhemmin.

Toinen Serengetipäivä

11.2. Yöllä oli norsu rymistellyt osan porukastamme telttakämpän vierestä ja vääntänyt melkoiset tortut keskelle parkkipaikan polkua. Aamunpalan jälkeen lähdimme taas puistoon ajelemaan tavoitteena vielä puuttuneet linnut sekä nisäkkäistä etenkin leopardi, joka oli toivelistoillamme korkealla. Puistossa ajelevilla ryhmillä oli autoissaan radiopuhelimet, joten tieto kyllä liikkui kissaeläimistä ym. joten saatoimme aika huoleti keskittyä lintuihin ja lähteä sitten tarvittaessa bongaamaan.

Ajelimme hieman kosteampia alueita pikkuhiljaa pohjoista kohti ja havikseksi kertyi alkuun afrikankaijaa, pikkutuulihaukkaa, lauluhaukkaa, maaseppää (usambiro), nunnataskua, mustahuittia, afrikanmetsäkalastajaa ym. jo tuttua eli elikset olivat ensimmäistä kertaa tiukemmassa. Nisäkkäistä näkyi mm. virtahepoja, vaippashakaaleja, dikdikejä ym.

Vihdoin löytyi etsimiämme hautaajaviippoja ja seuraavaksi paukahti elikset afrikaniibishaikarasta, ruskovyötyllistä, tulikauluspiispasta (laticaudata) sekä krokotiilistakin. Pääsimme myös seuraamaan parin virtahevon tappelua, joka jatkui ja jatkui. Oli myös hauska nähdä meikäläisen rantasipin talvehtivan virtahepolautalla yhdessä loisnokkelin kanssa otusten selästä hyönteisiä nokkien.

Matkan taas jatkuttua lenteli taivaalla afrikanhietakyyhkyparvia ja tien varressa päästiin kuvaamaan paria naamiohietakyyhkyä. Sitten kuskimme Edson äkkäsi eräässä puussa töröttäneen upean savannihuuhkajan. Muita havaintoja olivat tien varressa makoillut pikkuruokoantilooppi sekä tien ylitti valtava pytonkäärme.

Taas yhden cisticolan, nummihertun, nähtyämme, löytyi eräästä puusta rosvohaukka työssään eli jotain pesää kaivamassa. Tätä haukkaa päästiin kuvaamaan oikein antaumuksella ja itselleni tämä oli hyvä paikko, sillä edellisen rosvohaukan olin nuijannut. Vielä löytyi taivaalta huppu- ja savannikorppikotkaa ja sitten pienen lentokentän lähistöltä löytyi pieni leijonaporukka makoilemasta puun varjossa. Yksi isompi jellona kävi järsimässä meidän kohdaltamme ikävästi piilossa ollutta vesipuhvelinraatoa. Myös punalehmäantilooppeja näkyi muutama ja pienen lutakon rannasta löytyi tutun näköiset taivaanvuohi ja liro sekä hieman eksoottisempia afrikan- ja kolmivyötyllejä.

Lentokentän leirintäalueella pääsimme hetkeksi jalkautumaan ja taas riitti tavallisia lintuja kuvattavaksi. Mukava oli päästä kuvaamaan mm. kesyjä kenian- ja pronssipääkottaraisia, liuskelepinkäistä, maasaitiaista, huppuhopeanokkia, täpläpalmutaskua sekä myöskin söpöjä kääpiömangusteja ja puutamaaneja.

Jatkettuamme matkaa, ohitimme taas leijonaporukan, joista yksi komea naaras oli nyt saapunut lätäkön rantaan juomaan ja sitä päästiin kuvaamaan kunnolla. Olipahan melkoinen elämys päästä katselemaan leijonaa läheltä! Seuraavaksi matka jatkui aika vauhdikkaasti kohti etelää ja näimme vielä mm. kahlaajapääskyjä, kapustatrappeja ja vihdoin myös muutaman käätyviipan, joista yhdellä oli poikanenkin mukana.

Ajo oli vauhdikasta ja taas alkoi näkyä elukoita aivan tolkuttomasti! Gnuita ja seeproja oli silmänkantamattomiin, ensin mainittuja satojatuhansia ja jälkimmäisiä kymmeniätuhansia. Myös hyeenoja, sihteerejä ja savannikotkia päästiin kuvaamaan hienosti. Eläinmassaa olisi jaksanut katsella ja kuvailla paljon kauemminkin.

Seuraavan stoppimme teimme Serengeti Media Centerin pihapiirissä, jossa oli taas mukava hieman oikaista jalkoja. Paikka oli hieno, mutta linnut olivat aika vähissä. Pääsimme kuitenkin kuvaamaan mm. erilaisia liskoja, mm. värikästä kyläagamaa. Ja kohta taas matka jatkui ja nisäkkäiden seasta löytyi hieno servaali, lisää hyeenoja ja illan jo alkaessa hämärtää ja Ndutun lähestyessä, alkoi puissa näkyä korppikotkia.

Ndutu Safari Lodgeen päästyämme pääsimme taas suoraan ruokapöytään, jota rakennuksen kattoparrelle saapui seuraamaan kaunis genetti! Iltahuutomme sai karmivan käänteen, kun eräs retkueemme jäsenistä oli flunssaoireidensa takia tehnyt koronatestin, joka olikin positiivinen! Shokki oli melkoinen, sillä reissumme saattoi pahimmassa tapauksessa olla tässä! Keskustelimme ensin hetken keskenämme ja lopputulema oli, että jos jollain meistä oli korona, olimme takuulla jo kaikki altistuneet. Olimme keskellä Serengetin kansallispuistoa, joten paljon ei ollut tehtävissä. Olimme jo päiviä eläneet porukalla kuplassa ja sama oli jatkumassa, joten kaikki oli kiinni siitä, mitä oppaamme ja kuskimme suostuisivat tekemään kanssamme – toki hekin olivat jo samaan tapaan altistuneet. Onneksemme oppaidemme suhtautuminen oli varsin samanlainen ja päätimme jatkaa reissuamme suunnitelmien mukaan, mutta mikäli joku tulisi enemmän sairaaksi, olisi asiaa tietysti harkittava uudelleen. Ruokapöytiin tarjottiin jatkossa myös aina inkivääriteetä, joka taisi olla paikallisten parannuskeino kaikkeen.

Uni ei kuitenkaan meinannut itsellänikään tulla silmään ja tietysti jonkinlaisia flunssan oireita alkoi itsellenikin tulla aamuyöstä…

Ngorongoron rinteille

12.2. aamusta herättiin kuitenkin samaan aikaan ja aamupalan jälkeen oli ohjelma seuraavanlainen. Olimme jakautuneet kahdeksi porukaksi, joista toinen oli lähdössä Ngorongoron kraatteriin nisäkkäitä sekä ohessa tietysti lintujakin katsomaan ja toinen porukka ajamassa Ngorongoron rinteille lintujen perään. Alun perin nämä molemmat olivat olleet matkasuunnitelmassamme, mutta porukkamme eteneminen oli sen verran hidasta lukuisten pysähdysten takia, että oppaallemme oli tullut selväksi, ettei molempia voisi mitenkään tehdä yhden päivän aikana. Itseäni olisi todella paljon kiinnostanut molemmat ohjelmat, mutta lopulta päätös oli selkeä ja liityin pelkälle linturetkelle, sillä olimme kuitenkin jo aiemmin nähneet sarvikuonot kraaterin näköalapaikalta ja oletettavissa oli, että kovemmat lintulajit löytyvät kuitenkin ylempää rinteiltä. Tuskin koskaan tulisi toista mahdollisuutta päästä näin kovassa porukassa kyseisiä lajeja hakemaan. Sen sijaan olen melko varma, että Ngorongoron kraatteriin tulen vielä menemään, kun tulemme joskus Tansaniaan Hannan kanssa.

Niinpä meidän autossamme oli lopulta viisi henkilöä Anthonyn ja Geitanin kanssa – minä, Mika, Henkka, Hannu sekä Matti.

Molemmilla ryhmillä oli alkuun pitkä ajomatka Ndutusta Ngorongoroon. Aivan aamusta kurvasimme Ndutu-järven rantaan, josta löytyi mm. suomu- ym. muita korppikotkia, puussa kuvattavissa ollut liitokotka, lymyhemppo sekä afrikankäki.

Tutulta suoralta, jota olimme edellisiltanakin ajelleet, löytyi lisää korppikotkia, hyeenoja, sakaaleja, tolkuttomasti gnuita, punalehmä- ja hirviantilooppeja sekä gaselleja, pari laidunhyyppää, kaspiantylliparvi sekä pikkuaavikkojuoksija ym.

Pikkuhiljaa Ngorongoron rinteet lähestyivät ja sitten aloimme kiivetä ylemmäksi. Aika pitkään ajettuamme löytyi useampia sahelinmuurahaistaskuja ja sitten stoppasimme komealle näköalapaikalle, josta löytyi helposti vaikertajaherttu (distinctus) sekä näkyi useampiakin ruostesiipikyyhkyjä.

Pian matka jatkui ja seuraava pinna oli lyhyesti näkynyt mustatäpläfrankoliinipari ja sitten pointsasimme helposti löytyneet vuorihertut.

Tutulta näköalapaikalta näkyi nyt pikavilauksella seitsemän pensassarvikuonoa sekä taas etiopianrillejä (mbuluensis), mutta pian jatkoimme ylemmäksi. Aika pitkän ajon jälkeen löytyi viimein pari ylänkötaskua mutta kapealla ja mutkaisella tiellä pysähtyminen oli haastavaa, joten matka jatkui.

Lopulta edessämme aukesi laaja ylänkö, jolla oli maasaiasutusta todella paljon – savimajoja levittäytyi alueella kuin kaupungiksi! Saimme taas oppaaltamme varsin ehdottoman kiellon kuvata rakennuksia tai ihmisiä, joten keskityimme lintujen etsimiseen. Pienen hakemisen jälkeen löysimme ensin muutamia punakauluspiispoja ja lopulta löytyi myös kenianpiispa. Nämä piispat olivat aika kaukana, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin ja ovelasti linnun taustalle sai kuvatuksi pakolliset kuvat maasaiden asutuksistakin.

Ohiajaessamme maasailapset vilkuttelivat meille samalla, kun paimensivat lampaita ja vuohia. Mutta pian me käännyimme ympäri ja lähdimme palailemaan takaisin päin. Suomuselkäkutojan ja vuorimedestäjän nähtyämme, oli seuraavana vuorossa taivaalla kaarrellut uljas gasellikotka. Seuraavaksi pysähdyimme erään rinteen alle pitemmäksi aikaa ja näimme mm. ruskopää- sekä jokiapaleja, varjoissa vilahdelleen nykyisin kerttuihin kuuluvan lyijytimalin sekä säihkymedestäjän.

Näköalapaikalle päästyämme, oli toinenkin porukkamme yllättäen siellä mutta pitempään havainnointiin tai jutusteluun ei ollut aikaa, sillä meillä oli kauhea kiire ajella Ngorongoron portille, jotta ehtisimme portista ulos ennen sitä aikaa, kun olimme paria päivää aikaisemmin alueelle saapuneet. Myöhästyessämme olisimme joutuneet lunastamaan vuorokauden lisämaksun.

Seuraavaksi meillä oli edessä pitkä ajo Karatuun, jossa majoituimme upealle Villa Lodgelle. Kämpät olivat aivan tolkuttoman hienot ja illalla ehdimme tovin staijata parvekkeeltamme ja näimme mm. mustakanahaukan. Illalla porukka oli väsynyttä ja selviä koronan oireita oli jo useammallakin, mutta silti yritimme pihapiirissä vielä kuulostella kehrääjiä.

Ihan koko porukka ei enää osallistunut ainakaan koko iltahuutoon, joka tietysti nyt kesti ennätyspitkään, sillä huudettavana oli kahden porukan hyvinkin toisistaan poikkeavat havainnot. Olisipa kraatteristakin tullut ainakin itselle aika monta elistä, sillä kosteikot olivat jääneet reitillämme todella pieneen osaan.

Lake Manyaran kansallispuisto

13.2. aamusta oli edessä paluu vanhoihin autokuntiin, mutta meidän autostamme oli nyt pari henkilöä jäänyt potemaan. Ajelimme Lake Manyaran kansallispuistoon, mutta kuten tiedossamme jo oli, olivat järvellä olleet tulvat katkoneet suurimman osan rantoihin vievistä teistä ja tulvan takia yleensäkin vesi- ja rantalintuja oli alueella todella vähän – rannat kun olivat nyt keskellä metsiä.

Niinpä kansallispuiston portista päästyämme keskityimme metsälinnustoon ja heti alkoikin hienosti, kun eräästä puusta löytyi pari etelänkalkkunasarvekasta. Katsottavaksi ja kuvattavaksi löytyi myös mm. vasarapäähaikara, hopeasarvinokkia, valkopääseppäpari, idänruskobulbuli sekä kruunutoko. Sitten näkyi tien yli vauhdilla lentänyt afrikanpikkukalastaja ja perään erään puun latvasta komea keisarijalokotka ja kohta löytyi vielä mukavaksi paikoksi neljä afrikansininärheä, jotka olin nuijannut reissun ensimmäisenä päivänä. Kun perään löytyi vielä täysin odottamaton laji viiksipalmutasku sekä kaunis kultakurkkulepinkäinen, oli taas fiilis, että meillä menee aika hyvin!

Eikä yhtään huonommin mennyt jatkossakaan, sillä atrapin soitto tuotti ruostelörppötimaleita ja eräästä puusta löytyi saalista syömästä pikkulauluhaukka, punasiipipiispa näkyi myös elikseksi ja sitten olivat tien vieressä ensimmäiset läheltä nähdyt norsut.

Pidimme taas tauon ja käppäilyhetken eräällä piknikpaikalla, jota ennen näkyi lyhyesti helmiseppä ja piknikpaikalta löytyi muutama keltakurkkuvarpunen. Onneksi helmiseppä lensi pari kertaa ylitsemme, mutta koska meillä ei ollut eväitä, ei se ollut kiinnostunut tulemaan sen koommin näytille. Komeita afrikanvuorikotkia liihotteli taivaalla, mutta kaukana näkyneellä järvellä ei näkynyt lintuja käytännössä lainkaan. Ja pian matkamme taas jatkui.

Atrapin houkuttamana löytyi seuraava targettimme eli violettiharjaturako helposti ja lopulta näkyi ensin pariin kertaan lennossa ja jäi sitten hetkeksi jopa suht avoimesti näkyville – toki valitettavan kauas. Mutta olipahan taas melkoisen eksoottisen näköinen otus!

Ollessamme jo aika vauhdikkaasti palailemassa takaisin päin, plokkasi Anthony varjoisassa aluskasvillisuudessa piilotelleen parven töyhtöhelmikanoja (pucherani). Tämäkin laji oli ollut toivelistallani korkealla!

Aika pian olimme takaisin kämpillä, jossa söimme taas maittavan aterian, ennen kuin lähdimme vain viiden hengen porukalla iltapäiväretkelle. Oli oikein ymmärrettävää, että muutama toipilas jäi mielettömän mukavaan majapaikkaan hieman hengähtämään, kuvailemaan ja staijailemaan – sekä tietysti potemaan…

Iltapäiväretkikohteenamme olivat muutamat stopit ihan vain päätien varren akaasiametsiköissä ja viljelysten lähellä. Mutta taas kerran lintulajisto oli aivan uutta. Mm. pensaslepinkäisiä, isokulta- sekä kultaselkäkutojia, puna- sekä kultakauluspiispoja, afrikanrillirastas, maaseppiä (darnaudii), afrikanparatiisimonarkkeja, oliivirillejä (flavilateralis) sekä pari purppurakottaraista ym. nähtiin. Sain vihdoin kuvattua toivomani afrikanhiirihaukan ja näin yhden helposti tunnistettavan retkipinnan – pensaskertun. Muita vielä mainitsemattomia Suomesta tuttuja pitkänmatkanmuuttajia, joita olimme nähneet reissussa olivat yleiset haara- ja räystäspääskyt sekä tervapääskyt ja jonkin verran olimme nähneet myös kivi-ja pensastaskuja, pikkulepinkäisiä, mustapääkerttuja, pajulintuja ja harmaasieppoja, pari keltavästäräkkiä sekä kalasääsken. Yllättävän vähän olimme mielestämme nähneet Suomeen kesäksi saapuvia muuttajia.

Illalla edessä oli taas illallinen (vaikka taaskaan ei ollut yhtään nälkä) ja iltahuuto.

Taas vuoristolajeja

14.2. olimme aamupalan jälkeen taas matkalla Ngorongoron ylängöille, jossa pysähdyttiin ensimmäisen kerran katsomaan punaposkiherttua, joka löytyi jo liikkuvasta autosta. Samalta paikalta löytyi myös oliivivahanokkia, viherpäämedestäjä sekä eminia.

Yöllä oli satanut ja maasto, etenkin tie, oli todella liejuinen. Tiukka savimainen muta kerääntyi kivasti kengänpohjiin. Kohta jatkoimme autolla vielä hieman ylemmäksi Elephant Cave Trailin alkuun, jossa vartijat olivat varmistaneet, että polku oli jo tyhjä eläimistä eli afrikanpuhvelit ja norsut olivat tapansa mukaisesti nousseet ylemmäksi päivää viettämään.

Tapasimme paikallisoppaaksi polulle mukaan tulevan Emmanuelin ja mukaamme lähti myös aseistettu vartija. Kohta kävelimme vuoren rinteellä kiemurrellutta todella mutaista ja paikoin liukasta ja jyrkkääkin polkua lintuja havainnoiden. Emmanuel paljastui oikein skarpiksi nuoreksi lintuharrastajaksi, joka tunsi äänetkin varsin hyvin.

Niinpä kohta pointsasimme latvustossa pyrstöään levitelleet tuhkatöyhtömonarkit, laulavan punataskun, näimme Mikan kanssa aivan vierestämme lentäneen mutta katveeseen polulta pääsemättömiin laskeutuneen luumukyyhkyn ja pääsimme taas kuulemaan ja näkemään vilaukselta helmitöyhtöturakoja. Myös etiopianrillejä (mbuluensis) sekä ihan tavallinen käki nähtiin.

Aika pitkään käveltyämme, löytyi puun latvustosta ensin purppurakäpinkäispari ja heti perään kaunis kultakurkkulepinkäinen. Myös punapeippoja, samettimedestäjä sekä muutama afrikanparatiisimonarkki näkyi ja lopulta löytyi myös toivelistallamme korkealla ollut rusovatsakottarainen, joka lensi pesäkololleen.

Liukastelimme painavine kengänpohjinemme vielä jyrkkää rinnettä alas pienen puron varteen, josta nousimme takaisin eri polkua ja sitten lähdimme palailemaan hieman nopeammin autolle päin. Linnut olivat selvästi hiljentyneet ja havainnot jäivät paluukävelyllä aika vähiin. Parhaana lintuna näkyi kuitenkin afrikanharmaakäpinkäinen.

Kävimme vielä Lodgella syömässä ja hakemassa jo aamulla pakkaamamme tavarat kyytiin ja sitten edessä oli taas hiukan pitempi ajo kohti Tarangiren kansallispuistoa. Ja vaikka siirtymä ei ollut pitkä, niin Tarangiren lähestyessä saimme taas kerran huomata, kuinka linnusto oli muuttunut aivan täydellisesti.

Tarangire

Ensimmäiseksi elikseksi kuitattiin punakurkkufrankoliini ja myös naamiokaijasia näkyi nyt siellä täällä ja Mika kuittasikin lajista 5000. Maailmanpinnansa! Portilla jaloitellessamme, löytyivät ensimmäiset valkokulmakutojat, punanokkatokot (erythrorhynchus) sekä tuhkakottaraiset. Ja matkan taas jatkuttua kansallispuiston sisällä kuittasimme pian ensimmäiset keltakurkkufrankoliinitkin.

Nisäkkäitäkin näkyi ja kuvailimme matkalla vielä mm. pahkasikoja, kääpiömangusteja, norsuja sekä strutseja – ai niin strutsi onkin lintu… Muita iltavaloissa kerrankin ilman kauheaa kiirettä kuvattuja lintuja olivat mm. em. frankoliinit, punanokkatoko (erythrorhynchus), akasiatoko (deckeni), liitolepinkäinen, kääpiöhaukka, sieppodrongo sekä vihermehiläissyöjä.

Majapaikkamme oli taas aivan käsittämättömän upea Safari Lodge, jonka ravintolan terassilta aukesi aivan uskomaton maisema jokivarteen ja savannille! Ilta menikin terassilla Mikan 5000. pinnan kunniaksi kilistellen ja savannille staijaillen. Retkipinnaksi jokivarresta kuului valkoviklo ja pihapiirissä havaittiin suomukiitäjiä ja pimeyden laskeuduttua lensi pisamakehrääjä ohitsemme. Iltahuutoa piristi lähistöllä hurisemaan alkanut afrikanpöllönen (senegalensis).

15.2. teltassa vietetyn yön jälkeen kävelimme taas auringon noustessa aamupalalle, jonka jälkeen kuvailtiin lähimmässä puussa päivehtinyttä afrikanpöllöstä ja terassilta näkyneitä norsuja. Ehdin löytää myös mustakurkkukutojan sekä kuvailla tuliperä-, suomu sekä etelänpuhvelikutojia ennen kuin lähdimme taas keikkumaan autoon kansallispuistoon.

Sirokotkaparia kuvattuamme jatkui stopit kirahvi-, raitamangusti- ja viirusiipifrankoliini- ym. kuvausstopeilla ennen kuin löytyi ensimmäiseksi elikseksi hauskoja vihersäihkyjiä. Punakurkkufrankoliineja sekä valkovatsatrappia jne. kuvailtuamme seuraava elis oli sitten puskassa hedelmiä syömässä ollut somaliankaija.

Mukavia kuvia tuli myös mustaharakkalepinkäisistä, savannisininärhestä, pumpuliturakoista ja savannitäplätikasta ja yhtäkkiä eräällä oksalla kökötti kivasti paikoillaan hunajaopas. Ja kohta eräästä puusta löytyi komea kyhmysorsa. Läheisen lutakon rannalla käpötteli naamiohietakyyhkyjä ja kyhmysorsakoiraskin laskeutui lätäkköön paria naarasta jahtaamaan. Toiselta lätäköltä löytyi naamioviheltäjäsorsia, lisää kyhmysorsia sekä afrikanhanhia ja kun puissa oleviin sorsiin oli päästy, niin läheisen puun latvustossa jökötti kynsihanhi. Vihdoin sain myös itse siedettävän ja siten pinnakelpoisen havainnon isoruostepääskystä.

Piknikpaikan stopin kuvailut jäivät loistokottaraisiin mutta jokivarresta löytyi putkella pari rantapaksujalkaa. Liikkeelle päästyämme löytyi puun latvasta gasellikotka ja samaan aikaan auton toisella puolella lätäkön rannassa kookas varaani käpötteli hitaasti lampeen uimaan.

Tarangiren upeita apinanleipäpuita piti tietysti myös kuvailla ja samalla tähyillä oksistoja, josko se viimeinen Big Fiven otus eli leopardikin löytyisi, mutta nisäkäskuvailut saivat jäädä seeproihin ja norsuihin, joita näkyi ilahduttavan paljon. Onneksi lintuelikseksi löytyi kulohyyppä ja pian pääsimme kuvailemaan myös savannihuuhkajaa, joka puhisi erään puun oksalla vähän turhan kaukana väreilyssä. Puussa oli oletettu naaraskin, mutta aivan liian piilossa oksistossa.

Seuraava pinna oli etiopiantrappi, jota päästiin kuvaamaan jopa liiankin läheltä ja mukava oli nähdä tumman muodon pikkulauluhaukka paremmin kuin lentokentällä. Näimme lyhyesti myös palmikkokäen ja myöhemmin harakkakäenkin.

Palasimme syömään taas leiriin, jossa ehdimme hieman käppäillä ja kuvailla kesyjä lintuja. Uima-altaan yläpuolelle pesää rakennellut kaunis punakaapukutoja oli uskomattoman kirkkaan punainen ja kerrankin ehdin kuvaamaan loistokottaraisia kunnolla sekä saamaan kuvat myös telttapolun varresta löytyneistä punaposkipeipoista, naamiokaijasista, näköalapaikan vieressä taivaalla kaarrelleesta afrikanvuorikotkasta, kaunomedestäjästä (melanogastrum), akasiatokosta (deckeni), valkokulma- ja tuliperäkutojista, tuhkakottaraisista, liuskelepinkäisestä, keltarinta-apalista (flavida) sekä itäafrikansavannioravasta ym.

Koska pinnat alkoivat olla jo vähän tiukemmassa, ehdimme iltapäiväretkelläkin hieman enemmän keskittymään kuvaamiseen ja oli mukava saada etenkin sihteeristä kunnon otokset. Myös käätyviippoja, kulohyyppiä ja useampiakin kauriseläimiä päästiin taas kuvaamaan ennen kuin ensimmäiseksi elikseksi löytyi akasiatimaleita ja heti perään nokisavannisieppopari. Pääsimme myös kuvaamaan loisnokkelia työssään eli impalan korvia puhdistamassa ja harmaatokostakin sain vihdoin kunnon kuvat.

Myös afrikaniibishaikaraa, keltakurkkufrankoliinia, naamiohietakyyhkyjä ja sinipääpeippoa päästiin kuvaamaan kunnolla. Illalla palasimme kämpille taas sen verran ajoissa, että muutamia lintuja ehti vielä kuvailemaan ennen kuin oli taas iltatoimien aika.

16.2. aamupalan jälkeen pääsimme kerrankin kohtuullisen aikaisin maastoon ja olimme päättäneet suunnata suoraan trappipaikoille, sillä meiltä puuttui vielä yksi laji. Edellispäivänä emme olleet menneet kovinkaan pitkälle trappialangolla ja nyt ei ollut toivoakaan päästä niinkään pitkälle, sillä edellisyönä oli taas satanut ja tiet olivat todella upottavia. Trapit kuitenkin olivat nyt todella aktiivisina ja näimme heti valkovatsatrappeja lentelemässä ympäriinsä.

Pian näkyi ensimmäinen etiopiantrappikin ja yhtä kapustatrappia katseltiin jo sillä silmällä, mutta eivätpä tuntomerkit täsmänneet. Mutta pian samalla paikalla näkyi lentämässä paljon vaaleampi kapistus ja sehän tunnistuikin keniantrapiksi. Myös arosuohaukka, kyhmysorsa, keltakurkkufrankoliineja, kultakurkkuvästäräkki ja tuttuja nisäkkäitä ja lintuja nähtiin. Etenkin hyeenoja päästiin kuvaamaan mukavasti, parin otuksen makoillessa mahallaan lätäköissä viilentymässä.

Helmiseppäpari paritteli termiittikeon päällä, isoloisnokkelit kiipeilivät kirahvin kaulalla, dikdik-antilooppi heilutteli nenäänsä meitä katsellessaan, somaliankaija söi hedelmiä puun latvassa, jakobiinikäki lensi editsemme, kilpikonna kiiruhti tien vierusnurmikkoon ja raitamangustit painivat tiellä. Ihan perus aamu siis…

Mukava oli saada myös maaseppä (darnaudii), naamioturako, afrikankaija sekä liitelevä liitokotka paremmin kuvattua. Erään kuolleen puun latvasta löytyi pari komeaa etelänkalkkunasarvekasta, joka oli myös mukava nähdä ja kuvata paremmin. Myös strutsit olivat vielä mukavasti hollilla ja pääsimme kuvaamaan vielä viirukalastajaa, suomukiitäjiä sekä näimme taas lyhyesti mustatäpläfrankoliiniparin.

Leiriin palattuamme löytyi vielä viinivyömedestäjä sekä muutama ruusupeippo ja Jyrki oli tuhkakottaraisia ym. kuvatessaan törmätä valtaisaan pytoniin, jonka me muutkin toki bongasimme. Valitettavasti käärme oli jo ehtinyt lähes kokonaan piiloutumaan telttapolkumme alta kulkevaan vesiputkeen.

Ruokailun jälkeen oli edessä lähtö kohti Arushaa, mutta saimme vielä niin ennen porttia kuin sen jälkeenkin ajaa pitkät tovit maastossa, jossa vielä näkyi lintuja ja nisäkkäitä mukavasti. Norsujakin nähtiin nyt enemmän kuin vielä kertaakaan. Portilla käppäillessä mukavimmin olivat näytillä harmaapää- ja afrikanmetsäkalastaja sekä punarintakäki.

Ilta menikin sitten ajellessa Arushaan. Matkalla pääsimme näkemään kyliä hieman aktiivisempina, kun oli toripäivä. Lopulta olimme tutun ja turvallisen, mutta yhä vain kauheammalta kuulostavan Korona Villan pihassa. Varmaan noin puolilla porukastamme oli kuitenkin korona tälläkin hetkellä…

Kiurutasangoilla

17.2. aamulla herättiin aamupalalle jopa normaalia aikaisemmin ja auringon noustessa olimme jo matkalla kohti Arushan pohjoispuolella sijaitsevia kiurutasankoja. Matka oli yllättävän pitkä, mutta onneksi taas näkyi lintuja, joista mainittavimpina langalla ollut liskohaukka sekä useat parvet jokimehiläissyöjiä.

Pääsimme tasangoille yhdeksän aikaan ja kuskimme otti yhteyden maasaihin, joka vastasi paikalla esiintyvän endeemin arushankannuskiurun tutkimisesta ja suojelusta. Mies oli jo aamuseitsemältä lähtenyt etsimään lintuja meille ja hän oli juuri sopivasti niitä löytänyt! Näimmekin miehen pienenä pisteenä keskellä tasankoa ja ajelimme hitaasti hänen luokseen. Ja siellähän niitä oli – arushankannuskiuruja! Näimme yhteensä viisi yksilöä näitä käsittämättömän harvinaisia lintuja, joita esiintyy koko Maailmassa vain tällä tasangolla ja edellisen, muutaman vuoden takaisen, laskennan tuloksena oli löydetty 23 yksilöä! Tasangolla esiintyy kuulemma niin voimakkaita tuulia, että koko maan pinta pahimmillaan kuoriutuu ja tuhoaa lintujen pesinnät.

Lähestyimme pienellä porukalla varovasti paria arushankannuskiurua ja saimme kohtalaiset kuvat otettua. Käppäilimme sitten alueella jonkin aikaa havaiten mm. varpus- ja punalakkikiuruja sekä savannihietakyyhkyjä ja hieman paikkaa vaihdettuamme löytyi myös ensin pari somalianpikkukiurua (athiensis) ja sitten myös lyhytpyrstökiuru. Aro- ja kivitaskuja näkyi myös sekä pikkuaavikkojuoksijapari.

Sitten jatkoimme pieneen akasiametsikköön, josta löytyi varsin pian pari pikkutöpösieppoa, tummaraitakerttu, helmiseppä sekä valkolakkihiiroja. Paikalla törmäsimme myös ensimmäistä kertaa hieman vihamielisempiin paikallisiin, jotka olivat ilmeisesti rahaa vailla, kun olimme mukamas heidän maillaan. Liikkeelle taas lähdettyämme näimme kuningastrapin, joka päätti suorittaa uljaan ohilennon! Kyseessähän on Maailman painavin lentävä lintu!

Näimme kohta myös kivikkorastasnaaraan ja viimeisen jalkautumisen teimme toisessa akasiapusikossa, josta löytyi helposti pikkuherttuja, muutamia viheltäjäkiuruja, olkipyrstöleski, nakkelitöpökerttunen, soidintanut pari ruusurintamedestäjiä sekä reissun viimeiseksi elikseksi näkynyt etelänarohemppo, joka valitettavasti jäi kuvaamatta, kun kamerani akku loppui ja vara-akut olivat autossa. Eka kunnon kameramoka tuli siis tehtyä viime hetkellä.

Paluumatkalla stoppasimme vielä kerran yhtä uutta herttulajia yrittämään, mutta onneksi olimme loppuun asti skarppeja emmekä suostuneet määrittämään lajia ehdotetuksi vaan jo tutuksi luhtahertuksi (marginalis).

Kotimatkalle

Lopulta olimme takaisin Korona Villassa, jossa söimme oikein maittavat pizzat ja sitten oli aika kiitellä ja heittää hyvästit Anthonylle. Olimme keränneet ihan kunnon tipit kirjekuoriin niin oppaalle kuin kuskeillemmekin ja luovutimme ne ruokailun jälkeen. Sitten pakkailimme tavarat lopulliseen kuosiin ja pidimme vielä iltapäivähuudon, jota ei aivan loppuun asti saatu tehtyä ennen kuin meidän piti lähteä kuskiemme kyyditseminä kohti lentokenttää.

Mitään koronatarkistuksia ei kentällä onneksemme tehty, sillä emme todellakaan halunneet jäädä jatkamaan reissua koronakaranteeniin. Vain Suomessa ennen reissua otetun PRC-testin tulosta kysyttiin. Koska tarkistuksia ei tehty, emme voineet oikein omatoimisestikaan harkita karanteeniin jäämistä vaikka eettisesti se olisi tietysti ollut oikein. Mikään matkavakuutus ei meille ylimääräisiä matkakuluja olisi korvannut ilman virallista testitulosta ja lääkärintodistusta. Niinpä yritimme päästä matkaamaan koti-Suomeen potemaan.

Ensimmäinen lentomme oli Dar Er Salamiin, jossa saimme taas jännittää, tehdäänkö testejä, mutta eipä sielläkään mitään testailtu. Ehdimme hieman jopa shoppailla, vaikka jouduimme taas tsekkaamaan matkatavarammekin. Sitten seuraava pitempi lentomme oli Qatarin Dohaan. Itse sain nukuttua lennolla todella hyvin ja Dohassa hommat sujuivat taas samaan tapaan eli odottelujen jälkeen lähti lentomme Suomeen. Nukuin taas ihan kohtuullisesti ja Helsinki-Vantaalle laskeuduimme lopulta lumiseen maisemaan.

Matkatavaroita oli samalla hihnalla odottamassa Pekingin koneella saapuneet koko naisten jääkiekkomaajoukkue sekä iso osa olympiahiihtäjistä Iivo Niskasen johdolla. Eli mitaleja kiikkui aika monella kaulassa! Me pysyttelimme urheilijoista mahdollisimman kaukana, sillä emme todellakaan halunneet sairastuttaa ketään huippu-urheilijaa koronaan.

Lopulta oli aika heittää hyvästit koko retkiseurueelle ja isäni oli saapunut minua hakemaan. Koska itsekin pelkäsin olevani koronassa, sovimme että isäni ei kyytiini hyppäisi vaan annoin vain hänelle tuliaiset ja hän lähti palailemaan Kirkkonummelle junalla. Itse lähdin saman tien ajelemaan kohti Parikkalaa, jossa olin aivan mukavan ajoissa illalla ja koska oli vasta lauantai, oli minulla hyvin aikaa ennen arkeen palaamista.

Tunsin viikonloppuna itseni hieman flunssaiseksi ja todella väsyneeksi (mikä ei ole kyllä ihmekään reissun jälkeen), mutta jo tehty kotitesti näytti koronaa. Niinpä maanantaina suuntasin töissä ensimmäiseksi viralliseen testiin ja positiivistahan sieltäkin tuli. Niinpä podin lopulta koronaa vielä neljä päivää ja vasta perjantaina palasin arkeen.

Reissu oli aivan käsittämättömän onnistunut! Koko porukalla havaitsimme yhteensä 474 lintulajia, joista itseltäni jäi havaitsematta kuusi sellaista lajia, jotka periaatteessa olisin voinut havaita, mutta havaittiin vain parin henkilön toimesta pikaisesti tai sitten vain toisesta autosta ja lisäksi tietysti Ngorongoron kraaterissa käynyt porukka näki kourallisen sellaisia lajeja, joita ei muuten reissussa nähty. Niinpä oma Tansanialistani kertyi 459 lajin mittaiseksi ja näistä uskomattomat 356 oli eliksiä eli uusia Maailmanpinnoja! Afrikassa on kyllä aivan tolkuttomasti lintuja! Ja tietysti unohtumattomia muistoja kertyi myös nisäkkäistä, joita näimme ja pääsimme kuvaamaan! Afrikkaan pitää kyllä päästä uudelleenkin! Kiitokset vielä Tanzania Birding and Beyond Safarsin oppaallemme Anthonylle, kuskeillemme, muille meitä avustaneille sekä tietysti mainiolle retkiporukalle, etenkin Jyrkille!

J.A.