Vietettyäni viikonlopun Helsingissä Bongariliiton 30-vuotisjuhlien sekä BirdLifen edustajiston kokouksen merkeissä ja käytyäni vielä maanantaina retkellä Hangossa, olin illalla taas kerran isäni kyydissä matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Olin lähdössä pariksi viikoksi Israeliin, jossa matkan puolivälissä olisi edessä Champions of the Flyway -linturalli, johon joukkueemme Tarsiger – Northern Lights (Mika Bruun, Jan ”Jände” Nordblad, Erkki ”Eva” Valsta sekä ak.) oli osallistumassa. Tämä järjestyksessään toinen hyväntekeväisyysralli keräsi tällä kertaa varoja Kyproksen laittoman lintupyynnin estämistoimille ja mekin olimme saaneet kerättyä ihan mukavan potin kasaan.

Olin lentoasemalla iltakuuden jälkeen ja portille talsittuani saapuivat pian Mika ja Jändekin, Eva oli matkustamassa Israeliin vasta joitakin päiviä myöhemmin. Klo 20:05 lähti koneemme kohti Tel Avivia ja muutaman nukahtamisen ja heräämisen jälkeen laskeuduimme lopulta klo 00:30. Matkatavarat löytyivät mukavan nopeasti, mutta Europcarin autovuokraamopistettä ei löytynyt sitten millään, eikä apua saatu muista vuokraamoista saati lentokentän infotiskin nyrpeiltä virkailijattariltakaan. Lopulta Mika soitti vuokrapapereissa olleeseen numeroon, josta huonolla englannilla selitettiin, että auto oli tulossa ulko-ovien edustalle. Jonkin aikaa odotettuamme paikalle kurvasikin pakettiauto, johon nousimme tavaroinemme ja meidät kuskattiin ainakin 10 minuutin ajomatkan päähän Airport cityssä olleelle Europcarin toimistolle.

Saimme lopulta automme, joka oli komea Mitsubishi Outlander – siis paljon parempi vaihtoehto kuin tilaamamme VW Passat. Vihdoin noin klo 01:30 pääsimme, paksujalan kiljuessa taustalla, pakkaamaan tavaramme autoomme ja lähtemään ajamaan kohti etelää. Onneksi Mika tajusi hetken ajettuamme laittaa hankkimaansa navigaattori-appiin ylös vuokraamon sijainnin, jotta löytäisimme joskus vielä takaisinkin.

Pysähdyimme parille huoltamolle matkan varrella, mutta niiltä ei joko myyty tai ei ymmärretty myydä meille oikein mitään syötävää tai juotavaa. Ajomatka oli pitkä ja lopulta ennen aamuviittä olimme Nizzanassa. Pienen odottelun jälkeen alkoivat ensimmäiset kiurulinnut laulaa kylmällä aavikolla ja kiittelimme sitä päätöstämme, että olimme saapuneet Israeliin hyvissä ajoin ennen rallia, sillä aavikolta kuuluneiden äänien määrittäminen ei todellakaan ollut betonissa.

Aavikolla oli taas kerran todella kylmä! Itsellänikin oli pipo, hanskat, pitkät kalsarit ym. päällä. Pikkuhiljaa valoa alkoi tulla lisää ja retkipinnalista karttua. Aavikon selaaminen putkella tuotti pian etsimämme, kun Mika löysi kaukana dyynien päällä soidintaneen idänkaulustrapin. Heti perään ylitsemme lensi pari aavikkojuoksijaa ja aavikolta löytyi vielä muutamia vuoripyitä ym. Alettiin siis päästä hyvään retkifiilikseen!

Aamun lämmettyä nopeasti jatkoimme Ezuzin kylään, jossa meillä oli tarkoitus staijailla hietakyyhkylajeja, mutta ollessamme vasta kävelemässä kylän taakse asemiin ja havaittuamme pihamainan, saapui luoksemme nainen, joka esitteli, että hänellä oli paikalla lintubisnes piilokojuineen. Hän kertoi, että etenkin kruunuhietakyyhkyjä kävisi juomassa kojun edustan lätäköllä. Koskapa olimme todella nälkäisiä, kysyimme saisiko häneltä myös aamiaista ja niinpä pian istuskelimme staijiterassilla todella herkullista omeletti- ym. aamiaista nauttien ja aavikolle staijaillen. Kun löysimme hietakyyhkyparven kaukaa aavikolta, päätimme me Mikan kanssa mennä piilokojuun odottelemaan niiden juomaan saapumista.

Olimme kojussa noin tunnin, mutta valitettavasti ainoat juomassa käyneet linnun olivat västäräkki sekä kourallinen pensasvarpusia. Myös mustaleppälintu nähtiin, mutta lopulta päätimme antaa periksi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Meillä oli vielä todella pitkä matkapäivä edessämme.

Kävimme vielä komppaamassa erästä pusikkoisempaa aavikkoaluetta ja löysimmekin mm. kourallisen aavikkokerttuja, muutamia aavikkotulkkuja sekä tietysti monia muita retkipinnoja, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti itää. Pysähdyimme vielä muutamia kertoja kuvaamaan mm. tien vieressä kököttänyttä minervanpöllöä sekä yhtä hieman paremmin näytillä ollutta etelänisolepinkäistä, mutta lopulta ajoimme aina seuraavaan kohteeseen Lake Jerohkamille asti, jossa oli aivan järjettömän paljon porukkaa.

Porukan paljoudesta sekä tietysti myös keskipäivästä johtuen järvellä oli varsin hiljaista ja toki havainnointikykymmekään ei pitkän matkustamisen takia ollut varmaan ihan skarpeimmillaan. Löysimme kuitenkin monia retkipinnoja, joista mainittavimmat olivat jalohaikara, syyriantikka sekä silkkikerttunen.

Lähdettyämme taas ajamaan pysähdyimme seuraavan kerran vasta Mizpe Ramonin ylängöillä kuvaamaan Negevin autiomaamaisemia. Kuvailun ohessa näimme mm. sinirastaan. Ilta oli jo pitkällä, kun viimein saavuimme todella väsyneinä Eilatiin. Tipautimme Mikan Champions of the Flywayn järjestämälle hienolle (ja kalliille) Isrotel Agamim -hotellille ja jatkoimme Jänden kanssa etsimään omaa motelliamme. Pienen etsinnän jälkeen löysimme etsimämme: Little Prince oli ulkoa aivan käsittämättömän rähjäinen, mutta sisään päästyämme aivan mukavan viihtyisä pikkumotelli. Huoneemmekin paljastui mukavan tilavaksi ja mikä tärkeintä hinta oli edullinen! Pian olimme majoittuneet ja valmiina unten maille todella pitkän päivän jälkeen.

18.3. aloitimme aamusta Eilatin North beachilta, jossa rannassa kalasteli kirjokalastajia sekä riuttahaikara. Ylitsemme lensi muutamia armenianlokkeja ja pari punasotkaa kierteli lahden yllä uskaltautumatta lähteä jatkamaan muuttoaan sisämaahan.

Mika kävi aamiaisella hotellillaan ja me otimme pienet tirsat ennen kuin jatkoimme seuraavaksi Holland Parkiin, jossa oli jo parin päivän ajan nähty mustaruostepyrstöä ja kuulemamme mukaan vielä tänä aamunakin. Parkkipaikalla tapasimme kuitenkin muutamaan harrastajaan, jotka kertoivat, ettei lintua nyt oltu reiluun tuntiin nähty. Niinpä päätimme koluta koko wadin huolella, josko lintu tulisi vastaan ja havaitsisimme toki näin enemmän muitakin lintuja.

Ja lintujahan oli mukavasti, etenkin kerttuja! Hernekerttu oli tietysti tavallisin ja myös tiltaltteja ja balkaninuunilintuja oli runsaasti, mutta löysimme myös kymmenkunta mustakurkkukerttua, mustapää-, pensas-, samettipää- ja idänorfeuskerttuja sekä parhaimpana idänrusokertun. Myös arabianmehiläissyöjiä, aavikkopyitä, arabiantimaleja, muutama pussitiainen, pari sinirintaa sekä tavallinen ruostepyrstö löydettiin, mutta mustaruostepyrstö pysyi piilossa. Lintu oli oleskellut puskissa aivan wadin perällä, jossa tapasin Hadoram Shirihain, joka oli kuvaillut paikalla kerttuja jo pitkään eikä ollut lintua nähnyt. Koluttuani alueen joka ikisen puskan varsin huolellisesti, oli annettava periksi ja palailtava autolle juomaan – alkoi olla arktisista oloista saapuneelle aika kuuma!

Iltapäiväksi siirryimme altaille. Aloitimme k19 -altaalta ja siirryimme sitten isoille k20 -altaille. Havikseen kertyi tavallisten kahlaajien, sorsien ym. lisäksi mm. 11 ristisorsaa, tukkasotka, kapustahaikara, tundrakurmitsa sekä parhaimpana aavikkotylli.

Ilta oli jo hämärtymässä, kun olimme tekemässä lähtöä takaisin Eilatiin. Sain kuitenkin idean, että stoppaisimme vielä k19 -altaalla, joka on perinteinen pitsihietakyyhkyjen juomapaikka. Emmekä joutuneet kauan odottamaan, kun paikalla saalistelleen todella pienikokoisen arabihaukan häivyttyä ensimmäiset hietakyyhkyt saapuivat paikalle. Valitettavasti oli kuitenkin jo aivan pilkkopimeää, joten lintuja (yht. 7) ei juuri päässyt ihailemaan. Paikalla näkyi mukavasti myös haikaroita sekä mm. 2 altaalle saapunutta afrikanhanhea.

Mika vietti iltaa vielä Agamimissa esitelmiä katsellen sekä tuttuun tapaan blogia kirjoitellen ym. kun samaan aikaan me nukuimme jänden kanssa jo sikeästi omassa motlassamme.

19.3. Aamu oli pilvinen suunnatessamme Yotvataan peltoja kiertelemään. Matkalla näimme kaiketi saman arabihaukan sähkölinjalla istuskelemassa ja pian pilvet väistyivät ja keli alkoi lämmetä oikein toden teolla. Pian olikin läkähdyttävän kuuma, mutta taivaalle alkoi näkyä petolintuja mukavasti. Hiirihaukkoja muutti noin 2500 lintua mukanaan 15 arokotkaa, 7 pikkukotkaa, pari kiljukotkaa ja käärmekotkaa, arohiirihaukka, jokunen mustahaikara ym. Peltojen kiertely oli myös tuottoisaa ja löysimmekin mm. pari peltotulkkua, lyhytvarvaskiurujen seasta joitakin ylänkökiuruja ja taskujen tsekkailu tuotti muutaman sepeltaskun lisäksi kovat kyproksentaskun sekä vielä toistaiseksi sepeltaskun alalajin kaspiantaskun. Näistä etenkin kyproksentaskua päästiin kuvaamaan oikein antaumuksella käyttämällä autoa piilokojuna.

Jatkoimme perinteiselle arabiankerttupaikalle ja vaikka keskipäivä oli läkähdyttävän kuuma, löysimme pariskunnan aika helposti. Valitettavasti linnut olivat todella piilottelevia ja aktiivisesti liikkeessä, joten kuvat jäivät vaatimattomiksi. Paikalla näkyi myös reissun ensimmäinen valko-otsalepinkäinen. Ajellessamme kohti Eilatia näimme paikallisen keisarikotkan, joka valitettavasti nousi lentoon, ennen kuin ehdin saada siitä kuvia.

Iltapäivällä kävimme taas k20 ja k19-altailla, mutta havainnot jäivät 6 kurkeen. Sitten jatkoimme vielä iltastaijille North beachille, jossa keskityimme lopulta pääasiassa valkosilmälokkien kuvaamiseen, ne kun pyörivät aivan rannassa paikalla olleiden kalastajien ansiosta.

20.3. lähdimme ennen auringonnousua Ovdaan, jossa olimme kuitenkin hieman myöhässä suunnittelemastamme. Aavikolla oli kuitenkin yhä todella viileää, mutta komppaillessa tarkeni kuitenkin jotenkin ja pian aurinko alkoi lämmittää. Aavikkokerttuja, vuoripyy, runsaasti kalottitaskuja, surutaskupari ym. löydettiin mutta hieman enemmän olisi toivottu, sillä tämän oli alun perin suunniteltu olevan aavikkokohteemme rallissa.

Päivemmällä komppailimme toista osaa aavikkoalueesta ja näimme kaukana kahden lajin hietakyyhkyparven, joista täplähietakyyhkykyyhkyt määrittyivät jo kaukaa äänensä perusteella. Pitkän komppailun huipentumana edestäni nousi vihdoin äännellen kolmen paksunokkakiurun porukka, joita en itse edes nähnyt, mutta Mika, joka kauempaa ihmetteli mitä oikein taivaalta tähystelin, löysi linnut taivaalta, kun ne lensivät tämän yli ja jatkoivat kauas aavikolle.

Yhtä matalaa pusikkoa kompatessani huomasin edessäni pusikon juurella jonkin tumman eläimentapaisen ja hiivin lähemmäksi, kunnes tajusin, että kyseessä oli kerällä oleva käärme! Olin siitä vain noin puolen metrin päässä ja peruutin nopeasti metrin taaksepäin, jolloin käärme hyökkäsi puoli metriä minua kohti! Sama toistui vielä toisenkin kerran, jolloin en jäänyt enää seuraamaan, mitä tämä myrkyllinen ”Palestine Saw-scaled Viper” tekee seuraavaksi, vaan singahdin useamman metrin kauemmaksi kerralla. Mika tietysti innostui käärmeestä ja halusi ottaa siitä kuvia, mutta eipä sitä sitten enää löytynytkään.

Lähdettyämme liikkeelle näimme komean koiras kivikkorastaan mutta Neot Smadarin jätäri oli varsin hiljainen. Pettyneet ilmeemme kuitenkin kirkastuivat, kun pääsimme syömään kibbutzin kauppakahvilan leivoksia – etenkin juustokakku oli herkullista. Leivoksia syödessä kuvailimme terassilla palmukyyhkyjä, arabianbulbuleita ja sinirintaa.

Illalla Jände simahti jo seitsemältä ja päätin pian seurata esimerkkiä.

21.3. Aamuksi olimme sopineet tapaamisen yöllä Tel Aviviin saapuneen Valstan Erkin kanssa k76 alueelle, jonne päästyämme olikin Eva jo aamuvarhain kolunnut aluetta ja todennut sen poikkeuksellisen kuivaksi niin kasvillisuudeltaan kuin linnustoltaankin. Niinpä emme innostuneet komppaamaan aluetta sen enempi vaan jatkoimme läheisille altaille, jotka saatoimme myös todeta varsin huonoiksi jo lähenevää rallia ajatellen. Pari samamisicus-leppälintua ja etelänsatakieli sentään nähtiin. Koko aamu meni lopulta varsin harakoille (joita ei kyllä näillä lakeuksilla edes näe) ja päätimmekin mennä taas Yotvataan, jossa ainakin olisi lintuja mitä katsoa.

Yotvatassa pääsimme heti kuvaamaan niin paksujalkaa kuin valko-otsalepinkäistäkin mutta muuten Yotvatankin saalis jäi varsin vaisuksi, sentään joitakin ruostekurkkusirkkuja näkyi.

Valuimme lopulta taas altaille mutta hiljaista oli sielläkin. Linnut olivat samoja kuin aikaisemmillakin käynneillä. Uutena lajina näkyi hietatiiroja, vihdoin pari tamariskivarpusta ja löysimme etelänisolepinkäisparin, joka saattaisi olla hyvä pohjustuslaji näin läheltä Eilatia. Todella kuuma ja tuulinen keli ei oikein kannustanut revittämään turhia, joten palailimme kämpille jo iltapäivä neljältä.

Illalla oli Agamimissa pari esitelmää, jotka kävimme kuuntelemassa. Paikalle oli saapunut jo valtaosa joukkueista ja oli mukava nähdä paljon tuttuja! Etenkin vanhojen kaverieni britti-RK:n joukkueesta eli Paul Frenchin ja Micky Maherin kanssa oli mukava jutella taas pitkästä aikaa. Esitelmät venähtivät vähän turhan pitkiksi ja käveltyämme takaisin kämpillemme, olimme jo aika poikki! Ja sopivasti puoliltaöin alkoi hotellimme alakerrassa aivan järkyttävä diskojumputus! Alkoi selvitä, miksi hotellimme oli niin edullinen, ja miksi respan tiskillä oli tarjolla korvatulppia

22.3. Jumputus jatkui koko yön ja bileet olivat vasta parhaimmillaan, kun lähdimme aamulla ani varhain kohti Ha Mesarin aavikkoalueita. Perille päästyämme saimme todeta heti ensimmäisen kohdepaikkamme erinomaiseksi. Pienen kävelyn jälkeen löytyi pesivä sarvikiurupari, aavikkotaskuja, aavikkokerttuja, pikkuaavikkokiuru ja vuoripyy. Ylitsemme lensi taas äännellen täplähietakyyhkyjäkin, joten aika hyviä lajeja löytyi varsin helpon tuntuisesti pieneltä alueelta. Ja toiselta kohteelta löytyi lisää täplähietakyyhkyjä sekä lyhytvarvaskiuruparvessa olleet pari ylänkökiurua.

Jatkoimme seuraavaksi Mizpe Ramoniin, jossa kibbutzialueella näkyi käki ja hauskoja nuubianvuohia. Sde Bokerin Ben Gurionilla staijailimme jonkin aikaa pikku- ja hanhikorppikotkia nähden ja puistosta löytyi koiras balkaninsieppo, idänrusokerttu, pari pihamainaa, kuului tikli lyhyesti ja pääsimme kuvaamaan todella hienosti arabiantimaleja.

Eräällä jätevesilutakolla näimme pari mustarastasta, rytikerttusen, satakielen, peipon sekä taivaanvuohen ja isoille peltolakeuksille siirryttyämme löysimme vuoripyyn, pari hietakyyhkyä, peltotulkkuja ym. Illalla jatkoimme vielä Lake Jerokhamiin, jossa nyt oli rauhallisempaa ja lintuja näkyikin sen verran mukavasti, että paikka alkoi tuntua must-paikalta rallia ajatellen. Syyriantikkoja oli useampia, talitiaiset lauloivat, ruokokerttusia oli ruovikoissa ja Mika näki jopa järripeipon. Rotkorakkeleita päästiin vihdoin vähän kuvaamaankin.

Palattuamme Eilatiin oli kello jo niin paljon, että saimme lähes suoraan jatkaa IBRCE:n rengastusasemalle rallin avajaistilaisuuteen, johon kaikki joukkueet oli kutsuttu kuuntelemaan esittelypuheita, syömään sekä yllätys-yllätys esittelemään myös itsensä. Mika oli jäänyt lepäämään hotellillemme, joten joukkueen esittely tuli aivan puskista. Koskapa muut eivät sanoneet muuta kuin nimensä, yritin minä sönköttää jotain ylimääräistäkin, mutta kun on tarpeeksi väsynyt, ei suusta tule mitään järkevää. Toivottavasti kovin moni TV-kanava ei näytä epämääräistä sönkötystäni…

Ilta oli muuten mukava, mutta vähän turhan pitkä näin pitkän pohjustuspäivän jälkeen ja aloin ainakin itse pilkkiä aika pian. Hotlalle päästyämme, alkoi alakerrassa taas tuttu jumputus…

23.3. Saimme aamusta matkaamme Maaseudun tulevaisuuden toimittajan Saaran. Aamun retkeily oli todella velttoa ja Saara sai aikalailla väärän kuvan, miten rallia oli tullut pohjustettua. Kiertelimme ensin k26:n kohdalla pensaikkoista aavikkoa näkemättä juuri mitään muuta kuin pientä hiljalleen virinnyttä muuttoa Jordanian puolella.

Siirryimmekin muuton piristyessä petostaijiin vuorille mutta hiirihaukkojen ohella ei mennyt kuin muutamia aro- ja pikkukotkia. Staijipaikalla oli taas yksi TV-ryhmä paikalla ja pääsimme taas esiintymään. Itse jouduin esittelemään taas kerran perinteisen esitelmän staijipampusta, joka oli jenkeille ilmeisesti jotain ihan uutta. Parhaita havaintoja olivat staijipaikalle asetetulla vesikipolla juomassa käyneet aavikkokiurut, kalottitaskut sekä koiras hupputasku, jotka antoivat itseään kuvattavan oikein kunnolla.

Päivällä me lepäilimme hotellilla, kun Mika ja Eva olivat hieman yllättäen käyneet pointsaamassa aasiankiurun lähipelloilta. Olisihan laji toki meitäkin kiinnostanut, mutta onneksi olin lajin nähnyt ennenkin, joten ajattelin, josko laji hoituisi vielä – ainakin rallissa, kun se nyt oli pohjustettukin. Ja itselläni olivat unet jääneet niin tolkuttoman vähiin, että oli varmaan kaikin puolin parempi, että sain vähän päivällä nukuttuakin.

Illalla oli vuorossa koko reissun toinen kohokohta rallin lisäksi. Kokoonnuimme kaikki halukkaat rallaajat kolmeksi Agamimiin, josta lähdimme linja-autolla kohti Kuolluttamerta. Edessä oli vanhan ystäväni, rallinkin yhden pääorganisaattorin, Jonathan Meyravin vetämä pöllö- ja kehrääjäretki. Meidän porukasta mukaan lähti lisäkseni vain Mika, kun Jände ei ollut ilmoittautunut reissuun ja Eva antoi oman paikkansa Saaralle, joka pääsi näin osallistumaan lisää ohjelmaan ja haastattelemaan muitakin kuin meitä.

Ajomatka oli pitkä, mutta sujui mukavasti Paulin ja Mickyn kanssa jutellen ja Jonathanin selostuksia sekä Hadoramin tarinoita kuunnellen. Vihdoin pysähdyimme ensimmäiseen kohteeseemme, jossa jalkauduimme etsimään alueella olevia arabiankerttuja. En ehtinyt itse kävellä kuin muutaman sata metriä, kun plokkasin arabiankertun eräästä puskasta. Lintu lensi edelläni erääseen isoon palmuun, johon myös pari muutakin, mm. Josh Jones, näki sen laskeutuvan. Palmu piiritettiin, mutta jotenkin lintua ei vain enää löytynyt. Tämän jälkeen juostiin sitten ympäri aluetta väärien hälytysten perässä, joita aiheuttivat alueella olleet ainakin 4 idänorfeuskerttua. Ilmeisesti oikea lintukin nähtiin vielä ainakin Jonathanin toimesta mutta isolta osalta jäi tämä laji yhä näkemättä.

Jatkoimme illan jo hämärtäessä vielä pitkän matkaa seuraavaan kohteeseemme, jossa kävelimme sitten pimeässä kivikkoisessa mutta varsin helppokulkuisessa maastossa erään wadin reunaa puolisen kilometriä ennen kuin Jonathan pysäytti porukan ja antoi ohjeet jäädä odottelemaan parin kymmenen metrin päähän kielekkeen reunalta. Jonathan, Hadoram ja muutama muu paikallinen meni lähemmäs wadin reunaa ja pian Jonathan alkoi soittaa atrapilla pöllön huhuilua. Lyhyen soiton jälkeen, kuului kaukaa wadin vastarinteiltä selvä vastaus! Odottelimme taas hetken ennen kuin Jonathan soitti vielä hieman lisää atrappia ja alkoi sitten lampulla seuloa wadin rinnettä. Pian hän kertoi, että pöllö, jonka huhuilu kuuluikin jo paljon lähempää oli löytynyt. Hiivimme (siis sikäli kun innostukseltamme kykenimme rauhallisesti liikkumaan) asemiin wadin reunalle ja näimme pian pöllön hahmon Jonathanin lampun valokeilassa. Sain linnun putkeeni ja olipahan upeaa nähdä vihdoin tämä legendaarinen aavikkopöllö!

Lintu oli hetken paikallaan, mutta yllätti sitten meidät kaikki täysin lentämällä aivan suoraan meitä kohti ja laskeutumalla meidän toiselle puolelle rinteeseen oikein mukavan lähelle! Ehdin saada linnun putkeen ja ottaa siitä muutaman kuvan, joista onneksi yksi onnistui varsin mukavasti, ennen kuin Jonathan päätti, että oli aika jättää lintu rauhaan.

Paikalliset, etenkin Hadoram, olivat hekin aivan innoissaan, sillä juuri kukaan ei koskaan ollut nähnyt aavikkopöllöä niin hyvin – ei edes Hadoram, jonka nimiin tämä vasta omaksi lajikseen erotettu pöllö oli nimetty. Olikin mukava ottaa Hadoramista sekä yhdestä pöllölle nimen antaneista Jose-Luis Copetesta kuva aavikkopöllön (Strix hadorami) huhuillessa yhä taustalla!

Matkamme jatkui seuraavaksi takaisin etelään päin ja erään kibbutzin viljelyalueella jalkauduimme ulos bussista. Jonathan ja muutama muu lähtivät kiertämään henkilöautolla viljelyalueen teitä ja pian saimme tiedon, että kohdelaji oli löytynyt. Isolla joukolla kävelimme sitten ristiin rastiin kääntyillen ja itselläni oli tietenkin tarkoitus pysyä aikalailla joukon keulilla, jotta varmistaisin hyvät asetelmat nähdä ja jopa digiscoupata kohdelajimme. Vihdoin löysimme Jonathanin, mutta lintu oli noussut lentoon hetkeä aiemmin. Onneksi se kuitenkin näkyi pian lampun valokeilassa ison valossa loistavan silmänsä ansiosta. Nuubiankehrääjä!

Lintu laskeutui pian ja kävelimme perään ja löysimmekin linnun laskeutuneena tielle. Ehdin kuin ehdinkin saada linnun putkeeni ja katsoa sitä hetken ennen kuin aloin laittaa kameraani okulaariin ottaakseni siitä kuviakin. Jotenkin kuitenkin töpeksin ja liikautin putkeani eikä lintu ollutkaan enää kuvassa. Otin taas linnun putkeen ja aloin asetella kameraa, mutta olin liian hidas – lintu nousi taas siivilleen ja katosi kasvihuoneiden taakse. Eikä lintua enää löytynyt vaikka kävelimme vielä hetken alueella. Kylmän yön takia lintuja ei tainnut olla alueella kuin vain tämä yksi. Onneksi oli kuitenkin edes tämä, sillä olin saanut pariin tuntiin toisen eliksen!

Paluumatkalla yritin jopa nukkua, mutta kuski oli varsin kovaääninen jutellessaan Jonathanin kanssa. Onneksi olimme takaisin Eilatissa jo yhden aikaan ja pääsin hotellillemme brittien kyydissä, jotka majoittuivat lähistöllä. Pian olin jo unten mailla. Onneksi alakerrassakin oli hiljaista…

24.3. Viimeinen pohjustuspäivä aloitettiin rauhallisesti North beachilta, jossa oli tutut linnut paikalla. Riuttahaikarakin oli taas mukavasti kuvattavissa. Seuraavaksi suuntasimme Mikan kanssa Holland Parkiin, josta ruostepyrstö löytyi yhä, mutta muuten linnut olivat aika selvästi vähentyneet. Mustakurkkukerttuja oli kuitenkin yhä paikalla muutamia.

Päivällä minun oli päästävä päiväunille, sillä seuraavan vuorokauden puolella ei unta lepoa olisi tiedossa lainkaan. Iltapäivällä oli sitten rallin aloituskokoontuminen, jossa Jonathan antoi infoa lähes kaikista mielenkiintoisemmista lajeista sekä jaettiin muutenkin vinkkejä varsin avoimesti puolin ja toisin.

Tapahtuman jälkeen singahdimme Mikan kanssa vielä tsekkaamaan puheissa esiin tulleet Elifazin altaat, joilla olikin muutamia rusko- sekä pari punasotkaa ym. Jatkoimme vielä Yotvataan, josta onnistuimme löytämään pari päivää paikalla olleen nunnataskun, mutta muuten touhu oli jo vähän turhan väsynyttä. Eilatissa tarkistimme vielä IBRCE:n altaille yöpymään tulleet lokit ja heti Agamimin ravintolan auettua söimme todella maittavan aterian notkuvista pöydistä. Ja sitten suuntasimme nopeasti höyhensaarille.

25.3. Champions of the Flyway -ralli

Muutaman tunnin unien jälkeen kokoontuivat innokkaimmat, heti yöllä maastoon lähtevät rallijoukkueet klo 23:45 Agamimin aulassa, jossa otettiin joukkuekuvat ja sitten jaettiin rallikaavakkeet, jotka eivät yllättäen olleetkaan vielä valmiina. Jotenkin onnistuimme kiilaamaan jonoissa ensimmäisiksi ja pääsimme näin myös ensimmäisinä matkaan kellon ollessa 00:03.

IBRCE:n altailta hoidimme illalla pohjustamastamme lokkiparvesta mm. armenian- ja selkälokit sekä mustapäälokin, sen sijaan millään valoheittimillä ei saatu tarpeeksi valoa erottaaksemme parvessa ollutta aroharmaalokkia saati edes selkälokeista idänselkälokkeja, joka jostain syystä oli rallin lajilistalla. Jatkoimme vauhdikkaasti k19 -altaalle, josta haikarat hoituivat helposti, jopa ruskohaikara. K20 -altaille meni oli kielletty yöaikaan, jotta kahlaajat saisivat yöpyä rauhassa, mikä oli oikein viisasta. Niinpä jatkoimme rajan läheisiä hiekkateitä kohti pohjoista ja saimme jostain peräämme henkilöauton, jolla oli melkoisia vaikeuksia pysytellä perässämme, mutta selvästi se oli lähtenyt seuraamaan meitä. Emme jääneet odottelemaan ja kyselemään, mitä hiippareita olimme saaneet peräämme vaan päästyämme ilman lajin lajia taas päätielle, jatkoimme rajoituksia noudattaen nopeasti kohti pohjoista. Meitä seuraava auto ei kuitenkaan rajoituksista välittänyt, vaan kiihdytti lopulta aivan kylkeemme kiinni, jolloin olimme jo varsin huolissamme mistä on kyse, kunnes tajusimme, että perässämme oli TV-ryhmä, joka kuvasi rallia!

Yotvataan päästyämme aloimme seuloa peltoja auton valoilla sekä taskulampulla, mutta pelloilla ei ollut minkäänlaista elämään. Taas kerran kuuntelemaan pysähdyttyämme ja paksujalan kuultuamme, saapui TV-ryhmä viereemme ja he halusivat saada kuvaajan autoomme. Niinpä Eva hyppäsi heidän autoonsa ja kuvaaja meidän kyytiin. Kaveri ei tainnut puhua englantia lainkaan, mutta hetken peltoja kierreltyämme ja taas pysähdyttyämme, vaihdoimme joukkueemme taas kasaan. Ollessamme jo ajamassa pois Yotvatasta, kuului Mikan kuskin penkin alta outoa puhelimen soittoääntä, muttemme siitä välittäneet. Kohta soi Evan puhelin ja soittaja oli yksi TV-ryhmäläisistä, joka kertoi, että kuvaaja oli hukannut puhelimensa – sehän siellä lattialla oli soinut. Onnistuimme järjestämään puhelimen palautuksen onneksi pian, emmekä näin hukanneet juurikaan aikaa.

Ajelimme rivakasti kohti pohjoista, mutta havainnot jäivät kettuihin, pariin shakaaliin sekä useisiin pitkähäntäisiin hiirentapaisiin. Mizpe Ramonissa kuulimme vihdoin kyläpöllösen ja päästyämme eräälle kibbutzille mukavan vartijan avustuksella, hoidimme siellä huudelleen sarvipöllön, jonka pari joukkuetta olikin jo käynyt hoitamassa ennen meitä. Myös tiksuttava punarinta saatiin listalle.

Aamun sarastaessa olimme Lake Yerokhamilla, jossa lajeja alkoi sitten ropista. Ruovikoista hoitui niin ruoko- kuin rytikerttunen, ruokosirkkalintu, silkkikerttunen, järveltä joitakin vesilintuja, haikaroita sekä kuningaskalastaja ja ylitsemme muutti joitakin kirvisiä ym. Pohjustamistamme lajeista syyriantikka hoitui helposti ja talitiaiset lauloivat kokoajan. Yllätys oli sen sijaan ylitsemme lentänyt komea smyrnankalastaja.

Kaikilla joukkueilla oli mukana mokkulat ja rallia varten oli perustettu COTF -whatsup-ryhmä, johon oli tarkoitus ilmoitella kaikki mielenkiintoisemmat havainnot. Valitettavasti mokkulassamme oli jostain syystä virta loppunut, emmekä näin saaneet tietoja muiden joukkueiden, joita järvellä oli useita, löytämistä lajeista ja näin emme saaneet bongattua pikkuhaikaraa saati pohjustamaamme järripeippoa ym.

Lajeja ropisi kuitenkin vielä, kuten rallin alussa hyvässä paikassa kuuluukin, mutta lopulta kulutimme järvellä jopa hieman liikaa aikaa. Lopulta lähdimme valumaan kohti Sde Bokeria aika ajoin pysähdellen ja vauhdistakin uusia lajeja plokkaillen. Mainittavammista lajeista hoidimme mm. arohiirihaukan sekä muutaman lajin lepinkäisiä.

Peltolakeuksilta löytyi peltotulkkuja, kiuruja, hemppoja ym. sekä aika pitkän odottelun jälkeen viimein myös hietakyyhky. Korppikotkahaaskalla oli pikkukorppikotkia sekä myöskin komea susi!

Jatkettuamme vihdoin Ben Gurionin laaksoon, johon ralliin osallistujilla oli ilmainen sisäänpääsy, törmäsimme siellä muihin joukkueisiin, jotka etsivät kuumeisesti jonkun joukkueen paikalta ilmoittamaa kyproksenkerttua. Osallistuimme itsekin tovin etsintään, mikä oli täyttä ajanhukkaa, sillä whatsuppiin oli ilmoitettu vahingossa väärä laji, paikalla oli havaittu kyproksentasku, jota olisi tietysti pitänyt etsiä aivan eri biotoopista kuin korkeista ja tiheistä puskista. Vuorikotka sentään hoitui helposti, mutta ylitseni äännelleen lentäneet arovarpuset vilahtivat niin nopeasti piiloon, etten ehtinyt niistä edes muille vinkata. Niinpä aikaa kului taas ilman sen kummempia uusia lajeja…

Midreshetin puistot kompattiin huolella ja musta- sekä laulurastas ja nokkavarpunen edustivat parhaimmistoa, mutta hyönteissyöjälajit loistivat yhä poissaolollaan. Kulutimme täälläkin aikaa, varsinkin, kun meillä kesti varsin kauan hoitaa näköalatasanteelta keltapäähaukka, joka kuitenkin onneksi lopulta hoitui.

Mizpe Ramonissa meni myös aikaa hukkaan, sillä havainnot jäivät muutamiin tavallisiin lajeihin altailta. Joidenkin ranskalaisten meille vinkkaamaa hupputaskua ei löytynyt, mutta surutasku paikalla kyllä oli, mutta sen olimme toki jo nähneet aiemminkin.

Olimme jo pahasti myöhässä aikataulustamme mutta pysähtelimme vielä ylängöillä muutamia kertoja. Onneksi sentään idänrusokerttu saatiin hoidettua, mutta Mikan samaan aikaan viereisestä wadista löytämä mustaotsalepinkäinen teki katoamistempun emmekä sitä enää löytäneet, kun Jänden kanssa singahdimme paikalle.

Aavikkopaikallamme Ha Mesarissa olimme aivan liian myöhään, mutta aikaa säästyi nyt runsaasti, sillä paikalla oli yhä meneillään koko päivän jatkuneet sotaharjoitukset, eikä päätieltä ollut näin mahdollisuutta poistua lainkaan. Niinpä jouduimme skippaamaan parhaan pohjustuspaikkamme sarvikiurun pesineen ym. Jäi aika monta lajia hoitamatta… Päätieltä saimme onneksi hoidettua lyhytvarvaskiuruparvessa olleet pari ylänkökiurua ennen kuin jatkoimme kiireellä kohti Yotvataa.

Neot Smadarista hoitui pari tavallisempaa laji kuten pikkukotka ja niittykirvinen sekä parempi virtavästäräkki mutta Yotvatassa meni heikosti, kun lajit jäivät lapinkirviseen ja pikkutylliin. Ajan kanssa lajeja olisi varmasti löytynyt lisää, mutta meillä oli nyt kiire!

Eipä oltu kauas ehditty Yotvatasta, kun whatsup, joka koko ajan muutenkin oli ilmoitellut havaintoja vain selkämme takaa, ilmoitti, että Yotvatan jätäriltä oli löytynyt mustaruostepyrstö! Siis laji, joka oli jo koko reissun karttanut minua – eikä vain tätä reissua, vaan myös vuoden 2004 keväällä ollessamme 7 viikkoa Eilatissa – tuo on kait ainoa kevät 2000-luvulla kun lajia ei havaittu… Mutta aikataulu oli niin tiukka, ettei meillä ollut varaa edes harkita tätä WP-pinnabongausta.

K20 -altaatkin tuli kiireessä hieman juostenkustua, mutta onneksi tavallisimpia puutelajeja saatiin hyvin hoidettua. IBRCE:n altailta hoitui vihdoin tuhkaselkälokki sekä paikalla olleet vesipääsky sekä pääskykahlaaja, mutta yllätyksiä ei kuitenkaan juuri koettu. Kova tuuli haittasi havainnointia sekä esti muutamia helppoja lajeja löytymästä lainkaan. Ajan puutteen takia aasiankiurupellot jouduimme skippaamaan kokonaan eikä esim. Holland Parkia voinut kuvitellakaan…

North beachilla staijasimme pakollisen iltastaijin, mutta lajit jäivät aivan peruslajeihin. Muutamia sorsalajeja ja ainakin merimetsoa sekä kirjokalastajaa oli suorastaan ikävä. Onneksi sekä lapinsirri että riuttahaikara hoituivat kanavan varresta ja ylitsemme lensi mm. kauluskaija sekä aroharmaalokki.

Illan hämärtyessä suuntasimme k19 -altaille, kuten lähes kaikki muutkin joukkueet. Sakkia oli kuin SaiPan pelissä, kun paikalla oli valtaosa niin kansainvälisen kuin kansallisenkin rallin joukkueista. Onneksi pitsihietakyyhkyjä ei tarvinnut kauan odotella ja vielä puuttunut lehmähaikara sekä taas pimeässä altaalle saapunut afrikanhanhipari saatiin myös hoidettua.

Tämän jälkeen teimme järkipäätöksen ja ajoimme Agamimiin syömään taas herkullisia ruokia niin paljon kuin napa veti, ennen kuin jatkoimme vielä iltapimeässä jo hieman epätoivoiselle retkelle Yotvatan suuntaan. Retki ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä auton edestä pölähti lentoon viiriäinen. Aavikkokehrääjää tai tornipöllöä saati mitään muutakaan ei kuitenkaan enää löytynyt ja lopulta meidän oli aika lähteä taas kohti Eilatia. Olimme jo aivan järkyttävän väsyneitä, mutta sinnikkäästi yhä vain kuskina ollut Mika sai meidät ajettua turvallisesti Agamimiin, jossa luovutimme noin klo 23:30 rallikaavakkeemme Jonathanille. Jonathanin reaktio rallikaavakkeemme saatuaan oli paljon puhuva – hänkin oli odottanut meiltä kovempaa tulosta, mutta ralli oli kaatunut aikataulutus- sekä tietysti myös sotaharjoituksen aiheuttamiin ongelmiin. Eikä tuuriakaan ollut kuitenkaan ollut siinä määrin kuin joskus oikein hyvin menneessä rallissa on tupannut olemaan.

Kaavakkeesta eroon päästyämme, nappasimme Jänden kanssa taas Evan auton ja ajelimme Little Princeen nukkumaan.

26.3. aamulla kokoonnuttiin kymmeneksi todella tuuliselle North beachille kaikkien joukkueiden ryhmäkuvaan ja porukkaa oli todella paljon, kun mukana olivat kaikki 15 kansainvälisen ja 17 kansallisen rallin joukkuetta. Kuvaajat kuvasivat hydrokopterilla useita erilaisia otoksia suorittaen päitä hipovia ylilentoja siihen asti, kunnes yhtäkkiä kopteri oli kadonnut! Hieman ihmetytti, ettei sitä kukaan ollut pitänyt silmällä, joten jäi epäselväksi, oliko kova pohjoistuuli tempaissut sen mukanaan mereen, vai mitä? Oli hurjaa katsella kuvaajien etsivän kopteriaan piikkilanka-aitauksen sisäpuolella, kun aidoissa oli aika selvät kyltit, jotka kertoivat alueen olevan miinoitettu.

Tulokset kerrottiin sitten Hilton hotellilla, jossa oli ensin vuorossa puuduttavia esittelypuheita. Itsellä kun olisi jo veri vetänyt maastoon – ja tietysti Yotvatan jätärille, jossa jo kovimmat jätkät olivat aamuvarhain käyneet varmistamassa, että mustaruostepyrstö oli yhä paikalla. Itsekin olin kyllä herännyt viideltä, mutta tuntenut oloni vielä niin surkeaksi, että olin päättänyt vain kääntää kylkeä…

Kansainvälisen rallin voittaja ei ollut yllätys. Edellisvuonna ylivoimaisesti voittanut jenkkijoukkue oli taas ykkönen, mutta sen sijaan tulos oli pienoinen yllätys, sillä he olivat saaneet kasaan ”vain” 168 lajia. Kakkoseksi tuli hienosti toinen suomalaisjoukkue Arctic Redpolls – Roni Väisänen, William Velmala, Jarkko Santaharju sekä Vilppu Välimäki 167 lajillaan. Eikä meidänkään loppujen lopuksi tarvinnut työntää päitämme piikkipensaaseen, sillä jaoimme kolmannen sijan 164 lajillamme yhdessä katalaanikavereidemme Jose Luis Copeten, Ferran Lopezin ja Rafael Armadan kanssa. Rallin suurin voittaja oli kuitenkin Kyproksen BirdLife, jolle olimme onnistuneet keräämään jopa lähes 50 000 dollaria lintujen suojeluun.

Kun tulokset olivat selvillä, olimme valmiit suuntaamaan kohti Yotvataa, mutta Mikan piti ensin hieman selvitellä hotellivarausongelmiaan. Lopulta pääsimme Mikan ja Jänden kanssa matkaan ja vaikka kellonaika ja kuumaksi kohonnut lämpötila olivat taas lähes huonoimpia mahdollisia mustan, puskien alla varjoissa viihtyvän linnun löytämiseksi, saimme perille päästyämme kuulla linnun olevan yhä paikalla ja jopa hallinassa erään suuren akaasiapuskan sisällä.

Pieni porukka oli puskasta noin 25 metrin päässä odottamassa linnun taas näyttäytyvän ja onneksi pian se vilahtikin puskan tyvellä! Suuri, tai oikeastaan aika valtava kivi putosi harteiltani, kun sain vihdoin tämän ehdottoman haavelajini hoidettua! Ja olipa tämä legendaarinen laji kutkuttavasti 699. WP-pinnani!

Lintu lennähti kertaalleen puskasta toiseen ja kiersi näin koko jätärialtaan, kunnes palasi taas samaan puskaan piilottelemaan. Paikalle saapunut hollantilaisryhmä piti kuitenkin niin kovaa meteliä, että lintu pysyi visusti piilossa, vaikka olin kuullut sen aiemmin ruokailleen aivan avoimesti jopa keskellä tietä. Ärähdinkin jossain vaiheessa ryhmälle, ettemme ole eläintarhassa vaan katsomassa ihan oikeaa villiä lintua ja sain heidät vihdoin olemaan hetken hiljaa ja eipä aikaakaan, kun mustaruostepyrstö tuli vihdoin esiin ja sain siitä jonkinlaiset kuvat otettua. Porukka alkoi kuitenkin taas elämöidä ja lintu singahti taas puskan kätköihin. Odottelimme lopulta paikalla toista tuntia ja pari kertaa lintu kävi vielä esillä ja sain muutamia lisäkuvia, mutta ajattelimme tulla joku aamu kuvaamaan lintua vielä paremminkin.

Itse olin aivan onnesta soikeana, mutta samalla harmitti hieman Jänden puolesta, sillä tämä olisi ehkä kuitenkin ollut mieluummin katsomassa paljon kovempaa Israel-lajia Evan kanssa altaiden palmumetsässä. Eva kun oli saanut hoidettua jenkkien löytämän punakylkirastaan, joka Jändeltä puuttui Israel-pinnoista.

Jätärillä oli muutenkin mukavasti lintuja, sillä mustaruostepyrstön tarkkailun ohessa näimme koiras sitruunavästäräkin, ruostekurkkusirkun sekä keisarikotkan ja rastaskerttunen ja sinirinta lauloivat täyttä päätä.

Kiertelimme Yotvatassa pitempäänkin, mutta havainnot jäivät perin vaatimattomiksi. Vilaukselta lennossa näkemääni naamiokyyhkyäkään eivät muut ehtineet nähdä. Kuvia kuitenkin tuli mukavasti tavallisemmista lajeista kuten feldegg keltavästäräkeistä ja tuulihaukasta.

Illalla staijailimme vielä North beachilla, jonka jälkeen menimme yhdessä Arctic Redpollsien sekä brittien RK:n joukkueen kanssa syömään. Ilta oli todella hauska ja venyi pikkutunneille asti…

27.3. Rallin ja oikeastaan koko reissun aiheuttamat univelat sekä edellisillan vietto tuntuivat yhä aamulla herätessämme, mutta maastoon teki jo mieli. Emme olleet sopineet mitään Mikan ja Evan kanssa ja autot olivat tietysti heillä Agamimissa. Eva kuitenkin vastasi saman tien viestiin ja pian olimme tämän kyydissä menossa vuorille.

Petomuutto oli oikein mukavaa ja hiirihaukkoja muutti aamun aikana noin 15000 yksilöä seassaan kuitenkin varsin vähän mitään muuta. Hupputasku kävi taas kuvattavana ja arokotkiakin tuli kuvattua aina silloin, kun menivät edes kohtuullisen etäisyyden päästä. Olimme jotenkin onnistuneet ajaa Mikan kanssa ristiin, mutta hänkin oli ollut aamun staijissa toki eri paikassa.

Päivä oli aivan järjettömän kuuma, jopa +39 astetta, joten Mikan ja Evan suunnattua myöhäiselle aamupalalle, otimme me Jänden kanssa pikkutirsat, joilta heräsimme pahasti pommiin nukkuneina. Saimme kuitenkin Mikan kiinni ja aika pian suuntasimme tämän kanssa altaille. Yritimme hetken Jänden kanssa etsiä punakylkeä palmumetsiköstä, mutta havainnot jäivät yhteen hyvännäköiseen vilahdukseen ja yhteen sirahdukseen, jotka eivät kuitenkaan riittäneet. Altailla näkyi keisarikotka ja kuvia tuli taas mm. punapäälepinkäisestä ja lehmähaikarasta.

K19 -altaalta löytyi taas jo kerran aiemmin lennossa näkemämme tumma rääkkähaikarantapainen, josta väkisinkin tuli mieleen joku riisihaikaralaji. Kuvasimme lintua jonkin verran ja ehkä joku viisas osaa joskus sanoa, mikä tämä otus oikein on laatuaan… Yöhaikaraparvi kierteli altaiden päällä ja lähistöllä kuvasimme vielä tamariskivarpusia, joita oli paikalla jopa noin 60 linnun parvi.

Iltastaiji North beachilla oli taas niin hiljainen, että sorruimme yrittämään kaspiantyllin bongausta IBRCE:n altailta, mutta saavuimme lopulta paikalle joitakin minuutteja myöhässä. Lintu oli jo noussut taivaalle ja ottanut suunnan kohti pohjoista.

Illalla kävin vielä brittien kanssa syömässä ja mukavaa oli.

28.3. aloitimme North beachilta, jossa oli yhä vain hiljaista, joten jatkoimme sitten taas kerran altaille, joilta löytyi jonkin verran uusiakin lintuja. IBRCE:n altaiden lähistöllä näkyi pari naamiokyyhkyä. K20 -altailla oli mm. lampivikloja selvästi enemmän kuin aiemmin, vesipääskyjä 4 linnun parvi ja jänkäsirriäinen näkyi reissupinnaksi. K19 -altaalla saimme jonkinlaiset kuvat paikalla taas olleista afrikanhanhista.

Sitten suuntasimme saamiemme nuottien perässä etsimään kalliosirkkuja ja pitsihietakyyhkyjä, joista jälkimmäisiä löytyi lopulta ihan kuvattavaksi asti!

Lyhyen aamupäivätauon jälkeen otimme suunnan Neot Smadariin, jossa kiersimme taas altaat, mutta kuumuuden takia linnut olivat aika vähissä. Yotvataan päästyämme roikkui kovassa vastatuulessa yllättävän paljon suohaukkoja hitaasti kohti pohjoista. Ruskosuohaukkoja meni reilut parikymmentä mukanaan pelloille pyörimään jäänyt naaras niittysuohaukka. Lämmintä oli taas +34 astetta ja ilmassa oli aika paljon hiekkaa, joten retkeily oli varsin tukalaa.

Illalla staijailimme yhdessä vasta saapuneen keskisuomalaisporukan kanssa North beachilla ja ilta olikin tuottoisa, sillä poijuilla oleskeli tiiraporukassa 2kv arabiantiira ja rannassa kalasteli pikkutiira.

29.3. heräsimme taas ennen kukonpieremää ja suuntasimme jo pimeässä IBRCE:n rengastusasemalle Noam Weiss´n vieraaksi. Valitettavasti keli oli sateinen ja todella tuulinen, joten aukaisimme lopulta vain kourallisen verkkoja pyyntiin. Pian keli huononi vielä entisestään ja jouduimme heti ensimmäisellä kierroksella sulkemaan verkot uudelleen. Niinpä lintuja tuli vain tusinan verran – hernekerttuja, rytikerttunen sekä todella mielenkiintoisen näkyinen sepel-/mustapäätasku, josta tuli lähinnä mieleen naaras stejnegeri! Lintua kuvattiin pariin otteeseen, kun sade ja tuuli hieman laantuivat ja hälyttipä Noam jopa paikalliset harrastajat lintua bongaamaan. Lintu tietysti myös mitattiin ja siitä otettiin höyhennäytteet DNA-tutkimusta varten, joten ehkä joku kaunis päivä saamme kuulla, mikä lintu oikeasti oli?

Koskapa pyyntiä ei asemalla ollut, jäi vierailumme lyhyeksi ja suuntasimme taas aamiaistauolle – eli Mika ja Eva söivät notkuvista pöydistä ja me lepäilimme omalla kämpällämme.

Tauon jälkeen kävimme palauttamassa Evan auton, jolla tämä oli tullut Tel Avivista, mutta palautuspaikaksi oli sovittu Eilat. Sitten suuntasimme taas kerran vuorille petostaijiin, kun pilvetkin olivat hieman väistyneet. Kovassa tuulessa muutto meni nyt mukavasti alempana ja myötävalossa, joten kerrankin petoja päästiin kuvaamaan edes hieman paremmin. Hiirihaukkoja muutti noin 7000 mukanaan mukavat 75 arokotkaa ym.

Puolilta päivin Egyptistä saapui sitten kunnon myrsky ja jopa vuorilla alkoi sataa ja salamoida! Tämä tietysti aiheutti melkoisen kaaoksen laaksossa, jossa satoi paljon kovempaa ja tämä aavikkomaa ei juuri vettä ime, joten esimerkiksi altailla retkellä ollut Rafael Armada oli ollut melkoisessa pulassa liukkailla ja veden valtaamilla teillä.

Sateen loputtua mekin otimme suunnan altaille, jonne oli vaikea päästä jopa meidän korkeamaavaraisella Outlanderilla. Vettä oli pahimmillaan jopa renkaiden yläreunaan ja saviset tiet olivat äärimmäisen liukkaita! Pudotuskeli oli kuin olikin pudottanut altaille lintuja, mukavimpana altaiden päällä lenteli komea 85 pääskykahlaajan parvi!

Tsekattuamme vielä IBRCE:n altaat, päätimme päivämme taas kerran North beachilla.

30.3. aloitimme todella pitkän päivän aikaisin ja lastattuamme kaikki tavarat autoomme, otimme suunnan Ha Mesarin aavikoille. Rallissa käymättä jäänyt kohteemme oli hieman hiljaisempi kuin olisimme odottaneet. Sarvikiurun pesään oli ilmestynyt kolme munaa, mutta emot olivat ilmeisesti lentäneet piiloon jo saapuessamme paikalle. Pikkuaavikkokiuru lauloi, aavikkokerttu löytyi helposti ja täplähietakyyhkyparvi lenteli kauempana, mutta muutama muu laji oli ilmeisesti jatkanut muuttoaan. Paras havis oli kuitenkin putkella aavikolta löytynyt villiaasi!

Mizpe Ramonissa yritimme löytää vain Mikan ja Evan rallissa vilaukselta näkemää phoenicureoides mustaleppälintua, joka vietti kuulemma jo kuudetta vuotta aidatun jalkapallokentän kätköissä. Kolusimme aluetta toista tuntia mutta linnusta ei näkynyt vilaustakaan. Lähipuistosta löytyi kuitenkin pari balkaninsieppoa.

Wadi Negarotissa löysimme pienen etsiskelyn jälkeen rotkopunavarpusten juomapaikan, mutta vaikka kyttäsimme paikalla tovin jos toisenkin, eivät pari ylitsemme lentänyttä lintua suostuneet laskeutumaan lätäkölle juomaan ja kuvat tästä kovasta lajista jäivät saamatta.

Sde Bokerissa suuntasimme Mikan kanssa laaksoon ja jouduimme nyt maksamaan pääsymaksun. Eva ja Jände tyytyivät jäämään staijaamaan keltapäähaukkaa. Me kävelimme pikkumatkan laakson pohjaa ja löysimme lopulta nuottien mukaiselle paikalle, johon asetuimme asemiin odottamaan kuvauskohdetta saapuvaksi. Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen saapui vuorikotka kaartelemaan komeasti myötävalossa yläpuolellemme. Jonkin aikaa kaarreltuaan kotka laskeutui lopulta pesälleen seisoskelemaan. Odotimme vielä toiset puoli tuntia ja saimmekin kuvata pari kertaa hanhikorppikotkan ylilennon, mutta kun toinen vuorikotka ei saapunut, lähdimme kävelemään takaisin autolle. Tietysti hetken kävelyn jälkeen saapui toinenkin lintu, mutta se oli jo turhan kaukana kuvattavaksi eikä se onneksi saanut puolisoaan innostumaan mihinkään taitolentoesityksiin.

Eva ja Jände olivat jo väsähtäneet staijaamiseen ja odottelivat meitä puiston kahvilalla ja pian matkamme jatkui. Ajoimmekin sitten pitkän etapin aina Ashkelonin rannikkokaupunkiin saakka, jossa löysimme pienen etsinnän jälkeen kansallispuistoon, jossa oli sitten tehtävänä löytää oikea paikka tästä suuresta puistosta. Portilla pääsylippuja myynyt rouva oli kuitenkin perillä tilanteesta ja ohjasi meidät, tietysti ostettuamme liput, puiston sisäpuolelle ja oikeaan suuntaan. Pian löysimmekin muutaman paikallisen harrastelijan, joista yksi kertoi, että etsimämme lintu oli juuri ollut hallinnassa aivan edessämme olleessa puskassa, mutta oli parhaillaan kaukana alapuolellamme olevissa puissa, joiden alla oli muita harrastelijoita. Pääsy tuonne paikkaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä meidän olisi pitänyt kävellä ensin taas ulos puistosta. Niinpä päätimme jäädä odottelemaan, josko lintu palaisi taas alkuperäiselle paikalle, jossa se kuulemma oli enimmäkseen viihtynyt. Pian samainen kaveri näki linnun lentävän takaisin ja kohta puskasta kuuluikin erikoista viheltelevää, jokeltelevaa laulua. Hopeatilhi lauleskeli aivan puskan sisällä ja pienen etsinnän jälkeen pääsimme Mikan kanssa näkemään linnun ensin vilaukselta, kunnes se pomppasi hetkeksi oikein hienosti eteemme, jolloin ehdin saada linnusta jo ihan kelpo kuviakin.

Eva ja Jände olivat kuitenkin puskan toisella puolella, eivätkä vielä lintua nähneet. Onneksi lopulta jonkin aikaa odotettuamme lintu tupsahti taas hetkeksi puskan latvaan näkyviin ja Jändekin pääsi tuulettamaan reissun ensimmäistä Israel-pinnaansa.

Olimme paikalla vielä toista tuntia ja autoimme pariakin tuttua israelilaista hoitamaan hopeatilhen elikseksi. Sitten pakkasimme kaikki tavaramme kunnolla ja lähdimme kuuden jälkeen ajamaan kohti Tel Avivia. Itse asiassa olimme poistumassa puistosta hieman sen jälkeen, kun se oli mennyt kiinni, mutta onneksi vartija oli vielä portilla ja pääsimme näin ulos lukituista porteista.

Aika pian olimme lähestymässä Tel Avivia ja Mika sai navigaattorinsa toimimaan ja löysimme näin helposti Airport cityn autovuokraamoomme. Vuokraamolta saimme taas kyydin lentoasemalle, jossa meillä olikin sitten tuntitolkulla odottelua ennen lentojamme. Söimme kunnolla ja shoppailimme, kunnes lopulta check in:in auettua oli sitten edessä toista tuntia turhaakin turhempaa jonottelua ja meikäläinen vedettiin taas joka ikisessä mahdollisessa paikassa sivuun ja jouduin pariinkin kertaa purkamaan ja pakkaamaan äärimmäisen vaikeasti pakattavan aivan täyden reppuni. Jostain ihmeen syystä israelilaiset eivät pidä minusta…

Koneemme lähti lopulta klo 01:20 ja itse nukuin lähes koko matkan. Helsinki-Vantaalla matkatavarat löydettyämme, oli hyvästien ja kiitosten aika ja pian olinkin taas isäni kyydissä matkalla kohti Kirkkonummea. Ja pienen aamupalan jälkeen olinkin jo kevätretkellä pointsaamassa paria kuukausipinnaa sekä useampia vuodareita. Illalla ajelin sitten kotiin Parikkalaan.

Kaikkinensa takana oli taas kerran erinomaisesti onnistunut reissu! Olin itse havainnut reissussa 222 lintulajia, joista Israel-pinnoja oli parisenkymmentä ja eliksiä 3 eli odotetut aavikkopöllö, nuubiankehrääjä sekä mustaruostepyrstö. Kiitos Jände, Eva ja Mika, kun pyysitte mukaan sekä Jonathan ja muut, jotka teitte suuren työn rallin ja muun tapahtuman eteen!

J.A.