Thaimaa, Phetchaburi 25.2.-7.3. 2017

Alkusanat

Alkutalvesta saimme Toivasen Terolta sähköpostiviestin, jossa hän kyseli matkaseuraa itselleen ja Kilpimaan Jannelle jonnekin kauas ja lämpimään. Ensimmäinen konkreettinen ehdotus matkakohteeksi oli Thaimaa ja tarkemmin Petchapuri, jossa mm. Bruunin Mika oli aiemmin käynyt ja kirjoitellut reissusta Tarsiger-blogiinsa. Eipä meitä tarvinnut pahemmin houkutella, vaan innostuimme saman tien ja reissua alettiinkin pikkuhiljaa suunnitella.

Pian olivat lentoliput ostettu ja Tertsi teki meille varsin täsmällisen retkisuunnitelman sekä myös majoitusten varaukset ja Kilpimaa hoiti autonvuokrauksen. Lopulta reittisuunnitelma oli selvä. Lentäisimme Bangkokiin, josta ajaisimme taksilla Hua-Hiniin (näin Bangkokissa ajamisen välttäen), retkeilisimme pari päivää Laem Pak Bian ja Pak Thalen kahlaajapaikoilla, sitten suuntaisimme Kaeng Krachanin kansallispuistoon neljäksi päiväksi, jonka jälkeen retkeilisimme vielä pari päivää Petchapurin pelloilla, ennen paluuta Hua-Hinin kautta Bangkokiin.

Matkaan

Lauantaina 25.2. klo 18:15 lähti “uusi ja ihmeellinen Finnairin Airbus A350″ -koneemme kohti Bangkokia. Lento oli pitkä, mutta kone oli kyllä varsin miellyttävä ja miellyttävyyttä lisäsivät varsin uudet katsottavissa olleet elokuvat. Onneksi nukuttuakin tuli ihan mukavasti ja lämmintä ruokaa tarjottiin pariinkin otteeseen lähes 10 tunnin lennolla.

Laskeuduimme lopulta Bangkokin Suvarnabhumin lentokentälle paikallista aikaa klo 9:15 ja matkatavarat löydettyämme löysimme tilaamamme Thai Happytaxin taksikuskin ja pian olimme matkalla kohti Hua-Hinin rannikkokaupunkia (taksin hinta 2300 Bahtia). Ajo Hua-Hiniin kesti reilut pari tuntia ja matkalla lähinnä moottoriteitä ajaessamme teimme toki jo lintuhavaintojakin, mutta valtaosa nähdyistä linnuista jäivät ilman tarkkoja määrityksiä, sillä lajisto oli meille täysin uutta. Pikku- ja aasianturturikyyhkyjä sentään tunnistettiin mutta mm. mainat, kiitäjät jne. jäivät odottamaan parempia havaintoja. Loppumatkasta nähtiin muutamia parvia aasianrakonokkia ja lopulta olimme Hua-Hinin lentokentällä.

Aasianrakonokka

Lentokentältä saimme allemme Thailand Herziltä varaamamme neliveto Isuzun, jolla lähdimme ajamaan pikkumatkaa takaisin kohti pohjoista. Kilpimaa sai ensimmäisen päivän ajovuoron ja pääsi harjoittelemaan ajamista vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Aika pian olimme Cha Amissa ja Eurasia -resortilla, josta olimme varanneet majoituksen seuraaviksi pariksi yöksi.

Lajistoon totuttelua

Majapaikan ympäristö oli todella mukavan vehreä, joten päätimme viettää keskipäivän kuumimmat hetket pihapiirissä, josta löytyi uusia lajeja liukuhihnalla. Viirukorvabulbulia oli joka puskassa mutta yllättäen se oli ainoa bulbulilaji, jota löysimme. Heti ekoista kukkivista puskista löytyivät ensimmäiset oliivimedestäjät, pari kookosmedestäjää sekä veriselkäkukastaja. Lyhyt kävelykierros tuotti myös harakkataskuja, mustavyömonarkkeja, seeprakyyhkyjä, pari aasiankirjotikkaa, sininärhiä, töyhtömainoja, kyläkottaraisia, salangaaneja (joiden lajia voinee vain arvailla, mutta paikallisittain yleisin Germain’s Swiftlet kuulunee nykytietämyksen mukaan malesiansalangaaneihin), pari palmuvarpusta, valittajakäen sekä pari ojasta pakoon singahtanutta kiinanhuittia.

AasiankirjotikkaSeeprakyyhky

Iltapäivällä suuntasimme Laem Pak Bian suola-altaille nähden matkalla vauhdista pari kiinankottaraista. Altailta löysimme mukavasti haikaroita, tiiroja ja kahlaajia, joiden lajisto oli monipuolista: pitkäjalkoja, tundra- ja siperiankurmitsoja, mustajalka-, ylänkö- ja aavikkotyllejä, pikkutylli, mustapyrstö- ja punakuireja, musta-, punajalka-, lampi- ja valkovikloja, liroja, rantakurveja, rantasipi, kuovisirrejä, muutamia kymmeniä rusokaulasirrejä, siperiansirrejä, suokukkoja ja parhaina jopa kolmisensataa vuorisirriä sekä illan jo hämärtäessä löytämämme reilun parinkymmenen yksilön valkoviklolajiparvi, joka kuitenkin näkyi niin huonosti, että lopulta täplävalkovikloelis jäi odottamaan parempaa havaintoa. Elikseksi napsahti myös pikaisesti näkynyt idänkeltavästäräkki.

AltaillaVuorisirri

Kävimme iltapäivän aikana buukkaamassa seuraavaksi päiväksi Mr. Deangin veneretken ja tämän pihapiirin altailla näimme mm. mustapääkalastajan, useampia turkoosikalastajia sekä yhden valtaisan kokoisen juovavaraanin.

Illalla söimme resorttimme ainoassa ravintolassa, joka oli kohtalaisen kallis eikä ruoan tasokaan hurmannut. Lisäksi ravintolassa oli menossa joku yksityistilaisuus, jonka musiikki soi aivan järkyttävän kovalla. Ei siinä mitään muuten, mutta kun musiikki oli vieläpä aivan järkyttävää tuubaa… Oli kuitenkin mukava nähdä ravintelin kattorakennelmissa eläviä tokee-gekkoja. Päivä oli ollut todella pitkä, joten Nukku-Mattia ei iltahuudon jälkeen tarvinnut kauheasti odotella, vaikka ulkona ravintolassa olleet juhlamenot jatkuivat pitkälle yöhön.

Kahlaajia ja haikaroita

Sunnuntaina 27.2. herätys oli ennen kuutta ja pihalle päästyämme kuului lähimetsiköstä outoa tuksutusta, joka saatiin pienen ihmettelyn jälkeen määritettyä pitkäpyrstökehrääjäksi. Pian olimme matkalla (minä vuorostani ratissa) kohti Pak Thalen lusikkasirripaikkoja. Altaille päästyämme olivat läheisen kylän asukkaat saapumassa tyhjentämään yhtä kuivaa suola-allasta, joka oli täynnä suolakasoja.

SuolakasojaKahlaajia

Löydettyämme taivaalta pari parvea aasianiibishaikaroita, aloimme seuloa altaan kahlaajia. Parkkipaikan lähialtailla oli lopulta aika vähän lintuja, joten jouduimme kävelemään altaiden keskelle pieniä teitä pitkin. Näillä teillä kulkeminen oli sallittua, mutta pienille kannaksille meno oli kyltein kielletty. Lopulta näimme kahlaajaparvia lähempää ja valtaosa linnuista oli rusokaulasirrejä, mutta myös erilaisia tyllejä oli runsaasti. Pitkähkön seulonnan jälkeen minulla tärppäsi, kun löysin osin erään vallin takana seisoskelleen lusikkasirrin. Hanna ehti nähdä linnun putkestani, mutta sitten vallia pitkin ajanut mopoilija säikäytti sirrit lentoon, eivätkä muut ehtineet nähdä lintua lainkaan. Ja kuinka ollaan, mereltä nousi yllättäen päällemme kunnon sadekuuro, joka ajoi meidät läheisen katoksen alle suojaan. Sade liukasti altaiden vallit todella liukkaiksi ja mutaisiksi. Kenkien pohjiin tarttui käsittämättömän paksut mutakerrokset, mutta heti sateen loputtua liukastelimme taas seulomaan kahlaajaparvia. Ja onneksi kohta löysin lusikkasirrin uudelleen ja muutkin pääsivät nyt pointsaamaan tämän todellisen unelmalajin! Lusikkasirri oli ainakin minulle se ainoa must-laji koko reissulla, joten melkoinen taakka putosi harteilta heti näin reissun alussa!

LusikkasirriLusikkasirri

Seuloimme levotonta kahlaajamassaa vielä jonkin aikaa. Linnut lentelivät tuon tuosta paikkaa vaihtaen, mutta Kilpimaa löysi vielä kaukaa toisenkin, tällä kertaa renkaallisen lusikkasirrin. Tämä renkaallinen lintu saattoi olla peräisin venäläisten tundralla suorittamista kasvatusprojekteista, joten oli ollut ihan hyvä nähdä se renkaatonkin yksilö. Lopulta päätimme jatkaa meren rantaan tutustumaan mangrovebiotoopin linnustoon.

Rannassa käppäiltyämme matkaraporteista tutun katoksen luokse, lensi ylitsemme ilmeisesti vuoroveden ajamina useita kuovi-, pikkukuovi- ja punakuirikuiriparvia mukanaan myös jonkin verran tundrakurmitsoja ja vuorisirrejä ja näimmepä yhden puhtaan rantakurviparvenkin. Muutamia kuoviparvia seulottuamme näimme ensimmäisen tummayläperäisen ohotankuovin ja kohta toisenkin. Myöhemmin Kilpimaan Jannen kuvista löytyi vielä kolmaskin lajin edustaja. Jos olivat itäiset orientalis-alalajin kuovit pitkänokkaisia, niin ohotankuovit olivat kyllä vielä pitkänokkaisempia. Rantapuskista löytyi muutamia malesiankeijumalureita ja itse näin ylitseni lentäneen aasianräystäspääskyn.

MangroverantaaLiejuryömijä

Käytyämme keskipäivällä eräässä pikkuravintolassa syömässä todella edulliset mutta oikein maukkaat lounaat, oli meillä pian kiirus Mr. Deangin veneretkelle. Perille päästyämme emme kauan jahkailleet, vaan lastauduimme pienehköön moottoriveneeseen ja lähdimme jokea mangrovepusikkoisia rantoja seuraillen kohti Laem Pak Bia Sand Spittiä eli hiekkaniemeä. Lentäviäkoiria oli päivehtimässä puiden latvustoissa, isoja juovavaraaneja uiskenteli vähän väliä rantakasvuston seassa ja pian näimme ensimmäiset jalohaikarat ja eipä aikaakaan, kun Deang osoitti taas yhtä haikaraa, joka olikin kiinanjalohaikara! Tätä uhanalaista lajia on Maailmassa arviolta vain vajaat tuhat yksilöä!

KiinanjalohaikaraKorallihaikara

Lopulta pääsimme hiekkasärkille, joiden tyvellä ruokaili toinenkin kiinanjalohaikara. Jalkauduimme särkille ja aloimme seuloa hietikolla piipertäneitä tyllejä. Pian löysimme ensimmäiset sundantyllit, mutta saimme kierrellä särkillä aika pitkään ennen kuin viimein löysimme myös pari White-faced Ploveria, joka pian splitattaneen mustajalkatyllistä omaksi lajikseen. Rantakivikosta löysimme kauniin tumman muodon korallihaikaran ja isoissa tiira- ja tiibetinlokkiparvissa oli mukana runsaasti töyhtötiiroja, muutamia valkosiipitiiroja, yksi pikkutöyhtötiira sekä yksi komea mustapäälokki.

SundantylliWhite-faced Plover

Palattuamme Mr. Deangin kämpille, maksoimme erinomaisesti onnistuneesta veneretkestä 1000 Bahtia ja jatkoimme King’s Project arealle (koko nimeltään Environmental Research and Development Project initiated by H.M King Bhumibol), jonka altailla oli ihan mukavasti riisihaikaroita ja muuta tavallista lajistoa. Riisihaikaroista muutama oli jo vaihtanut juhlapukuun ja tunnistettavissa jaavanriisihaikaroiksi. Muuten iltapäivän kuumuudessa havainnot jäivät aika vaisuiksi, muutama ruskouunilintu sentään taksutti mangroveissa ja pari niistä päästiin lyhyesti näkemäänkin. Pari metrisiä juovavaraaneja nähtiin nyt melkein turhankin läheltä, kun ne tulivat vain muutaman metrin päähän.

JaavanriisihaikaraJuovavaraani

Täplävalkoviklo

Jatkoimme seuraavaksi samoille Laem Pak Bian altaille, joilla olimme käyneet edellisiltana tavoitteenamme varmistaa valkovikloparven edustajien identiteetit. Mutta altailla ei juuri ollut muitakaan lintuja, eikä ainakaan valkovikloja. Tien varressa olimme kuitenkin nähneet suuret sirriparvet ja päätimme palailla tätä parvea katsomaan tarkemmin. Vuorisirrejä oli nelisensataa ja näiden takaa löytyi kahdessa parvessa yhteensä jopa 43 täplävalkovikloa! Nämä pomppasivat silmään lopulta aika helposti muiden kahlaajien seasta, sillä ne olivat hyvin vaaleita ja lyhyet kellertävät jalat varmistivat lajimäärityksen.

Lopulta ajelimme jo hämärtyneessä illassa takaisin kämpillemme pysähtyen resortille johtavan tien varressa, jossa soivat sekä pitkäpyrstö- että intiankehrääjä. Me kävimme vielä Hannan kanssa ravintolassa syömässä ja iltahuuto pidettiin tietysti ennen nukkumaan menoa.

Lisää altaita

Idänrastaskerttunen

Helmikuun viimeisenä aamuna suuntasimme kaikki matkatavarat autoomme pakattuina jo auringonnousuksi altaille, jotka sijaitsivat hylätyn, kesken jääneen talon lähistöllä (Abandoned building). Heti autosta noustuamme kuulimme kerttusmaista taksutusta vähän joka toisesta puskasta ja pienen etsiskelyn jälkeen varmistimme linnut idänrastaskerttusiksi.

Lintuliikennettä oli taivaalla ruuhkaksi asti, sillä intian- ja jaavanmerimetsoja oli liikenteessä satoja. Läheiseltä pieneltä kaatopaikalta löysimme pari paikallisittainkin harvinaisempaa lajia, kun mainojen seurassa viihtyi kaksi puna- ja kaksi bramiinikottaraista. Aidan tolpilla istuskeli indokiinanpensaskiuru ja ainakin yksi lisää lauloi lähistöllä. Pari kastanjamanikkia viiletti ohitsemme pysähtyen vain lyhyesti yhteen puskaan ennen kuin jatkoivat matkaansa kovaa ja korkealla. Altailta löytyi tietysti taas kahlaajia, mm. parisenkymmentä vesipääskyä, noin 80 jänkäsirriäistä sekä 35 arokurppelon parvi ja ollessamme jo lähdössä jatkamaan matkaa, löysin taivaalta pari ylitsemme lentänyttä aasianpääskykahlaajaa.

Bramiinikottarainen

Siperian- ja rusokaulasirri

Aasianpääskykahlaaja

Seuraava stoppimme oli Wat Komnaramin temppelin viereisillä tulvapelloilla, jotka olivat varsin kuivat mutta paikalta löytyi sentään jonkin verran reviireilleen saapuneita aasianpääskykahlaajia ja pari aasiankiurua lauloi korkealla taivaalla.

Sitten stoppasimme vielä Cha Amissa, jossa Hanna pääsi vihdoin ostamaan apteekista trangiaan polttonestettä. Me muut sorruimme taas syömään, helpottuneina siitä, että lähes kaikelle allerginen Hannakin siis saisi vielä ruokaa reissun aikana… No siihen Hannan riemut sitten jäivätkin, sillä ensin hän sai päälleen taivaalla parvessa kaarrelleen rakonokan paskat ja lähes heti perään pankkiautomaatti imaisi hänen luottokorttinsa. Pienen sekoilun jälkeen luottokortti kuoletettiin puhelimitse, me muut nostimme tarvittavan määrän käteistä ja matkamme jatkui.

Ban Makaan

Sitten olikin aika lähteä sisämaahan kohti Kaeng Krachanin kansallispuistoa. Noin tunnin ajon jälkeen stoppasimme kansallispuiston opastuskeskuksella, jossa näimme muutamia riisikirvisiä ja kuulimme marmorisepän, mutta kun keskuksen takaisella järvelläkään ei näkynyt muuta elämää, jatkoimme pian matkaa.

Aika pian meidät pysäytettiin keskellä tietä seisoneiden sotilaiden toimesta, ja soltut eivät tietenkään puhuneet sanaakaan englantia. Me emme äkkiseltään keksineet muuta reittiä kansallispuistoon, joten yritimme vängätä väkisin jatkamaan matkaamme, mutta lopulta soltut saivat puhelimen päähän jonkun Herra Isoherran, joka osasi sanoa ”shooting, shooting” niinpä totesimme viisaammaksi etsiä toisen reitin kansallispuistoon.

Onneksi reitti löytyi helposti ja pian pääsimme perille noin 15 minuutin ajomatkan päässä kansallispuistosta olevalle Ban Makan majapaikallemme, josta olimme varanneet majoituksen seuraaviksi pariksi yöksi.

Kannettuamme tavaramme huoneisiimme ja vaihdettuamme hyttysten vuoksi pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta päällemme (alueella esiintyy hyttysten levittämänä niin malariaa kuin Dengue-kuumettakin), törmäsimme sovitusti jo pitempään Thaimaassa retkeilleisiin hyviin ystäviimme Mikko Ala-Kojolaan sekä Antti Peunaan. He olivat jo viikon olleet Pohjois-Thaimaassa ja nyt loppureissun heillä oli melkein samanlaiset suunnitelmat kuin meilläkin. Yöpaikaksi he olivat kuitenkin valinneet Samarn Bird Campin, jolle mekin olimme siirtymässä myöhemmin.

Mikko ja Antti saapuvatBan Makan ranta

Myös Ban Makan alue oli todella mukava linnustollisesti, joten olimme kohta koko porukalla maastossa. Löysimme heti pihapiiristä töyhtöhuppubulbuleita, kupariposkimedestäjiä, intiansarvinokan sekä ussurinuunilinnun ja pieni kävely lähiympäristöön tuotti mustakurkkuräätälin, kiinanfrankoliinin sekä nokipääbulbuleita.

KookosmedestäjäNokipääbulbuli

Illaksi Ban Makaan saapui parikin ryhmällistä muita eurooppalaisia orneja, joihin Mikko ja Antti olivat jo tutustuneet aiemmin pohjoisessa. Illallisella saimmekin jonkin verran hyviä vinkkejä Kaeng Krachanin kansallispuistoon seuraavia päiviä ajatellen. Meille oli kuitenkin ensimmäiseksi kansallispuistopäiväksi varattu majapaikan kautta opas, joten ainakin ensimmäinen päivä mentäisiin oppaan ehdoilla. Toiveena tietysti oli, että opas olisi pätevä, jotta sademetsän tavalliset linnut tulisivat mahdollisimman nopeasti myös äänineen tutuiksi. Odotukset olivat todella korkealla, ainakin itse toivoin edessämme olevan kaikkien aikojen parhaan lintupäiväni!

Kaeng Krachania ylös-alas

1.3. aamupala oli jo 5:30 ja pian tapasimme oppaamme, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta tästä meitä oli varoitettu jo etukäteen. Hyppäsimme tämän Hiacheen ja pian olimme kansallispuiston portilla, jossa olivat yhtä aikaa kanssamme myös Mikko ja Antti sekä ainakin yksi brittiryhmä.

Aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa ja me teimme ensimmäisen pysähdyksemme odotetusti yhdeksän kilometriä ajettuamme aukealla, jossa ensimmäisenä huomion varastivat ympärillämme kaikuneet apinoiden ujellukset! Kukkuloiden rinnepuiden latvustoissa larit pitivät todella komeaa konserttia! Kuulimme pian myös viherjalkapyiden hauskaa soidinta ja kuivissa keloissa kisaili useita tulitöyhtöjä ja punaselkätikkoja sekä muutama herttatöyhtöpoimija. Isohaukkakäki näkyi vilaukselta lennossa ja useiden intiansarvinokkien ohella näimme myös pari ruskosarvinokkaa. Kohta oppaamme näytti ensimmäistä kertaa hieman osaamistaan ja osoitti meille puussa istuneen raitavarpuspöllön, mutta tätä oppaamme jäikin sitten itse kuvaamaan koko loppustopin ajaksi, vaikka olisimme toivoneet hänen hieman kertovan, mille kaikki ympäriltämme kuuluneet monet tunnistamattomat lintujen äänet kuuluivat…

IntiansarvinokkaRaitavarpuspöllö

No sentään yksi äänistä oli helppo tuntea, sillä kuulimme muutamia kukkoja eli villejä punaviidakkokanoja ja saimmepa määritettyä myös viherposkisepän ja kohta kelojen latvoista löytyi pari pientä sundanhaukkasta. Paikalle saapuivat myös jo matkan varrella enemmän pysähdelleet Mikko ja Anttikin, joiden kanssa näimme ensimmäiset keltaviirubulbulit. Tien varressa näkyi merkkejä edellisenä yönä liikkeellä olleista norsuista ja juuri tällä alueella asusteli yksi todella aggressiivinen norsu, josta meitä oli varoiteltu.

Kohta oppaamme kuitenkin taas hoputti meitä jatkamaan matkaa, mitä emme oikein ymmärtäneet, sillä eipä aikaakaan, kun parkkeerasimme Baan Krangin leiripaikalle, jossa meidän piti sitten odotella aina iltapäiväyhteen saakka, ennen kuin pääsisimme jatkamaan ylemmäksi. Tästä ylöspäin tie kun on yksisuuntainen aina muutaman tunnin välein suuntaa vaihtaen. No toivoimme tietysti hoputuksen johtuneen siitä, että oppaallamme olisi paikalta meille runsaasti näytettävää, mutta päästyämme autosta ulos, katosi hän jonnekin ja hetken parkkipaikalla keskenämme pyörittyämme ja mm. paksunokkakyyhkyn, bambusinisiepon ja ruusuminivetin nähtyämme, emme lopulta tienneet yhtään, mikä oli homman nimi? Lopulta löysin oppaamme keskuksen sisältä valtaisa ruoka-annos edessään. Päätin yrittää saada selvää, oliko hän opastamassa meitä vai vain kuljettamassa leiripaikalta toiselle, mutta enhän minä tietenkään tähän mitään tolkkua vastausta saanut…

Päädyimme kiertelemään leiripaikan lähistöä keskenämme ja löysimmekin mm. burjatianuunilinnun, tuhkaminivetin ja mustaohjasbulbulin ennen kuin huomasimme yhden toisen ryhmän ryhmittyneen parin teltan taakse jotain kuvaamaan ja kuinka ollakaan siellähän se oli oma oppaammekin jo jotain kuvaamassa. Huomattuaan meidän olevan lähestymässä, alkoi hän viittoilla meitä paikalle ja heillä oli uskomattoman kaunis mandariinitrogoni aivan ”Erkillä” edessään. Tämä oli yksi niistä vinkkilajeista, jonka olimme saaneet illallisella, mutten ollut ehtinyt tutustua kiireessä kirjoittamiini nuotteihin, sillä olin luottanut oppaamme ne kyllä tietävän. Tässä vaiheessa oli kuitenkin selvää, että seuraavaksi päiväksi nämä nuotit tulisi lukea huolella.

RuusuminivettiBambusinisieppo

MandariinitrogoniMustakulmaharlekiini

Mandariinitrogonia kuvatessamme löysin samoilta jalansijoilta toisen upean linnun, mustakulmaharlekiinin, jota puolisoineen yritimme tietysti myös kuvata, mutta varjoisassa paikassa vain pikaisesti näkynyt pari ei lopulta näyttäytynyt kovin hyvin. Mutta mandariinitrogoni poseerasi senkin edestä. Sitten oppaamme päätti, että hän halusi viedä meidät metsäretkelle, mikä vaikutti jo etukäteen keskipäivän helteessä täysin järjettömältä, mutta toivoimme tietysti, että hänellä olisi meille jokin vastaavanlainen upea laji näytettäväksi.

Auringon paahtaessa todella kuumasti ja kaskaiden möykätessä todella kovaäänisesti, ei kävely tuottanut pitkään aikaan ainoatakaan lintuhavaintoa. Lopulta opas viittoili meidät luokseen ja toiveemme nousivat, mutta edestämme löytyi viirukorvabulbuli – se ainoa laji, joita oli aivan joka paikassa. Onneksi plokkasimme itse kohta drongokäen ja palattuamme tielle jatkoimme ns. Youth Campille, jonka pihassa löysin puun latvaan laskeutuneen himalajankäen. Hanna puolestaan meinasi astua myrkkykäärmeen (Siamese Cat Snake) päälle, mutta saipahan ainakin hyvät käärmekuvat.

HimalajankäkiSiamese Cat Snake

Palattuamme leirintäalueelle, olivat Mikko ja Anttikin saapuneet paikalle ja heillä oli arvatenkin ollut paljon parempi aamu kuin meillä, sillä he olivat koko matkan pysähdelleet monissa erilaisissa biotoopeissa ja lajilista, joka heillä oli toki jo ennestään melkoisen mittava, oli pidentynyt oikein urakalla.

Mekin saimme vielä lisäystä lajilistoillemme harmaasilmäbulbulin, isometsäkäpinkäisen sekä Hannan kanssa näkemiemme kahden ylitsemme lentäneen pyhämainan osalta. Pääasiassa helteinen keskipäivä kuitenkin istuskeltiin varjossa ravintolan edustalla kylmää juoden ja pihapuissa käyneitä lintuja kuvaillen. Välillä kävimme kuvaamassa läheisen kuivan jokiuoman pienille kosteille laikuille kerääntyneitä valtaisia värikkäitä perhosparvia, joissa oli vaikka kuinka monenlaisia erilaisia lajeja. Puron varressa oli myös norsun ja muiden nisäkkäiden jälkiä. Ja tietysti kävimme myös kuvaamassa leiripaikan takapuissa siestaa viettänyttä apinaporukkaa. Nämä silmälasilangurit päästivät kuvaamaan itseään mukavan läheltä, mutta pitivät kuitenkin liian lähelle tunkeviin turisteihin sopivan turvavälin. Näimmepä jonkin suurehkon kauriseläimenkin, joka juoksi vauhdikkaasti leirintäalueen poikki.

SilmälasilanguriSilmälasilanguri

Lopulta kello tuli yksi ja lähdimme taas ajamaan ylöspäin. Ylös ajellessammekaan emme juuri pysähdelleet, vaan alkoi tuntua siltä, että ajaisimme suoraan seuraavalle leirintäpaikalle, joka oli vuorten huipulla! Ylitimme hyvinä lintupaikkoina tunnetut jokien ylityspaikat (stream crossingit) vauhdilla, mutta lopulta minulta petti hermot ja vaadin kuskiamme pysäyttämään edes viimeiselle ylityspaikalle. Yritin hieman taas kysyä oppaalta muutamista ympäriltämme kuuluneista äänistä, mutta viimeistään nyt saatoimme todeta oppaamme täysin ummikoksi, joka ei tuntenut äänestä mitään tavallisistakaan lajeista ja osa arvatuista määrityksistä meni aivan metsään. Niinpä tyydyimme tilanteeseen ja aloimme yrittää löytää ja määrittää lintuja keskenämme ja kuinka ollakaan tunnistettuamme lähistöllä huudelleen sepän turkoosisepäksi, löysimme eräästä kelosta upeita isohelmitikkoja! Nämä neljä valtaisaa harmaata tikkaa olivat kyllä lähimpänä lentoliskoa linnuista, joita olimme koskaan nähneet. Lisäksi laji oli ollut toivomuslistoillamme varsin korkealla! Ja kun lähes viereisestä puusta löytyi vielä aasiansininärhi eli legendaarinen Dollarbird, alkoi meillä olla fiilis taas varsin korkealla.

IsohelmitikkaAasiansininärhi

MahtijalokotkaPian kuskimme taas hoputti meitä jatkamaan matkaa ja sitten emme pysähtyneetkään pitkään aikaan, ennen kuin kuskimme yllättäen pysähtyi ja näytti meille tien yläpuolella olleen mahtijalokotkan pesän, jossa yksi kotka oli kotona.

Seuraavan kerran pakotimme kuskin stoppaamaan 27 kilometrin kohdalla. Yllättäen tämä kävelytti meidät saman tien pienen lammen rantaan, laittoi atrapin päälle ja kohta toiselle lammen päällä roikkuneelle pesäpussille saapui uskomattoman värikkäitä harakkaharlekiineja pesärankennustarpeita nokissaan ja kamerat raksuttivat.

HarakkaharlekiiniHarakkaharlekiini

Muistelin saaneeni paikalle useampiakin nuotteja, mutta eipä kuskimme ollut niistä tietoinen. Harmaavatsabulbuli ja turkoosisieppo nähtiin ja viiksiseppä sekä mustaotsaseppä kuultiin, mutta juuri muita ääniä ei vielä tunnistettu. Paljon kuului sellaisia ääniä, joita olimme kerran pari kotona xeno-cantosta kuunnelleet ja ladanneet puhelimeen matkaan, mutta ääniä oli liian paljon, että niitä olisi tässä kiireessä ehtinyt alkaa vertailla puhelimessa olleisiin. Onneksi Tero sentään oli tehnyt hieman meitä muita paremmin kotiläksyjä ja hän alkoi pikkuhiljaa päästä kärryille yleisimpien äänien kanssa.

KaksseiskallaTuhkadrongo

Raitapoimija

Jonkin aikaa paikalla käppäiltyämme kuski oli ilmeisesti saanut parilta muulta paikalla pysähtyneeltä vinkin ja viittoili meidät katsomaan yhtä kuollutta puuta, jossa oli tikan kolo ja kuinka ollakaan pesäkololla oli kuin tilauksesta raitapoimija.

Päätimme kävellä paikalla vielä jonkin aikaa, sillä taaskaan meillä ei ollut kauhea kiire seuraavalle leirintäpaikalle, jossa olisimme taas jumissa ennen kuin pääsisimme palailemaan takaisin alaspäin. Löysimmekin vielä kultauunilinnun ja saimme pari kohtuullisen tavallista ääntä tunnistettua keltatiheikkö- sekä ruostelakkitimaliksi, kun linnut saatiin vihdoin lyhyesti nähtyä. Pian kuitenkin kuskillamme oli taas kiire ja matkamme jatkui ylöspäin.

Löysimme vauhdista vielä yhden sinisen siepon lisää, joka todennäköisesti oli ”kiinansinisieppo” ja näimme tien yli lentäneen smaragdikyyhkyn, ennen kuin lopulta parkkeerasimme huipun leiripaikalle eli Khao Panoen Tungille. Taas kuskimme katosi sisätiloihin ravintolaan, jossa katseltiin äänistä päätellen moottoriurheilua – äänet täysillä… Me emme taas oikein tienneet mitä tehdä, mutta aloitimme paikkaan tutustumisen rakennuksen takaa, josta avautui komea maisema alas vuoristometsiin. Lähes heti löysin lähipuista yhden target-lajin eli okapyrstöharakan ja toisen puun latvustosta löytyi kiinankäpinkäinen. Sen sijaan huipulla puusta puuhun lennelleitä rillejä ei päästy näkemään kunnolla lainkaan, ennen kuin yksi lintu laskeutui hetkeksi minun eteeni puun latvaan ja saatoin todeta linnun olevan harmaakuverilli tai aasianrilli, tai ainakin joku kovasti sen näköinen. Muiden puolesta valtaosa vihervarpusmaisesti äännelleen parven linnuista oli myöhemmin määritetty ruskokylkirilleiksi. Parven kadottua Kilpimaa löysi vielä viirulukkisen, joka sentään oli helpompi määrittää.

OkapyrstöharakkaKiinankäpinkäinen

Jonkin aikaa taas hieman hoo-moilasina paikalla heiluttuamme tovin kateissa, ilmeisesti taas syömässä ollut kuskimme tuli luoksemme ja viittoili meitä jatkamaan kävellen pikkumatkan seuraavalle kumpareelle, jolta kuulemma löytyisi kuningasseppiä. Toki niitä oli täällä huipulla kuulunut koko ajan muutenkin, mutta josko hänellä oli näyttää vaikka pesä? Paikalle päästyämme saatoimme todeta, että tälle kumpareelle meidän olisi pitänyt kävellä jo paljon aiemmin, sillä paikalta oli aivan uskomattoman komea näkyvyys! Jostain kaukaa kuului omituista korahtelua ja kuskimme yllätti kaivamalla Teron putkella eräästä puun latvustosta esiin pari keisarisarvinokkaa. Staijailimme paikalla jonkin aikaa löytäen parhaina rosvo- sekä punavatsakotkan ja lensipä ylitsemme muutama intianriippukaijakin.

PunavatsakotkaKeisarisarvinokka

Ollessamme kävelemässä takaisin kohti leirintäalueen rakennuksia, viittoili edellämme kävellyt Hanna meidät luokseen – hän oli löytänyt kolme viherharakkaa! Linnut olivat valitettavan piilottelevia ja liikkuvaisia, joten emme nähneet niitä kuin hetkittäin kunnolla ja kuvat jäivät lähes saamatta, mutta olivatpahan kivan näköisiä lintuja! Samassa rytäkässä löysimme myös lepinkäistimaliparin ennen kuin olimme takaisin autollamme. Olisimme varmaan lähteneet palailemaan takaisin päin, mutta huomasin reppuni olevan kateissa ja lopulta se piti hakea tietysti sieltä toiselta huipulta.

ViherharakkaLepinkäistimali

Taas autollemme palattuamme olimme jo aikatauluista myöhässä, sillä ylhäältä kuului lähteä ajamaan alaspäin viideltä, mutta kun löysimme vielä mustaotsanakkelin, innostui kuskimme yhtäkkiä kuvaamaan sitä reiluksi pariksikymmeneksi minuutiksi. Tämäkin oli kuitenkin onni, sillä kuulimme parin vuorikeisarikyyhkyn aloittelevan huhuilujaan ja yllättäen näimme smaragdikyyhkyn törmäävän rakennuksen ikkunaan ja pienen elvyttelyn jälkeen vapautimme aika pahan tärskyn saaneen linnun toipumaan varjoon.

SmaragdikyyhkyMustaotsanakkeli

Lopulta kun lähdimme klo 17:40 palailemaan alaspäin, jouduimme hylkäämään toiveet muutamista ylöspäin ajaessamme ohittamistamme tietopaikoista, sillä kansallispuiston portit suljetaan klo 19:00 eikä sen jälkeen ole ulospääsyä lainkaan ja alamäkeenkin ajo jyrkkää ja mutkaista tietä kestää toista tuntia.

TeräsfasaaniPaluumatka olikin aika vauhdikas, mutta onneksemme olimme ainoa auto ajamassa näin myöhään alaspäin, mikä tarkoitti sitä, että tiellä oli elämää. Näimme ensin yhden ja pian kolme teräsfasaania sekä muutamia punaviidakkokanoja. Alemman leirintäalueen ohitettuamme löysimme meitä odottelemaan jääneet Mikon ja Antin.

Illan jo hämärryttyä alkoi tieltä nousta lentoon kehrääjiä. Pitkän yrittämisen jälkeen saimme kuskimme laittamaan pitkät valot päälle ja kun hän tajusi, että halusimme mieluummin katsoa kehrääjiä kuin ajaa niiden yli, hän myös pysäytti parin kehrääjän kohdalla, mutta nämä olivat kaikki jo ennestään tuttuja pitkäpyrstökehrääjiä.

Sepelpöllönen

Lopulta olimme ulkona leirintäalueelta klo 18:53 ja jatkoimme suoraan Ban Makaan, jossa maksoimme ”oppaamme” ja onneksi hinta oli kohtuullinen eli 1200 Bahtia. Juuri enempää emme olisi ihan nielemättä suostuneet maksamaan. Olimme lopulta kuitenkin päivään enemmän kuin tyytyväisiä, sillä etenkin iltapäivä ylhäällä oli mennyt todella putkeen! Sitten oli edessä vielä illallinen ja todella pitkä iltahuuto yhdessä Antin ja Mikon kanssa, jossa tietysti vaihdoimme nuotteja seuraavia päiviä varten. Iltahuutomme keskeytyi hetkeksi, kun paikalle majoittumaan saapunut unkarilaisryhmä löysi pihapuun latvasta näkyville sepelpöllösen.

Puiston alaosia omaa tahtia

2.3. tapasimme Mikon ja Antin klo 6:00 portilla, josta jatkoimme saman tien km 9:lle. Ehdimme sinne ensimmäisinä ja paikalla oli jo täysi kuhina päällä lajiston ollessa pitkälti samaa kuin edellisaamuna. Pari keisarisarvinokkaa sentään nähtiin ja kuulimme kaukaisen kaulusvarpuspöllön. Kävelimme alueella pikkaisen edellisaamua enemmän ja löysin erään puun latvustosta parin karmiinimedestäjiä ja eräästä pusikosta kuului bulbulien seasta keltaperätimalin sinitiaismainen ääni.

Burmanvihertikka

Seuraavan stopin teimme, kun autoon kuului tikan ääntelyä. Noustuamme autosta kuului tikan ääniä joka puolelta ja kohta löysimme uudeksi tikkalajiksi burmanvihertikan ja näimme myös hyvin meikäläisen harmaapäätikan näköisen linnun, joka ilmeisesti on hiljattain splitattu omaksi lajikseen. Ja vihdoin näimme ensimmäisen malkohankin, joka ehdittiin määrittää isomalkohaksi ennen kuin se katosi. Näimmepä taas pari isohelmitikkaakin.

Jouduimme kuitenkin kiiruhtamaan, jotta ehdimme ensimmäisen leirin yläpuolelle ennen kuin tie muuttui toiseen suuntaan yksisuuntaiseksi yhdeksältä. Oli muuten todella ärsyttävää tämä tien kulkusuunnan aiheuttama ainainen kiire…

Kirjoharlekiini

Lopulta stoppasimme ensimmäisellä joen ylityksellä, jossa Antti nyppäsi aivan huikeasti erään puun latvustossa olleen kirjoharlekiinin! Lintu ei näyttäytynyt kovinkaan hyvin ja katosi turhan nopeasti, joten aika pian jatkoimme toiselle joen ylitykselle, jolta meillä oli todella hyvät nuotit seuraavan harlekiinilajin pesälle. Emme ehtineet kuin hädin tuskin joen yli, kun ensin kuulimme ja pian näimme useita kultakurkkuharlekiineja! Ja näitä seuraillessamme Antti yhtäkkiä huomasi, että näiden ainakin neljän kultakurkkuharlekiinin lisäksi latvustossa liikkui myös kaksi kultaperäharlekiinia! Huikeaa!

KultakurkkuharlekiiniKultakurkkuharlekiiniKultaperäharlekiini

Ja kun Antti oli päästetty vauhtiin, niin homma jatkui seuraavalla pysähdyspaikalla löytyneellä pikkumalkohalla, jota ei valitettavasti nähty juuri sen paremmin kuin kultaniskatikkaakaan, joka sentään kuului hyvin. Elikseksi näimme myös amurinuunilinnun.

Siniampiaissyöjä

Mikko ja Antti jatkoivat lopulta ylös asti, jonne he eivät olleet edellispäivänä olleet kerinneet, mutta me pysyimme alempana, sillä meille oli iltapäiväksi varattu paikat kuvauskojulle, joka oli lähellä majapaikkaamme.

Päätimme aika pian palailla taas kuumimmaksi hetkeksi alempaan leiripaikkaan, jonne saapuessamme huomasin portin viereisessä puussa olleen siniampiaissyöjän! Virvokkeita juodessamme oli ravintelin pihapuussa taas kuhinaa ja mukavimpana lajina näimme muutaman sinisiipilehvin.

Ban Son Nokin kojulla

Haettuamme kaikki tavaramme kyytiin Ban Makasta, parkkeerasimme kahden aikaan Ban Son Nokin piilokojupaikkaan, joka olisi tarjonnut majoitustakin. Maksoimme kojuilusta paikan omistavalla vanhemmalle rouvalle (200 Bahtia/nuppi) ja pian olimme telttakojussa, jonka edessä olevilla juomapaikoilla kävi jo viirukorva-, töyhtöhuppu- ja keltaviirubulbuleita sekä aasianturturikyyhky ja huiluharakkatasku.

KojussaKeltaviirubulbuli

Kauan meidän ei tarvinnut elistäkään odottaa, kun pusikosta alkoi kuulua rapinaa ja esiin tuli muutama ruskorintapyy. Sitten yhtäkkiä alkoi kuulua lintuparven mekkalaa ja eteemme singahti todella eloisa parvi korutimaleita – 7 korutimalia ja 2 pikkukorutimalia! Nämä olivat kyllä todella vekkulin oloisia lintuja, joita olisi seurannut pitempäänkin, mutta ne katosivat yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin.

AasianturturikyyhkyRuskorintapyy

PikkukorutimaliKorutimali

Timaliparven lähdettyä kävi paikalla vielä yksi viherjalkapyy lyhyesti ja kohta saimme kuvata värikkäitä sinimonarkkia sekä todella kesyä smaragdikyyhkyä!

SinimonarkkiViherjalkapyy

SmaragdikyyhkySinisatakieli

Ussurinuunilinnun sekä pienen isotiaistimaliparven käytyä paikalla, oli tovin hieman hiljaisempaa, kunnes paikalle saapui naaraspukuinen sinisatakieli. Ja tätä seurasi sitten kohta todella komea koiras ja näiden jälkeen vielä nuori koiraslintu. Valo alkoi jo käydä vähiin mutta odotuksemme palkittiin vielä parilla rastasviidakkotimalilla, oliivitimalilla sekä puistosinisiepolla.

UssurinuunilintuPuistosinisieppo

Illan pimennyttyä tokee-gekot pitivät melkoista metakaa lähimetsiköissä mutta muuten oli hiljaista. Niinpä kiittelimme kojun emännän ja ajelimme uudelle leiripaikallemme Samarn Bird Campiin.

Saimme Bird Campin perimmäisestä kämpästä huoneet ja pian saapuivat viimehetkiin saakka kansallispuistossa retkeilleet Mikko ja Anttikin ja illallisen yhteydessä pidettiin taas yhteiset iltahuudot ja havisten vaihdot. Piha-alueen valot houkuttelivat todella isoja perhosia ja niitä syömään togee-gekkoja, pitkäpyrstökehrääjiä sekä valtavan kokoisen jahtihämähäkin (Heteropoda venatoria).

Taas puistoon

3.3. Aamiainen oli kuudelta, jonka jälkeen Mikko ja Antti suuntasivat Lung Sin Waterholen piilokojulle ja me puolestaan olimme pian taas ostamassa lippuja (1000 Bahtia maille neljälle + 30 Bahtia auto) kansallispuistoon.

Stoppasimme taas ensimmäiseksi yhdeksän kilometrin kohdalla, jossa ei kuitenkaan näkynyt uusia lajeja, mukavimpina pari aasiansininärheä. Hanna kuitenkin säikäytti edestään liikkeelle tienvarsipuselikossa piilossa olleen piikkisian, joka oli aika hauskan näköinen otus.

Tarhaharlekiini

Kävelimme muutaman sataa metriä eteenpäin vesilutakoille, joilta meillä oli nuotit tarhaharlekiinille. Näitä lintuja oli moni yrittänyt jo turhaan, Mikko ja Anttikin ties kuinka monta kertaa, lintuja kuitenkaan näkemättä (olivat kertaalleen kuulleet). Aloin soitella atrappia ja kävellä puskia kohti ja kuinka ollakaan, puskista alkoi kuulua vastausta. Pitkään etsimme ääntelijää turhaan, kunnes se vihdoin lensi tien poikki aivan vierestämme ja pian ääntelijöitä olikin molemmin puolin tietä. Lopulta yksi kolmesta linnuista löytyi näytille ja sitä päästiin kuvaamaankin. Broadbillit eli harlekiinit olivat siten meillä aika kivasti kuitattuina kuuden lajin voimin.

Atrapin toimivuudesta innostuneena Tertsi soitteli hieman sulttaanitiaisen ääntä ja kuinka ollakaan sellainen tupsahti myös eteemme. Lähes heti perään tien ylitti oksiston lomassa isojora ja taivasta vasten olleiden puiden latvustosta löytyi vielä neljä kultapäämainaa.

SulttaanitiainenKultapäämaina

Isotöyhtöhaukka

Paikalle kurvasi kohta muutama pakettiautollinen porukkaa – Kontikin suomalaisryhmä, meidän kaikkien hyvä kaveri Tero Linjama oppaanaan! Saman tien ylitsemme lensi petolintu, joka jäi määrittämättä, mutta onneksi se määrittyi kuvista isotöyhtöhaukaksi! Annettuamme Kontikin poppoolle vinkkejä enemmän kuin tarpeeksi, päätimme siirtyä hieman ylemmäksi, sillä iso ryhmä oli ainakin minun makuuni aivan liian äänekäs.

Mahtijalokotka

Vain pikkumatkan ajettuamme löysimme vauhdista puun latvustossa olleen siniampiaissyöjän, josta laitoimme tiedon walkie-talkiella Teron poppoolle. Vähän matkaa ajettuamme nousimme kävelemään tien varteen ja näimme Tertsin kanssa taivaalla pyörineen töyhtökiitäjän ja kovasti varoitelleet intiansarvinokat paljastivat meille komean mahtijalokotkan, jota päästiin kuvaamaan varsin läheltä. Näkipä Kilpimaa vieläpä spondesti tarhaharlekiiniparin, joten aamu oli kyllä alkanut hyvin!

Koskapa edellisaamuisella tikkapaikalla oli hiljaista, jatkoimme pian ylöspäin plokaten vauhdista taas yhden aasimaisesti hirnuneen isohelmitikan, joka tuntui ainakin meille olevan paljon mainettaan helpompi laji. Paikalle pölähtänyt suomalaisryhmä sai meidät kuitenkin taas pian liikkeelle.

Leirintäalueelle päästyämme ostimme kylmää juomista ja tapasimme vauhdikkaasti paikalle saapuneet Mikon ja Antin. Pian jatkoimme ylöspäin, jotta ehdimme taas portin yläpuolelle ennen sen sulkemista. Jokien ylityspaikalla näimme vihdoin edes hieman paremmin kultaniskatikan.

Valkosiipipoimija

Lopulta jatkoimme muutamia pysähdyksiä tehden 27 kilometrin tienoille, josta olimme saaneet tietoon valkosiipipoimijan pesän. Jonkin aikaa saimme lintua odotella, kunnes se yhtäkkiä kurkkasikin pesäkolosta ja lähti lentäen kauemmaksi.

Käppäilimme alueella jonkin aikaa ja kuulimme useita vuoriviirubulbuleita. Ihmettelimme myös useampaa idänuunilintumaisesti laulanutta lintua, jotka tunnistuivat vasta myöhemmin indokiinanuunilinnuiksi.

PuustoaPuistossa

Siperiansieppo

Jatkettuamme yhä vain ylemmäksi hoidimme Mikon ja Antin meille edellispäivänä oksan tarkkuudella pohjustamat siperiansiepot. Ne todellakin olivat ihan samoilla oksilla kuin olivat edellispäivänäkin olleet. Matkan jatkuttua Tertsi nyppäsi liikkuvasta autosta kobolttisiepon.

Keltanokkatimali

Huipun leirillä emme edes pysähtyneet, vaan jatkoimme saman tien leirin ohi erittäin mutkaista ja kapeaa tietä, sillä tämän tien varresta oli nähty uurresarvinokkia. Pikku matkan ajettuamme törmäsimme unkarilaisryhmään, joka oli katsellut paikalla isoa lintuparvea, josta osa oli jo mennyt ohi, mutta onneksi paikalla oli vielä muutama okapyrstöharakka sekä uutena lajina meille valkohupputimalin splitti ”Collared Babbler” sekä myös keltanokkatimali ja bambulehväkerttu.

Muutaman kilometrin ajettuamme löysimme pari kohtaa, joista pystyi staijaamaan kaukana olleisiin vastarinteisiin, mutta havainnot jäivät valitettavan vähiin, sentään saalista kantanut punavatsakotka nähtiin. Ja pian meillä alkoi taas olla kiire, että olisimme aikataulun mukaisesti palailemassa takaisin alaspäin.

Paluumatkan lyhyet stopit olivat nekin tuottoisia, kun mm. kultalymytimali nähtiin ja 27:n kohdalla oli pari hauskasti lauleskellutta rusko-ohjassieppoa ja näimme vilaukselta myös naarasparatiisisiepon.

Telttailua

Lopulta olimme alemmalla leirintäalueella, josta Hanna oli varannut meille kahdelle teltan seuraavaksi yöksi. Sovimme Tertsin ja Kilpparin kanssa seuraavan päivän aikataulut ja hyvästeltyämme Mikon ja Antin, jotka olivat suuntaamassa seuraavaksi aamuksi rannikon kahlaajamestoille, jatkoivat muut pian matkaa alaspäin. Meille oli teltta jo pystytetty valmiiksi ja nähtyäni isoimman puun latvustossa piipahtaneen kiilapyrstökyyhkyn, alkoi ilta jo pikkuhiljaa hämärtää.

Haukkapöllö

Yllätykseksemme leirintäalueella oli yöpymässä myös tuttu unkarilaisporukka, jonka vetäjä oli paljastunut Istvan Katonaksi, johon olimme tutustuneet lähes 10 vuotta aiemmin Madeiran reissullamme. Lyöttäydyimmekin heidän seuraansa, sillä he olivat olleet leirintäalueella myös edellisyönä ja pohjustaneet muutamankin pöllölajin. Illan pimennyttyä täysin käppäilimme telttailualueen takanurkkaan, jossa kohta aloitti haukkapöllö huutelunsa. Ja kuinka ollakaan yksi unkarilaisista löysi sen lähes saman tien taskulamppunsa valokiilaan ja pääsimme katsomaan ja kuvaamaan tätä erikoista pöllöä. Kohta kuulimme myös pari vuoripöllöstä, mutta nämä eivät suostuneet tulemaan atrapillakaan lähemmäksi.

Pidimme iltahuudon unkarilaisten seurassa, mutta kumpikin porukka omalla kielellään. Lopulta annoin heille aika paljonkin vinkkejä etenkin harlekiinipaikoista. He kun meinasivat olla kansallispuistossa vielä useammankin päivän. Heilläkin olisi ollut tarjota muutamia hyviä vinkkejä, mutta ne olivat vähän hankalasti pikkupolkujen varsilta ja meillä kun olisi enää seuraava aamu ja aamupäivä jäljellä puistossa.

Ravintolan takana olleella ruokinnalla kävi illan pimeydessä kuhina, kun sillä vieraili useampikin piikkisika ja ainakin yksi uudenlainen apina, reesusmakaki.

Piikkisika ja reesusmakakiIltapalalla

Iltahuudon jälkeen ollessamme jo teltassamme kuulimme yhden sepelpöllösen sekä vielä ruskopöllönkin. Odottelimme kuulevamme norsun töräyksiä tai muita tunnistettavia eläinten ääniä, mutta pääasiassa kuulimme vain rapinaa, kunnes kerran kuului aivan selkeä ison kissan parahdus – liekö ollut leopardi vai joku puiston pienemmistä kissaeläimistä?

Puolilta öin heräsimme aivan kauheaan huutoon, joka toistui monta kertaa jonkun ison eläimen edetessä leirintäalueen ohi. Kaikissa muissakin teltoissa kavahdettiin huutoa ja luulen, että aika monelta meni pöksyt vaihtoon! Elukka lienee ollut joku suurikokoinen kauris? Enpä ollut koskaan kuullut mitään lähellekään niin kammottavaa ääntä!

Vauhdilla kaksseiskalle

4.3. herätessämme olivat haukkapöllö sekä sepelpöllönen yhä äänessä. Emme ehtineet kuin aamiaista syödä, kun Tertsi ja Kilppari jo saapuivat paikalle. Taas oli minun ajopäiväni, joten vapautin Kilpimaan takapenkille ja hyppäsin itse rattiin. Stoppasimme pian ensimmäisellä joen ylityspaikalla, jossa emme havainneet ihmeitä, mutta toisella ylityksellä kuulimme harmaatäpläfasaanin.

Perhosia

Jatkoimme muutamia pysähdyksiä tehden pohjapadolle, jonka puiden latvustoista löysimme pari vauhdikasta pilkkaminivettiä. Kuvailimme myös jokiuoman lätäkön luona olleita satoja perhosia ja jatkettuamme taas ylemmäs plokkasimme vauhdista punarintamaisesti lauleskelleen vuorisinisiepon. Kilpimaa plokkasi vauhdista myös metsässä piilotelleen villisian, joka kuitenkin vilahti piiloon ennen kuin se saatiin kuvattua.

Vuorikeisarikyyhky

27 kilometrin kohdalla oli taas pari piilokojua samassa paikassa kuin aiemminkin ja nyt tiesimme, että siitä väijyttiin pesällään käyvää ruusutrogoniparia, jotka liikkuivat kuuleman mukaan hyvin alhaalla ja olivat lisäksi hyvin arkoja eivätkä siksi näyttäytyneet kuin kojuilijoille. Me annoimme kojuilijoiden olla ensin rauhassa ja kävimme alempana lammen rannassa, josta Kilpimaa löysi täplävatsatikkasen, jota kojuissa olleet naisetkin saapuivat kuvaamaan. Lähistöltä löysimme vielä touhukkaan parven keltanokkatimaleja ja onnistuipa Hanna kuvaamaan pikaisesti juomassa käyneen vuorikeisarikyyhkynkin!

Palaillessamme taas trogonipaikalle juttelimme kojuilijanaisten kanssa, kun yhtäkkiä huomasin, että trogonihan istuskeli aivan avoimesti kirkkaanpunaisena loistaen eräällä kuivalla oksalla. Kaikki meistä eivät kuitenkaan ehtineet lintua nähdä, ennen kuin se pudottautui alas ja puskiin piiloon, mutta naiset tarjosivat, että nuijanneet voisivat tulla heidän kojuihinsa. Hanna kyllä linnun oli jo nähnyt, mutta oli ainoa, joka uskaltautui toisen neitokaisen kojuun (ihmettelen suuresti, miksei nuijareille nätti kojuseura kelvannut). Mutta eipä aikaakaan, kun trogoniparin toinenkin puolisko löytyi vaan eipä sekään oikein kuvattavaksi suostunut. Pääasia kuitenkin oli, että tämä ehkä viimeinen lajeista, jotka olin ennen reissua toivonut näkeväni, oli sekin nyt nähty. Etukäteen olin ajatellut, että lusikkasirri on ainoa must -laji, mutta kaikki kuusi potentiaalista harlekiinia sekä molemmat trogonit kelpaisivat myös ja jos kymmenes projektilaji olisi pitänyt valita, niin se olisi ollut isohelmitikka.

RuusutrogoniRuusutrogoni

Kiipeilimme vielä hieman ylemmäs, kun meillä oli tiedossa, että lähistöllä oli havaittu ns. Ahlström’s Warblereita eli kastanjasieppokertun tuoretta splittiä ja kyllähän me niitä kohta pari kuulimmekin. Paikalla oli myös isohko parvi kultauunilintuja, joiden seurassa lopulta itse näin yhden Ahlströminkin vilahtavan tien yli nopeasti. Reissun hienoin bulbulilajikin hoitui, kun pariskunta kultasiipibulbuleita löytyi yhdestä latvustosta.

Harmaatäpläfasaani

Lopulta meidän piti kuitenkin lähteä valumaan alaspäin, sillä meillä oli huoneemme luovutus sovittu iltapäiväkahdeksi. Alas ajellessamme näimme parikin tunnistamatta jäänyttä varpushaukkalajia sekä vihdoin monen muun näkemän lajin eli intiantöyhtökäen, joka lensi aivan automme edestä. Yhdellä lyhyellä pysähdyksellä hoitui vielä kiinanminivettikin. Ja alaspäin taas jatkettuamme potkaisi onni vielä kertaalleen, kun tiellä käpötteli harmaatäpläfasaani.

Lopulta olimme Samarn Bird Campilla, jossa huilimme helteessä hetken ja päätimme lopulta syödäkin, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti rannikkoa ja Phetchaburin peltoja.

Iltaretki Phetchaburissa

Reilun tunnin ajon jälkeen olimme saapumassa pelloille. Heti kanavatien varresta löysimme kulta- sekä riisikutojia ja pienen edestakaisin ajelun jälkeen päädyimme komppaamaan yhden lätäkön reunapuskia. Kilpimaa ehti vallille ennen muita ja hänen jaloistaan pomppasi koko ajan lintua lentoon: kiinan- ja kanelipikkuhaikaroita sekä mm. kukkorääkkä, jonka me muut nuijasimme. Onneksi hän jäi odottelemaan, että me muutkin pääsimme vallille, ennen kuin kaikki linnut olivat tiessään. Löysimmekin vielä mustakulmakerttusen, keltapriinian sekä lisää molempia pikkuhaikaroita ym. Altaalla uiskenteli yksinäinen aasiankääpiösorsa sekä muutamia pronssi- ja pitkäpyrstöjassanoita ja ohitsemme lensi heinätaviparvi ja kaukaisuudessa valui koko ajan jaavanmerimetso- sekä käärmekaulaparvia. Puiden latvoista löysimme muutaman punakaulakyyhkyn ja ollessamme palailemassa autolle plokkasin kaukaa ohitsemme lentäneen siperiansuohaukkakoiraan. Autolle päästyämme näimme vielä pienen parven keltaperäbulbuleita.

KäärmekaulaStejnegeri -sepeltaskuKeltapriiniaKeltaperäbulbuli

Ajelimme vielä hieman alueeseen tutustuen ja näimme mm. useita stejnegeri-sepeltaskuja. Lopulta alkoi ilta hämärtää ja väsy painaa ensimmäistä kertaa koko reissun aikana oikein kunnolla, joten lähdimme ajamaan kohti majapaikkaamme. Iltaretki oli kuitenkin mennyt enemmän kuin putkeen, vaikka emme vielä olleet edes päässeet Phetchaburin peltojen varsinaisille lintupaikoille.

Lopulta ajoimme Phetchaburin kaupungista etukäteen varaamallamme Sun hotellille, josta huoneet saatuamme suuntasimme piakkoin etsimään yllättävän tyhjältä kaupungilta kauppaa ja ruokapaikkaa. Löysimmekin molemmat lopulta ja iltahuudon jälkeen olimme valmiit simahtamaan.

Peltopäivä

5.3. saimme aamupalaksi perinteisiä thaimaalaisia ruokia. Oli aika omituista vetää järkyttävän tulisia eväitä heti aamusta. Pian olimme taas matkalla kohti Phetchaburin peltoja nähden matkalla viimein ensimmäisen ainakin lähes juhlapukuisen kiinanriisihaikaran. Teimme taas stoppeja jo kanavan varressa ja löysimme mm. sinirintoja sekä jo edellisiltana nähtyjen riisi- ja kultakutojien ohella myös viirukutojia. Pelloille päästyämme lensi automme yli suohaukka, jonka itse ehdin määrittää varmaksi naarashuppusuohaukaksi.

AasiankultakutojaKukkorääkkäHarmaarintahuitti

Kävimme komppaamassa saman altaan reunat kuin edellisiltanakin ja lajisto oli taas aivan samaa ja onneksi kukkorääkkäkin nähtiin nyt koko porukalla ja vain lennossa edellisiltana näkynyt punatiikeripeippoparvi nähtiin nyt maassakin. Näimme myös parven ohitsemme lentäneitä intianviheltäjäsorsia sekä palmusta toisen kätköihin lennähtäneen isohaukkakäen. Viereiseltä altaalta löysin lootuksenlehtien seassa avoimesti seisoskelleen harmaarintahuitin, jolla yllättäen oli pieni poikanen mukanaan.

Lopulta jatkoimme keskelle suuria peltolakeuksia. Laitoimme hyvän näköiselle aukealle päästyämme auton parkkiin ja putket pystyyn ja aloimme staijata. Löysimmekin heti palmuista muutamia kiljukotkia, jotka aika pian nousivat taivaalle. Muutama todella omituisessa puvussa ollut suohaukka lensi editsemme, mutta lopulta ainakin kaikki paitsi yksi linnuista olivat varmasti siperiansuohaukkoja, vaikka näilläkin oli useammalla selvä valkoinen yläperä. Yksi lintu vaikutti lähinnä nuorelta koirashuppusuohaukalta, mutta se ei koskaan tullut tarpeeksi lähelle.

Haarahaukkojen (tai siis Black-eared Kite) ja kiljukotkien seurassa pyöri ainakin pari keisarikotkaa sekä pikkukotka, mutta aika pian kotkat kohosivat korkeuksiin. Tapasimme paikalla suomalaisen, jo 17 vuotta Thaimaassa asuneen lintuharrastajan, joka kertoili meille kaikenlaisia lintutarinoita. Ihmettelimme hänen väitettään, että huppusuohaukan tuntee aina valkoisesta yläperästä. Aika monilla näkemistämme siperiansuohaukoistakin oli sellainen ollut.

PelloillaKeisarikotka

Kun taivaalla alkoi olla hiljaisempaa, päätimme ajella pikkumatkan päässä olleille suurille altaille. Todella kapean tien takia emme oikein pystyneet pysähtymään kaikissa paikoissa, joissa lintuja oli, mutta onneksi lopulta kaikkein parhaalta paikalta löytyi pieni levike. Haikaroita oli taas runsaasti ja niiden seurassa oli kymmenkunta aasianpyhäiibistäkin. Kahlaajien joukossa näkyi kaukana jokunen arokurppelo ja räyskiä oli kahdessa parvessa yhteensä noin 60 lintua.

Arokotka

AltaillaAasianiibishaikara

Lopulta palasimme takaisin pelloille ja lähes välittömästi Tertsi plokkasi peltojen yllä kaarrelleen arokotkan. Pian paikalle saapui taas tämä suomalainen, joka oli koko päivän etsiskellyt juuri tätä arokotkaa, josta hän kipeästi halusi kuvia. Eipä aikaakaan, kun kotka saapui aika hienosti kaartelemaan päällemme ja kuvia saatiin.

Kohta jatkoimme peltojen toiselle laidalla kohtaan, jonne oli kerääntynyt iso joukko aasialaisia petolintukuvaajia. Paikka olikin kylteillä varustettu petolintupaikka – Nong Pla Lai Raptor Watch Point. Me ryhmityimme hieman etäälle heistä, jotta pääsimme oman puun varjoon ja aloitimme iltapäivästaijin. Peltoaukealta löytyi joitakin liitohaukkoja ja pikkuhiljaa suohaukkoja alkoi saapua yöpymispaikalleen. Näitä suohaukkoja näkyi kymmenkunta mutta me kyllä määritimme ne joka ikisen siperiansuohaukoiksi, vaikka paikalle piti saapua myös muutamia huppusuohaukkoja.

KuvaajiaRuskohaikara

Pitkä staiji helteisessä iltapäivässä ja illassa oli varsin näännyttävä ja koskapa se ei oikein tuottanut mitään mainittavaa, olimme lopulta päivään hieman pettyneitä.

Vielä kerran metsään

6.3. oli viimeinen retkipäivämme ja jo edellispäivänä olimme tulleet siihen tulokseen, että olisi kiva tehdä jotain muuta kuin mennä taas pelloille. Niinpä päätimme suunnata Tertsin jostain matkaraporteista löytämään Wat Khao Luk Changin metsään, jonne perille päästyämme emme oikein tienneet, mitä siellä piti tehdä. Niinpä parkkeerasimme metsän reunaan ja lähdimme kävelemään tietä pitkin ohi komeiden talojen, joiden pihoilla näimme oransseihin kaapuihin pukeutuneita munkkeja.

Metsässä ei ollut paljon lintuja, mutta mukavasti lajisto oli sopivan erilaista ja niinpä emme ehtineet kävellä kuin pikku matkan, ennen kuin löysimme mustamelaharakan (hieno nimi) sekä bambusinisiepon.

Kävelimme metsää pidemmälle mutta päädyimme ilmeisestikin jonkinlaiselle munkkien meditointipaikalle, josta eräs heikosti englantia puhunut nainen ystävällisesti opasti meitä poistumaan. Esittelipä hän Hannalle yhden munkinkin, kun emme ensin oikein meinanneet ymmärtää hänen viestiään.

Erilaista metsäretkeilyäMarmoriseppä

Palattuamme lähtöruutuun valitsimme toisen tien käveltäväksemme ja ohitettuamme taas muutaman rakennuksen päädyimme valtavan makaavan äijäpatsaan luo, jossa ei kuitenkaan näkynyt muita. Mutta lintuja alkoi taas näkyä. Ensin ylitsemme lensi ilmeisesti syvemmältä metsästä muuttoaan jatkamaan nousseita harmaanaamahaukkoja yhteensä parikymmentä lintua. Ja kohta ylitsemme lensi vielä lisää petolintuja; neljä kirjotöyhtöhaukkaa sekä muutama idänmehiläishaukka. Mukavaa petolintulajistoa täydensi vielä muutama arovarpushaukka. Marmoriseppä saatiin hyvin näkyviin ja ohitsemme lensi ensin yksi ja pian perässään kaksi punarintakaijaa. Reissupinnaksi näkyi pari purppuramedestäjää sekä muutama huppuviidakkoharakkakin.

IdänmehiläishaukkaArovarpushaukka

HarmaanaamahaukkaKirjotöyhtöhaukka

Palattuamme autolle ajoimme vielä yhtä tietä muutaman kilometrin syvemmälle metsään, mutta päädyimme jonkinlaiseen eläintarhaan, jossa ilmeisesti hoidettiin luonnosta vahingoittuneena löytyneitä eläimiä. Tällä paikalla oli sen verran kuhinaa, että päätimme aika pian lähteä ajamaa kohti Hua-Hinia, jonne meidän piti palauttaa auto ennen kello yhtä.

Bangkokiin

Käytyämme tankilla Hua-Hinissa, palautimme auton lentokentälle ja tilasimme vuokraamon henkilökunnan avustuksella taksin Bangkokiin. Hintaa taksille tuli aika reippaasti enemmän kuin tullessamme, mutta ehkä kaikki ylihinta ei mennyt vuokraamon väen taskuun, vaan hinta todella oli korkeampi ilman ennakkovarausta?

Saimme odotella taksiamme aika kauan, mutta kun se lopulta saapui, olimme pian matkalla kohti Bangkokia. Porukkamme simahteli aika pahasti, mutta ainakaan itse en kyennyt nukkumaan, sillä en oikein luottanut kuskiimme, joka katsoi paikallista musiikkiesitystä täppäristä, jotain toista showta puhelimesta ja rämppäsi toista puhelinta yhtä aikaa kohtalaisen sekavassa liikenteessä.

Selvisimme kuitenkin reilun parin tunnin ajon jälkeen Bangkokiin ja lentokenttähotellillemme. Otimme hetken rennosti huoneissamme ja kävimme kaupassa, ennen kuin kipusimme hotellin katolle staijaamaan lentokentän kosteikolle.

Idänpikkukiitäjä

Bangkok

Kattoa saapui pian kiertelemään pieni parvi idänpikkukiitäjiä ja kohta saimme seuraa Kontikin retkiporukasta. Kiitoratojen välissä kierteli pari siperiansuohaukkaa, joista porukka kovasti yritti vääntää huppusuohaukkaa. Valittajakäki valitti lähes koko ajan naapuripuissa ja punaposkibulbuli näkyi reissupinnaksi. Staijailimme porukan kanssa jutustellen illan hämärtymiseen asti ja lopulta suuntasimme vielä hotellin ravintolaan reissun kalleimmalle illalliselle. Lopulta pääsimme nukkumaan mukavan aikaisin, olihan seuraavana aamuna taas aikainen startti.

Takaisin kotio

7.3. olimme Hannan kanssa klo 5:30 kalliilla aamupalalla, jonka jouduimme maksamaan erikseen. Kuudelta lastasimme ison suomalaisporukan keskellä tavaramme bussiin, joka vei meidät noin vartin matkan päässä olleelle lentoasemalle.

Shoppailimme ja kulutimme aikaa lentoasemalla parisen tuntia, kunnes Finnairin lentomme lähti kohti Suomea. Lentomatka kului taas elokuvia katsellen ja hetkittäin hieman torkahdellen. Nukkuminen oli kuitenkin näin aamu-päivälennolla vaikeaa.

Lento kesti hieman reilut 10 tuntia ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle klo 15:05. Matkatavarat löydettyämme suuntasimme taas tuttuun pizzeriaan, josta Hannan kanssa tilasimme pizzat. Kilpimaa lähti pian linja-autolleen ja pian hyvästelimme myös Tertsin. Syötyämme tilasimme kyydin Lentopysäköintiin, josta lähdimme sitten ajamaan kohti Parikkalaa, jossa olimme ihan mukavan aikaisin illalla.

J.A.