Jälleennäkeminen

Elettiin kesäkuun loppua 2003, ja pari päivää oli vielä Siikalahden kesätöitä jäljellä, kun kaukaiset vieraamme viimein saapuivat Suomeen. Vanha katalonialainen ystävämme Oriol Clarabuch saapui kaverinsa Toni Alonson kanssa 25.6. illalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tietenkään emme voineet olla kavereitamme vastassa, sillä samaiselle päivälle meille oli kartoituslaskentoja sekä myös opastushommia merkittynä.

Tekstiviesteillen opastin kuitenkin kaverukset nappaamaan lentokentältä bussin rautatieasemalle, jonne he voisivat jättää kantamuksiaan, ja suuntaamaan kulkunsa taksilla kohti Viikin Lammassaarta. Tämä kaikki siksi, että seuraava juna Parikkalaan lähtisi vasta seuraavana aamuna, ja aikaa oli koko yö.

Vaikeuksien jälkeen (taksikuski ei löytänyt Pornaistenniemeä!) Oriol ja Toni pääsivät tekemään oikein kunnon yö-aamuretken Helsingin parhaaseen kesälintupaikkaan. Saaliina oli mm. sitruunavästäräkki, luhtakerttunen, viitasirkkalintu, ruisrääkkä, harmaasorsa, satakieli ym. Olipa Oriol nähnyt vilaukselta lentävän harmaapäätikankin.
Reippaan retkeilyn tuloksena Oriol ja Toni ehtivät vasta klo 13.20 junaan, joten Parikkalaan he saapuivat 17.35.

Olipahan taas mukavaa nähdä Oriolia, jonka kanssa olemme kokeneet enemmän kuin kenenkään muun lintuharrastajaystävämme kanssa (mainittakoon esimerkkeinä kymmenkunta päivää Tauvossa, viikko Virossa, 2 viikkoa Kataloniassa ja 2 viikkoa Egyptissä). Ensin kävimme kunnon kebabilla ja kaupassa ja illaksi veimme katalaanit majoittumaan Siikalahden opastuskeskukselle, sekä piipahdimme tietysti tornilla. Matkalaiset pääsivät kuitenkin ajoissa nukkumaan, olivathan he valvoneet koko edellisen yön.

Heti bongaamaan

26.6. Aamusta meillä oli Hannan kanssa vielä laskentoja tehtävänä, joten Oriol ja Toni viihtyivät pääasiassa lintutornilla. Havainnot jäivät vähiin, mutta olihan härkälinnuissa, mustakurkku-uikuissa, telkissä, uiveloissa, kaulushaikaroissa ym. aivan riittävästi ihmeteltävää katalaaneille.

Yöllä yhdentoista aikaan suuntasimme matkamme Ruokolahden Äitsaareen bongaamaan viirusirkkalintua. Jo matkalla ehdin huolestua, kun päivitysviestejä ei alkanut kuulua. Toinen huolen aihe saatiin, kun kuulin että Tonin pitää päästä näkemään laji ennen kuin hän laskee sen pinnaksi – Suomen kesälajit kun ovat yleensä varsin piilottelevaa sorttia. Lopulta siinä sitten kävi niin, että pari tuntia kuulosteltiin tyhjää – oli lanceolata jatkanut matkaansa. Sarvipöllöpoikue kuului sekä pari muuta sirkkalintua eli viita- ja pensassirkkalinnut.

No hylsyreissun täytteeksi päätin, että hoidetaan sitten saman tien pojille vähintään yhtä hyvä laji varman päälle: eli suuntasimme kulkumme Joutsenoon bongaamaan innokkaasti paikalla laulellutta pikkukultarintaa.

Caligata löytyikin heti, kun vaan sai auton oven auki. Lintu lauloi raivoisasti pellon reunapuskissa ja löytyi lähes heti näkyvillekin. Ensimmäinen tärkeistä projektilajeista oli nyt saatu hoidettua! Vielä oli kuitenkin aivan liian hämärää kuvaamista ajatellen, joten päätimme käydä edellisviikkoisella kirjokerttupaikalla kuluttamassa aikaa ja tulla sitten paikalle uudestaan yrittämään kuvaamista.

Kirjokerttua ei löytynyt, mikä oli jo aavistettavissakin, kun kukaan ei lintua viikkoon ollut havainnut. Niinpä palasimme tunnin tauon jälkeen kuvaamaan caligataa. Lintu oli todella kesy! Tuntui, että se oikein hakeutui poseeraamaan lähimmän mahdollisen pajupuskan latvaan. Toki se oli liikkeissään hieman turhan nopea. Tunnin sitä kuvattuamme oli jo valokin tullut niin paljon paremmaksi, että pystyimme toteamaan, ettei kenelläkään ole koko Espanjassa parempia kuvia caligatasta kuin mitä Oriol oli saanut. Tuskin kenelläkään oli edes Suomessa niin hyviä kuvia kuin minä olin saanut?. Ohessa kuvasin myös muutaman räpsyn paikalla laulaneesta peltosirkusta, jota en ollut havainnut koko kesänä lainkaan Parikkalassa tai Saarella.

Paluumatkalla ajoimme Antin (Vierimaa) meille edellisyönä pohjustamaan viitakerttuspaikkaan Parikkalan Pistonniemeen. Toki viitakerttusia olisi löytynyt mistä vain, mutta tällä paikalla lauloi kolme lintua vierekkäin, ja yksi näistä vielä koko ajan hyvin näkyvissä. Niinpä laitoimme taas Oriolin kanssa putket pystyyn ja aloimme digiscouppaamaan.

Siikalahdella

Muutaman tunnin unien jälkeen olimme taas Siikalahdella staijaamassa. Muutamaa kahlaajaa (pikkutylli, suokukkoja, liroja) kummallisempaa ei meinannut löytyä. Aika kului odotellessa, että Hannan aamulla näkemä merikotka suvaitsisi tulla näkyviin. Lintu oli laskeutunut juuri ja juuri näkymättömiin lahden etelärannan puihin. Lopulta hali kuitenkin näyttäytyi.

28.6. Noin viiden aikaan aamulla lähdin Oriolin ja Tonin kanssa tekemään yölaulajalaskentaa soutaen. Soudimme Siikalahden vesialueet ympäri tarkoituksena saada yölaulajia – pääasiassa rantakanoja – kartalle. Luhtakanoja sentään löytyikin, muttei ainoatakaan luhtahuittia! Pikkuhuittinaaras sentään jaksoi edelleen mekastaa lahden tornista kaukaisimmassa rannassa. Jokunen ryti- ja rastaskerttunen saatiin myös pisteiksi kartalle. Merikotkastakin saatiin nyt oikein mukavat näkymät sen lennellessä matalalla lahden yllä.

Soutelun jälkeen nappasimme verkot ja muut rengastusvehkeet kantoon lähteäksemme rengastelemaan yölaulajia. Olivathan Oriol ja Toni rengastajia (Oriol jopa ammattilainen), joten heille oli tärkeää saada muutama mukava laji käteenkin hypisteltäväksi ja kuvattavaksi.

Ensin päätimme yrittää Tiviältä pari päivää aiemmin löytynyttä viitasirkkalintua. Pyöräillessämme paikalle saimme viimein Tonille kultarinnan näkyviin, olipa tämä tuottanut vaikeuksia! Perillä verkot pystytettiin ja atrappia soitettiin, mutta linnusta ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Luhtakerttunen lurautti paikalla, muttei sekään suostunut kiinnostumaan atrapista. Juuri kun olimme lähdössä alkoi viitasirkkeli laulaa 200m päässä tien toisella puolella – se oli siis siirtynyt hieman parempaan paikkaan. Verkot ehdittiin hädin tuskin pystyttää, kun lintu jo killui siinä. Hilu kinttuun ja kuvaamaan, jonka jälkeen suuntasimme yrittämään viitakerttusta.

Yhden hylsyn jälkeen nappasimme Antin Opel Corsan lainaan ja suuntasimme tutulle Pistonniemen paikalle, josta saimmekin aiemmin kuvaamamme viitakerttusen kiinni varsin pian. Lintua kuvatessamme verkkoon oli tupsahtanut toinenkin, varsin erinäköinen, yksilö. Pari rengastusta saatiin siis lisää, sekä noin 50 kuvaa.

29.6. Aamulla kiersimme Siikalahtea vesilintulaskennan merkeissä. Linnut olivat täysin kateissa. Ainoa ketään kiinnostanut havainto tehtiin, kun pari kurkea ylitti meidät todella komeasti vieläpä ahkerasti äännellen. Laskennan jälkeen ”pöllimme” taas Antin auton, kun tämä itse tuli tornille oppaaksi, ja suuntasimme kohti Särkisalmea. Koskelot ja telkät aiheuttivat sydämentykytyksiä katalaanikavereillemme, samoin kuin muutama Simpelejärvellä näkynyt laulujoutsen.

Päätimme vielä yrittää Hannan pihalla aiemmin laulanutta luhtakerttusta verkolla, mutta lintua ei enää näkynyt. Niinpä Oriol ja Toni saivat tyytyä ihailemaan Tarvaslammen kuikkia, onneksi sekin tuntui riittävän. Iltapäivällä vielä tyhjennettiin muistikortit ja poltettiin kuvat CD:lle sekä saunottiin ennen kuin mentiin nukkumaan aikaisin, sillä yöllä taas lähdettäisiin.

Pohjois-Karjalaan

Vihdoin ilta yhdentoista aikaan saatoimme sitten aloittaa ensimmäisen kesälomareissumme. Tällä kertaa kesälomareissun tarkoituksena oli löytää kavereillemme (sekä itsellemme) mahdollisimman paljon kovia lajeja Itä-Suomesta.

Ensimmäisenä suuntasimme kulkumme Kiteen Ruppovaaraan, josta oli löytynyt viirusirkkalintu. Linnusta saatiinkin päivityksiä matkalla, joten hyvältä näytti. Lähes perillä nähtiin suopöllö ja kehrääjä, mutta ajo-ohjeet olivat kuitenkin hankalat. Onneksemme paikalta poistumassa ollut Nummelinin ”Putte” huomasi, että olimme ajamassa väärin, ja neuvoi meille oikean paikan. Ja siellähän se lanceri lauloi lähes taukoamatonta tirinäänsä. Hetken aikaa muita bongareita odoteltuamme, päätimme kehdata kaivaa linnun näkyviin, jotta Tonikin saisi ”bimbonsa”.

Ja mitä lie onnea tai muuta meillä taas oli mukana, kun viirusirkkalintu löytyi helposti laulamasta puskan keskeltä. Ja jo toinen todella tärkeä laji oli löytynyt! (Toki tässä vaiheessa Toni oli jo saanut reilusti toistakymmentä elistä.)

Tälle yölle meillä ei ollutkaan juuri muita suunnitelmia, sillä olin ajatellut, että viirusirkan näkemiseen voi tuhrautua lähes koko yö. Niinpä lähdimme ajelemaan Värtsilän suuntaan toiveissamme löytää itse jotain mielenkiintoista. Ajellessamme Tohmajärvellä huomasin yht`äkkiä tutun kuuloisen tienviitan. Muskossa oli varmaan ollut jotain. Kännykästä tallennetut viestit esiin ja aivan… Muskossa oli ollut useampia laulavia pikkukultarintoja. Niinpä ajelimme Muskon tien hitaasti ikkunat auki ja muutaman kilometrin jälkeen löytyikin täydellistä caligatabiotooppia. Ensimmäisellä pysähdyksellä ei vielä mitään kuulunut, mutta toisella löytyi kaksi laulavaa pikkukultarintaa. Muut reissulla löytyneet linnut jäivät lopulta vain rääkkään, pensassirkkeliin ja moneen viitakerttuseen sekä muutamaan suo- ja sarvipöllöön. Lopulta päädyimme Tohmajärven Peijonniemen lintutorniin nukkumaan!

Pöllöjä!

Sade herätti meidät vaivaisten neljän tunnin yöunien jälkeen, muttei kyllä ollut ollut tarkoituskaan nukkua yhtään pidempään. Pikainen tsekkaus paikalliseen linnustoon (ei mitään), ja autoon matkaamaan kohti uusia lintupaikkoja.

Olimme sopineet Joensuuhun tapaamisen Ari Latjan kanssa kello kymmeneksi, mutta saavuimme Joensuuhun jo kahdeksan jälkeen. Niinpä teimme pikaisen visiitin Höytiäiselle ja Kolosseumin lintutornille. Kymmenen pintaan olimme kuitenkin jo Anttilassa taskut ja reput täynnä filmejä.

Ari hyppäsi kyytiimme jo ennestäänkin törkeän ahtaaseen Golfiimme, ja vuorossa oli bongailua paikallisen oppaan eli Arin johdolla. Ensimmäisenä etappina oli Kontiolahti (tarkemmat paikat pysykööt salassa). Katalaaneille emme antaneet minkäänlaista vihiä, mitä lintua olimme bongaamassa, ja siinä vaiheessa, kun aloimme vilkuilla puiden latvuksia, oli pojilla varmaan melkoinen ajatusten myllerrys päässään. Eiväthän he tienneet lainkaan mitä etsiä, hippiäistä vai maakotkaa. Niinpä shokki oli varmaankin melkoinen, kun lapinpöllö nousi siivilleen sivustallamme ja jäi istuskelemaan puuhun muutaman kymmenen metrin päähän meistä.

Ihailun ja eliksistä onnittelun jälkeen aloimme taas Oriolin kanssa kuvata. Vaikka pöllö olikin hieman kaukana, emmekä halunneet sitä häiritä, saimme aivan kelpo kuvat otettua. Saapuessamme autollemme saimme riemuksemme kuulla idänuunilinnun laulavan automme toisella puolella olevassa metsikössä.

Toinen rastimme oli saman kunnan puolella, ja tällä kertaa Ari jo vihjaisikin, että tällä kertaa kyseessä on hieman pienempi lintu. Eipä aikaakaan, kun metsästä kuului jo ensimmäiset murahdukset ja viirupöllöemo lennähti editsemme puuhun istumaan. Kuvatessamme lintua taustalla lauloi peukaloisten ja sirittäjien lisäksi taas iduli sekä lyhyesti myös pikkusieppo. Tälläkään kertaa emme kuitenkaan voineet kaivaa lintuja esiin, sillä viirupöllö oli niin lähellä koko ajan. Emmehän halunneet häiritä lintua, emmekä saada kynsiä päähämme.

Palatessamme autoa kohti editsemme lensi pyy, mutta epäonnekseen Toni ei ehtinyt sitä nähdä, niinpä tämä elis jäi vielä saamatta – toistaiseksi.

Nyt oli Arin avustuksella tärkeimmät nähtävyydet katsottu, ja suuntasimme Joensuuhun syömään. Täytyy vielä kerran kiittää Aria opastuksesta, jonka hän antoi meille ruokapalkalla (eipä hän kyllä sitäkään pyytänyt). Ari on ollut ensimmäinen lintuyrittäjä, joka on tajunnut, että kun auttaa muita saa kyllä itsekin apua tarpeen tullen. Eli tervetuloa taas Siikalahdelle ryhmien kanssa ensi kesänä! Vinkkejä löytyy kyllä varmasti!

Patvinsuolla tarpomassa

Illalla löysimme itsemme jo Kolilta Piirosen Pekan ”mökiltä”, joka oli sitten viime käynnin rakennettu lähes puolta suuremmaksi. Pekka hyppäsi kyytiin ja ajoimme Kolille katsomaan maisemia. Lintuhavaintoja ei juuri tehty ainakaan tiltaltteja kummemmista otuksista. Kolin reissun jälkeen Pekka tarjosi meille aivan tajuttoman määrän lettuja jäätelön ja marjojen kera, jonka jälkeen saunottiin ja käytiin nukkumaan.

Herätyskello soi heinäkuun ensimmäisenä aamuna taas vaihteeksi ennen kolmea. Pakolliset tavarat kyytiin, ja koko porukka autoon ja ajamaan kohti Kontiolahden Kolvananuuroa. Matkalla pimitettiin taas mihin oltiin menossa. Ajeltiin vain yhä pienempiä ja pienempiä teitä, ja kun lopulta pysähdyttiin Kiimasäikässä lauloi puskassa juuri auton kohdalla lapinuunilintu täysillä. Atrappi soimaan ja lapulista saatiin kuviakin. Tästä linnusta saikin 4/5 porukasta eliksen.

Kolvananuurossa tarvottiin sitten koko loppuaamu. Maisemat olivat yhtä mukavat kuin ennenkin. Peukalosia, tiltaltteja ja sirittäjiä lauloi siellä täällä, mutta idulit pysyivät tällä kertaa piilossa. Edelliskesänähän löysimme idulin pesän aivan polun juurelta. Pari pyytä kuultiin, mutta näkyviin niitä ei saatu. Taas ruokittiin puolimatkassa mutuja sipseillä ja syötiin muutenkin kunnon välipalaa, ennen kuin jatkettiin matkaa. Aivan loppumatkasta löytyi ensin puukiipijä, ja sitten sirahteli lupaavalla tavalla:
pikkusieppoja, kaksikin kappaletta. Vain Oriol onnistui lopulta näkemään toisen linnuista, ennen kuin ne tekivät täydellisen katoamistempun.

Hyrynsalmelta Suomussalmelle

Kun tavarat oli haettu Kolin mökiltä ja Pekka pudotettu kyydistä, matka jatkui kohti pohjoista. Nurmeksessa tehtiin pikapysähdys, josko nokivaris olisi näyttäytynyt Hannalle ”elikseksi”, mutta kun ei niin ei. Kuhmon Rastivaarassa tielle ryntäsi lähes suoraan eteemme viimein jo kauan näkyville odotettu pyy poikineen. Hyrynsalmen Komulankönkäältä puolestaan bongattiin virtavästäräkki Hannalle elikseksi. Katalaaneillehan tämä ei tietenkään ollut muu kuin reissupinna. Iloksemme saimme kuitenkin todistaa paikalla olevan pariskunnan, mikä ei ilmeisesti aikaisemmin ollut ainakaan julkisesti tiedossa.

Lopulta päätimme mennä telttailemaan Suomussalmen Säynäjäsuolle, jonka Ari Rajasärkkä meille puhelimitse neuvoi komeaksi paikaksi – ja sitähän se oli.

2.7. Aamuvarhain herättiin kävelemään muutama kilometri Säynäjäsuon komeissa maisemissa. Kaakkuri lensi ylitsemme, kuikka- ja joutsenparit poikasineen uiskentelivat suojärvessä ja kapustarinta, pikkukuovi, valko- ja mustaviklo olivat kuvauksellisesti edustettuina.

Matkamme kohti itärajaa kuitenkin jatkui. Ensimmäinen tilhi löytyi Tonille pinnaksi jostain matkan varrelta, mutta keskipäivän aikoihin pääsimme perille yhteen, ehkä ainakin omasta mielestäni tärkeimpään, kohteeseemme Suomussalmen Martinselkoseen.

Pari tuntia saimme nukutuksi mäkäriltä suojassa karussa eräkeskuksen pihakodassa, ennen kuin kolmen aikaan lähdimme oppaan johdolla kahden ruotsalais- ja kahden suomalaiskuvaajan kanssa ensin ajamaan ja sitten kävelemään kohti karhukojua!

Karhuja!

Kojulle päästyämme piti oppaan ensin hätistellä jo lohihaaskalle saapunut nalle kauemmas, jotta kojulle olisi turvallista mennä. Ehdimmekin nähdä karhun vilaukselta sen juostessa takapuoli heiluen metsään odottelemaan rauhallisempaa ruoka-aikaa.

Kojuun päästyämme ja omat paikkamme vallattuamme tuli varsin pian ensimmäinen valtavan kokoinen karhu apajalle, mutta se haukkasi vain muutaman kerran ahmien kalaa suuhunsa ja säntäsi metsään. Monikaan ei ehtinyt kuvaamaan ruudun ruutua. Tämän jälkeen meni toista tuntia ilman karhun karhua, mutta sitten se alkoi, mitä olimme tulleet katsomaankin: Karhuja alkoi hiljalleen saapua metsästä ruokailemaan haaskalle. Ensin karhut tulivat paikalle yksi kerrallaan ja selvästi isoimmat ensin. Näistä kaikkein suurin (Bodari nimeltään) oli vaikeasti loukkaantunut. Se löntysti astuen toisella etutassullaan kyynärpään varaan. Bodarin lisäksi alkuun näimme vain Mustaa Pantteria, joka oli toiseksi suurin todella tumma karhu. Lienee ollut se, jonka kanssa bodari oli tapellut. Silti Bodari oli selvästi se kuningas, jota muut väistivät

Sen jälkeen, kun isoimmat karhut olivat syöneet jonkin aikaa, alkoi paikalle valua lisää karhuja. Erikokoisia ja -värisiä karhuja kävi haaskalla pikaisempia käyntejä, toisten tullessa viimein aivan kojua lähimmällekin haaskalle ruokailemaan. Nämä pienemmät karhut (monet naaraita) kävivät pikaisemmin syömässä, mutta ennen iltaa oli paikalla jo käynyt ainakin kahdeksan karhua, joista parhaillaan oli kuusi ollut ruokailemassa yhtä aikaa.

Olinkin jo alkanut ihmettelemään, milloin odottamani lintu näyttäytyy, kun viimein haarahaukka lennähti todella lähellä olevan katkenneen puun nokkaan istumaan. Lintu meinasi olla liian lähellä ja korkealla kuvausta ajatellen, kun putkea ei meinannut millään saada osoittamaan niin yläviistoon kojun kuvausaukoista. Haarahaukka ehtikin jo kerran turhautuneena yrittää iskeä kyntensä karhun selkään ja kadota hetkeksi, ennen kuin sain putkeni valmiiksi. Onneksi lintu tuli takaisin ja pääsin kuvaamaan sitä noin 15 metrin päästä.

Myöhemmin milvus siirtyi istuskelemaan kauemmas metsään kadoten illan pimetessä ilmeisesti pesälleen. Karhuja alkoi kuitenkin kulkea haaskalla yhä enemmän ja enemmän. Monesti karhut olivat liian lähellä digiscopingia ajatellen, mutta sai niistä komeita naamakuvia. Itse yritin kuvata niitä myös kiikarin läpi, sekä tietysti vain pelkällä kameralla. Oriolilla ja Hannalla oli tietenkin normaalikameratkin mukana, joten filmiä paloi!

Illan hämärtyessä liikaa kuvausta ajatellen, kuhina haaskalla vain lisääntyi. Yhteensä karhuja näkyi ainakin 14 yksilöä, joista parhaimmillaan oli näkyvissä yhdeksän yhtä aikaa. Hiostava kuumuus, joka oli varsin sietämätöntä kojussa, hillitsi kuitenkin myös karhuja, niinpä lähes jokaöiset karhunpainit lässähtivät pienimuotoisiksi halailuiksi. Keskiyöllä kävi ampuhaukka haaskan lähellä huutamassa niin kovaa, että kaikki kojussa säikähtivät. Kaikki meistä nukkuivatkin pari tuntia (paitsi ehkä Oriol, ja Toni tietysti enemmän), mutta aamun valjetessa oli kaikki taas innolla tuijottamassa mesikämmeniä.

Aamulla karhut kuitenkin hiljalleen olivat saaneet vatsansa täyteen, olihan 200 kg lohta tullut syötyä, ja ne valuivat hiljalleen metsään. Ainoastaan yksi kierosilmäinen nallen mollukka jäi vielä nuolemaan viimeisetkin rippeet lohista. Lopulta sekin lyllersi metsään, ja me saatoimme lähteä takaisin eräkeskukselle. Olipahan ollut uskomaton yö!

Taas kutsuu mua Kuusamo

Eräkeskuksella latailimme digikameroiden akut täyteen ja lähdimme taas ajamaan, tällä kertaa kohti Kuusamoa. Matkalla havaitsimme muutaman tilhen sekä yhden pyyn.
Pitkän ja varsin väsyneen ajon jälkeen teimme ensimmäisen stoppimme Kuusamon Junttilassa. Parin puhelun jälkeen oikea paikkakin löytyi, ja siellähän se pikkusirkku lauloi komeasti männyn latvuksessa. Kuvia ei kuitenkaan saatu, sillä juuri kun haettuamme kamerat saavuimme takaisin paikalle lintu lennähti piiloon, ja näimme siitä enää vilauksia.

Seuraava stoppimme oli Saapungissa ja kohteena sepeltaskunaaras. Lintu oli pesinyt paikalla pensastaskukoiraan kanssa, mutta poikanen (joita oli ollut vain yksi) oli juuri edellispäivänä lähtenyt pesästä. Onneksemme löysimme varoittelevan emon (siis maurus-naaraan) pellon takapajukosta. Pikaisen kuvailun jälkeen päätimme jättää emon rauhaan, olihan poikanen varmasti jossain aivan lähistöllä.

Keli muuttui yht`äkkiä sateiseksi, ja vettä alkoikin tulla paikoin kuin saavista. Illalla parkkeerasimme automme Iivaaran parkkipaikalle, nappasimme tavarat kantoon ja lähdimme etsimään hyvää telttapaikkaa. Jo kantaessamme tavaroita näimme hätäilevän pikkusirkkuparin. Lopulta pystytimme telttamme poltetun laavun lähistölle, ja aloimme paistamaan makkaraa nuotiopaikalla. Makkaranpaisto oli vielä pahasti kesken, kun se tapahtui: Sinipyrstö alkoi laulaa, vaikka kello oli kuusi illalla! Toinen kyrsä jäi odottamaan ja lähdimme kapuamaan rinnettä laulua kohti. Pitihän lintu saada näkyville, ja jopa kuvattua! Rinne oli toivottoman jyrkkä, ja laulu tuntui koko ajan kuuluvan tosi läheltä, mutta jouduimme kiipeämään oikein urakalla! Lopulta lintu löytyi kuusen latvuksesta laulamasta ja pienen juhlimissession jälkeen alkoi kuvaaminen. 2kv sinipyrstö lauloi upeasti samalla oksalla pysyen ja me annoimme muistikorttien täyttyä. Tämä oli ollut ainakin Oriolille se kaikista tärkein pinna! Itsekin olin koko ajan ajatellut, että reissun tärkeimmät lintulajit ovat pikkukultarinta, viirusirkkalintu ja sinipyrstö, ja nyt kaikki oli löydetty! Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä kuvauksiinsa ja varsin pian olimmekin jo unten mailla sateen testatessa uuden telttamme vedenpitävyyttä.

Reippailua Iivaaralla

Aamulla (4.7.) saimme herätä sinipyrstön lauluun, joka raikasi telttamme sisään. Mahtava fiilis muuten! Kävimme kiipeämässä Iivaaran laelle toiveissamme monta siellä kesän aikana havaittua pohjoisen lintua, mutta muuta mainittavaa ei löytynyt kuin toinen laulava sinipyrstö.

Kantaessamme tavaroitamme takaisin autolle, saapuivat pikkusirkut taas varoittelemaan polun varteen. Nyt päätimme yrittää lintujen kuvaamista. Kuvaaminen ei ollut lainkaan helppoa. Lopulta löysin puun, jossa lintu kävi aktiivisesti varoittamassa, ja tietysti syystä. Puolitoista metriä tästä oli puskan juurella pesä, jossa oli vielä yksi poikanen. Hetken kehtasimme emoa vaivata, ja nappasimme siitä (sekä poikasesta) muutaman kuvan, ennen kuin jätimme sen rauhaan. Samalla kun me Oriolin kanssa kuvasimme sirkkuja, niin Hanna ja Toni näkivät parkkipaikalla kuukkeliperheen.

Nyt oli reissumme pohjoisinkin etappi käyty ja starttasimme paluumatkalle. Pian näimme vielä yhden kuukkelin, myöhemmin teerinaaraan sekä koppelon poikasineen. Illaksi saavuimme Lieksan Patvinsuolle laittamaan telttapaikalle leiriä pystyyn. Uintikeikan jälkeen olimme taas valmiit yöpuulle.

Patvinsuo

5.7. Aamuvarhain kävellä käpsyttelimme neljän kilometrin kävelymatkan päässä olevalle lintutornille, jolta oli upeat näkymät aavalle ja vetiselle suolle. Pian löytyivätkin ensimmäiset kurjet poikineen sekä metsähanhipari, josta tuli taas elis Tonille. Kahlaajasatoa edustivat mm. lirot, valkoviklot, metsäviklo, pikkukuovit, kapustarinnat, suokukko sekä lopulta iloksemme kopsutellut jänkäkurppa. Takaisin kävellessämme polulla vastaan käveli teeriukko, joka oli kuin toinen teerielis Tonille – aiemmin kun oli nähty vain naaraita.

Teltan purettuamme jatkoimme taas etelää kohti, mutta vain hyvin lyhyesti, sillä pitihän Autiovaaran metsäpolkuun käydä tutustumassa. Tämä tiesi taas neljän kilometrin kävelyä, mikä kuulosti jo ylivoimaiselta Tonille, mutta kun kerroimme, mitä kaikkea polun varrella voi nähdä, löysi hän uutta virtaa.

Otimme lenkille atrappivehkeet mukaan, ja soittelimme aika ajoin pikkusieppoa, mutta mitään ei löytynyt. Pohjantikkakin oli hakannut lähes joka ainoaa kuusen runkoa, mutta tikasta ei näkynyt vilaustakaan. Peukkuja, puukiipijöitä, hippiäisiä ja töyhtötinttejä oli kyllä vaikka kuinka, kunnes lopulta kuului taas lupaava sirahdus. Atrappi päälle ja siinä se oli! Pikkusieppo tuli viereemme tirskahtelemaan, ja kohta niitä näkyi useampi. Ainakin kolme lintua, joista yksi vanha koiras kävi katsomassa meitä, mutta vain yksi lintu jäi pitemmäksi aikaa lentelemään latvustoon. Ja olipa elämäni vaikein kuvattava lintu, mutta parin kymmenen minuutin uurastuksen tuloksena sain kolme kelpoa kuvaa linnusta, ja saatoimme jatkaa jäljellä olleen muutaman sadan metrin matkan autolle. Viime tippaan jäi pikkusiepon näkyminen.

Paluumatkabongailua

Katalaanit sammuivat kuin saunalyhdyt matkatessamme kohti etelää. Hyvä kun jaksoivat silmiään avata, kun Hanna sai toisella yrittämällä ”eliksen” Nurmeksen nokivariksesta, joka ruokki kahta risteymäpoikastaan pienvenesataman nurmikolla. Tulipahan nämäkin luonnonoikut kuvattua.

Reissun viimeiseksi etapiksi ajoimme vielä Kiteen Ruppovaaraan tarkoituksenamme yrittää kuvata keskipäivällä viirusirkkalintua. Vaikka meillä oli jo kaikki mahdolliset luvat (löytäjä, bongariliitto ja rengastustoimisto) linnun rengastamiseksikin, päätimme paikallisten ornien varoitusten perusteella olla rengastamatta lintua. P-K:ssa kun vieläkin kuulemma tapeltiin useamman vuoden takaisista lancerirengastuksista. No, toivottavasti joku linnun rengasti, ja toivottavasti tämä sai siitä lähellekään yhtä paljon mielihyvää kuin katalonialainen ammattirengastaja olisi kanssamme saanut.

No hieman atrappia soitettuamme lintu löytyi helposti, mutta todella hankalasta paikasta. Lintu lisäksi liikkui todella nopeasti paikasta toiseen, mutta silti sain siitä yhden kohtalaisen kuvan otettua, mikä sai riittää, jottei lintu häiriintyisi. Oriolilla kuvat jäivät yhteen ”upeaan” lentokuvaan, mutta olin jo aiemmin luvannut antaa hänelle omia kuviani käyttöönsä (kunhan ne julkaistaan nimelläni).

Loppumatkan havainnot jäivät sinisuohaukkanaaraaseen, kunnes lopulta rättiväsyneinä saavuimme Parikkalaan. Pikasaunonnan jälkeen heitin kaverukset Siikalahdelle nukkumaan ja pääsimme mekin ansaitulle levolle. P-K:n ja Kuusamon kiertueella olimme ajaneet 2000 km.

Kotiseuturetkeilyä ja hyvästit

6.7. meni pääasiassa reissusta toipumiseen. Oriol ja Toni kiertelivät aamun Siikalahdella nähden uskomatonta kyllä lähes täysin koko kesän kateissa olleen valkoselkätikkapariskunnan! Myöhemmin yritimme pultata luhtakerttusia, jotka olivat olleet jo aiemminkin täysin kateissa, turhaan. Iltapäivällä polttelimme Oriolin kuvia taas CD:lle, katselimme formuloita, Egyptin reissudioja sekä Kontzan työstämää 2002 rarivideota, josta katalaanit olivat ihastuneita. Illaksi siirryimme Hannan kotiin Tarvaslammelle syömään lettuja, kuvaamaan kuikkia ja nukkumaan.

Aamulla olimme sopineet tapaamisen Siitosen Hannun kanssa ja kohteenamme oli Parikkalan ainoat tiedossa olevat kuukkelit. Kuukkelit löytyivätkin pienen etsinnän jälkeen, ja molemmat sekä Toni että Oriol pääsivät syöttämään näitä upeita lintuja kädestäänkin. Samaiselta metsäalueelta kävimme vielä katsahtamassa kanahaukan ja puukiipijän pesät.

Paluumatkalla Tarvaslammelle ajelimme Melkoniemen kautta Hannun perässä, sillä Hannu oli nähnyt edellisenä päivänä kotinsa lähellä harmaapäätikkapoikueen. Lintuja etsittiin oikein urakalla, ja lopulta vihellykseeni kuului vastaus. Armottoman kalliokiipeilyn ja viheltelyn päätteeksi linnut saatiin kaikille sitä tarvitseville näkyviinkin. Ainakin emo ja kaksi poikasta lenteli aktiivisesti vihellellen korkealla haapojen rungoille välillä laskeutuen.

Vielä oli päivälle suunniteltu yksi bongaus, eli suuntasimme Golfin keulan Punkaharjua kohti. Puupuistosta haimme siperiansembramännikön, viritimme CD-soittimen toimimaan ja aloimme soittaa eläimellistä rääyntää. Ei kyseessä ei ollut mikään Speed Metal –musiikki, vaan pähkinähakki. Eikä mennyt kauan, kun ensimmäiset hakit saapuivat rääkymään lähipuiden latvuksiin. Puolen tunnin paikalla olon aikana havaitsimme noin parikymmentä pähkinähakkia, joista saatiin kuviakin, vaikka lähes koko ajan satoi vettä.

8.7. aamu oli sitten pyhitetty kokonaan kaakkureille. Tälläkään kertaa emme kertoneet kavereillemme mihin olimme menossa. Vasta lintujen näkyessä Oriol ja Toni tajusivat, mikä oli homman nimi. Kaakkureita kuvattiin ainakin parin sadan kuvan edestä. Emo tuli poikasensa kanssa lähimmillään alle kymmenen metrin päähän piilosta huomaamatta meitä lainkaan. Perheen isäntäkin toi kerran komean muikun poikaselleen syötäväksi. Kuvattavaa Oriolilla riitti myös lammella uiskennelleessa telkkäpesyeessä, joka sai aina välillä kyytiä kaakkureilta

9.7. Viimeinen aamumme oltiin taas Siikalahdella. Oriol oli jo aamuyöllä kuvannut satakieltä, mutta myöhemmin alkoi sataa kaatamalla, joten katalaanit päättivät jatkaa uniaan. Päivällä vielä saunottiin ja katseltiin rarivideota ja rupateltiin niitä näitä, kunnes keskipäivällä kaverukset piti heittää junalle. Reissu oli ohi! Kaverukset olivat nähneet kesäisellä Itä-Suomen turneellaan 152 lintulajia sekä mukavan määrän erilaisia nisäkkäitä. Seuraavaa yhteistä reissuakin ehdittiin jo suunnitella, saapa nähdä onko se Marokko, Turkki vai joku ihan muu?

J.A.