Teneriffa, Kanaria 9.-25.1. 2004

Teneriffalle

9.1. Lissabonin lentoaseman kivilattialla vietetty yö oli taas varsin rauhaton. Vaikka yöpaikaksemme valitsema lentoyhtiöiden toimistojen nurkkaus olikin varsin rauhallinen, oli nukkuminen ollut todella katkonaista. Viiden (Hanna) ja puoli seitsemän (Janne) välillä heräsimme lihakset jäykkinä kuluttamaan aikaa Madridin lentoamme odotellessa.
Madridiin olimme lentämässä sen takia, että juuri silloin kun tilailimme lentojamme, ei ollut olemassa suoraa lentoa Kapverden ja Kanarian välillä (eikä myöskään lauttaa), ja lentäminen Lissabonista suoraan Kanarialle oli todella paljon kalliimpaa kuin koukkaamalla Madridin kautta. Eli vaikka aikaa meillä meni lentoasemilla kykkimiseen, oli meille tärkeää että pennosia (ts. senttejä) säästyi.

11.35 (paikallista aikaa) lähti, hieman myöhässä, Air Luxorin koneemme kohti Madridia ja 13.55 (paikallista aikaa, eli +1 tunti) laskeuduimme Madridin lentokentälle.
Asemalla hankkiuduimme mahdollisimman nopeasti verovapaalle alueelle kiertelemään kauppoja. Aikaa meillä oli taas ruhtinaallisesti ennen 19.15 lähtevää jatkolentoamme Kanarian Teneriffalle. Mitään ostettavaa ei kuitenkaan löytynyt. (Mahtaakohan Helsinki-Vantaan lentoasema olla ainoa asema, jolla on oikeasti halvempaa kuin normaali kaupoissa?)

Lentoaseman ikkunasta pointsasimme ainoaksi Madridissa näkemäksemme lintulajiksi mustakottaraisen – hyvä WP-vuodari! Muuten oli kuitenkin todella tylsää kunnes… Jannen kävellessä, ties kuinka monetta kertaa, katsomaan, milloin check-in suvaitsisi alkaa, käveli häntä vastaan yhtäkkiä tummiin pukeutuneita miehiä. Toinen näistä käveli kengän kärkiään katsellen kuten Jannekin. Tämän ja Jannen kävellessä suoraan toisiaan kohti molemmat hätkähtivät ja väistivät – tietysti samaan suuntaan! Niinpä ilman pysähtymistä yhteentörmäys olisi ollut edessä. Kun näiden, lähes toisiinsa törmänneiden miesten, katseet kohtasivat, levisi molempien kasvoille leveä hymy. Vain Janne kuitenkin tunsi, kuka vastaan tulija oli, se oli Ronaldo! Ja Ronaldon vieressä kulki Raul, ja pian perässä tulivat Roberto Carlos, Zinedine Zidane, Luis Figo, Iker Casillas sekä koko Real Madridin jalkapallojoukkue! Tulipahan ehkäpä reissun kovin sponde! (Ainoastaan David Beckham ei ollut joukossa mukana, sillä tämä oli loukannut edellisessä pelissä jalkansa eikä näin ollut lähdössä tälle reissulle, jolla muuten hävisivät Real Sociedadille 0-1.)

Lopulta koneemme Teneriffalle lähti puolitoista tuntia myöhässä! Koneen kiertäessä kenttää oli huvittavaa huomata kuinka järkyttävä ruuhka kentällä oli. Jopa seitsemän laskeutuvan koneen valot näkyivät jonossa peräkkäin, kun ne olivat laskeutumassa kiitoradalle.

Elikset paukkuu heti

22.35 (taas kellot takaisin Portugalin kanssa samaan aikaan) laskeuduimme Teneriffan pohjoiselle lentokentälle. Tavaramme löytyivät todella nopeasti, ja kiirehdimme lentoaseman pihalle odottamaan linja-autoa, joka tuli hieman etuajassa klo 22.55. Linja-autossa (nro 102) istuimme päätepysäkille saakka eli Puerto de La Cruzin linja-autoasemalle. Asemalta otimme taksin kohti majapaikkaamme, jonka sijainnista emme tienneet juuri muuta kuin osoitteen. Niinpä ei ollut suurikaan yllätys, että taksi ajoi useamman kilometrin samaan suuntaan kuin mistä linja-automme oli juuri tullut. Perillä taksikuskillemme antamassamme osoitteessa, saimme todeta, että kämppämme portti, jonka piti olla auki, olikin lukossa. Niinpä Jannen piti kiivetä 2,5 metrisen kivimuurin ylitse etsimään kämpän avainta, joka löytyi kuin löytyikin lähes sovitusta paikasta. Sitten piti vain löytää jostain portin avain, että Hanna ja matkatavaratkin pääsisivät katon alle yöksi. Noin 20 löydetyn avaimen jälkeen viimein tärppäsi, ja portti saatiin auki, ja pääsimme molemmat tutustumaan vanhempiemme ystävien omistamaan kämppään. Kämppä oli kaksikerroksinen ja siinä oli 6 huonetta, keittiö ja sauna – eli tilaa olisi meille kahdelle aivan riittämiin. (Kämppään kuului kaupan päälle myös auto sekä Teide-kissa, joka oli päättänyt jäädä asustamaan pihaamme.) Enää laitoimme vain jääkaapin päälle, suihkuveden lämpiämään ja kävimme joskus pitkälti seuraavan vuorokauden puolella nukkumaan.

10.1. Aamulla heräsimme kovaan sirkutukseen. Kanariantiltaltti veteli pihalla yksinkertaista lauluaan – täysillä. Kipusimme saman tien kattoparvekkeelle, jossa saatoimme hymyssä suin todeta, että kämppämme sijainti oli ihanteellinen. Sen lisäksi, että Teide-tulivuorelle oli upeat näkymät, oli lintuja todella paljon. Em. kanariantiltalttien lisäksi pihapiiristä löytyi heti useita laulavia mustapääkerttuja (heineken), parvittain kanarianhemppoja seurassaan tiklejä sekä hemppoja (maedewaldoi). Mustarastaita (cabrerae) pomppi pihapuskien alla ja pian pihan hedelmäpuihin ilmestyi myös afrikansinitiaispariskunta. Eliksiä alkoi siis heti tulla liukuhihnalla, sekä alalajipinnoja. Puolen tunnin katolla olon aikana havaitsimme myös kesykyyhkyjä, harmaahaikaran, tuulihaukkoja (canariensis) sekä varpushaukan (granti).

Pian kuitenkin nälkä ja jano alkoivat painaa päälle, ja aloimme suunnitella kauppareissua. Kauppa löytyikin helposti käveltyämme pari kilometriä alas kaupungille. Matkalla näimme ensimmäisen kanariankirvisen sekä tavallisen tiltaltin, selkälokkeja ja turkinkyyhkyjä. Kauppakassit täynnä (pitkästä aikaa kaupasta saikin jotain) kipusimme takaisin kämpällemme.

Kyyhkysjahdissa

11.1. heräsimme 6:00 ja pian olimme jo valmiit lähteäksemme ensimmäiselle linturetkellemme. Lähtömme kuitenkin viivästyi, kun emme päässeetkään pienellä Honda Civicillämme ulos portista, sillä sen avainta ei löytynyt millään. Tunnin avainta etsittyämme Janne kävi vielä kertaalleen purkamassa aggressioitaan porttiin, ja se yllättäen loksahtikin auki. Se ei ollutkaan ollut lukossa, hieman ruosteessa vain. Niinpä reissumme kohti Erjoksen laakerimetsiä saattoi alkaa.

Apunamme lintupaikoille suunnistamisessa meillä oli Tony Clarken ja David Collinsin hieman vanhentunut Birdwatcher`s guide to the Canary Islands. Vanhentunut sikäli, että kaikki tienumerot ainakin ovat vaihtuneet sitten kirjan ilmestymisen. Lisäksi monia uusia teitä on rakennettu ja monet muutkin liikennejärjestelyt ovat menneet uusiksi.

Ihme kyllä löysimme kuitenkin varsin helposti Erjoksen risteykseen, josta lähti varsin hurjassa kunnossa ollut kinttupolku kohti laakerimetsää. Jo matkalla olimme havainneet useita (kanarian)hippiäisiä ja nyt metsän alettua niitä näkyi ja varsinkin kuului vaikka kuinka paljon lisää. Noin kolme kilometriä ajettuamme löysimme ensimmäisen kyyhkyn, joka lensi ylitsemme ja laskeutui onneksemme oksalle lähes eteemme. Lintu vain ei näyttänyt yhtään lintukirjan linnuilta. Oikeastaan se ei näyttänyt oikein miltään: se oli täysin tumma, ilman mitään mainittavaa väritystä! Saimme sen kuitenkin määritettyä kanariankyyhkyksi. Mahtoi olla nuori yksilö, kun oli niin omituisen näköinen.

Pian ympäriltämme alkoi puiden latvuksista kuulua todella matalaa ja karheaa kuukutusta. Ääni muistutti lähinnä kaukaisen lentokoneen jyrinää! Näitä kanariankyyhkyjä mölysi ympärillämme ainakin neljä lintua. Ei niitä vain näkyviin saanut millään! Kun yritimme kävellä lähemmäksi, kuului vain siipien läpsähdyksiä, ja latvuksissa kahahti lintu vain vilahtaen karkuun näyttämättä itsestään minkäänlaisia tuntomerkkejä. Ja samanlaisia havaintoja saatiin myöhemmin runsaasti lisää hiljaisista kyyhkyistä. Kuulimme myös erään jyrkänteen alta kalliopyiden kotkotusta!

Parkkeerattuamme automme kävelimme punarintojen (superbus) ja peippojen (tintillon) ohitse ns. kyyhkystaijipaikalle suurelle kivelle, josta avautui alas laakerimetsiköihin kohtalainen näkymä. Kävellessämme ajoimme useita kyyhkyjä lentoon puiden latvuksista, mutta kaikki, jotka saimme määritettyä, olivat kanariankyyhkyjä.

Tunnin staijauksella näimme ainoastaan yhden laaksossa lennähtäneen kanariankyyhkyn. Ympärillämme pörräsi useita punarintoja, taivaalla kaarteli kuusi hiirihaukkaa (canariensis) ja jostain kantautui korviimme korppien korahdukset. Kuitenkin hieman alkoi jo ahdistaa, kun palmankyyhkyä ei ollut löytynyt. Päätimme, että staijaaminen sai riittää. Paremmin kyyhkyjä oli näkynyt metsätiellä kävelemällä. Nyt tiellä oli kuitenkin ihmeen paljon liikennettä. Autoja ajoi välillä jopa jonoksi asti, ja maastopyöräilijöitä oli useampia liikenteessä. Niinpä palasimme autollemme, ja hetken pähkäiltyämme lähdimme kävelemään autopaikaltamme lähtenyttä vielä pienempää metsätietä, jolla arvasimme, että on rauhallisempaa. (Tien risteyksessä oli kyltti tien suuntaan, jossa luki ”sin salida” = ei uloskäyntiä.) Emmepä ehtineet kävellä kuin sata metriä, kun edestämme pölähti lentoon kyyhky valkoinen pyöreä pyrstönkärki vilkkuen. Lintu vieläpä laskeutui hyvin näkyville, joten pääsimme näkemään tämän palmankyyhkyn oikein hyvin.

Sairaita teitä!

Tyytyväisinä ajoimme, varovaisesti, takaisin metsästä päätielle, jota jatkoimme muutaman sata metriä Erjoksen vesialtaalle. Altaalta kantautui korviimme heti liejukanan kätkätys. Näitä löytyikin kolme kappaletta altaalta uiskentelemasta seuranaan sininokkainen mikä lie ankkapariskunta. Puskista löytyi kanarianhemppojen lisäksi samettipääkerttu, ja taivaalla kaarteli taas useampia hiirihaukkoja.

Seuraavaksi suuntasimme aivan käsittämättömälle Mascan vuoristotielle. Jos oli ollut hirveää olla Kapverdellä aluguerin kyydissä Santa Antaon teillä, oli Mascan teillä itse ajaminen lähes yhtä karmeaa. Vaikka tie oli hyväkuntoinen, ja rotkojen korkeus vain puolet Santa Antaon vastaavista, oli tien kapeus ja mutkaisuus omaa luokkaansa. Vastaantulijoitakin oli varsin paljon, joten sai todella ajaa kieli keskellä kämmentä ja sormi keskellä suuta!

Ponto del Tenoon jouduimme loppumatkasta ajamaan vielä hirveämmän erikoiskokeen kuin Mascan mutkaiset vuoristotiet! Reilut viisi kilometriä ajoimme käsittämättömän jyrkkien, lähes pystysuorien, vuoren rinteiden alapuolella ja toki toisella puolella oli pudotustakin ihan riittämiin. Olihan tien varrella jopa neljällä kielellä taulut, että tie on äärimmäisen vaarallinen varsinkin tuulella ja sateella. Nämä taulut myös ilmoittivat, että tie on suljettu. Mutta koska puomeja ei ollut, ja useampi muukin auto tietä lähti ajamaan, päätimme, että pitäähän perille lintupaikalle päästä, kun olimme jo lähes perille ajaneet.

Päämääräämme pääsimme kuitenkin ehjänä, ja perillä saatoimme kauhuksi todeta, että tuuli oli todella voimakas. Vielä pitäisi ajaa takaisinkin toivoen, ettei jyrkänteiltä tippuisi kiviä päällemme. Tuulen takia pikkulintuja ei näkynyt kaktus- ja kivikkoaavikoilla lainkaan (kuulimme kyllä taas kalliopyyn), joten jatkoimme aivan kärkeen majakan lähistölle staijaamaan merelle.

Reilun tunnin jaksoimme tuulessa staijata, ja kannattihan se. Valitettavasti vain Janne onnistui varsin kaukana suurten aaltojen välissä vilahdelleen kääpiöliitäjän (boydi) näkemään. Muuten merellä oli hiljaista: ainoastaan yksi riuttatiira sekä kourallinen selkä- (graelssii) ja etelänharmaalokkeja (atlanticus) näkyi.

Teidelle

12.1. Seuraava päivä oli kaupunkikiertelypäivä. Lintuhavainnot olivat kuitenkin aivan kohtalaisen kovia. Kävellessämme alas Puerto de La Crutzia kohti, plokkasimme taivaalla puluja ahdistelleen arabihaukan. Ruokapaikkaa etsiessämme taas löysimme puiston, jonka linnusto koostui turkinkyyhkyjen lisäksi pensasvarpusista ja munkkiarateista. Yksi näistä vihreistä veijareista luuli Jannen sormea nakiksi ja se kävi sitä nokkaisemassa, kun Janne sitä tälle tyrkytti. Ravintolassa taas pöytämme yläpuolella palmussa räpisteli mustarastas (cabrerae) siihen malliin, että meidän piti syödä nopeasti, jottei ruoka-annoksemme olleet aivan roskien peitossa. Paluumatkalla kämpällemme näimme useita virtavästäräkkejä (canariensis) sekä taas saman arabihaukan, joka näyttäytyi nyt huomattavasti paremmin kuin aamulla.

13.1. lähdimme varhain aamulla ajamaan ylös Teiden tulivuorta kohti. Mutkaisia teitä noustuamme yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta, alkoivat mäntymetsät. Pysähtelimme harvoille levikkeille, joita oli, ja havaitsimme runsaasti kanarianhemppoja ja (–)hippiäisiä (canariensis). Jatkaessamme taas kerran ajoa, lensi tien yli peippolintu jääden lähimännyn latvaan. Pysähdyttyämme ehdimme nähdä vain vilaukselta, kun kaksi kanarianpeippoa jatkoi matkaansa latvusten takana.

Matka jatkui, ja seuraavan kerran pysähdyimme noin parin kilometrin korkeudessa Teiden kansallispuiston opastuskeskuksella. Pihalla oli todella paljon kanarianhemppoja mutta myös runsaasti kanariankirvisiä. Vuoristokasvipuistosta löytyi myös varsin kesy etelänisolepinkäinen (koenigi), joka antoi kuvata itseään edestä ja takaa. Tätä lepinkäistä kuvatessamme meitä tuli häiritsemään kansallispuiston työntekijät, jotka sanoivat, että kansallispuiston alueella kuvattuja valokuvia ei saa julkaista ilman lupaa. Ja mistähän se olisi näkynyt? Ensin vaikutti siltä, että he meinasivat kieltä meitää kuvaamasta lainkaan! Luulivat ilmeisesti ammattilaisiksi?

Välillä pysähdellen matkamme jatkui Teiden huipun juurelle, jossa kulkee köysirata ylös huipulle. Hyppäsimme tietysti vaunuun, vaikka hinta olikin korkea (21€). Näin pääsimme aivan korkeimman huipun juurelle yli 3600 metrin korkeuteen. Aivan huipulle ei sitten pettymykseksemme saanutkaan kavuta, sillä siihen olisi tarvittu erikseen Santa Cruzista jostain virastosta anottu lupa. Tosi hyvin oli tästäkin tiedotettu!

Me tyydyimme sitten käpöttelemään huipun juurella edestakaisin kahta polkua, joilta oli kyllä todella hienot näkymät. Onneksemme taivas oli aivan pilvetön, joten jopa naapurisaaret näkyivät. Jostain käsittämättömästä syystä kaikkia ohjattiin olemaan ylhäällä vain tunnin, mutta meilläkin meni näiden polkujen kiertämiseen noin kaksi tuntia, sillä ohuessa ilmassa alas-ylös kävely otti todella voimille! Tunnissa olisi ehkä toisen näistä poluista ehtinyt kävellä.

Las Lajas

Laskeuduttuamme taas alas autolle, jatkoimme Las Lajaksen leirintäalueelle, jossa kaivoimme eväät esiin ja aloimme odotella lintuja saapuvaksi. Pian löytyivätkin ensimmäiset kanarianpeipot, mutta ne näyttäytyivät vain vilaukselta. Alueelta löytyi myös useita kanariankirvisiä, käpytikkoja (canarienis), afrikansinitiaisia, hippiäisiä sekä tietysti kanarianhemppoja. Myös varpushaukka (granti) ja tuulihaukkoja (canariensis) pyöri taivaalla. Lopulta löysimme paikan, jossa linnut kävivät vesialtaalla juomassa, ja saimme kanarianpeippokoiraan kuvatuksikin. Osa kanarianpeipoista oli värirengastettuja.

Jatkettuamme vielä hieman etelää Vilaflorin suuntaan meitä vastaan ajoi elokuvakuvausryhmä, joka kuvasi lavalla ollutta mersua. Naureskelimme, että näkyisiköhän pieni sininen riemurasiamme lähitulevaisuudessa jossain paikallisessa ”huippu”elokuvassa.

Vilaflorissa katselimme sähkölankoja lähinnä kalliovarpusten toivossa. Löysimmekin mukavia lajeja kuten pari harjalintua sekä reilun sadan linnun parven madeirankiitäjiä, mutta kalliovarpunen jäi edelleenkin löytymättä.

Lähdettyämme ajamaan takaisin samaa reittiä kotia kohti, tuli meitä vastaan taas sama kuvausryhmä lähes samassa paikassa kuin edelliselläkin kerralla. Janne vitsailikin Hannalle, että: ”Katsotaan nyt, jos siellä on ohjaamassa joku Richard Gere”. Yllätys olikin aikamoinen, kun huomasimme, että ohjaamossa istui Kimi Räikkönen seurassaan joku hemaiseva vaaleaverikkö! Mersu siinä kuvasi mainostaan Teiden mutkaisilla männikköteillä. Taas aika kova sponde!

Teiden huipun taas ohitettuamme, ajaessamme jo alas kohti Puerto de La Cruzia, näimme taas sadan linnun parven madeirankiitäjiä. Alamäkiajossa ei muuten paljon muita polkimia tarvinnut kuin jarrua.

Pohjois-osissa

14.1. oli Loro-päivä. Eli koko päivän kiertelimme Loron eläinpuistossa pingviinejä, gorilloja, delfiinejä ym. sekä tietysti papukaijoja katsellen. Villeinä ja vapaina eläintarhan alueella liikkui runsaasti mustarastaita, virtavästäräkkejä, kanariantiltaltteja, munkkiaratteja sekä öljyyn itsensä tuhrinut rantasipi ja joku mystinen vihreänharmaa pitkä- ja keltanokkainen kottaraisen kokoinen lintu. Mikähän lie loistokottarainen?

15.1. emme jaksaneet nousta kellon soidessa, mutta kahdeksan pintaan olimme jo matkalla kohti saaren pohjoisia lintupaikkoja. Ensin etsimme pohjoisen lentokentän läheisiä paikkoja, mutta sekä lintupaikat että lintuhavainnot jäivät todella vähiin. Muutama laulava harmaasirkku ja pikkupensaskerttu sentään löytyi.

Seuraavana kohteena oli Valle Molinan allas, jossa opuksemme ohjeita noudattaen tarkkailimme betonista isohkoa allasta portin lävitse, josta ei kuitenkaan hallinnut kuin osan allasta. Heti ensimmäiset linnut olivat kuitenkin todella mielenkiintoisia: tukkasotkapariskunnalla oli kolmantena pyöränä naarasamerikantukkasotka! Muutenkin lintuja oli mukavasti: harmaa- ja silkkihaikaroita, valkovikloja, rantasipejä, jouhisorsapari ja etelänharmaalokkeja. Kaukaa lähipelloilta kantautui korviimme myös viiriäisen pytpytys.
Hieman tuskastuneina katselimme altaalle, jonka katvealueilta kantautui korviimme nokikanan ääntä. Mietimme mitä kaikkea muuta katvealueilla onkaan, kun portista ajoi autolla ulos nainen, joka kohteliaasti esitti meille, että saamme mennä sisäpuolelle, kunhan laitamme portin kiinni lähtiessämme. Loistava tuuri!

Lintuja löytyikin altaiden reunamilta lisää; nokikanojen lisäksi löytyi pari liejukanaa, pari metsävikloa, haapanapari sekä kuusi taivaanvuohta. Parasta oli kuitenkin, että nyt pääsimme katsomaan ja kuvaamaan amerikantukkasotkaa lähempää!

Tejinassa kävimme katsastamassa pari isointa (naurettavan pientä) allasta. Altaita olisi ollut pienen kävelymatkan päässä lisääkin, mutta totesimme, että nokikanoja ja liejukanoja näkee kesällä Siikalahdellakin.

Viimeisenä etappina meillä oli Punta del Hidalgo, jossa havainnot jäivät yhteen puskassa rahisseeseen samettipääkerttuun. Maisemat olivat kuitenkin komeat, ja paikka todella näytti siltä, että muuttoaikaan se varmasti kuhisee lintuja.

Ja Etelä-osissa

Pari seuraavaa päivää menivät lomaillessa. Pitää kait sitä joskus ottaa hieman rennomminkin, vai? Puertolla näkyi kuitenkin parvi madeirankiitäjiä. Muuten aika meni kaupungilla kierrellessä sekä, aika yllättävää kyllä, tuttuja ja sukulaisia tavatessa. Läheisiä Los Realejoksen altaita kävimme toisena aamuna etsimässä, mutta tietöistä (ja hieman sekavista ohjeista) johtuen emme nähneet vilaustakaan koko altaista.

18.1. Kuuden jälkeen heräsimme puhelimen armottomaan herätykseen. Pian jo painelimme niin kovaa kuin pienellä Civicillämme pääsi (eli alle sataa) kohti etelää ja sen lintupaikkoja. Aamun sarastaessa olimme perillä ensimmäisessä paikassa El Medanon rannoilla, jotka tarjosivat muutamia tavallisia kahlaajia: pulmussirrejä, pikkukuoveja, karikukkoja, tundrakurmitsoita, valkovikloja, mustajalkatyllejä sekä tyllejä. Näkyipä paikalla myös kerrostalojen välissä lennellyt kokoharmaa papukaijakin.

Amarillon golfkentän seutu sen sijaan oli meille suuren luokan pettymys. Miksikään lintumagneetiksi aluetta ei kyllä voinut sanoa. Emme kyllä oikein innostuneetkaan koluamaan golfkentällä vaan kiertelimme kentän reunamilla sekä myös puoliaavikkobiotoopissa kentän lähistöllä. Lintuhavainnot jäivät kouralliseen harjalintuja ja kanariankirvisiä sekä tavalliseen västäräkkiin.

Guargachon säälittävän pieni allas tarjosi yllättävän monta yksilöä kahlaajia. Suurin osa oli vaan turhan samanlaisia, kun altaalla oli toistakymmentä pikkutylliä, sekä yksi rantasipi.

Hieman tympääntyneinä saaren eteläosien lintupaikkojen surkeaan laatuun, saavuimme Roguido del Fraileen, jolta olimme odottaneet aika paljon. Olihan alueen altaalla usein havaittu useampiakin jenkkejä, ja puoliaavikoilla asustelisi useampia kiinnostavia lajeja. Käveltyämme jo kilometrin verran emme olleet havainneet oikeastaan yhtään mitään! Onneksi Hanna huomasi, että etsimämme vesiallas oli todellakin aivan täysin betoniaidan ympäröimä, emmekä näin kävelleet sen ohi.

Aidan pyöreistä raoista näimme yllätykseksemme, että altaalla uiskenteli todella runsaasti lintuja. Oli aika ankeaa tuijottaa nyrkin kokoisista raoista lintuja, mutta vielä ankeampaa oli todeta, että kaikki uivat linnut olivat vain ja ainoastaan nokikanoja. Niitä uiskenteli altaalla 90 kappaletta. Altaan rannoilla piipersi tyllejä, pikkutyllejä, valkovikloja, punajalkaviklo, viisi suosirriä sekä pikkusirri. Myös harmaa- ja silkkihaikaroita seisoskeli betonirannoilla. Paikalle saapui myös parvi selkä- ja etelänharmaalokkeja, mutta valitettavasti mitään parempaa ei paikalle ollut täksi talveksi jäänyt.

Hieman lintupaikkojen tarjontaan pettyneinä ajoimme takaisin Puerto de La Cruziin vuoristoreittejä eli Teiden kautta. Aronassa plokkasimme taivaalla kaarrelleen haarahaukan, joka olikin ehkä päivän paras havainto.

Illalla soitimme paikalliselle ornille Barry Lancasterille, jonka toivoimme kertovan meille rariteeteistä tai paikoista joissa emme olleet vielä käyneet. Olimmehan jo kolunneet kaikki kirjassamme esitetyt lintupaikat, joilla saattaisi olla jotain meille tarjottavana. Mutta ei, saarella oli syksyllä ollut kovia pinnoja (jotka kyllä olivat meille hyvinkin tavallisia lajeja kuten: pulmunen, lapinsirkku, pajusirkku, lapasotka ym.), mutta enää ei hänellä ollut tiedossa kuin amerikantukkasotka, jonka olimme jo spondesti nähneet. Barry kuitenkin kertoi käyneensä samaisena päivänä retkellä Punto del Tenossa, jossa hän oli nähnyt niitä sieltä jo kerran etsimiämme kalliovarpusia.

Ja vielä paukkuu elis

Seuraavan päivän ohjelmaa ei siis tarvinnut kauan miettiä. Parin sadan madeirankiitäjän kierrellessä talomme päällä lähdimme taas kohti Ponto del Tenoa. Pian ajelimme taas kammottavaa ”suljettua” tietä, ja ihan yhtä paljon pelotti kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Nyt olimme asennoituneet komppaamaan kivistä ja kuivaa mehikasvikko- ja tyräkkialuetta, kun tiesimme, että nuottimme olivat edelliseltä päivältä eivätkä 90-luvulta. Pitkään kävelimme näkemättä mitään muuta kuin kanarianhemppoja ja –kirvisiä. Lopulta edestämme nousi lentoon noin 30 linnun parvi äännellen, ja onnistumme tunnistaa ne kalliovarpusiksi. Linnut lensivät varsin kauas meistä, mutta viiden minuutin kävelyn jälkeen paikallistimme parven ruokailemasta maasta lyhyen kasillisuuden ja kivikon keskeltä. Niinpä pääsimme katselemaan näitä todella vilkkaasti liikkuneita lintuja paremmin.

Myöhemmin löysimme vielä pari uuttakin kalliovarpusparvea, joten yhteensä näimme noin 60 yksilöä. Hylätyn tomaattiviljelmän takaiselta puoliaavikkoalueelta löysimme myös noin 50 kiurun lajipuhtaan parven.

Eliksestä tyytyväisinä palasimme kämpällemme ottamaan rennosti loppupäivän. Ja lopulta rennosti otimme myös pari seuraavaa päivää. Aikamme kului mm. kasvipuutarhassa, samoja sukulaisia taas tavaten, kaupungilla kierrellen sekä muuten lomaillen. Tietysti aurinkoakin otimme, itsemme tietysti polttaen.

Chanajiga

22.1. Päätimme käydä vielä kertaalleen laakerimetsikössä katselemassa metsälintuja. Tällä kertaa suuntasimme auringon jo noustua Chanajigan virkistysalueelle, jonka tiesimme olevan vaikea löytää. Ja sitä se kyllä olikin! Harhaan ajettuamme jouduimme ajamaan niin jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, ettemme tienneet sellaisia olevan olemassakaan. Ihme kyllä Hanna onnistui paikallistamaan meidät kartalle, vaikkei tietä, jolla ajoimme, ollut karttaamme merkittykään. Niinpä lopulta löysimme kuin löysimmekin perille. Matkalla pääsimme vielä näkemään (tosin todella kaukaa ylhäältä) ne pari allasta, joita emme olleet Los Rejalejoksesta löytäneet.

Metsissä oli taas mukavasti elämää. Heti löytyi hippiäisiä, punarintoja ja jopa ensimmäinen kanariankyyhky lensi ylitsemme. Reilut pari tuntia kävelimme hitaasti jyrkässä rinteessä olevalla tiellä havaiten vielä pari kanariankyyhkyä, yhden palmankyyhkyn sekä yhden jompsis kumpsis. Yllätykseksemme löysimme myös reviirillään omituisesti äännelleen kanarianpeippopariskunnankin. Näiden naapurina asui aivan tavallinen (tai siis semmoinen paikallinen erilainen) peippopariskunta. Lisäksi näimme aivan käsittämättömän pienen (kanarian)tiltaltin, jota ensin luulimme hippiäiseksi ja peukaloiseksi.

Iltapäivällä ajoimme automme helpottuneina talliin, sillä nyt oli autoilumme autoiltu. Laina-autolla, jossa ei ole minkäänlaista vakuutusta ei ole kauhean miellyttävä ajella espanjalaisessa liikenteessä ja varsinkaan kanarialaisilla teillä! Autotallin oven kanssa puoli tuntia tapeltuamme, saatoimme helpottuneina huoahtaa ja ottaa loppuillan rennosti.

Lomailua ja taas reissun päälle

23.1. vietimme täydellisen shoppailupäivän, ja jopa ihan tuloksekkaasti. Kreikassa olleet lumimyrskyt hieman säikäyttivät, joten ostelimme hieman lisää lämpimämpää vaatetta. Sää oli todella tuulinen ja varsin kylmä, joten T-paidassa ei meinannut tarjeta.

Viimeinen kokonainen päivämme Kanarialla oli sitten pakkaus- ja siivouspäivä. Pitihän kämppä saada sellaiseen kuntoon, että sinne saisi ehkä tulla tulevaisuudessa uudelleenkin. Aamulla Hanna sai päähänsä yrittää nähdä endeemikyyhkyjä katoltamme. Matkaa Chanajigan rinteille oli hieman reilut kymmenen kilometriä, mutta käsittämätöntä kyllä Hanna onnistui näkemään vilaukselta kaksi kyyhkyä, jotka pudottautuivat metsään. Ei Hanna kyyhkyjä lajilleen saanut määritettyä, mutta sekin olisi periaatteessa voinut olla mahdollista. Saattaa olla, että paras tapa nähdä näitä metsässä todella vaikeasti nähtäviä kyyhkyjä, voisi ollakin katsella niitä kaukoputkella jostain kauempaa alarinteestä?

Aamupäivä oli todella lämmin, joten hieman ehdimme vielä aurinkoakin ottaa. Kreikassa saisimme sitten kulkea toppatakissa ja pitkissä kalsareissa. Iltapäivällä piti vielä käydä ostamassa eväitä tulevaa reissuvuorokautta varten.

Illalla oli hieman haikea olo, sillä Kanarian lämmössä ja todella erinomaisessa kämpässä olimme tuntuneet olomme kotoisaksi!

25.1. reissaaminen alkoi muutaman tunnin yöunien jälkeen aamuviideltä. Hyvissä ajoin tilasimme taksin Puerto de La Cruzin linja-autoasemalle, jossa hyppäsimme taas bussiin nro 102, joka kuljetti meidät pohjoiselle lentokentälle odottamaan klo 7.35 Madridiin lähtevää lentoamme.

J.A.

Yksi vastaus artikkeliin ”Teneriffa, Kanaria 9.-25.1. 2004

  1. Päivitysilmoitus: Birdersdiary » Vuosi 2004 – kuukausittaiset kertomukset

Kommentointi on suljettu.