Sisilia 4.-10.4. 2012

Pitkä talvi oli taas tehnyt tehtävänsä ja kevät eteni aivan liian hitaasti, joten maaliskuussa päätimme, että Pääsiäisenä olisi päästävä reissuun. Lyhyeen Pääsiäislomaan ei saanut mahtumaan mitään pitempää reissua ja koska Hanna oli haaveillut tulivuorireissusta jo pitkään, päätimme lähteä Sisiliaan. Kauheasti emme reissua etukäteen ehtineet suunnitella, Birdwatcher’s Guide to Italy -kirjan sentään tilasimme ja otimme yhteyttä paikalliseen kovaan lintuharrastajaan Andrea Corsoon, jonka kanssa sovimme retkeilevämme ainakin yhden päivän. Lisäksi tietysti Hanna tutustui Etnaan ja varasi lauttakyydit sekä opastukset Strombolin tulivuorisaarelle ja Janne varasi liput jalkapallo-otteluun – eli viikoksi oli kyllä ihan riittävästi ohjelmaa, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ihan pikkusaari. Sisiliassahan on asutusta lähes saman verran kuin Suomessa.

Tiistaina 3.4. lähdimme aamusta pikkuhiljaa ajelemaan kohti Tamperetta. Pysähdyttyämme Rautjärven Simpeleen Kokkolanjoella näin varpuspöllön, joka laskeutui hetkeksi puun oksalle ennen kuin jatkoi matkaansa. Imatran Vuoksella pysähdyimme pikaisesti katsomaan, olisiko joelle saapunut muuttolintuja ja olihan paikalla mm. 5 kanadanhanhea ja naurulokki. Lappeenrannan Toikansuolta bongasimme vielä vuorihempon, joka liikkui 28 hempon parvessa, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Lempäälässä pysähdyimme vielä IdeaParkissa, jossa kävimme pizzalla. Pizzeriassa soi taustalla Eros Ramazotti, joten matkatunnelma alkoi kohota. Pian jatkoimme Pirkkalaan Ryan Airin lentokentälle, jossa oli edellispäivän lumimyräkän jäljiltä yhä melkoinen kaaos. Autot olivat paksun lumikerroksen alla ja parkkipaikkoja oli vain muutama aurattu. Onneksi saimme auton toiseksi viimeiseen löytämäämme vapaaseen paikkaan. Myräkkä oli ollut melkoinen, sillä lentokenttähenkilökunta sekä matkustajat olivat joutuneet yöpymään lentoasemalla, kun koneita ei tietenkään ollut lähtenyt ja lentoasemalta ei ollut päässyt teitä pitkin pois. Parin tunnin odottelun jälkeen lähti koneemme kohti Sisiliaa klo 21:05, noin 40 minuuttia myöhässä.

Laskeuduimme Trapanin lentoasemalle edelleen puolisen tuntia aikataulusta myöhässä puoliltaöin. Hanna lähti noutamaan matkalaukkuamme ja itse kävelin suoraan Europcarin tiskille, josta sain nopeasti avaimet Rhinocarin kautta vuokraamaamme Fiat Pandaan. Ostettuani vielä Sisilian kartan, saapui Hanna laukkumme kanssa ja lähdimme etsimään autoamme vuokraamon parkkipaikalta. 10 minuutin etsinnän jälkeen löysin vihdoin automme, joka oli aivan uusi, sillä oli ajettu ainoastaan reilut 500 kilometriä – olisikohan vuokraajan kannattanut harkita, kenelle oikein uutta autoa tarjoaa ;-)

Kello oli jo yli yhden yöllä, kun löysimme onneksemme toimivan navigaattorini sekä tietysti myös Hannan etukäteen tulostamien karttojen avulla majapaikallemme Tradanislaan. Isäntä otti meidät lämpimästi vastaan kyläpöllösparin kuukutellessa taustalla ja pian pääsimme majoittumaan mukavaan huoneeseemme ja eipä aikaakaan, kun olimme unten mailla.

4.4. Heräsimme seiskan aikoihin ja illalla valmiiksi katettu aamiaispöytä notkui erilaisia kakkuja ja muita herkkuja. Hyvästi laihis! Pienen pihalintuihin tutustumiskierroksen jälkeen (italianvarpusia, jotka kyllä näyttivät mielestämme pensasvarpusilta), pikkuvarpusia, turkin- ja sepelkyyhkyjä, harakoita, keltahemppoja, tiklejä, mustarastaita, mustapää- ja samettipääkerttuja, tervapääskyjä ym. tavallista linnustoa sekä leppälintukoiras, lähdimme ajelemaan kohti läheisiä lintupaikkoja.

Suuntasimme ensin Marsalan laguunille ja suola-altaille, joka olikin oikein mukava aloituspaikka, sillä lintuja oli runsaasti! Heti ensimmäiseltä lutakolta löytyi runsaasti kahlaajia: suokukkoja, liroja, metsäviklo, pitkäjalkoja, muutama lampiviklo, pikkusirrejä, pari lapinsirriä, pikkutyllejä, taivaanvuohi sekä ristisorsia ym. Mustakottaraiset, töyhtökiurut ja harmaasirkut lauloivat, heinäkertut sipsuttivat ja muutamia haara- ja törmäpääskyjä lenteli taivaalla ja keltavästäräkeillä pääsi harjoittelemaan alalajimääritystä – leppoisaa!

Isommilta altailta löytyi sitten isompiakin lintuja: flamingoja, kapusta-, harmaa-, silkki- sekä 3 jalohaikaraa, merimetsoja, etelänharmaalokkeja, kuoveja, tundrakurmitsoita, karikukkoja, muutama avosetti, pari meriharakkaa, suosirrejä ja ylitsemme lensi lapinkirvinen äännellen.

Niemen kärjessä näkyi jokunen silkkiuikku ja kaukana merellä lenteli jokunen keltanokkaliitäjä. Pian kuitenkin jatkoimme kohti pohjoista, seuraavalle lintupaikalle.

Trapanin suola-altaat olivat valtava allaskompleksi, mutta altailla oli vesi aivan liian korkealla, joten kahlaajia oli todella vähän. Lähinnä jokunen rantasipi ja punajalkaviklo nähtiin. Muita retkipinnoja olivat mm. ruskosuo-, tuuli- ja hiirihaukat, riuttatiirat, nokikanat, silkkikerttuset ym.

Suola-altaita

Sitten olikin aika lähteä pitkälle siirtymätaipalelle koko saaren halki. Reilun tunnin ajon jälkeen moottoritie loppui ja jouduimme ajamaan saaren suurimman kaupungin Palermon halki. Liikennettä oli paljon, kuten tuntui olevan kaikkialla muuallakin. Onneksi suuremmat ruuhkat olivat kuitenkin vastaantulijoiden kaistalla, joten pääsimme kaupungin halki ongelmitta ja onneksi pian moottoritie taas jatkui. Sitten olikin edessä vielä reilun 250 kilometrin ajo Siracusaan.

Moottoritie oli kyllä nopea, mutta sitä oli todella tylsä ajaa. Joka sillalla tiessä oli isoja liitoskohtia 50 metrin välein ja pauke oli melkoinen niiden yli ajaessa. Niinpä puolimatkan ylitettyämme, päätimme siirtyä vanhalle tielle, jotta voisimme halutessamme pysähtyä lintuja ja maisemia katsomaan. Heti ensimmäinen pysäys moottoritien alla ollutta jokea katsomaan olikin mitä mainioin, kun mustapäätaskujen ohella löysimme taivaalta keltapäähaukan! Tiesimme lajin olevan erittäin vaikean löytää, joten tuuri oli melkoinen!

Pian ohittamamme Ennan kaupunki oli melkoinen ilmestys, korkean vuoren laella oli korkeita kerrostaloja – paikka ei vaikuttanut kovin lapsiystävälliseltä, sillä talojen olemattomat pihat rajoittuivat pystysuoriin jyrkänteisiin! Reilun puolen tunnin ajelun jälkeen palasimme motarille, jota pitkin pääsimme nopeasti ohittamaan saaren toiseksi suurinta kaupunkia Cataniaa. Noin tuntia myöhemmin käännyimme viimein Siracusaan, jossa ajoimme suorinta tietä majapaikallemme Pazzo di Mazzaan, joka oli vanha viinitila. Saatuamme huoneemme, päätimme lähteä vielä pikaiselle iltaretkelle läheiseen Capo Murra di Porcon niemeen.

Jo kävellessämme kohti majakkaa näimme meren kuhiseva liitäjiä! Idänpikkuliitäjiä oli satoja joukossaan parikymmentä keltanokkaliitäjää. Parven seassa pyöri myös etelänharmaalokkeja sekä jokunen välimerenlokki ja muutama mustanmerenlokki pyöri merellä itsekseen. Hanna plokkasi myös ohitsemme lentäneen merikihun. Pian alkoi kuitenkin hämärtää ja palasimme kämpällemme syömään. Ateria oli sesongin ensimmäinen, joten saimme sen yllättäen ilmaiseksi. Ehkä suurempi syy tähän oli kuitenkin se, ettemme olleet vielä tavanneet paikan englantia puhuvaa emäntää ja niinpä ateria ei sisältänyt mitään muuta Hannalle sopivaa kuin perunaa. Minulle ruoka kuitenkin maistui ja niinpä sain syödäkseni lähes kaksi annosta – myös pähkinäjäätelöä.

Kiirastorstai 5.4. Heräsimme jo ennen seitsemää ja koska en ollut saanut illalla paikalliselle lintuharrastajalle ja -oppaalle Andrea Corsolle lähettämääni viestiin mitään vastausta, oletimme että tapaisimme majapaikallamme aamupalan aikaan eli kahdeksan aikaan, kuten olimme mielestäni sopineet sähköpostitse. Suuntasimme aamustaijille Capo Murra di Porcoon, jossa kävelimme taas majakalle, jonka edustalla kuhisi taas liitäjiä. Nyt plokkasimme idänpikkuliitäjien joukosta myös yhden baleaarienliitäjän ja parven mukaan oli kerääntynyt enemmän välimerenlokkeja kuin illalla.

Löydettyämme kivikosta pari kivitaskua lähdimme tarkastamaan tien varren pusikkoaluetta. Kohta kivitaskujen seasta löytyi myös arotasku, jolle Murra di Porco lie paras paikka koko Euroopassa. Samettipääkerttujen ohella löysimme pari rusorintakerttua ja jaloistamme ponkaisi ilmaan pari nummikirvistä. Meren päältä niemeen saapuivat jo ensimmäiset ruskosuohaukat sekä pari niittysuohaukkaa ja erään puskan latvuksessa päivysti punapäälepinkäinen. Kello alkoi kuitenkin lähestyä kahdeksaa, joten päätimme lähteä palaamaan hotellille, jossa aamupalalla tapaisimme Andrean. Mutta olimme vasta nousseet autoon, kun vastaan ajoi iso Peugeot, jonka kuljettaja vinkkasi meitä pysähtymään. Se oli Andrea, joka oli kuin olikin saapunut majapaikallemme jo seitsemäksi ja oli sen jälkeen etsinyt meitä tuloksetta. Onneksi hän oli lopulta ajatellut kuin orni, että mihin lintuharrastaja suuntaisi heti aamusta ja arvannut, että olisimme Capo Murro di Porcossa. Jotenkin olin ymmärtänyt hänen sähköpostiviestinsä väärin, vaikka näin jälkikäteen asiaa sopii ihmetellä, sillä hänen viestinsä oli ollut hyvin selkeä – meidän olisi pitänyt olla majapaikalla seitsemältä! Minun moka – sori Andrea!

Pahoittelin tietysti tapahtumaa, vaikken tuolloin vielä tiennytkään, olinko minä ollut väärässä vai en ja onneksi heti tuli selväksi, että Andrea oli aivan loistotyyppi! Niinpä alkukankeus oli pian ohi ja pääsimme aloittelemaan retkeä tämän pari vuotta meitä vanhemman, mutta yhden Euroopan arvostetuimman lintuharrastajan kanssa. Ja koskapa olimme jo yhdellä saaren parhaista lintupaikoista, jota olimme edellisillan ja nyt aamun aikana vain hieman raapaisseet, aloitimme tietysti retken saman tien.

Ja ainahan on niin, että vaikka olisit kuinka hyvä ja kokenut lintuharrastaja, niin näet ja koet enemmän, kun saat kaveriksesi lintuharrastajan, joka todella tuntee paikallisen linnuston ja luonnon sekä lintupaikat. Niin kävi nytkin ja Andrea osoitti saman tien olevansa todella kova lintumies! Käveltyämme vain hieman kauemmas tieltä pusikkoalueelle, retkipinnalistamme täydentyi kovaa vauhtia. Harjalintu puputti, haara- ja räystäspääskyjen seurassa langalla istui ruostepääsky, ylitsemme lensi pari kotoisan näköistä selkälokkia, fasaani äänteli ja kohta edestämme ponkaisi ilmaan isokokoinen kirvinen – isokirvinen! Capo Murro di Porco on Euroopan paras isokirvispaikka, mutta mikä erikoisinta, yksi pari on jäänyt jo useamman vuoden ajan paikalle ympärivuotisesti! Kohta löysimme toisenkin isokirvisen, mutta valitettavasti niitä ei päästy näkemään maassa eivätkä ne äännelleetkään kuin pariin otteeseen. Mutta olipahan ensimmäinen kerta, kun näimme nummi- ja isokirvisiä samassa paikassa.

Jatkoimme kohti rantaa tavoitteenamme nähdä yksi talvehtijaerikoisuus lisää, sillä rannan kiville on jo vuosikausia saapunut sama calidus-muuttohaukka talvehtimaan. Valitettavasti lintua ei nyt näkynyt. Pari arotaskua löytyi lisää ja keltavästäräkkiparvesta kuului myös feldeggi-alalajin yksilön sitruunavästäräkkimäistä ääntä. Myös pari paksujalkaa säikkyi lentoon edestämme ja kaukana eräällä muurilla päivysti minervanpöllö.

Seuraavaksi päätimme palailla majapaikallemme pikaiselle aamiaiselle. Ollessamme aivan majapaikkamme lähellä plokkasin tien varressa langalla olleen kyyhkyn – palmukyyhky! Valitettavasti liikenne oli niin kova, ettemme voineet pysähtyä. Heti parkkipaikalle päästyäni, kysyin Andrealta, onko laji ylipäänsä mahdollinen ja Andrea sanoi nähneensä linnun myös! Itse Sisilian pääsaarelta ei monta havaintoa palmukyyhkystä ole, mutta etelän pikkusaarilla laji esiintyy joka vuosi runsaampana, joten laji tulee kyllä yleistymään pääsaarellakin. Ja edellinen havainto pääsaaresta oli syksyltä täsmälleen samasta paikasta, jossa olimme nyt linnun nähneet – eli ehkä linnulla on jopa reviiri paikalla?

Pikaisen aamupalan jälkeen lähdimme kohti Venticarin kosteikkoaluetta. Emmekä olisi paikalle ikinä löytäneet ilman Andreaa, sillä kaksi pääreittiä olivat tietyön alla ja opastukset kiertoteille ihan mitä sattuu – ja kyseessä on kuitenkin Sisilian suosituin linturetkeilykohde. Päästyämme vihdoin perille oli paikalle juuri kurvaamassa iso bussilastillinen turisteja, joten jouduimme hieman kiiruhtamaan, jotta ehtisimme lintukojuille ennen ryysistä.

Piilokojulta näkyi heti mukavasti lintuja – oli silkki-, jalo-, ja kapustahaikaroita, 10 pronssi-iibistä, rääkkähaikara, kaitanokkalokkeja, pitkäjalkoja, mustavikloja, jokunen lampiviklo sekä muita kahlaajia. Pussitiaisia ja silkkikerttusia kuului ruovikoista ja vesilinnustoa edustivat sini- ja lapasorsat, tavi, jouhisorsa, ruskosotkat, jokunen punasotka ja mustakaulauikut. Kohta koju täyttyi turisteista, joten jatkoimme lutakon toiselle puolelle, jossa keskityimme enemmän paikalla juuri heränneisiin korentoihin ja muihin hyönteisiin, jotka Andrea myös tunsi erittäin hyvin. Uusia lintulajeja ei juuri löytynyt. Rannassa katselimme hetken myös merelle ja yllättäen näimme lentoon nousseen karimetson, joka oli Andrean toinen kautta aikain Sisilian pääsaarella! Lajilistalle näkyi myös suula.

Autolle palatessamme kuulimme valtaisaa ukkosen jyrinää tai pommien pauketta muistuttavaa jyrinää, jota hetken ihmeteltyämme tajusimme sen olevan tietysti Etna! Vaikka olimme vuoresta lähes sadan kilometrin päässä, kuulimme reilun tunnin ajan noin 10 minuutin välein tulivuoren purkauksen pauketta!

Jatkoimme seuraavaksi Venticarin isoimmalle lutakolle, jolla vesi oli kuitenkin yllättävän korkealla, joten kahlureita ei juuri ollut. Flamingoja ja haikaroita sentään näkyi. Kävimme myös pikaisesti tutustumassa vanhaan tonnikalatehtaaseen.

Seuraavaksi jatkoimme lähes saaren kaakkoisnurkkaan Longarinin ja Cuban lutakoille, jossa vesi oli myös ennätyskorkealla. Noki- ja liejukanojen seurassa ei valitettavasti ollut vielä yhtään marmorisorsaa. Pajusirkku lensi ylitsemme, rytikerttunen lauloi ja ruokokerttunen säksätti. Korentoja oli taas runsaasti ja Andrea opasti meidän ohella monia paikalle saapuneita paikallisiakin. Kaveri oli kyllä todella asiaansa omistautunut!

Seuraavaksi komppailimme yhtä suurempaa heinikkoaluetta, jolta ei kuitenkaan löytynyt ihmeempiä ennen kuin siirryimme tarkistamaan taas yhtä pienempää lutakkoa. Valkosiipitiira oli mukava lisäys lajilistallemme. Sitten suuntasimme koluamaan niemennokkia, joilta oli odotettavissa taskuja sekä muita muutolla levähtämään pysähtyneitä pikkulintuja. Heti ensimmäisellä paikalla olikin kivitaskujen lisäksi pari rusotaskua. Toinen paikka puolestaan tuotti sitäkin mukavamman yllätyksen, kun löysimme eräästä isosta pensaikosta lännenorfeuskertun! Lintu oli aivan käsittämättömän arka ja piilotteleva, joten emme nähneet yhteensäkään sitä kuin vain pari sekuntia, mutta tarvittavat tuntomerkit nähtiin, jotta pääsimme tuulettamaan uutta WP-pinnaa! Olimme kyllä nähneet parikin kertaa lännenorfeuskerttuja Espanjassa, mutta vielä huonommin, joten nyt vasta saimme tämän ehkä helpoimman WP-pinnapuutteemme kuitattua!

Jatkoimme vielä sisämaahan eräälle pusikkoiselle ylängölle, joka oli aivan käsittämättömän hyvän näköinen lintupaikka. Tätäkin paikkaa uhkasi tuho, sillä paikalle suunniteltiin kovaa vauhtia suurta turistikeskusta. Andrealla ja saaren muutamilla muilla lintuharrastajilla riittäisi siis töitä paikan suojelemiseksi. Metsäkirvisiä, pensaskerttu ja käenpiika nähtiin ja pari etelänsatakieltä lauleskeli jo varovaisesti illan saapumista enteillen. Ehkä lintuja enemmän keskityimme paikalla liskoihin, joka oli Andrean yksi intohimoinen harrastus lisää. Paikallisia vihreitä sisiliskon tapaisia esiintyi paikalla niin italialaista kuin sisilialaista (ala)lajia sekä näiden risteymiä. Kiviä kääntelemällä Andrea löysi myös pari hauskaa silmäskinkkiä.

Lopulta ilta alkoi jo hämärtää ja ajoimme yllättävän pitkän matkan takaisin majapaikallemme. Alustavasti olimme sopineet, että retkeilisimme Andrean kanssa vielä toisenkin päivän, tai ainakin aamun, mutta aikataulumme todettiin lopulta liian tiukaksi. Onneksi Andrea lupautui antamaan meille hyviä vinkkejä linturetkikohteiksi loppureissullemme. Niinpä pääsisimme seuraavana päivänä yrittämään tärkeintä kohdelajiamme, ehkä jopa vielä paremmasta paikasta kuin seuraavan aamun kohde olisi ollut. Karttaa pihalla taskulampun valossa tutkaillessamme kyläpöllöset huutelivat aivan vieressämme pihapuissa ja kertaalleen kuulimme tornipöllön rääkäisyn.

Hyvästelimme ja kiittelimme Andrean sekä tietysti maksoimme oppaan palkkion (Andrean normaali opastustaksa on 75€/henkilö/päivä + bensat). Uskallan väittää, että ihan kenen tahansa luonnosta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti varata Andrea oppaakseen ainakin yhdeksi päiväksi, ainakin mikäli on lomallaan Syracusan suunnalla, jossa Andrea asuu! Meidänkin lintupäivämme oli ollut aivan loistava! Ilman opasta olisimme osanneet ja ehtineet vierailla ehkä kahdessa retkikohteessa, mutta nyt olimme käyneet lähes kymmenellä paikalla ja nähneet näin todella paljon enemmän! Ja mikä tärkeintä, olimme samalla tutustuneet yhteen mukavimmista lintuharrastajista, jonka olemme missään tavanneet! Ihan varmasti tapaamme Andrean jossain päin Maailmaa uudelleen!

Ajoimme vielä Siracusaan syömään, mutta koska olimme jo todella väsyneitä, jouduimme tyytymään roskaruokaan McDonaldsilla (hys älkää vain kertoko Andrealle ;-). Nostettuamme rahaa automaatista, olimme valmiit palaamaan kämpille nukkumaan.

6.4. Pitkäperjantai. Heräsimme taas aikaisin ja päätimme vielä kerran käydä Capo Murro di Porcossa. Merellä oli yhä kova kuhina, mutta muuten lintuja oli yllättävän vähän. Isokirviset näimme taas, mutta ne olivat todella arkoja ja lentoon noustuaan ne laskeutuivat vasta satojen metrien päässä. Merellä lensi valtavan kokoinen muuttohaukka – lie ollut se calidus, muttemme nähneet sitä kovin hyvin. Muuten oli kovin hiljaista, joten palailimme majapaikalle pakkailemaan jo kahdeksaksi.

Aamupalaa odotellessa kävelimme vielä hieman pihapiirissä italianvarpusia kuvaillen ja löysimme vielä langalla hetken turisseen turturikyyhkyn. Aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista – päivän retkikohteemme oli Euroopan suurin tulivuori Etna!

Ajoimme taas Catanian ohi, jonka jälkeen kurvasimme pienemmälle tielle kohti Etnaa. Muutaman pienemmän kaupungin ja kylän läpi ajettuamme, alkoi tie nousta vuorelle ja lumihuiput näkyä edessämme. Kymmenen aikaan olimme vihdoin Etnan eteläisellä rinteellä turistikeskuksen parkkipaikalla. Laitettuamme kunnon talvivaatteet päälle, kävimme ensin läheisellä vanhalla kraaterilla, jonka jälkeen ostimme liput koppihissiin, jolla pääsimme turistialueen n.1500 metristä 2200 metrin korkeuteen. Täältä olisi ollut vielä kuljetus ihmeellisillä telaketjubusseilla muutama sata metriä ylemmäs, mutta koska edellinen bussi oli juuri lähtenyt ja meidän lisäksemme paikalla oli vain muutama ihminen, päätimme säästää 60€ ja lähdimme kipuamaan ylemmäs kävellen. Matkalla totesimme monet kerrat, miten nappiin oma talvinen vaatepartemme oli osunut. Muut turistit näyttivät säälittäviltä kesäsandaaleineen ja shortseineen kovassa viimassa.

Kävelimme tietä pitkin ja pian tie kulki käsittämättömän korkeiden lumihankien keskellä – tietä reunusivat noin 4-5 metriä korkea lumiseinät! Kun pääsimme eräässä mutkassa tieltä pois, päätimme jatkaa lumihankea pitkin, mutta aika pian polku johti takaisin tielle. Lopulta pääsimme kohtaan, jossa oli kohtuullisen upeat näkymät kohti Etnan huippuja, joista korkein kohoaa 3329 metriin. Valitettavasti huipuille oli kerääntymässä pilviä, joten totesimme, ettei ylemmäs enää ollut tarvetta kiivetä. Yhden huipun laelta nousi selvästi savua, joten näimme hyvin, mikä kraateri viimeaikoina, edellispäivänkin oli purkautunut. Jopa kävelemämme tien kohdalla maa oli selvästi lämmin ja höyrysi. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ollut niitä päiviä, kun tulivuori olisi taas ollut enempi aktiivinen.

Maisemia vielä hetken ihailtuamme, palailimme hissille ja hissillä saman tien alas parkkipaikalle, jossa olikin jo melkoinen tungos. Pizzantapaisen pikaevään nautittuani, olimme valmiita jatkamaan kohti vuoren pohjoispuolta.

Matkalla pysähtelimme Etnan rinnemetsiköissä, joissa kuulimme muutaman kukkuvan käen, pari laulavaa tiltalttia ja pajulintua, kuusitiaisia, peippoja, pari kangaskiurua ja näimme tervapääskyparvessa pari vaaleakiitäjää. Alempaa rinnemetsistä löytyi etelänpuukiipijä, pari pensassirkkua, tali- ja sinitiaisia, punarintoja sekä rautiainen.

Jatkoimme vanhoja laavavirtoja ja vuoren huippuja väliin ihmetellen ja kuvaillen aina Andrean neuvomaan Quota Mille -nimiseen majapaikkaan asti, josta saimme helposti huoneen ja pääsimme pian jatkamaan reissumme pääprojektin etsintään, kivikkopyyjahtiin!

Etsiskelimme jonkin aikaa oikeaa, Andrean meille neuvomaa, pikkutietä, joka nousisi ylös Etnaa kohti. Lopulta ainakin luulimme löytäneemme oikean tien, joka kuitenkin oli niin huonokuntoinen, että hetken ajettuamme, päätimme jatkaa kävellen. Eikä aikaakaan, kun plokkasin kaksi kivikkopyytä lentämässä vuoren rinnettä alaspain! Onneksi Hannakin ehti nähdä linnut, ennen kuin ne laskeutuivat pensaikkoiseen kivikkoon muutaman sadan metrin päähän meistä. Päätimme lähestyä lintuja, mikä ei kuitenkaan ollut lainkaan niin helppoa kuin luulisi, sillä Sisilia on aivan täynnä aitoja ja meidän ja lintujen väliin osui ainakin viisi erilaista piikkilanka-aitaa. Niinpä palasimme hieman alemmaksi, jossa vältyimme aidoilta, mutta meidän ja lintujen väliin jäi sata metriä laavarakkakivikkoa, joka ei todellakaan ollut helppokulkuista! Lopulta kuitenkin pääsimme pensaikolle, johon linnut olivat mielestämme laskeutuneet ja jäimme odottamaan, josko ne putkahtaisivat jostain näkyviin – komppaaminen tässä maastossa oli aivan mahdotonta.

Jonkin aikaa odoteltuamme, päätimme soittaa atrappia. Olin ottanut mukaani mp3-soittimen, johon olin ehtinyt laittaa ainoastaan yhden linnun ääntä, kivikkopyytä. Soittelin ääntä hetken ja kohta edestämme kuului vastaus! Ja pian ääntä kuului ympäriltämme lähes joka puolelta! Ympärillämme huusi kaksi paria sekä näiden lisäksi ainakin kaksi yksittäistä kivikkopyytä! Soittelimme atrappia ja odottelimme, että joku linnuista tulisi näkyviin, mutta edes lähimmistä linnuista ei näkynyt vilaustakaan, vaikka pystyimme hyvin niiden ääntelystä päättelemään, kuinka ne liikkuivat läheisten pusikoiden takana ja keskellä.

Lopulta vuorten rinteelle alkoi kerääntyä todella uhkaavan näköisiä pilviä ja pian alkoi ukkonen jyristä. Sateen alkaessa olimme onneksi jo ylittäneet rakkakivikot ja palailemassa autolle.

Kämpällä käytyämme suuntasimme läheiseen Randazzon kaupunkiin syömään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme pizzerian, joka oli juuri seitsemän jälkeen aukeamassa. Kaikki muut ravintolanomistajat taisivat olla Pitkäperjantain vietossa kirkossa tai ihan normaalisti vain avaamassa vasta myöhemmin – paikallisethan syövät vasta myöhään illalla. Ukkosen jyristessä ja sateen piiskatessa paikalliset ampuivat pihalla Pääsiäisen kunniaksi joitain ilotulitteita. Onneksi sade taukosi juuri, kun olimme palailemassa autolle.

Majapaikallemme päästyämme pihalla huuteli taas vaikka kuinka monta kyläpöllöstä ja väliin kuului lehtopöllön naukaisuja. Hanna yritti hetken kuvailla viheltämällä houkuttelemiaan kyläpöllösiä, mutta lopulta painuimme aikaisin nukkumaan, sillä takana oli taas kerran todella pitkä Pitkäperjantai! Ja olipa ollut kerrassaan mukava päivä ja mikä tärkeintä reissumme päätavoite kivikkopyy oli nyt hoidettu ja Euroopan suurin tulivuori nähty!

7.4. Heräsimme taas seitsemän aikaan ja ulkona oli yhä varsin märkää yöllä pitkään jatkuneen vesisateen jäljiltä. Kävimme vielä uudelleen kivikkopyypaikalla, mutta atrappiin vastasi vain kaksi yksittäistä kivikkopyytä. Pian lähdimme ajamaan Etnan ympäri kiertävää tietä kohti Cataniaa. Matkalla metsiköissä kuului jokunen tulipäähippiäinen ja peukaloinen ja tien yli lensi kaksi käpytikkaa.

Cataniassa siirryimme taas moottoritielle, jota ajoimme 210 kilometriä pysähtymättä aina Palermoon saakka. Olimme lopulta Palermossa paljon aiemmin kuin olisimme uskaltaneet kuvitellakaan, mutta näin meillä oli hyvin aikaa tehdä kaikki tarvittavat asiat ennen illaksi suunniteltua seuraavaa reissun kohokohtaa. Niinpä ajoimme suoraan Stadio Renzo Barberalle, jonka pohjoiskaarteesta saimme varaamamme liput illan Palermo – Juventus -jalkapallo-otteluun.

Sitten meillä olikin lähes viisi tuntia aikaa tutustua Palermoon. Onneksi kentällä jo olleet turvamiehet neuvoivat meitä jättämään auton tarpeeksi kauas stadionista, sillä lähikadut olisivat suljetut pelin aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Saimme heiltä lisäksi varmistuksen siihen, että Hanna saisi ottaa kameransa peliin mukaan.

Parkkeerattuamme auton kymmenen minuutin kävelymatkan päähän stadionista, kävelimme seuraavat tunnit suuren Palermon kaupungin katuja ristiin rastiin, mutta valtaosa liikkeistä oli näin keskipäivän aikaan kiinni. Kävelimme yhteensä varmaan toistakymmentä kilometriä ja lopulta pitkän etsinnän jälkeen löysimme auki olevan ravintolan, jossa kävimme syömässä. Sitten lähdimmekin hyvissä ajoin palailemaan kohti stadionia. Yllättäen aika moni muukin oli jo pari tuntia ennen pelin alkua kävelemässä kohti stadionia ja perille päästyämme oli yllätys melkoinen, sillä stadionin edustalla oli jo valtava määrä porukkaa jonottamassa sisäänpääsyä. Onneksi portit avautuivat juuri sopivasti ja pääsimme mekin etsimään istumapaikkojamme, jotka löytyivät helposti.

Tunnelma stadionilla oli melkoinen, vaikka joukkueet eivät olleet vielä tulleet edes lämmittelemään. Pari kunnon pommia paukahti katsomossa ja vastakkaisessa nurkassa oleva vieraskatsomo oli jo aivan täpötäynnä Juventuksen kannattajia. Takanamme yläparvella olleet Palermon Ultras eli kiihkeimmät kannattajat pitivät kovaa meteliä ja heiluttivat valtaisia vaaleanpunaisia lippujaan. Emme olleet ainoita ulkomaalaisia vaan tässä kulmakatsomossa oli pieni joukko muitakin pitkänmatkalaisia – jopa yksi suomalaispariskunta. Kova Juventus ja Del Piero -fani oli ollut viisas ja pukeutunut Palermon huiviin, jottei saisi katsomossa turpiinsa.

Kohta pelaajat saapuivat kentälle ja aloittivat lämmittelyn. Samalla kannattajat availivat äänijänteitään toden teolla. Lopulta lämmittely oli ohi ja 10 minuuttia myöhemmin joukkueet palasivat kentälle ja klo 18:30 ottelu alkoi!

Aika pian oli selvää, että Juventus vei peliä ja Palermo vikisi. Pari puolittaista paikkaa sai kotijoukkueen tähtipelaaja Fabrizio Miccoli aikaan, mutta Juventuksen taso oli keskimäärin paljon kovempi. Etenkin vanha kettu Andrea Pirlo jakeli hämmästyttävän varmoja ja ovelia syöttöjä, joista kärkipelaajat Mirko Vučinić ja Fabio Quagliarella pääsivät yrittämään maalintekoa. Lopulta kuitenkaan ensimmäinen erä ei tuottanut vielä kovinkaan ihmeellisiä tapahtumia.

Toinen erä alkoi yhä vain kovemmalla Juven painostuksella ja 56. minuutilla Leonardo Bonucci puski Pirlon antaman kulmapotkun komeasti tolpan kautta maaliin. 69. minuutilla Quagliarella laukaisi komean syöttökombinaation päätteeksi pallon tarkasti kierteellä takanurkkaan ja Juven kannattajat saivat lisää riemuitsemisen aihetta. Tässä vaiheessa osalla Palermon kannattajista keitti hieman yli, kun katsomosta löytyi joku Juventuksen kannattaja, joka ei ollut vierasjoukkueen nelimetrisin aidoin ympäröidyssä sikakarsinassa, mutta onneksi isommilta välikohtauksilta säästyttiin, kiitos valtaisan turvamiesjoukon.

Loppupeli olikin sitten pallottelua, kun Juventus varmisteli voittoa eikä Palermosta ollut takaa-ajoon. Juve-legenda Alessandro Del Pierokin pääsi viimeiseksi 12 minuutiksi kentälle hölkkäilemään. Kun AC Milan joutui tyytymään tasapeliin omassa ottelussaan, tasapelejä runsaasti tahkonnut, mutta vielä ilman ainoatakaan tappiota pelannut Juventus nousi Serie A:n piikkipaikalle!

Ottelun jälkeen lähdimme stadionilta aika nopeasti ja kävelimme ihmismassan mukana, kunnes lopulta käännyimme poikkikadulle, jolla automme oli. Valitettavasti emme päässeet tarpeeksi nopeasti isommille teille, joten seuraavat puoli tuntia jonotimme päästäksemme ulos Palermosta. Lopulta pääsimme moottoritielle, joka sekin oli vielä pitkään yllättävän täynnä kauemmas kaupungista matkanneita jalkapallofaneja. Pikkuhiljaa matkavauhti kasvoi ja päästyämme maksulliselle Messinaan johtavalle moottoritielle, saimme jo ajella normaalia 130 km/h.

Ajoimme tasan 200 kilometriä aina Milazzoon asti, jossa onneksi löysimme helposti hotellillemme. Kello oli jo yksi yöllä, kun pääsimme nukkumaan.

8.4. Pääsiäsissunnuntaina herätyskellot soivat ennen kuutta ja klo 6:20 olimme pihalla, jossa taksi jo odotteli meitä. Ajoimme Milazzon satamaan ja lauttalipputoimistoon, jossa jo muutamat muutkin odottelivat toimiston avautumista. Seitsemältä saapui toimistovirkailija ja pian oli selvää, että kaikki ei ollut kunnossa. Pitkän odottelun jälkeen selvisi, että lautta kulkisi ainoastaan Lipariin, muttei sen pitemmälle. Ja me kun olimme matkaamassa kaukaisimmalle Strombolin saarelle, jossa meidän oli tarkoitus osallistua iltaiselle tulivuoriretkelle, jolla näkisimme noin puolen tunnin välein purkautuvan tulivuoren. Lopulta meille kerrottiin, että merellä oli kova myrsky, joka estäisi koko päivän ja seuraavankin päivän lauttaliikenteen Liparia kauemmaksi. Tätä oli vaikea uskoa, sillä keli oli mitä parhain, mutta ollessamme pettyneinä tilailemassa taksia takaisin hotellillemme, alkoi ensin tuulla todella raivoisasti ja kohta satoi vettä vaakasuoraan – oli todella myrsky!

Hotellille päästyämme olivat siellä jo painavat kukka-asetelmat lentäneet pitkin ja poikin pihamaata. Onneksi saimme saman huoneemme takaisin, joten pian olimme jatkamassa aamu-uniamme.

Parin tunnin unien jälkeen tuuli oli yhä raivoisa mutta sateessa oli jo välillä taukoja. Niinpä päätimme lähteä katsomaan Messinan salmea, vaikka toki tiesimme, ettemme tulisi ainoatakaan muuttavaa petolintua, saati juuri muitakaan lintuja vallitsevassa kelissä näkemään. Silti olisi mukava nähdä tämä yksi Euroopan kuuluisimmista petolintukohteista.

Käytyämme ensin läheisessä Capo di Milazzossa toteamassa, että tuuli oli niin kova, ettei ulos ollut mitään asiaan, jatkoimme kohti Messinaa rantatietä, joka kulki lähes koko ajan eräänlaisessa kaupungin keskustassa. Messinaan päästyämme tarkistimme ensin pari aivan salmen kärjessä sijaitsevaa järveä, joissa ei kuitenkaan näkynyt oikein mitään.

Sitten ajoimmekin ylös vuorille, jossa kävimme tutustumassa pariinkin A Birdwatcher’s Guide to Italy -kirjassa mainittuun staijipaikkaan. Dinnammaren mäki olikin todella komea ja sille autolla kivutessamme näimme sentään muutaman kulorastaan. Alas vuorelta ajellessamme meidät yllätti kunnon raekuuro! Muut paikat eivät olleet niin komeita, mutta saattoi hyvin kuvitella, kuinka komeasti petolintuvirta hyvinä päivinä kulkisi vuoria seuraillen pienen salmen takana siintänyttä Italian saapasta kohti. Päivän ainoat muut retkipinnat olivat virtavästäräkki sekä mustaleppälintu.

Jouduimme lopulta palaamaan Mezzinaan samaa rantatietä pitkin, kun missasimme ilmeisesti sen ainoan motarin liittymän, mutta onneksi taajamissa oli ilmeisesti syvennytty Pääsiäisen viettoon, joten pääsimme Milazzoon ilman pahempia ruuhkia. Illalla kävimme vielä kävelemässä Milazzon keskustassa sekä syömässä ennen kuin palasimme aikaisin nukkumaan.

9.4. Pääsiäismaanantai. Aamiainen saatiin klo 7:30 ja pian lähdimme ajamaan kohti länttä. Moottoritien tiemaksu oli taas 8.10€, mikä ei kyllä ole ihmekään, sillä tällä pätkällä Milazzon ja Palermon välillä laskimme 47 tunnelia ja siltoja oli varmaan ainakin saman verran. Vielä maksullisen motarin päätyttyä oli muutama tunneli, joten yhteensä tällä välillä oli 51 tunnelia! Ja muutama tunneli oli vielä matkamme varrella ennen kuin käännyimme pikkutielle kohti Scopellon pikkukaupungin takana olevaa Lo Zingaroa. Lo Zingaro on suojelualue, jolla sijaitsee Sisilian parhaiksi kehutut vaellusreitit – ja lisäksi se on hyvä lintupaikka.

Parkkeerasimme puolen päivän aikaan yllättävän täydelle parkkipaikalle ja portilla maksoimme 3€:n sisäänpääsymaksun alueelle. Heti portin jälkeen kävelimme tunnelin läpi, jonka edustalla minervanpöllö näyttäytyi saalistuspuuhissa. Porukkaa oli alueella todella paljon, mutta onneksi kaikki muut näyttivät lähtevän helpolle alapolulle, joka kulki lähes tasaisesti rantaa pitkin. Me päätimme lähteä heti opastuskeskuksen nurkalta kiipeämään ylös vuorille.

Tuuli oli edelleen varsin voimakas, mutta onneksi vuoret antoivat suojaa ja kiipeäminen oli oikein mukavaa. Lintuja oli todella vähän, mutta kauniit kukkakedot ja maisemat olivat kuvauksellisia. Kiivettyämme noin puolisen tuntia löysi Hanna ensimmäisen kämmekän ja kohta löysimme useita lajeja kimalaisorhoja. Näitä ihmetellessämme, plokkasin taivaalta vuorikotkan! Kotka sai kyytiä tuulihaukoilta ja laskeutui kohta näkyville vuoren laen pensaaseen.

Jatkettuamme kipuamista tuli meitä vastaan muitakin yläreitille lähteneitä ja kohta pääsimme kävelemään poikittain vuoren rinnettä seuraillen, kun alku oli ollut lähes suoraan ylöspäin kiipeämistä. Muutamilta kosteammilta rinnepaikoilta Hanna löysi lisää uudenlaisia kämmeköitä ja kimalaisorhoja, joten vaikka lintuja oli edelleen todella vähän, niin ainakin kukkien kuvaamiseen keskittynyt Hanna oli todella tyytyväinen. Onneksi kohta alkoi näkyä muutamia lintujakin ja lajisto oli mukavaa: pari vuorisirkkua, kolme kalliovarpusta sekä pari pikkupensaskerttua mukavimpina.

Lähes kolme tuntia vuoren rinteitä ylös ja alas kivuttuamme, laskeutui polku vihdoin tasaiseksi tampatulle alapolulle ja lähdimme takaisin kohti autoa. Alhaalla ei lintuja tai mielenkiintoisia kasveja näkynyt juuri lainkaan, tuttuja vihreitä liskoja ja yksi skinkki sentään. Parissa tunnissa olimme takaisin parkkipaikalla. Olipa ollut mukava kävellä oikein kunnolla, sillä tällä lomalla oli stressaavaa autolla ajoa takana jo aivan riittämiin.

Kuuden aikoihin lähdimme ajamaan kohti Trapania. Päätimme ajaa pienempiä teitä, jotta näkisimme vielä hieman uusia saaren länsiosan maisemia. Lopulta päätimme ottaa suunnan samalle majapaikalle Tradanislaan, jolla olimme ensimmäisen yön majoittuneet.

Saimme onneksi majapaikalta pienen mökkihuoneiston ja lopulta päätimme pakkailla ja ottaa loppuillan rennosti. Jo yhdeksän aikaan painuimme nukkumaan kyläpöllösten taas kerran aloitellessa kuukutteluaan pihapuissa.

10.4. Viimeinen retkipäivä. Heräsimme taas seiskalta ja aamiainen oli taas jo valmiina odottamassa. Päätimme vielä lähteä kohti uusia lintupaikkoja ja ajoimme rantaa seuraillen Marsalan ja Mazara del Vallon läpi kohti pientä Granitolan kylää. Yllättäen kartassa näkyneet, mutta lintupaikkaoppaista puuttuneet pikkujärvet osoittautuivat erinomaisiksi lintukohteiksi! Suurimmalla Lago della Priolalla sekä sen viereisellä pikkulutakolla, näimme runsaasti vesilintuja: ruskosotkia, punasotkan, mustakaulauikun, heinätaveja, harmaasorsia ym. Mukavimpia olivat kuitenkin kymmenkunta sulttaanikanaa. Myös sirittäjä näkyi retkipinnaksi. Läheiset pikkulutakot eivät olleet niin hyviä, mutta etelänsatakielet lauloivat mukavasti.

Päästyämme rannassa sijaitsevaan Granitolaan lähdimme etsimään tietä kohti Campobello di Mazaraa. Yritettyämme ensin paria surkeaa hiekkatietä, päätimme pysyä ns. päätiellä ja näin löysimmekin etsimämme viitan Cavo di Cusan argeologisille kaivauksille. Tänne ei siis pitänyt kirjamme mukaan kääntyä vaan palasimme edelliseen risteykseen, jossa oli kyltti Cave del Capitello. Tätä jatkoimme 500m ja sieltä löysimme Pantano Leonen pienen lutakon, jolla pitäisi pesiä marmorisorsia. Pitkäjalkoja ja muita kahlaajia oli jonkin verran, mutta marmorisorsat eivät vielä olleet palanneet talvehtimisalueiltaan Afrikasta. Mutta löysimmepähän paikan, vaikka kirjamme opasteet olivat todella surkeat.

Meillä oli vielä hieman retkeilyaikaa jäljellä, joten palailimme samaa reittiä Trapanin lentokentän lähistölle Marsalan laguunille. Tarkistimme ensimmäisenä päivänämme parhaiksi toteamamme altaat ja kahlaajia oli taas mukavasti. Pitkälti lajisto oli samaa kuin lähes viikkoa aiemminkin, mutta uutena lajina näimme parven kuovisirrejä. Isolta altaalta löytyi vielä flamingojen ja haikaroiden ohella reissun viimeisiksi pinnoiksi kaksi pikkutiiraa sekä hietatiira.

Lopulta pakkailimme rannassa matkatavaramme huolellisesti valmiiksi ja ajoimme läheiselle lentokentälle, jossa palautimme Fiat Pandamme, jonka mittariin oli kertynyt reilut 1800 km lisää meidän ajoiltamme.

Parin tunnin odottelun jälkeen koneemme lähti ajallaan klo 15:15 kohti Tamperetta, jonne laskeuduimme neljän tunnin väsyneen lennon jälkeen Suomen aikaa klo 20:15 kiitoradalta lentokonetta säikähtäneen ketun ravatessa kuin viimeistä päivää konetta pakoon lumiselle aukealle.

Meillä oli vielä edessä pitkä neljän tunnin ajo kotiin Parikkalaan, mutta lopulta olimme yhden jälkeen kotona ja muutaman tunnin unien jälkeen oli edessä paluu arkeen.

J.A.